keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Suomalainen, Valtteri: Sauna Syyriassa

Valtteri Suomalainen ja Marianna Wallinheimo (toim.): Sauna Syyriassa

Gummerus, 1995

Luin ~ 27.3.2019



Kuvaus:

Kerronnan kohteena ovat Valtteri Suomalaisen kokemukset YK-joukkojen palveluksessa Syyriassa. Hauskat, tosipohjaiset jutut valottavat YK-miesten arkea ja juhlaa vauhdikkaasti.
Lukija pääsee tutustumaan niin syyrialaiseen saunaan kuin Arabien aritmetiikkaankin, islamilaiseen oikeudenkäyntiin ja "helposti" hankittuihin autoihin sekä moniin muihin eksoottisessa ympäristössä YK-joukkojen tielle osuviin erikoisuuksiin. Mainion kokonaisuuden kruunaavat tekijän isän, professori Kari Suomalaisen piirrokset.


Kommentti:

No, YK-joukot ovat aina kiinnostaneet, mutta lähelle asia tuli, kun vanhempi poikamme suoritti armeijansa kansainvälisissä valmiusjoukoissa ja lähti sen jälkeen vielä Libanoniin 4 kuukaudeksi.
Kirjan takakannen ja suosittelujen perusteella odotin tästä varsinaista huumoripläjäystä, mutta täytyy sanoa, että 20 vuodessa jutut ovat kyllä hieman haalistuneet.
Sinänsä ilmiö on todella mielenkiintoinen, miksi jotkut teokset (kirjat, elokuvat) vanhentuvat, haalistuvat ja miksi toiset kestävät niin hyvin aikaa.
Onneksi on niitäkin kirjoja ja elokuvia, jotka eivät vanhene, vaan suorastaan paranevat aikojen kuluessa!
Huumori tuntuu olevan usein herkästi vanhenevaa sorttia. Ei paljon naurata vanhat telkkarin huumorisarjatkaan enää. Monissa on niin rasistisia tai muuten (nykyaikana) kyseenalaisia juttuja, että melkein hävettää, miten niille on joskus naurettu!
Toisaalta riittävän vanha (ja viaton?) huumori kyllä puree, ajatellaan nyt vaikkapa Ohukaista ja Paksukaista.... :)

Tiesin, että Valtteri Suomalainen on Kari ja Lippe Suomalaisen poika, mutta sitä en tiennyt, että hän on kuollut jo v. 1995. Google ei kerro kuolemansyytä, mutta hän on ollut tuolloin vasta 38-vuotias.

(176 sivua.)

Ei kommentteja: