Den långa våren
Suom. Aukusti Simojoki
Otava, 1940 (2. painos ehkä?)
Luin ~ 11.2.2019
Kuvaus:
Sally Salminen ei ole antanut sen maailmanmaineen, jonka hän Katriinallaan saavutti, häikäistä itseään, vaan, on pysynyt uskollisena omalle kertojalaadulleen, jolle on ominaista rehellinen koruttomuus ja elävien, aitojen yksityiskohtien runsaus.
Tällä taiteellaan hän on antanut muodon niille ihmiskuville ja kohtaloille, jotka ovat kasvaneet hänen elämäntuntemuksestaan ja taiteilijanmielikuvituksestaan.
Pitkä kevät on hänen uuden ahvenanmaalaisromaaninsa nimi. Sen ympäristönä on Ahvenanmaan maanviljelysseutu, missä kauniit hakamaat ja metsät saartavat keskikokoisten talonpoikaistalojen kumpuilevia peltoja ja meren sininen selkä välkkyy taustassa.
Tapaamme päähenkilön, Marianan, kirjan ensimmäisellä sivulla katselemasta pikku tyttösenä vakavissa mietteissä kotituvan ikkunasta ja jätämme hänet viimeisellä lehdellä kypsyneenä naisena puolisonsa rinnalla silmäilemään tyynenä kevätpäivänä oman talon aaltoilevia peltosarkoja. Ja väliin mahtuu lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtelevien kokemusten ja elämysten pitkä sarja, arkielämän pieniä tapahtumia, joista kerääntyvät elämän suuret suuntaviivat.
Sally Salminen ei pelkää tarttua arkeen, vaan osaa ammentaa juuri siitä suurimmat totuudet. (Takakansiteksti)
Kommentti:
Olipa todella vanha kirja ja vanha suomennos. Toisaalta tekstissä kuulsi vanha ahvenanmaalainen ruotsinkieli. Kerronta oli todella verkkaista, mutta tarina oli hieno. Nuoren työtön kasvukertomus, jossa joka vaiheelle annettiin aikaa ja tilaa. Todella myös arkipäivän rehtiä ja korutonta kuvausta.
(431 sivua.)
Kirjan lukemisen loppuaikana tapahtui todella surullisia asioita, enkä varmaan koskaan unohda tätä kirjaa sen vuoksi. Ei itselleni, mutta lähipiirissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti