keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Mankell, Henning: Comédia infantil

Henning Mankell: Comédia infantil

ruotsinkiel. Comédia infantil, 1995

Suom. Päivi Kivelä

Otava, 2005

Luin ~ 21.5.2019



Kuvaus (lainattu)

Kaunis ja vakava ”lapsellinen näytelmä”, katulapsi Nelion tarina sellaisena kuin poika itse sen kertoo ennen kuolemaansa.
Yksinäinen mies hoitaa haavoittunutta poikaa teatterin katolla afrikkalaisessa satamakaupungissa. Poika kertoo yhdeksänä yönä riipaisevan tarinansa. Sitten hän kuolee. Nelio on vasta kymmenvuotias, mutta jo vanha ja viisas. Järjetön väkivalta on ajanut hänet kotiseudultaan kaupungin kaduille. Neliosta tulee katulasten johtaja, joka hoitaa tehtävää vastuullisesti ja tovereistaan välittäen. Elämä ei ole onnetonta, vaikka niin luulisi, vaan työteliästä, järjestelmällistä ja toiveikasta – mutta myös hyvin vaarallista.
Henning Mankell taikoo outoa optimismia tähän koskettavimpaan ja itselleen läheisimpään Afrikka-romaaniinsa.
Pieni Nelio on myyttinen hahmo: profeetta, hyvä paimen ja lunastaja, joka uhrautuu muiden takia. Elämän perimmäisiä kysymyksiä, ihmisen julmuutta ja hyvyyttä käsittelevä tarina tunnetaan myös kansainvälisenä elokuvana, jossa esiintyjinä oli muun muassa mosambikilaisia katulapsia.


Kommentti:

Tämän kirjan kanssa kävi valitettavasti niin, että kirjan esittely sekä kirjan kertojaminän valitsema ennakkoon erityisyyttä lupaileva teksti söi itse lukukokemusta. Niinhän se menee elokuvienkin kanssa; jos joku oikein kauheasti hypettää jotain kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi, suuret odotukset saattavat "pilata" tai ainakin vahvasti laimentaa omaa katsojakokemusta.
Tämä oli siis ihan hieno ja koskettava tarina, mutta olisi koskettanut varmaan enemmän, jos sitä ei olisi niin vahvasti tarinankin aikana painotettu ja ennakoitu.
Elokuvan voisi kyllä katsoa. (286 sivua.)

Ei kommentteja: