Elli Kaarlehto: Oli talo ja torppa
Otava, 1965
Luin ~ 8.1.2019
[ei kuvaa]
Kuvaus:
Elli Kaarlehdon romaani on viehättävä, eloisa kertomus menneiden sukupolvien ihmisistä ja elämänkohtaloiden moninaisuudesta. Se kertoo rakkaudesta ja rakkauden puutteesta, inhimillisestä lähentymisen tarpeesta ja itseensä käpertymisestä.
Teoksen tapahtumat ja henkilöt on sijoitettu viime vuosisadan lopun hämäläisen kyläyhteisöön. Mustanpohjan vauraan kestikievarin ja läheisen Pilkottimen torpan vaiheet ovat aina jotenkin kummallisesti kietoutuneet toisiinsa. Sen huomaa ennen pitkää talon Mikko-renki, josta tulee torpan vävy ja isäntä. Poikkeukselliset suhteet näiden tilojen asukkaiden välillä jatkuvat.
Kievarin mahtava isäntä Joonas kantaa tunnollaan raskasta salaisuutta, jonka vain emäntä ja Mikko tietävät, Mikko on hyvä mies ja perheensä eteen uurastava, mutta hänen vaimonsa elämän on silti täynnä nimetöntä ahdistusta ja tuskaa. Ehkä pelkoa tyttärten puolesta. Vanhin, Hilma, kokee kohtalonsa yhden kesän ja talven aikana. Pirteä sinnikäs Milja ei halua kulkea sisarensa jälkiä, hän kaipaa valoa ja onnea, mutta Mustanpohjan suunnalta kurkottuvia tummia varjoja on vaikea väistää.
Näitä Suomen maaseudulla varhemmin niin tuttuja naiskohtaloita kirjailija erittelee syvää mielenkiintoa, psykologista naisen sielun ymmärtämistä ja olojen tuntemusta osoittaen.
Kirja on kiitoksenosoitus elämää eteenpäin vieneille, arkipäivän aherruksessa itsensä unohtaneille esiäideillemme.
Kommentti:
(289 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti