Louis, Édouard: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Tammi, 2019
Luin ~ 31.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa.
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta.
Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.


Kommentti:

Olihan tämä aivan ainutlaatuinen ja erikoinen kokemus lukea peräkkäin omaelämäkerralliset kirjat suunnilleen samanikäisten poikien elämästä. Toinen oli juutalainen poika Puolassa toisen maailmansodan aikana (Leon Leyson: Poika joka pelastui) ja tässä kirjassa toinen, homoseksuaalinen poika, joka on elänyt nuoruutensa ranskalaisessa pikkukaupungissa tällä vuosituhannella.
Kirja antoi varsin erilaisen kuvan ranskalaisesta köyhästä (jopa syrjäytyneestä) työläisperheestä ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensäkin kuin mitä ehkä yleensä kirjallisuudessa ja elokuvissakaan esitetään.
Kirja tietysti käsitteli myös koulukiusaamista ja avasi myös sitä, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua. Häpeä estää kertomasta. On niin äärimmäisen häpeällistä olla se, jota kiusataan, joten kiusattu pyrkii viimeiseen asti salaamaan sen ja ainakin vähättelemään sitä.
Ajattelen, että kiusaamisesta tulee ajan myötä tavallaan normaalitila, jolloin siitä on myös vaikea edes kuvitella irtautuvansa. Eddykään ei oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että voisi vaikka lähteä pois. Kunnes.
Hyvä kirja, koska ajattelutti!
(184 sivua.)

Leyson, Leon: Poika joka pelastui

Leon Leyson: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus
The Boy on the Wooden Box, 2013
Suom. Annika Eräpuro
Tammi, 2014
Luin ~ 30.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava, maailmalla huikeaa kiinnostusta herättänyt tarina pienestä puolalaispojasta, joka selviytyi holokaustista Oskar Schindlerin avulla. Väkevä lukukokemus avaa pienen pojan näkökulman toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin.
Leon Leyson oli vain kymmenvuotias, kun natsit valtasivat Puolan ja hänen perheensä pakotettiin Krakovan gettoon. Uskomattoman tuurin, sinnikkyyden ja rohkeuden avulla poika selvisi natsien vainoista. Leysonin seitsenhenkisestä juutalaisperheestä viisi pelastui Oskar Schindlerin avulla. Poika joka pelastui on ainoa Schindlerin pelastaman lapsen kirjoittama muistelma. Kertomus vangitsee ainutlaatuisella tavalla pienen pojan viattomuuden äärimmäisessä ahdingossa.
Tämä Steven Spielbergin henkilökohtaisesti suosittelema muistelmateos julkaistaan suomeksi Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2014.

Kommentti:
Nyt on kyllä vaikea keskittyä yhtään mihinkään lukemiseen. Monta aloitin, tämän hitaasti kahlasin, mutta eipä oikein syventymisestä voi puhua. Korona ja karanteeniasiat vievät ajatukset aika hitaiksi.

(246 s.)

Ng, Celeste: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa
Everything I Never Told You, 2014
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus, 2020
Luin ~ 23.3.2020

Kuvaus:

Leet ovat naapurustonsa ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe 1970-luvun Ohiossa. Kolmen lapsen joukosta Lydia on vanhempiensa suosikki. Hänen vanhempansa ovat varmoja, että Lydia saavuttaa kaiken, mitä he itse eivät ole voineet tavoitella.
Kun Lydia löytyy hukkuneena, perhe särkyy. On kuin Lydia olisi ollut haurasta perhettä koossapitävä voima. Mikä johti Lydian kuolemaan, ja mitä sinä yönä oikeastaan tapahtui?
Olisi jotain kerrottavaa on romaani siitä, miten ääneen lausumattomat toiveet voivat luoda kuilun ihmisten välille ja miten pienistä asioista kasvaa hiljaisuudessa isoja. Se on riipaiseva kuvaus kahden kulttuurin välillä elämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista.


Kommentti:

Tässä kirjassa kirjailija onnistui kyllä todella hyvin avaamaan eri henkilöiden kautta Lydian kuolemaan johtaneet syyt. Hyvä mysteeri.
Miten helppoa onkaan olettaa asioita toisista ihmisistä ja muodostaa mielipiteensä näiden oletusten perusteella. Vaikka sen näkee toisten kohdalla niin selvästi ja vaikka niin palavasti itse toivoisi, etteivät muut tekisi niin omalla kohdalla. Tai miten toisen sanomiset voikaan ymmärtää väärin, etenkin kun ne osuvat joihinkin omiin kipupisteisiin. Ja miten valtavia, traagisia tapahtumasarjoja voi pienistä väärinkäsityksistä seuratakaan.

(285 sivua.)

Aalto, Marja-Sisko: Timantti

Marja-Sisko Aalto: Timantti
Icasos, 2019
Luin ~ 16.3.2020

Kuvaus:

ESITTELYTEKSTI:
Voiko ihminen olla erilainen sisältä ja ulkoa? Mikä tekee meistä sen, mitä lopulta olemme?
Vanhempi konstaapeli Annette Savolainen kohtaa äärimmäisiä kysymyksiä niin työssään kuin yksityisessä elämässäänkin.
Viides Annette Savolainen -dekkari pureutuu maahanmuuttajateemaan. Kuopion poliisia askarruttaa Balderin sotureiden ja aseistautuneiden maahanmuuttajien välinen raju yhteenotto.
Parantumaton kahvilalli ja Annetten rakas työpari Aatu Heiskanen väsää autoonsa kahvinkeitintä, saa oudon kirjeen ja päätyy selvittämään kuusikymmentäluvun lopulla tapahtunutta henkirikosta. Tapaukseen liittyvät arvoitukselliset, mustat timantit.
Nelli järjestää Annettelle ja Jarille harmaita hiuksia saatuaan kiusallisen tartunnan mopoautokiemuroiden päätteeksi. Koko perhe kokoontuu puhumaan saman pöydän ympärille. Tunteet läikähtelevät yli, kun ratkotaan itse kunkin kiperiä ongelmia.
Marja-Sisko Aallon tapa kuljettaa rinnakkain menneisyyden ja nykypäivän tapahtumia sekä henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita pitää lukijan tiukasti otteessaan.


Kommentti:

Sympaattisella tavalla jotenkin vähän vanhanaikaisen oloinen kirja ja tarina, vaikka aiheet ovatkin hyvin tätä päivää. Kunnianhimoisesti juonikäänteitä oli useitakin, mutta jotenkin ne jäivät vähän toisistaan etäisiksi. Mukava ja kiltti kirja. Siis kun tarinassa oli mukana muukalaisvihaa ja aikamoisia väkivaltatapauksia, niin kirja oli silti jotenkin pehmeä.
Eikä se välttämättä ole huono asia, mutta jotain särmää jäin ehkä vähäsen vielä kaipaamaan uskottavuuden kannalta.

(214 sivua.)

Vaahtera, Veera: Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
Luin ~ 10.3.2020

Kuvaus:

Pihla on kuvitellut tehneensä rakkaudessa varmoja valintoja. Avomies Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta kun Pihla alkaa odottaa lasta, Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Onneksi on Torniojokilaakson mummola, jonne Pihla suuntaa kokoamaan voimiaan. Pohjoisen tyynnyttävä rauha paljastuu matkailumainosten kliseeksi. Miehiä pyörii Pihlan piilopirtin lähimaastossa vaivaksi asti.
Mutta onko heistä sen luotettavammaksi turvaverkoksi yksinäiselle äidille kuin masentuneiden äitien tukiryhmästä?

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon chick litin suvereenisti hallitseva toinen minä. Hänen esikoisteoksessaan Onnellisesti eksyksissä ikiopiskelija ottaa äärimmäiset keinot käyttöön kasvaakseen vihdoinkin aikuiseksi.

Kommentti:

Etuliepeen määrittely: Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, jonka suojissa V. kirjoittaa komediallisia lemmentarinoita mm. Hilja Valtosen, Jane Austenin ja Helen Fieldingin jalanjäljissä.

- Ja kyllä tästä tulikin nuoruudessa ahmitut Anni Polvat ja (Aino?) Räsäset mieleen. Juuri sopivan kevyttä ja jokseenkin odotettu loppu kaupan päälle.
(239 sivua.)

Morris, Heather: Cilkan tarina

Heather Morris: Cilkan tarina
Cilka´s Journey, 2019
suom. Pekka Tuomisto
AULA & CO, 2020
Luin ~ 5.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Auschwitzin tatuoijan tekijän sydäntäsärkevä uutuus
Cilka Klein on vasta kuusitoistavuotias, kun hänet viedään Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille. Siellä Birkenaun komentaja Schwarzhuber huomaa hänen kauniit pitkät hiuksensa ja erottaa Cilkan muista vangeista. Cilka ymmärtää nopeasti, että valta on ainoa reitti selviytymiseen, vaikka sen vuoksi joutuisi uhraamaan osan itsestään.
Kun Auschwitz vapautetaan, neuvostojoukot syyttävät Cilkaa yhteistoiminnasta, ja hän päätyy jälleen vankileirille. Jokainen päivä on taistelua elämästä ja kuolemasta. Hän ystävystyy leirin naislääkärin kanssa ja oppii hoitamaan sairaita vankeja kurjimmissa mahdollisissa olosuhteissa. Kun hänen hoidettavakseen tulee mies, Alexander, Cilka huomaa että kaikista kauheuksista huolimatta hänen sydämessään on yhä tilaa rakkaudelle.
Cilkan tarina on löyhästi tositapahtumiin perustuva romaani. Se on kunnianosoitus ihmisen tahdonvoimalle ja kyvylle selviytyä mahdottomissa olosuhteissa.


Kommentti:

(Päivitin kirjan nyt heti tänne blogiin, vaikka en ehdikään nyt kommentoida enempää. Haluan palauttaa kirjan mahdollisimman äkkiä kirjastoon seuraavalle luettavaksi.)
( 405 sivua.)

O´Leary, Beth: Kimppakämppä

Beth O´Leary: Kimppakämppä
The Flatshare, 2019
Suom. Taina Wallin
WSOY, 2020
Luin ~ 26.2.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tiffy ja Leon nukkuvat samassa sängyssä. He eivät ole koskaan tavanneet. Hauska, suloinen romaani rakkaudesta, ystävyydestä ja elämän yllätyksellisyydestä.
Hätä kämppiksen keksii! Kustannustoimittaja Tiffy on vailla asuntoa sikamaisen kalliissa Lontoossa. Yöhoitaja Leonilla on yhden makuuhuoneen asunto ja kova tarve rahalle. He päätyvät loistavaan ratkaisuun, jota heidän ystävänsä pitävät hulluna: Tiffy nukkuu sängyssä yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.
Mutta kun yhteiseloon sotkeutuu romanttisia tunteita, menneisyyden traumoja ja vankilassa väärin perustein istuvia veljiä, kämppikset kohtaavat hankalampia haasteita kuin toisen pesemättömät tiskit keittiön altaassa.

Kommentti:

No, tämä taas osui ja upposi ihan täydellisesti. Joku kommentoi, että tässä on uusi Jojo Moyes ja miksipäs ei!
Tämä on kyllä ihan oma päähenkilölajinsa tämä lontoolainen nuori naisihminen, värikäs persoona, jolla sotkuinen elämäntilanne, mihin kuuluvat vielä värikkäämpi kokoelma ystäviä, taustalla kummitteleva karmiva eksä ja sitten se sopivasti "mahdoton" uusi kaveri, jonka tapaamisiin liittyy toinen toistaan uskomattomampia kommelluksia, vastoinkäymisiä, väärinymmärryksiä ja mitä näitä nyt on.
Ei siis tavallaan mitään uutta ja mullistavaa, mutta kun se on tarjoillaan tällaisessa paketissa sopivan nasevilla repliikeillä ja sympatialla kuorrutettuna, niin se vain uppoaa.
Tämä oli täydellistä lomalukemista, jonka jälkeen jaksaa taas pari astetta raskaampaakin lukemistoa. Ja omaa arkea.
Tekstissä oli jonkin verran joko painovirheitä ja muutama kohta käännöksestä tuntui vähän keskeneräiseltä. Alkuun luulin, että Leonin osuuden kääntäminen oli jäänyt pahemminkin puolitiehen, mutta ainakin osittain oli (ilmeisesti) kysymys myös tyylikeinosta, jolla erotettiin Leonin ja Tiffyn repliikit ja osuudet toisistaan.

(447 sivua.)

Mero, Niina: Englantilainen romanssi

Niina Mero: Englantilainen romanssi
Gummerus, 2019
Luin ~ 22.2.2020

Kuvaus:

Englantilaisia romantikkoja rakastava Nora saa siskoltaan kutsun häihin Oxfordiin. Höttöisiä häähaaveita karsastava Nora suostuu vastahakoisesti kutsuun, mutta perillä sulhasperheen kartanon goottilainen viehätys ja vehreät puutarhat sekä yliopistokaupungin vanhoilta kirjoilta tuoksuva tunnelma pyyhkäisevät hänet jaloiltaan.
Idylli kuitenkin rakoilee, kun uteliaalle Noralle selviää, että aatelissuvun vanhempi poika on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten. Kaiken lisäksi Noran viisasteleva sydän muljahtelee vastusteluista huolimatta englantilaisille herrasmiehille ja verhotuille salaisuuksille. Brittiläinen kohteliaisuus kätkeekin taakseen totuuksia, joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaat.


Kommentti:
Kirja, joka sisälsi paljon kaikkea sellaista, mistä tykkään. Kaipasin kyllä vähän kevyempää välipalakirjaa, enkä arvannut, että tässä olikin kyseessä tuhti paketti Englantia ja englantilaista kirjallisuushistoriaa sekä lisäksi romantiikkaa ja kaiken kukkuraksi vielä murhamysteerikin.
Tykkäsin kyllä siitä, että päähenkilö ei ollut ihan tavanomainen ja alussa esim. lähdettiin liikkeelle tatuointistudiolta. Mutta päähenkilö ei kuitenkaan oikein henkilöitynyt riittävästi ja hänestä jäi vähän epämääräinen mielikuva.

Tätä ennen jätin kesken n. sadan sivun jälkeen Lilium regalen, mikä kyllä harmittaa, mutta en vaan jaksanut lukea sitä enempää. Nyt en kaipaa hienoja kiemuroita vaan suoraa tarinaa.

Ehkä tää nyt on vaan jonkinlainen lukuähky, kun tammikuussa onnistuin lukemaan niin monta tosi hyvää kirjaa!?
Kirjaston kirjoja on tuossa vino pino odottamassa, mutta jos niistä ei löydy sopivaa seuraavaa teosta, pitäisikin ehkä välillä kaivella omista lukemattomista joku helmi.

(383 sivua.)

Aminoff, Pauliina: Äiti meidän

Pauliina Aminoff: Äiti meidän: tosielämän selviytymistarina
Tammi, 2019
Luin ~ 10.2.2020

Kuvaus:(kustantajan)

Kuinka selvitään turvattomasta lapsuudesta
”Siinä minä seisoin keittiön ovenkarmiin nojaten ja katselin isäni määräyksestä, kuinka koko perhe söi, paitsi minä. Minä en saanut syödä, sain vain katsoa, kun muut söivät. Se oli rangaistus. Mistä – en tiedä sitä tänäkään päivänä.”
Äiti meidän on tositarina 13-vuotiaasta tytöstä, joka äitinsä kuoltua menettää turvallisen lapsuutensa, kun ongelmia ratkaisemaan kykenemättömät uusperheen vanhemmat luisuvat rankasti yli rajojen. Kirja kertoo myös, miten tällaisesta tilanteesta selvitään ja miten luotettavien aikuisten tuki auttaa nuorta eheytymään ja kasvamaan kohti hyvää ja onnellista elämää.

Kommentti:

Tässä kirjassa on kyllä hurja tarina ja paljon aineksia selviytymisoppaaksi.
Aluksi kerrottiin ajoista päähenkilön äidin kuoleman jälkeen, kun perheeseen tulee äitipuoli ja etenkin perheen tyttären elämä muuttuu karmaisevalla tavalla, kun hänet otetaan silmätikuksi ja häneen kohdistetaan kaikkea mahdollista kiusaamista. Tytön oma isä lähtee mukaan äitipuolen vainoamiseen, mikä tuntuu kyllä aivan käsittämättömältä.
Loppuosassa pohditaan tuon lapsuuden ja nuoruuden kokemuksen vaikutuksia henkilön koko persoonallisuuteen ja myöhempään elämään, ja kerrotaan myös terapien avulla saavutetusta edistyksestä asioiden käsittelyssä.
Kirja oli loppuosaltaan tavallaan kuin selviytymisopas tai tietokirja, mutta kaipasin kyllä tiiviimpää otetta.
Ajattelisin, että jos kaipaa vertaistukea ja eväitä vastaavanlaiseen tilanteeseen, vinkkejä ei ole kovin helppoa poimia näistä pohdinnoista.

(248 sivua.)

Rönkä, Antti ja Tamminen, Petri: Silloin tällöin onnellinen

Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Gummerus, 2020
Luin ~ 29.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

”Kyllä pojalla on oikeus vihata isäänsä. Ainakin viisikymmentä vuotta. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.”
Isän ja pojan kirjeenvaihto alkaa, kun poika rohkaistuu antamaan romaanikäsikirjoituksensa kirjailijaisälle luettavaksi. Se, mitä poika on kirjoittanut, avaa keskustelun isän ja pojan suhteesta kaikkinensa – peloista, häpeästä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuusta.
Silloin tällöin onnellinen on rohkea vuoropuhelu, joka arkailematta puntaroi, millainen on isä, millainen on poika ja millaisia asioita on heidän välissään. Viisas ja rehellinen keskustelu saa lukijan pohtimaan: Mitä jos sen kaiken pukisikin sanoiksi ja uskaltaisi?


Kommentti:

Huikea kirja.
Etukäteen pidin, pakko myöntää, vähän jopa tylsänä ideana sitä, että isän ja pojan kirjeenvaihdosta on tehty kirja! Pohtivat siis isäpoikasuhdettaan ja kirjoittamisen vaikeutta, no just!
Mutta sainpa yllättyä todella positiivisesti. Arvostan todella korkealle molempien kirjoittajien rohkeutta julkaista näin henkilökohtaista tekstiä.
Tämä kirja täydentää huikealla tavalla Antti Röngän omakohtaisen kirjan Jalat ilmassa.
Täällä arvio Jalat ilmassa-kirjasta.
Minä tosiaankin hihittelin lukiessani. Tässähän ei mitään erityisen hilpeitä aiheita käsitelty, mutta on aina suuri nautinto lukea herkullista ja tarkkanäköistä tekstiä.
Vuoropuhelun osapuolet täydentävät toisiaan ja toistensa tekstejä suorastaan hulvattomasti.
Vaan eihän olisi Antti Rönkä niin hyvä kirjailija, jos ei hänellä olisi lahjojen lisäksi juuri sitä taustaa, mikä hänellä perimiensä ominaisuuksien ja kasvatuksensa (siis se hiljainen mummo sekä neuroottisen pelokas ja ankara täydellisyyteen pyrkivä kirjailijaisä jne.) sekä lapsuuden ja nuoruuden kokemusten kautta on!
A.R. itsekin sanoo jotenkin niin, että jos kirjailijaksi tullakseen on täytynyt se tie kulkea, niin sitten on!
(tarkistan lainauksen, jos muistan, ennen kuin palautan kirjan kirjastoon, jotta seuraava pääsisi pian lukemaan tämän.)
Toivon, että saan lukea lisää Antti Rönkää taas pian, vaikka uusi kirja onkin tietysti uusien paniikkien paikka.
Toisaalta, yllättävän monessakin hommassa on ne omat paniikinpaikkansa.
Itsekin olen taas parin päivän päästä työpaikalla tiukassa paikassa - ja kieroutuneella tavalla tiedän siitä nauttivanikin. Ainakin jälkeenpäin.
(ps. tulipa muokattua tekstiä moneen kertaan, täytyy vielä huomenna lukea uudellee, nyt on vaan painuttava pehkuihin.)
(218 sivua.)

Hiraide, Takashi: Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras
Japaninkiel. alkuteos Neko no Kyaku, 2001
Suom. Raisa Porrasmaa
Kustantamo Schildts & Söderströms, 2016
Luin ~ 28.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen pariskunta. He ovat kirjailijoita ja työskentelevät kotoa käsin. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kissa, vastaansanomattoman kiehtova olento, joka saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Kissa kyläilee seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Eläin ilahduttaa, ja arki muuttuu uuden tuttavuuden myötä. Elämä tuntuu toiveikkaalta, sillä kissa tuo siihen uutta eloa: pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken.
Kissavieras on kaunis ja viisas mutta eleetön romaani, joka saa katsomaan elämää uusin silmin. Se on ollut myyntimenestys Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, ja maailmanvalloitus jatkuu.

Kommentti:

Kirjasta tulee mieleen sellaisia sanoja kuin viehättävä, ilmava, jopa herkkä.
Jostain syystä luulin tämän kirjan kertovan Chibi-kissan edesottamuksista enemmänkin, ja niitä odotellessa en oikein päässyt kirjan tarinaan ja tunnelmaan kunnolla sisälle. Tämä kirja olisi ansainnut vähän rauhallisemman hetken lukea, mutta olin itse sellaisessa mielentilassa, etten vain voinut riittävästi laskeutua kirjan tunnelmiin ja antaa sille sen ansaitsemaa aikaa. Hieno kirja.

Hauska sattuma: tämä kirja mainittiin Minäpäivät -kirjassa, jonka luin vähän aikaa sitten.


(152 sivua.)

Snellman, Anja: Paratiisin kartta

Anja Snellman: Paratiisin kartta
Seven, 2001
Ens. painos Otava, 1999
Luin ~ 25.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Oletko jo hankkinut vastuuvakuutuksen? Kai olet varannut opettajanpöydän laatikkoon ensiapupakkauksen? Näin Raakelia evästettiin, kun hän kaksitoista vuotta sitten aloitti koulun kaikkien aikojen petomaisimman ekaluokan kanssa.
Villiminkkejä, niitä oppilaat muistuttavat vielä nytkin, abeina. Joitakuita heistä Raakel uskoo tavanneensa näinä vuosina enemmän kuin heidän vanhempansa. Mutta tuntevatko opettaja ja hänen luokkansa sittenkään toisiaan?
Raakel päättää kutsua luokan kotiinsa. Hän haluaa kertoa oppilailleen omasta historiastaan, rakkauksista, joita on salaillut yli kaksikymmentä vuotta.

Kommentti:

Olipa jännä lukea tällainen yhdenpäivänkirja.
Opettaja Raakel on kutsunut 12 vuotta opettamansa luokan kotiinsa vierailulle ennen koulun päättymistä. Odotellessaan oppilaiden saapumista hän kertaa yhteistä taivalta vuosien ajalta, mutta myös omaa elämäänsä sekä kuluneilta 12 vuodelta että sitä ennen.
Opettajan oma menneisyys ja elämä nivoutuu kyllä mielenkiintoisesti luokan kanssa vietettyyn aikaan, hän on esimerkiksi tuonut vuosien mittaan tekemiltään matkoilta aina jotain tuliaisia oppilaille, päämääränä yleensä jonkin tärkeäksi näkemänsä asian esilletuominen. Nuoruusvuosien vasemmistolaisajat kulkevat myös mukana itäblokkilaisten ystävien terveisinä aikojen ja ajanjaksojen takaakin.
Keskustelut ovat varmaan olleet antoisia ja kun sama luokka on ollut opetettavana (ja lukiovaiheessa ainakin valvottavana) noinkin pitkän ajan, hän on varmaan ollut lasten ja nuorten elämässä pysyvin aikuinen kautta elämän.
Eihän tällainen voi olla jättämättä jälkiä niin opettajaan kuin oppilaisiinkin. Oppilaiden puolelta asiaa ei tosin valoteta, sillä kyseessä on todellakin opettajan yksinpuhelu ja muistelu.
Itse ajattelen, että on sentään hyvä, että opettajat vaihtuvat. Mutta onhan tämä mielenkiintoinen ajatusleikki siitä, että sama opettaja ottaa vastaan harvahampaiset ekaluokkalaiset ja saattelee samat nuoret 12 vuoden jälkeen ylioppilaina maailmalle.
Monet asiat ovat toki viimeisinä 20 vuotena taas koulumaailmassa muuttuneet, mutta oli mielenkiintoista huomata, ettei kaikki kuitenkaan niin paljon ole muuttunut, kuin ensin luulisi.

(252 sivua.)

Linna-Aho, Anna-Kaisa: Paperijoutsen

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen
Otava, 2019
Luin ~ 20.1.2020

Kuvaus:

Herkkä ikä ja kaipaus sytyttävät tunteet roihuun, joka kärventää. Esikoisromaani pienen kylän ihmissuhteista jatkosodan aikaan.
Kokematon helsinkiläistyttö Lydia tulee pulaa pakoon sukulaisiin maalle kesällä -43. Täti Gunhild on Korpivuoren matriarkka, joka näkee kaiken. Hänen upseeripoikansa ovat sodassa, ja on tultava toimeen Annan, ei-toivotun morsiamen kanssa. Lydia saa Annan asuintoverikseen, ja tytöt ystävystyvät. Anna on hyvä työihminen, jonka kauneus avaa ovet kaikkialle paitsi Gunhildin sydämeen. Pian upseeripojat ystävineen pääsevät lomalle, ja eläväinen Anna järjestää Lydialle yllätyksen.
Nuoria naisia ja miehiä iässä, jossa sydämet särkyvät. Voiko omaa kohtaloaan paeta?


Kommentti:

Tykkään lukea sota-ajan kuvauksia, mutta tällä kertaa oli kirjan alkuvaiheessa jostain syystä vähän sellainen fiilis, että noinkohan mitään uutta siitä aiheesta on kerrottavana. Todellakin pääsin yllättymään, sillä kyllä tässä oli useitakin uusia näkökantoja.
Kirjassa kuvattiin kotirintaman kokemuksia ja rintamalta lomalle tulleiden tuntemuksia, ei niinkään rintamaoloja. Mutta kyllähän sota kosketti kaikkia suomalaisia, ja kokemuksia on niin monenlaisia.
Tykkäsin todella paljon kirjoitustyylistä, se oli selkeää ja kuvailevaa, nautittavaa - ja sitten vielä kaunista ja sopivalla tavalla lähes runollistakin, kun tilanteeseen sopi.
Henkilökuvaus oli jotenkin lämmintä, tykkään kun kirjan henkilöt tuodaan tällä tavalla lähelle ja läheisiksi. Kaikilla oli omat särönsä ja surunsa, kuten meillä ihmisillä - ja sota-aikana ja sen jälkeen erityisesti.
Ja sitten kirjan yllätykset. Wau! Enpä olisi arvannut!

(edit. muokkasin tekstiä vähäsen 25.1.)

(315 sivua.)

Saha, Kristiina: Minäpäivät

Kristiina Saha: Minäpäivät
Otava, 2019
Luin ~ 17.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Ärhäkästi pureva esikoisromaani repii kappaleiksi konsulttikielen, onnellisuusteollisuuden ja selfhelpin.
Hellevi on pikkupomo keskisuuressa ohjelmistosuunnitteluyrityksessä. Yyteet paukahtavat päälle. Hellevi antaa päivisin potkuja ja käy iltaisin hoitamassa äksyä sairasta äitiään. Kiitokseksi 20 palvelusvuodesta firma patistaa Hellevin muutosseminaariin.
Muutos vai häviö? Mitkä ovat vaihtoehdot? Rohkea ja suorasanainen Minäpäivät istuttaa lukijan sohvaan ja puhuu sydäntäsärkevästi jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja yksinäisyydestä. Se kysyy, mikä on ihmisen mitta ja kuka sen täyttää.

Kommentti:

Kevyt, mutta aika naseva tarina, joka sopi hyvin kevennykseksi edellisten vakavampien kirjojen jälkeen. Olin kyllä melko pitkään vielä edellisen kirjan tunnelmissa.
Tykkään, kun ajankohtaisia asioita nostetaan näin esiin huumorin keinoin. Tykkäsin Hellevistä.

(255 sivua.)

Schlink, Bernhard: Lukija

Bernhard Schlink: Lukija
Der Vorleser, 1995
Suom. Oili Suominen
WSOY, 1998
Luin ~ 11.1.2020

Kuvaus: (takakansi)

Reinin tasangolla nuori koulupoika jättää hyvästit lapsuudelle rakastumalla keski-ikäiseen, tuntemattomaan naiseen. Seksuaalisen himon lisäksi poikaa ja naista yhdistää lukeminen, mutta ei tavanomaisessa merkityksessä.
Kiihkeä rakkaustarina syvenee kuvaukseksi kokonaisen sukupolven traumasta. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen romaanin teemoja.
Älykkäästi pohdiskeleva teos on juoneltaan yllätyksellinen ja jännittävä.


Kommentti:

Pienestä koostaan huolimatta tämä kirja on niin "painava", että ei oikein tiedä, mitä sanoisi. Paljon pohdittavaa.
Olen nähnyt tämän elokuvan muutama vuosi sitten ja ajattelin katsoa sen uudelleen, perheen kanssa.
Halusin kuitenkin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista, koska muistan elokuvan jälkeen miettineeni, mitähän kaikkea sellaista kirjassa kerrotaan, mikä elokuvassa teknisistä syistä ja rajaamisen pakottamana on jätetty pois.
Koska muistin tarinan pääkohtia riittävän hyvin, kirjan lukeminen kyllä taustoitti asioita todella paljon.
Mielestäni kirja on hyvä juuri siksi, että itse keskitysleirejä ei tällä kertaa kuvata. Niitä kirjoja ja elokuvia löytyy todella paljon, mutta toisaalta kirjan tapahtumien ajankohtana sellaisia ei paljonkaan (sattuneista syistä) ollut. Tämän kirjan julkaisun aikaankin kirjoja oli vielä paljon vähemmän kuin nykyään. Mielestäni on ymmärrettävää, että niin suurien tragedioiden sanoittaminen on vienyt oman aikansa. On täytynyt saada etäisyyttä asioihin, ennen kuin niistä on pystytty kirjoittamaan. Toki on surullista, että osa tarinoista on saattanut siksi jäädä kertomattakin.
Nyt huomio kiinnittyy varsinaisten keskitysleirikuvausten sijasta muihin asioihin.
Tässä kirjassa tulee esiin monta näkökulmaa, vaikka kertojana onkin koko ajan sama henkilö, nuori saksalaispoika. Keskitysleirin vartijan osuus, mutta myös keskitysleirivangin anteeksiantamattomuus mietityttivät myös elokuvaa katsoessa.
Spoilausvaroitus!! Nyt siis tulee juonipaljastuksia, koska muuten ei näitä teemoja pysty tässä avaamaan.
Kirjan kipeitä teemoja ovat syyllisyys, syyttömyys ja erilaiset häpeät.
Voi olla vaikea käsittää, miten syvää häpeää voi aiheuttaa vaikkapa luku- ja kirjoitustaidottomuus, joka ei edes ole henkilön omaa syytä.
Miten joutuu piileskelemään, vaihtamaan työpaikkaa ja asuinpaikkaa aina, kun asia uhkaa tulla ilmi. Ihminen ei voi ihmissuhteissakaan olla täysin avoin.
Mielestäni kirjailija tuntuu syvästi ymmärtävän tämän pohtiessaan, miten paljon voimia asian salaaminen vie eri tilanteissa ja miten kohtalokasta se lopulta on.
Ratkaisu, jonka hän tekee päättäessään olla kertomatta huomiostaan, on samalla kunnioitettava ja tietenkin raivostuttava. Sitä en meinaa voida hyväksyä, että hän ei ota asiaa edes puheeksi asianomaisen henkilön kanssa vaan päättää asiasta itse. Hänellä kuitenkin olisi ainoana voinut olla mahdollisuus paitsi kertoa asiasta, myös mahdollisesti vakuuttaa asianomainen siitä, onko asialla niin suuri merkitys kuin tämä uskoo - vai ei.

Lukija on hyvin surumielinen ja ajatuksia herättävä kirja. Jos en olisi nähnyt tätä elokuvana, olisi tarinassa myös ollut todella vahvoja yllätyksiä, nyt toki osasin niitä odottaa, mutta se toi vain syvyyttä tarinaan. Tämä on todella mieleenpainuva lukukokemus ja saa ajattelemaan asioista hieman eri kantilta. Siis loistava kirja, jota voi suositella lämpimästi!
Odotan jo kovasti keskusteluja, joita tämän elokuvan katsominen aikaansaa perheen kesken.
Tästä elokuvasta Kate Winslet on saanut pääosa-Oscarin. ***** (227 sivua.)

Marttinen, Annamari: Korsetti

Annamari Marttinen: Korsetti
Tammi, 2018
Luin ~ 9.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tarina miehestä, jonka sisällä asuu myös nainen.
Pauli on ihan tavallinen mies, joka etsii elämänsä naista. Miksei hän saisi itsekin haluta pukeutua naiseksi? Kaunis romaani transvestiitin elämästä.
Pauli suostuu tyttöystävänsä pelleilyyn, antaa pukea itsensä naiseksi. Lopputulos yllättää molemmat. Pauli katsoo peiliin ja näkee itsensä ensi kertaa sellaisena kuin todella on. Meijukin alkaa aavistaa, että leikistä on tullut liian totta. Mutta kestää vuosia, ennen kuin Pauli uskaltautuu olemaan oma itsensä muiden edessä.
Suomessa elää noin 50 000 transvestiittia. Millaista on elää heteroseksuaalina miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen? Uskalla avata Korsetti, niin tiedät.



Kommentti:

Suosittelen tätä kirjaa.
Kirjan lukeminen sai aikaan todella mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta. Tämä olisi oikein hyvä lukupiirikirja.

(339 sivua.)

Swärd, Anne: Vera

Anne Swärd: Vera
ruots. Vera, 2017
Suom. Jaana Nikula
Otava, 2018
Otavan kirjasto nro 266
Luin ~ 7.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

17-vuotias ranskalaistyttö Sandrine pakenee sodan kauhuja Ruotsiin 1945. Raskas salaisuus on sekoittaa hänen järkensä. Sandrine menee naimisiin yläluokkaisen lääkäri Ivan Cederin kanssa, ja korskeat häät vietetään saaristossa hyytävässä talvisäässä. Skandaali on valmis kun kureliiveihin nyöritetty morsian synnyttää hääyönä tyttären.
Kuka on lapsen isä? Vauvan siniset silmät herättävät Sandrinessa kauhua, ja hän kavahtaa tämän koskettamista. Hän elää ylellisessä tukholmalaishuoneistossa nukkevaimona, eikä voi paljastaa taustaansa kenellekään. Mutta Cederin tunnekylmän perheen muillakin jäsenillä on salaisuutensa. Pystyykö Sandrine lopulta voittamaan pelkonsa, kohtaamaan menneisyytensä?


Kommentti:

Vuoden ensimmäinen luettu kirja ja hyvä kirja olikin! Tämä kirja yllätti kyllä montakin kertaa.
Lomasta huolimatta lukemiseen meni aika paljon aikaa, johtuen osittain vuodenvaihteen muista aktiviteeteista, mutta kirjaa myös teki mieli lukea rauhassa.
Vaikka yllättäviä käänteitä tapahtui, ne eivät olleet mitenkään tekemällä tehtyjä, vaan sopivasti luontevan yllättäviä.
Taas kerran saa miettiä sitä, miten ihmisen elämän kulku ja käänteet voivat olla (ja usein ovatkin) todella pienestä kiinni.
Joko yhteiskunnassa tai koko maailmassa tapahtuu jotain, joka laittaa liikkeelle erilaisia, hyvinkin mullistavia tapahtumaketjuja. Tai jokin sattumus, jopa väärinkäsitys ihmisten välillä voi aiheuttaa reaktion, joka vaikuttaa veden renkaiden tavoin lukemattomiin ihmisiin peruuttamattomilla tavoilla.
Mielenkiintoinen kirja, kerrassaan!

(373 sivua.)

Vaarla, Suvi: Westend

Suvi Vaarla: Westend
WSOY, 2019
Luin ~ 30.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.
Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.
Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.
Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.
Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.
Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.
Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.

Kommentti:

Olipa tämä aikamoinen sukellus omaankin menneisyyteen. Olen niin itsekin elänyt tuon aikakauden, hyvinkin läheltä on liipannut moni asia.
Satuinpa olemaan lukion jälkeen paikallisessa Säästöpankissa kesätöissä. Monilla sukulaisilla oli isoja lainoja senaikaisilla karmeilla koroilla. Takasin itsekin yhden kaverin luottotilin ja jäin ainoana sitä maksamaan korkojen kera. Kyllä kysyin jälkeenpäin monta kertaa, miten ihmeessä pankki (ei sentään sama kuin kesäduunipankkini) saattoi hyväksyä meikäläisen sellaisessa elämäntilanteessa takaamaan kenenkään lainaa?!
Monenlaisia yrityksiä kaatui ihmisten niskaan ja moni kaatui niiden taakkojen alle. Myöhemmin tulivat velkajärjestelyt, mutta kaikki eivät jaksaneet sinne asti. Muistan tuon ajan.
Tämä kirja sai ajattelemaan myös sitä, miten pitkään edellisen ja edellisten sukupolvien karut kokemukset periytyvät seuraaville. Keskuudessamme elää ihmisiä, joiden elämää (lapsuutta, nuoruutta) 80-luvun lama kosketti syvältä. Uusiakin huonoja aikoja on ollut, joillekin asiat ovat kasaantuneet.
Jotkut osuvat sellaiseen saumaan, että huonoista ajoista tulee kierre. Toiset pääsevät elämässä eteenpäin, mutta epävarmuus seuraa ehkä läpi elämän ja vaikuttaa kaikkeen.
(344 sivua.)

Kallioniemi, Tuula: Verkot

Tuula Kallioniemi: Verkot
Otava, 2019
Luin ~ 29.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Puhutteleva romaani kuudesluokkalaisen koulukiusaajan näkökulmasta.
Sere on todettu kiusaajien pääpukariksi. Hän joutuu vaihtamaan koulua ja muuttamaan isovaarin luo pikkukaupunkiin. Serellä ja isovaarilla synkkaa, ja koti järven rannalla on Seren unelmapaikka. Kalastus on sekä tytön että papan mielipuuhaa.
Sana kiirii entisestä koulusta, jossa Sere oli iso kiho. Uudet luokkakaverit antavat Serelle tylyn opetuksen, mitä hän ei kerro aikuisille. Kohta isovaarin talon ikkuna tuhritaan kananmunilla. Sere tunnistaa kyllä kuvion. Hän ajattelee tahtomattaan Näätää, jota itse kiusasi. Noinko kaikki oli vanhassa koulussa tapahtunut? Riittääkö nyt kiusaamisen syyksi se, että Sere on uusi oppilas?

Kommentti:

Puhutteleva, sopivasti vähäeleinenkin kirja. Suosittelin myös talouden nuorisolle. (104 sivua.)

Moyes, Jojo: Pariisi yhdelle

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle - ja muita kertomuksia
Paris for One and Other Stories, 2016
Gummerus, 2019
Suom. Heli Naski
Luin ~ 28.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

11 romanttista tarinaa, jotka lämmittävät sydäntä ja mieltä.
Jojo Moyesin kertomuskokoelman nimitarinassa Pariisi yhdelle Nelliä odottaa romanttinen viikonloppu Pariisissa. Vain minuutteja ennen junan lähtöä Lontoosta hänelle selviää, ettei hänen poikaystävänsä olekaan tulossa mukaan. Tästä pitäisi seurata katastrofi, sillä kuten hänen ystävänsä hyvin tietävät, arka Nell on kaikkea muuta kuin vahva itsenäinen nainen, joka pärjää omillaan ja ottaa maailman haltuun. Mutta Pariisissa ja sen ihmisissä on sitä jotain, ”je ne sais quoi”… Saako kaupungin taika Nellin unohtamaan kelvottoman poikaystävänsä ja löytämään ehkä sen sijaan itsensä?
Jojo Moyes maalaa inspiroivassa ja nostattavassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa.
”Auvoisaa eskapismia, kirja jonka voi käpertyä lukemaan helposti viikonlopun aikana, viinilasillisen kanssa tai ilman.” – Miami Herald


Kommentti:
Paha lukujumi päättyi. Aloitin tätä ennen enemmän kuin puoli tusinaa kirjaa, mutta mikään niistä ei oikein jaksanut kiinnostaa. Aloin jo vähän hieman huolestua, kun pienet lukutuokiot olisivat jo olleet varsin tarpeellisia.
Onneksi kirjastosta sattui (!) olemaan lainassa myös tämä Jojo Moyesin uusin suomennos. Ja olihan se sitten tuttua ja taattua luettavaa. Kevyenoloisia novelleja, joissa kuitenkin aina joku oivallus mukana.
Oli niin ihana kääriytyä fleecepeittoon ja loikoilla lukemassa tämä joululoman kunniaksi yksin kotona!

(288 sivua.)