Mäkeläinen, Mika: Kimlandia

Mika Mäkeläinen: Kimlandia:
Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa

Atena, 2019

Luin ~ 1.5.2019

Kuvaus:

Kim Il-sung kääntyisi mausoleumissaan jos tietäisi miten Pohjois-Korea nykyisin toimii
Maailman suljetuin valtio on kiehtova arvoitus. Kaiken nähneelle länsimaalaiselle turistille matka Pohjois-Koreaan on meriitti, mutta diktatuurikin hyötyy rahakkaista seikkailijoista. Ulkomaalaisille työläisten paratiisista esitellään kuitenkin vain ­siloiteltu julkisivu. Toimittaja Mika Mäkeläinen paljastaa Kim­landiassa todellisuuden kulissien takana. Miten tavalliset pohjoiskorealaiset sinnittelevät alle euron kuukausipalkalla? Miksi valtavat markkinatorit on piilotettu turistien katseilta sivukujille? Miten Pjongjangissa asuva järjestelmälle uskollinen eliitti elää ja juhlii?
Kimlandia on ajantasainen kuva murroksessa olevasta maasta. Kommunismin mallivaltiossa kapitalismin henki on nyt päässyt pullosta, mikä on pelastanut maan romahdukselta. Sosialismi on jäänyt iskulauseisiin, korruptio rehottaa ja ihmisten elämänkulun määrännyt kastijärjestelmä murenee.
Pohjoiskorealaiset ottavat nyt uteliaina oppia muusta maailmasta. He eivät saisi kuunnella eteläkorealaista musiikkia, mutta kielletty viihde leviää muistitikkujen avulla yhä laajemmalle. Poliisivaltio on silti vielä voimissaan: diktaattori Kim Jong-un johtaa maata raa’alla otteella, rajoja valvotaan entistäkin tiukemmin ja internet on harvojen etuoikeus.
Kommentti:

Aloin jossain vaiheessa seurata Ylen toimittaja Mika Mäkeläisen raportteja Kiinan ja Pohjois-Korean suunnalta. Sieltä myös bongasin tiedon tämän kirjan tekemisestä ja laitoinkin heti kun se oli mahdollista varauksen vetämään kirjastoon. Taisin olla peräti ensimmäisenä jonossa, joten onpa uunituore kirja tämä!

Oli kyllä hyvin mielenkiintoinen, asiapitoinen kirja. Olenhan jo lukenut useammankin kirjan Pohjois-Korean loikkareista, mutta tämä oli nyt suomalaisen toimittajan näkökulma ja vieläpä hyvin tuore. Viimeisimmästä Mäkeläisen Pohjois-Korean vierailusta taitaa olla nippa nappa vuosi aikaa.
Tämä kirja siis kertoo ja analysoi melkoisen paljon sitä, mitä Pohjois-Koreassa on juuri viime vuosina tapahtunut. Toki paljon jää kertomattakin, kun eihän nyt esim. niille vankileireille ketään toimttajia päästetä, saati että niistä jotain edes mainittaisiin.
Ei ole ollut tylsää Mäkeläisen retkillä!
(279 sivua.) + lähdeluetteloita ym. lähes 50 sivua.

Ratinen, Suvi: Matkaystävä

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Otava, 2019

Luin ~ 28.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Purevat havainnot ja lämmin huumori yhdistyvät esikoisromaanissa, joka kuvaa lestadiolaisyhteisössä kasvamista ja siitä irrottautumista.
Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista, joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta?
Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin, johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat sekä serkun puhki katsottu häävideo, jolla hymyili maailman komein mies.
Missä ovat nyt päivit ja markot, lapsuuden rakkaat matkaystävät? Miksei elämä taviksena ota luonnistuakseen?


Kommentti:

Tämäpä oli hieno uusi tuttavuus. Taitaa mennä ihan kärkeen tähän mennessä lukemistani "lestadiolaiskirjoista". Ns. maailman ja uskonyhteisön erilaisuuksien ja samankaltaisuuksien havainnointi on osuvaa ja tarkkanäköistä, siitä saa paljon irti etenkin, jos asioissa on itselle tuttuja juttuja. Lopun siirto vielä aivan erilaiseen ympäristöön on hyvä ja tarkkanäköinen veto sekin.

Ennen kirjan lukemista mietin, mikä minua näissä tietyissä aihealueissa jaksaakaan aina kiinnostaa. Sekin, voiko esim. tästä aiheesta enää saada irti mitään uutta ja rakentavaa, vai alkavatko tarinat jo toistaa itseään. No, tässä oli juuri löytynyt se hieman erilainen näkökulma, josta todellakin pidin!
Edit. 29.4.: Kuten arvata saattaa, kirjailijalla oli tähän asiaan omakohtaista kokemusta, sen kyllä huomasi. Entiseen ihastukseen liittyvä jälkiepisodi oli ehkä vähän epäuskottava. Erityisesti tässä kirjassa tietysti kolahti se, miten 80-90-lukija oli kuvattu. Kyllähän siinä omakin teini-ikä ja nuoruus palasi elävänä mieleen, niin hyvin osuivat kuvaukset sen ajan muoti-ilmiöistä.
Vahvan ulkopuolisuuden tunteen muistan myös.
(346 sivua.)

Ala-Heikkilä, Minna: Eikä sinua enää ole

Minna Ala-Heikkilä: Eikä sinua enää ole

Lapsensa menettäneet kertovat
Päivä Osakeyhtiö, 2019

Luin ~ 23.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kirja kertoo surusta ja kaipauksesta mutta myös suuresta rakkaudesta, lohdutuksesta ja elämän viriämisestä uudelleen. Kahdeksan lasta, kahdeksan vanhempaa, kahdeksan kuolemaa, kahdeksan tarinaa.
Kirjaa varten haastateltujen vanhempien lapset ovat kuolleet eri syistä, eri-ikäisinä.
Kaikkien vanhempien kokemuksista kuultaa kuitenkin läpi toivo ja elämänvoima. Suurimmastakin surusta ja särkymisestä voi selviytyä.
Näillä elämäntarinoilla on paljon annettavaa niillekin, joilla ei ole henkilökohtaista kosketusta kirjan aihepiiriin.

Minna Ala-Heikkilä on palkittu journalisti. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kirja Ei mitään hyvää minulle, joka kertoo syömishäiriöön sairastuneen pojan äidin tarinan

Kommentti:

Tätä kirjaa olen lukenut tarina kerrallaan pääsiäisen aikana.
Kirja, jota ei oikeastaan haluaisi lukea, koska kenenkään lapsen ei kuuluisi kuolla.
Minna Ala-Heikkilä on aiemmin toiminut paikallislehtemme päätoimittajana ja olen lukenut hänen aiemmankin, syömishäiriöstä kertovan kirjansa.

Tämä kirja sisätää vain surullisia tarinoita, sillä kertojina ovat vanhemmat, joiden lapsi on kuollut. Ei voi kuin rukoilla heidän puolestaan, että suru jossain vaiheessa helpottaisi.
Uskon, että tämä kirja on kuitenkin toiminut tärkeänä mahdollisuutena käydä läpi asioita ja kertoa rakkaastaan siinä vaiheessa, kun raastavin järkytys, suru ja kaipaus on alkanut hälvetä. (169 sivua.)

Orringer, Julie: Näkymätön silta

Julie Orringer: Näkymätön silta

The Invisible Bridge, 2010

Otava, 2011

Suom. Kristiina Savikurki

Luin ~ 23.4.

Kuvaus:
Syvästi humaani romaani juutalaisten kohtaloista toisen maailmansodan Euroopassa, veljessiteistä ja rakkaudesta, taiteen mahdista katastrofien keskellä.
Nuori unkarinjuutalainen Andras Lévi saapuu vuonna 1937 Budapestistä Pariisiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Mukanaan hänellä on salaperäinen kirje, jonka hän on luvannut toimittaa annettuun osoitteeseen.
Andraksen opiskelijaelämän alkua varjostaa Euroopassa leviävä antisemitismi, eikä hän saakaan Unkarista luvattua stipendiä. Samaan aikaan Andraksen vanhempi veli aloittaa lääketieteen opinnot Italiassa ja nuorempi liittyy teatteriseurueeseen. Kun Eurooppa alkaa vääjäämättä ajautua kohti sotaa, heidän kaikkien elämä saa uuden suunnan.
Kirje sinetöi myös Andraksen kohtalon. Se johdattaa hänet merkilliseen, kaikennielevään rakkaussuhteeseen naisen kanssa, jonka menneisyyttä varjostaa synkkä salaisuus.

Kommentti:

Tässäpä oikea kunnon tiiliskivi luettavaksi. Uskalsin aloittaa kirjan vapaana viikonloppuna ja kyllähän tämä imaisi heti mukaansa. Lukutahti hidastui kirjan puolivälissä, koska olin pääsiäisen (ja jo sitä ennen) tosi tiiviisti töissä.
Oikeastaan hidastuminen ei haittaa, koska näin ehdin vähän paremmin pureskella kirjaa ja kyllä tämä kirja ansaitsi ihan joka päivän, joka tätä lukiessa kului. Hieno tarina ja todellisuuspohjaakin löytyy. Tietysti Unkariin ja Budapestiin sijoittuva tarina on erityisen mielenkiintoinen, kun olen siellä itsekin jokusen kerran vieraillut.
Tykkäsin siitä, että vaikka tämä toisen maailmansodan juutalaiskuvaus onkin, myös sotaa edeltävää aikaa kuvattiin pitkään. Ihmiset ja heidän tarinansa ja taustansa tulivat tutuiksi, toki sodan epäreiluus ja kammottavuus tuntui sitä rankemmalta.
(764 sivua.)

Rous, Emma: Au pair

Emma Rous: Au pair

engl. Au Pair, 2018

Minerva Kustannus Oy, 2019

Suom. Sisko Ylimartimo

Luin ~ 4.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Samana päivänä, kun kaksoset Seraphine ja Danny Mayes syntyvät, heidän äitinsä heittäytyy kuolemaansa talon takaiselta kalliojyrkänteeltä ja kaksosten isoveljeä hoitanut au pair, Laura, katoaa.
Kyläläisten keskuuteen jäävät elämään huhut mustakaapuisista hahmoista, vaihdokkaista ja varastetusta lapsesta.
25 vuotta myöhemmin Seraphine käy veljineen läpi tapaturmaisesti kuolleen isänsä jäämistöä, kun heidän käsiinsä osuu kaksosten syntymän päivänä otettu valokuva. Kuvassa poseeraavat onnellisen näköiset vanhemmat, isoveli Edwin – ja vain yksi vauva.
Seraphine ei pääse irti epäilyksestä, etteivät hän ja Danny todellisuudessa olekaan kaksosia, ettei hän itse olekaan se, joka on luullut olevansa, ja että heidän äitinsä kuolemaan liittyy enemmän, kuin mitä hänelle on kerrottu.
Kuka on kuvassa oleva lapsi, ja mitä talossa tuona yönä tapahtui? Vain yksi henkilö tietää vastaukset, ja Seraphine on päättänyt löytää hänet.
Au pair on tiheäjuoninen mysteeri synkistä perhesalaisuuksista. Arvoitus, joka pitää hellittämättä otteessaan yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Kommentti:
Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Odotin ehkä kaameampaa murhamysteeriä, mutta tarina oli juuri sopivan jännittävä meikäläisen makuun. menneisyyden ja nykyisyyden välillä pysyi juuri sopivasti arvoituksina keskeiset juonenkäänteet, joten oli hyvin koukuttavaa luettavaa. Kun salaisuus sitten ratkesi, meinasin kyllä vähän mennä sekaisin.... vaan pysyinpä kärryillä kuitenkin. :)

( 383 sivua.)

Suomalainen, Valtteri: Sauna Syyriassa

Valtteri Suomalainen ja Marianna Wallinheimo (toim.): Sauna Syyriassa

Gummerus, 1995

Luin ~ 27.3.2019

Kuvaus:

Kerronnan kohteena ovat Valtteri Suomalaisen kokemukset YK-joukkojen palveluksessa Syyriassa. Hauskat, tosipohjaiset jutut valottavat YK-miesten arkea ja juhlaa vauhdikkaasti.
Lukija pääsee tutustumaan niin syyrialaiseen saunaan kuin Arabien aritmetiikkaankin, islamilaiseen oikeudenkäyntiin ja "helposti" hankittuihin autoihin sekä moniin muihin eksoottisessa ympäristössä YK-joukkojen tielle osuviin erikoisuuksiin. Mainion kokonaisuuden kruunaavat tekijän isän, professori Kari Suomalaisen piirrokset.

Kommentti:

No, YK-joukot ovat aina kiinnostaneet, mutta lähelle asia tuli, kun vanhempi poikamme suoritti armeijansa kansainvälisissä valmiusjoukoissa ja lähti sen jälkeen vielä Libanoniin 4 kuukaudeksi.
Kirjan takakannen ja suosittelujen perusteella odotin tästä varsinaista huumoripläjäystä, mutta täytyy sanoa, että 20 vuodessa jutut ovat kyllä hieman haalistuneet.
Sinänsä ilmiö on todella mielenkiintoinen, miksi jotkut teokset (kirjat, elokuvat) vanhentuvat, haalistuvat ja miksi toiset kestävät niin hyvin aikaa.
Onneksi on niitäkin kirjoja ja elokuvia, jotka eivät vanhene, vaan suorastaan paranevat aikojen kuluessa!
Huumori tuntuu olevan usein herkästi vanhenevaa sorttia. Ei paljon naurata vanhat telkkarin huumorisarjatkaan enää. Monissa on niin rasistisia tai muuten (nykyaikana) kyseenalaisia juttuja, että melkein hävettää, miten niille on joskus naurettu!
Toisaalta riittävän vanha (ja viaton?) huumori kyllä puree, ajatellaan nyt vaikkapa Ohukaista ja Paksukaista.... :)

Tiesin, että Valtteri Suomalainen on Kari ja Lippe Suomalaisen poika, mutta sitä en tiennyt, että hän on kuollut jo v. 1995. Google ei kerro kuolemansyytä, mutta hän on ollut tuolloin vasta 38-vuotias.

(176 sivua.)

Moyes, Jojo: Kuinka painovoimaa uhmataan

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan

The Horse Dancer, 2009

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2019

Luin ~ 26.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Lontoon salaisessa kolkassa Henri Lachapelle opettaa lapsenlastaan Sarahia ja tämän hevosta uhmaamaan painovoimaa, aivan niin kuin hän itse teki Ranskassa viisikymmentä vuotta aiemmin. Mutta kun Henri joutuu yllättäen sairaalaan, 14-vuotias Sarah joutuu yhtäkkiä selviytymään maailmassa omin voimin.
Huostaanotettujen lasten tapauksia hoitavan asianajaja Natasha Macaulayn elämä näyttää menneen aivan pieleen: hän joutuu jakamaan asunnon karismaattisen mutta mahdottoman ex-aviomiehensä kanssa, ja töissä hänen koko harkintakykynsä on asetettu kyseenalaiseksi. Kun Natashan ja Sarahin polut risteävät, Natasha näkee mahdollisuuden panna asiat takaisin raiteilleen. Mutta hän ei tiedä, että Sarahilla on iso salaisuus, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien elämän peruuttamattomasti.

Kommentti:

Taattua Jojo Moyesia. Joskus sitä oikein ihmettelee, mistä ne kirjailijat näitä tarinoita keksii :D. Tässäkin oli kyllä niin ovelasti monimutkaiseksi punottu juoni, ettei paremmasta väliä. Hieman ehkä uskottavuuden rajoillakin pyörittiin Sarahin ratsastusretken osalta, mutta olipahan mukaansa tempaava tarina taas kerran.
Hevosmaailmasta en mitään tiedä enkä ymmärrä, mutta eipä aika silti käynyt pitkäksi niissäkään kohdissa.
Onneksi näitä aiemmin suomentamattomia Jojo Moyesin kirjoja nyt suomennetaan!
(540 sivua.)

Griffiths, Elly: Jyrkänteen reunalla

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

The House at Sea's End, Iso-Britannia, 2011

Tammi, 2018

Suom. Anna Lönnroth

Luin ~ 18.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Elly Griffithsin Jyrkänteen reunalla paljastaa salaisuuden toisen maailmansodan ajoilta.
Armoton meri kaivertaa Norfolkin rantoja vuodesta toiseen, ja eräänä päivänä jyrkänteiden alta paljastuu luita. Poliisi kutsuu arkeologi Ruth Gallowayn paikalle, ja pian käy selväksi, että kyseessä ei voi olla onnettomuus. Jäljet johtavat toisen maailmansodan vuosiin, jolloin Britanniassa pelättiin natsi-Saksan maihinnousua. Mitä Norfolkissa tuolloin tapahtui, ja miksi se on haluttu kätkeä ikuisiksi ajoiksi? Ja voiko joku asiaan sekaantuneista olla vielä elossa?
Mysteeri vetää äitiyslomalta palaavaa Ruthia vastustamattomasti puoleensa, vaikka yhteistyö poliisi Harry Nelsonin kanssa ei sujukaan ongelmitta.

Kommentti:

Täytyy tunnustaa, että en oikein itsekään tiedä, mikä näissä Griffithsin dekkareissa vetää. Juoni ei ole kovin omaperäinen, tässä kolmannessa on jo aika lailla toistoakin. Edes päähenkilöiden keskinäinen vetovoima ei mielestäni nouse mitenkään erityiseksi. Oikeastaan tuo perheasetelma suorastaan vähän ärsyttää, samoin kuin se, miten sokea Ryth Galloway tuntuu olevan häntä uhkaaville vaaroille. Onhan se nyt aika epäuskottavaa, että hän ties monennenko kerran joutuu suoranaiseen hengenvaaraan näissä luututkimuksissaan.
Mutta jotenkin vaan oon jäänyt koukkuun ja kai se kolmaskin jo ilmestynyt täytyy lukea tähän perään. Kahta seuraavaakin kun luvataan :).
Ja olihan se nyt ihana tapa viettää vapaapäivää; lukea sujuvatekstinen dekkari kannesta kanteen ja kutoa yhdet villasukat siinä ohessa!
(348 sivua.)

Kärki, Katja: Jumalan huone

Katja Kärki: Jumalan huone

Bazar Kustannus Oy, 2019

Luin ~ 17.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Hyvästi koko perkeleen suku! Elsa on päättänyt lähteä kodistaan ja omistaa koko elämänsä synnin tekemiselle. On lähdettävä, sillä ahdasmielisen suvun mielestä Elsa on aivan liikaa kaikkea. Pinkkiä siilitukkaa ei saa survottua siihen muottiin, johon nuoren naisen pitäisi mahtua. Hyvästi isä ja äiti, hyvästi pikkusisko ja etuoikeutetut veljet! Elsa maksaa kuskille setelillä ja istuu tyhjälle ikkunapaikalle bussin keskiosaan.
Katja Kärjen Jumalan huone kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä.
Kärjen monisärmäisessä esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa.

Kommentti:

Tämä kirja pääsi yllättämään. Kerrankin sai lukea uuden (esikois-) kirjan ilman ennakko-odotuksia, ja kylläpä yllätyin positiivisesti.
Tavallaan vähän jo kulumaan päin oleva aihe, onhan aiemmin vaietusta lestadiolaisuudesta viime vuosina kirjoitettu useitakin kirjoja. Tämä nousi heti top-listalle.
Uskomattoman hienosti, monipuolisesti eri henkilöiden näkökulmasta kirjoitettu kirja. Vaikka tässä vielä hypittiin ajassa edes- ja taaksepäin (jota siis yleensä lähes inhoan) pysyin vallan hyvin kärryillä henkilöistä ja ajankohdista.
Kaikki aikahyppelyt olivat myös todella perusteltuja, yllätyksiä aukesi matkan varrella sopivasti. Tykkäsin siitäkin, että riittävän pitkään ja jopa perusteellisesti kuvattiin kaikkien kolmen päähenkilön kannalta asiat, joskus samatkin tilanteet uudelleen eri näkökulmasta. Hienot henkilökuvat! Ajankuvaus oli myös mielestäni todella onnistunutta ja se varmaan auttoi henkilöiden ja ajanjaksojen hahmottamisessa.
Vähän vilkaisin muiden arvioita tästä ja ainakin jonkun mielestä Elsan ns. opiskelijaelämän kuvaus meni jopa vähän överiksi. Olihan se aika rankkaa, mutta omasta mielestäni hyvinkin realistista. En kokenut sitäkään kuvausta mässäilynä, sillä kirjoittaja onnistui kuvaamaan kaikkia henkilöitään sympaattisesti, ymmärtävästi ja lämmöllä.
Tässähän olisi moniakin tasoja pohdittavaksi, sekin, miten sota ja sen jälkeinen aika on miehiin, naisiin ja lapsiin vaikuttanut. Kirja ei kuitenkaan liikaa selitellyt tai avannut asioita läpeensä, vaan jtti lukijalle juuri sopivasti omaa pohdittavaa.
Ehkä pidin kirjasta erityisen paljon siksi, että koin voivani samaistua oikeastaan jokaiseen päähenkilöön. Kuvaus lestadiolaisyhteisöstä oli mielestäni riittävän rehellistä ja aidontuntuista; ei kaunistelevaa, mutta ei myöskään rienaavaa. Toki asioista puhuttiin hyvin suoraan ja kriittisesti, mutta ei mielestäni tarkoituksella ilkeästi. Tätä arvostan!
(262 sivua.)

Griffiths, Elly: Januksen kivi

Elly Griffiths, Januksen kivi - Ruth Galloway-mysteeri osa 2.

The Janus Stone, 2010

Suom. Anna Lönnroth

Tammi, 20117

Luin ~ 11.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Arkeologi Ruth Galloway joutuu jälleen mukaan rikostutkintaan Elly Griffithsin suositun brittidekkarisarjan toisessa osassa. Norwichilaisen talon purkutyömaalta löytyy lapsen luita kynnyksen alta. Talo on aiemmin ollut katolisen papin johtama lastenkoti, mutta kuinka vanhoja luut ovatkaan? Luita tutkiva Ruth tietää hyvin, että muinaiset roomalaiset muurasivat uhrinsa ovenpieliin ja kynnyksiin lepyttääkseen Janusta, alkujen ja loppujen kaksikasvoista jumalaa. Etsivä Harry Nelson uskoo kuitenkin syyllisen löytyvän nykyhetkestä. Ja Ruthillakin on salaisuus, jota hän ei haluaisi paljastaa.

Kommentti:

Jatkoin näin nopeasti tätä dekkarisarjaa, koska on mukava lukea sarjaa niin, etteivät päähenkilöt välillä unohdu. Ongelmana on, että sarja ei kauheasti kiinnosta muuten kuin päähenkilöidensä osalta. Tekisi mieli kuulla, mitä Ruthille jatkossa tapahtuu, mutta en ole varma, kiinnostaako se niin paljon, että viitsisin lukea tätä sarjaa enempää. Ehkä jatkan kesällä.
Vaikka arkeologiympäristö on mielenkiintoinen, jotenkin noiden vanhojen tarinoiden ja noituuksien ym. mukaan ottaminen ei oikein jaksa kiinnostaa.

(335 sivua.)

Toivio, Marja: Lapsilta kielletty

Marja Toivio: Lapsilta kielletty

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 7.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kolmevitonen Taija Hurme elää lapsiperhearkea eikä aavista, että hänen kansanedustajamiehensä on ajautunut kyseenalaisille nettisivustoille. Asianajaja Mirja Paananen puolestaan järkyttyy kuullessaan 14-vuotiaan tyttärensä Essin lähettäneen paljastavia kuvia itsestään netin deittisivustolle ja chattailleen intiimisti aikuisten miesten kanssa. Essi myös seurustelee netistä löytämänsä itseään vanhemman opiskelijapojan kanssa. Äitinä Mirja joutuu pohtimaan, ovatko suojaikärajat kohdallaan. Itsekin hän on löytänyt netin seuranhakupalveluista uuden ajanvietteen.
Mihin nettikontaktit pahimmillaan ja parhaimmillaan voivat johtaa? Rikosilmoitukset niistä ovat lisääntyneet, silti moni löytää verkosta kumppanin. Entä mikä on aikuisen vastuu, jos lapsi valehtelee ikänsä?
Lapsilta kielletty on asianajajana työskennelleen Marja Toivion viides romaani. Häneltä aiemmin ilmestyneet, kiitosta saaneet Lastani et tapaa, Lain yläpuolella ja Kuka lasta varjelee -teokset sijoittuvat nekin kaunokirjallisuudessa harvoin kuvattuun suomalaiseen asianajajamaailmaan ja käsittelevät kipeitä päivänpolttavia teemoja.

Kommentti:

Todella ajankohtaisesta aiheesta hyvin kirjoitettu kirja. Aihetta käsiteltiin monen eri henkilön kannalta ja henkilöhahmot olivat mielestäni uskottavia. Ei oikeastaan haitannut sekään, että henkilöiden tiet ristesivät niinkin (lähes epäuskottavan) läheltä, se sopi tämän tarinan sanomaan mielestäni varsin hyvin. En haluaisi spoilata juonta, mutta Taijan kirjoittama juttu ja miten sille käy, on hyvä esimerkki siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joitakin pieniä korvaan särähtäviä juttuja oli repliikeissä ja inssikaveri tarkoitti ehkä inttikaveria - mutta ei mitään olennaista.
Flunssapäivän kirjana hyvä, koska teksti oli sujuvaa, mukaansatempaavaa ja riittävän kevyttä, eikä rankoilla asioilla mässäilty.
Tämä oli myös toiveikas kirja.
Vaikkei tämä nuortenkirja olekaan, voisin kyllä suositella omalle 15-vuotiaallenikin luettavaksi.
(304 sivua.)

Liptrot, Amy: Reunalla

Amy Liptrot: Reunalla

The Outrun, 2016

Viisas Elämä Oy, 2016

Suom. Heidi Nieminen

Luin ~ 5.3.2019

Kuvaus:

Säälimätön ja runollinen kertomus riippuvuudesta, toipumisesta ja linnuista.
Kolmikymppinen Amy palaa yli kymmenen Lontoossa vietetyn vuoden jälkeen takaisin lapsuutensa maisemiin, karunkauniille saarelle Pohjois-Skotlantiin. Hän palaa, koska haluaa jättää taakseen alkoholismiin luisuneen elämän Lontoossa. Hän tietää, ettei hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, jos hän haluaa päästä jaloilleen.
Amy pakeni teini-ikäisenä Orkneyn tylsää elämää Lontoon sykkeeseen. Elämä lammastilalla vaihtui jatkuviin bileisiin ja villiin menoon. Lopulta alkoholi valtasi Amyn koko elämän, ja hän menetti työnsä, asuntonsa ja poikaystävänsä. Nyt hän palaa takaisin Skotlantiin isänsä luo ja yrittää saada elämänsä järjestykseen.
Kuvauksiin varhaisista aamu-uinneista hyisessä valtameressä ja saaren luonnosta lomittuvat kuvaukset Lontoon yöelämästä, villistä ja viinanhuuruisesta elämästä.
Reunalla on kirja siitä, minkälaista on, kun sekä hiljainen, yksitoikkoinen elämä luonnon läheisyydessä että meluisa ja houkutuksia täynnä oleva kaupunkielämä vetävät puoleensa.

Kommentti:
(Kirjan sisäsivulla alkuteos oli The Ourtun, lienee kirjoitusvirhe.)
Tämä on hyvin suora ja avoin kuvaus alkoholismista ja siitä irrottautumisesta. Tykkäsin kirjan tyylistä, sillä vaikka se oli hyvin realistinen, alkoholismin aiheuttamilla ongelmilla ei varsinaisesti mässäilty.
Uskon, että toipuminen on ollut mahdollista juuri tuon suoruuden ansiosta, kirjoittaja on (lopulta) kohdannut ongelmansa silmästä silmään ja todella halunnut paitsi päästä alkoholismistaan ja siihen liittyvästä elämäntyylistä ja ongelmista eroon, myäös selvittää pintaa syvemmältä sen syyt. Näin vaikuttaa siltä, että hänellä on oikeasti mahdollisuudet olla sortumatta enää uudelleen. Kurkistin kirjoittajan instgram-tiliä ja hän näyttää edelleen asuvn jollain karulla paikalla, ja nykyään hän on n. 1-vuotiaan pienen pojan äiti.
Hieno selviytymistarina, tässä voi vain toivoa hänelle kaikkea hyvää elämässä.
(303 sivua.)

Griffiths, Elly: Risteyskohdat

Elly Griffiths: Risteyskohdat

The Crossing Places, Iso-Britannia, 2009

Tammi, 2017

Suom. Anna Lönnroth

Luin ~ 3.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Uusi tunnelmallinen brittidekkarisarja.
Elly Griffithsin huippusuosittu ja odotettu Ruth Galloway -sarja alkaa! Luvassa on oivasti punottuja juonia, kohtaamisia menneisyyden kanssa sekä terävä ja inhimillinen päähenkilö.
Arkeologi Ruth Gallowayn akateeminen elämä järkkyy, kun poliisi ottaa yllättäen yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai historiallinen löytö? Etsivä Harry Nelson ei suostu luovuttamaan, vaikka jäljet ovat kylmenneet kauan sitten. Kun toinenkin tyttö katoaa, muuttuu Ruthin neuvonantajan rooli vaaralliseksi. Dekkaristi Elly Griffithsin menestyksen salaisuus on itsenäisen ja älykkään Ruthin, sitkeän poliisin ja Norfolkin rikkaan menneisyyden yhdistelmässä."Ensiluokkaiset henkilöt ja kylmäävä tarina pitävät otteessaan viimeiselle sivulle saakka."

Kommentti:

Luen tosi vähän dekkareita nykyään, mutta silloin tällöin on hauska haukata vähän jännitystäkin. Tässä sitä jännitystä oli sopivasti ja juoni oli juoheva ja helppolukuinen. Odotukset oli toki aika korkealla, kun tätä niin hypetettiin, joten olin varautunut ehkä vielä karmivampiinkin loppukäänteisiin. Kantaaako Ruth Gallowayn persoona kovin montaa kirjaa peräkkäin, se jää nhtäväksi, mutta ainakin näitä on nyt liuta suomennettu. Pari kirjaa ainakin on ilmestymässä tänä vuonna. (305 sivua.)

Kuokka, Pauliina: Kevätjää

Pauliina Kuokka: Kevätjää

Kirjapaja, 2014

Luin ~ 28.2.2019

Kuvaus:

Jo pienenä tyttö ihmettelee, miksi olo on niin ulkopuolinen ja miksi hänestä tuntuu, ettei tiedä läheisistään kaikkea. Hän syö välillä tuhdisti, rukoilee kirkkoa vierastavasta perheestään huolimatta, ihastuu saavuttamattomaan poikaan. Kun elämä kolhii rankasti, miten siihen voi suhtautua? Masentumalla, addiktoitumalla ruokaan tai juoksemiseen, ripustautumalla milloin mihinkin tai kehenkin. Tai hankkimalla lentolupakirjan. Nuori nainen myös opiskelee papiksi, mutta miten 2000-luvun kirkko suhtautuu lampaisiinsa?
Pauliina Kuokan kieli on kaunista, jopa lyyristä, ja taitava itsereflektiivinen, läpirehellinen kerronta koukuttaa lukemaan.

Kommentti:

Olipa mielenkiintoinen kirja, joka meinasi kuitenkin jäädä lukematta. Lainausaika alkoi käydä vähiin, kun sen Järvelän kirjan kanssa meni niin pitkään. Onneksi en palauttanut, vaan luin kirjan epäilyksistä huolimatta. Jossain nettikirjoituksesta nimittäin osui silmiini Kuokan arvostelu luterilaista kirkkoa kohtaan, joka mietitytti. Haluanko lukea arvostelua omasta työpaikastani? Mutta tässäkin (niin tyypillistä!) asiayhteydestään erotettuna asia kuulosti hyvin erilaiselta kuin miltä se kuulosti kirjassa ja asiayhteydessään.
Tosi hyvä kirja, suosittelen lukemaan ja ajattelemaan!
Kehityskertomus, joka laittaa pohtimaan monenlaisia asioita yleisemmin ja myös oman elämän osalta.
Tykkäsin Kuokan kirjoitustyylistä, vaikka välihuomautuksiin ja sulkuihin totutteleminen vei aikansa. Tyyli toimi hurjan hyvin ja imaisi kyllä mukaansa.
Kiitos tästä kirjasta.
(277 sivua.)

Kinsella, Sophie: Yllätä minut

Sophie Kinsella: Yllätä minut

Surprise Me, 2018

WSOY, 2018

Suom. Kaisa Kattelus

Luin ~ 26.2.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kun enimmin – ja kipeimmin – yllättää se kaikkein tutuin.
Sylvie ja Dan yrittävät pitää vakaan ja onnellisen avioliittonsa tuoreena, mutta saavat huomata, etteivät he sittenkään tiedä toisistaan kaikkea.
Avioarki sujuu saumattomasti: on kaunis koti, ihanat lapset ja hyvät työpaikat, ja puoliso on tuttu ja turvallinen. Mutta kun lääkäri ennustaa Sylvielle ja Danille vielä ainakin 68 yhteistä elinvuotta, iskee hätäännys: miten ihmeessä liiton saisi pidettyä kiinnostavana seitsemän vuosikymmenen ajan? Pariskunta päättää taistella tylsyyttä vastaan järjestämällä toisilleen jännittäviä yllätyksiä, mutta esiin sukeltaakin menneisyyden salaisuuksia, jotka järkyttävät heidän suhteensa perustaa.

Kommentti:
Ei voi lakata kummastelemasta, miten joku teksti vie mennessään ja joku toinen voi taas olla älyttömän hidasta luettavaa. Tämä oli nyt sitä nopeaa ja ahmittavaa. :) Toki myös hitaasti lukeminen on joskus hyvä asia, kun tekstiä tekee mieli pureskella ja maistella ja sisäistää jne.
Mutta välipalaksi sopi tähän saumaan nyt täydellisesti tällainen Kinsella-iloittelu. Kevyttähän tämä oli, mutta se tuntui kyllä nyt varsin hyvältä.
(378 sivua.)

Järvelä, Jari: Kosken kahta puolta

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Tammi, 2018

Luin ~ 23.2.2019

Kuvaus:
Kaksi mummia – kaksi totuutta kansalaissodasta.
7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918.
Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan.
Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta.

Kommentti:

Tärkeä kirja, tosi mielenkiintoinen (lapsen) näkökulma ja vielä oma kotipaikkakunta tapahtumapaikkana.
Odotin kirjalta paljon, ehkä liikaa.
Itselleni kirja jäi nimittäin etäiseksi ja kovin sekavaksi, en oikein missään vaiheessa päässyt kirjaan sisälle. Koska kirja ei oikein vetänyt, sitä tuli luettua pienissä paloissa ja imu jäi senkin takia saavuttamatta.
(200 sivua.)

Salminen, Sally: Pitkä kevät

Sally Salminen: Pitkä kevät

Den långa våren

Suom. Aukusti Simojoki

Otava, 1940 (2. painos ehkä?)

Luin ~ 11.2.2019

Kuvaus:
Sally Salminen ei ole antanut sen maailmanmaineen, jonka hän Katriinallaan saavutti, häikäistä itseään, vaan, on pysynyt uskollisena omalle kertojalaadulleen, jolle on ominaista rehellinen koruttomuus ja elävien, aitojen yksityiskohtien runsaus.
Tällä taiteellaan hän on antanut muodon niille ihmiskuville ja kohtaloille, jotka ovat kasvaneet hänen elämäntuntemuksestaan ja taiteilijanmielikuvituksestaan.
Pitkä kevät on hänen uuden ahvenanmaalaisromaaninsa nimi. Sen ympäristönä on Ahvenanmaan maanviljelysseutu, missä kauniit hakamaat ja metsät saartavat keskikokoisten talonpoikaistalojen kumpuilevia peltoja ja meren sininen selkä välkkyy taustassa.

Tapaamme päähenkilön, Marianan, kirjan ensimmäisellä sivulla katselemasta pikku tyttösenä vakavissa mietteissä kotituvan ikkunasta ja jätämme hänet viimeisellä lehdellä kypsyneenä naisena puolisonsa rinnalla silmäilemään tyynenä kevätpäivänä oman talon aaltoilevia peltosarkoja. Ja väliin mahtuu lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtelevien kokemusten ja elämysten pitkä sarja, arkielämän pieniä tapahtumia, joista kerääntyvät elämän suuret suuntaviivat.
Sally Salminen ei pelkää tarttua arkeen, vaan osaa ammentaa juuri siitä suurimmat totuudet. (Takakansiteksti)

Kommentti:

Olipa todella vanha kirja ja vanha suomennos. Toisaalta tekstissä kuulsi vanha ahvenanmaalainen ruotsinkieli. Kerronta oli todella verkkaista, mutta tarina oli hieno. Nuoren työtön kasvukertomus, jossa joka vaiheelle annettiin aikaa ja tilaa. Todella myös arkipäivän rehtiä ja korutonta kuvausta.
(431 sivua.)

Kirjan lukemisen loppuaikana tapahtui todella surullisia asioita lähipiirissä. Mutta aika parantaa.

Faye, Gaël: Pienen pieni maa

Gaël Faye: Pienen pieni maa

alkup. Petit pays, 2016

Suom. Einari Aaltonen

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 4.2.2019

Kuvaus:
(kustantajan)

Vavahduttava esikoisromaani lapsesta kahden maailman välissä
10-vuotias Gaby elää perheineen pienessä idyllissään Burundissa. Lapsuuden huolettomat päivät saavat julman lopun, kun naapurimaa Ruandan verilöyly hajottaa ranskalais-afrikkalaisen perheen. Väkivallasta tulee osa arkea, ja eloonjäämisen hinta on kova. Lopulta Gaby sisarineen onnistuu pakenemaan Ranskaan. Mutta kadotetun paratiisin haikeus ei päästä otteestaan.

Gaël Faye (s. 1982) on ranskalais-burundilainen muusikko ja kirjailija, joka pakeni perheineen Ruandasta levinneitä väkivaltaisuuksia Ranskaan 1995. Pienen pieni maa on hänen esikoisromaaninsa, ja se on voittanut useita ranskalaisia kirjallisuuspalkintoja. Teoksen käännösoikeudet on myyty 29 maahan.

Kommentti:

Niin, taas yksi surullinen sotakuvaus. Lapsen näkökulma on tietysti vielä erityisen riipaiseva. On niin epäreilua, miten aikuisten sodat ja väkivalta vievät niin monilta lapsilta sekä lapsuuden, että tulevaisuuden.

(217 sivua.)

Ihonen, Essi: Ainoa taivas

Essi Ihonen: Ainoa taivas

WSOY, 2018

Luin ~ 27.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä.
Aino pukeutuu maanläheisiin väreihin ja peittää pitkät, letitetyt hiuksensa huivilla. Hän on 17-vuotias, eikä ole koskaan pitänyt ketään poikaa edes kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Vaikka Armon kiinnostus hivelee itsetuntoa, Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varma enää mistään.
Kestääkö usko asioiden kyseenalaistamista vai sortuuko kaikki? Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin.

Kommentti:

Tajusin oikeastaan vasta kirjan loppuvaiheessa, että tämä oli nuortenkirja. Muuten tekstin loppupuolen jonkinlainen "selkokielimäisyys" olisikin ehkä alkanut häiritä.
Erikoista oli se, että tämä kirja kertoi täsmälleen samasta aiheesta kuin edellinen lukemani nigerialainen kirja. Teemana näissä molemmissa on tiukka ja ankaran uskonnollinen isä ja hänen vaikutuksensa koko perheen elämään.
Ikäväähän se on, miten eri puolilla maailmaa uskonnoilla, myös kristinuskolla ja sen tulkinnoilla on vuosisatojen kuluessa sorrettu muita ihmisiä. Sortaminen on kohdistunut muihin kuin uskoviin, mutta se, että sillä ahdistetaan myös omia perheenjäseniä on jo karmivaa. Ja surullista. Miksi uskonto ja usko ( tai siis ihmisten tulkinnat niistä) kieltää niin usein ilon ja rakkauden. Tai pahimmassa tapauksessa antaa aiheen rakkauden osoittamiseen suorastaan väkivaltaisesti. Joko fyysisesti tai henkisesti.
Siinä sitä riittää pohdiskelemista.
Hyvä kirja tästä aiheesta, vaikka ehkä hieman armollisempaa näkökulmaa vanhempien suhteen olisin toivonut, ainakin jälkeenpäin. Hehän ovat kuitenkin myös uhreja. Oman kasvatuksensa, olosuhteiden jne. (edit.)
(239 sivua.)

Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

engl. Purple Hibiscus, 2003

Suom. Kristiina Savikurki

Otava, 2010 (Otavan kirjasto nro 214.)

Luin ~ 25.1.2019

Kuvaus: (kustantakan)

Valloittavan tarinankertojan värikylläinen kuvaus nuoren tytön kasvusta ristiriitojen repimässä Nigeriassa
15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.
Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

Kommentti:

No tätä kirjaa suosittelen kyllä! Onneksi en sentään palauttanut tätä, vaikka laina-aika alkoikin jo huveta. Hieno (kasvu)tarina, todella mielenkiintoisessa ympäristössä. Rivien välistä jäi monenlaista pohdittavaa.

(328 sivua.)

Keyes, Marian: Enkelit

Marian Keyes: Enkelit

Angels, 2002

Suom. Liisa Laaksonen

Tammi, 2005

Luin ~ 20.1.2019

Kuvaus:
(kustantajan)
Suomennettu lyhentäen. “Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte alle 50 kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.”
Toisin kuin muu perheensä Maggie Walsh on aina toiminut järkevästi, soveliaisuussääntöjä noudattaen. Aina siihen asti, kunnes hän jättää miehensä ja vaihtaa esikaupunkilaiselämän aurinkoiseen Los Angelesiin.
Los Angelesissa ei pynttäytymisellä, poseeraamisella ja juhlimisella ole mitään rajaa. Jopa palmut ovat siellä laiheliineja. Maggien paras ystävä Emily ottaa hänet luokseen asumaan ja johdattaa hänet Hollywoodin elokuvamaailman pyörteisiin. Maggie löytää itsensä tekemästä asioita, joista ei olisi ennen voinut uneksiakaan, ja seurustelevansa ihmisten kanssa, jotka ovat entuudestaan tuttuja vain valkokankaalta. Uusiin tuttavuuksiin kuuluu mm. Troy, mies, joka tunnetaan myös nimellä Ihmisteflon.
Marian Keyesin kuudes romaani on valloittava tarina naisesta, joka vähitellen ymmärtää, mitä hän elämältä haluaa ja miksi hän halusi ottaa lomaa avioliitostaan.
Kommentti:

Tämä on itsenäinen jatko kirjoille Naura, Claire, naura ja Rachelin loma. Siis kertoo Walshin perheen sisaruksista, nyt vuorossa on Maggie. Meinasin kyllä totaalisesti tympääntyä kirjan köykäisyyteen, vaikka kevyttä lukemista väliin kaipasinkin. Luin kuitenkin loppuun asti, koska näissä Keyesin kirjoissa on usein rivien välissä vakavaakin pohdintaa. Kirja on suomennettu lyhentäen ja mietinkin välillä, mitä kohtia oli jätetty pois. Miten tuo lyhentely on mahtanut vaikuttaa tarinaan...



(400 sivua.)

Shute, Nevil: Viisi mustaa kanaa

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

A Town Like Alice, 1952

Suom. Tuovi Järvinen

Gummerus, 1982 (3. painos)

Luin ~ 12.1.2019

Kuvaus: (takakansiteksi, sisältää juonipaljastuksia)

Kun maailmansota puhkeaa Malakan niemimaalla, joukko englantilaisia jää evakuoimatta. Mukana on Jean Paget, nuori nainen, melkein tyttö, ja hän joutuu muitten naisten ja lasten joukossa vaeltamaan sijoituspaikasta toiseen japanilaisten sotavankina. Pitkän marssin surkeuteen tuo inhimillistä lämpöä australialainen Joe Harman, jota kohtaa kuitenkin kammottava rangaistus kanavarkaudesta.
Vuosia myöhemmin perittyään vähän rahaa Jean palaa takaisin itään ja saa kuulla Joen selvinneen hengissä. Australian takamailla heidän tiensä vihdoin kohtaavat ja viiden mustan kanan varkaus saa hyvityksensä.

Kommentti:

Tämä on jo vanha kirja, klassikko suorastaan ja olin ihan satavarma, että olen joskus lukenut tämän kirjan. Miten voi olla, että mitään en muistanut? Eikä missään vaiheessa alkanut tuntua tutulta.
Mutta onneksi nyt luin, sillä olipahan varsinainen seikkailu. Tämä perustuu löyhästi ja muunnellen tositapahtumiin, ainakin vangittujen naisten sodanaikainen "marssiminen" on tapahtunut, vaikkakin vähän eri paikassa.
Suosittelen todellakin lukemaan! Aivan mahtava tarina, mukavasti vanhanaikaista kerrontaa ja ajankuvaa.

P.s. (25.1.) Varo juonipaljastusta!!!!
Vanhanaikaisuutta oli mielestäni sekin, että päähenkilöiden suuri rakkaustarina ei noussut kovin suureksi kohokohdaksi. Toki heidän tavattuaan uudelleen siinä oli romanssi, mutta myöhemmin heidän suhdettaan kuvattiin aika käytännöllisesti ja hyvin suureen rooliin nousi vaikuttaminen pienen kylän nostamiseen eläväksi keskukseksi. Rakkaustarinana tavallaan - ja nykymakuun - kuivahko. Olisihan siinä ollut aineksi vähän hehkutteluunkin ;).
Tästä on kauan sitten tehty ilmeisesti minisarja, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä, jos se jostain joskus löytyy.
(341 sivua.)

Kaarlehto, Elli: Oli talo ja torppa

Elli Kaarlehto: Oli talo ja torppa

Otava, 1965

Luin ~ 8.1.2019

[ei kuvaa]

Kuvaus:
Elli Kaarlehdon romaani on viehättävä, eloisa kertomus menneiden sukupolvien ihmisistä ja elämänkohtaloiden moninaisuudesta. Se kertoo rakkaudesta ja rakkauden puutteesta, inhimillisestä lähentymisen tarpeesta ja itseensä käpertymisestä.
Teoksen tapahtumat ja henkilöt on sijoitettu viime vuosisadan lopun hämäläisen kyläyhteisöön. Mustanpohjan vauraan kestikievarin ja läheisen Pilkottimen torpan vaiheet ovat aina jotenkin kummallisesti kietoutuneet toisiinsa. Sen huomaa ennen pitkää talon Mikko-renki, josta tulee torpan vävy ja isäntä. Poikkeukselliset suhteet näiden tilojen asukkaiden välillä jatkuvat.
Kievarin mahtava isäntä Joonas kantaa tunnollaan raskasta salaisuutta, jonka vain emäntä ja Mikko tietävät, Mikko on hyvä mies ja perheensä eteen uurastava, mutta hänen vaimonsa elämän on silti täynnä nimetöntä ahdistusta ja tuskaa. Ehkä pelkoa tyttärten puolesta. Vanhin, Hilma, kokee kohtalonsa yhden kesän ja talven aikana. Pirteä sinnikäs Milja ei halua kulkea sisarensa jälkiä, hän kaipaa valoa ja onnea, mutta Mustanpohjan suunnalta kurkottuvia tummia varjoja on vaikea väistää.
Näitä Suomen maaseudulla varhemmin niin tuttuja naiskohtaloita kirjailija erittelee syvää mielenkiintoa, psykologista naisen sielun ymmärtämistä ja olojen tuntemusta osoittaen.
Kirja on kiitoksenosoitus elämää eteenpäin vieneille, arkipäivän aherruksessa itsensä unohtaneille esiäideillemme.
Kommentti:


(289 sivua.)

Zalite, Mara: Viisi sormea

Mara Zalite: Viisi sormea

Pieci pirksti, 2013, Latvia

Suom. Hilkka Koskela

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 2.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija, tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti, tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut runojen lisäksi näytelmiä, lasten ja nuorten kirjoja sekä esseistiikkaa. Suursuosion Zālītelle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.
Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Viisi sormea Māra Zālīte kuvaa kyyditetyn perheen kotiinpaluuta sekä latvialaisen maalaiskylän elämää lapsen silmin. Viisivuotiaan pikkutytön maailmassa moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa. Miksi vanhemmat jähmettyvät uuden matkustajan tullessa junavaunuun? Miksi Siperiasta ei saa sanoa sanaakaan? Miksi lantakasasta löytyy nahkakantisia kirjoja?
Zālīte esittelee kirjavan tyyppigalleriansa rakentamalla tehokkaita kohtauksia näytelmäkirjailijan ammattitaidolla, synkistelemättä ja huumoria viljellen. Elämäniloisen ja uteliaan pikkutytön kautta avautuvat neuvostoajan maalaiskylän sosiaaliset valtasuhteet. Lapsen katse on vilpitön, lahjomaton ja tarkka. Kerronta on kursailematonta, dialogi hykerryttävää. Rivien väliin kätkeytyy riipaisevia ihmiskohtaloita, joiden karmaisevat käänteet jysähtelevät aikuisen lukijan tajuntaan täsmäiskuina.
Viisi sormea valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. Kiinnostus teosta kohtaan on ollut niin suurta, että kirjan tapahtumapaikoille järjestetään tutustumiskäyntejä.
Kommentti:

Tässä oli kyllä hyvin käytetty lapsen näkökulmaa kerronassa. Tosin henkilöt jäivät hieman irrallisiksi ja etäisiksikin, koska lapsen kerronta kohdistui enemmän hänen omiin kokemuksiinsa, tekeimisiinsä ja tietysti kovin lapsenomaisiin käsityksiinsä asioista. Sen vuoksi tämä tarina ei varsinaisesti lähtenyt viemään mennessään.
(Olisin nyt lomapäiville kaivannut jotain tosi vetävää, mutta muutama viimeisin kirja on nyt ollut vähän väkinäistä luettavaa. Seuraavaksi otan kyllä jotain TOSI kevyttä!
(348 sivua.)


Oikein hyvää uutta vuotta lukijalleni! :)

Isomäki, Risto: Viiden meren kansa

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Into Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.12.2018

Kuvaus:

Suomen tasavallan historia on todellisuudessa vain vajaa prosentti Suomen historiasta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat arkeologien mukaan Suomeen jo 11 000 vuotta sitten. Arkeologia, vertaileva kielitiede ja geenitutkimus ovat viime aikoina paljastaneet esihistoriamme kätköistä muutamia lähes kokonaisia tarinoita.
Tarinoita maailmoista, joiden olemassaolosta ei vielä vähän aikaa sitten tiedetty mitään.
Kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen, Itämerellä kellui vielä jäävuoria. Niin sanotut etniset suomalaiset saivat nykyaikaisen geenitutkimuksen mukaan alkunsa, kun Suomeen muutti noin tuhat siirtolaista Mustanmeren pohjoisenpuoleisilta aroilta reilut kaksi tuhatta vuotta sitten.
Suomen ensimmäinen pikkukaupunki Yli-Iin Kierikissä tuhoutui 5 000 vuotta sitten, kun suuri tulva-aalto löi kylien yli. Suomessa tuolloin rakennetut jätinkirkot kuuluivat uuden arkeologisen tutkimuksen mukaan samaan megaliittikulttuuriin kuin Englannin Stonehenge tai Ranskan Carnac.
Viiden meren kansa on näistä unohdetuista tarinoista koottu episodiromaani. Se kuvaa kahdeksan aikatason kautta, miten Suomen kannalta keskeiset tapahtumat olisivat saattaneet mennä.
Kommentti:

Tässäpä todella mielenkiintoisia uusia näkökulmia Suomen historiasta!
Koska tykkään itse enemmän lukuromaaneista, tällaiset lyhyet episodit (jotka juuri ehtivät herättää kiinnostuksen ja sitten loppuvat) ovat aika haasteellisia. Kesti aika kauan lukea tämä kirja. Vaikka tarinat sinällään kiinnostivat, en millään meinannut ehtiä tai jaksaa aloittaa uuteen tarinaan syventymistä. Olihan tässä jotain joulukiirettäkin olevinaan.
Lopulta pisimpään kesti jälkihuomautusten kahlaaminen. Halusin ne lukea, koska olivat oikeasti kiinnostavia, mutta kirjaan tarttuminen ei ollut oikein houkuttelevaa. Ehkä joulunpyhinä olisin kaivannut enemmän sellaista juonellista uppoutumiskirjaa.

(333 sivua.)

Jaakola, Marissa & Väntänen, Ari: Takaisin valoon

Marissa Jaakola & Ari Väntänen: Takaisin valoon - kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 11.12.2018

Kuvaus:
Tositarina suomalaisnaisen kaappauksesta.
Nuori suomalaisnainen kaapataan ulkomailla ja hänen vapautensa riistetään. Monien toivottomien, väkivallan täyttämien kuukausien jälkeen hänet pelastetaan, mutta edessä on toinen koettelemus: toipuminen painajaismaisesta kokemuksesta.
Järkyttävä ja koskettava selviytymistarina kertoo ihmiskaappausten hämärästä maailmasta ja sieltä pelastuneen naisen pyrkimyksestä koota minuutensa ja ihmisyytensä pala palalta.

Kommentti:

Käsittämätöntä, että tällaista voi tapahtua nykyaikana, Suomessa. Kaappauksen jälkeiset tapahtumat ovat myös melkoisen pöyristyttäviä. Olisi kuvitellut, että Suomessa ymmärrystä, sympatiaa ja oikeutta saisi tällaisten tapahtumien jälkeen lähes automaattisesti, mutta ei sekään näköjään ole (enää) mikään itsestäänselvyys. Ihanaa, että tällaisestakin voi kuitenkin selvitä ja päästä eteenpäin.
(234 sivua.)

Lehtola, Laura: Viimeinen katekeetta

Laura Lehtola: Viimeinen katekeetta
- opettajana Inarin erämaassa

WSOY, 1984

Luin ~ 10.12.2018

Kuvaus
Laura Lehtola oli vain 19-vuotias aloittaessaan työnsä katekeettana Inarin erämaissa. Katekeetat kiersivät opettamassa syrjäseuduilla asuvia lapsia. Kiertäville opettajille tulivat tutuksi myös monenlaiset kodinaskareet ruoanlaitosta aina karjanhoitoon. Kun opetustehtävä oli yhdessä paikassa suoritettu, oli aika siirtyä seuraavaan. Katekeetan elämään toivat lisäjännitystä matkat koulupaikkojen välillä. Lapin luonto on kaunis mutta arvaamaton. Määrätietoinen katekeetta Laura Lehtola kiersi Lapin erämaissa lähes 40 vuoden ajan, ja matkan varrelle mahtuu paljon elämänmakuisia seikkailuja. Millaista on ollut kiertävän opettajan elämä Lapissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla?
Perheen isä Matti Lehtola oli toiminut katekeettana monta kymmentä vuotta. Laura Lehtola oli pienestä pitäen uumoillut isänsä odottavan hänestä työnsä jatkajaa. Tytär päätyi aloittamaan työn tilanteessa, jossa isä joutui virkauudistusten taivuttamana kouluttamaan työhönsä uusia osaajia. Paperityöt alkoivat lakiuudistusten myötä viedä aiempaa enemmän aikaa, eikä enää selvitty aiemmalla työmäärällä.
Laura Lehtola itse oli haaveillut pääsevänsä Jyväskylään opiskelemaan tuttujensa jalanjäljissä. Hän kun koki olevansa liian nuori aloittamaan katekeettana vain 17 vuoden iässä. Alun perin Lehtolan oli tarkoitus hoitaa katekeetan tehtäviä vain väliaikaisesti. Isä anoi tytölle tuomiokapitulilta lupaa toimia apulaisenaan katekeetan tehtävissä. Ensimmäinen koulupaikka oli Menesjärven itärannalla.
Lukkari, kirkkoherra ja oma isä olivat tyytyväisiä Laura Lehtolan työhön katekeettana, joten katsottiin parhaaksi, että hän jatkaisi työtä. Lehtola itse ei ollut aluksi päätöksestä kovin innoissaan, mutta sopeutui kuitenkin tilanteeseen. Ajan tapoihin kuului, ettei niskoitteluun jäänyt liioin tilaa. Niinpä syksyllä 1919 Lehtolan ura katekeettana pääsi kunnolla vauhtiin.
Hieno esittely täällä.
(190 sivua.)

Laitila Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

WSOY, 2017

Luin ~ 6.12.2018

Kuvaus:
Romaani ahneudesta, rakkaudesta ja unelmien hinnasta.
Kuka maksaa lopulta laskun kenenkin onnesta?
Sanilla on unelma: nappulakengät, ja uusi pallo, pyöreä ja keltainen kuin aurinko. Ne hän voi kuitenkin saada vasta kun äiti on synnyttänyt lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Sillä Susanne haluaa uuden vauvan, maksoi mitä maksoi, ja on tilannut sellaisen kaukaiselta kohdunvuokrausklinikalta.
Ruudusta hyllytetty tv-meteorologi Peter antaisi mitä tahansa, jos voisi vielä ennustaa helleaallon saapuvan. Sillä Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Eikö sen olisi jo aika tulla? Eikö olisi kohtuullista, että vuosien odotuksen jälkeen unelmat vihdoinkin toteutuisivat?

Kommentti:
Jännä kirja. Toisaalta tykkäsin, toisaalta jäin kaipaamaan hiukan syvempää otetta. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja olisin halunnut tutustua heihin vielä lisää, mutta henkilöt jöäivät lopulta aika pintapuolisesti kuvatuiksi. Henkilöiden yhteys toisiinsa jäi myös hieman löyhäksi.... (jatkuu....)
(179 sivua.)

Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi, 2018

Luin ~ 28.11.2018

Kuvaus:

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.

Kommentti:
Lyhyesti tällä kertaa, ehkä toiste lisää ajatuksia; tykkäsin ja suosittelen.
(379 sivua.)

Havaste, Paula: Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

Gummerus, 2018

Luin ~ 21.11.2018

Kuvaus:

Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallinnan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun.
Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunniakirjaa ja pronssitähteä.
Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viinahöyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti.
Kommentti:

Tämä oli hieman "pienempi" kirja kuin aiemmat Havasteen kirjat ja yllättävän vähän tästä on puhuttu. Kirjastossakaan ei kummempaa jonoa näytä olevan.
Itse tykkäsin, kertoohan tämä vähän läheisemmästä historiasta ja noinkin läheltä. Eihän sitä enää Tallinnassa (shoppailemassa) käydessäkään tule ajatelleeksi, millaista elämä mahtoi olla Neuvostoaikana.
Itse tykkään kovasti, kun kerrotaan ihmisten elämästä aiemmin, joten olihan tämä hyvä tarina.
Kirja kuvasi myös aikaa, jolloin ihminen ei jättänyt jätevuoria ja muovimassoja taakseen. Onhan tämä kummallista tämä kuluttamisen ja ostamisen mania, kun ajattelee, miten vähällä ihmiset ovat tulleet toimeen. Enkä minä puutetta ihannoi, mutta kyllähän vähempikin tavara riittäisi. (208 sivua.)

Salminen, Hellevi: Aivan tavallinen nainen

Hellevi Salminen: Aivan tavallinen nainen

Otava, 1985

Luin ~ 17.11.2018

Kuvaus:

Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…

Kommentti:

Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti : kolmenpäivänromaani

WSOY, 2018

Luin ~ 14.11.2018

Kuvaus: (kustantajan)

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia – sisarusparven vanhinta – kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.
Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.
Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Kommentti:

Kun kirjoitin tuohon kirjan sivumäärän, hämmästyin kieltämättä vähäsen. Olisin voinut luulla, että sivuja oli enemmän, sillä alle 300 sivuun mahtui isompi kirja kuin voisi sivumäärän perusteella arvata. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka Tommi Kinnusen suosio asettaa melkoisia ennakko-odotuksia, jotka saattavat sitten joskun kääntyä vähän haitaksikin.
On hieno taito kirjoittaa tarina niin, ettei ihan kaikkea edes kerrota, mutta silti riittävästi. On jännää, kun lukijallekin jää tarinoiden lankoja solmittavaksi, tai niin minä ainakin tämän kirjan koin.
Kolmen päivän tarina ja kolmen henkilön näkökulma oli hieno ja hyvin toimiva ratkaisu. Peukku.
(291 sivua.)

Westover, Tara: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä

Educated, 2018

Suom. Tero Valkonen

Tammi, 2018

Luin ~ 7.11.2018

Kuvaus:
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."
Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.
Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?
Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.
"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller
"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews
"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer
"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:
Toinen uskonnolliseen liikkeeseen liittyvä kirja heti Synninkantajien perään. Nyt mormoniliikkeestä. Tämä on kirjailijan oman määritelmän mukaan muistelma. Hän myös toteaa joissakin kohdissa muistikuvien epäluotettavuuden. kaikkia yksityiskohtia ei voi muistaa ja ne ovat ristiriidassa toisten muistikuvien kanssa. Siitä huolimatta, olihan tämä karua luettavaa. Samalla tietysti myös surullista. Ja rohkaisevaa; huonoistakin lähtökohdista voi päästä irti. Tässä tapauksessa siitä joutui toki maksamaan kovan hinnan.
Kannatti lukea, vaikka lukemani etukäteishehkuttelut vähän veivätkin terää lukukokemukselta.

(435 sivua.)

Rauhala, Pauliina: Synninkantajat

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Gummerus, 2018

Luin ~ 4.11.2018

Kuvaus:

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.

Kommentti:

Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.

(368 sivua.)

Aareleid, Kai: Korttitalo

Kai Aareleid: Korttitalo

Linnade põletamine, 2016

Kirjailija on auktorisoinut käännöksen.

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 29.10.2018

Kuvaus:

Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.
Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä tyttöä ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla, eikä Tiina pysty estämään kumpaakaan suurista tragedioista, jotka tulevat määrittelemään hänen elämäänsä siitä lähtien. Mutta yhtäkään muistoa ei pääse ikuisesti pakoon. Ainakin kerran jokaisen salaisuuden on löydettävä kuulijansa.
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu, kiehtova perhedraama, jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla.

Kommentti:

Tykkäsin!

(333 sivua.)

Crossan, Sarah: Yksi

Sarah Crossan: Yksi

One, 2015

Suom. Kaisa Kattelus

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 21.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)

Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.
Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen muotoon kirjoitettu säeromaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee?

Kommentti:

Tällaista kirjaa en olekaan ennen lukenut. Teksti oli jännästi säemuodossa, jota ensinäkemältä vähän vierastin, mutta se toimikin oikein hyvin. Riipaiseva kuvaus, mielestäni hyvin uskottava. Suosittelen kaikenikäisille lukijoille. Tämä on luokiteltu nuorten aikuisten kirjaksi, mutta sopii varmasti myös yläkouluikäisille sekä aikuisille.

(439 sivua.)

Edit. Suosittelin kirjaa nuorimmaiselleni (15 v.), joka myös luki kirjan ja piti siitä.

Samartin, Cecilia: Kirottu kauneus

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Beauty for Ashes, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Bazarkustannus Oy, 2018

Luin ~ 17.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Riistetty nuoruus
19-vuotiaan moldovalaisen Inesan vankila on lasvegasilainen loistohotelli. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias meksikolainen Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä; hänen kauneutensa on ”tähdistä ja kuusta”, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa monen kymmenen kulkukissan kanssa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.
Armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti.

Oma kommentti:

Oli hieman hämmentävä lukukokemus. Olen lukenut (ja kuunnellut ääneenluettuna) kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä todella paljon. Samartin on mielestäni tasokas kirjoittaja. Mutta tätä kirjaa lukiessa kieli tuntui välillä notkahtelevan tyylistään. Jotenkin tuntui, kuin kääntäjä ei olisi oikein osannut muotoilla kaikkea (tai kuin käännös olisi jäänyt vähän raakileeksi joistain kohdista).
En oikein osaa kuvailla, mistä tuo hämmennys tuli, mutta kyllähän tarina veti silti. Raskas on aihe ja kovin surullinen. Mutta voisiko tämä asia joskus muuttua, kun näistä kirjoitetaan? En tiedä, vaikka sitä kovasti toivon.
ps. Täällä on vallan hieno arvio kirjasta. Itse pelkään paljastavani liikaa juonesta, siksi kommentoin näin vain (varovaisesti) omia tuntemuksiani.


(316 sivua.)

ps. Tämä kirja on 59. tänä vuonna loppuun luettu kirja ja sivuaa ennätystä. Vuosina 2014 ja 2015 olen koko vuonna lukenut yhteensä 59 kirjaa. :)

Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Otava, 2018

Luin ~ 12.10.2018

Kuvaus:
Sisar suojelee pientä veljeään pukemalla sodan todellisuuden saduksi. Herkkä ja järkyttävä romaani siitä, mitä vuosi 1918 teki lapsillemme.
Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää Villilähteellä. Kun isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle, muu perhe pakenee Lahteen.
Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin järjestelmällisesti torjutut muistot palaavat, ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.
Voittajien puolella ollut nuorimies, itsekin lapsi vasta, ei selviä vähemmillä vammoilla. Sillä sodan ja vankileirien häpeä merkitsi jokaisen.
Kommentti:

Ajankohtainen aihe, kertoo yhden version vuoden 1918 tapahtumista. Aion lukea vielä pari muutakin kirjaa, nyt kun näitä on useampia kirjoitettu.
Tykkään Pekkolan kirjoitustyylistä.
Vaikka tässä kirjassa siirrytään paikasta, henkilöstä ja ajanjaksosta toiseen, kirja ei ole sekava. Siitä pisteet, koska monesti tuntuu tuo aikahyppely tekevän kirjan juonen seuraamisesta kovin työlästä. Tai ainakin itse pääsin riittävän helposti kärryille tapahtumista vaihdosten jälkeen. Siitäkin tykkään, ettei kaikkea kirjoiteta liian tarkasti (auki) tai alleviivata kaikkea. Kirjailija antaa tilaa myös lukijan ajatuksille.
(343 sivua.)

Savonlahti, Sisko: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Gummerus, 2018

Luin ~ 7.10.2018

Kuvaus: (kustantajan, takakansi)

”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”
Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.
Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Kuinka hänen käy? Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus kaupunkilaisarjesta, joka on samanaikaisesto kovaa ja kaunista.

Kommentti:

Tästä kirjasta tuli mieleeni kauan sitten luetut Anni Polvat ja Aino Räsäset. Vaan kovin on sinkkunaisen elämä toisenlaista nykyään verrattuna oman nuoren aikuisen elämääni tai em. kirjojen maailmaan. Mielestäni kirja oli aika surullinen kuvaus nykymenosta. Miten voi aikuisen terveen kolmikymppisen naisen elämä mennä niin, että kaikki miessuhteet ovat satunnaisia, perheestä, vakituisesta työpaikasta ym. asioista hän ei oikein edes tosissaan uneksi. Tai ei ainakaan oikein osaa tehdä mitään niiden eteen. Työnhaku on ailahtelevaista, milloin mikäkin pieni asia estää suunnilleen sängystä nousemisen tai mihinkään toimeen tarttumisen.
Kirja todella laittoi miettimään yhteiskuntaa, joka tavallaan aiheuttaa tällaisen elämän(tyylin). Vaikka esim. töitä haetaan, se on irrallista, usein kasvotonta hakemusten laatimista.
Sekä viranomaisasiat että ihmissuhteet hoidetaan netitse. Se voi joidenkin kohdalla edesauttaa juuri tällaisten tilanteiden syntymistä ja niiden pitkittymistä. Moni kyllä ennemminkin tarvitsisi ystävällistä, mutta jämäkkää, kokeneen (aikuisen) ohjaamista oikeaan suuntaan. Ihan kädestä pitäen; todellisten vaihtoehtojen etsimistä ja jonkinlaisen tulevaisuuden rakentamista. Ehkä myös sitä, että joku huolehtii tosissaan, tuliko asioista myös huolehdittua!
Tietysti mietin myös päähenkilöä itseään ja hänen lähipiiriään. Toki ymmärrän se, että he haluavat auttaa häntä pulassa, etenkin rahallisesti. Mutta mitä aiheuttaa sitten se, että aina voi lainata äidiltä, isältä tai kavereilta? Koskaan ei ole ihan pakko sitä työtä hankkia....
Osa kavereista myös, ehkä huomaamattaan, kannustaa jatkamaan tuota elämäntapaa ehdottamalla ja suorastaan patistamalla esim. ulkomaanmatkoihin!
Miten voi ihminen, joka on velkaa joka suuntaan (eikä hän sitä tunnu kovin kummana asiana pitävän), ottaa lainaa ja lähteä New Yorkiin.
Ja mitä hän sieltä sitten etsii?
Mitä se edes auttaa?
Kevyt tarina, joka onkin aika painava ja surullinen.
(304 sivua.)

Moyes, Jojo: Elä rohkeasti

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Still me, 2018

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2018

Luin ~ 3.10.2018

Kuvaus:

”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa.
Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa - etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salaisuuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuuluu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?
Louisa Clark tuli lukijoille tutuksi Jojo Moyesin läpimurtoromaanissa Kerro minulle jotain hyvää ja sen jatko-osassa Jos olisit tässä. Tarinan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.

Kommentti:

Täytyihän tämä kolmaskin osa lukea näin tuoreeltaan. Kohdalle on nyt osunut jokunen kirja tai sarja, jossa uutta puhtia haetaan New Yorkista. Onko se sattumaa vai joku trendi. Mutta raikasta ja reipasta on Jojo Moyesin kerronta. Nyt tämä alkaa jo tuntua kevyemmältä kuin vaikkapa se ensimmäinen osa tätä sarjaa. Mutta eihän se haittaa, kevyt sopii ainakin mulle välipaloina vallan hyvin.
(502 sivua.)