Hanna Velling: Kutsumaton
Bazar Kustannus Oy, 2020
Luin ~ 2.11.2020
Hanna Velling: Kutsumaton
Bazar Kustannus Oy, 2020
Luin ~ 2.11.2020
Mies katsoi lumoutuneena vaimoaan ja poikaansa. Hän oli nyt jotain enemmän kuin mies, enemmän kuin yksinäinen susi tai oman onnensa seppä. Hän oli isä.
Tässä oli hänen elämänsä suurin saavutus ja tavoite samoissa kapaloissa. Poika. Isä. Tehtävä.
Vuosikymmentä myöhemmin mies pitelee sylissään raivokohtauksesta toipuvaa poikaansa autiossa kodissa. Miksei mikään vanhemmuudessa vastannut hänen odotuksiaan perhe-elämän onnesta?
Marko Annalan kolmas romaani on syvän inhimillinen tarina isyydestä, rakkaudesta ja elämästä haastavan lapsen kanssa. Se tuo esiin myös uuden puolen Annalasta kirjailijana: tumman huumorin sävyt.
Kommentti:
Todella sympaattinen tarina. Alkupuolella kieli oli hetkittäin vähän kömpelöä, mikä hieman hämmensi, koska päähenkilö oli ammatiltaan kirjoittaja. Toisaalta se kuvasi jollain tavalla päähenkilön hämmennystä roolistaan erityislapsen isänä.
Olen tykännyt Annalan edellisistä kirjoista ja tykkäsin tästäkin.
(308 sivua.)
Kuvaus:
Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa.
Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan xhosa-äidin lapseksi. Hänen syntymävuonnaan 1984 rotujen sekoittamisesta saattoi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Käytännössä Noah eli 5-vuotiaaksi sisätiloissa, ettei häntä vietäisi vanhemmiltaan.
Laiton lapsi kertoo humoristisen rehellisesti vallattomasta pojasta, josta kasvaa rauhaton nuori mies. Kirja on myös Noahin rakastava kuvaus pelottomasta, kapinallisesta ja uskonnollisesta äidistään. Juuri äiti pelastaa lapsensa murhayritykseltä paiskaamalla hänet ulos liikkuvasta pikkubussista. Juuri äiti opettaa tulevalle komediatähdelle, miten vaikeudet voitetaan huumorilla. Ja juuri äiti päättäväisesti pelastaa lapsensa siitä köyhyyden, väkivallan ja hyväksikäytön noidankehästä, joka uhkaa heidän molempien henkeä.
Noah kertoo elämästään taitavan stand up -koomikon keinoin: kirkkaan rehellisesti ja saaden lukijan yhtä aikaa sekä itkemään että nauramaan.
Kommentti:
(358 sivua.)
Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
Olive Kitteridge, 2008
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2020
Keltainen kirjasto nro 505
Luin ~ 7.10.2020
Kuvaus:
Olive Kitteridge on henkilö, jota rakastat vihata.
Vastustamaton romaani kitkerästä Olive Kitteridgestä, jota on helppo vihata ja sääliä. Pulitzer-palkittu teos vakuuttaa, että helpointa Olivea on sittenkin rakastaa.
Olive Kitteridge on eläköitynyt opettaja, joka paheksuu muutoksia kotikaupungissaan Mainen Crosbyssa. Tarkkanäköisesti hän punnitsee maailmanmenoa ja köykäiseksi sen toteaa. Mutta oman elämänsä suhteen Olive on sokea, kyvytön tunnistamaan lähipiirissään tapahtuvia muutoksia. Entinen oppilas, oma lapsi tai aviomies – kukaan heistä ei tunnu tavoittavan Oliven katsetta. Mutta pikkuhiljaa, aivan kuin varkain, alkaa tapahtua muutos. Pala palalta, tarina tarinalta, hahmottuu kuva Olive Kitteridgestä, joka vihdoin katsoo itseään peiliin. Ja se, jos mikä, tekee kipeää.
Kommentti:
Omaa lukuaikaa oli tätä lukiessa kovin vähän ja harvakseltaan, joten tipahdin lukujen välissä ja henkilöiden vaihtuessa kärryiltä. En oikein jaksanut pitää lukua henkilöistä tai ajankohdista tai niiden keskinäisistä suhteista. Tapahtumat ja henkilöt jäivät siis minulle kovin irrallisiksi ja samalla myös Olive aika etäiseksi.
Tästä on elokuvakin olemassa, ehkä katson sen ja saan lisää irti.
(380 sivua.)
Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni
Jag ringer mina bröder, 2012
Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2020
Luin ~ 29.9.2020
Jos se olinkin minä?
Yhden aikamme kirkkaimman kertojan romaani siitä, millaista on olla nuori maahanmuuttaja Ruotsissa.
Kun lapsuudenystävä soittaa, Amorilla on muuta tekemistä. Hänellä on oma elämä elettävänään. Kun Ahlem-serkku soittaa ja muistuttaa perheenjäsenistä ja sukuvelvoitteista, Amorilla on muuta tekemistä. Kun ruotsalainen eläinaktivisti Karolina soittaa ja yrittää värvätä Amoria Eläinten oikeudet -yhdistyksen jäseneksi, Amor uskoo tämän puhuvan koodikieltä.
Vainoharhaisena on vaikea liikkua, kuvitellut poliisit ovat koko ajan kintereillä.
Kuka on turvassa ja mitä vähemmistöjä syytetään? Voiko Amor mennä Clas Ohlsonille valittamaan viallisesta poranterästä? Katsotaanko häntä pitkään? Kannattaako hänen sulautua joukkoon, vai onko viisaampaa erottua massasta? Yhden vuorokauden ajan Amorin päässä pyörähtää koko elämänkaari.
Khemirin teksti on ulkoisilta mitoiltaan minimalistisen pelkistettyä. Sanoja on vähän, rivien väliin jää paljon tilaa, mutta se ei ole tyhjää.
Soitan veljilleni on pieni ja itsenäinen taideteos, kuin vastaisku selittelylle ja pateettiselle paisuttelulle.
”Soitan veljilleni ja sanon: Vähän aikaa sitten sattui aivan sairas juttu. Olin matkalla himaan, kun katseeni osui aivan valtavan epäilyttävään yksilöön. Sillä oli musta tukka ja epätavallisen iso selkäreppu ja sen naama oli peitetty palestiinalaishuivilla.
Soitan veljilleni ja sanon: Meni sekunnin murto-osa ennen kuin tajusin, että se oli oma peilikuvani.”
Jonas Hassen Khemiri (s. 1978) teki läpimurtonsa heti esikoisromaanillaan Ajatussulttaani. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja 2000-luvun Stindbergiksi tituleerattu ja monesti palkittu Khemiri nauttii nykyään laajaa kansainvälistä arvostusta niin romaani- kuin näytelmäkirjailijana.
Soitan veljilleni syntyi Khemirin reaktiona Tukholman keskustan autopommi-iskuun (11.12.2010) ja on nyt vihdoin saatavana myös suomeksi.
(127 sivua.)
Paul Granholm: Paluu helvetistä
Aula & Co, 2020
Luin ~28.9.2020
Kuvaus:
Selviytymistarina elämän nurjalta puolelta
Kimmo Harjula on ruotsinsuomalainen, nykyään Suomessa asuva entinen huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjä ja kovan luokan rikollinen.
Harjulan isä oli sadistinen tyranni, joka pahoinpiteli ja kidutti häntä säännöllisesti jo Harjulan ollessa pieni lapsi. Häntä käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi. Selviytyäkseen lähes jokapäiväisistä pahoinpitelyistä hän alkoi haistella liimaa, polttaa hasista ja juoda alkoholia jo 7-vuotiaana. Ennen täysi-ikäistymistään Harjula ehti asua peräti 46 eri kasvatuskodissa.
Harjula istui yhteensä 14 vuotta eri vankiloissa ja jatkoi rikollista toimintaa myös kiven sisässä. Lopulta hänet lähetettiin vankien sopeutumiskeskukseen Lappiin. Yksinäisyydessä tunturin keväthangilla hän päätti muuttaa elämänsä suunnan ja onnistui pääsemään irti päihteistä ja rikollisuudesta. Tuomion suoritettuaan hän kouluttautui terapeutiksi ja on nykyään vapaa mies.
Kommentti:
Hurja elämä ja jokseenkin sellaisenaan kerrottu. Surullisinta on tietysti se, miten pienestä pahoinpidellystä pojasta kasvaa iso ja vaarallinen pahoinpitelijä. Nykyään hän toisaalta pystyy ehkä sitä paremmin auttamaan muita, ja jos vielä ennaltaehkäisemään joidenkin nuorten ajautumista samoille teille, niin sitä parempi.
(174 sivua.)
Paula Nivukoski: Mainingin Varjo
Otava, 2020
Luin ~ 27.9.2020
Kuvaus:
Pääseekö pohjalaispitäjästä pakoon muualle kuin meren syliin?
Pappilan naisväki oppii vaikenemaan, kun papan askelet kaikuvat portaissa. Evalina taipuu papan tahtoon, kunnes rakastuu nuoreen kalastajaan. Ankara isä ei ikimaailmassa hyväksyisi Andersia vävyksi, joten nuoripari karkaa kaukaiselle luodolle.
Taakse jää paitsi Papan varjo myös rakas sisko ja äidin hyräily hiljaisissa huoneissa, eivätkä muistot jätä Evalinaa rauhaan. Luonnonvoimat eivät tahdo pahaa, mutta armoa ne eivät anna. Riittääkö Evalinan rakkaus, kun myrsky lyö yli luodon ja Anders viipyy merellä?
Kommentti:
Tämä kirja oli kyllä aivan uskomaton lukukokemus. Kieli oli runollista ja valtavan sisältörikasta, ja siksi jopa välillä hidasta lukea.
Oli erikoista, miten tarinan sävy muuttui alun kepeästä ja kevyestä, lähes tyttökirjamaisesta ja romanttisesta ensin realistisemmaksi ja loppua kohti todella raskaaksi. Täytyy nyt tunnustaa, että jossain kohdassa jopa harkitsin kirjan jättämistä kesken, sillä päähenkilön avuttomuus tuntui suorastaan käsittämättömältä. Olisin kaivannut sellaista reipasta naispäähenkilöä, joista kerrotaan selviytymistarinoita. Mutta onneksi luotin kirjailijan taitoon tehdä tästä kokonainen tarina, sillä tulihan se sieltä. Ei lukija sentään saa päättää, millainen tarinan pitää olla, vaikka mieli tekisikin ;).
En tietenkään halua paljastaa juonta, koska kirjan idea on mielestäni se, että lukija ei voi todellakaan aavistaa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä toisaalta aiemmin on tapahtunut. Kirjassa keritään vuorotellen auki nykyhetkeä pienellä luodolla sekä Evalinan muistikuvia kotipappilasta. Osa muistoista on niin kipeitä, että ne ovat ehkä unohtuneetkin ja palaavat mieleen vasta, kun tosi on jo kyseessä. Sen voin kertoa, että kirjan sävy kyllä muuttuu alun kepeydestä aivan toisenlaiseksi.
Lue ihmeessä tämä kirja!
Edit. 3.11.2020
Jatkan tätä kommentointia näin vielä myöhemmin, koska tämä kirja teki vaikutuksen ja kuitenkin muutaman viimeaikaisen kirjan jälkeen olen miettinyt, miksi tässä - ja niissä muissakin - jäin kuitenkin kaipaamaan jotain.
Tarina on siis todella mielenkiintoinen ja hyvin laadittu sekä oivaltavasti ja taidolla kerrottu. Kieli on rikasta ja omankuuloista, positiivisessa mielessä välillä suorastaan runollista, eikä kuitenkaan liian kikkailevaa. Mielestäni tarkoituksella "kikkaileva" kieli ei enää lisää tarinaan hyvää, jos se vie liikaa huomion tarinasta.
Mitä siis jäin kaipaamaan? Jäin kaipaamaan persoonaa!
Evalinan tarina on koskettava ja se, miten hänen menneisyytensä paljastuu vähitellen lukijalle ja kertoo hänestä, on juonellisesti oivallista! Mutta itse Evalina henkilönä jää jotenkin hieman tarinansa jalkoihin, ja etäiseksi.
Kun näin traagisen tarinan lukee, sitä haluaisi myös kiintyä henkilöihin, joista lukee. Enkä tarkoita, että päähenkilöstä täytyisi pelkästää pitää, kyllä hänessä särmää ja/tai puutteitakin saa olla.
Suuri kirjallisuus tulee sieltä, missä uskaltaudutaan ja heittäydytään. Henkilö, johon on kiintynyt, jää lukijan mieleen vielä pitkäksi aikaa - voi olla, että häntä ei unohda koskaan! Tämän vuoksi pidän erityisen paljon esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin kirjoista. Hänen päähenkilöillään on aina merkitystä, ja kerronnassa on suurta lämpöä.
Ainakin sellainen olo minulle on jäänyt hänen kirjoistaan.
(380 sivua.)
Löytyykö Saab 99:n tunnistuskaaviosta elämän tarkoitus?
Hauska ja katkeransuloinen lukuromaani kertoo mahdollisuuksiin tarttumisesta.
Mika on perheenisä ja aviomies. Lisäksi hänen elämässään ovat Saabit. Niitä perheellä on entuudestaan kaksi, mutta kolmaskin tarvitaan. Siitä alkavat ongelmat. Kun Mika tapaa kuntosalilla ystävällisen Titan, asiat mutkistuvat entisestään. Titta ymmärtää Mikaa autoasioissa paremmin kuin oma vaimo, ja ongelmien vyyhti tihenee. Ainoa pakopaikka valheiden kierteestä on livelähetys merikotkan pesästä: Kuinka lintuperhe onnistuu pitämään pakan kasassa? Ymmärtävätkö merikotkat, mistä elämässä on kyse? Autojen kovat pinnat yhdistyvät romaanissa hersyvän humoristisesti merikotkien liiskaantuneisiin höyheniin. Teini-ikäisen tyttären selkä ei muistuta enää sitä vauvan selkää, jota Mika piteli kämmenellään. Asiat ovat joko vahvoja tai hauraita – ja sitten vahvatkin pettävät ja hauraat kantavat.
Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.
Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?
Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.
Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.
Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta.
Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.
Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta.
Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.
Emmi-Liia Sjöholm on freelancetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Paperilla toinen on hänen ensimmäinen kirjansa.
Nuori Simon Limbres lähtee tovereidensa kanssa surffaamaan, mutta kotimatkalla hän ainoana kolmesta jättää turvavyönsä kiinnittämättä, mikä sitten muodostuukin hänen kohtalokseen kolarin sattuessa. Hänet saadaan sairaalaan, mutta aivosähkökäyrä näyttää suoraa viivaa. Vain nuori, vahva sydän sykkii. Simon on aivokuollut, peruuttamattomasti poissa, minkä hänen vanhempansa Marianne ja Sean joutuvat myös kohtaamaan.
Samaan aikaan kaukana Pariisissa keski-ikäinen sydänpotilas Claire odottaa sydämensiirtoa, ja kun Marianne ja Sean lopulta kykenevät tekemään päätöksen, Simonin sydän kiidätetään pelastamaan Clairen elämä.
Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on yhden vuorokauden aikana tapahtuva, tunti tunnilta etenevä romaani sydänsiirrosta.
Mä lähden täältä heti kun pääsen, Annukka ajattelee. Hän on kohta viidentoista ja täynnä vapaudennälkää, ja hän vihaa kaupungin jokaista kulmaa. Eniten kuitenkin tehtaan konttorirakennusta. Sinne isä on piilottanut naisen nimeltä Laina Penttinen.
Annukka pakenee kodin alakuloa ja äidin kuristavaa hellyyttä, kulkee uhallakin kommunistiperheen tyttären kanssa, kittaa omppuviiniä, yrittää epätoivoisesti päästä neitsyydestään, kahlitsee itsensä Koijärvellä puskutraktoriin. Ja saa vastaansa isän, joka tehtaan apulaisjohtajana on pienellä paikkakunnalla Jumalasta seuraava.
Sen paremmin isä kuin tytärkään eivät ehdi kiireiltään huomata, kuinka Varkauden komeimman tiilitalon viileyteen hylätty äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan maailmaansa.
Neitsytmatka kuvaa Annukka Lehmuksen perheen rosoista elämää 1970-luvun Suomessa, aikana jolloin maailma tunkee pikkukaupungin ikkunoista sisään. Varkautelaisen tehtaanjohtaja Lehmuksen perheestä kertovat myös romaanit Peiton paikka ja Onnellinen loppu.