Velling, Hanna: Kutsumaton

 Hanna Velling: Kutsumaton

Bazar Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 2.11.2020

Kuvaus:

Hauska ja haikea romaani eksien, nyksien ja bonusperheenjäsenten elämästä

Hannan Vellingin uutuusromaani Kutsumaton kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista?

Mikon ja Mirjan liitto on kestänyt, vaikka Mikolla on ollut irtosuhteita, merkityksetöntä seksiä. Mikon aikomukset ovat hyvät. Hän haluaa sitoutua, hän haluaa olla kunnollinen perheenisä. Mutta riittääkö se, kun kotiovelle tulee Siru, kiihottava mahdollisuus kaikenlaiseen uuteen?

Sirun sydämessä on tyhjiä kohtia, jotka Mikko täyttäisi täydellisesti. Turvaa, check. Isähahmo Topi-pojalle, check. Rakkautta, todellakin check. Mikko antaisi kaikkea sellaista, mitä Topin isä ei koskaan antanut, ja enemmänkin. Paljon enemmän, kuten kaikki ne uusperhekuvion ihmiset, jotka tulevat osaksi uutta elämää kutsumatta.

Kutsumaton on ihmissuhderomaani, joka kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista? Tarinaan tuovat kontrastia Sirun sisustuslehtiin kirjoittamat utuisenunelmaiset artikkelit epätodellisista onneloista ja Mirjan kermavaahdonkepeät kakkublogikirjoitukset, joissa voi maistaa menetyksen kipeyden ja karvauden.

Kommentti

(Teknisiä ongelmia julkaisemisessa eilen, nyt uusi yritys.)

Mielenkiintoisesti poimittu eri näkökulmia avioerotilanteesta. 

Puheenvuoronsa saavat niin uuden naisen matkaan lähtevä Mikko, jätetty Mirja, heidän tyttärensä Miisa ja Linda, uusi naisystävä Siru, hänen poikansa Topi ja vielä Mirjan ex-anoppikin eli Mikon äiti.

Näkökulmat ovat todella mielenkiintoisia ja kertovat siitä, miten asia koskettaa monia muitakin kuin vain eroavaa paria ja sitä uutta ihmistä, joka tulee kuvioihin.

Kaikki edellämainitut saivat hyvinkin tasapuolisesti kertoa oman näkökulmansa ja omat tuntonsa asian ja tilanteen suhteen.

Toisaalta tämä huolellinen tasapuolisuus jätti henkilöt ehkä hieman etäisiksi, he ikään kuin toimivat avioeron osapuolien edustajina enemmän kuin aidon, jopa raadollisen elävinä ihmisinä. 

Lukijana jäin lopulta hieman kaipaamaan vielä henkilökohtaisempaa otetta ja mahdollisuutta kiinnostua heistä myös henkilöinä.

Toisaalta tässä ei asetuttu kenenkään puolelle, mutta henkilöitä ei päästetty ihan iholle. 

(288 sivua.)

Annala, Marko: Kuutio

 Marko Annala: Kuutio

Like Kustannus (Otava), 2020

Luin ~ 30.10.2020

Kuvaus:

Mies katsoi lumoutuneena vaimoaan ja poikaansa. Hän oli nyt jotain enemmän kuin mies, enemmän kuin yksinäinen susi tai oman onnensa seppä. Hän oli isä.

Tässä oli hänen elämänsä suurin saavutus ja tavoite samoissa kapaloissa. Poika. Isä. Tehtävä.

Vuosikymmentä myöhemmin mies pitelee sylissään raivokohtauksesta toipuvaa poikaansa autiossa kodissa. Miksei mikään vanhemmuudessa vastannut hänen odotuksiaan perhe-elämän onnesta?

Marko Annalan kolmas romaani on syvän inhimillinen tarina isyydestä, rakkaudesta ja elämästä haastavan lapsen kanssa. Se tuo esiin myös uuden puolen Annalasta kirjailijana: tumman huumorin sävyt.

Kommentti:

Todella sympaattinen tarina. Alkupuolella kieli oli hetkittäin vähän kömpelöä, mikä hieman hämmensi, koska päähenkilö oli ammatiltaan kirjoittaja. Toisaalta se kuvasi jollain tavalla päähenkilön hämmennystä roolistaan erityislapsen isänä.

Olen tykännyt Annalan edellisistä kirjoista ja tykkäsin tästäkin.

(308 sivua.)

Moyes, Jojo: Tähtien antaja

 Jojo Moyes: Tähtien antaja

The Giver of Stars, 2019

Suom. Heli Naski

Gummerus Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 25.10.2020

Kuvaus:

Alice on jumissa, ikävystynyt ja väärinymmärretty. Tavatessaan varakkaan ja komean amerikkalaismiehen hän hurmaantuu ja tarttuu tilaisuuteen. Avioliitto ja muutto Amerikkaan vaikuttavat suurelta seikkailulta, mutta tuoreen vaimon elämä 1930-luvulla tunkkaisessa pikkukylässä Kentuckyssä onkin kaikkea muuta. Alice saa uuden tilaisuuden seikkailuun, kun kiertävää kirjastoa perustamaan etsitään vapaaehtoisia.

Tulisieluisen Margeryn johtama naisten ryhmä matkustaa hevosilla halki vuoriston tuodakseen kirjat ja lukemisen kaikkien ulottuville, ja viimein Alice löytää kaipaamansa vapauden, ystävyyden ja rakkauden. Mutta kun koko kylä kääntyy heitä vastaan, riittääkö edes heidän vahva uskonsa toisiinsa ja tekemäänsä työhön?

Kommentti:

Tuttua, taattua Jojo Moyesia ja toisaalta kuitenkin aihepiiri pääsi yllättämään. Olipa mukava vapaan viikonlopun kunniaksi kunnolla uppoutua tarinaan ja nauttia lukemisesta. 

Luulin, että mulla on lukujumi, mutta ei siitä nyt taas ollut jälkeäkään.

(448 sivua.)

Noah, Trevor: Laiton lapsi

 Trevor Noah: Laiton lapsi - Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Born A Crime: Stories from a South African Childhood, 2016 (?)
Suom. Jaana Iso-Markku
Atena Kustannus, 2020
Luin ~ 21.10.2020

Kuvaus:

Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa.

Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan xhosa-äidin lapseksi. Hänen syntymävuonnaan 1984 rotujen sekoittamisesta saattoi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Käytännössä Noah eli 5-vuotiaaksi sisätiloissa, ettei häntä vietäisi vanhemmiltaan.

Laiton lapsi kertoo humoristisen rehellisesti vallattomasta pojasta, josta kasvaa rauhaton nuori mies. Kirja on myös Noahin rakastava kuvaus pelottomasta, kapinallisesta ja uskonnollisesta äidistään. Juuri äiti pelastaa lapsensa murhayritykseltä paiskaamalla hänet ulos liikkuvasta pikkubussista. Juuri äiti opettaa tulevalle komediatähdelle, miten vaikeudet voitetaan huumorilla. Ja juuri äiti päättäväisesti pelastaa lapsensa siitä köyhyyden, väkivallan ja hyväksikäytön noidankehästä, joka uhkaa heidän molempien henkeä.

Noah kertoo elämästään taitavan stand up -koomikon keinoin: kirkkaan rehellisesti ja saaden lukijan yhtä aikaa sekä itkemään että nauramaan.

Kommentti:

(358 sivua.)

Strout, Elizabeth: Olive Kitteridge

 Elizabeth Strout: Olive Kitteridge 

Olive Kitteridge, 2008

Suom. Kristiina Rikman

Tammi, 2020

Keltainen kirjasto nro 505

Luin ~ 7.10.2020

Kuvaus:

Olive Kitteridge on henkilö, jota rakastat vihata.

Vastustamaton romaani kitkerästä Olive Kitteridgestä, jota on helppo vihata ja sääliä. Pulitzer-palkittu teos vakuuttaa, että helpointa Olivea on sittenkin rakastaa.

Olive Kitteridge on eläköitynyt opettaja, joka paheksuu muutoksia kotikaupungissaan Mainen Crosbyssa. Tarkkanäköisesti hän punnitsee maailmanmenoa ja köykäiseksi sen toteaa. Mutta oman elämänsä suhteen Olive on sokea, kyvytön tunnistamaan lähipiirissään tapahtuvia muutoksia. Entinen oppilas, oma lapsi tai aviomies – kukaan heistä ei tunnu tavoittavan Oliven katsetta. Mutta pikkuhiljaa, aivan kuin varkain, alkaa tapahtua muutos. Pala palalta, tarina tarinalta, hahmottuu kuva Olive Kitteridgestä, joka vihdoin katsoo itseään peiliin. Ja se, jos mikä, tekee kipeää.

Kommentti:

Omaa lukuaikaa oli tätä lukiessa kovin vähän ja harvakseltaan, joten tipahdin lukujen välissä ja henkilöiden vaihtuessa kärryiltä. En oikein jaksanut pitää lukua henkilöistä tai ajankohdista tai niiden keskinäisistä suhteista. Tapahtumat ja henkilöt jäivät siis minulle kovin irrallisiksi ja samalla myös Olive aika etäiseksi.

Tästä on elokuvakin olemassa, ehkä katson sen  ja saan lisää irti.

(380 sivua.)

Khemiri, Jonas Hassen: Soitan veljilleni

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni

Jag ringer mina bröder, 2012

Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2020

Luin ~ 29.9.2020

Kuvaus:  (kustantajan)

Jos se olinkin minä?

Yhden aikamme kirkkaimman kertojan romaani siitä, millaista on olla nuori maahanmuuttaja Ruotsissa.

Kun lapsuudenystävä soittaa, Amorilla on muuta tekemistä. Hänellä on oma elämä elettävänään. Kun Ahlem-serkku soittaa ja muistuttaa perheenjäsenistä ja sukuvelvoitteista, Amorilla on muuta tekemistä. Kun ruotsalainen eläinaktivisti Karolina soittaa ja yrittää värvätä Amoria Eläinten oikeudet -yhdistyksen jäseneksi, Amor uskoo tämän puhuvan koodikieltä.

Vainoharhaisena on vaikea liikkua, kuvitellut poliisit ovat koko ajan kintereillä.

Kuka on turvassa ja mitä vähemmistöjä syytetään? Voiko Amor mennä Clas Ohlsonille valittamaan viallisesta poranterästä? Katsotaanko häntä pitkään? Kannattaako hänen sulautua joukkoon, vai onko viisaampaa erottua massasta? Yhden vuorokauden ajan Amorin päässä pyörähtää koko elämänkaari.

Khemirin teksti on ulkoisilta mitoiltaan minimalistisen pelkistettyä. Sanoja on vähän, rivien väliin jää paljon tilaa, mutta se ei ole tyhjää.

Soitan veljilleni on pieni ja itsenäinen taideteos, kuin vastaisku selittelylle ja pateettiselle paisuttelulle.

”Soitan veljilleni ja sanon: Vähän aikaa sitten sattui aivan sairas juttu. Olin matkalla himaan, kun katseeni osui aivan valtavan epäilyttävään yksilöön. Sillä oli musta tukka ja epätavallisen iso selkäreppu ja sen naama oli peitetty palestiinalaishuivilla.

Soitan veljilleni ja sanon: Meni sekunnin murto-osa ennen kuin tajusin, että se oli oma peilikuvani.”

Jonas Hassen Khemiri (s. 1978) teki läpimurtonsa heti esikoisromaanillaan Ajatussulttaani. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja 2000-luvun Stindbergiksi tituleerattu ja monesti palkittu Khemiri nauttii nykyään laajaa kansainvälistä arvostusta niin romaani- kuin näytelmäkirjailijana.

Soitan veljilleni syntyi Khemirin reaktiona Tukholman keskustan autopommi-iskuun (11.12.2010) ja on nyt vihdoin saatavana myös suomeksi.

(127 sivua.)

 

Granholm, Paul: Paluu helvetistä

 Paul Granholm: Paluu helvetistä

Aula & Co, 2020

Luin ~28.9.2020

Kuvaus:

Selviytymistarina elämän nurjalta puolelta

Kimmo Harjula on ruotsinsuomalainen, nykyään Suomessa asuva entinen huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjä ja kovan luokan rikollinen.

Harjulan isä oli sadistinen tyranni, joka pahoinpiteli ja kidutti häntä säännöllisesti jo Harjulan ollessa pieni lapsi. Häntä käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi. Selviytyäkseen lähes jokapäiväisistä pahoinpitelyistä hän alkoi haistella liimaa, polttaa hasista ja juoda alkoholia jo 7-vuotiaana. Ennen täysi-ikäistymistään Harjula ehti asua peräti 46 eri kasvatuskodissa.

Harjula istui yhteensä 14 vuotta eri vankiloissa ja jatkoi rikollista toimintaa myös kiven sisässä. Lopulta hänet lähetettiin vankien sopeutumiskeskukseen Lappiin. Yksinäisyydessä tunturin keväthangilla hän päätti muuttaa elämänsä suunnan ja onnistui pääsemään irti päihteistä ja rikollisuudesta. Tuomion suoritettuaan hän kouluttautui terapeutiksi ja on nykyään vapaa mies.

Kommentti:

Hurja elämä ja jokseenkin sellaisenaan kerrottu. Surullisinta on tietysti se, miten pienestä pahoinpidellystä pojasta kasvaa iso ja vaarallinen pahoinpitelijä. Nykyään hän toisaalta pystyy ehkä sitä paremmin auttamaan muita, ja  jos vielä ennaltaehkäisemään joidenkin nuorten ajautumista samoille teille, niin sitä parempi.

(174 sivua.)

Nivukoski, Paula: Mainingin varjo

 Paula Nivukoski: Mainingin Varjo

Otava, 2020

Luin ~ 27.9.2020

Kuvaus:

Pääseekö pohjalaispitäjästä pakoon muualle kuin meren syliin?
Pappilan naisväki oppii vaikenemaan, kun papan askelet kaikuvat portaissa. Evalina taipuu papan tahtoon, kunnes rakastuu nuoreen kalastajaan. Ankara isä ei ikimaailmassa hyväksyisi Andersia vävyksi, joten nuoripari karkaa kaukaiselle luodolle.

 Taakse jää paitsi Papan varjo myös rakas sisko ja äidin hyräily hiljaisissa huoneissa, eivätkä muistot jätä Evalinaa rauhaan. Luonnonvoimat eivät tahdo pahaa, mutta armoa ne eivät anna. Riittääkö Evalinan rakkaus, kun myrsky lyö yli luodon ja Anders viipyy merellä?

Kommentti:

Tämä kirja oli kyllä aivan uskomaton lukukokemus. Kieli oli runollista ja valtavan sisältörikasta, ja siksi jopa välillä hidasta lukea. 

Oli erikoista, miten tarinan sävy muuttui alun kepeästä ja kevyestä, lähes tyttökirjamaisesta ja romanttisesta ensin realistisemmaksi ja loppua kohti todella raskaaksi.  Täytyy nyt tunnustaa, että jossain kohdassa jopa harkitsin kirjan jättämistä kesken, sillä päähenkilön avuttomuus tuntui suorastaan käsittämättömältä. Olisin kaivannut sellaista reipasta naispäähenkilöä, joista kerrotaan selviytymistarinoita. Mutta onneksi luotin kirjailijan taitoon tehdä tästä kokonainen tarina, sillä tulihan se sieltä. Ei lukija sentään saa päättää, millainen tarinan pitää olla, vaikka mieli tekisikin ;).

En tietenkään halua paljastaa juonta, koska kirjan idea on mielestäni se, että lukija ei voi todellakaan aavistaa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä toisaalta aiemmin on tapahtunut. Kirjassa keritään vuorotellen auki nykyhetkeä pienellä luodolla sekä Evalinan muistikuvia kotipappilasta. Osa muistoista on niin kipeitä, että ne ovat ehkä unohtuneetkin ja palaavat mieleen vasta, kun tosi on jo kyseessä.  Sen voin kertoa, että kirjan sävy kyllä muuttuu alun kepeydestä aivan toisenlaiseksi. 

Lue  ihmeessä tämä kirja!

Edit. 3.11.2020

Jatkan tätä kommentointia näin vielä myöhemmin, koska  tämä kirja teki vaikutuksen ja kuitenkin muutaman viimeaikaisen kirjan jälkeen olen miettinyt, miksi tässä - ja niissä muissakin - jäin kuitenkin kaipaamaan jotain. 

Tarina on siis todella mielenkiintoinen ja hyvin laadittu sekä oivaltavasti ja taidolla kerrottu. Kieli on rikasta ja omankuuloista, positiivisessa mielessä välillä suorastaan runollista, eikä kuitenkaan liian kikkailevaa. Mielestäni  tarkoituksella "kikkaileva" kieli ei enää lisää tarinaan hyvää, jos se vie liikaa huomion tarinasta.

Mitä siis jäin kaipaamaan? Jäin kaipaamaan persoonaa!

Evalinan tarina on koskettava ja se, miten hänen menneisyytensä paljastuu vähitellen lukijalle ja kertoo hänestä, on juonellisesti oivallista! Mutta itse Evalina henkilönä jää jotenkin hieman tarinansa jalkoihin, ja etäiseksi.

Kun näin traagisen tarinan lukee, sitä haluaisi myös kiintyä henkilöihin, joista lukee. Enkä tarkoita, että päähenkilöstä täytyisi pelkästää pitää, kyllä hänessä särmää ja/tai puutteitakin saa olla. 

Suuri kirjallisuus tulee sieltä, missä uskaltaudutaan ja heittäydytään. Henkilö, johon on kiintynyt, jää lukijan mieleen vielä pitkäksi aikaa - voi olla, että häntä ei unohda koskaan!  Tämän vuoksi pidän erityisen paljon esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin kirjoista. Hänen päähenkilöillään on aina merkitystä, ja kerronnassa on suurta lämpöä.

Ainakin sellainen olo minulle on jäänyt hänen kirjoistaan.

(380 sivua.)

Hulkko, Johanna: Vähäisiä tyyppivikoja

Johanna Hulkko: Vähäisiä tyyppivikoja 

Atena, 2020

Luin ~ 22.9.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Löytyykö Saab 99:n tunnistuskaaviosta elämän tarkoitus?

Hauska ja katkeransuloinen lukuromaani kertoo mahdollisuuksiin tarttumisesta. 

Mika on perheenisä ja aviomies. Lisäksi hänen elämässään ovat Saabit. Niitä perheellä on entuudestaan kaksi, mutta kolmaskin tarvitaan. Siitä alkavat ongelmat.                                            Kun Mika tapaa kuntosalilla ystävällisen Titan, asiat mutkistuvat entisestään. Titta ymmärtää Mikaa autoasioissa paremmin kuin oma vaimo, ja ongelmien vyyhti tihenee. Ainoa pakopaikka valheiden kierteestä on livelähetys merikotkan pesästä: Kuinka lintuperhe onnistuu pitämään pakan kasassa? Ymmärtävätkö merikotkat, mistä elämässä on kyse?                              Autojen kovat pinnat yhdistyvät romaanissa hersyvän humoristisesti merikotkien liiskaantuneisiin höyheniin. Teini-ikäisen tyttären selkä ei muistuta enää sitä vauvan selkää, jota Mika piteli kämmenellään. Asiat ovat joko vahvoja tai hauraita – ja sitten vahvatkin pettävät ja hauraat kantavat.

Kommentti:

Tämäpä olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Jos pitäisi jotenkin luonnehtia, niin chic litiin kallellaan, mutta siitä ovela, että päähenkilönä ja kertojana oli tällä kertaa mies. 

Jotenkin tämä kerronta upposi minuun. Saab-mies, merikotkien live-seuranta ja elämän merkityksen hukkaantuminen oli mielestäni tässä varsin toimiva ja hyvinkin uskottava  yhdistelmä.

Chic litin "varjolla" voi joskus tehdä varsin teräviä havaintoja ajasta ja ihmisistä, ja se on varsin antoisaa.

(207 sivua.)

Noronen, Paula: Tarja Kulho - Räkkärimarketin kassa

 Paula Noronen: Tarja Kulho: Räkkärimarketin kassa

Tammi, 2020

Luin ~ 19.9.2020

Kuvaus:

Terse! Tervetuloa Räkkärimarkettiin!
Radiomafiasta tuttu sketsihahmo Tarja Kulho palaa korsolaismarketin kassalle ja jakaa pika-analyyseja asiakkaiden tavasta elää.
Tarja Kulho on paitsi profeetta omalla kassallaan myös terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään kassahihnan toisella puolella seisoville asiakkaille, halusivatpa he sitä tai eivät. Vuosien asiakaspalvelutyön tuomalla rutiinilla hän tarjoilee yksityiskohtaisia havaintoja muiden elämästä ja elintavoista, mutta vasta ilmoittauduttuaan Uusi suunta työelämälle -kurssille hän tajuaa, ettei ole koskaan pysähtynyt miettimään, mitä itse todella haluaa.

Kommentti:

Kevyt välipalakirja. Olisi varmaan toiminut vaikka kuunnelmana, tai ehkä tämä hahmo on jostain ennestään tuttu, jolloin saa tarinan poljennosta kiinni. Luettuna vähän tylsä, vaikka jutut sinänsä hauskoja olivatkin. Tai ehkä oon itse tylsä. :D

(166 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa: vaellusromaani

WSOY, 2020

Luin ~ 17.9.2020

Kuvaus:

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Kommentti:

Mielenkiintoinen tarina ajasta, jolloin sota on juuri päättynyt ja nämä viisi Norjassa työssä ollutta naiset lähtevät kävellen halki poltetun Lapin. 

Kaikilla on oma tarinansa ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Mikä heitä odottaa, ja minne he ovat palaamassa? 

Vai ovatko?

- P.s. Asia, joka ei liity kirjan sisältöön eikä tarinaan itseensä, mutta häiritsi etenkin alussa omaa lukukokemustani: kirjassa oli luvattoman paljon kirjoitus- ja ladontavirheitä! Toivon totisesti, että niitä siivottaisiin ennen kirjan seuraavaa painosta!

(351 sivua.)

Owens, Delia: Suon villi laulu

 Delia Owens: Suon villi laulu

Where the Crawdads Sing, 2018

Suom. Maria Lyytinen

WSOY, 2020

Luin ~ 8.9.2020

Kuvaus:

Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta.

Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.

Kommentti:

Paljon hehkuteltu kirja, jonka lukemista olen kauan odottanut. Samalla yritin kuitenkin olla huomioimatta muiden arvioita, koska muiden hehkuttelut saattavat haitata omaa lukemista. Samahan se on elokuvien kanssa.

Mutta kyllä tämä oli hieno tarina. Etenkin alkuosa, jossa kerrotaan pienen tytön selviytymistaistelusta, on varsin sydäntäsärkevä. 

Nykyhetken ja menneisyyden kertominen vuorotellen tuki tarinaa ja avasi hienosti lukijalle aina lisää tapahtumista.

Loppuratkaisu. No, hämmentävä.

(414 sivua.)

Edit. 09/2022: Kävimme katsomassa elokuvan 18.9.2022. Oli hyvä elokuva!

Suomela, Laura: Ilmatilaloukkaus

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Karisto, 2020

Luin ~ 30.8.2020

Kuvaus:

16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

Ilmatilaloukkaus on taidokas romaani uusperheen henkilökemioista, kätketystä surusta, hukatusta suunnasta ja siitä, miltä tuntuu, kun joku vihdoin ymmärtää.

Kommentti:

Pidin kovasti tämän kirjan tyylistä ja kielestä. Vaikka kirjaan mahtui monia vakaviakin aiheita, kirjan reipas ja humoristinenkin kerronta vei tarinaa eteenpäin. Monet asiat alkoivat näyttää paremmilta ja ratkaisut olivat mielestäni hyvinkin rakentavia ja uskottavia. Viisas kirja, jota lukiessa välillä nauratti ja välillä kyllä vähän itkettikin.

Suosittelen ehdottomasti nuorelle(kin) lukijalle!

(185 sivua.)

Park, Eeva: Viimeisellä rajalla

Eeva Park: Viimeisellä rajalla

Lõks lõpmatuses, 2003

Suom. Sanna Immanen

Into Kustannus Oy, 2019

Luin  ~ 22.8.2020

Kuvaus:

Hylätty talo Tallinnan laidalla, lähellä merenrantaa mutta kaukana turisteista. Lumisade peittää maiseman, ja ihmisyyden synkimmät puolet vaanivat ränsistyneiden rakennusten nurkilla.

Nuori nainen on asettunut tänne odottamaan, kunnes hän saa ainoan asian, jonka enää tarvitsee: aseen.

Entinen elämä, taakse jääneet ihmissuhteet ja tyrmäävä petos ajavat häntä toimimaan. Hän on joutunut viimeiselle rajalle, josta ei ole paluuta entiseen.

Virolainen Eeva Park kerii tarinansa auki psykologisen trillerin keinoin. Hän kuljettaa lukijan harkituilla välähdyksillä niin lapsuuteen neuvostovallan aikana kuin keskelle nyky-Viron yhteiskunnallisia epäkohtia.

Kommentti:

Vaikuttava.

(230 sivua.)

Oates, Joyce Carol: Syntipukki

Joyce Carol Oates: Syntipukki

Big Mouth & Ugly Girl, 2002

Suom. Nora Schuurman

Otava, 2002 (Voltti-sarja)

Luin ~ 19.8.2020

Kuvaus:

16-vuotias Matt Donaghy saa syyttää ahdingostaan vain suurta suutaan ja outoa huumorintajuaan, kun poliisit tulevat hakemaan häntä kesken koulutunnin.

Harmiton sanailu Rocky Riverin lukion ruokalassa on saanut kohtalokkaat seuraukset: Mattin epäillään aikoneen räjäyttää koko koulun taivaan tuuliin.

Poliisikuulustelujen jälkeen Mattin maine on tahrattu. Vain Ursula Riggs, outo kummajainen ja oman tiensä kulkija, uskaltautuu puolustamaan häntä. Mutta katkera Matt saa tuntea millaista on olla kuin spitaalinen. Jutun paisuessa ja ihmisten yhä kuiskiessa Suurisuusta ja Äkäpussista tulee sotureita, jotka taistelevat koko pikkukaupunkia vastaan.

Kommentti:

Aluksi minulla oli hieman vaikeuksia orientoitua kirjan tapahtumien ajankohtaan. Ajankohta vaikutti lähes nykyhetkeltä, sillä viestejä lähetettiin paljon sähköpostitse, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ollut kännyköitä.

Tämä oli selvästi nuortenromaani, mutta hyvä sellainen. Juoni oli sopivan vauhdikas ja erilaisia nuorten elämän teemoja käsiteltiin päähenkilöiden kautta. Jännitystäkin riitti. 

Amerikkalainen elämänmeno on tietysti (ollut ennenkin) erilaista kuin suomalaisnuorten, mutta samojakin kipuiluja toki on. 

Se, miten perättömät huhut saavat siivet alleen, on niin kovin inhimillistä ja aina yhtä harmillista ja epäreilua. Näinä somen aikoina tällainen ei ainakaan tietenkään ole vähenemään päin.

Kyllä minä suosittelisin tätä kirjaa nuorelle lukijalle, vaikka tosiaan vähän vanhanaikainenhan tämä jo on.

Tarinoita ystävyydestä on aina mukava lukea :).

(271 sivua.)

Sjöholm, Emmi-Liia: Paperilla toinen

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

*Kosmos, 2020

Luin ~ 17.8.2020

Kuvaus:

Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta.

Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.

Emmi-Liia Sjöholm on freelancetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Paperilla toinen on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:

Tämä oli todella mielenkiintoinen kirja ja ainakin itselleni varsin iso hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle. Alun kuvaukset melkoisen vauhdikkaasta nuoruudesta ja etenkin sen seksikokemuksista laittoivat totisesti miettimään, jaksanko/ haluanko edes lukea kirjaa loppuun asti. 

Onneksi jatkoin, koska lopulta pidin kirjasta todella paljon. 

Avoimuudessaan (no, autofiktiota siis) kirja kyllä antoi paljon ajattelemisen aihetta. 

Lyhyet luvut pitivät kerronnan jännällä tavalla kevyenä, vaikka aiheet olivat myös kipeitä. Allekirjoitan tuon esittelytekstin sanan ilmava, mutta ei tämä todellakaan mitään chic litiä ollut.

Tämä oli kasvukertomus, joka puhutteli ainakin minua.

(187 sivua.)

Kerangal, Maylis de: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal: Haudataan elävät, paikkaillaan elävät

Réparer les vivants, 2014

Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen

Siltala Kustannus, 2016

Luin ~ 15.8.2020 

Kuvaus:

Nuori Simon Limbres lähtee tovereidensa kanssa surffaamaan, mutta kotimatkalla hän ainoana kolmesta jättää turvavyönsä kiinnittämättä, mikä sitten muodostuukin hänen kohtalokseen kolarin sattuessa. Hänet saadaan sairaalaan, mutta aivosähkökäyrä näyttää suoraa viivaa. Vain nuori, vahva sydän sykkii. Simon on aivokuollut, peruuttamattomasti poissa, minkä hänen vanhempansa Marianne ja Sean joutuvat myös kohtaamaan. 

Samaan aikaan kaukana Pariisissa keski-ikäinen sydänpotilas Claire odottaa sydämensiirtoa, ja kun Marianne ja Sean lopulta kykenevät tekemään päätöksen, Simonin sydän kiidätetään pelastamaan Clairen elämä.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on yhden vuorokauden aikana tapahtuva, tunti tunnilta etenevä romaani sydänsiirrosta.

Kommentti:

Olipa vaikuttava kirja. Tapahtumat etenevät vääjäämättä, kuvaus siirtyy Simon Limbresin lautailuretkestä ja onnettomuudesta elintenluvuttamisen mahdollisuuteen ja sen toteuttamiseen. 

Kohdataan Simonin vanhemmat, tyttöystävä, leikkauksiin osallistuvia lääkäreitä ja hoitajia sekä lopulta sydänsiirtoa odottava Claire Méjean. 

Kirjoitustyyli tukee oivallisesti kiireen ja vääjäämättömyyden tuntua, sillä asioiden on edettävä nopeasti. 

Aihe on vaikea ja vakava, mutta kirjailija onnistuu tekemään tästä todella hienon tarinan.

Samaan aikaan kyseessä on joidenkin ihmisten elämän dramaattisin tapahtuma, mutta sairaalan arjessa tämä on kuitenkin yksi tapaus muiden joukossa. 

Kirjailija kuvaa hyvin sitä, miten me tulemme samoihin tilanteisiin kukin omasta todellisuudestamme. 

Tämä kirja on ollut todella kauan kirjaston "omassa hyllyssäni" ja koska päätin välillä vähän lyhentää tuota listaa, tuli tämä lopulta luettua. Olen vähän pelännyt tämänkaltaisten kirjojen lukemista, sillä oma tytär joutui muutama vuosi sitten liikenneonnettomuuteen, jossa olisi voinut käydä vastaavasti. 

Kannatti lukea, mutta olihan tämä rankka. 

(255 sivua.)

Hiirijoki, Pentti: Kyllä ihmisten kanssa pärjää

Pentti Hiirijoki: Kyllä ihmisten kanssa pärjää: poliisimuistoja

Warelia Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 7.8.2020

Kuvaus:

"Kyllä ihmisten kanssa pärjää" on muistelmateos, jossa eläköitynyt poliisi kertoo mutkattomaan tyyliin uransa vaiheista: poliisiunelman syttymisestä, opinnoista, eri työpaikoista ja työyhteisöistä.

Muisteluksissa kerrotaan maalaispoliisin monenkirjavista tehtävistä ja unohtumattomista ihmisten kohtaamisista. Kirja kuvaa myös poliisin työn suurta muutosta 1970-luvun alusta 2000-luvun alkuvuosiin.

Työssään viihtynyt Hiirijoki tuli hyvin juttuun useimpien hankalienkin tyyppien kanssa, koska toimi kärsivällisesti ja asiakasta ärsyttämättä. 

Kommentti:

Mukavasti, leppoisasti kerrottua paikallishistoriaa. Ei mitään suuria paljastuksi, jos sellaisia odottaa. Päällimmäiseksi ehkä nousee se, kuinka paljon poliisinkin työ ja työnkuva on viime vuosikymmeninä muuttunut. 

(236 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön 

WSOY, 2014

Luin ~ 4.8.2020

Kuvaus:

Ihmissuhdedraama ja jännityskertomus kolmen sukupolven salaisuudesta

Niityn metsätilan nuori emäntä Elsi syyllistyy 1950-luvulla heitteillejättöön, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Olisivatko tyttäret Arja ja Asta toisenlaisia ihmisiä, jos äiti olisi elänyt heidän kanssaan?

Vuosikymmeniä myöhemmin Asta hallinnoi vanhaa sukutilaa. Kun ainoa poika Roope tuo tyttöystävänsä Teresan näytille, Astan harmaa arki saa verenkarvaita sävyjä. Myös Roopen Riikka-serkulla on syynsä vihata vaikeaan rooliin joutunutta Teresaa. Hirviötä vastaan kamppaillessa kun on vaara muuttua sellaiseksi itse.

Kommentti:

En odottanut kirjasta näin jännittävää, joten yllätyin positiivisesti. Sain tavallaan enemmän kuin oletin saavani. Välillä meinasi henkilöt mennä sekaisin, vaikka vaihtuvat kertojat olikin hyvin ja nimeltä merkitty. Lähinnä heidän keskinäiset suhteensa meinasivat mennä sekaisin, mutta piirtämäni pienen sukupuun avulla pysyin paremmin kartalla. 

Kaikenlaisia asioita sitä onkin piiloteltu ja salattu, ainakin jätetty puhumatta ja käsittelemättä. Ja sehän tietenkin siirtyy seuraaville sukupolville terapoitavaksi.

Nykyään asioita käsitellään ja niistä avaudutaan ehkä joskus liiaksikin asti, mutta ei se vaikeneminenkaan ole hyvä ollut.

(269 sivua.)

Ahern, Cecelia: Lyyralintu

Cecelia Ahern: Lyyralintu

Lyrebird, 2016

Suom. Lauri Sallamo & Heidi Tihveräinen

Gummerus, 2019

Luin ~ 31.7.2020

Kuvaus:

Tunteikas ja rohkaiseva kirja naisesta, joka muuttaa tapaamme katsoa maailmaa.
Länsi-Corkin syvissä vuoristometsissä asuu nuori nainen vailla yhteyttä muuhun maailmaan. Hänellä on ilmiömäinen matkimisen kyky, joka tuo hänelle lempinimen lyyralinnun mukaan.
Kun Solomon dokumenttielokuvaryhmineen sattumalta törmää Lauraan, tämän elämä mullistuu. Filmiryhmä vetää Lauran tarkoin varjellusta rauhasta Dublinin hälinään, ja hän joutuu kohtaamaan maailman, joka haluaa ymmärtää hänen elämäntapaansa.
Auttaako urbaani maailma Lauraa levittämään siipensä – vai sulkeeko se hänet kultaiseen häkkiin? Villien lintujen lailla Laurankin kuuluu lentää vapaana…
Lyyralintu on ajatuksia herättävä ja liikuttava rakkaustarina; se on kertomus kiivaasti sykkivästä sydämestä ja kaiken hälyn alla piilevästä hiljaisuudesta. 

Kommentti:

Taattua, kevyehköä Cecelia Ahernia. Aika mielikuvituksellinen tarina, mutta ripaus mielikuvitusta tekee joskus ihan hyvää, vaikken mikään fantasioiden ystävä olekaan. 

Luin kirjan heinäkuun puolella, mutta päivitys tulee lomateknisistä syistä elokuun puolelle.

(470 sivua.)

Lessing, Doris: Ruoho laulaa

Doris Lessing: Ruoho laulaa

The Grass is Singing, 1950

Suom. Eva Siikarla

Arena kirjayhtymä, 1978 (Gummerus)

Luin ~ 25.7.2020

Kuvaus:

Kokeilen, löydänkö kuvausta netistä.

Kommentti:

Jännä kirja. Jotenkin sydämeenkäyvän, raa'an suora. Näinä aikoina, jolloin "I can't breathe"-teksti  löytyy lomapaikkakunnan kerrostalon takaseinältä ja #blacklivesmatter kuohuu koronan lisäksi ympäristössä, oli aikamoinen kokemus lukea 1950 kirjoitettu (ja vasta 1978 suomennettu) kirja suorasukaisen alkuasukasvihamielisestä henkilöstä. 

Toki Mary Tanner on paljon muutakin ja ensisijaisesti hän on olosuhteiden uhri, joka kärsii joutuessaan elämään olosuhteissa, joissa hän ei viihdy eikä pärjää eikä halua olla. 

Tuona aikana ei kuitenkaan lähdetty noin vain huonoista olosuhteista eikä huonosta avioliitosta, joten Mary tuhoutuu vähitellen, voimatta tehdä tilanteelle oikeastaan yhtään mitään. 

Aika raskas lomakirja.

Kirjanpito vähän kärsii, kun en ollut mökillä netin äärellä. Tämäkin siis luettu jo heinökuussa, vaikka tilastoituu elokuulle.

(234 sivua.)

Nuotio, Eppu: Neitsytmatka

Eppu Nuotio: Neitsytmatka

Seven (Otava), 2004

Luin ~ 20.7.2020

Kuvaus:

Mä lähden täältä heti kun pääsen, Annukka ajattelee. Hän on kohta viidentoista ja täynnä vapaudennälkää, ja hän vihaa kaupungin jokaista kulmaa. Eniten kuitenkin tehtaan konttorirakennusta. Sinne isä on piilottanut naisen nimeltä Laina Penttinen.

Annukka pakenee kodin alakuloa ja äidin kuristavaa hellyyttä, kulkee uhallakin kommunistiperheen tyttären kanssa, kittaa omppuviiniä, yrittää epätoivoisesti päästä neitsyydestään, kahlitsee itsensä Koijärvellä puskutraktoriin. Ja saa vastaansa isän, joka tehtaan apulaisjohtajana on pienellä paikkakunnalla Jumalasta seuraava.
Sen paremmin isä kuin tytärkään eivät ehdi kiireiltään huomata, kuinka Varkauden komeimman tiilitalon viileyteen hylätty äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan maailmaansa.
Neitsytmatka kuvaa Annukka Lehmuksen perheen rosoista elämää 1970-luvun Suomessa, aikana jolloin maailma tunkee pikkukaupungin ikkunoista sisään. Varkautelaisen tehtaanjohtaja Lehmuksen perheestä kertovat myös romaanit Peiton paikka ja Onnellinen loppu.

Kommentti:

Lomalukemista mökillä. Genrenä ehkä nuorten/ nuorten aikuisten kirja, itselle aikamatka 70-80-luvun vaihteeseen.

Kirja löytyi K-marketin vaihtohyllystä keväällä koronarajoitusten aikaan. Harmi, että huomasin vasta nyt, että tämä on jatkoa Peiton paikka-kirjalle. Olisin voinut lukea sen ensin. Jatkon voisi kyllä lukea joskus.

Tykkäsin.

(256 sivua.)

Tämä on eka postaus uudessa bloggerissa. Voi mennnä uusiksi??

Schulman, Alex: Polta nämä kirjeet

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet
Alkuteos: Bränn alla mina brev, 2018
Suom. Jaana Nikula
Otava, Nemo kustannus, 2020
Luin ~ 17.7.2020

Kuvaus:

Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus.
Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.
Tosipohjaisessa romaanissaan Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa ja sukunsa aidot kirjeet dramaattiseen kolmiodraamaan, jonka seuraukset säteilevät yli sukupolvien.

Kommentti:

Tämä on hieno kirja, vaikka lukeminen etukäteen vähän arveluttikin. Alex Schulman kirjoittaa perhesalaisuuksia auki, mutta avoimuudestaan huolimatta tämä on hyvin hienotunteinen.
Kirjassa siis kerrotaan Alex Schulmanin kuuluisien isovanhempien tarina vuosikymmenien takaisesta kolmiodraamasta lähtien. Schulman kirjoittaa toki hyvin intiimeistä tapahtumista, mutta mielestäni hän pysyy silti asialinjalla ja riittävän neutraalina. Tällaisessa tekstissä voisi helposti tulla tirkistelyn makua, tai liika puolueellisuus paistaisi läpi, mutta tarina on hyvin kaunis. ja surullinen, etenkin, kun sen vaikutukset selvästi ulottuvat seuraavaan ja sitäkin seuraavaan sukupolveen.

(277 sivua.)

Pine, Emelie: Tästä on vaikea puhua

Emelie Pine: Tästä on vaikea puhua
Alkuteos: Notes to Self : Essays (Tramp Press, 2018)
Kääntäjä: Karoliina Timonen
Atena, 2020
Luin ~ 13.7.2020

Kuvaus: 

 

Kommentti:

-
(207 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Neidonkenkä

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Otava, 2009
Luin ~ 9.7.2020

Kuvaus:

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan viides osa.
Jatkosodan aikainen Kuopio sinnittelee eteenpäin nälkätalven jälkeen. Venäjä hengittää yhä raskaasti niskaan idän metsien takana.
Ravintola Tatran salissa viritellään soittimia, rakastuneet kohtaavat puistossa. Alkukesän huumaavat päivät saavat ihmiset ammentamaan tulevaisuudenuskonsa tästä hetkestä.

Kommentti:
Kuvaus on lähes runollista, ja ehdottomasti hyvässä mielessä. Pidän erityisen paljon Kähkösen kielestä, joka on niin rikasta ja runsasta ja kuvailevaa ja kuitenkin tiivistä.
Tapaamme edellisistä osista tutut henkilöt, mutta tämä kirja menisi kyllä jälleen ihan itsenäisenäkin teoksena. Onneksi kuitenkin olen lukenut edellisetkin osat, koska henkilöiden taustat tuntevana tästä saa niin paljon enemmän irti!
Uusiakin henkilöitä on tullut mukaan, sopivasti tuomaan lisäväriä ja uusia näkökulmia myös tuttujen henkilöiden elämään.
Yllättävän monipuolisesti kotirintaman erilaisia tunnelmia ja eri-ikäisten ihmisten tilanteita kuvataan tässä romaanissa, jonka kaikki tapahtumat keskittyvät yhteen ainoaan kesäpäivään vuonna 1942.
Vaikuttavaa on etenkin lasten ja naisten näkökulma.
Mietin tässä nyt, luenko koko sarjan loppuun saman tien, vai vieläkö yritän tässä välissä lukea jotain muuta - lähinnä vain säästelläkseni tätä sarjaa, ettei tämä liian pian loppuisi.



(358 sivua.)

Vehkoo, Anneli: Kaikki ne hetket kun olet yksin

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin
Karisto, 2020
Luin ~ 27.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

Kaksi eri-ikäistä kertojaa, mies ja nainen, eri elämänvaihe, eri ongelmat, eri tavoitteet, sama halu elää, elää enemmän. "Pelkureille ei tapahtu mitään. Eläminen on uskaltamista."
Mitä on mielekäs elämä? Eronnut freelancer-suomentaja Elina kaipaa päiviinsä muutakin sisältöä kuin käännöstyöt, aikuiselle tyttärelle skypettämisen ja vierailut iäkkään isän luona hoitokodissa. Isosisko Mariannen esimerkki seesteisestä arjesta koirien, viinin ja mausteyrttien kasvattamisen parissa ei houkuttele Elinaa, ja aika rientää... Kiireisiä ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt rutiiniarkeen ja liittonsa lähes olemattomaan avioseksiin ja etsii nettideitistä halukasta naista. "Avioliitto ei estä näkemästä ulkomaailmaa eikä ihastumasta muihin, parisuhde on monimutkainen yhtälö, kun sitoutuu yhteen ihmiseen saa kieltäytyä paljosta." Kun Arnon ja häntä huomattavasti vanhemman Elinan tiet kohtaavat, sen on tarkoitus olla vain tilapäinen seikkailu.
"KAIKKI NE HETKET KUN OLET YKSIN on ranskalaisen elegantti, kauniisti hengittävä kertomus kohtaamisesta, ihmissuhteista ja halusta kokea olevansa elossa. Se kuvaa tarkkanäköisesti avioliiton haasteita, toisen ihmisen tuntemisen vaikeutta ja kosketuksen kaipuuta." (Karisto)

Kommentti:

Pidin kirjasta. Sattumalta katsoimme eilen Vaarallinen suhde-elokuvan, joten syrjähyppyaihetta on nyt ilmassa. Kirjassa ovat kertojina vuorotellen Elina ja Arno. Kun he kuvaavat välillä omilta kanteiltaan myös samoja tilanteita, ne avaavat kyllä hienosti sen, miten me ihmiset koemme ja muistamme ja sanoitamme samat tilanteet joskus todella eri tavoin.
Välillä seksikohtauksia kuvattiin aika paljonkin, mutta toisaalta sehän tässä oli aiheenakin. Silti myös taustoja ja päähenkilöiden sivusuhteeseen johtaneita elämäntilanteita oli hyvä avata, koska niinhän me ihmiset tulemme ihmissuhteisiin monista eri suunnista ja taustoista, kuten myös erilaisin toivein ja odotuksin.
Aika lempeästi tässä päähenkilöitä kohdeltiin, onneksi myös kipakkaa särmää löytyi lähipiiristä ja heidän suhtautumisestaan asiaan.
(189 sivua.)

Lagerkvist, Pär: Barabbas

Pär Lagerkvist: Barabbas
Barabbas, 1950
WSOY, 1962 (4. painos)
Suom. Lauri Hirvensalo
Luin ~ 26.6.2020

-

Kuvaus:

Kirja kertoo kuolemaantuomitusta ryöväri Barabbaasta, joka vapautettiin samana pääsiäisenä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Kirja kertoo siitä, miten Barabbas seuraa Jeesusta Golgatalle, ja mitä hänelle myöhemmin tapahtuu. Miten tuo ristiinnaulitseminen seuraa häntä hänen elämänsä loppuun asti.

Kommentti:

Kirja todellakin kertoo Barabbaasta, vangista, rikollisesta, joka vapautettiin kun Jeesus ristiinnaulittiin.
Mielenkiintoinen asetelma. Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme vuoksi. Ja konkreettisesti hän kuoli juuri Barabbaan puolesta. Barabbas oli se, joka vapautettiin, "vapaaksi päässyt".
Olen aina hyvin varautunut, kun päähenkilönä on oikea historiallinen henkilö ja kun aletaan tulkita oikeasti eläneen ihmisen ajatuksia ja tekoja.
Elokuvissa tämä ei niin häiritse, jotenkin hyväksyn paremmin sen, että vähän oikaistaan juonessa jne. Mutta kirjassa, kun henkilölle laitetaan ajatuksia päähän ja sanoja suuhun, se on helposti häiritsevää.
Mutta kyllä tämä toimi. Vanhahtava teksti ja suomennos toimi hyvin, vei kauas menneisyyteen.
Hyvän ja pahan teema tässä nousi esiin, samoin elämän ja kuoleman teema. Kun Barabbas pääsi pois kaivostyöstä, hän pääsi pois "tuonelasta". Hänet oli sidottu kahleella toiseen kaivosorjaan ja miten heidän tiensä yhtyivät ja erosivat, sisältää myös symboliikkaa.
Kyllä tämä oli lukemisen arvoinen teos, samalla tuli luettua klassikko ja Nobel-kirjailijan teos.

(180 sivua.)

Fagerson, Vappu-Tuuli: Special edition

Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition - erikoispainos
BoD - Books on Demand, 2018
Luin ~ 21.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Olen kaukana nerosta. Se vika usein on vammaisena olemisessa, että ollakseen hyvä jossakin, pitää olla ilmiömäisen hyvä: Forrest Gump juoksee kuin riivattu, Sademies laskee kortit pokeripöydässä ja Stephen Hawking löytää mustat aukot. Normaali tietotaitotaso ei riitä mihinkään."
"Monet myös liittävät pyörätuolien käyttäjät laitosmaailmaan ja pukevat nämä mielikuvissaan ilmeettömiin kaapuihin. Ei ihme, jos paljaan dekolteen vilahtaminen aiheuttaa reaktioita."
Vappu nauttii elämästään ilmaisjakelulehden toimittajana ja elämäntaitoluennoitsijana. Jouduttuaan hyvin ahtaalle eräässä hississä hän laatii bucket listin, jonka toteuttamiseen pomon antama tilaisuus debytoida lehden kolumnistina luo ainakin hyvää nostetta. Eikä pidä unohtaa ystävien seuraa! Nettideittailukin alkaa olla menneen talven historiaa, kun luottoystävä Sami hautoo ajatuksia muustakin kuin pelkästä ystävyydestä. Tai siltä se ainakin näyttää...
Matkan varrella törmätään kirjavaan joukkoon muita ihmisiä sekä yhteen eksoottiseen sirkkaan. Vapun nelipyöräinen elinkumppani, pyörätuoli, on menossa pelkkä sivuseikka.


Kommentti:

Jess! Tällaisia kirjoja tykkään lukea. Chic litiä parhaimmillaan. Kevyttä jutustelua, nasevaa kielenkäyttöä, tilannehuumoria, mutta silti synkkiäkin sävyjä ja todella tärkeitä pointteja mietittäviksi. Monia vammaisuuteen liittyviä asioita tuli esille erilaisten käytännön tilanteiden kautta, joten kirja välttää luennoimisen. Mutta asioita ei silti voi olla huomaamatta. Tämä kirja pitäisi kaikkien lukea!
JOs muistan, niin pyydän tilaamaan tämän kirjan meidänkin kirjastoomme, itse varasin tämä seutuvarauksena Tampereelta. Mutta kirja saisi kyllä kuulua joka kirjaston hyllyyn.

(254 sivua.)
(tarkista, onko esikoiskirja)