Vehkoo, Anneli: Kaikki ne hetket kun olet yksin

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin
Karisto, 2020
Luin ~ 27.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

Kaksi eri-ikäistä kertojaa, mies ja nainen, eri elämänvaihe, eri ongelmat, eri tavoitteet, sama halu elää, elää enemmän. "Pelkureille ei tapahtu mitään. Eläminen on uskaltamista."
Mitä on mielekäs elämä? Eronnut freelancer-suomentaja Elina kaipaa päiviinsä muutakin sisältöä kuin käännöstyöt, aikuiselle tyttärelle skypettämisen ja vierailut iäkkään isän luona hoitokodissa. Isosisko Mariannen esimerkki seesteisestä arjesta koirien, viinin ja mausteyrttien kasvattamisen parissa ei houkuttele Elinaa, ja aika rientää... Kiireisiä ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt rutiiniarkeen ja liittonsa lähes olemattomaan avioseksiin ja etsii nettideitistä halukasta naista. "Avioliitto ei estä näkemästä ulkomaailmaa eikä ihastumasta muihin, parisuhde on monimutkainen yhtälö, kun sitoutuu yhteen ihmiseen saa kieltäytyä paljosta." Kun Arnon ja häntä huomattavasti vanhemman Elinan tiet kohtaavat, sen on tarkoitus olla vain tilapäinen seikkailu.
"KAIKKI NE HETKET KUN OLET YKSIN on ranskalaisen elegantti, kauniisti hengittävä kertomus kohtaamisesta, ihmissuhteista ja halusta kokea olevansa elossa. Se kuvaa tarkkanäköisesti avioliiton haasteita, toisen ihmisen tuntemisen vaikeutta ja kosketuksen kaipuuta." (Karisto)

Kommentti:

Pidin kirjasta. Sattumalta katsoimme eilen Vaarallinen suhde-elokuvan, joten syrjähyppyaihetta on nyt ilmassa. Kirjassa ovat kertojina vuorotellen Elina ja Arno. Kun he kuvaavat välillä omilta kanteiltaan myös samoja tilanteita, ne avaavat kyllä hienosti sen, miten me ihmiset koemme ja muistamme ja sanoitamme samat tilanteet joskus todella eri tavoin.
Välillä seksikohtauksia kuvattiin aika paljonkin, mutta toisaalta sehän tässä oli aiheenakin. Silti myös taustoja ja päähenkilöiden sivusuhteeseen johtaneita elämäntilanteita oli hyvä avata, koska niinhän me ihmiset tulemme ihmissuhteisiin monista eri suunnista ja taustoista, kuten myös erilaisin toivein ja odotuksin.
Aika lempeästi tässä päähenkilöitä kohdeltiin, onneksi myös kipakkaa särmää löytyi lähipiiristä ja heidän suhtautumisestaan asiaan.
(189 sivua.)

Lagerkvist, Pär: Barabbas

Pär Lagerkvist: Barabbas
Barabbas, 1950
WSOY, 1962 (4. painos)
Suom. Lauri Hirvensalo
Luin ~ 26.6.2020

-

Kuvaus:

Kirja kertoo kuolemaantuomitusta ryöväri Barabbaasta, joka vapautettiin samana pääsiäisenä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Kirja kertoo siitä, miten Barabbas seuraa Jeesusta Golgatalle, ja mitä hänelle myöhemmin tapahtuu. Miten tuo ristiinnaulitseminen seuraa häntä hänen elämänsä loppuun asti.

Kommentti:

Kirja todellakin kertoo Barabbaasta, vangista, rikollisesta, joka vapautettiin kun Jeesus ristiinnaulittiin.
Mielenkiintoinen asetelma. Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme vuoksi. Ja konkreettisesti hän kuoli juuri Barabbaan puolesta. Barabbas oli se, joka vapautettiin, "vapaaksi päässyt".
Olen aina hyvin varautunut, kun päähenkilönä on oikea historiallinen henkilö ja kun aletaan tulkita oikeasti eläneen ihmisen ajatuksia ja tekoja.
Elokuvissa tämä ei niin häiritse, jotenkin hyväksyn paremmin sen, että vähän oikaistaan juonessa jne. Mutta kirjassa, kun henkilölle laitetaan ajatuksia päähän ja sanoja suuhun, se on helposti häiritsevää.
Mutta kyllä tämä toimi. Vanhahtava teksti ja suomennos toimi hyvin, vei kauas menneisyyteen.
Hyvän ja pahan teema tässä nousi esiin, samoin elämän ja kuoleman teema. Kun Barabbas pääsi pois kaivostyöstä, hän pääsi pois "tuonelasta". Hänet oli sidottu kahleella toiseen kaivosorjaan ja miten heidän tiensä yhtyivät ja erosivat, sisältää myös symboliikkaa.
Kyllä tämä oli lukemisen arvoinen teos, samalla tuli luettua klassikko ja Nobel-kirjailijan teos.

(180 sivua.)

Fagerson, Vappu-Tuuli: Special edition

Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition - erikoispainos
BoD - Books on Demand, 2018
Luin ~ 21.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Olen kaukana nerosta. Se vika usein on vammaisena olemisessa, että ollakseen hyvä jossakin, pitää olla ilmiömäisen hyvä: Forrest Gump juoksee kuin riivattu, Sademies laskee kortit pokeripöydässä ja Stephen Hawking löytää mustat aukot. Normaali tietotaitotaso ei riitä mihinkään."
"Monet myös liittävät pyörätuolien käyttäjät laitosmaailmaan ja pukevat nämä mielikuvissaan ilmeettömiin kaapuihin. Ei ihme, jos paljaan dekolteen vilahtaminen aiheuttaa reaktioita."
Vappu nauttii elämästään ilmaisjakelulehden toimittajana ja elämäntaitoluennoitsijana. Jouduttuaan hyvin ahtaalle eräässä hississä hän laatii bucket listin, jonka toteuttamiseen pomon antama tilaisuus debytoida lehden kolumnistina luo ainakin hyvää nostetta. Eikä pidä unohtaa ystävien seuraa! Nettideittailukin alkaa olla menneen talven historiaa, kun luottoystävä Sami hautoo ajatuksia muustakin kuin pelkästä ystävyydestä. Tai siltä se ainakin näyttää...
Matkan varrella törmätään kirjavaan joukkoon muita ihmisiä sekä yhteen eksoottiseen sirkkaan. Vapun nelipyöräinen elinkumppani, pyörätuoli, on menossa pelkkä sivuseikka.


Kommentti:

Jess! Tällaisia kirjoja tykkään lukea. Chic litiä parhaimmillaan. Kevyttä jutustelua, nasevaa kielenkäyttöä, tilannehuumoria, mutta silti synkkiäkin sävyjä ja todella tärkeitä pointteja mietittäviksi. Monia vammaisuuteen liittyviä asioita tuli esille erilaisten käytännön tilanteiden kautta, joten kirja välttää luennoimisen. Mutta asioita ei silti voi olla huomaamatta. Tämä kirja pitäisi kaikkien lukea!
JOs muistan, niin pyydän tilaamaan tämän kirjan meidänkin kirjastoomme, itse varasin tämä seutuvarauksena Tampereelta. Mutta kirja saisi kyllä kuulua joka kirjaston hyllyyn.

(254 sivua.)
(tarkista, onko esikoiskirja)

Strout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
My Name Is Lucy Barton, 2016
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2018
Luin ~ 20.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton osuu äidin ja tyttären suhteen ytimeen alicemunromaisella tarkkuudella.
Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti.
He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista.
Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.

Kommentti

Vihdoin sain luettua tämän paljon mainostetun kirjan. Joskus on ihan mahtavaa, kun voi lukea lähes keskeytyksettä kirjan alusta loppuun. Tämä kirja olisi toki kestänyt hitaammankin lukemisen.
Pidin oikein paljon. Samallahan sitä tulee pohtineeksi niin omaa äitisuhdettaan kuin suhdetta omiin lapsiin ja erityisesti tyttäriin.
Niin paljon on asioita, joita ei oikein voi lasten kanssa jakaa ennen kuin he ovat riittävän vanhoja. Sitten he jo ovatkin paljon poissa, eikä asioita enää tule otettua puheeksi.
Puheeksiottaminen kyllä kannattaa. Molemmin puolin. Eiväthän lapset voi tietää vanhemmistaan paljoakaan, jos heille ei kerrota. Eikä aikuinen voi tietää, mitä kysymyksiä lapsilla on, tai mitä he ajattelevat joistain lapsuuden olosuhteista tai tapahtumista, jos ei kysy.


Tammen Kultainen kirjasto nro. 490
(163 sivua.)

Velling, Hanna: Kirjosieppo

Hanna Velling: Kirjosieppo
Bazar Kustannus Oy, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus (kustantajan)

Parisuhteissa eläneille ja muuten suhteisiin sotkeutuneille.
Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta.
Make tarjoaa Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen, joka muuttaa Annan koko elämän: ”Mä muutan tästä pois.”
Jäljelle jäävät Anna, taaperoikäinen lapsi, koira, vuokra-asunto, putkiremppa, hyvää tarkoittavat ystävät, työpaikka Sirkun kauneushoitolassa, yt-neuvottelut ja äiti, joka vaihtaa huulipunan sävyä vuodenaikojen mukaan. Ruhjoutunut sydän, eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa. Silmänräpäyksessä Annan on kasvettava elämän moniottelijaksi, jonka on selätettävä tuhat vastustajaa sisäisistä demoneista besserwisserneuvojiin.
Hanna Vellingin Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta. Kaikki tunteet, myös kipeät ja rumat, ovat mukana ihastuttavan noloina, anteeksi anelematta. Annan raiteiltaan suistunut elämä herättää myötätuntoa mutta ei jätä murehtimaan, sillä Velling kuvaa arjesta selviytymistä ja ahdistavia tilanteita niin raikkaan suorin sanakääntein, ettei turhalle synkistelylle jää tilaa.

Anna-lehden kirjailijahaastattelu Hanna Vellingistä täällä.

Kommentti:

Huippukirja! Lämmin, realistinen, huumorilla höystetty selviytymistarina. Tavallaan tämä on kevyttäkin, mutta harkitusti ja tummiakin sävyjä sisältäen.
Ihminen voi oppia kaikenlaista elämänsä aikana, eikä säröt ja suoraankulkeminen vain aina onnistu. Joskus - usein - vastoinkäymisten kautta oppii itsestäänkin paljon uutta. Uskon niin vahvasti siihen, että monet vastoinkäymisetkin on tarkoitettu tapahtumaan - jopa niin, että ilman noita vastoinkäymisiä emme olisi samoja ihmisiä, joiksi niiden myötä kasvamme.
Ja sitten tämä on surullinen, sydäntäsärkevä kirja, koska tämä kertoo siitä, miten kauheata on tulla jätetyksi. Kenellekään ei toivoisi vastaavaa tilannetta, ja silti tätä tapahtuu.
Tällaisen kirjan (vieläpä huumorilla höystettynä) pystyy kirjoittamaan vasta, kun shokkierosta on riittävän pitkä aika.
(252 sivua.)

Suomela, Laura: Silmänkääntötemppu

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Karisto, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

16-vuotiaat Alma ja Sofia ovat parhaat ystävät. He ovat tunteneet toisensa alakoulusta asti ja tietävät jo katseesta, mitä toinen ajattelee. Ystävät jakavat toisilleen kaiken, kunnes Alma eräänä iltana kuntosalilta tullessaan näkee jotain, mitä ei todellakaan olisi halunnut. Ei tällaista voi salata parhaalta ystävältä, mutta jos Alma kertoo, mitä näki, hajoaako lukiosta jo valmiiksi stressaantunut Sofia aivan palasiksi? Missä menee toisen suojelemisen ja rehellisyyden raja?
Silmänkääntötemppu on koukuttava nuortenromaani salaisuuden kantamisesta, omien ääriviivojen löytymisestä sekä perhe-elämän tsunameista. Elämässä kaikki ei ole mustavalkoista, ja oikean ja väärän erottaminen on joskus vaikeaa. Samalla kirja kuvaa koskettavasti sitä, miltä ystävyyden katkeaminen tuntuu.

Kommentti:

Nuorten aikuisten (ja nuorten!) tasokas kirja. Hienosti kuvattu nykynuorten ystävyyttä ja ystävyyteen tulevia säröjä. Aluksi kyllä ajattelin, että lähteekö tarina vähän lapasesta, kun päähenkilön reaktio salaisuuden paljastumiseen tuntui jopa hieman epäuskottavalta.
Mutta ei se sitten haitannut, kun luki eteenpäin. Tykkäsin siitä, ettei ilmaan jätetty erityisiä roikkuvia juonenpätkiä. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että kun kirja on nuorten (tai nuorten aikuisten) kirja, tapahtumia tai henkilöitä on niin paljon, ettei kaikkea ehdikään johdatella sivumäärän puitteissa kunnialla loppuun asti ja siinä sitten vedetään vähän (juonellisia) mutkia suoriksi. Toki se on sitten kirjailijan oma ratkaisu, mutta tässä nyt tosiaan tykkäsin siitä, että moneen eri suuntaan lähteneet ihmissuhdekiemurat hoidettiin ihan uskottavasti jonkinlaisiin ratkaisuihin, tai niille näytettiin suuntaa. (Pyrin välttämään spoilausta, siksi tällaisia kiertoilmaisuja. :D )
Tykkään aina, kun kirjasta voi oppia jotain joko suoraan tai vaikka rivien välistäkin, ja tässä nyt tuli hyviä ratkaisumalleja mutkikkaille ihmissuhteille, etenkin nuorten näkökulmasta.
Kirjan miljöö oli mukavasti Tampere!


(208 sivua.)

Seethaler, Robert: Kokonainen elämä

Robert Seethaler: Kokonainen elämä
Ein ganzes Leben, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2020
Luin ~ 16.6.2020

Kuvaus: (takakansi, kustantaja)

Hienosyinen ja elegantti romaani, jossa yhden miehen elämä avaa näkymän koko Eurooppaa muuttaneeseen vuosisataan. Vähäeleinen kertomus piirtää lukijan silmiin Alppien laaksot ja jyrkänteet ja koskettaa syvältä.
Saapuessaan syrjäisään laaksoon Andreas Egger on vasta nelivuotias – tai niin arvellaan, sillä kukaan ei tiedä hänen tarkkaa ikäänsä. Laaksosta tulee hänen kotinsa loppuelämän ajaksi. Andreas on vahva ja neuvokas ja hänestä kasvaa arvostettu sekatyöläinen, joka sodan jälkeen raivaa laaksoon tietä junaradalle, sähkölle, valolle ja äänelle. Laakson suojissa koittaa myös päivä, jona Egger seisoo ensi kertaa Marien, elämänsä rakkauden, edessä. Ja se jona Marie onkin poissa.
Eggerin kautta lukija todistaa siirtymän maatalousyhteiskunnasta sodan kautta nykyaikaan.

Kommentti:

Yhden miehen elämä kerrottuna 130 sivulla, mutta silti hyvin koskettava. Samalla kirja kuvaa koko 1900-lukua, sillä mullistukset maailmalla koskettavat myös päähenkilön elämää, niin syrjäisellä paikalla kuin hän elääkin.
Tykkäsin, hieno, tavallaan vähäeleinen kertomus, joka sanoo paljon myös rivien väleissä.
(130 sivua.)

Kesken jäi tätä ennen Rosa Clay.
En saanut ensimmäisten sivukymmenien aikana selvää kirjan tapahtuma-ajankohdasta. Kielen perusteella kuvittelin sen olevan hyvin lähellä 1900-luvun loppua. Kiinnostuin sen verran, että googlasin henkilöitä, joista löytyi kyllä tietoa. Sen jälkeen minua häiritsi liikaa fiktio oikeasti eläneistä henkilöistä, ja siirsin kirjan mahdollisesti myöhemmin luettavaksi.

Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Otava, 2007
Luin ~ 14.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista.
Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma Kuopiossa on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Annan lapset ja Helvin Mari ovat sotaa paossa maalla, ja Anna on suunnitellut lasten hakemista kotiin, mutta pommitus sotkee kaiken. Helviin ihastunut poliisi on edennyt riiauksessa niin pitkälle, että haaveilee kihloista ja ostaa Helville lahjaksi hirvittävän kalliin tomaatin. Mutta Helvi haaveilee yhä Karjalasta.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisunsa ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären. Sirpa Kähkönen kuvaa romaanissaan sitä ainoaa päivää sotakesänä 1941, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.


Kommentti:

Ällistyttävää. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kirjailija voi kirjoittaa 400-sivuisen kirjan yhdestä ainoasta päivästä. Hieno ratkaisu, joka toimi! Tuli monta näkökulmaa niin sotaan, pommitukseen kuin ihmiseloonkin. Koska suurin osa henkilöistä oli jo tuttuja, heidän taustojensa tietäminen auttoi näkökulman ymmärtämisessä. Mukaan tuli myös uusia henkilöitä, mikä toi tietysti uusiakin näkökulmia. Ihmiset myös muuttuvat, monin eri tavoin. Poikkeusoloissa vielä enemmän.

(398 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Otava, 2004
Luin ~ 8.6.2020

(ei löytynyt samaa kantta, vaihdan, jos löydän )

Kuvaus:

Sirpa Kähkönen kertoo eläytyvästi ja herkästi pienen työläisperheen elämänehdoista.
Talvella 1940–1941 ja sitä seuraavana keväänä Saksa näyttää voittamattomalta ja Suomessa ajatellaan, että on yksimielisesti mentävä uuteen Eurooppaan.
Tuomen pihapiirissä tapahtuu: Anna pääsee töihin ravintola Tatraan, sotapainajaisistaan tointunut Lassi yrittää osansa perheen eteen, Hilda etsii paikkaansa. Karjalan-siirtolainen Helvi Martiskainen palaa tyttärensä Marin kanssa.
Äkkiä kaikki on toisin. Saksa rynnistää kohti itää, ja Suomi liittyy rintamaan. Uskotaan, että kaikki on selvää muutamassa viikossa ja miehet pääsevät kotiin satoa korjaamaan. Mutta talvi tekee jo tuloaan kesän alla.


Kommentti:

Kuopio-sarja jatkuu. Todella mielenkiintoinen ja lämmin kuvaus 40-luvun talvisista olosuhteista ja ihmisistä. Murretta ei käytetty tässä kirjassa niin paljon kuin aiemmissa, mutta huomasin sen oikeastaan vasta nyt jälkeenpäin.
On mielenkiintoista lukea nämä kirjat näin peräkkäin, vaikka kirjat ovat alun perin ilmestyneet hyvin pitkän ajan kuluessa.

(382 sivua.)

Saraspää, Seppo: Ministerivierailu

Seppo Saraspää: Ministerivierailu
Karisto, 2014
Luin ~ 2.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

80-vuotias Kuuno Kopra, entinen rajavartija, joutuu vanhainkotiin. Hän on muistamattomuuttaan ollut vähällä polttaa rivitaloasuntonsa. Lähiomaisia Kuunolla ei ole - joissain kaukana vain pojanrenttu Marko, johon Kuunolla on tulehtuneet välit. Kun isä ja poika tapaavat, sovinnonteko on kaukana, mutta silti Marko toteuttaa isänsä omituisen toiveen. Tutun sairaanhoitajan teinipoikaan, Juriin, sen sijaan rakentuu yllättävä, ikäerot ylittävä ystävyyssuhde.
Vanhustenhuoltolaitos on Kuunolle pahempi kuin vankila. Päivät ovat pitkiä, ja kauna kasvaa kasvamistaan. Kun pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveysministerin vanhainkotivierailu on vihdoin käsillä, Kuuno on valmis sanomaan vielä kerran viimeisen sanan - tavalla, jolla saa virkavallan kimppuunsa.

Kommentti:

Mukavaa humoristista sanailua ja tilannehuumoria. Tykkään, kun suomen kieltä käytetään luovasti ja kuvailevasti, kuten tässä.
Kirjahan on melko lyhyt, joten juonenkehittelyn ja henkilöiden esittelyn jälkeen toimintaosuus oli aika nopea ja loppuhuipennus tuli ehkä vähän yllättäen.
Loppuratkaisun vuoksi jäi tunne, että tässä oli jotain nuortenkirjamaisuutta hyvin vahvasti, vaikka kuitenkin sen verran tymäkkää aikuisten asiaa, etten tätä kuitenkaan kovin nuorille lukijoille suosittelisi.
Oikeastaan tästä jäi vähän sellainen olo, että paitsi vanhainkotiherrojen, myös Markon ja Jurin tarinoita olisi voinut lukea vähän enemmänkin.

(144 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava, 2002
Luin ~ 30.05.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Oli tulossa kirkas päivä huomiseksi. Lentosää. Se ajatus istui tiukassa, se välähti mieleen vaikka rauha oli jo tullut. Anna silitti lapsensa päätä. Rauha, mukamas."
Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan. Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava. Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Sirpa Kähkönen kertoo lämpimästi, tarkasti ja myötäeläen historian suurista käänteistä sellaisina kuin ne näkyvät pienten ihmisten kuvastimessa. "Sujuva kieli, tärkeä historiallinen aihe, kyky herättää suuria tunteita... Kellään ei pitäisi olla valittamista!" - Demari kirjoitti Kähkösen romaanista Mustat morsiamet.

Kommentti:

Sujuvasti jatkui Annan tarina. Tässä oli murretta vähän vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta ripaus siellä täällä kuitenkin.
Tämä kirja on siis jatkoa Kähkösen Mustat morisamet -kirjalle ja toinen osa hänen Kuopio-sarjassaan.
Taitavasti ja jälleen hyvin lempeästi on tässä kerrottu naisen arjesta pienten lasten äitinä ja sukuun naituna miniänä.
Miten monenlaisia ajatuksia siinä arjen pyörityksessä äidillä onkaan. Miten tuntuu, että se oma itse hukkuu kaikkien niiden roolien alle, joita äitinä, kälynä, miniänä, vaimona toteutat. Ja toisaalta se suuri rakkaus lapsia kohtaan, vaikka juuri ne imeväiset imevät (siltä joskus tuntuu) sinusta kaiken muunkin kuin maidon.
Kirjaaa lukiessa sitä ei edes ajatellut, mutta näin jälkikäteen ei voi olla ihailematta sitä luontevuutta, millä Kähkönen kuvaa aika syviäkin tuntoja, vaikka näennäisesti kuvaileekin "vain sitä tavallista arkipäivää".
Miiten ajattomia nuo tuntemukset ovatkaan.

(280 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava, 1998
Luin ~ 27.5.2020

Kuvaus:

Anna muuttaa maalta suureen ja kiehtovaan Kuopion kaupunkiin töihin ja suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämää. Rakastuminen ja avioliitto tummasilmäisen Lassin kanssa siirtävät hänet kuitenkin outoon, hallitsemattomaan maailmaan.
Mustat morsiamet on ensimmäinen, itsenäinen osa Sirpa Kähkösen kiitetyssä Kuopio-romaanisarjassa.

Kirjasta on hyvä esittely täällä.

Kommentti:

En ole aiemmin lukenut Sirpa Kähköstä, mutta tämä Kuopio-sarja on ollut tiedossa ja arvelin sen sopivan ns. kesälukemiseksi. Yhtäkkiä tajusin, että nythän tässä on kesä käsillä (olen koko toukokuun ollutkin jo kesälomalla), joten olisiko aika aloitella, kun kirjastoonkin taas pääsi tekemään ja hakemaan varauksia.
Tästä minä tykkään. Pienen ihmisen tarina jotenkin ystävällisesti kerrottuna, mielenkiintoista ajankuvaa 20- ja 30-luvun Suomesta vielä kaupan päälle.
Murteen käyttäminen sopivassa määrin tuo oman mukavan särmänsä ja toisaalta myös lempeytensä kerrontaan. On lauseita, jotka eivät kerta kaikkiaan kuulosta samalta kirjakielellä. Murre on aivan mahtava tehokeino, kun sitä osaa käyttää!!
Vaikka olen suunnitellut tämän sarjan lukemista jo jonkin aikaa, ei oikeastaan haittaa, että alan lukea tätä sarjaa vasta nyt. Eipä ainakaan tarvitse odotella sarjan seuraavaa osaa pitkiä aikoja.

(288 sivua?)

Klingberg, Eeva: Syvän maan juuret

Eeva Klingberg: Syvän maan juuret
Gummerus, 2020
Luin ~ 24.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Kirjoittamisen kanssa kamppaileva newyorkilaiskirjailija Ernest Gray palaa isänsä kuoleman jälkeen synnyinseudulleen Alabamaan. Paahteisen auringon alla pienen kaupungin pinnan alle lakaistut salaisuudet palaavat vainoamaan hänen mieltään. Mitä kaupungissa tapahtui neljä vuosikymmentä sitten? Mihin päättyivät nuoruuden viattomuuden päivät?
Syvän maan juuret vie lukijan menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin. Se on kertomus kirjailijasta, joka etsii suurta tarinaa, ja perheestä, jota valheet pitävät kasassa. Romaani, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken.
Hyvä esittely täällä:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/syvan-maan-juuret/

Kommentti:

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Lukujaksot ovat aika lyhyitä ja tämä hyppely häiritsi omaa lukemista. Olen niitä lukijoita, jotka eivät vaan tykkää aikatasoissa pomppimisesta, joten eihän se kirjailijan vika ole. (Tosin juuri edellisessä lukemassani kirjassa tämä toimi!)
Tuntui, ettei ehtinyt kunnolla tutustua kirjan henkilöihin, kun taas hypättiin toiseen aikaan. Menin myöskin henkilöissä välissä sekaisin enkä lopulta jaksanut kauheasti painaa niitä mieleenkään. Olisi pitänyt suorastaan tehdä muistiinpanoja.
Ymmärrän toki kirjailijan ratkaisun, näin saatiin tarinaa vähä vähältä avattua ja olihan se jännittävää, kun aina uusia kuvioita paljastui tapahtumista ja ihmisistä.
Kirja myös käsitteli tärkeitä, isojakin asioita, mutta jotenkin en tästä mitään kovin uutta sanottavaa löytänyt. Harper Leen "Kuin surmaisin satakielen" tuli vahvimmin mieleen.

Omaa lukukokemustani latistivat melko yllättävät kirjoitusvirheet. Tiedän toki olevani niistä liiankin tarkka.
Jotenkin minulle jäi vaikutelma, että kirjassa oli valtavasti aineksia ja juoni ja sen paljastukset oli hiottu niin taitavasti, että tulos jäi vähän liiankin puhtaaksi.
Lopulta kaikkein hämmentävintä oli ehkä se, miten aikoinaan tapahtuneita murhia selvittävän päähenkilön oma osuus menneisyydessä ohitettiin lopulta aika kevyesti.
Tätä voisi käsitellä vähän lisääkin, mutta en halua tehdä taaskaan juonipaljastuksia, koska sellaiset kyllä vesittäisivät kirjan idean aika pahasti.
Jos en olisi jo lukenut tämäntyyppisiä kirjoja jo monia aiemmin, olisin ollut ehkä vaikuttuneempi.
(Edit. muokkasin kommenttiosiota vähäsen 28.5.-20)

(472 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
WSOY, 2020
Luin ~ 17.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)


Olemme osallisia toistemme tarinoissa – halusimme tai emme.
Psykologisesti nerokas romaani perhesuhteista, ystävyydestä ja luopumisesta.
Terapeutti Paula kuuntelee asiakkaiden suruja, vaikka hänellä olisi jo omissaan tarpeeksi: puoliso on kuollut ja välit parhaaseen ystävään poikki. Eikä Paula ymmärrä tytärtään, joka erosi pitkästä, hyvästä liitostaan. Rakkaat katoavat ympäriltä.
Nuori nainen Ojo joutuu luopumaan paitsi perheestään myös kotimaastaan. Hän lähtee pitkälle, vaaralliselle matkalle ja päätyy espanjalaiseen turistikaupunkiin. Siellä hän tapaa ystävällisen, kalpean rouvan, joka ottaa hänet luokseen asumaan. Heillä molemmilla on menneisyys, josta on parempi vaieta.

Kommentti:

Uusi lempikirjailijani. Oivaltavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä.
Teksti sujuu ja kertoo paljon ja mielenkiintoisesti. Myös se, mitä ei kerrota, kertoo jotakin. Mielenkiinto säilyy tarinassa koko ajan, vaikka kertoja vaihtuukin. Lukijana arvostan suuresti sitä, että kertojanvaihdokset ovat selkeitä. Joskus harmittaa se, miten kertojan ja tapahtumapaikan vaihdos katkaisee hyvän uppoutumisen, mutta tässä mielenkiinto todellakin säilyi koko ajan. Vaihdokset myös lisäsivät kiinnostusta siihen, milloin ja miten tarinat limittyvät toisiinsa. Lukijan annettiin toki arvata yhteys vähitellen, eikä se ollut liian osoittelevaa. (Toisinaan kömpelöt vihjaukset tuntuvat lukijan aliarvioimiselta, tässä viitteet pikemminkin vaikuttivat lukijan arvostamiselta.)
Pääkertojia ovat Paula ja Ojo, mutta kaikki kirjan naiset saavat oman huomionsa. Tarina on siis monikerroksisempi kuin miltä se päällepäin vaikuttaa. Hieno tarina!

(317 sivua.)

Nousiainen, Lasse: Itärajatapaus

Lasse Nousiainen: Itärajatapaus
Aula & Co, 2019
Luin ~ 13.5.2020

Kuvaus: (takakansi)

Suomalaiset eivät todellakaan ole sukua keskenään.
Helsinkiläisperhe lähtee automatkalle iloiseen Itä-Suomeen, jossa lämpenevät sekasaunat ja sukukaunat. Paikallisradio raikaa ja takapenkillä kommelluksia havainnoi Sami, joka näkee ja kuulee ihan kaiken, eikä ole itsekään aivan viaton.
Lasse Nousiaisen romaanissa itäsuomalainen naapuriviha ja sukukateus iskevät yhteen helsinkiläisen ulkokultaisuuden kanssa hulvattomalla tavalla.


Kommentti:

Ehkä vähän hitaasti käynnistyvä, mutta toisaalta myös mukavan leppoisa kuvaus tapahtumarikkaalta sukulaisvierailulta. Kertojan "henkilöllisyyden" paljastuminen oli tietysti kiva lisämauste. Itse tajusin jipon aika aikaisessa vaiheessa ja mietinkin, miten kirjan sytyttävyyteen mahtaa vaikuttaa se, miten ehkä vähän eri vaiheissa lukijalle kuvio paljastuu. Tykkäsin tästä kyllä.
(188 sivua.)

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti

JOanne Harris: Pieni suklaapuoti
Chocolat, 1999
Suom. Arja Gothoni
Otava, Seven (pokkari), 2001
Luin ~ 10.5.2020

- KUVA -
(ei löytynyt vielä pokkarin kannessa ollutta kuvaa)

Kuvaus: (kustantajan)

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.
Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaa-festivaali on kylän papille sentään liikaa!
Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.


Kommentti:

Tykkäsin kirjasta, vielä paljon enemmän kuin elokuvasta. Aikoinaan elokuva teki jo vaikutuksen ja katsottiin se viime talvena pitkästä aikaa uudestaan. Muistan, että keskusteltiin elokuvan jälkeen aika paljon sen nostamista aiheista.
No, kirjassahan on tietysti ihan omia taustoja ja tarinoita paljon laveammin, joten kyseessä on melkein kuin eri tarina.
Taidan jatkaa tarinan seuraavilla osilla, oli jotenkin tämän kevään fiilikseen sopivaa luettavaa.
Tänä keväänä olen ollut kauhean hidas lukija. Nytkin, kun olen lomalla ja lukuaikaa on aika runsaasti, lukeminen edistyy todella hitaasti. Mutta tämän kirjan kanssa se ei haitannut, tarina pysyi hyvin mielessä.
(413 sivua / pokkari)

Kinsella, Sophie: Varsinainen talousihme

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

The Undomestic Goddess, 2005
Suom. Ulla Selkälä
WSOY / BON-sarja, 2007
Luin ~ 30.4.2020

(Pokkarissa oli erilainen kuva kannessa, mutta tämän löysin.)

Kuvaus:

Vaahtokarkin kepeä komedia Himoshoppaaja-kirjojen tekijältä!
Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi. Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin - ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä!
Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.

Kommentti:
Kepeää, tosiaan, mutta sitä tässä nyt tarvitaankin. Loppuratkaisun kieputtelu pyöri omaan makuuni vähän liiankin pitkään, mutta reipasta menoa joka tapauksessa.
Keveydestään huolimatta tämäkin laittoi miettimään nykyistä työelämää ja naisten työn vaativuutta.
Lainaan vielä yhtä ihanaa kohtaa, joka tuli omassakin perheessä hyvään tarpeeseen.
"Ei se mitään. Älä piinaa itseäsi, koska et tiedä kaikkia vastauksia. Ei ihmisen aina tarvitse tietää kuka on. Ei tarvitse nähdä koko kuvaa tai olla selvillä siitä, minne on menossa. Toisinaan riittää, kun tietää, mitä tekee seuraavaksi."
(pokkari, 424 sivua.)
Muuta:
Kirja löytyi lähikaupan kirjanvaihtohyllystä. Kirjastosta ennen koronarajoituksia lainatut kirjat eivät nyt oikein nappaa, mutta onneksi luettavaa löytyi muualta. Vein vaihtohyllyyn jo pari kirjaa itsekin ja palautan tämänkin kiertoon.

Koivukari, Tapio: Pirtumiehet

Tapio Koivukari: Pirtumiehet
Johnny Kniga Kustannus, 2020
Luin ~ 25.4.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Veijariromaani viinan salakuljettajista kieltolain aikana.
Ruohosen Viku on Laihosen mamman kasvattipoika. Isää hänellä ei ole eikä ole äidistäkään aina niin tietoa. Eletään itsenäisyyden alkua Suomen länsirannikolla. Viku on oppinut puotia pitäneen mammansa luona kaupantekoon ja välttänyt viekkaudella punakaartin väenoton. Kun nuoressa tasavallassa tulee voimaan kieltolaki, Viku tajuaa tilaisuutensa tulleen. Hän ostaa Saksassa käyneeltä kaljaasilta pirtua, pullottaa sen pienempiin annoksiin ja aloittaa liiketoiminnan.

Voitot ovat suuret, vauraus näkyvää, eikä aikaakaan kun Viku vie vihille suuren perheen tyttären ja pääsee parempiin piireihin. Luokkarajat ovat kuitenkin vahvat ja trokarin leima tiukassa. Kaksinaismoralismi on kaikkialla sillä lain rikkominen on kieltolain aikaan yleistä kuin parkkisakon saaminen. Veijariromaanista kasvaakin kertomus identiteetistä, luokkarajoista ja täyttymättömästä hyväksynnän kaipuusta.

Perustuu Jarmo Impolan tarinoihin.

Kommentti:

Hyvin perusteelliseti kirjoitettu tarina. Aihe itsessäänkin kiinnosti toki, mutta etenkin kirjan miljöö herätti kiinnostuksen. Heti sivulla 9 mainittiin Leppkari, jossa itsekin pikkutyttönä kävin sukulaisten mökillä. Mummun siskon perhe asui Voiluodolla ja paljon muitakin lapsuudesta tuttuja paikannimiä kirjassa vilisi.
Omaan makuuni pirtukaupustelun kuvaus oli kyllä hieman liiankin perusteellista, kun muutenkin käyn vähän hitaalla tämän koronahämmingin vuoksi.
(348 sivua.)

Vanhatalo, Pauliina: Tuulesta temmattu elämä

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Tammi, 2019
Luin ~ 8.4.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Parhaat esitykset tapahtuvat näyttämön ulkopuolella.
Hienovireinen romaani nähdyksi tulemisen tarpeesta ja elämän sattumanvaraisuudesta.
Ilmo kasvaa teatterisuvussa, jossa naiset uppoutuvat rooleihinsa ja miehet vaietaan olemattomiin. Titi elää lapsuutensa vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä, yhteisössä jonka varmuuteen olisi hyvä nojata, jos väärät kysymykset vain jättäisivät rauhaan.Kun Ilmo ja Titi kohtaavat nuorina aikuisina, syntyy odottamaton yhteys. Heitä kuljettavat tuulet ovat kuitenkin virinneet kauan sitten. Ovatko ne keränneet jo liikaa voimaa?
Tuulesta temmattu elämä tutkii tarkkanäköisesti uskonnon ja taiteen risteäviä todellisuuksia. Korkeat pyrkimykset vetävät ihmistä puoleensa, mutta niiden tavoittelusta maksaa joskus kovan hinnan.
Raahelainen Pauliina Vanhatalo (s.1979) oli edellisellä romaanillaan Pitkä valotusaika (2015) Runeberg-ehdokkaana. Hän kirjoittaa salanimellä Veera Vaahtera chick lit -romaaneja ja on julkaissut myös kaksi omaelämäkerrallista teosta.

Kommentti:

(383 sivua.)

Louis, Édouard: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Tammi, 2019
Luin ~ 31.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa.
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta.
Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.


Kommentti:

Olihan tämä aivan ainutlaatuinen ja erikoinen kokemus lukea peräkkäin omaelämäkerralliset kirjat suunnilleen samanikäisten poikien elämästä. Toinen oli juutalainen poika Puolassa toisen maailmansodan aikana (Leon Leyson: Poika joka pelastui) ja tässä kirjassa toinen, homoseksuaalinen poika, joka on elänyt nuoruutensa ranskalaisessa pikkukaupungissa tällä vuosituhannella.
Kirja antoi varsin erilaisen kuvan ranskalaisesta köyhästä (jopa syrjäytyneestä) työläisperheestä ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensäkin kuin mitä ehkä yleensä kirjallisuudessa ja elokuvissakaan esitetään.
Kirja tietysti käsitteli myös koulukiusaamista ja avasi myös sitä, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua. Häpeä estää kertomasta. On niin äärimmäisen häpeällistä olla se, jota kiusataan, joten kiusattu pyrkii viimeiseen asti salaamaan sen ja ainakin vähättelemään sitä.
Ajattelen, että kiusaamisesta tulee ajan myötä tavallaan normaalitila, jolloin siitä on myös vaikea edes kuvitella irtautuvansa. Eddykään ei oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että voisi vaikka lähteä pois. Kunnes.
Hyvä kirja, koska ajattelutti!
(184 sivua.)