Lundberg, Ulla-Lena: Leo

Ulla-Lena Lundberg: Leo

Gummerus 1989
Luin ~ 9.1.2013

Kuvaus:
Kun 14-vuotias Erik Petter perii isältään raskaasti tappiollisen tilan, meri on hänen ainoa mahdollisuutensa. Ensimmäisen laivan mastot kohoavat kylänväen epäluuloista huolimatta, ja uudenkarhea alus lasketaan rohkeasti vesille. Vähitellen Erikistä kasvaa menestyvä laivanvarustaja, kylän mahtimies. Aluksista uljain on kuunari Leo, joka tuo vaurautta omistajalleen ja koko kylälle. Mutta menestyksestä joudutaan maksamaan kallis hinta, eivätkä kaikki merelle lähtijät koskaan palaa.

Elämä on ankaraa myös niille, jotka jäävät rannalle odottamaan kuunarien paluuta. Silti vaikeidenkin aikojen yli kantaa kyläläisten suunnaton elämänhalu ja toivo valoisasta tulevaisuudesta. Usko meren tuomaan vaurauteen on vahva. Maailma kuitenkin muuttuu merenkulkijoiden ympärillä, ja kuunarien loiston aika on lyhyt.

Kommenttini:
Ahvenanmaalaista merenkulkua 1800-luvun lopussa ja pikkuisen 1900-luvun puolellakin. Pieni Granbodan kyläyhteisö, pieniä taloja ja suuria merenkulkuasioita.
Kertojana Leander, joka kuvaa pienen kyläyhteisön tapahtumia, etenkin Erik Petter Simonsin osuutta.


Juohevaa kerrontaa, joka uppoaa meikäläiseen. Melkein kuulen sen ahvenanmaalaismurteen korvissani. Tykkään Lundbergin kirjoituksen poljennosta ja kuvailevuudesta. Hän kuvaa elävästi, ystävällisesti ja suorastaan hellästi henkilöitään, vaikkei jätä negatiivisiakaan puolia mainitsematta.

Sitaatti:
Kirjan lopussa kuvaus jo hyvin vanhasta Erik Petteristä: Ukon muisti lähtee omille teilleen ja vie mennessään päätökset ja teot, perheenjäsenet ja tuttavat. Nykyisin hän tapaa tielläkin vain vieraita ihmisiä, vieraat ihmiset ovat muuttaneet taloon, jota hän pitää omana kotinaan; vieras vanha eukko makaa hänen sängyssään. Navetassa ja tallissa on vieraat elukat tuttujen tilalla. ..
Samoin kuvaus nuoremman polven edustajan papintoimesta. Hauskaa, hekotuttavaa. Tai kuvaus hurjasta myrskystä laivalla. Olen jo ainakin kahdesti kertonut siitä ja innostun joka kerta itsekin, niin elävästi se oli kerrottu.
Kirjaan on kaksi itsenäistä jatko-osaa. Laitetaanpa lähiaikoina kirjastosta lainattavien listaan se seuraava :).

Smith, Deborah: Risteävien polkujen kahvila

Deborah Smith: Risteävien polkujen kahvila

Karisto 2007
The Crossroads Café
Luin 5.1.2013
Kevyempää lomalukemista.. .... Helppo lukukirja. Jouheva teksti, riittävän mielenkiintoiset henkilöhahmot, rakkautta ja romantiikkaa... Jossain vaiheessa tosin tuli tunne, että juonta oli vähän liikaakin venytetty, jotta saataisiin mahdollisimman paljon sivuja.
Kovin on traagiset tunnelmat: Toinen päähenkilö on menettänyt vaimonsa ja pienen poikansa WTC -tornien tuhossa ja syyttää vielä asiasta itseään. Mies haluaa kuolla, mutta ei ihan saa tehdyksi itsemurhaa. Juo sen sijaan itseään hengiltä pienessä maalaiskylässä jossain kaukana vuorien takana.
Toinen päähenkilö puolestaan on Hollywood-unelmaa elävä kaunotar, joka ei koskaan usko edes vanhenevansa. Kauniit kasvot ovat pääsylippu kaikkeen ihanaan. Kunnes tapahtuu onnettomuus ja nainen menettää kasvonsa ja kauneutensa tulipalossa.
Lopun voikin sitten lukija arvata, mutta toki kaikenlaisia koukeroita mahtuu matkalle.
Kuvassa mukana kylän väki, etunenässä pienen kahvilan emäntä, joka on Hollywood-kaunottarelle etäistä sukua ja haluaa pelastaa tämän eristyneisyydestä ja masennuksesta isoäidinaikaisten keksien ja ystävällisyyden avulla.

Tosiaankin vähän sellainen tarkoituksellinen pitkittämisen tunne tuli välillä mieleen, mutta koska joululomalla oli aikaa lukea vähän pitemmänkin kaavan mukaan, se ei kauheasti haitannut. Välillä myös mietin, että onko nykytyyli se, että mies ja nainen päätyvät ihan ensin sänkyyn ja alkavat vasta sitten seurustella. Tässäkin oli ties minkälaisia ongelmia olevinaan, mutta jokaöinen rakastelu jatkui silti melkein keskeytyksettä. Hmmmm...
Tekee kyllä mieli vilkaista, ovatko kirjailijan muut kirjat yhtä pitkiä....jaksaisikohan niitä lukea? Juoni sinänsä ihan ok.

Lipasti, Roope: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Atena Kustannus Oy 2012

Luin 31.12.2012

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Otava 2007

Luin -26.12.2012

Lue Wikipediasta.
Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen esikoisromaani vuodelta 2007. Kirja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen, samalla tavoin kuin transsukupuolinen kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. Hän kuvaileekin itseään kansalaisuustransuksi. Mikko on tiennyt pikkupojasta asti haluavansa ruotsalaiseksi, käännekohta hänen elämässään on ruotsinlaivaristeily, jonka aikana hän syö pussillisen vadelmaveneitä ja voi niistä pahoin. Hän opiskelee ahkerasti ruotsia ja omaksuu sosiaalidemokraattisen kansankodin ihanteen maailmankuvansa perustaksi.
Hauska aihe, odotin kirjalta siis melkoista huumoripläjäystä. Ehkä joulun ajan mielentila oli kuitenkin epäedullinen tämäntyyppiselle luettavalle, kun en oikein innostunut. Sinänsä hauskoja asioita keksitty, mutten kuitenkaan päässyt oikein tunnelmaan. Tai en löytänyt kummempaa tunnelmaa. Jotain Arto Paasilinnamaista veijarointiahan tässä oli, pari tyyppiäkin kuolee tuosta noin vain ohimennen ja sitä rataa.
Ohut tarina.
Mutta ihan luettavaa toki. Ja tykkäsin lopusta :).

Köngäs, Heidi: Dora, Dora

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Otava 2012
Finlandiaehdokas 2012

Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 seurueineen Suomen Lappiin. Hän haluaa Jäämeren rannalle, pimeimpään kaamokseen, sillä yhteys johtajaan on poikki. Hurjaa matkaa pimeyden ytimeen ohjaavat ne pohjimmaiset: halu ja nälkä. Kiihtyvät kierrokset johtavat räjähdykseen.

Mielenkiintoinen seurue tosiaankin. Varusteluministeri, kylmä mies, joka on menettänyt suosikkiasemansa Saksan valtakunan johdon silmissä ja on todella lähellä katkeamispistettä. Sihteerinsä Annemarie, joka on aina ollut vain lojaali esimiehelleen. Ikävöi itärintamalle lähetettyä miestään.
Suomalainen tulkki, Eero. Ihastuu, rakastuu Annemarieen ensi silmäyksellä. Vielä mukana ovat taikuri ja viulisti, jotka ovat mukana esittämässä ohjelmaa saksalaisten juhlissa pohjoisessa.

Hurja kirja, näin juuri kirjan luettuani laittaisin sen tämän vuoden Finlandiaehdokkaista kakkoseksi Jään jälkeen. Aihe on karu, joten en varsinaisesti voi sanoa tykänneeni kirjan aiheesta, mutta hyvin kerrottu tarina tämä oli.

Tämä on tietysti sinänsä sivuseikka, mutta haittasi kuitenkin lukemistani. Lainasin tämän kirjan jo kuukausi sitten ja yritin Populan jälkeen lukea Seppälän Mr. Smithiä. Siinä menikin aikaa niin pitkään, että jouduin sitten tätä kirjaa urakoimaan kirjaston eräpäivän vuoksi. Joka oli eilen.


Tunnustettakoon tässä siis samalla, että Juha Seppälän Mr Smith jäi kesken. En vaan päässyt tarinaan mukaan.
Kaikki muut tämän vuoden Finlandiaehdokkaat olen lukenut. Paras on Jää ja tämä kiilasi nyt kakkoseksi. Minun mielestäni.

Hassinen, Pirjo: Popula

Pirjo Hassinen: Popula

Otava 2012

Luin ~ 27.11.2012

Finlandia-ehdokas 2012

Luettuna 4/6 Finlandiaehdokkaista.
*** Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan? Viisikymppinen Pirjo ja kolmekymppinen Perttu ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. Portsarina työskentelevä komearaaminen Perttu, nimikirjaimiltaan P.A.H.A., on tuuliajolla äidin jouduttua dementiakotiin. Pirjon perheessä epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidistä tyttäreen jo monessa polvessa. Pirjon oma tytär Rita kantaa huolta äidin ohella omasta hauraasta uusperheestään.
Naapurusten omalaatuinen ystävyys särkyy, kun Perttu löytää henkisen kodin oikeistopopulistisen Popula-puolueen riveistä. Populan muukalaisvihan tielle joutuu Ritan tytärpuoli, Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia.
Romaani pakottaa lukijan katsomaan öykkäröivää portsaria, vaipoissa makaavaa vanhusta, ihonväriltään erottuvaa teinityttöä ja vallanhimoista populistipoliitikkoa – ja näkemään ihmisen.

Pirjo Hassinen (s. 1957) on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana. Popula-romaanissa mestarilliseen ihmissuhdekuvaukseen nivoutuvat äärioikeistolainen ilmapiiri, muukalaisviha ja hyvinvointivaltion rapistuminen. (Otava)

*** Olenkohan joskus lukenut Pirjo Hassista. Luulisin, mutta koska en vuosiin pitänyt lukupäiväkirjaa, ei harmainta aavistusta, mikä kirja olisi voinut tulla kyseeseen. Pitää lukea lisää, koska tykästyin kyllä hänen tyyliinsä ainakin tämän kirjan perusteella.
Olihan taas erilainen kirjaehdokas.
Haasteellista tämä putkeen lukeminen, ja laitan ainakin osittain sen piikkiin, etten meinannut oikein oppia kirjan henkilöitä aluksi. Jotenkin Rita ja Pirjo ja Perttu ja Ville menivät sekaisin ja heidän keskinäiset suhteensa myös. Ei se kovin paljon haitannut ja saattoi tietty johtua siitäkin, etten alkuun saanut luetuksi kovinkaan pitkiä pätkiä.
Tarinana ihan mielenkiintoinen, vaikka Popula tuntuikin aika keksityltä (no sitähän se tietysti olikin :) ) nimitykseltä ja loppupuolen melko äärimmäinen välienselvittely tulikin ainakin itselleni jotenkin yllättävän rajuna. Ihan en täysin pysynyt sen suhteen kärryillä.

Nautin ihan hurjasti kirjan kielestä. On niin suuri ilo lukea hyvää suomen kieltä, oikein kirjoitettuna ja vielä ihan mahtavilla kielikuvilla höystettynä. Tai ei voi sanoa, että "höystettynä", koska kieli ei ole yhtään päälleliimatun tuntuista. Siihenkin välillä nykyään törmää, että hassut kielikuvat tuntuvat tärkeämmiltä kuin itse tarina. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi keksinyt jonkun hienon kielikuvan, joka sitten täytyy väkisin ympätä kirjaan..
Juonikin oli sopivan ovela. Melko vähillä henkilöillä oli saatu hyvin kuvattua ilmiöitä ja ihmisiä. Ne kun menivät ristiin rastiin, osittain sattumien summanakin syntyi hienoja jännitteitä. Puhutteleva kirja, kyllä.

Tähtien antaminen vaikeutuu. Eikä se ole enää ollenkaan samoilla linjoilla kuin esim. viime vuonna. Skaala on laajentunut ylöspäin, joten aikaisempien arviointien tähdet eivät mitenkään enää ole oikein. Pitäisi ehkä jättää koko tähdet pois.

Olen lukenut myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen: Himaset - keijut ei juo kahvia. (Otava 2009)

Ollikainen, Aki: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Siltala 2012

Luin 20.11.2012

Finlandiaehdokas 2012

***

Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Finlandia-ehdokas. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja.

Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.

Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä. ***

Tämänkin kirjan esittelyn luin Aamulehdestä ja varasin sen jälkeen kirjastosta. Kun sitten kuulin kirjan Finlandia-ehdokkuudesta, se oli jo matkalla minulle :).

Jos nyt ei olisi tuota Finlandia-ehdokkuutta, en varmaankaan olisi lukenut juuri tätä kirjaa heti Lundbergin Jään jälkeen.

Yritin pitää jonkun verran lukutaukoa Jään jälkeen, mutta kun nyt minulla on loputkin Finlandia-ehdokkaat odottamassa, ei ollut oikein aikaa. Ajattelin kokeilla omaa pientä varjoarviointia, vaikka menetänkin ehkä jotain lukukokemuksista kun kirjat on luettava näin peräkkäin.

Olisi ollut ihan mille tahansa kirjalle aika epäreilua tulla luetuksi tuon Jään jälkeen, niin vaikuttunut siitä olin. Suorastaan ikävöin kirjan henkilöitä ja taidan vieläkin tehdä vähän surutyötä...

Ei sille voi siis mitään, että vertailua syntyi. Tämä kirja on kylläkin aivan erityyppinen. Lundbergin kirjassa tykkäsin kuvaavuudesta ja saumattoman tuntuisesta ns. sivuaiheiden käsittelystä. Tässä taas puhuttelevaa oli kirjan karuus, pelkistetty ilmaisu, joka tietysti sopikin aiheeseen hyvin.

Tässä kirjassa tapahtumat alkavat heti, kirjan henkilöihin ei siis ehdi tulla vielä mitään henkilökohtaista suhdetta, kun he jo alkavat nääntyä nälkään. Aloin silti pitää kirjasta, vaikkei se mikään ihan helppo luettava ollutkaan. Tapahtumilla ei mässäily, mutta tarina oli hyvin kuvattu, vaikka se olikin hyvin karua ja pelkistettyä. Ja loppu oli kyllä yliveto-ovela.
Kyllä minä tätäkin suosittelen! ....

Lundberg, Ulla-Lena: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari
Is, 2012

Teos 2012

Luin 15.11.2012

Ilahduin tosi paljon, kun muistaakseni Aamulehdestä luin tästä kirjasta. Onnistuin saamaan sen kirjastosta melkein saman tien ja ryhdyin lukemaan. Tunsin ihan heti suurta kiinnostusta kirjaa kohtaa, sillä kirjoittaja on kotoisin Ahvenanmaalta, Kökarista ja kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne suunnalle saaristoon, pieneen Luotojen seurakuntaan.


Vietämme itse joka kesä 2 viikkoa Ahvenanmaalla, olen siellä viettänyt lomia lapsuudesta asti, siitä seuraa erinomainen lukkarinrakkaus tuota saaristoa kohtaan.
Teimme lisäksi juuri viime kesän kahden viikon Ahvenanmaan lomalta muutaman tunnin retken Sottungaan, Suomen pienimmälle paikkakunnalle. En millään voinut välttyä melkoisen vahvalta mielikuvalta siitä, että kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat hyvinkin Sottungan näköiselle seudulle.

Nuori pappi Petter Kummel saapuu perheineen saaristoseurakuntaan papiksi. Eletään sotien jälkeistä aikaa.

Kirja on kertomus papinperheen elämästä, mutta niin paljon muutakin. Mitä kaikkia aiheita siihen sisältyykään.

Yksi parhaista mittareista hyville lukukokemuksille on vahva viipymisen tarve. Siis se, että samaan aikaan olisin halunnut lukea tarinaa eteenpäin ja samalla halusin jarrutella, koska minua harmitti jo etukäteen se, että kirja loppuisi.

Lopulta en malttanut odotella, vaan luin kirjan eilen loppuun. Se oli todella vaikuttava. Tämä on kerta kaikkiaan koskettava ja upea kirja, mutta en tietenkään halua paljastaa juonenkäänteitä. Itse ainakin arvostan sitä, etten tiennyt mitään ja sain/jouduin kohtaamaan lopun ilman etukäteistietoja.


Kirjan henkilöistä itselleni nousi vahvasti esille hänen vaimonsa Mona, johon ainakin itse kovasti samastuin. Monan keino selviytyä karusta ja väliin yksinäisestäkin elämästä on tiukka kuri ja toimeen tarttuminen. Hänen elämänsä pohjana on luja työnteko ja rakkaus puolisoonsa.

Loppuratkaisussa jäi kovasti mieleen pienet tyttäret Sanna ja Lillus. Mitä heidän elämäänsä voi kuulua myöhemmin..

Mielenkiintoinen sivuääni on myös postimies Antonilla, joka on hyvin tietoinen siitä, mitä merellä tapahtuu ihmisymmärryksen yläpuolella - tai ehkäpä sen ympärillä.

Jännittävä asia oli se, että minulla oli vielä tämä kirja kesken, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja on yksi ehdokkaista ja tällä hetkellä oma suosikkini ehdottomasti.

Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. Aki Ollikaisen Nälkävuoden ehdin juuri alkuviikosta lainata kirjastosta ja muutkin olen jo varannut. Saisikohan kaikki luettua ennen kuin voittaja julkaistaan. Senhän valitsee tänä vuonna presidentti Tarja Halonen.

McCullough, Colleen: Kullan kosketus

Colleen McCullough: Kullan kosketus

Otava 2004

Luin ~ 5.11.2012

Kevyttä. Sääli, että vähän liiankin kevyttä. Mielestäni henkilöt olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia ja tapahtumat moninaisia: Aiheina vaikka mitä kullankaivuusta, siirtolaisuudesta ja teollisesta vallankumouksesta naisen asemaan ja erirotuisten ihmisten suhteisiin. Jotenkin vain kirjalija tuntui olleen kovin etäinen henkilöidensä suhteen. Kirja teki mieli lukea loppuun, mutta aika paljon harmitti se, miksei näistä sinänsä hienoista aiheista ja hyvistä henkilöhahmoista oltu otettu kunnolla tarinaa irti. En edes oikein tiedä, mistä tämä harmillinen tunne johtuu, jotenkin vaan henkilöt ei heränneet henkiin.

Oon kyllä viime aikoina lukenut monia niin hienoja kirjoja, että vertailu voi olla vähän epäreilua...

Muistan Okalinnut (kirjailijan ensimmäinen?, no ainakin varmaan kuuluisin teos) niin hienona ja vaikuttavana lukukokemuksena. Alkoi epäilyttää, oliko sekään niin hyvä, kuin miksi sen muistan. Vaikka ei se haittaa, hyvä kirja se oli ainakin silloin, ja telkkarissa myös.

Samartin, Cecilia: Nora & Alicia

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt nimillä Broken Paradise ja Ghost Heart 2004

Bazar 2011

Luin ~ 2.11.2012 ----
Oli taas niin hieno kirja. Tykkään Samartinista. Tämä oli samalla hieno lukukokemus tarinana ja tykkään myös aina oppia jotain historiasta sekä eri maiden tapahtumista. Tässä siis liikuttiin Kuubassa.

Vaikuttava ja puhutteleva asetelma kirjaan syntyi, kun läheiset, melkein samanikäiset serkukset Nora ja Alicia kokevat Kuuban tapahtumat tahoillaan hyvin eri tavalla. Nora perheineen pakenee USA:han. Millaista on pakolaisen elämä vieraassa maassa. Kun et halua unohtaa kotimaatasi ja kuitenkin uuteen paikkaan olisi hyvä kotiutua. Vanhemmat edustavat perinteitä ja haluavat srityisesti säilyttää vanhat tavat, vaikkapa seurustelun suhteen..

Kirjeenvaihto Alician kanssa pitää kotimaan asiat Noran mielessä. Alicia siis jää Kuubaan, avioituu ja saa lapsen. Elämä on vaikeaa ja vaarallista. Lopulta Noran on pakko palata. Kotiinpaluun kanssa tuleekin sitten isoja ongelmia..

Tarina oli lopulta hurjempi kuin arvasinkaan, mutta säilytti uskottavuutensa aika hyvin. Monelle varmaan on käynyt toisin.

Tiedän, että toistan itsäni, mutta tämäkin kuuluu mielestäni sarjaan Tärkeät Kirjat.

Björk, Marja: Posliini

Marja Björk: Posliini

Like 2008

Luin 27.-28.10.2012

Ainoa hyvä puoli flunssassa, kun se ei ole niin paha, etteikö jaksaisi lukea sängyllä: Voi lukea joskus jonkun kirjan kerralla alusta loppuun. Tämä kirja teki kyllä mielikin lukea yhdellä kertaa loppuun asti.

Päähenkilöt: tarinan alussa 8-vuotias, myöhemmin n. 14-vuotias Jaana, joka on kotoisin Savosta, köyhästä, rikkinäisestä perheestä. Jaanan perhe ja lähisukulaiset sekä Helsingin täti ja setä.

Tapahtumapaikka ja -aika: Savosta kotoisin ollaan ja Helsingissä Jaana käy vierailemassa pitkiäkin aikoja. Tapahtumat sijoittuvat omiin lapsuusaikoihini, siis 1960-luvulle. Siksi hyvin nostalginen kirja.
Jaana on rikkonaisessa perheessään laiminlyöty tyttönen, joka pääsee välillä ankeista kotioloista Helsinkiin Anita-tädin ja Kurt-sedän luokse. Lapseton pariskunta elää suomenruotsalaista vaurasta elämää, joka onkin todella erilaista kuin Jaanan kotiolot. On vain se salaisuus...

Ovelasti erilainen kuvaus tästä aiheesta. Ei se elämä todellakaan hääppöistä ole Jaanan kotona, siksi kukaan ei edes varmaan mieti, mitä Jaanalle todella tapahtuu Helsingissä. Eniten ehkä ihmetyttää Anitan osuus. Enpäs kuitenkaan paljasta juonta.
Tykkäsin kirjasta kyllä, se oli erittäin todentuntuinen. Lyhyesti ajatuksia 1.11.2012 vielä pitää korjata kirjoitusvirheet ja lisätä pari ajatusta ---
(Ehkä jaksan joskus nuhatta ja kuumeetta pohtia kirjaa enemmänkin.)

Nopola, Sinikka ja Tiina: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

..... 2012

Luettu yhdessä ääneen ~ 27.10.2012

Odotettu ja etukäteen nuorison toimesta epäilyttänyt uusin Risto Räppääjä. Lähinnä epäilykset kohdistuivat uuteen kuvittajaan, ennakkoasenne siis aika epäilevä..... palataan tähänkin, kunnhan oon flunssassa vähän paremmalla puolella.

Päähenkilöt: Risto Räppäjä ja hänen tätinsä Rauha, Nelli Perhonen + vanhempansa TV-Perhoset, Lennart Lindberg sekä Elvi Räppääjä. Sekä Nellin kissa Aapo.
Tarinan huippukohtaa piti ehkä tavallista enemmän valmistella, siksi alku tuntui vähän oudolta. Kuulijakunta narisi ja valitti. Luettiin kuitenkin loppuun. Tuttua. Ihan hauskaa.. mutta loppu täytyy lukea joskus uudelleen, koska nukahdin autossa kesken kaiken (olin tulossa kipeäksi).

Pamuk, Orhan: Valkoinen linna

Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Beyaz Kale, Istanbul 1985
Tammi 1990
Keltainen kirjasto nro 263.

Luin ~ 26.10.2012

Kommentti:
Nobelkirjailijoihin tutustumista.

Päähenkilö: Italialaismies, jonka turkkilaiset (merirosvot) vangitsevat.

Tapahtumapaikka ja -aika: Istanbul 1600-luvulla.
Aika pitkäpiimäinen kirja. Kirjailija itsekin totesi, että tarina loppui jo kauan sitten... ja arvostelukykyinen lukija olisi sen huomannut. En sitten lopultakaan ihan tajunnut, miksi se siis jatkui. Päähenkilön lisäksi tarinassa oli hänen kaksoisolentonsa (Hoca?), ja ideaa kaksoisolentojen vaihtumisesta valmistellaan aika pitkään. Se ei siis mitenkään tule enää kenellekään yllätyksenä, se suorastaan alkaa haukotuttaa. Loppuvaiheen taistelukuvauksesta, jota kauan odotettiin ja jonka piti ehkä olla jonkinlainen huipentuma, en jaksanut enää ollenkaan kiinnostua.

Olisi sittenkin pitänyt lukea ensin joku kirjailijan uudempi teos.

Honkasalo, Laura: Kotikutoista

Laura Honkasalo: Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta -

Kirjapaja 2011

Luin ~ 21.10.2012

Kotikutoista kertoo itsetekemisen ihanuudesta merkkausliinoista neulegraffiteihin ja nappimeditaatioon. Samalla se valottaa kiehtovaa kulttuurihistoriaa ja uusia käsin tekemisen tapoja. Millainen oli viktoriaaninen leikekirja? Miten kaaosteoria virkataan? (takatekstistä)

Kivaa luettavaa. Ihan uusia asioita ja paljon tuttuakin. Kivan rento ote teksteihin, tietoa ja kirjailijan omia muisteluita tai kokemuksia ja ajatuksia väliin ripoteltuina.
Kirjan nimi on ehkä hiukan harhaanjohtava. Ainakin itse luulin, että kirja käsittelee enimmäkseen neuleita ym. lankatöitä, mutta iloinen yllätys oli monien muidenkin kädentaitoharrastusten esittely.
Tykkäsin!

Lehtonen, Joel: Mataleena

Joel Lehtonen: Mataleena
Laulu synnyinseudulle

SKS 1998 (1905)

Luin 19.10.2012

Luin loppuun yhdessä aloitetun Mataleenan. Putkinotko oli niin huisaa luettavaa, että haluttiin lisää. No, tämä olikin sitten aika toisenlaista Lehtosta. Itsetilitystä. Aikamoista hurmosta, tajunnanvirtaa, paatosta. Aika raskasta luettavaa ääneen ja niinhän tämä jäi kesken. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun itse, mutta tiukkaa teki sekin.
Voisin kuvitella ja ymmärsin myöskin kirjan lopussa olleista aikalaistenb arvioinneista, että teos on aikanaan ollut merkittävä, uudenlainen ja erilainen. Joissain kohdissa tuli hiukkasen Aleksis Kiven Seitsemän veljestäkin mieleen, sellaista suomalaisen (rahvaan ja) maiseman kuvausta tämä kirja sisälsi.

Sparks, Nicholas: Valinta

Nicholas Sparks: Valinta
The Choice
WSOY 2009

Luin 17.10.2012 - Tallinnan syyslomamatkalla
Hyvää matkalukemista.

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet - "olin terroristi"

The Tears of My Soul
WSOY 1994

Luin 14.10.2012

Päähenkilö: Kim Hyun Hee, pohjoiskorealainen agentti, terroristi kertoo koulutuksestaan ja terroriteostaan.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 1990-luku.

Kun nyt pääsin vauhtiin näiden Pohjois-Korean kirjojen kanssa, seuraavaksi luettavaksi valikoitui tämä terroristikertomus. Tosikertomus kertoo, miten kahdeksantoistavuotias Kim Hyun Hee viedään suoraan yliopistosta armeijan salaiselle leirille, jolla koulutetaan erikoisagentteja kansainvälisiin tehtäviin, lännenvastaiseen taisteluun. Kim Hyun Hee päätyy räjäyttämään eteläkorealaisen matkustajalentokoneen ja tappaa näin 115 ihmistä. Kim Hyun Heekin uskoi tuottavansa kunniaa isänmaalleen ja perheelleen sekä edistävänsä Koreoiden yhdistymistä tällä teollaan. Toisaalta, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tehtävästä kieltäytyminen ei kerta kaikkiaan olisi tullut kysymykseenkään.

Kun totuus aivopesusta paljastuu, oman teon hirvittävyyden tajuaminen tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Jälleen ihminen joutuu kasaamaan minuutensa kokonaan uudelleen, kun kaikki se, mihin on elämänsä aikana uskonut, osoittautuukin suureksi valheeksi.
Kun nyt olen muitakin aiheeseen liittyviä kirjoja lukenut, en millään voi välttyä miettimästä, mitä tapahtui Kim Hyun Heen perheelle tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen. Tai Kim Hyun Heelle itselleen? Mahtaisikohan netistä löytyä jotain.

Harden, Blaine: Leiri 14

Blaine Harden: Leiri 14

Gummerus 2012

Luin 8.10.2012


Taas kerran onni matkassa kirjastossa. Näin viime viikolla jonain aamuna Aamulehdessä maininnan tästä kirjasta. Kun poikkesin kirjastoon seuraavan kerran samana tai ehkä seuraavana päivänä, huomasin heti tämän kirjan kirjaston VIP-pöydällä. Ei siinä muu auttanut kuin napata kirja mukaan ja lukea se.
Aihepiiri alkaa olla jo kaamean tuttu, luimmehan Demickin Suljetun maan viime talvena.


Päähenkilö: vanki Shin.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 2000-luvun alussa.

Tämä kirja siis kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen Shinin tarinan. Shin ei tiennyt yli kahteenkymmeneen vuoteen mitään maailmasta piikkilanka-aitojen ulkopuolella. Hänelle rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Väkivalta, kidutus ja murhat sen sijaan olivat arkipäivää. Vaikka koko Shinin oma perhe oli myös leirillä, hekin olivat hänelle vain mahdollisia vaaratekijöitä, eivät turvaa tai rakkautta osoittavia lähimmäisiä.

Kun Shin sitten kuulee vankileirille vastikään tuodulta mieheltä oloista ulkomaailmassa, hän alkaa haaveilla ruuasta. Siitä, että voisi syödä joskus ihan oikeaa ruokaa ja vieläpä riittävästi. Sitten Shin pakenee ja ihmeellistä kyllä onnistuu pääsemään lopulta Kiinan kautta Etelä-Koreaan, vaikkei hänellä edes ole mitään suunnitelmaa asian suhteen. Pakotoverille käy huonommin.


Hyvä, että näitä kirjoja nyt kirjoitetaan. Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä selvempi on kysymys: miksi tälle asialle ei tehdä mitään?

Toivottavasti jotain muutakin saadaan aikaan kuin kirjoja. Vaikka en kyllä tosiaankaan tiedä, mitä tilanteelle voisi - ja kuka.
Pohjois-Korean kammottava kansanmurha on jatkunut systemaattisesti jo niin pitkään ja sen ydinasease on pelottavaa ajateltavaa. Kansainvälinen avustustoimintakin tuntuu välillä menevän aivan vääriin käsiin. Toisaalta se on kuitenkin ilmeisesti jonkin verran vilkastuttanut maan "pienyrittäjyyttä" ja vilkastuneen kaupankäynnin seurauksena edes osa kansalaisista saattaa saada vähän helpotusta nälänhätään.
Kysymys kuuluu myös, miten ylipäätään vankileirien kokemuksilla, siellä siis syntyneenä ja kasvaneena, voi koskaan enää sopeutua mihinkään yhteiskuntaan. Tämä kirja kuvaa mielestäni erittäin hyvin myös ulkomaailmaan sopeutumisen vaikeutta. Vankeus ei ole kokonaan ohi vapaudessakaan.

--- ----

Pulkkinen, Riikka: Vieras

Riikka Pulkkinen: Vieras

Otava 2012

Luin -27.9.2012


Päähenkilö: Marja.
Tapahtumapaikka ja -aika: Nykyhetki ja Marjan teini-ikä (äidin kuolema), New York ja Oulu :).

Mulla kävi taas hyvä tuuri, nappasin tämän uutuuskirjan VIPpipöydältä. Aloin myös heti lukea kirjaa, en narahtanut siihen halpaan, että "luen sitten viikonloppuna" "kaikessa rauhassa". VIPpikirjoilla on tasan viikon laina-aika, siitä joskus aiheutuu hopun tunnetta, jos ei olekaan aikaa lukea kovin intensiivisesti.
Tykkäsin kirjasta hurjasti.

Paljastamatta juonta kirjoitan, siksi tämä nyt menee vähän raapimiseksi. Kirjassa on monta limittäistä tarinaa ja se kyllä toimii hyvin, vaikken aina sellaisesta tyylistä niin tykkääkään. Kaikki eri tarinat, Marian nykyhetki, sitä edeltänyt episodi pienen maahanmuuttajatytön kanssa ja oma elämäntilanne muutenkin, sekä takaumat Marian teini-iän anoreksiaan on hyvin kerrottu. Samalla kun tarinasta (tarinoista) haluaa kuulla lisää, ymmärtää, että tässä käsitellään nyt samalla syvällisemminkin asioita. Aika monia eri asioita, mutta ne nivoutuvat kyllä aika luontevasti yhteen. Ei tullut sellaista oloa, että miten ihmeessä tämä nyt tähän tarinaan oikein liittyykään.
Tai no ehkä Mélanien "surusta" välillä mietin, että mitenkös tämä nyt tähän liittyykään, mutta kyllähän sekin tuohon vierauden teemaan liittyi. Tästä teemasta onkin sitten varmaan moni minua viisaampi jo sanansa sanonut, mutta kannattaa kyllä lukea netistä löytyviä Riikka Pulkkisen omia kommentteja.

Hieno kirja, kiitos.

Hosseini, Khaled: Leijapoika

Khaled Hosseini: Leijapoika

Seven / Otava 2009
Luin 22.9.2012
Kirja isolla Koolla. Tykkään kyllä ihan hurjasti Hosseini kirjoista. Tarinat ovat uskomattomia, surullisia, jopa kammottavia, mutta silti kauniita. Vanhan hyvän ajan tarinankerrontaa, vaikka aihepiiri tuleekin nykyaikaan.
Tuhat loistavaa aurinkoa luin kesällä ja johtuneeko sitten siitä, että oli ensimmäinen Hosseinin kirja, jonka luin, se oli minusta vielä parempi.
Olenkohan jotenkin liian tiukkapipoinen, mutta mua alkaa tosi helposti häiritä kirjoissa aika pienetkin epäjohdonmukaisuudet.
Joskus teen varmaan vääryyttäkin kirjailijoille, koska ehkä olen vain jättänyt jonkun lauseen lukematta ja siksi en ihan niele jotain kohtausta. Tässä kirjassa vain loppupuolella ote hiukan oheni alun intensiivisestä juonenkuljetuksesta. Ehkä se oli Amirin isän kuolema - isähän oli niin vahvasti pojan elämässä läsnä vielä aikuisenakin, että ehkä hänen kuolemansa sitten jotenkin vei poikaakin mukanaan.

Kirja siis kertoo kahden eri"säätyisen" pojan (Amir ja Hassan) elämästä, jonka lapsuusvuodet he viettävät yhdessä Afganistanissa. Poikien elämä muuttuu eräänä leijapäivänä peruuttamattomasti, mutta toisistaan he eivät pääse irti koko elämänsä aikana.

Tarinan itsensä lisäksi kirja jätti miettimään oloja islamilaisissa maissa. On aika surullista lukea, miten luokkajako rotujen, kansojen ja uskontojen välillä on ollut jo kauan sitten vallalla. Jotenkin elämä kuitenkin sujui, mutta eihän se kovin oikeudenmukaista ollut.
Tulee vähän toivoton olo, miten tämänkaltaiseen maahan voisi koskaan tulla todellista rauhaa. Vuosikymmenien sodat ovat vain jättäneet liikaa kostettavaa, puolin ja toisin. Miksi, voi miksi ihmiset eivät voi elää sovussa ja rauhassa keskenään, vaan aina jonkun täytyy kiusata toisia. Ja kun toinen pääsee valtaan, sama kiusaaminen jatkuu, nyt vain toisin päin. Ja mitä pahemmin on ennen kiusattu ja kidutettu, sitä suurempi "oikeutus" on kiduttaa ja tappaa vielä enemmän. Lisäksi suuri osa kansalaisista on lähtenyt pakolaisiksi muualle, eivätkä enää ole samoja ihmisiä, vaikka palaisivatkin maahansa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kirjoitettavaa, ehkäpä jatkan vielä lisää.

Leskinen, Juice: Äeti

Juice Leskinen: Äeti

runokirja

Kirjayhtymä 1994
Luettu syysk. 2012

Ala-Harja, Riikka: Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Like Kustannus Oy 2012
Luettu ~ 13.9.2012

Kuvaus:
Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä.
Kommentti:

1.11.2012, mietteitä, joita nyt vielä muistan.

Kirjassa oli kolme teemaa. Vahvimpana tietysti perheen lapsen vakava sairastuminen, joka osuu vanhempien suhteen kriisiin, tai paremminkin suhteen loppumiseen (= toinen teema).

Ikään kuin sivujuonteena kulkevat katkelmat 2. maailmansodan vaiheista. Päähenkilö on ammatiltaan turistiopas, joka kuljettaa monenlaisia turistiryhmiä 2. maailmansodan ajan muistomerkeille Ranskan rannikolle. Tämä on lopulta niin vahva osa kertomusta, ettei se oikeastaan sivujuonne olekaan.

Jonkin verran mieltäni askarrutti, miten tämä osa oikeastaan liittyi itse tarinaan, mutta ei se kokonaisuutta loppujen lopuksia häirinnytkään.

Tykkäsin kirjasta muuten kovasti, mutta minua häiritsi kovasti se, etten mitenkään pystynyt mieltämään päähenkilöä ranskalaisnaiseksi. Kuvittelin alusta lähtien hänen olevan joko suomalainen, Ranskaan muuttanut tai esim. saksalainen. Kun sitten minulle valkeni, että hän oli ranskalainen, juuri tuolta seudulta kotoisinkin, se ei tuntunut loppujen lopuksikaan uskottavalta. En ihan tarkkaan tiedä, mistä tämä "epäsopivuus" oikeastaan johtuikaan, jotenkin henkilökuvaus ei vain istunut - tai sitten minulta oli jäänyt jokin tätä asiaa selventävä seikka huomaamatta.

Aluksi podin myös pientä moraalista noloutta kirjan lukemisesta, olihan siitä noussut julkisuudessa kohu.
Kirjailijan sisaren perheessä tapahtui jokunen vuosi sitten juuri kuvattu lapsen sairastuminen leukemiaan ja perhe (jotka ovat sukulaisten ystäviä ja löyhästi tuttuja - itse asiassa juuri tuo leukemian sairastanut lapsi on käynytkin meillä) nosti kirjan ilmestyttyä kysymyksen, missä menee raja. Saako kirjailija käyttää läheistensä raskaita kokemuksia kirjansa tekemisessä.

Miten sitten tuollaista voisi rajata? Pitäisikö olla jokin aikaraja, kuinka monen vuoden päästä toisten elämän tapahtumia saa käyttää? Moni kirja olisi jäänyt kirjoittamatta, jos tällaisia rajoitteita olisi. Ei se vaan taida toimia.

Toisaalta olen niinkin skeptinen, että ajattelin tällaisen olevan lopulta aika hyvää (joskis toki kyseenalaista!) julkisuuskampanjaa.

Päällimmäisenä mieleeni jäi kirjan varsinaisesta aiheesta se, miten (avio)erot todella rikkovat perheitä. Miten yksin jääkään ihminen tuollaisessa tilanteessa. Oli sitten kysymys surusta tai lopulta koittaneesta ilosta; kun ei ole vierellä sitä ihmistä, joka ainoana maailmassa voi ymmärtää, miten pienet asiat ovat lopulta merkityksellisiä vaikkapa paranemisprosessissa.

Päädyin filosofeeraamaan muutenkin sitä, miten erot mielestäni suorastaan vieraannuttavat ihmisiä omasta elämästään. Menneisyydessä on asioita, joista ei haluta tai suorastaan voida puhua uusien ihmisten kanssa. Asiat ovat kipeitä, niistä saattaa tulla riitaa tai yksinkertaisesti ei enää ole olemassa sitä ihmistä, jonka kanssa muistella lapsen ensiaskeleita. - Ja iloita, kun lapsi paranee ja on taas oma villi itsensä. Mikä sääli.
Niin, taas enemmän tällaista tajunnanvirtaa kuin kovin korkealaatuista kirja-analyysiä :).

Lehtonen, Joel: Putkinotko

Joel Lehtonen: Putkinotko

Karisto 1919-1920 / Otava 1998

Luettu yhdessä elo-syyskuu 2012

Wau!
"Kertomus vuokramies Käkriäisestä, laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta akastaan Rositasta, heidän kymmenestä lapsestaan ja yhdestä elokuisesta hellepäivästä, jona kirjakauppias Muttinen rakastajattarensa kanssa saapuu alustalaisiaan tapaamaan."

Klassikko, joka jostain syystä on jäänyt ennen lukematta, mutta sitä suuremmalla ilolla luimme sen nyt. Erittäin onnistunut valinta myös yhdessä luettavaksi. Tämän kirjan parissa sai nautiskella paitsi sujuvan soljuvasta tarinan etenemistä ( vaikka kaikki siis tapahtuu yhden ainokaisen elokuisen päivän aikana!), myös herkullisesta suomen kielestä. Kyllä tuli Käkriäisen väki ja pihapiiri tutuksi. Nyt onkin jo vähän ikävä :).

Kallio, Katja: Tyypit

Katja Kallio: Tyypit
Otava 2004

Luin 29.8.2012

Haha. Itsekseen hekottelu on hauskaa.

Bosco, Manuela: Ylitys

Manuela Bosco: Ylitys
Teos 2012
Luin - 26.8.2012
Kirjaston VIPpilaina
Muistan vielä itsekin lahjakkaan ja menstyvän yleisurheilija Manuela Boscon, joka katosi kuvioista.
Nyt hän on kirjoittanut urheilijaurastaan ja sen loppumisesta hyvin henkilökohtaisen kirjan.
" Minä olen isän guerrira, vahva tyttö."
Kaikki Manuelan elämässä ja urheilussa (koska urheilu on oikeastaan kaikki elämässä) - kulminoituu Boscon isäsuhteeseen. Isä on vahva italialaispersoona ja valmentaja, alansa guru, maailmanlaajuisesti. Mutta samalla hän on isä, joka intohimoisena valmentajana näkee tyttäriensä lahjakkuuden ja vaatii heiltä sitä myöten kaiken. Isän vaikutuksesta ei pääse irti, vaikka haluaisikin ja isän ammattitaito ja persoona tulee aina läpi. Kaunista, vaativaa, mutta myös surullista. Sillä kun isä sairastuu ja kuolee, ei elämällä tai ainakaan urheilulla ole enää oikein pohjaa.
Onneksi Bosco kuitenkin käsittääkseni on löytänyt onnen ja elämän ihan muualta. Varmaan oma vaikutuksensa ristiriitoihin on ollut kahden kulttuurin perheellä. Ollako suomalainen vai italialainen?
Tykkäsin kirjasta. Se oli hyvin suora ja silti kuitenkin jotenkin valikoiva mielestäni. Hyvällä tavalla, koska en oikein viihdy tirkistelylukijana. Jos kirjoittaja on liian avoin, tulee nolo olo. Tässä säilyi sentään jonkinlainen intimiteettisuoja, vaikka todella henkilökohtaisilla alueilla liikuttiinkin. Jonkin verran jäi mieleen kaihertamaan, miten ura olisi voinutkaan jatkua, jos myös henkiselle valmennukselle olisi annettu paremmin tilaa. Nykyään monilla urehilijoilla taitaa sitä henkistäkin valmennusta jo olla - varmaan syystäkin.
Oliko urheilijan ura alun perin väärä - oliko se Boscon oma vai isän valitsema. Suosittelen lukemaan.

Samartin, Cecilia: Señor Peregrino

Cecilia Samartin: Señor Peregrino
Cosmopolitan 2010, suom. Tiina Sjelvgren
Luettu yhdessä ääneen 07-08 / 2012.
-----------------------------
"Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.
Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.
Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä."
Hieno kirja, sopi hyvin myös (hitaammin) ääneen luettavaksi! Loppuratkaisu oli todella tyylikäs, kirjan tunnelma jäi ilmaan leijailemaan. Suosittelen!!

Ahern, Cecelia: Lahja

Cecelia Ahern: Lahja
-- Gummerus 2009 --
-- Luin 13.8.2012 --
Kirja kertoo kiireessä elävästä irlantilaisesta liikemiehestä Lou Suffernista. Tyyppi on minuttiaikatauluttanut elämänsä ja lisäksi hän on koko ajan jo menossa seuraavaan paikkaan. Työ on tärkein. Vaikka miehellä on ihana vaimo ja suloiset pienet lapset, hän haluaa keskittyä ensisijaisesti etenemään työurallaan. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmissuhteet ovat siis auttamattomasti toisella sijalla niin vaimon kuin muidenkin lähimpien suhteen.
Lou tapaa sattumalta työpaikkansa ovensuussa kerjäävän Gaben ja jonkin oudon tunteen vallassa päätyy hankkimaan Gabelle työpaikan yrityksensä postitusosastolta.
Alkaa tapahtua. Välillä en aina oikein tiennyt, missä mennään, mutta Gabella on joka tapauksessa Loulle lahja. Lou saa opetuksen, mutta suostuuko hän sitä oppimaan, kas siinä hyvä kysymys.
Tarina oli ehkä hiukkasen liian epäaito, vaikka sen opetus onkin erittäin tärkeä. Satunahan tämä on otettava, mutta ihan täysin en juoneen päässyt mukaan. Huippukirjassa henkilöt alkavat todella elää ja tuntua aidoilta, tässä nyt ei ihan niin onnistunut käymään.
Lisäksi kirjaili sortui lopussa vielä erikseen alleviivaamaan sanomaansa. Hyvä sinänsä, että sanoma kerrattiin, koska se jäi vähän sekavaksi. Mutta kyllä kunnon kirjailijan pitäisi osata se rivien välissä kertoa ilman loppulauseitakin, kun on jo 370 sivua kirjoittanut. Nih.
Alun "kalkkunaepisodin" liittämistä tarinaan en oikein ymmärrä. Jotenkin ihan outo erillinen tapahtuma - mutta kai se yritti alleviivata tätä tarinan opetuksellisuutta.
Njaa..

Utrio, Kaari: Porvarin morsian

Kaari Utrio: Porvarin morsian / luettu 1.8.2012

See, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
- WSOY 2006 -
Luettu 31.7.2012
Tarina 1800-luvun Kiinasta, kahden naisen elämästä ja jo lapsena alkaneesta erityislaatuisesta ystävyydestä. Kirja kertoo tyttöjen kehityksestä ja aikuisuuteen kasvamisesta, johon kuului ajan tavan mukaan myös jalkojen sitominen. Tarina kertoo myös naisten kehittämästä salaisesta nu shu -kirjoituksesta.
--- Oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten konfutselaiset ihanteet hallitsivat elämää. Vastaavuuksia (ed. kirjan) Afganistaniin ja islamin sääntöihin löytyi roppakaupalla. Tietyllä tavalla entisaikojen säännöt kiehtovat minua kovastikin.
Kyllähän ne ovat selkeyttäneet ihmisten elämää, vaikkakin niiden nojalla on kauheita vääryyksiä tapahtunutkin ihmisille. Selvästikin ihmisluonnolla on aina ollut tarve luoda sääntöjä ja rajoituksia - mihin sitten johtaakaan vaikkapa tämä suomalaiskansallinen "ei mitään rajoja tai sääntöjä" -meininki. Anarkiaan?

Nopolat: Risto Räppääjä x monta

Ääneen luettu matkakirjoina Ahvenanmaalla 7/2012. Parasta!

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Otava 2008. Luettu 22.7.2012 +++++

Palviainen, Jukka-Pekka: John Lennonin valkoinen flyygeli

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli. Johnny Kniga 2012, luettu 14.-16.7.2012. - kirjattu heinäkuulle 30.7.2012 -

Havaste, Paula: Kaksi rakkautta

Paula Havaste: Kaksi rakkautta
---- Luettu 6.7.2012
Kirjan laina-aika alkoi huveta, mutta päätin selata kirjan pikalukuna läpi. Harmi, koska kirja olisi lopulta kyllä ansainnut huolellisemman luennan. Paras terä juonesta ja sen yllätysmomenteista siis livahti vähän käsistä. Sota-aika, kotirintama, yllätykselliset suhteet molemmilla suunnilla...

Palviainen, Jukka-Pekka: Hedelmäpeli

Jukka-Pekka Palviainen: Hedelmäpeli -- Johnny Kniga 2005 -- Luettu 30.6.2012

Hovden, Mange: Saamelandia

Magne Hovden: Saamelandia - Luettu 7.6.2012 - VIPpikirja, siis luettu hätäsesti läpi.

Payne, Eila: Karjalan tyttö (1)

Eila Payne: Karjalan tyttö (1) -- Taikamedia 2005 -- Luin 4.6.2012 -- Kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa Karjalasta kotoisin oleva Katriina Tiainen perheineen lähtee evakkoon, palaa vähäksi aikaa kotiseudulle, mutta joutuu Karjalan luovutuksen jälkeen uudelleen muuttamaan, lopullisesti. Suuri perhe ajautuu eri vaiheiden kautta Pohjanmaalle. Pohjavirtana on vahva hengellinen tunne, karismaattinen usko. Kuvaus on mielenkiintoista, mutta jonkin verran itseäni ehkä häiritsikin itselle vieraanoloinen karismaattisuus. Toisaalta se juuri antoi tarinasta ja päähenkilöstä hyvin henkilökohtaisen kuvan. Ihan parasta vetovoimaa en kirjasta löytänyt, vaikka aihe itsessään kiinnostikin. Meni vähän loppuunkahlaamisen puolelle. Silti ajattelin kyllä lainata vielä joskus toisen osan, jossa Katriina lopulta jo pääsee haluamaansa ja pitkään valmistelemaansa lähetystyöhön Afrikkaan.

Maijan tarina

Lapsen seksuaalista väärinkohtelua, taustayhteisönä vanhoillislestadiolaisuus.. -- Maijan tarina on tärkeä. Sekä itse tarina, että kirjan loppuosassa olevat asinatuntijatekstit, jotka todella toimivat. Vaikka olikin raskasta luettavaa, olen iloinen, että luin tämän kirjan. Maijalle paljon halauksia, toivottavasti tämä kirja auttaa sekä sinua, että kohtalotovereitasi! --- Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen, Kirjapaja 2012. Luin 1.6.2012

Kyrö, Tuomas: Miniä

Luin jo toukokuussa, mutta en ehtinyt päivittää tänne. Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällinen; olipa ihan mahtava idea. Kun osti tiettynä päivänä (23.4.2012) INFO-kirjakaupasta vähintään kympillä kirjoja, sai tämän kirjan ihan ilmaiseksi!! -- Luimme yhdessä, ja nämä Mielensäpahoittajat toimivatkin ehdottomasti parhaiten ääneen luettuina. -- Tykkäsin. Näkökulman vaihto toimi hyvin ja tietysti etua oli siitä, että olen lukenut "edeltäjä"teokset.

Utrio, Kaari: Oppinut neiti

Kaari Utrio: Oppinut neiti - Amanita 2011. - Luin 13.5.2012

Kolbe, Pirkko: Ei aika eläen lopu

Pirkko Kolbe: Ei aika eläen lopu -- Kirjapaja 2005 - luin 3.5.2012

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike Luin: - Luin kirjan yksin, koska se oli kirjaston VIPPIlaina. Nämä pitäisi kyllä ehdottomasti kuunnella. Viimeksikin parhaat palat tuli esiin, kun tytär luki meille ääneen. Joten jään odottamaan yhteisiä lukuhetkiä.

Hayden, Torey: Viattomat

Torey Hayden: Viattomat
Innocent Foxes

Otava 2012

Luin 5.4.2012

Torey Haydenin uusin kirja, tällä kertaa fiktiivinen tarina, ei siis varsinaisesti taida pohjautua Haydenin oppilaiden / asiakkaiden / potilaiden elämään. Asetelma oli mielenkiintoinen, sillä kirjassa tapahtuu 9-vuotiaan pojan sieppaus. Edellinen lukemani kirjahan kertoi tositarinan Natasha Kampuschin vuosista siepattuna.

Tarkoitus ei ole paljastaa kirjan juonta, mutta olihan tässä kyseessä aikamoinen umpikuja.
Lapsi, jota kukaan ei halua, joutuu siepatuksi, eikä häntä oikein kukaan kaipaa silloinkaan. Sieppaus sinänsä on hetken mielijohteesta tehty ja johtaa yhä syvemmälle sekasotkuun. Välillä oikeasti pelotti, että tämä tilanne ei voi raueta kenenkään kannalta hyvin, siksi yksioikoiseksi sieppaaja osoittautui. Päähuomion kirjassa saa kuitenkin siepatun pojan sekä sieppaajan puoliksi tahtomattaan mukaan joutuneen vaimon keskinäinen suhde.

Tarina jää mielestäni ehkä hieman kesken, etenkin pojan näyttelijäisän osalta. Tai siis se jää avoimeksi ihan tarkoituksellakin pojan osalta, mutta jälkeenpäin mietitytti, että mahtoiko kirjailija jotenkin unohtaa tarinan toisen juonikuvion.

Yhteinen teema Kampuschin kirjan kanssa oli se, miten siepattu (lapsi) lopulta turvautuu jopa sieppaajaansa. Tässä tapauksessa Dixie osoittautuu jopa ensimmäiseksi aikuiseksi pojan elämässä, joka on aidosti kiinnostunut pojasta ja on hänelle oikea huolehtiva - ja siksi myös rajoittava - aikuinen (lähimmäinen).

Nyt menee jo tuon edellisen kirjan arvioinniksi, pitää ehkä liittää tämä kohta sinnekin!

Mietin nimittäin jo Kampuschin kirjaa lukiessa, että Nataschan tilanne vastasi jollain tavalla esim. lapsivaimojen asemaa. Silloinkin nuori tyttö vastoin omaa tahtoaan joutuu alistumaan (vanhemman) miehen ja ylipäätään aikuisten määräys- ja jopa mielivaltaan. Ulospääsyä ei ole, pitää vain sopeutua kuten parhaiten tahtoo. Joissain kulttuureissa tämä on ihan "maan tapa", mutta voikohan sellaista silti kukaan hyväksyä. Länsimaissa lapsikin (?) tietää moisen toiminnan vääräksi ja siksi myös sopeutuminen on vaikeampaa.

.... jatkuu....

Kampusch, Natascha: 3096 päivää

Natascha Kampusch: 3096 päivää

alkup. 3096 Tage

Otava 2011

Luin 2.4.2012


Kymmenvuotias Natascha Kampusch siepattiin koulumatkalla 2.3.1998. Sieppaaja piti häntä 3096 päivää vankina kellarityrmässä. Vankeutensa aikana Natascha keskittyi selviämiseen, ajattelemaan vain seuraavaa päivää ja haaveili salaa vapaudesta. 23.8.2006 hän onnistui omin voimin pakenemaan. Sieppaaja Priklopil riisti vielä samana päivänä itseltään hengen. Nyt Natascha Kampusch kertoo ensimmäisen kerran omin sanoin sieppauksesta, vankeusajasta, suhteestaan sieppaajaan ja siitä, kuinka hän selvisi karmeasta koettelemuksestaan. (takakansi)


---
LISÄÄ MYÖH. Kirjan kanssa tuli vähän kiire, kun tämä oli taas niitä kirjaston VIPPIlainoja; viikko aikaa lukea ed. kirja loppuun ja sitten tämä.

McCall Smith, Alexander: Kirahvin kyyneleet

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet - Mma Ramotswe tutkii

Tears of the Giraffe
Otava 2004
Mma Ramotswe -sarjan 2. osa

Luin 29.3.2012


Sympaattisesti kirjoitettu kirja Botswanan 1. naisten etsivätoimiston toimista. Tämä vaan saa niin hyvälle tuulelle. Pulmallisten tilanteiden ratkomisen lomassa Mma Ramotswen oma elämä ja ajatukset ajanmenosta antavat paljon. Tykkään niin tästä sarjasta, laitanpa taas kirjastoon varauksen seuraavasta osasta.

Takakannen kuvaus: Rehevän elämäniloinen Mma Ramotswe selvittää jälleen pulmia pettämättömän ihmistuntemuksena, rooibos-teensä ja sihteerinsä mma Makutsin avulla.

Seierstad Åsne; Kabulin kirjakauppias

Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias

Norjankielinen alkuteos: Bokhandleren i Kabul - et familiedrama

WSOY 2003

Luimme yhdessä ääneen, valmista 20.3.2012

Wikipedian tietoa täällä.

Arvio mm. täällä.

Takateksti:
"Nuori lehtinainen Åsne Seierstad oleskelee Afganistanissa talibanien kukistumisen jälkeen. Hän tutustuu Kabulissa kirjakauppias Sultan Khaniin ja saa idean kirjoittaa kirjan hänen perheestään: tavallisista ihmisistä muutosten kourissa.
Åsne saa asua kirjakauppiaan kotona kevään 2002 ja tutustua perheenjäseniin - Khanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Hän käy naisten kanssa basaarissa, kylpylässä, kauneushoitolassa ja häissä. Miesten kanssa hän saa oleskella vapaasti esimerkiksi kirjakaupassa ja käydä matkoilla. Vaalea norjatar herättäisi suhteetonta huomiota, ja siksi Åsne pukeutuukin yleensä kaiken peittävään burqaan, jonka ristikon takaa hän saattaa kaikessa rauhassa tarkkailla ympäristöään.
Kirja kertoo kielletystä rakkaudesta, järjestetyistä avioliitoista, rikoksista ja rangaistuksista, ankarista säännöistä ja nuorten kapinoinnista. Åsne Seierstadin haastattelemista ihmisistä syntyy kuva kansasta, joka yrittää vapautua sotaisesta menneisyydestään ja rakentaa parempaa tulevaisuutta."


No, kirjan ajoista on kohta kymmenen vuotta. Mielenkiintoinen, toki aika subjektiivinen näkökulma Afganistanista. Toki kertoo vain yhdestä perheestä. Välillä mietinkin, miten kirjailija on voinut saada julkaista tällaista tekstiä, melkoisen yksityiskohtaista kuvausta, eikä suinkaan kovin imartelevaa kohteilleen.
Niinhän se Wikipedia sitten kertookin, ettei ihan purematta ole nielty tätä selostusta. Oikeusjuttujakin on käyty.

Toisaalta mielenkiintoinen, mutta ainakin näin ääneen luettuna hieman liiankin perusteellinen ja "toimittajamainen" kuvaus. Henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta mutta jäivät jotenkin hieman hengettömiksi.

Hietamies, Eve: Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Otava 2012

Itsenäinen jatko kirjaan Yösyöttö.

Luin 19.3.2012

++++

Marklund, Liza: Vastalauseita

Liza Marklund: Vastalauseita
Otava 2012

alkup. Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985-2010

Luin 4.3.2012

kirjan takateksti:

Journalisti, feministi ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningatar kirjoittaa rohkeasti ajankohtaisista aiheista. Hän korottaa äänensä muistuttaakseen lukijoita naisten sorrosta, globaalista epätasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskuntaa nakertavasta rasismista.

Suorasanaisissa ja henkilökohtaisissa kolumneissaan 25 vuoden ajalta Liza Marklund kertoo, mikä saa hänet kerta toisensa jälkeen tarttumaan kynään, sanomaan vastaan, yhtymään kuoroon sorrettujen puolesta.

"Marklund huutaa vihaisena ja raivo on oikeutettua. Kuuntele häntä." - Helsingborgs Dagblad

Kommentti:
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että onneksi maailmassa on näitä Liza Marklundeja, jotka jaksavat puhua ja kirjoittaa - uudelleen ja uudelleen samoista tärkeistä asioista.

Tärkeää luettavaa. Oli mielenkiintoista lukea taustoja, hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia.
Liza Marklundilta olen lukenut ainakin Annika Bengtzon -sarjan.

Donoghue, Emma: Huone

Emma Donoghue: Huone

Tammi 2012

alkuper. Room 2012

luin 26.2.2012

Tästä lisää. Lukekaa ihmeessä.

Saat, Mari: Lasnamäen lunastaja

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

WSOY 2011

alkuper. Lasnamäe lunastaja (2009)

Luin 16.2. 2012

"Sympaattinen romaani vironvenäläisestä äidistä ja terävästä tyttärestä.

Natalja Filippovna muutti Tallinnaan 1980-luvulla ja sai tyttären. Lapsen isä oli ollut vain lämmin tuulahdus Nataljan elämässä. Neuvostojärjestelmän romahdus teki viroa osaamattomasta Nataljasta toisen luokan kansalaisen, ja vielä ahtaammaksi elämä käy, kun hän saa potkut työstään. Mikä nyt eteen, kun Sofia-tyttären hammashoitokin maksaa omaisuuden?

Teräväpäisen, Viron presidentin uraa ajattelevan Sofian tietämättä Natalja ryhtyy ilotytöksi. Työ tuo outoja tilanteita ja nöyryytyksiä, mutta myös mystisen ystävän, joka näyttää äidille ja tyttärelle uuden tien.

Romaani on yllättävästi polveileva kertomus elämän ehdoista rahan sokaisemassa maassa. Nataljan ja Sofian kirpeistä kommenteista saa osansa myös suomalainen elämänmeno. "

”Mari Saatin tekstissä mitä tavallisin arki saa runollista väriä ja mystisiä ulottuvuuksia.”
Luule Epner, Estonian Library Magazine

Valittu Viron parhaaksi romaaniksi 2008

Hayden, Torey: Aavetyttö

Torey Hayden: Aavetyttö

Otava 2007

Luin 11.2. 2012

---

lisää myöh.

Aika outo tarina, tällä kertaa keskitytään hyvin pitkälti vain yhden, valikoivasti puhumattoman tytön asiaan. Pikku hiljaa Torey Hayden saa selville asioita, joita hänkään ei taida uskoa todeksi. Eikö hän halua uskoa? Mietin kovasti lukiessa, miten terapeutti voi valikoida, mitä hän uskoo ja mitä ei. Jos ei itse tiedä vaikkapa satanismista, eihän edes terapeutti () voi auttaa potilastaan. Hurja tarina joka tapauksessa - ja sentään kohtalaisen tyydyttävä/onnellinen loppu. Tai ei loppu, vaan uuden alku. (3.3.2012)

McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 - Mma Ramotswe tutkii
The No 1 Ladies' Detective Agency

Otava 2003
Luin 7.2.2012


Kuvaus:

Mma Precious Ramotswe on keski-ikää lähestyvä, aikaansa seuraava ja perinteitä kunnioittava afrikkalainen nainen, joka myy isältään perimänsä karjan, perustaa etsivätoimiston ja ryhtyy ratkomaan ihmisten ongelmia. Aseinaan hänellä on pieni valkoinen pakettiauto, Botswanan Sihteeriopistossa loppu-tutkinnon suorittanut Mma Makutsi, rauhallinen harkinta ja lukuisat kupilliset rooibos-teetä.

Skotlantilainen oikeustieteen professori Alexander McCall Smith kuvaa Afrikkaa poikkeuksellisen värikkäästi ja valoisasti. Viisiosainen, menestystarinaksi noussut sarja on todellinen hyvän mielen lukuelämys.


Kommentti:
Jaa-a, mistähän mahdoin saada vinkin tähän kirjaan, en enää muista. Mulla oli kuitenkin kirja lainassa, kun kerran ihan sattumalta telkkaria katsellessa huomasin sieltä tutunkuuloisen ohjelman. Ensimmäinen osa samannimisestä telkkarisarjasta oli siis ihan sattumalta juuri silloin pyörimässä. Napsautin heti ohjelman tallennukseen, eikä siitä jäänyt kuin joku minuutti alusta näkemättä. Ihana sarja! Halusimme nähdä kaikki jaksot. (katsojat 12, 14, 16, 47 ja 47 v.)

Talven (muistatteko vielä marras- joulukuun ankeuden) harmaudessa tämä oli jo ulkoasultaan niin värikäs ja aurinkoinen sarja, että ihan siitä ilosta piti katsoa. Lisäksi ohjelma oli muutenkin hyvä, sopivasti erilainen kuin jo niin tutuiksi käyneet vaikkapa amerikkalaissarjat. Samoihin aikoihin katsoimme myös AD 1790 -sarjaa, joka sekin oli erilaisuudessaan todella mielenkiintoinen.

(Sivujuonteena tässä varmaan miellytti myös se, että sarjassa oli jotain hyvin samaa kuin perheemme lempparilastenleffassa "Kirikou ja paha noita". Sama kirkas afrikkalainen värimaailma ja kuvatyyli esim. alku- ja lopputeksteissä.)

Kun tv-sarja loppui, päätin lukea vielä kirjan. Kirja on hyvä, oli tietysti vänkää lukea kirjaa, kun telkkarisarjan hahmot elivät mielikuvissa. Sopivasti samaa ja silti vähän uuttakin. Taustaa päähenkilö Mma Ramotswen elämään tuli lisää.
Kirjan salapoliisitapaukset oli toteutettu yllättävänkin samanlaisina sarjassa. Minua ei haitannut, vaikka tunnistinkin nuo tapaukset sarjan perusteella.

Toivottavasti sarja jatkuu telkkarissa eikä mene meiltä ohi. Seuraavan kirjan (Kirahvin kyyneleet) laitan ainakin ihan pian varaukseen - kunhan nyt tuo huojuva kirjapino yöpöydällä ensin vähän laskisi.

Hayden, Torey: Toisten lapset

Torey Hayden: Toisten lapset
Otava 2006
Luin 2.2.2012


Kuvaus:
Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa.

Kommentti:
Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat.
Kovin järjestelmällistä opetusta ei tällä kertaa kirjasta löydy, itselleni ainakin tuli vaikutelma, että Hayden lienee tässä urallaan kohtuullisen aloittelija. Se olikin hieman hämmentävää, kun olen kuitenkin lukenut monia hänen kirjojaan myöhemmiltä, kokeneemmilta ajoilta.

Lasten tarinat ovat kyllä koskettavia, siksi opettajan oma hämmennys (kokemattomuus) ja suoranainen kyvyttömyys oikeasti vaikuttaa oppilaiden opetussuunnitelmien kunnolliseen pohtimiseen häiritsi jonkin verran. Toisaalta se laittoi kyllä miettimään, miten byrokraattista koulunkäynti monesti varmaan onkin. Kuka sen lopulta voi tietää, mikä on paras opiskelupaikka kenellekin, etenkään häiriintyneille tai kaltoinkohdelluille lapsille.
Surullisinta kirjassa oli Lori-tyttö, jonka elämä on todellakin mennyt pirstaleiksi isän pahoinpitelyn aiheuttaman aivovamman seurauksena. Sydän on tytöllä sitäkin suurempi, mutta eihän se hänelle menetettyä koskaan voi korvata.

Tan, Amy: Ilon ja onnen tarinat

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat

WSOY 1991

Luin 29.1.2012

"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."

Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)


Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?

Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?

Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.

Liksom, Rosa: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6

WSOY 2011

Luin 15.1.2011

---
Finlandia-kirjallisuuspalkinto v. 2011

Demick, Barbara: Suljettu maa

Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Atena 2011

Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.

Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.

Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.

Mustonen, Enni: Jääleinikki

Enni Mustonen: Jääleinikki

Otava 2011, luin 1.1.2012.

Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.


Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.

Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!

Erickson, Carolly: Tsaarin tytär

Carolly Erickson: Tsaarin tytär
/ Tsarina's Daughter

Atena 2010

Luin 29.12.2011

Kuvitteellinen tarina Venäjän vallankumouksesta ja sitä edeltävältä ajalta. Tarinassa kerrotaan Venäjän tsaariperheen elämästä, kertojana on tytär Tanja, joka jännittävästi välttyy teloitukselta ja päätyy ulkomaille, Kanadaan, yhdessä rakastettunsa Mihailin kanssa.

Kommentti:
Kiinnostava, vaikkain suht kevyt kirja. Kyllä minä tykkään näistä historiallisista romaaneista. Sopi oikein hyvin joulun välipäivien luettavaksi.

(30.12.2011)

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti
WSOY 2011
Luin: 14.12.2011

Topelius-palkintoehdokas.

Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.

Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.

Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.

Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:

"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.

Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.

Tamminen, Petri: Mitä onni on

Tamminen Petri: Mitä onni on

Otava 2008

Luettu 13.12.2011

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli
(Angela's Ashes)

Otava 1997

Luettu yhdessä ~ 12.10.2011.

Tämä on osa lukuketjua; Leena Pasanen Daktarin lapsissa luki tätä kirjaa, joten lainasimme kirjan kirjastosta luettavaksi.

Hieno, soljuva tarina, joka uskomattoman yksityiskohtaisesti kertoo pienen pojan, Frankin näkökulmasta köyhän perheen elämästä 1930-40-lukujen Irlannista. Frank syntyy Amerikassa, mutta perhe palaa vanhempien kotimaahan. Isän alkoholismi sävyttää koko porukan elämää, köyhyydestä ei pääse mihinkään, kerjääminen ja avustusten anominen jää äidin ja poikien osaksi. Irlantilaisuus, katolinen usko, arki, köyhyys. Kuitenkin elämässä tapahtuu monenlaista, arkisetkin asiat voi kertoa mielenkiintoisesti ja koskettavasti. Mitäpä kaikkea pienen - ja vähän isommankin - pojan mielessä liikkuu..
Tätä kirjaa oli kiva lukea yhdessä, koska oli hyvä, ettei kirja loppunut liian nopeasti. Limerickin kylänraitilla halusi viipyä.

Jonkin ajan kuluttua voisi katsoa elokuvan, kunhan kirja saa ensin painua muistiin kaikessa rauhassa.

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Tammi 2011

Luettu 12.10.2011

No jaa. Ei kovin kiinnostavaa minulle. Kaikenlaista nippelijuttua samanhenkisille, mutta itse en jaksanut innostua. Mahalasku mielenkiintoisten juonellisten kirjojen jälkeen. Hohhoijaa.
Tavallaan aiheen oletin olevan ihan kiinnostavan, mutta sisältönä ei nyt vaan jaksanut sytyttää.
Onpahan luettu kuitenkin.

Tervo, Jari: Layla

Tervo, Jari: Layla

WSOY 2011

Luettu 6.10.2011

Ja taas kävi VIPPIsäkä. Palautin edellistä Vippi-lainaani, kun bongasin tämän kirjan samalta tiskiltä. Hetkisen mietin, olsiko kivampi lukea tämä kirja paremmassa rauhassa kuin viikon VIPPIkiireessä. No en tietenkään malttanut olla ottamatta kirjaa.

Tykkäsin, ihan hurjasti. Tämä oli nyt eka Jari Tervoni ja täytyy tunnustaa, että jonkinlaisia ennakkoluuloja mulla oli. Meillä on yksi Tervon kirja hyllyssä, mutta sitä en ole "onnistunut" lukemaan. Ehkä nyt voisi yrittää uudestaan sitäkin - ihan varmasti muita Tervon kirjoja kyllä.

Ihan alussa vielä pohdin, voiko suomalainen (?) kirjoittaa tällaisesta aiheesta uskottavasti. Mutta kyllä tarina vei totisesti mukanaan.

On vähän vaikea arvioida kirjaa paljastamatta juonta, ja vähän harmittaa, kun tulee sitten käytettyä kovin kliseisiä ja ympäripyöreitä sanamuotoja.
Pika-arviona sanonpahan vaan, että tämä kirja kannattaa kyllä lukea. Finlandia-palkintoa kehiin vaan!

Kirjan henkilöt ovat uskottavia ja juonenkäänteissä riittää ällistelemistä. Monesti luvun lopussa tilanne kääntyi aivan uusiksi - ja sepäs vasta oli herkullista! Jännää oli minusta se, että perinteisen loppuhuipennuksen jälkeen tarina vielä jatkui. Ja huipentui vieläkin yllätyksiin.

*****

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Salmela 2011

Luettu 30.9.2011


Lällää, sainpas tän kirjan käsiini. Varauslista pitkä kuin mikä, mutta nappasin tämän kirjaston VIPPI-tiskiltä.

Tykkäsin.
Kiva, kun kirjaa lukiessa juoni etenee, kerronta soljuu ja ajatuksiakin pälkähtää päähän. Kirjan lempeähkö satiiri oli kyllä kovasti mun makuuni.
Hiukkasen ehkä loppupuolella ote ja henkilöiden uskottavuuskin (?) meinasi lipsahtaa, mutta kaiken kaikkiaan kirjan hyväntahtoinen kerronta tuntui kivalta. Ei sen aina tarvii niin kamalan vakavaa olla eikä ainakaan tarvii ihmisiä aina tappaa, että tulis (muka) säpinää.
Kirja oli hauskasti yhtä aikaa pinnallinen - tai ehkä pikemminkin kevytmielinen - ja silti asioita syvemmältäkin raapaiseva.
Multa tietty saa aina ekstrasympatiat, kun päähenkilö on kotoisin Romaniasta. Kävinhän siellä itsekin vilkaisemassa Ceaucescun diktatuurin hulluutta. Voi, kun joku sinnekin rakentaisi toimivan yhteiskunnan.

Onneksi Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden lukemisesta on aika paljon aikaa. Välillä tuli mieleen, että saattaisi häiritä, jos sen olisi nyt juuri lukenut, sen verran samankaltaisuuksia löytyi.
Siinä ja siinä, ettei liikaakin. Mutta toisaalta, ei se haitannut, koska ei sitä peiteltykään. Hyvä päivitys aiheeseen :).

Suosittelen kyllä ehdottomasti! Lukekaa pois!
(arvio heti hätpikaseen 30.9.2011)

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Karisto 2004

Luettu 24.9.2011


Johan oli. Palataan asiaan mitä pikimmin. Toiv.

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Lähetysseura, Gummerus 2009


Luettu 19.9.2011

---

"Epongo on ambokieltä ja siinä kiteytyy kirjoittajan identiteetti. Sana tarkoittaa koditonta maankiertäjää.
Kirja on kokoelma tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia kirjoittajan synnyinmaasta Namibiasta, jonne hän palasi aikuisiässä perheineen töihin. Vuodesta 1998 Löytty on toiminut Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikkityössä. Kirja kertoo siitä, kuinka afrikkalaiset rytmit ja sävelet ovat alkaneet jälleen soida Namibian kirjoissa ja toisaalta vanhoja eurooppalaisia virsiä rakastetaan yhä. Kulttuurit kohtaavat Namibiassa ja Löytyn omassa elämässä myös monella muulla tavalla. " (takakannesta)

Tämä oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Kirja kertoo hyvinkin maanläheisesti musiikkityön tekemisestä sekä yleensäkin lähettien elämästä Afrikassa. Kirja kertoo myös taustoja nykytilanteelle ja Namibian historian tosiasioista. Itseäni tietysti kiinnosti myös seurakuntaelämän musiikillinen puoli ja monesta jumalanpalveluselämään (suomalaiseenkin) liittyvästä asiasta olen kirjoittajan kanssa varsin samaa mieltä.
Hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Kirja koostui ainakin osittain aiemmin lähetetyistä lähettikirjeistä, joihin oli tehty käsittääkseni täsmennyksiä. Sellaisenaan luvut olivatkin sopivanmittaisia luettavaksi pieninä välipaloina.

Tamminen, Petri: Elämiä

Tamminen, Petri; Elämiä

Otava 1994

Luettu: 2.9.2011

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

v. 1914
WSOY 1990
Luettu yhd. esikoisen kanssa heinäkuu - 23.8.2011


" Tottisalmen kartanon nuori, pahankurinen perijä Klaus lähetetään oppimaan tapoja naapuripitäjän pappilaan. Mutta siellä hän aiheuttaa onnettomuuden: pappilan nuori renkipoika Yrjö loukkaantuu ja hänet otetaan kartanoon hoidettavaksi. Yrjön kohtalo kytkeytyy yllättäen kiinteästi kartanoon, oikeus voittaa ja paha saa lopulta palkkansa." (takakannesta)

Taattua Anni Swania. Juonenkäänteet pitävät mielenkiinnon yllä loppuun asti ja ihanan vanha suomenkieli jaksaa yllättää. Hyvää yhteisluettavaa kerrassaan. Meillä onkin tästä sarjasta enää 2 kirjaa lukematta. Sitten voisi alkaa Ollin oppivuosista uudelleen :).

Tervo, Kati: Jääkaapin henki

Tervo, Kati: Jääkaapin henki: kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä

WSOY 2011

...

Luettu 19.8.2011

Jep, tykkäsin!

Takakannesta:
"Kati Tervon humoristisissa tarinoissa perataan, ruoditaan ja kiehautellaan elämää keittiön kautta. Miksi sitruunanlohko ruiskii aina silmään? Miksi kortteleita kiertää jäätelöauto muttei yhtään vihannesautoa? Mitä anopilta voi oppia ja mikä on miehen paikka? Miltä maailma näyttää jääkaapin valossa?

Keittiöstä on lähdetty sotaan, keittiössä on rakasteltu, keittiössä on päästetty sisäinen marttyyri valloilleen. Keittiö- ja ruokamuistoissa palataan lapsuuteen, mummulan karkaileviin sikoihin, ukin tassikahveihin ja äidin verilettuihin. Nuoruudessa keittiö palveli hiusvärjäämönä, kunnes kaalikeitosta heräsi rakkaus ruoanlaittoon ja jääkaappiin. Keittiösattumusten takaa löytyy elämänvaiheiden tarina.
Kirjailijaperheen keittiö on naisen valtakuntaa, mutta reviirille alkavat tunkea sekä mies että poika. Kati tervolla on tarkka silmä, hymyilevä kynä ja ennen kaikkea salliva asenne. Hänkin taistelee jääkaapin öistä kutsua vastaan."


Mun mielestäni:
Hauska ja vakava kirja. Oli kiva lukea, kappaleet olivat lyhyitä ja sopivan tiiviitä. Asiaa löytyi ajateltavaksi. Vaikka julkkisperheen omien seinien sisällä liikuttiin, ei kirjassa mielestäni ollut tirkistelyn makua.
Luku "Simonen soppa" tietysti kolahti omaan uravalintaan liittyen. Monta muutakin.

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän


....

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Suomen Lähetysseura 2000.

Luettu 16.8.2011 yhdessä.


Luin tämän itse kolme vuotta sitten, mutta nyt luimme kirjan yhdessä, siis O. luki ääneen ja minä kuuntelin.

Lastenlääkäri, Lähetysseuran lähetti Leena Pasanen kertoo työstään Ilembulan sairaalassa.
Kirjan tärkeä sanoma meille oli tämä, lainattu suoraan kirjan takakannesta:
"Oma osuuteni on kuin pisara valtameressä, mutta työn tekee mielekkääksi yksittäisten, nimeltä tunnettujen lasten kohtaaminen ja auttaminen. Niin, minä voin koskettaa vain yhtä lasta kerrallaan ja osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan."


Hauska yhteensattuma kirjaan liittyen; olemme saaneet tämän kirjan joululahjaksi v. 2005, mutta silloin ei yhteistä, eikä oikein yksinäistäkään lukuaikaa tuntunut löytyvän. Saimme kirjan iäkkäältä sukulaispariskunnalta.
Pari vuotta sitten etsimme sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta. Lähetysseuran kautta sen halusimme ja jotain lapsiin liittyvää. Kohteeksi valikoitui Ilembulan sairaala ja orpokoti Tansaniassa. Jossain vaiheessa tajusimme, että tämä kirja kertoi juuri tuosta samaisesta Ilembulan sairaalasta.

Olen monesti miettinyt, mitä sairaalaan ja orpokotiin voisi lähettää vaikkapa joululahjaksi, rahan lisäksi. Taitaa muuten lähteä nuttuja, tai ainakin vauvansukkia ja muuta lämmintä!


Nyt on luvun alla Seitsemännen portaan enkeli, kiitos vinkistä, daktari :).

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä - Äidin rukouskirja

Katharos Oy 2011

Luettu 13.8.2011


---
Nimensä mukaisesti äidin rukouskirja.
Yhtä aikaa kauniita ja koskettavia, mutta kuitenkin arkipäiväisiä rukouksia, lapsiin ja kotielämään liittyen. Rukoukset jakautuvat äidiksi tulon ja äitinä olemisen kronologisen järjestyksen mukaan.
Alussa on paljon rukouksia odotusajalle, sitten synnytykseen liittyen ja tietysti vauvaelämään. Taaperovaihe ja uuden raskauden kokeminen tulevat sitten ja lopuksi on hieman yleisempiä rukouksia liittyen ratkaisutilanteisiin, työhönmenoon kotiäitiyden jälkeen jne.

Omat lapset ovat tällä hetkellä 8-15 -vuotiaita, joten ajallisesti kirjan runot tuovat toki lämpimiä muistoja raskausajoilta ja odotusajoistakin.
Tälläö hetkellä ajankohtaisia ovat teini-iän haasteet, koululaisten arki, lasten harrastukset sekä sen sellainen, joten ihan omaan elämäntilanteeseen kirja ei kovasti osu. Hienoja runoja silti, ja monet niistä sopivat hieman sovellettuina nykyhetkeenkin. Pyhyyttä, voimia, varjelusta, siunausta, viisautta. Niitä kaikkia me tarvitsemme joka päivä, onpa elämäntilanteemme sitten millainen hyvänsä.

Kauniita runoja, hyvän mielen kirja, joka muistutti siitä, miten tärkeää olisikaan pysähtyä ajattelemaan ja rukoilemaan arkipäiväistenkin asioiden puolesta. Joka päivä.

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Siltala 2011

Luettu 11.8.2011

----

Ihan viihdyttävä ja mielenkiintoisia pointteja saksalaissyntyisen hepun näkökulmasta. Jotkut huomioista kuulostiva kyllä jopa vähän vanhentuneilta, mutta ehkä ne ovatkin jo sitä. Onhan kirjoittajakin ollut Suomen ja suomalaisten kanssa tekemisissä jo pitkään.

Viittaus / vertaus Taru Sormusten Herran ja Kalevalan vastaavuudesta oli mulle ihan uutta ja kuulosti aika villiltä yhteydeltä. Mähän en ole koskaan innostunut TSH:sta, joten en osaa itse verrata noita kahta.

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Gummerus 2008

Paula Havasteen Lapin sarja (4. itsenäinen osa)

Luettu 10.8.2011

Kaari Utrio: Vanajan Joanna

Utrio, Kaari: Vanajan Joanna


-- Kaarin kirjasto


Luettu yhd. Ahvenanmaalla heinäk. 2011


Arvio:

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Englanninkielinen alkuteos Baking Cakes in Kigali, 2009
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Tammi, 2009
Luin ~ 07/2011

Kuvaus:
Tansanialainen Angel Tungaraza on muuttanut Ruandan Kigaliin miehensä Piuksen ja viiden orvoksi jääneen lapsenlapsensa kanssa. Kotona riittää tohinaa, mutta Angelilla on myös kodin ulkopuolista toimintaa. Intohimoinen kakkuleipuri Angel on muuttanut harrastuksensa bisnekseksi: hän suunnittelee ja leipoo yksilöllisiä täytekakkuja naapureilleen ja tuttavilleen. Angelin luo ei tulla vain kakkujen takia. Angel osaa myös kuunnella ihmisten huolia, antaa neuvoja ja vaivihkaa järjestellä asioita toisten tietämättä. Silloin tällöin hän toimii jopa amorin apulaisena.
Angelin naapurustossa asuu värikäs joukko ihmisiä, jotka ovat kotoisin ympäri Afrikkaa ja Afrikan ulkopuolelta. On japanilainen YK:n työntekijä Ken Akimoto, joka järjestää juhlia usein ja onkin siksi Angelin paras asiakas. Hänen autonkuljettajansa Bosco kärsii lemmentuskista ja tarvitsee aika ajoin Angelin neuvoja. Tohtori Rejoicelta Angel itse puolestaan saa apua kuumiin aaltoihinsa. Amerikkalainen Jenna on muuttanut Kigaliin miehensä työn vuoksi eikä uskalla poistua talosta yksin mihinkään. Se sopii hyvin aviomiehelle, jolla on monenlaisia salamyhkäisiä puuhia meneillään. Angelin on ehdottomasti työnnettävä lusikkansa siihenkin soppaan.
Romaanissa on 14 lukua, joissa kussakin paneudutaan jonkun Angelin asiakkaan tai ystävän tarinaan. Angel kuulee paljon järkyttäviä elämänkohtaloita ja hän on elämänsä varrella saanut itsekin kokea monenlaista surua. Murheiden vastapainona on kuitenkin aina myös iloja, ja silloin on syytä juhlia yhdessä Angelin leipoman kakun äärellä!

278 s.

Pirjo Tuominen: Linnat

Pirjo Tuominen: Linnat

Tammi 2005

Luettu heinäk. 2011

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla: katekeetan oppipoika

Gummerus 2005

Luin 25.6.2011

Itsenäinen jatko-osa kirjoihin Kymmenen onnen Anna ja Kotasavun Marja

...

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Gummerus 2004

Luettu: 16.6. 2011

Itsenäinen jatko-osa kirjalle Kymmenen onnen Anna.

Tykkäsin kymmenen onnen Annasta ja ilahduin, kun huomasin, ettei se tarina kokonaan päättynytkään. Tässä kerrotaan yhdestä Annan tyttärestä, lappalaisen Jounin vaimoksi lähteneestä Marjasta. Kirjojen tarinat menevät osaksi päällekkäin ja se on minusta mielenkiintoinen ja mukavalta tuntuva ratkaisu.

HIeno ja mielenkiintoinen kuvaus lappilaisten elämästä kauan sitten. Tällä kertaa loitsujen ja kasviparannusten taitaminen menee askelta pidemmälle, Marjalla on yhteys taikaeläimeen, sudenhahmoon. Hän myös päätyy tekemään vaihtosopimuksen toisesta pojastaan.
Kirjassa kuvataan todella yksityiskohtaisesti, uskottavasti ja kiinnostavasti (!) porojen hoidolla elävien kiertolaisten elämää, miten leiriä siirretään talven mittaan yhtenään. Etenmkin naisten touhut kodassa ja sen ympärillä kuvataan todella tarkasti. Kesäksi - Lapin lyhyeksi suveksi - sentään asetutaan järven rantaan pidemmäksi aikaa aloilleen.

Tietysti mukana on myös paljon jännitettä sen vuoksi, että Marja on ulkopuolinen, ei tunne tapoja, eivätkä kaikki Jounin suvun jäsenet hyväksy häntä. Marjalla on myös yksi selvä vihamies. Loitsujen taitaminen toisaalta saa vanhimmat suvun jäsenet hyväksymään Marjan, toisaalta muut karsastavat häntä sitäkin enemmän.

Tarina menee siis minun makuuni hieman liikaa fictionin puolelle, mutta on muuten elävää ja nopeastiluettavaa tekstiä. Loppuratkaisu onkin sitten satumaisuudessaan lukijan kannalta lempeämpi, kuin se ehkä muuten olisi.

Lainasin jo seuraajan.

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Aikamedia 2009.


Luettu 14.6. 2011.

Kohderyhmä kirjaston luokittelussa Nuoret aikuiset. En oikein tykännyt. Jotenkin heppoinen, vaikka yritti yhdistää uskoontuloa, kuolemaa ja nuorten aikuisten maailmaa. Mut mä oonkin ihan kalkkis, enkä muutenkaan enää oo ajan tasalla tuonikäisten maailmasta. Se vaan tuntui aika epäaidolta.
Loppuratkaisukin oli jotenkin aivan tyhmä mun mielestäni. Kun ei kerrottu lopultakaan, miksi Antti kantoi niin paljon kaunaa Jarmoa kohtaan, että toimi, kuten toimi. Olisi kaivannut selitystä kyllä.
Kun ei selitetty (tai mä en ainakaan löytänyt riittävää selitystä), loppuratkaisu tuntui turhan oikotieltä. Tavallaan helppo ratkaisu, mutta jotenkin kumma.

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje. Kertomuksia perhearjen keskeltä.

Tammi 2010.


Luettu 9.6.2011.

Suositellaan kaikille teinien kanssa eläville. Vertaistueksi ja elämän keventäjäksi. Ei teineille ;).

Lampsos, Parisoula: Bagdadin prinsessa

Lampsos, Parisoula & ......: Bagdadin prinsessa, elämäni Saddam Husseinin kanssa.

Luettu 6.6.2011.

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

LIKE 2010

Uskomaton kirja. Vaikuttava. Nieleskeltävä.

Tätä pitää vähän pureskella, jotta saisi jotain tolkullista kirjoitettua.
Suosittelen luettavaksi!

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Enni Mustonen: Lapinvuokko


Luettu 24.4.2011.

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Otava 2010

Luettu huhtikuussa 2011

Siskokset Parisa ja Baran matkustavat vanhempiensa kotimaahan Iraniin.

Nicholas Sparks: Muistojen polku

Nicholas Sparks: Muistojen polku

WSOY 1999

Luettu 24.2. 2011

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Tammi 2001.

Luettu 22.2. 2011

Takakannesta: "Vangitse minut vapaaksi kertoo nuoren parikymppisen Elmon ja häntä huomattavasti vanhemman Karinin rakkaustarinan.
Se on julma kertomus rakkauden voimasta ja rakkaudettomuuden tuhoavista seurauksista.
Elmo ja Karin lähtevät Lontooseen elvyttämään ihmissuhdettaan. Epätietoisuus ja luottamuksen puute purkautuvat loukkauksina ja väkivaltana ja kummatkin ajautuvat äärimmäisyyksiin rakkautta etsiessään ja yrittäessään ratkaista, kumpi puhuu väkevämmin, viha vaiko rakkaus."

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Mikko Rimminen: Nenäpäivä


Luettu loppuun 18.2. 2011
Finlandia-voittaja v. 2010.

Olipas kummallisen vaikealukuinen kirja.
Aloitettiin tämän kirjan lukeminen yhdessä melkein heti Annan Kareninan jälkeen, mikä olisi kieltämättä haaste mille tahansa kirjalle. Ostin kirjan synttärilahjaksi O:lle, ettei tarvitsisi jonottaa kirjaston varausjonossa niin pitkään. Skeptisissä tunnelmissa lähdimme lukemaan, kun olin juuri jättänyt Alexandra Salmelan 27:n kesken.


----

Lainaus juonesta:

Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous
tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.

Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi.
-----

Tästä sitten kerronta vauhdittuu loppusekamelskaa kohden. Koko kummallinen sotku, josta lukijakaan ei aina oikein tiedä, mitä on tapahtunut, huipentuu Irman suoranaiseen paniikkiin. Hän joutuu lopulta aivan paniikkiin ja käyttäytyy yhtä aikaa totaalisen sekopäisesti ja jääräpäisen yksioikoisesti.

Kirja oli jotenkin välillä kummallisen vaikeaa luettavaa. Toisaalta kerronta etenee hauskojen (tekisi mieli sanoa, että välillä vähän tekohauskojenkin) sanankääntelyiden voimalla lupsakkaasti. Toisaalta hurjan pitkät lauseet uudissanoineen sekavoittavat lukijan ajatuksia. Pitäisi niin kovasti keskittyä kaikenmaailman jaaritteluun ja huokailuun, vaikka kiinnostaisi jo tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kirjan teksti on siis yhtä aikaa nopealukuista, kevyehköä ja kuitenkin jotenkin liisterimäisen jarruttelevaa.
Lauseet pitenevät loppua kohti suorastaan sivujen mittaisiksi lausekasautumiksi. Näin ne kieltämättä kuvaavat samalla hyvin osuvasti Irman hengästynyttä paniikkia, mutta tekevät lukemisesta todella - no, haastavaa.
Yksityiskohtia kerronnassa oli todella riittämiin, etten sanoisi ylenpalttisesti. Oikeastaan siis jopa liikaakin. Joskus tuli tunne, että jokukin kappale oli kehitelty ihan sitä varten, että joku hauska kuvaus tai uussana mahtuisi siten paremmin mukaan. Toisaalta kerronta kuvasi kyllä tehokkaan yleishyökyvästi Irman ympäriinsä pälyilevää olomuotoa.

Alun luimme yhdessä, siis O. luki ja minä kuuntelin kudin kädessä. Lopuksi päätimme lukea kirjan loppuun erikseen sisälukuna, jotta voisimme kokeilla, olisiko kirja helpompilukuinen (parempi?) niin.
Ääneen luettuna, siis kuuntelijana jäi välillä sellainen olo, kuin teksti olisi sopinut paremmin keski-ikäisen, lupsakahkon hesalaismiekkosen suuhun. Ehkä tyyliin tottui tai sitten se sisälukiessa ei tunnu samalta, sillä loppuosassa teksti alkoi istua myös Irman suuhun paremmin. Hyvä niin.

Tykkäsin loppuratkaisusta, se täydensi tarinan kokonaiseksi ja sai tuntemaan, että kirja kannatti tosiaan lukea loppuun asti. Meinasi kyllä jäädä kesken. Vähän väkisin siis pakersin kirjan loppuun asti, mutta hyvä jälkimaku siitä jäi.
Kaikkea hyvää Irmalle.

Mietin kyllä lukiessani monestikin muita lukemiani Finlandia-ehdokkaita. Mun makuuni olivat (ainakin kirjan kesken ollessa) enemmän sekä Karkkipäivä että Totta, mutta onneksi minä en joudu (enkä saa) voittajaa valita. Enkä mä lopultakaan osais näistä yhtäkään nimetä parhaaksi.
Onneksi on monenlaisia hyviä kirjoja!

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Luettu yhdessä jouluk. 2010 - 7.2.2011

Mitä tästä voisi sanoa?
Ehkä paras koskaan lukemani kirja. Siksi juuri tuntuu melkein mahdottomalta edes arvioida koko teosta. Ainakin tämä oli viisasta tekstiä ja lepoa sielulle lähes joka luvussa!Päähenkilöiksi omasta mielestäni nousivat kylläkin Levin ja Kitty. Heistä kerrottaessa ei totisesti aika tullut pitkäksi. Varmasti kirjan elävimmät persoonat.

Anna ja Vronski sen sijaan, tuhoon tuomittuja ja toisaalta vähemmän kiinnostavia. Ehkä tämä on myös samaistumiskysymys :D?
Kosketuspintaa vain löytyy Kittyyn ja Leviniin enemmän, mutta mielestäni heidät on myös elävämmin, suuremmalla rakkaudella kuvattu.

Kirja sisältää monenlaista elämänviisautta. Kaikkea ihmiselämään liittyvää pohditaan, usein vastakkainasettelun kautta.

....

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Luettu 7.2. 2011

Lainasin VIPpinä kirjastosta viime viikolla ja kirja piti siis aloittaa heti. Alku oli mukaansatempaava, luin ekan luvun kirjastossa ja sen luettuani tottavie halusin tietää, mitä sitten tapahtuisi.
Hyppiminen ajankohdissa nykyhetken ja menneisyyden eri ajankohtien välillä vaati aluksi totuttelemista, mutta lopulta kouluaikaisten kaverusten yhteinen menneisyys tietysti alkoi myös oikeasti kiinnostaa. Oli hauska palata 80-luvulle, onhan se omakin nuoruus eletty samalla vuosikymmenellä! Paljon tuttua.

Loppu oli vähän hämmentävä. Että tähänkö se nyt sitten päättyi? Öh, miksi.
No, kirjan nimi sai selityksensä, mutta muuten se " pelon keksiminen" olisi ehkä kaivannut vähän enemmän selitystä tai jonkinlaista perustelua, mielestäni. Loppuratkaisu tuli niin yllättäen, että melkein aloin selata kirjaa taaksepäin tarkistaakseni, oliko minulta jäänyt joku(nen) luku lukematta.
Olisin siis kaivannut lukijana jotain vinkkiä tulevista käänteistä. Tai ehkä niitä oli, mutta minä en vain tajunnut niitä ja siitä tuli vähän hölmö olo.

Henkilöt olivat sinänsä "ihan kivoja", mutta eipä heihin oikein samaistumaan päässyt. Mikko oli aika sympaattinen kaikessa hissukkamaisuudessaan, mutta Katariina jäi kyllä aika etäiseksi hahmoksi, ollakseen sentään kirjan päähenkilö. Toisaalta hänen koleahko olemuksensa taitaa omalla tavallaan selittää lopputapahtumat?
Erilaisten henkilöiden kuvaus on mielestäni taitavaa.

Hyvä kirja kyllä, mielenkiinnosta tietysti luin, kun kirjailija on kovin tuttu.
Pari kielioppiasiaa pisti luettaessa korvaan, mutta ne olivat pieniä asioita. Ihan yksittäisiä sanoja, muistaakseni toisessa kesken repliikin (tai ajatusrepliikin) verbimuoto vaihtui.
Hauskana mausteena kirjassa on käytetty raumangiältä eli rauman murretta, joka itsellenikin on lapsuudesta tuttua. Sitä oli myös juuri sopivasti. Enempi olisi varmaan ollut liikaa.
Näissä asioissa kirjailijat varmaan (!) saavat olla aika kieli keskellä suuta. Kun yksi tykkää ja toinen ei. Milloin mistäkin.

Sujuvaa tekstiä, jota on ilo lukea. Hauskoja kielikuvia on sopivasti, niin, että niistä tulee hyvälle tuulelle, mutta niistä ei tule itsetarkoitus.
Juoni jäi ehkä aavistuksen köykäiseksi, vaikkei kirjan ollutkaan tarkoitus olla mikään trilleri. Vai oliko?

(kirj. 8.2.2011, täsmensin paria kohtaa 9.2. lukion avoillan jälkeen :) )

Alexandra Salmela: 27 (--)

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Kun vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, riensin varaamaan kiinnostavimman kuuloiset kirjat kirjastosta. Ehdin saada kirjan aika äkkiä, olin nääs aika nopea varaaja :D.

Kirja jäi kesken. En päässyt kirjan juoneen kunnolla mukaan, tai välillä pääsin, mutta sitten se taas pouksahti jonnekin muualle. En vain viitsinyt enää jatkaa ja sitä paitsi laina-aika loppui ja tälle kirjalle oli melkoinen jono varauksia.
Tajusin kyllä tarinan idean ja poukkoilunkin, mutta henkilöt ei vaan riittävästi alkaneet kiinnostaa. Pöh.
Eipä tästä muuta sanottavaa oikein ole, sillä keskeneräistä työtä (lukua) on paha arvostella.

Ennen mulla oli periaate, että luen kaikki aloitetut kirjat loppuun, vaikka vähän kursoorisestikin.
Mulla on nykyään lukuaikaa kuitenkin sen verran vähän, etten haaskaa sitä kirjoihin, jotka ei kiinnosta ja vie mukanaan.
En silti kovin hevin jätä kesken, kun uskon aika vahvasti siihen, että kai se juoni sieltä ennen pitkää urkenee, kun sitkeästi lukee.
Tämän kirjan tarina vaan lakkasi kiinnostamasta.
17.1.2011

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Luettu 5.1.2011

Hulvattomasti kirjoitettu kuvaus iranilaisista ja muistakin maahanmuuttajista ruotsalaisiranilaisesta näkökulmasta.
Onneksi mulla on seuraava kirja odottamassa, haluan tottavie lukea lisää.