torstai 2. helmikuuta 2012

Hayden, Torey: Toisten lapset

Torey Hayden: Toisten lapset

Otava 2006

Luin 2.2.2012


Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa.

Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat.
Kovin järjestelmällistä opetusta ei tällä kertaa kirjasta löydy, itselleni ainakin tuli vaikutelma, että Hayden lienee tässä urallaan kohtuullisen aloittelija. Se olikin hieman hämmentävää, kun olen kuitenkin lukenut monia hänen kirjojaan myöhemmiltä, kokeneemmilta ajoilta.

Lasten tarinat ovat kyllä koskettavia, siksi opettajan oma hämmennys (kokemattomuus) ja suoranainen kyvyttömyys oikeasti vaikuttaa oppilaiden opetussuunnitelmien kunnolliseen pohtimiseen häiritsi jonkin verran. Toisaalta se laittoi kyllä miettimään, miten byrokraattista koulunkäynti monesti varmaan onkin. Kuka sen lopulta voi tietää, mikä on paras opiskelupaikka kenellekin, etenkään häiriintyneille tai kaltoinkohdelluille lapsille.
Surullisinta kirjassa oli Lori-tyttö, jonka elämä on todellakin mennyt pirstaleiksi isän pahoinpitelyn aiheuttaman aivovamman seurauksena. Sydän on tytöllä sitäkin suurempi, mutta eihän se hänelle menetettyä koskaan voi korvata.

Ei kommentteja: