Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat
WSOY 1991
Luin 29.1.2012
"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."
Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)
Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?
Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?
Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti