Ulla-Lena Lundberg: Leo
Gummerus 1989
Luin ~ 9.1.2013
Kuvaus:
Kun 14-vuotias Erik Petter perii isältään raskaasti tappiollisen tilan, meri on hänen ainoa mahdollisuutensa. Ensimmäisen laivan mastot kohoavat kylänväen epäluuloista huolimatta, ja uudenkarhea alus lasketaan rohkeasti vesille. Vähitellen Erikistä kasvaa menestyvä laivanvarustaja, kylän mahtimies. Aluksista uljain on kuunari Leo, joka tuo vaurautta omistajalleen ja koko kylälle. Mutta menestyksestä joudutaan maksamaan kallis hinta, eivätkä kaikki merelle lähtijät koskaan palaa.
Elämä on ankaraa myös niille, jotka jäävät rannalle odottamaan kuunarien paluuta. Silti vaikeidenkin aikojen yli kantaa kyläläisten suunnaton elämänhalu ja toivo valoisasta tulevaisuudesta. Usko meren tuomaan vaurauteen on vahva. Maailma kuitenkin muuttuu merenkulkijoiden ympärillä, ja kuunarien loiston aika on lyhyt.
Kommenttini:
Ahvenanmaalaista merenkulkua 1800-luvun lopussa ja pikkuisen 1900-luvun puolellakin. Pieni Granbodan kyläyhteisö, pieniä taloja ja suuria merenkulkuasioita.
Kertojana Leander, joka kuvaa pienen kyläyhteisön tapahtumia, etenkin Erik Petter Simonsin osuutta.
Juohevaa kerrontaa, joka uppoaa meikäläiseen. Melkein kuulen sen ahvenanmaalaismurteen korvissani.
Tykkään Lundbergin kirjoituksen poljennosta ja kuvailevuudesta. Hän kuvaa elävästi, ystävällisesti ja suorastaan hellästi henkilöitään, vaikkei jätä negatiivisiakaan puolia mainitsematta.
Sitaatti:
Kirjan lopussa kuvaus jo hyvin vanhasta Erik Petteristä: Ukon muisti lähtee omille teilleen ja vie mennessään päätökset ja teot, perheenjäsenet ja tuttavat. Nykyisin hän tapaa tielläkin vain vieraita ihmisiä, vieraat ihmiset ovat muuttaneet taloon, jota hän pitää omana kotinaan; vieras vanha eukko makaa hänen sängyssään. Navetassa ja tallissa on vieraat elukat tuttujen tilalla. ..
Samoin kuvaus nuoremman polven edustajan papintoimesta. Hauskaa, hekotuttavaa. Tai kuvaus hurjasta myrskystä laivalla. Olen jo ainakin kahdesti kertonut siitä ja innostun joka kerta itsekin, niin elävästi se oli kerrottu.
Kirjaan on kaksi itsenäistä jatko-osaa. Laitetaanpa lähiaikoina kirjastosta lainattavien listaan se seuraava :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti