Ferrante, Elena: Hylkäämisen päivät

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

I giorni dell`abbandono, 2002

Suom. Taru Nyström

Avain, 2004

Luin ~ 20.5.2016

Kuvaus:
Eräänä huhtikuun iltapäivänä heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut. Hän sanoi sen samalla, kun korjasimme likaisia astioita pöydältä.

Näin vähäeleisesti alkaa miehensä hylkäämän Olgan hyökyaallon tavoin paisuvan ahdistuksen kuvaus. Perheelleen omistautuneen päähenkilön ensijärkytys muuttuu epäuskon kautta katkeruudeksi ja raivoksi kaikkia ja kaikkea kohtaan. Hillityn ulkokuoren murruttua näyttäytyy koko inhimillisten tunteiden kirjo, ja miehensä nuoremmalle naiselle menettänyt Olga hoippuu hetken jopa hulluuden partaalla todellisuudentajunsa kadottaneena.
Elena Ferrante on kotimaassaan Italiassa kriitikoiden ylistämä, ja häntä pidetään yhtenä maan merkittävimmistä nykykirjailijoista.
Kommentti
... no, sainpas luettua loppuun... Tästä mulle ei oikein jäänyt mitään käteen.

Williams, John: Butcher's Crossing

John Williams: Butcher's Crossing

Butcher´s Crossing, 1960, 1971
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar, 2016

Luin ~ 5.5.2016

Kuvaus:

Kansas, 1870. Nuori Will Andrews jättää yliopiston kesken ja saapuu pieneen Butcher's Crossingin kaupunkiin keskelle ei mitään. Hän haluaa kokea Ralph Waldo Emersonin innoittamana alkuperäisen suhteen luontoon, mutta keskilännen kovapintaisten miesten kansoittama onnenonkijoiden kaupunki vaikuttaa tylyltä. Andrews tutustuu pian mieheen, joka saa hänet vakuuttuneeksi Coloradon vuoristossa majailevasta valtavasta biisonilaumasta, jota kukaan ei ole löytänyt.

Neljän miehen uhkarohkea retkikunta lähtee matkaan preerian halki. Raskas matka saa kuin saakin täyttymyksensä, kun miehet jäljittävät biisonilauman ja pääsevät tappamisen makuun. Ajantaju unohtuu, ja talvi pääsee yllättämään miehet.

Butcher's Crossing julkaistiin alun perin vuonna 1960. John Williamsin ylistetyn Stonerin tavoin se on löydetty ja saavuttanut menestyksen vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Tarina kulkee Butcher's Crossingissa toiseen suuntaan kuin Stonerissa, yliopistomaailma vaihtuu karkeaan, kovaan elämään lähellä luontoa. Williams kunnioittaa lännentarinan perinteitä ja tavoittaa jälleen paljaan ihmisyyden kuvauksen. Kirjan pelkistetty kerronta vavahduttaa lukijaa.

Weaver, Eva: Jacobin takki

Eva Weaver: Jacobin takki

The Puppet Boy of Warsaw, 2013

Suom. Anna Lönnroth

WSOY, 2015

Luin ~ 30.4.2016

Kuvaus : Jacobin takki on eeppinen kertomus rohkeudesta ja toivosta keskellä suurinta pimeyttä. Varsovan geton juutalaispoika Mika perii isoisänsä merkillisen päällystakin ja löytää tämän kätkemät taidokkaat käsinuket. Mika ilahduttaa nukketeatterilla geton orpolapsia, mutta pian myös natsit vaativat viihdykettä kapakkailtoihinsa. Näin Mika saa leipää nälkäisen perheensä pöytään. Mutta pian Mika jo auttaa valtavan takin kätköissä pikkulapsia ulos getosta.
Natsien sotaonni kääntyy, ja nyt heitä lastataan samoihin karjavaunuihin joilla he kyyditsivät juutalaisia kaasukammioihin. Max, saksalaissotilas, joka kerran pelastaa Mikan perheen kuolemanleiriltä, joutuu itse Siperiaan. Lopulta heidän kohtalonsa kietoutuvat vielä eriskummallisesti yhteen.

Kommentti:

Jännä fiilis tästä kirjasta. Ensinnäkin, tykkäsin kovasti. Hienoa, miten samassa kirjassa oli nyt sekä juutalaiskertomus suoraan Varsovan ghetosta ja lisäksi (ainakin itselleni harvemmin silmään osunut) saksalaissotilaan kertomus. Vankileirit Siperiassa ovat jotenkin historiankirjoituksessa jääneet juutalaisten kokeman alle. Minusta on tärkeää kuulla tarinasta muitakin puolia, se ei mielestäni mitenkään vähennä juutalaisten kokemaa vääryyttä.
En tiedä, johtuiko kokemus omasta lukuaktiivisuudesta, mutta jotenkin alun tarina Mikan kertomana oli parempi (siis kirjallisesti). Jonkunkin kerran kirjan jälkiosassa tuli tunne, että kirjailija vähän oikaisi joissain kohtia. Olisiko kirja venynyt liikaa vai eikö tarina kantanut siinä kohdassa ihan niin hyvin...? Oikein hyvin oli kuvattu jälkimmäinenkin osuus, mutta vähän se jäi keskeneräisemmän oloiseksi kuin alku.
Tykkäsin oikein paljon kirjan loppuratkaisusta, mutta sekin oli ehkä vähän hätäisen oloisesti toteutettu. Ihan riittävän pitkä ja täysi tarina tämä oli toki, mutta jostain syystä hieman keskeneräisen oloinen tuo loppupuoli.

Kinnunen, Tommi: Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti

WSOY, 2016

Luin ~ 19.4.2016

Kuvaus: "Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo.
"Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin.
Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla.
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli?

Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.

Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.
Tommi Kinnunen on (s.1973) työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän on kotoisin Kuusamosta ja asuu tällä hetkellä Turussa. Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys (2014) on ollut myynti- ja arvostelumenestys, jonka oikeudet on tähän mennessä myyty neljääntoista maahan.

Kommentti:

Pidin kirjasta, mutta narisen, koska en tykännyt yhtään tuosta hyppivästä rakenteesta. Meinasin oikeasti jättää kirjan kesken, kun en vielä sivulla 60+ ollut varma, kumpaa aikaa/henkilöä mikäkin luku käsitteli. Lopulta kirjoititn henkilöt kummastakin ajanjaksosta erilliselle lapulle ja siitä aloin päästä paremmin jyvälle. Vaikka olen siis lukenut Neljäntienristeyksen ja tiesin kyllä henkilöt.
Sinänsä epäoleellinen asia, mutta voi häiritä lukemista todella paljon - tulee tunne, että pitää vähän väliä tarkistella, että olenkohan nyt oikeassa ajassa ja oikeissa henkilöissä. Varsinkin, kun osittain puhuttiin vielä samoista henkilöistä. Huoh.

Loridan-Ivens, Marceline: Isä, et koskaan palannut

Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut
- minun keskitysleiritarinani

Alkuteos: Et tu n'es pas revenu, 2015

Suom. Marja Luoma

Gummerus, 2016

Luin ~ 5.4.2016

Kuvaus: ”Sinä olet vielä nuori, sinä palaat. Minä en palaa.”

Näin sanoi neljätoistavuotiaan Marcelinen isä tyttärelleen matkalla, jonka päätepiste oli Birkenaun keskitysleiri. Isän ennuste toteutui, vaikka Marceline itse toivoi, että nimenomaan isä palaisi, hoitamaan perhettä.

Vierekkäisille leireille päätyneet isä ja tytär kykenivät viestittelemään vain kerran: Marceline sai pienen viestin paperilapulla. Hän ei pystynyt vastaamaan kirjeellä, mutta lähetti isälleen kaasutettujen vaatteiden seasta löytämänsä kultahipun. Nyt, seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin Marcline kirjoittaa isälleen ja kertoo mitä leireillä ja niiden jälkeen koki: äiti ei tullut vastaan asemalle.

Loridan-Ivens kirjoittaa viiltävän tarkasti, muistuttaa vastuustamme ymmärtää historiaa ja kritisoiden valtaapitäviä: ”En usko Ranskan viralliseen historiankirjoitukseen.”

Kirjan on Loridan-Ivensin kanssa kirjoittanut kymmenen tietoteosta aiemmin tehnyt toimittaja-kirjailija Judith Perrignon. Ranskalainen kirjallisuuslehti LIRE-lehti valitsi Isä, et koskaan palannut -kirjan vuoden 2015 parhaaksi elämäkerraksi.

Kommentti:

Koruton kertomus, hyvin henkilökohtainen. Todellakin vaikuttaa enemmän tyttären kirjeeltä kuolleelle isällen kuin niinkään romaanilta, onhan kirja myös melko lyhyt. Hyvällä tavalla näin.

Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

To Kill a Mockingbird, 1960

Suom. Maija Westerlund

Gummerus, 2005 (9.painos)

Luin ~ 27.3.2016

---
Kuvaus:

Harper Leen ainoasta romaanista tuli heti ilmestyessään vuonna 1960 kriitikoiden ja lukijoiden suosikki. Kuin surmaisi satakielen on unohtumaton klassikko, jonka sanoma yllättää ajankohtaisuudellaan. Romaani onkin yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden kulmakivistä.

Kahdeksanvuotias Scout asuu isänsä Atticuksen ja veljensä Jemin kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout on onnellinen juostessaan vapaana veljensä ja parhaan ystävänsä Dillin kanssa ympäri kaupunkia.

Scout on rakastettavan tuittupäinen, oikean ja väärän eroa opetteleva poikatyttö. Isänsä tavoin hän näkee ihmiset pintaa syvemmältä, ja toisin kuin monet muut Maycombissa, hän ei ole vielä oppinut tuomitsemaan ihmisiä pelkän ihonvärin perusteella. Kun Scoutin isä saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa nuorta mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, Maycomb näyttää todelliset värinsä. - - -
Kommentti:

Kannattaa lukea arvio täältä.
Tavoitteena on lukea uutuuskirjojen välissä aina joskus joku klassikko.

Bowen, James: Bobin maailma

James Bowen: Bobin maailma

The World According To Bob, 2013
Suom. Kimmo Paukku
WSOY, 2015

Luin ~4.3.2016

Kuvaus:
Katusoittaja Jamesin ja Bob-kissan yhteiselo Lontoossa on jatkuvaa taistelua jokapäiväisen leivän edestä, mutta siihen tuo iloa kaverusten ystävyys. Koittaa myös päivä jolloin Jamesin on lopetettava lääkkeiden käyttö. Siirtyminen heroiinista metadoniin oli tuskallista, metadonista subutexiin vaikeaa – nyt pitäisi olla kokonaan ilman. James ja Bob ottavat päivän kerrallaan ja James kertoo heidän elämästään vilpittömästi ja hyvään uskoen, huolimatta ympäristön ankeudesta.

James Bowen tuli nuorena, suuria suunnitelmia täynnä 2000-luvun alussa Lontooseen. James sai kuitenkin pian unohtaa muusikkohaaveensa ja hän luisui yhä pahempaan huumekierteeseen. Vasta vastuu kissasta muutti hänen elämänsä. Eläintenystävät alkoivat kiinnittää huomiota rauhalliseen kissaan joka istui katusoittajan jalkojen juuressa. James ja Bob eivät pitkään aikaan tienneet, että heistä oli tullut kuuluisia YouTube-tähtiä, eikä elämä muuttunut kertaheitolla senkään jälkeen kun asia heille selvisi.

James Bowenin ja Bobin elämästä kertova ensimmäinen teos Katukatti Bob (Streetcat Bob) ilmestyi suomeksi keväällä 2014.

Kommentti /

Pättikangas, Eira: Jokaisella kotinsa

Eira Pättikangas: Jokaisella kotinsa

Karisto, 1999

Kuvaus :

Helmiinan elämä muuttuu 17-vuotiaana, kun hänen isänsä häviää pelissä perheen koko omaisuuden – talot, pellot, metsät, eläimet ja tavarat. Perhe joutuu tien päälle ja samalla purkautuu Helmiinan kihlaus Fransin kanssa – isoon taloon ei köyhtynyttä miniää huolita.
Työtä pelkäämätön Helmiina saa paikan Kotorannan kestikievarista. Ensimmäisenä työpäivänään hän kohtaa vaasalaisen kauppiaan Mikael Larssonin, miehen joka valtaa hänen ajatuksensa. Helmiina päätyy lopulta postinhoitajaksi. Kun Aleksanteri III:n venäläistämistoimet yltyvät, lähtee Mikael ulkomaille ja lupaa takaisin palattuaan keskustella Helmiinan kanssa tulevaisuudesta. Mutta onko miehen lupauksiin luottamista?
Romaani kuvaa kiinnostavasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun elämää sekä omaa tietään itsenäisesti etsivän naisen kohtaloa. Kuvauksen saa myös vuonna 1900 julkaistun surumerkin käyttö.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)

Sumanen, Nadja: Rambo

Nadja Sumanen: Rambo

Otava, 2015

Luin ~ 26.2.2016

Kuvaus:
"Tunsinko olevani erilainen? En tuntenut. Minä olin. Siksi kai koulu meni niin kuin se meni. En pysynyt penkillä vaan pyrin valumaan sen alle. Jos olisin voinut valita, olisin halunnut olla perusjamppa, jonka nimi on Joni.
Rambo on kasvanut kaksin äidin kanssa ja tottunut selviytymään yksin, kun äiti on masentunut. Pojalla on lyhyt pinna mutta huima mielikuvitus, ja koulussa hän karttaa hyväosaisten seuraa. Kesäloma saa väriä, kun Rambo pääsee äidin mies­ystävän vanhempien mökille. Aamu-uinti. Aamupala. Makaronilaatikkoa. Kello kolmen pullakahvit. Päivärytmi, ruoka-ajat ja maailman hyväsydämisin isäntäväki!
Rauha rikkoontuu, kun niskojaan nakkeleva Liina saapuu. Tytöllä on näennäisesti kaikki hyvin, mutta onko hän yhtään Ramboa onnellisempi?
Nadja Sumanen kuvaa niin lämpimän koskettavasti kolmen sukupolven ihmisiä, ettei heistä raaskisi erota kirjan lopussa!

Kommentti:

Edellisten ankeiden anoreksiakirjojen jälkeen piristysruiske. Hieman alakuloiselta kuulosti tämänkin kirjan alku ja sitten tuli pari pientä asianotkahdusta, jotka hetken häiritsivät. Onneksi vai ne pari pientä, sillä kyllähän tämä oli aivan ihana selviytymistarina. Kiva lukukokemus! Sympaattinen, sellaisesta tykkään.
Kirjan kieli on herkullista, huumoria on mukana sopivasti. Jollain tavalla ihanan "vanhanaikainen" kirja. Suosittelen ihan kaikille, vaikk tämä nuortenkirjaksi lasketaankin!

Ps. Monta kirjaa pienessä ajassa, sillä oikean käden peukku on jänteestä kipeä, enkä voi paljon muuta tehdä kuin lukea :/. Huomenna tosin pitäisi kyetä soittamaan, siksi olenkin nyt kaksi päivää kättä säästänyt.

Käcko, Marianne: Tapa minut, äiti!

Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!
Äidin Kertomus tytöstä, joka kieltäytyi syömästä

Suom. Jaana Nikula
Teos & Söderströms, 2008

Luin ~ 25.2.2016

Kuvaus: Katarina on vain 11-vuotias, kun hänen äitinsä Marianne huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Katarina laihtuu ja hänen käytöksensä muuttuu. Tytär syö yhä pienempiä annoksia ja lopulta elää pelkällä näkkileivällä. Hän pääsee kuitenkin hoitoon, ja lyhyen sairaalassaolon jälkeen hän on jälleen kunnossa.

Muutaman vuoden päästä Katarinan elämä järkkyy uudelleen. Ennen niin suosittu ja ulospäin suuntautunut tyttö laihtuu ja kalpenee ja muuttuu sulkeutuneeksi. Katarina urheilee pakonomaisesti, eikä ruoka enää maistu hänelle. Äiti saa osakseen raivokohtauksia ja kiroilua, kun yrittää kysellä tyttärensä vointia.

Edessä on uusi hoitojakso – tällä kertaa vuosien mittainen. Psykiatrisessa sairaalassa Katarina menee yhä huonompaan kuntoon ja käy ilmi, että sairaalan tarjoama hoito ei auta. Syvästi ahdistunut tyttö luulee, että ruoka tappaa hänet.

Katarinan pelastukseksi koituu ruotsalainen anoreksiaklinikka, jossa keskitytään syömisen opetteluun. Siellä hän syö itse ensimmäistä kertaa lähes vuoteen – yhden maissinjyvän.

Tapa minut, äiti! on kertomus toivosta ja epätoivosta, kuvaus äidin huolesta ja riittämättömyyden tunteesta. Lukija eläytyy välillä pelon ja kauhunkin tunteiden vallassa tarinaan, joka kuitenkin puhdistaa nuo tunteet. Sillä pimeyttä voimakkaampi on lopulta äidin ehdoton rakkaus, joka pelastaa tyttären hengen.

Ala-Heikkilä, Minna: Ei mitään hyvää minulle

Minna Ala-Heikkilä: Ei mitään hyvää minulle - kertomus kärsimyksestä ja selviytymisestä

Päivä, 2015

Luin ~ 24.2.2016

Kuvaus

Artturi sairastui anoreksiaan ollessaan vasta kymmenvuotias. Hän on käynyt läpi järeimmän hoidon, mitä Suomessa annetaan. Tämä on kertomus kahdeksan vuoden matkasta äidin kokemana.
Tämä on kertomus siitä, kun äiti ja lapsi tyystin varustautumattomina ja valmistautumattomina joutuvat nopeasti keskelle sairautta ja suurta kärsimystä. Tämä on ennen kaikkea kertomus ehtymättömästä äidinrakkaudesta ja sen voimasta: kertomus kärsimyksestä, taistelusta, sopeutumisesta ja selviytymisestä. Kertomus toivosta.

"Kirja kertoo anoreksian kiduttavasta otteesta ja suloisesta viettelyksestä, joka imee sairastuneen yhä uudelleen pauloihinsa. Keskeisimpänä on kuitenkin äidin syvällinen kasvuprosessi. Tämä tarina näyttää, kuinka suuri myönteinen elämänvoima ihmisen sisällä asuu. Vaikeuksien keskellä voi päättää valita voimaa tuovan näkökulman, joka luo elämän pimeisiin sopukoihin helpottavaa valoaan."
- Pia Charpentier, Helsingin Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja

Kommentti

Sydäntäsärkevää. Niin outoa ja surullista; miksi ihmisen (varsinkaan nuoren) pitää kärsiä niin paljon, vaikka elämä voisi olla niin ihanaa. Tai edes tavallista.
Edit. 2021: Olen oman poikani välityksellä tavannut tämän ihanan nuorukaisen, josta kirjassa kerrotaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässä.
Nythän syömishäiriö koskettaa todella läheltä.

Kwok, Jean: Käännöksiä

Jean Kwok: Käännöksiä
Girl in Translation, 2010
Suom. Ulla Lempinen
Bazar, 2011
Luin ~ 22.2.2016

Kuvaus:
Kun hongkongilainen Kimberly on 11-vuotias, hän muuttaa äitinsä kanssa New Yorkiin ja hänen elämänsä mullistuu. Äiti ja tytär joutuvat asumaan viheliäisessä murjussa ja raatamaan sukulaistensa tehtaassa. Koulussa Kimberly oppii puhumaan englantia ja ymmärtämään paikallisia tapoja. Äiti sen sijaan on edelleen ummikko, ja nuori Kimberly joutuu kantamaan yhä enemmän vastuuta perheen asioista. Kimberly pärjää koulussa hyvin, ja hän pystyy jatkamaan opintojaan stipendien turvin. Hän päättää jo nuorena järjestää itselleen ja äidilleen kunnolliset elinolot, mutta hän ei osaa aavistaakaan, kuinka kivinen tie hänellä on kuljettavanaan.

Kimberly tasapainoilee kahden kulttuurin ja kahden kielen välissä, ja lopulta kuvaan astuu myös kaksi erilaista rakkautta: perinteisiä arvoja kunnioittava kiinalainen Matt ja yhdysvaltalainen eliittikoulun kasvatti Curt. Omaa identiteettiään etsivän Kimberlyn elämä on täynnä vaikeita valintoja ja raskaita uhrauksia.

Koskettava, raju Käännöksiä pohjautuu osittain kirjoittaja Jean Kwokin elämään. Se kertoo kaunistelematta maahanmuuttajien ahdingosta Yhdysvalloissa ja varhain aikuistumaan joutuvan nuoren tytön ponnisteluista vieraassa kulttuurissa.

Kommentti:

Tykkäsin taas tästäkin kirjasta. Kyllä on ollut uskomatonta siirtolaisten elämä. Eikä tästä ole mitenkään sataa vuotta, vaan ihan omana elinaikanani tapahtunutta. Sukaisten apukin enemmän kahlitsemista ja hyväksikäyttöä. Toisaalta se on sitten varmaan vaikuttanut sisuunnuttavasti.

Kirjan ehdoton bonus ovat hauskat käännökset, eli miten kiinalaiset sanonnat tulkitaan. Tai miten jokin sanonta onkaan kiinaksi.
Myös kiinalaista kohteliaisuuskulttuuria tämä avaa hauskasti (joskin vakavissa merkeissä).

Pättikangas, Eira: Vain routainen maa

Eira Pättikangas: Vain routainen maa
Karisto, 2012 (2.painos)
Luin ~ 17.2.2016

Kuvaus:

Rusulan torpan Meimi-tytär joutuu jo 8-vuotiaana isoon Rinta-Talolaan piiaksi. Sen jälkeen arkisen työnteon katkaisevat vain latotanssit, häät ja viikon mittainen vuotuinen loma.
Hetken Meimi kuitenkin kuvittelee, että elämä muuttuu tykkänään toiseksi, kun naapurin nuori isäntä Tuomas rakastuu harvinaisen somaan piikatyttöön. Mutta Tuomaksen vanhemmat eivät ole samaa mieltä.

Vain routainen maa on rakastetun pohjalaiskertojan varhaisteos, joka ilmestyy nyt kaivattuna uutena painoksena. Juurevaa ja todenmakuista kuvausta maaseudun arjesta sadan vuoden takaa maustaa verevä pohjalainen puheenparsi.

Helminen, Marjut: Appelsiinilehto

Marjut Helminen: Appelsiinilehto
Minerva, 2016
Luin ~ 13.2.2016

Kuvaus :

Suomalainen erityissairaanhoitaja Sini matkustaa Palestiinaan koulutustehtäviin. Työmatka saa yllättävän käänteen, kun Gazassa puhkeaa jälleen kriisi. Suomessa Sinin liikkeitä seuraa jännittyneenä hänen ystävänsä, Palestiinan pakolainen Fuad.
Appelsiinilehdossa risteävät Sinin ja Fuadin vaiheet ja valinnat Suomessa ja Palestiinassa mutta myös Beirutissa vuonna 1982. Toisiaan vielä silloin tuntematta molemmat kokivat Libanonin sodan.
Sini on Gazassa voimiensa äärirajoilla ja menneisyyden aaveet vainoavat häntä entistä pahemmin. Kun kipulääkkeet loppuvat, hän yrittää lievittää potilaittensa tuskaa ikiaikaisin keinoin, millä on arvaamattomat seuraukset. Vai onko kaikki vain epätoivoisten ihmisten toivetta, että tapahtuisi jokin ihme, joka lopettaisi väkivallan kierteen?

Lopulta toteutuu myös Fuadin pitkäaikainen haave matkustaa ensi kerran maahan, josta hän pakeni vauvaikäisenä äitinsä sylissä. Myös hän joutuu väistämättä kohtaamaan menneisyyden, sukunsa historian ja oman nykyisyytensä kaksinkertaisena pakolaisena Suomessa.

Marjut Helmisen esikoisromaani vie konfliktialueelle, joka jättää harvat kylmiksi. Jännittävä ja näkökulmaltaan tuore kertomus sukeltaa arkeen sodan oloissa, pakolaisuuteen, haluun auttaa ja autetun tuntoihin. Se kertoo ihmisten kyvystä selviytyä, antaa anteeksi − ja joskus jopa parantua.

Kommentti:
Ihan en päässyt tämän kirjan mukaan.

Lähde, Kalle: Happotesti

Kalle Lähde: Happotesti

Otava, 2015

Luin ~ 7.2.2016

Kuvaus:
Tämä ei ole selviämiskertomus. Tässä tarinassa ei ole onnellista loppua.

Kalle Lähteen omiin kokemuksiin pohjaava esikoisromaani on syvältä kouraiseva ja synkän hauska kertomus aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista: alkoholismista.

Vähä vähältä minäkertojan juominen riistäytyy käsistä: työ on mennyt, itselle valehtelu on ainut keino säilyttää elämänhallinta. Vaimo, joka on huolenpidollaan pitkään mahdollistanut juomisen, päättää viimein lähteä.

Kommentti :

Tässä on kirjoittajalla todella sana hallussaan. Pyrskähdin välillä ääneen nauramaan, vaikka aihe sinänsä ei totisesti naurata. Kammottavaa, miten ihminen voi huijata itseään.
Surullisen koominen kirja, sillä näennäisestä pinnallisuudestaan huolimatta ainakin minä haistoin pinnan alla alati kytevän pelon totuuden kohtaamisesta. Totuuden pystyy välttämään juomalla aina sen verran, ettei tarvitse tosissaan nähdä ja hävetä itseään.

Vuori, Kristiina: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Tammi, 2012

Luin ~ 3.2.2016

Kuvaus:
"- Paetkaa, rouva! Paetkaa, huusi renki Matias ja löi piiskallaan Margareeta Starkin ratsua lautasille. Tamma hypähti ja ryntäsi holtittomaan laukkaan takaisin tulosuuntaansa. Jossakin siellä, vielä toivottoman kaukana, olivat Teinperin kivitornit, koti ja turva.
"Eletään keskiaikaa 1200-luvun Suomessa. Ryöväri käy Margareeta-rouvan kimppuun ja näin saa alkunsa Eira, tulitukkainen tyttö. Lapsen syntyperästä ei puhuta sillä isoisä, Teinperin herra Ulf Stark ei sitä sallisi. Kun neito varttuu, tulee muutakin vaiettavaa. Hän tuntuu perineen isältään näkijän ja shamaanin paheksutun lahjan.

Kristinusko ja pakanuus lyövät yhteen Hämeessä, eikä kukaan ole turvassa. Vaarojen keskellä Eiran kiihkeä, itsepäinen sydän sykkii kiellettyä rakkautta Rikhardiin, sukulaiseen. Mutta hänen uniinsa ilmestyy aivan toinen mies, vieras, pelottava, sotaisa ja - vastustamaton.
Romantiikkaa ja petosta, taistelua ja taikaa - kaikkea tätä ja paljon muuta pursuaa Kristiina Vuoren koukuttava esikoisromaani.

Kommentti:

Tykkään yleensä hurjasti näistä historiallisista romaaneista. Tämä oli jostain syystä aika hidasta ja jotenkin raskasta luettavaa (siis ollakseen kuitenkin kevyehkö tyyliltään). Ihan mielenkiintoinen asetelma, juoni ja henkilöt ja sekalaiset suhteet, kristinuskon ja vanhojen suomalaisten näkijäasioiden pohdintaa ja kuvailua, ajankuva uskottavaa. En varsinaisesti innostunut, mutta toisaalta oli kiva viipyä tarinassa pitkään. Lukeminen tuntui kestävän kauhean pitkään suhteessa suht kevyeeseen tyyliin, ja täytyy tunnustaa, että vähän petyin loppuratkaisuun. Olisin toki toivonut sitä toisenlaista loppua :). Olen laittanut muistiin Vuoren muutkin historialliset kirjat ja aion kyllä lukea vielä jonkun toisenkin, mutta en nyt ihan heti perään. Ehkä kesälukemisena, kun on aikaa lukea pidempiä pätkiä.

Mankell, Henning: Tuulten poika

Henning Mankell: Tuulten poika

Vindens son, 2000

Suom. Markku Mannila

Otava, 2001

Luin ~ 21.1.2016

Kuvaus:
Ruotsalainen hyönteistutkija Hans Bengler tuo 1870-luvun lopulla tutkimusmatkaltaan Kalaharista orvoksi jääneen busmannipojan mukanaan Ruotsiin. Pojalle annetaan nimeksi Daniel, ja häntä näytetään ihmisille kaukomaiden ihmeenä kuin hyönteistä ikään. Kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, Bengler hylkää Danielin lapsettoman skoonelaispariskunnan hoiviin.
Daniel riutuu ikävästä Afrikkaan. Vähä vähältä hänen toivonsa päästä kotiin Kalahariin hiipuu, ja viimeinen isku on tieto siitä, että Bengler on palannut Afrikkaan ilman häntä. Henning Mankell kertoo romaanissaan riipaisevasti juuriltaan revitystä lapsesta, rotuennakkoluuloista ja ihmisten julmuudesta. Tarina perustuu todellisiin tapahtumiin ja on historiallisuudestaan huolimatta yhä valitettavan ajankohtainen.

Kommentti

Tykkään Henning Mankellista. Dekkareita en ole lukenut (koska en paljon lue dekkareita nykyään), mutta niihinkin varmaan kannattaa tutustua.

+ Hyvä analyysi: KLIK.

Van Wagenen, Maya: Suosittu

Maya Van Wagenen: Suosittu: omaelämäkerta -
Vintage-viisautta nykyajan nörteille
Popular, 2014
Suom. Leena Perttula
Karisto, 2015
Luin ~ 18.1.2016

Kuvaus:
Koulun sosiaalisessa arvoasteikossa pohjilla oleva Maya saa sattumalta käsiinsä 1950-luvulla ilmestyneen oppaan, jonka neuvoilla kenestä tahansa teinistä pitäisi tulla kaunis, tyylikäs ja suosittu.
Maya päättää aloittaa salaisen ihmiskokeen ja seurata vanhan oppaan neuvoja kirjaimellisesti. Hän alkaa pokkana käyttää pitkiä hameita, sukkanauhavöitä ja helminauhoja, mutta hylkää myös teinimaailman kirjoittamattomat säännöt ja menee ruokalassa istumaan suosittujen pöytään ja tekee tuttavuutta vielä itseäänkin nörtimpien kanssa. Liki vuoden kestävän projektin seuraukset ovat hämmentäviä!

Hurjaan suosioon noussut 13-vuotiaan kirjoittama omaelämäkerta on harvinaisen vilpitöntä luettavaa terävää viihdettä, mutta samalla tärkeää pohdintaa itsetunnosta, rohkeudesta ja suosion mittareista. Mukana on myös aitoja valokuvia Mayan elämän varrelta.

New York Timesin bestseller-listalle kivunneen kirjan käännösoikeudet on myyty 20 maahan, ja DreamWorks on ostanut kirjan elokuvaoikeudet.
Kommentti
-

Marttinen, Annamari: Vapaa

Annamari Marttinen: Vapaa
Tammi, 2015
Luin ~ 13.1.2016

-

-
Kuvaus:
Syvältä kouraiseva kertomus selviytymisestä

Mahdi pakenee poliisin kidutussellistä Bagdadista ja päätyy Suomeen, entiseen vankilaan. Mitä alkaa ihmisessä tapahtua, kun elämä on tauolla ja oma kohtalo toisten käsissä?

Mahdin oli jätettävä taakseen kotinsa, perheensä ja järkyttävät muistonsa. Nyt hän odottaa vastaanottokeskuksessa, että viranomaiset tekevät hänen elämästään päätöksen. Odotuksen kestoa ei ole määrätty. Kun elämä jähmettyy välitilaan, mieli avautuu kuvitelmille ja varovaisille unelmille. Huoneen hiljaisuudessa Mahdille alkaa puhua Patu, samassa sellissä rangaistustaan kärsinyt. Mitä Patu, rikollinen, voi muka kertoa kunnolliselle Mahdille? Tulkkina toimii opettaja, enkelin näköinen.

Kommentti:

Simsion, Graeme: Vauvatesti

Graeme Simsion: Vauvatesti
The Rosie Effect, 2014

Suom. Inka Parpola
Otava, 2015
Luin 2.1.2016

Kuvaus :

Hurmaava romanttinen komedia vauvanodotuksesta, joka saa rutiineihinsa kiintyneen tutkijaisän tolaltaan.

Vaimotesti-romaanissa omalaatuinen genetiikan tutkija Don Tillman löysi testilomakkeen avulla vaimokseen Rosien. Pariskunta muuttaa New Yorkiin, ja pian Rosie kertoo, että on aihetta juhlaan. Parin tarkentavan kysymyksen jälkeen Don tajuaa Rosien odottavan vauvaa.

Yllätyksiä inhoava Don häkeltyy, mutta ryhtyy sitten ahkerasti hankkimaan aiheesta tietoa ystäviltään ja internetistä. Valitettavasti vanhemmuuteen liittyy lukuisia sosiaalisia konventioita ja käytöstapoja, jotka eivät koskaan ole olleet Donin vahva puoli. Väärinkäsitys seuraa toistaan hulvattoman hauskassa tarinassa.

Kommentti:

Tykkäsin jo Vaimotestistä ja tämä oli mielestäni vielä parempi. Etua oli tietysti siitä, mettä Don, Rosie ja muut henkilöt olivat ennestään tuttuja. Donhan on aivan riemastuttava tyyppi. Oikea ihminen olisi varmaan käsittämättömän raivostuttavan ärsyttävä, mutta romaanihahmona aivan loistava. Juoni oli kyllä juuri sopivan ovela, jotta jännitys säilyi loppuun asti. Tietysti tekee mieli lukea, miten tarina jatkuu seuraavaksi!