Otava, 2015
Luin ~ 26.2.2016
Kuvaus:
"Tunsinko olevani erilainen? En tuntenut. Minä olin. Siksi kai koulu meni niin kuin se meni. En pysynyt penkillä vaan pyrin valumaan sen alle. Jos olisin voinut valita, olisin halunnut olla perusjamppa, jonka nimi on Joni.
Rambo on kasvanut kaksin äidin kanssa ja tottunut selviytymään yksin, kun äiti on masentunut. Pojalla on lyhyt pinna mutta huima mielikuvitus, ja koulussa hän karttaa hyväosaisten seuraa. Kesäloma saa väriä, kun Rambo pääsee äidin miesystävän vanhempien mökille. Aamu-uinti. Aamupala. Makaronilaatikkoa. Kello kolmen pullakahvit. Päivärytmi, ruoka-ajat ja maailman hyväsydämisin isäntäväki!
Rauha rikkoontuu, kun niskojaan nakkeleva Liina saapuu. Tytöllä on näennäisesti kaikki hyvin, mutta onko hän yhtään Ramboa onnellisempi?
Nadja Sumanen kuvaa niin lämpimän koskettavasti kolmen sukupolven ihmisiä, ettei heistä raaskisi erota kirjan lopussa!
Kommentti:
Edellisten ankeiden anoreksiakirjojen jälkeen piristysruiske. Hieman alakuloiselta kuulosti tämänkin kirjan alku ja sitten tuli pari pientä asianotkahdusta, jotka hetken häiritsivät. Onneksi vai ne pari pientä, sillä kyllähän tämä oli aivan ihana selviytymistarina. Kiva lukukokemus! Sympaattinen, sellaisesta tykkään.
Kirjan kieli on herkullista, huumoria on mukana sopivasti. Jollain tavalla ihanan "vanhanaikainen" kirja. Suosittelen ihan kaikille, vaikk tämä nuortenkirjaksi lasketaankin!
Ps. Monta kirjaa pienessä ajassa, sillä oikean käden peukku on jänteestä kipeä, enkä voi paljon muuta tehdä kuin lukea :/. Huomenna tosin pitäisi kyetä soittamaan, siksi olenkin nyt kaksi päivää kättä säästänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti