Ihonen, Essi: Ainoa taivas

Essi Ihonen: Ainoa taivas

WSOY, 2018

Luin ~ 27.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä.
Aino pukeutuu maanläheisiin väreihin ja peittää pitkät, letitetyt hiuksensa huivilla. Hän on 17-vuotias, eikä ole koskaan pitänyt ketään poikaa edes kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Vaikka Armon kiinnostus hivelee itsetuntoa, Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varma enää mistään.
Kestääkö usko asioiden kyseenalaistamista vai sortuuko kaikki? Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin.

Kommentti:

Tajusin oikeastaan vasta kirjan loppuvaiheessa, että tämä oli nuortenkirja. Muuten tekstin loppupuolen jonkinlainen "selkokielimäisyys" olisikin ehkä alkanut häiritä.
Erikoista oli se, että tämä kirja kertoi täsmälleen samasta aiheesta kuin edellinen lukemani nigerialainen kirja. Teemana näissä molemmissa on tiukka ja ankaran uskonnollinen isä ja hänen vaikutuksensa koko perheen elämään.
Ikäväähän se on, miten eri puolilla maailmaa uskonnoilla, myös kristinuskolla ja sen tulkinnoilla on vuosisatojen kuluessa sorrettu muita ihmisiä. Sortaminen on kohdistunut muihin kuin uskoviin, mutta se, että sillä ahdistetaan myös omia perheenjäseniä on jo karmivaa. Ja surullista. Miksi uskonto ja usko ( tai siis ihmisten tulkinnat niistä) kieltää niin usein ilon ja rakkauden. Tai pahimmassa tapauksessa antaa aiheen rakkauden osoittamiseen suorastaan väkivaltaisesti. Joko fyysisesti tai henkisesti.
Siinä sitä riittää pohdiskelemista.
Hyvä kirja tästä aiheesta, vaikka ehkä hieman armollisempaa näkökulmaa vanhempien suhteen olisin toivonut, ainakin jälkeenpäin. Hehän ovat kuitenkin myös uhreja. Oman kasvatuksensa, olosuhteiden jne. (edit.)
(239 sivua.)

Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

engl. Purple Hibiscus, 2003

Suom. Kristiina Savikurki

Otava, 2010 (Otavan kirjasto nro 214.)

Luin ~ 25.1.2019

Kuvaus: (kustantakan)

Valloittavan tarinankertojan värikylläinen kuvaus nuoren tytön kasvusta ristiriitojen repimässä Nigeriassa
15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.
Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

Kommentti:

No tätä kirjaa suosittelen kyllä! Onneksi en sentään palauttanut tätä, vaikka laina-aika alkoikin jo huveta. Hieno (kasvu)tarina, todella mielenkiintoisessa ympäristössä. Rivien välistä jäi monenlaista pohdittavaa.

(328 sivua.)

Keyes, Marian: Enkelit

Marian Keyes: Enkelit

Angels, 2002

Suom. Liisa Laaksonen

Tammi, 2005

Luin ~ 20.1.2019

Kuvaus:
(kustantajan)
Suomennettu lyhentäen. “Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte alle 50 kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.”
Toisin kuin muu perheensä Maggie Walsh on aina toiminut järkevästi, soveliaisuussääntöjä noudattaen. Aina siihen asti, kunnes hän jättää miehensä ja vaihtaa esikaupunkilaiselämän aurinkoiseen Los Angelesiin.
Los Angelesissa ei pynttäytymisellä, poseeraamisella ja juhlimisella ole mitään rajaa. Jopa palmut ovat siellä laiheliineja. Maggien paras ystävä Emily ottaa hänet luokseen asumaan ja johdattaa hänet Hollywoodin elokuvamaailman pyörteisiin. Maggie löytää itsensä tekemästä asioita, joista ei olisi ennen voinut uneksiakaan, ja seurustelevansa ihmisten kanssa, jotka ovat entuudestaan tuttuja vain valkokankaalta. Uusiin tuttavuuksiin kuuluu mm. Troy, mies, joka tunnetaan myös nimellä Ihmisteflon.
Marian Keyesin kuudes romaani on valloittava tarina naisesta, joka vähitellen ymmärtää, mitä hän elämältä haluaa ja miksi hän halusi ottaa lomaa avioliitostaan.
Kommentti:

Tämä on itsenäinen jatko kirjoille Naura, Claire, naura ja Rachelin loma. Siis kertoo Walshin perheen sisaruksista, nyt vuorossa on Maggie. Meinasin kyllä totaalisesti tympääntyä kirjan köykäisyyteen, vaikka kevyttä lukemista väliin kaipasinkin. Luin kuitenkin loppuun asti, koska näissä Keyesin kirjoissa on usein rivien välissä vakavaakin pohdintaa. Kirja on suomennettu lyhentäen ja mietinkin välillä, mitä kohtia oli jätetty pois. Miten tuo lyhentely on mahtanut vaikuttaa tarinaan...



(400 sivua.)

Shute, Nevil: Viisi mustaa kanaa

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

A Town Like Alice, 1952

Suom. Tuovi Järvinen

Gummerus, 1982 (3. painos)

Luin ~ 12.1.2019

Kuvaus: (takakansiteksi, sisältää juonipaljastuksia)

Kun maailmansota puhkeaa Malakan niemimaalla, joukko englantilaisia jää evakuoimatta. Mukana on Jean Paget, nuori nainen, melkein tyttö, ja hän joutuu muitten naisten ja lasten joukossa vaeltamaan sijoituspaikasta toiseen japanilaisten sotavankina. Pitkän marssin surkeuteen tuo inhimillistä lämpöä australialainen Joe Harman, jota kohtaa kuitenkin kammottava rangaistus kanavarkaudesta.
Vuosia myöhemmin perittyään vähän rahaa Jean palaa takaisin itään ja saa kuulla Joen selvinneen hengissä. Australian takamailla heidän tiensä vihdoin kohtaavat ja viiden mustan kanan varkaus saa hyvityksensä.

Kommentti:

Tämä on jo vanha kirja, klassikko suorastaan ja olin ihan satavarma, että olen joskus lukenut tämän kirjan. Miten voi olla, että mitään en muistanut? Eikä missään vaiheessa alkanut tuntua tutulta.
Mutta onneksi nyt luin, sillä olipahan varsinainen seikkailu. Tämä perustuu löyhästi ja muunnellen tositapahtumiin, ainakin vangittujen naisten sodanaikainen "marssiminen" on tapahtunut, vaikkakin vähän eri paikassa.
Suosittelen todellakin lukemaan! Aivan mahtava tarina, mukavasti vanhanaikaista kerrontaa ja ajankuvaa.

P.s. (25.1.) Varo juonipaljastusta!!!!
Vanhanaikaisuutta oli mielestäni sekin, että päähenkilöiden suuri rakkaustarina ei noussut kovin suureksi kohokohdaksi. Toki heidän tavattuaan uudelleen siinä oli romanssi, mutta myöhemmin heidän suhdettaan kuvattiin aika käytännöllisesti ja hyvin suureen rooliin nousi vaikuttaminen pienen kylän nostamiseen eläväksi keskukseksi. Rakkaustarinana tavallaan - ja nykymakuun - kuivahko. Olisihan siinä ollut aineksi vähän hehkutteluunkin ;).
Tästä on kauan sitten tehty ilmeisesti minisarja, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä, jos se jostain joskus löytyy.
(341 sivua.)

Kaarlehto, Elli: Oli talo ja torppa

Elli Kaarlehto: Oli talo ja torppa

Otava, 1965

Luin ~ 8.1.2019

[ei kuvaa]

Kuvaus:
Elli Kaarlehdon romaani on viehättävä, eloisa kertomus menneiden sukupolvien ihmisistä ja elämänkohtaloiden moninaisuudesta. Se kertoo rakkaudesta ja rakkauden puutteesta, inhimillisestä lähentymisen tarpeesta ja itseensä käpertymisestä.
Teoksen tapahtumat ja henkilöt on sijoitettu viime vuosisadan lopun hämäläisen kyläyhteisöön. Mustanpohjan vauraan kestikievarin ja läheisen Pilkottimen torpan vaiheet ovat aina jotenkin kummallisesti kietoutuneet toisiinsa. Sen huomaa ennen pitkää talon Mikko-renki, josta tulee torpan vävy ja isäntä. Poikkeukselliset suhteet näiden tilojen asukkaiden välillä jatkuvat.
Kievarin mahtava isäntä Joonas kantaa tunnollaan raskasta salaisuutta, jonka vain emäntä ja Mikko tietävät, Mikko on hyvä mies ja perheensä eteen uurastava, mutta hänen vaimonsa elämän on silti täynnä nimetöntä ahdistusta ja tuskaa. Ehkä pelkoa tyttärten puolesta. Vanhin, Hilma, kokee kohtalonsa yhden kesän ja talven aikana. Pirteä sinnikäs Milja ei halua kulkea sisarensa jälkiä, hän kaipaa valoa ja onnea, mutta Mustanpohjan suunnalta kurkottuvia tummia varjoja on vaikea väistää.
Näitä Suomen maaseudulla varhemmin niin tuttuja naiskohtaloita kirjailija erittelee syvää mielenkiintoa, psykologista naisen sielun ymmärtämistä ja olojen tuntemusta osoittaen.
Kirja on kiitoksenosoitus elämää eteenpäin vieneille, arkipäivän aherruksessa itsensä unohtaneille esiäideillemme.
Kommentti:


(289 sivua.)

Zalite, Mara: Viisi sormea

Mara Zalite: Viisi sormea

Pieci pirksti, 2013, Latvia

Suom. Hilkka Koskela

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 2.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija, tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti, tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut runojen lisäksi näytelmiä, lasten ja nuorten kirjoja sekä esseistiikkaa. Suursuosion Zālītelle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.
Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Viisi sormea Māra Zālīte kuvaa kyyditetyn perheen kotiinpaluuta sekä latvialaisen maalaiskylän elämää lapsen silmin. Viisivuotiaan pikkutytön maailmassa moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa. Miksi vanhemmat jähmettyvät uuden matkustajan tullessa junavaunuun? Miksi Siperiasta ei saa sanoa sanaakaan? Miksi lantakasasta löytyy nahkakantisia kirjoja?
Zālīte esittelee kirjavan tyyppigalleriansa rakentamalla tehokkaita kohtauksia näytelmäkirjailijan ammattitaidolla, synkistelemättä ja huumoria viljellen. Elämäniloisen ja uteliaan pikkutytön kautta avautuvat neuvostoajan maalaiskylän sosiaaliset valtasuhteet. Lapsen katse on vilpitön, lahjomaton ja tarkka. Kerronta on kursailematonta, dialogi hykerryttävää. Rivien väliin kätkeytyy riipaisevia ihmiskohtaloita, joiden karmaisevat käänteet jysähtelevät aikuisen lukijan tajuntaan täsmäiskuina.
Viisi sormea valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. Kiinnostus teosta kohtaan on ollut niin suurta, että kirjan tapahtumapaikoille järjestetään tutustumiskäyntejä.
Kommentti:

Tässä oli kyllä hyvin käytetty lapsen näkökulmaa kerronassa. Tosin henkilöt jäivät hieman irrallisiksi ja etäisiksikin, koska lapsen kerronta kohdistui enemmän hänen omiin kokemuksiinsa, tekeimisiinsä ja tietysti kovin lapsenomaisiin käsityksiinsä asioista. Sen vuoksi tämä tarina ei varsinaisesti lähtenyt viemään mennessään.
(Olisin nyt lomapäiville kaivannut jotain tosi vetävää, mutta muutama viimeisin kirja on nyt ollut vähän väkinäistä luettavaa. Seuraavaksi otan kyllä jotain TOSI kevyttä!
(348 sivua.)


Oikein hyvää uutta vuotta lukijalleni! :)

Isomäki, Risto: Viiden meren kansa

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Into Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.12.2018

Kuvaus:

Suomen tasavallan historia on todellisuudessa vain vajaa prosentti Suomen historiasta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat arkeologien mukaan Suomeen jo 11 000 vuotta sitten. Arkeologia, vertaileva kielitiede ja geenitutkimus ovat viime aikoina paljastaneet esihistoriamme kätköistä muutamia lähes kokonaisia tarinoita.
Tarinoita maailmoista, joiden olemassaolosta ei vielä vähän aikaa sitten tiedetty mitään.
Kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen, Itämerellä kellui vielä jäävuoria. Niin sanotut etniset suomalaiset saivat nykyaikaisen geenitutkimuksen mukaan alkunsa, kun Suomeen muutti noin tuhat siirtolaista Mustanmeren pohjoisenpuoleisilta aroilta reilut kaksi tuhatta vuotta sitten.
Suomen ensimmäinen pikkukaupunki Yli-Iin Kierikissä tuhoutui 5 000 vuotta sitten, kun suuri tulva-aalto löi kylien yli. Suomessa tuolloin rakennetut jätinkirkot kuuluivat uuden arkeologisen tutkimuksen mukaan samaan megaliittikulttuuriin kuin Englannin Stonehenge tai Ranskan Carnac.
Viiden meren kansa on näistä unohdetuista tarinoista koottu episodiromaani. Se kuvaa kahdeksan aikatason kautta, miten Suomen kannalta keskeiset tapahtumat olisivat saattaneet mennä.
Kommentti:

Tässäpä todella mielenkiintoisia uusia näkökulmia Suomen historiasta!
Koska tykkään itse enemmän lukuromaaneista, tällaiset lyhyet episodit (jotka juuri ehtivät herättää kiinnostuksen ja sitten loppuvat) ovat aika haasteellisia. Kesti aika kauan lukea tämä kirja. Vaikka tarinat sinällään kiinnostivat, en millään meinannut ehtiä tai jaksaa aloittaa uuteen tarinaan syventymistä. Olihan tässä jotain joulukiirettäkin olevinaan.
Lopulta pisimpään kesti jälkihuomautusten kahlaaminen. Halusin ne lukea, koska olivat oikeasti kiinnostavia, mutta kirjaan tarttuminen ei ollut oikein houkuttelevaa. Ehkä joulunpyhinä olisin kaivannut enemmän sellaista juonellista uppoutumiskirjaa.

(333 sivua.)

Jaakola, Marissa & Väntänen, Ari: Takaisin valoon

Marissa Jaakola & Ari Väntänen: Takaisin valoon - kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 11.12.2018

Kuvaus:
Tositarina suomalaisnaisen kaappauksesta.
Nuori suomalaisnainen kaapataan ulkomailla ja hänen vapautensa riistetään. Monien toivottomien, väkivallan täyttämien kuukausien jälkeen hänet pelastetaan, mutta edessä on toinen koettelemus: toipuminen painajaismaisesta kokemuksesta.
Järkyttävä ja koskettava selviytymistarina kertoo ihmiskaappausten hämärästä maailmasta ja sieltä pelastuneen naisen pyrkimyksestä koota minuutensa ja ihmisyytensä pala palalta.

Kommentti:

Käsittämätöntä, että tällaista voi tapahtua nykyaikana, Suomessa. Kaappauksen jälkeiset tapahtumat ovat myös melkoisen pöyristyttäviä. Olisi kuvitellut, että Suomessa ymmärrystä, sympatiaa ja oikeutta saisi tällaisten tapahtumien jälkeen lähes automaattisesti, mutta ei sekään näköjään ole (enää) mikään itsestäänselvyys. Ihanaa, että tällaisestakin voi kuitenkin selvitä ja päästä eteenpäin.
(234 sivua.)

Lehtola, Laura: Viimeinen katekeetta

Laura Lehtola: Viimeinen katekeetta
- opettajana Inarin erämaassa

WSOY, 1984

Luin ~ 10.12.2018

Kuvaus
Laura Lehtola oli vain 19-vuotias aloittaessaan työnsä katekeettana Inarin erämaissa. Katekeetat kiersivät opettamassa syrjäseuduilla asuvia lapsia. Kiertäville opettajille tulivat tutuksi myös monenlaiset kodinaskareet ruoanlaitosta aina karjanhoitoon. Kun opetustehtävä oli yhdessä paikassa suoritettu, oli aika siirtyä seuraavaan. Katekeetan elämään toivat lisäjännitystä matkat koulupaikkojen välillä. Lapin luonto on kaunis mutta arvaamaton. Määrätietoinen katekeetta Laura Lehtola kiersi Lapin erämaissa lähes 40 vuoden ajan, ja matkan varrelle mahtuu paljon elämänmakuisia seikkailuja. Millaista on ollut kiertävän opettajan elämä Lapissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla?
Perheen isä Matti Lehtola oli toiminut katekeettana monta kymmentä vuotta. Laura Lehtola oli pienestä pitäen uumoillut isänsä odottavan hänestä työnsä jatkajaa. Tytär päätyi aloittamaan työn tilanteessa, jossa isä joutui virkauudistusten taivuttamana kouluttamaan työhönsä uusia osaajia. Paperityöt alkoivat lakiuudistusten myötä viedä aiempaa enemmän aikaa, eikä enää selvitty aiemmalla työmäärällä.
Laura Lehtola itse oli haaveillut pääsevänsä Jyväskylään opiskelemaan tuttujensa jalanjäljissä. Hän kun koki olevansa liian nuori aloittamaan katekeettana vain 17 vuoden iässä. Alun perin Lehtolan oli tarkoitus hoitaa katekeetan tehtäviä vain väliaikaisesti. Isä anoi tytölle tuomiokapitulilta lupaa toimia apulaisenaan katekeetan tehtävissä. Ensimmäinen koulupaikka oli Menesjärven itärannalla.
Lukkari, kirkkoherra ja oma isä olivat tyytyväisiä Laura Lehtolan työhön katekeettana, joten katsottiin parhaaksi, että hän jatkaisi työtä. Lehtola itse ei ollut aluksi päätöksestä kovin innoissaan, mutta sopeutui kuitenkin tilanteeseen. Ajan tapoihin kuului, ettei niskoitteluun jäänyt liioin tilaa. Niinpä syksyllä 1919 Lehtolan ura katekeettana pääsi kunnolla vauhtiin.
Hieno esittely täällä.
(190 sivua.)

Laitila Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

WSOY, 2017

Luin ~ 6.12.2018

Kuvaus:
Romaani ahneudesta, rakkaudesta ja unelmien hinnasta.
Kuka maksaa lopulta laskun kenenkin onnesta?
Sanilla on unelma: nappulakengät, ja uusi pallo, pyöreä ja keltainen kuin aurinko. Ne hän voi kuitenkin saada vasta kun äiti on synnyttänyt lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Sillä Susanne haluaa uuden vauvan, maksoi mitä maksoi, ja on tilannut sellaisen kaukaiselta kohdunvuokrausklinikalta.
Ruudusta hyllytetty tv-meteorologi Peter antaisi mitä tahansa, jos voisi vielä ennustaa helleaallon saapuvan. Sillä Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Eikö sen olisi jo aika tulla? Eikö olisi kohtuullista, että vuosien odotuksen jälkeen unelmat vihdoinkin toteutuisivat?

Kommentti:
Jännä kirja. Toisaalta tykkäsin, toisaalta jäin kaipaamaan hiukan syvempää otetta. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja olisin halunnut tutustua heihin vielä lisää, mutta henkilöt jöäivät lopulta aika pintapuolisesti kuvatuiksi. Henkilöiden yhteys toisiinsa jäi myös hieman löyhäksi.... (jatkuu....)
(179 sivua.)

Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi, 2018

Luin ~ 28.11.2018

Kuvaus:

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.

Kommentti:
Lyhyesti tällä kertaa, ehkä toiste lisää ajatuksia; tykkäsin ja suosittelen.
(379 sivua.)

Havaste, Paula: Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

Gummerus, 2018

Luin ~ 21.11.2018

Kuvaus:

Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallinnan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun.
Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunniakirjaa ja pronssitähteä.
Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viinahöyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti.
Kommentti:

Tämä oli hieman "pienempi" kirja kuin aiemmat Havasteen kirjat ja yllättävän vähän tästä on puhuttu. Kirjastossakaan ei kummempaa jonoa näytä olevan.
Itse tykkäsin, kertoohan tämä vähän läheisemmästä historiasta ja noinkin läheltä. Eihän sitä enää Tallinnassa (shoppailemassa) käydessäkään tule ajatelleeksi, millaista elämä mahtoi olla Neuvostoaikana.
Itse tykkään kovasti, kun kerrotaan ihmisten elämästä aiemmin, joten olihan tämä hyvä tarina.
Kirja kuvasi myös aikaa, jolloin ihminen ei jättänyt jätevuoria ja muovimassoja taakseen. Onhan tämä kummallista tämä kuluttamisen ja ostamisen mania, kun ajattelee, miten vähällä ihmiset ovat tulleet toimeen. Enkä minä puutetta ihannoi, mutta kyllähän vähempikin tavara riittäisi. (208 sivua.)

Salminen, Hellevi: Aivan tavallinen nainen

Hellevi Salminen: Aivan tavallinen nainen

Otava, 1985

Luin ~ 17.11.2018

Kuvaus:

Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…

Kommentti:

Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti : kolmenpäivänromaani

WSOY, 2018

Luin ~ 14.11.2018

Kuvaus: (kustantajan)

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia – sisarusparven vanhinta – kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.
Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.
Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Kommentti:

Kun kirjoitin tuohon kirjan sivumäärän, hämmästyin kieltämättä vähäsen. Olisin voinut luulla, että sivuja oli enemmän, sillä alle 300 sivuun mahtui isompi kirja kuin voisi sivumäärän perusteella arvata. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka Tommi Kinnusen suosio asettaa melkoisia ennakko-odotuksia, jotka saattavat sitten joskun kääntyä vähän haitaksikin.
On hieno taito kirjoittaa tarina niin, ettei ihan kaikkea edes kerrota, mutta silti riittävästi. On jännää, kun lukijallekin jää tarinoiden lankoja solmittavaksi, tai niin minä ainakin tämän kirjan koin.
Kolmen päivän tarina ja kolmen henkilön näkökulma oli hieno ja hyvin toimiva ratkaisu. Peukku.
(291 sivua.)

Westover, Tara: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä

Educated, 2018

Suom. Tero Valkonen

Tammi, 2018

Luin ~ 7.11.2018

Kuvaus:
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."
Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.
Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?
Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.
"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller
"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews
"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer
"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:
Toinen uskonnolliseen liikkeeseen liittyvä kirja heti Synninkantajien perään. Nyt mormoniliikkeestä. Tämä on kirjailijan oman määritelmän mukaan muistelma. Hän myös toteaa joissakin kohdissa muistikuvien epäluotettavuuden. kaikkia yksityiskohtia ei voi muistaa ja ne ovat ristiriidassa toisten muistikuvien kanssa. Siitä huolimatta, olihan tämä karua luettavaa. Samalla tietysti myös surullista. Ja rohkaisevaa; huonoistakin lähtökohdista voi päästä irti. Tässä tapauksessa siitä joutui toki maksamaan kovan hinnan.
Kannatti lukea, vaikka lukemani etukäteishehkuttelut vähän veivätkin terää lukukokemukselta.

(435 sivua.)

Rauhala, Pauliina: Synninkantajat

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Gummerus, 2018

Luin ~ 4.11.2018

Kuvaus:

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.

Kommentti:

Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.

(368 sivua.)

Aareleid, Kai: Korttitalo

Kai Aareleid: Korttitalo

Linnade põletamine, 2016

Kirjailija on auktorisoinut käännöksen.

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 29.10.2018

Kuvaus:

Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.
Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä tyttöä ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla, eikä Tiina pysty estämään kumpaakaan suurista tragedioista, jotka tulevat määrittelemään hänen elämäänsä siitä lähtien. Mutta yhtäkään muistoa ei pääse ikuisesti pakoon. Ainakin kerran jokaisen salaisuuden on löydettävä kuulijansa.
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu, kiehtova perhedraama, jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla.

Kommentti:

Tykkäsin!

(333 sivua.)

Crossan, Sarah: Yksi

Sarah Crossan: Yksi

One, 2015

Suom. Kaisa Kattelus

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 21.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)

Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.
Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen muotoon kirjoitettu säeromaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee?

Kommentti:

Tällaista kirjaa en olekaan ennen lukenut. Teksti oli jännästi säemuodossa, jota ensinäkemältä vähän vierastin, mutta se toimikin oikein hyvin. Riipaiseva kuvaus, mielestäni hyvin uskottava. Suosittelen kaikenikäisille lukijoille. Tämä on luokiteltu nuorten aikuisten kirjaksi, mutta sopii varmasti myös yläkouluikäisille sekä aikuisille.

(439 sivua.)

Edit. Suosittelin kirjaa nuorimmaiselleni (15 v.), joka myös luki kirjan ja piti siitä.

Samartin, Cecilia: Kirottu kauneus

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Beauty for Ashes, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Bazarkustannus Oy, 2018

Luin ~ 17.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Riistetty nuoruus
19-vuotiaan moldovalaisen Inesan vankila on lasvegasilainen loistohotelli. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias meksikolainen Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä; hänen kauneutensa on ”tähdistä ja kuusta”, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa monen kymmenen kulkukissan kanssa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.
Armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti.

Oma kommentti:

Oli hieman hämmentävä lukukokemus. Olen lukenut (ja kuunnellut ääneenluettuna) kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä todella paljon. Samartin on mielestäni tasokas kirjoittaja. Mutta tätä kirjaa lukiessa kieli tuntui välillä notkahtelevan tyylistään. Jotenkin tuntui, kuin kääntäjä ei olisi oikein osannut muotoilla kaikkea (tai kuin käännös olisi jäänyt vähän raakileeksi joistain kohdista).
En oikein osaa kuvailla, mistä tuo hämmennys tuli, mutta kyllähän tarina veti silti. Raskas on aihe ja kovin surullinen. Mutta voisiko tämä asia joskus muuttua, kun näistä kirjoitetaan? En tiedä, vaikka sitä kovasti toivon.
ps. Täällä on vallan hieno arvio kirjasta. Itse pelkään paljastavani liikaa juonesta, siksi kommentoin näin vain (varovaisesti) omia tuntemuksiani.


(316 sivua.)

ps. Tämä kirja on 59. tänä vuonna loppuun luettu kirja ja sivuaa ennätystä. Vuosina 2014 ja 2015 olen koko vuonna lukenut yhteensä 59 kirjaa. :)

Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Otava, 2018

Luin ~ 12.10.2018

Kuvaus:
Sisar suojelee pientä veljeään pukemalla sodan todellisuuden saduksi. Herkkä ja järkyttävä romaani siitä, mitä vuosi 1918 teki lapsillemme.
Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää Villilähteellä. Kun isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle, muu perhe pakenee Lahteen.
Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin järjestelmällisesti torjutut muistot palaavat, ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.
Voittajien puolella ollut nuorimies, itsekin lapsi vasta, ei selviä vähemmillä vammoilla. Sillä sodan ja vankileirien häpeä merkitsi jokaisen.
Kommentti:

Ajankohtainen aihe, kertoo yhden version vuoden 1918 tapahtumista. Aion lukea vielä pari muutakin kirjaa, nyt kun näitä on useampia kirjoitettu.
Tykkään Pekkolan kirjoitustyylistä.
Vaikka tässä kirjassa siirrytään paikasta, henkilöstä ja ajanjaksosta toiseen, kirja ei ole sekava. Siitä pisteet, koska monesti tuntuu tuo aikahyppely tekevän kirjan juonen seuraamisesta kovin työlästä. Tai ainakin itse pääsin riittävän helposti kärryille tapahtumista vaihdosten jälkeen. Siitäkin tykkään, ettei kaikkea kirjoiteta liian tarkasti (auki) tai alleviivata kaikkea. Kirjailija antaa tilaa myös lukijan ajatuksille.
(343 sivua.)