Munro, Alice: Sanansaattaja

Alice Munro: Sanansaattaja
The View from Castle Rock, 2006
Gummerus 2008
Keltainen kirjasto nro 387
Luin ~ 23.10.2013

Mielenkiintoinen yhteensattuma. En ole koskaan ennen lukenut Alice Munroa (kun en oikein ole novellien ystävä), mutta jonkun blogistin sivulauseesta jäi nimi mieleen ja lainasin taannoin tämän kirjan. Se oli siis mulla lainassa, kun kuulin, että Alice Munro on saanut tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Olipa hyvä syy tarttua kirjaan seuraavaksi.
Luin kirjaa aika kauan, se oli myös mukana syyslomamatkalla. Tästä ehkä vähän johtuu hiukan hajanainen muistikuva eri osista. Esittely:

Nobelpalkinto 2013

Alice Munron uudessa kokoelmassa on kaksi toisiaan lähestyvää kerronnan linjaa, jotka on tarkoitettu virtaamaan pitkin samaa uomaa - näin kirjailija itse uutta kirjaansa luonnehtii.

Ensimmäisessä osassa Munro kertoo tarinoita oman sukunsa vaiheista, 1700-luvun Skotlannista 1900-luvun Kanadaan. Yllättävän monet hänen esi-isistään ovat jättäneet jälkeensä kirjallista materiaalia, ja mitä historialliset lähteet eivät kerro, siinä apuun tulee kirjailijan kyky kuvitella ja kertoa.Toisen osan minämuotoisissa tarinoissa Munro tutkii oman elämänsä vaiheita fiktion keinoin. Ensirakkaus kukoistaa omenapuun alla, köyhän perheen tytär menee piiaksi vauraaseen taloon, nuori tyttö karkaa collegeen ja avioliittoon, kuusikymppinen nainen löytää rinnastaan kyhmyn... Molemmissa osissa Munro kuvaa sukupolvien ketjua eri aikoina, eri näkökulmista.Sanansaattaja osoittaa jälleen Munron kyvyn kuvata henkilöhahmojaan myötätuntoisesti ja tarkasti niin, että ne jäävät lukijan mieleen elämään. Kerronnasta huokuu elämänkokemuksen rikkaus ja ymmärryksen syvyys.


Syyslomalla kuopus luki ääneen kirjan: Alexander MacCall Smith: Akimbo ja käärmeet
Tykkäsin! Kuopuksen suosikkisarja, vink-vink.

Ballantyne, Lisa: Syyllinen

Lisa Ballantyne: Syyllinen
On asioita, joita ei voi koskaan antaa anteeksi.
The Gilty One, 2012
Minerva Kustannus Oy, 2013
Luin ~10.10.2013

Kuvaus:

8-vuotias Ben Stokes löydetään kuolleena leikkikentältä, ja 11-vuotiasta Sebastian Crollia syytetään toverinsa murhasta. Poikien on nähty nahistelevan aiemmin samana päivänä, ja Sebastianin vaatteista löytyy verijälkiä, joten tilanne ei näytä hyvältä syyttömyyttään vakuuttelevan ja hätääntyneen pikkupojan kannalta.

Daniel Hunter on kokenut puolustusasianajaja, joka on tottunut hoitamaan toivottomilta tuntuvia tapauksia. Sebastianiin tutustuessaan hän saa pian todeta, että tällä oikeustapauksella on lähtemätön vaikutus hänen omaankin elämäänsä.

Sebastiania puolustaessaan Daniel joutuu vastatusten omien kipeiden lapsuusmuistojensa kanssa. Hän muistaa turvattomuuden ja hylkäämiset, mutta myös Minnien, kasvatusäidin, jonka rakkaus pelasti hänet. Minnien ansiosta useaan kertaan huostaan otetusta huumeäidin lapsesta ja sopeutumattomasta nuorisorikollisen alusta tuli teräväpäinen koululainen ja opiskelija - ja lopulta juristi.

Danielin elämää varjostaa kuitenkin syyllisyys, sillä opiskeluvuosinaan Daniel katkaisi välit kasvatusäitiinsä lopullisesti. Mutta mikä oli niin suuri rikos, että Daniel ei suostunut tapamaan Minnietä edes tämän kuolinvuoteella? Samastuminen murhasta syytettyyn lapseen saa Danielin kaivautumaan omaan, kipeään menneisyyteensä, jossa kaikki tuntuvat kantavan syyllisyyden taakkaa. Onko lopulta kukaan syytön?

Mestariteos, jonka tarina ja henkilöt pitävät lukijan herpaantumatta otteessaan viimeiselle sivulle saakka - ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

Kommentti:
Tykkäsin kirjasta todella. Kirjassa kulkee kaksi tarinaa päällekkäin. Etenkin asianajajan oman lapsuuden kuvaus vie mukanaan - välillä melkein harmittaa, kun palataan nykyhetkeen. Silti Sebastianinkin tarina kiinnostaa ja moni asia peilautuu näissä toisiinsa. Vaikka kirjassa on aika paljon surullisia ja pahojakin asioita, päällimäiseksi ei jää mitenkään toivoton tai paha olo. Toivottavasti kirjailijalta tulee lisää luettavaa!

Samartin, Cecilia: Kaunis sydän

Cecilia Samartin: Kaunis sydän

Alkuteos: Vigil, 2009

Kustantaja: Bazar, 2012

Luin ~ 6.10.2013

Utrio, Kaari: Haukka, minun rakkaani

Kaari Utrio: Haukka,minun rakkaani

Tammi, 1990

Luin ~25.9.2013

Tämän olen varmaan aikaisemminkin lukenut. Tykkään näistä historiaan sijoittuvista tarinoista, vaikka aika kevyitä ovatkin.

Takakansiteksti:
Blanka, ruotsalainen ylimysnainen, rikkaudestaan ja korkeasta asemastaan huolimatta alistettu ja hyväksikäytetty.

Daniel Tulikilpi, äärettömän ja salaperäisen Itämaan upporikas turkisruhtinass, mies joka noudattaa vain omaa mieltään.

Rouva Blankan ja herra Danielin tiet kohtaavat Roslagenin Lännanjärven petollisella jäällä. Kohtalo heittää heidät myrskyihin ja vaaroihin maailmassa, jossa vain voimakkaat selviytyvät. Mutta rouva Blanka ei ole voimakas...

Ja kaiken yllä kaartelee jalo metsästyshaukka, rouva Blankan vapautta janoava sielu.

Utrio, Kaari: Seuraneiti

Kaari Utrio: Seuraneiti
Amanita 2013
Luin ~ 15.9.2013

Takakansikuvaus:

Kiltti ja hiljainen mamselli Linda Melin ahkeroi köyhän kappalaisen pappilassa Ylä-Savossa ja Kajaanissa. Tulevaisuus on tiedossa: naimisiin jonkun papinapulaisen kanssa ja loppuelämä samaa askaretta.

Mutta elämä muuttuu, kun Linda saa kutsun sukulaisten luo pääkaupunkiin. Seurapiirien suosikki Victor Waldau vie savolaisen papintyttären ylhäisen kehän ytimeen. Linda liitää ylellisestä talosta toiseen, herättää ihailua ja ilkeää kateutta. Menoa seuraa huolestuneena serkku Claes Carleson, Poppelin kauppahuoneen perillinen.

Linda Melinillä on Helsingin piireissä puolellaan voittamaton etu: hänen kauneutensa häikäisee pilvisen päivän. Mutta onko kauneus lopulta etu vai taakka?

Kaari Utrion epookkiromaanin myötä lukija pääsee 1830-luvun Suomen suuriruhtinaskunnan pikkukaupunkien kamareista aristokratian saleihin ja salonkeihin ja oivaltaa Linda Melinin tavoin, mikä elämässä kuitenkin on tärkeintä.

Kommentti:
Kevyttä Kaari Utriota.

Eilenberger, Wolfram: Minun kolmikieliset kaksoseni

Wolfram Eilenberger: Minun kolmikieliset kaksoseni
Siltala 2013
Luin ~ 9.9.2013

Kuvaus:

Edellisessä kirjassaan Minun suomalainen vaimoni Wolfram Eilenberger tarkasteli Suomea ja suomalaisuutta. Nyt perhe on muuttanut Kanadaan, vaimo "tekee uraa" ja Eilenberger koettaa selviytyä koti-isänä. Siinä olisi saksalais-suomalaisen perheen filosofi-isälle jo ihan tarpeeksi tekemistä, mutta päivästä toiseen hänen tielleen osuu vielä lisää hankaluuksia. Miksei hän koskaan saa rehellistä vastausta kysyessään pohjoisamerikkalaisilta naapureiltaan heidän vointiaan? Miksi suomalaiset lapset kulkevat yksin mutta pohjoisamerikkalaisia lapsia saatetaan kouluun ja muutenkin paapotaan? Ja toteutuuko hänen amerikkalainen unelmansa ylipäätään koskaan?
Suomalaisen vaimon reaktiot ovat sitten asia erikseen. Vaimon suoruus ja maalaisjärkevä teeskentelemättömyys aiheuttavat pariskunnalle monenlaista kitkaa ympäristön kanssa. Miksi ihmeessä vaimon pitäisi koko ajan hymyillä teennäisesti kaikille?
Wolfram Eilenbergerin maanläheinen huumori päästää lähelle ja koukuttaa lukijan täydellä sydämellä mukaan kolmikielisen perheen kokemuksiin kahdella mantereella.

Feldt, Felicia: Näkymätön tytär

Felicia Feldt: Näkymätön tytär - Kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa
Felicia försvann, 2011
Otava 2013
Luin ~ 1.9.2013

Lyhyt esittely Adlibriksessä:

Kasvatusasiantuntijan perheessä ei eletty kasvatusoppaiden mukaan. Felicia Feldt kertoo jatkuvista muutoista ja vaihtuvista isäpuolista, äidin alkoholismista, yksinäisyydestään ja syntipukin asemastaan, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja äidin miestuttavien ahdisteluista.

Kirja ei ole ensisijaisesti tirkistelykirja - se antaa myös lohtua vastaavia vaikeuksia kokeneelle. Lapsuuden turvattomuus ja kaltoinkohtelu heijastuvat pitkälle, mutta aina on toivoa. Feldtille aika ja pitkät terapiat ovat antaneet tapahtumiin etäisyyttä.

Lundberg, Ulla-Lena: Mitä sydän halajaa

Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Allt man kan önska sig, 1995
Gummerus 1995
Luin ~ 29.08.2013

Jatkoa kirjoille Leo ja Suureen maailmaan

Ahvenanmaan talonpoikaispurjehdusta käsittelevät romaanit Leo ja Suureen maailmaan saavat nyt upean päätöksensä. Trilogian kolmannessa osassa eletään nykyaikaa. Suuret autolautat lipuvat taukoamatta Ahvenenmaan ohi. Ne pyrkivät tarjoamaan matkustajille mitä ikinä sydän halajaa: laivojen valtavissa sisätiloissa vellovat suuruudenhullut unelmat ja kyltymättömät toiveet.

Romaanin kertojana on Leonora Eskilsson, sosiaaliantropologi, jonka suvun vaiheet nivoutuivat kuunari Leon kohtaloon. Hänen lisäkseen lukija kohtaa trilogian edellisistä osista tuttuja myyttisiä ja todellisia Granbodan asukkaita.

Romaanin yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset ainekset kietoutuvat likeisesti yhteen, niin kuin Ulla-Lena Lundbergilla aina. Tuloksena on loistelias analyysi ahvenenmaalaisesta yhteiskunnasta, joka päältä katsoen näyttää muuttuneen perusteellisesti. Mutta syvemmin tarkastellessa modernissa lauttakaudessa ja talonpoikaspurjehduksen kukoistusajassa on merkittäviä yhtäläisyyksiä, minkä kertoja pitävästi, nautittavasti ja mukaansatempaavasti todistaa.

Kommentti:
Kyllä on herkullista tekstiä jälleen kerran. Viisautta, huumoria.

Barnett, Kristine: Ihmeellinen mieli

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina
The Spark
A Mother's Story of Nurturing Genius
Otava 2013
Luin ~ 20.08.2013

Otavan lyhyt esittelyteksti:

Kristine Barnettin pojalla on valokuvamuisti ja korkeampi älykkyysosamäärä kuin Einsteinilla, ja hän on matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakas. Kun Jacobin autismi todettiin hänen ollessaan kaksivuotias, äidille sanottiin, ettei poika koskaan opi solmimaan kengännauhojaan.

Yhdeksänvuotiaana Jacob alkoi kehittää astrofysiikan teoriaa, josta hänelle povataan Nobelin palkintoa, ja 12-vuotiaana hän alkoi saada palkkaa kvanttifysiikan tutkijana. Tämä on ollut mahdollista, koska äiti uhmasi puolisoaan ja asiantuntijoita ja uskoi pojan erityislahjoihin.

Kommentti:
Wau. Tykkäsin kirjasta. Mielenkiintoisesti kerrottu. Kirjan kirjoittaja, ihmelapsen äiti on myös melkoinen tehopakkaus.

Dorrestein, Renate: Hyvä äitipuoli

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
De stiefmoeder
WSOY 2013
Luin ~9.8.2013

WSOY

Kuvaus WSOY:n sivulta:
Axel ja Claire ovat pyörittäneet kolmen hengen uusperhettään tyytyväisinä jo toistakymmentä vuotta. Sitten Axel löytää aborttiklinikan kuitin ja luulee Clairen toimineen häpeämättömästi hänen selkänsä takana – ja tavallaan hän onkin. Alkaa luulojen ja väärinkäsitysten huikea sirkus, jossa äitipuoli ei kaiketi koskaan voi selvitä hymyssä suin ja jota 16-vuotias tytärpuoli käyttää siekailematta hyväkseen.

Älykkäitä huomioita, pienen ihmisen salaisimpia ajatuksia ja rohkeasta liioittelusta syntyvää kerronnan iloa – sitä on Alankomaiden tunnetuimman kirjailijan kerrontataidon näyte. Renate Dorrestein kirjoittaa rankoista aiheista, ja aina yhtä hauskasti, viisaasti ja kunnioittaen.

----
Annelin lukuvinkeistä tämän kirjan bongasin, kirjailijan nimi oli entuudestaan tuttu. Olen jokseenkin samaa mieltä Annelin kanssa :).

Worth, Jennifer: Hakekaa kätilö!

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
Call the Midwife - A True Story of the East End in the 1950s
Otava 2012
Luin ~01.08.2013

Kuvaus:
Jennifer Worth kertoo muistelmissaan lämpöisesti ja maanläheisesti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä. Kulmilla melskaavat jengit ja kotikäynneillä slummialueiden ahtaissa asunnoissa vaanivat monet taudit, mutta valoa elämään tuovat yhteisöllisyys, ihmisten ystävällisyys sekä monta lasta synnyttäneiden äitien sinnikkyys alkeellisissa oloissa. Myös sattumuksista kätilötovereiden kanssa syntyy nautittavaa tarinointia.


PS. Tämähän on jo ihan klassikko tv-sarjana. Seuraavaa kautta odotellessa :).

Lundberg, Ulla-Lena: Suureen maailmaan

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Stora världen, 1991 Gummerus 1991
Luin ~28.7.2013
Trilogian toinen osa. Itsenäinen jatko kirjaan Leo.

Takakansiteksti:
Romaanillaan Leo Ulla-Lena Lundberg aloitti suuren merenkulkijaeepoksensa. Hän kuvasi siinä dramaattisesti ja vaikuttavasti Ahvenenmaan talonpoikaispurjehduksen kukoistuskautta, joka ajoittui 1800-luvun jälkipuoliskolle.
Romaani Suureen maailmaan alkaa siitä mihin Leo loppuu, mutta nyt aika on toinen. Kylä ei enää ole kaiken ehdoton keskus. Nyt liikkuvat ahvenanmaalaiset laajoilla vesillä ja purjehtivat suurilla nelimastoisilla parkeillaan Kap Hornin ympäri noutaessaan Australiasta vehnälastia Eurooppaan. Eletään yhden aikakauden loppua, muuan loistelias jakso on kääntymässä kohti tuhoaa. Samanaikaisesti Ahvenanmaan elinkeinoelämä muuttuu, eikä merenkulku ole enää ainoa tie edetä maailmassa.
Lundbergin eepoksen eloisuus ei niinkään johdu yhteiskuntakuvauksesta kuin yksittäisistä Grandbodan asukkaista. Tässäkin teoksessa vilisee jännittäviä ihmiskohtaloita ja kuolemattomia henkilökuvia, sellaisia kuin juureton Leonard, rovasti Isidor, Eskilsin vävy Ragnar, merikapteeni Richard ja kaikkien ihailema ”Simonsin täti” Elise.

Romaani Suureen maailmaan on yhtä vaikuttava kuin Leo, ja samalla jännittävästi erilainen.

Kommentti:
Ulla-Lena Lundberg on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Miten erilaisista aiheista hän on kirjoittanutkaan.

Lundberg, Lotta: Klovnin kyyneleet

Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet
Skynda, kom och se (2006)
Gummerus 2008
Luettu ~12.7.2013 br>

Kuvaus:
Coney Islandin huvipuisto, 1932. Sirkuskääpiöt Glauer ja Ka kyllästyvät ihmisten tuijotukseen ja purjehtivat takaisin vanhalle mantereelle paremman elämän toivossa.
Hitler-nimistä miestä palvovassa maassa ei kuitenkaan ole sijaa friikeille. Glauerin ja Kan kamppailu ihmisarvoisesta elämästä muuttuu kamppailuksi elämästä ja kuolemasta.
SS:n mustasaappaisia kuolemanpartioita Berliinin kellariloukoissa piileksivä, Glauerin kokoon haalima kääpiöjoukko saa viime hetkellä kutsun Gröna Lundin huvipuistoon Tukholmaan. Keskikesän vehreydessä Gröna Lund on kuin taivas maan päällä, taivas jota isännöi limonaatia tarjoileva leppoisa tivolinjohtaja. Kääpiöille on luvassa oma kaupunki, Liliputia, sekä aivan oikea teatteriesitys. Kun kääpiöiden teatteriesityksen ensi-ilta lähenee, varjot Gröna Lundissa alkavat pidentyä. Ei kai kukaan oikeasti kuvitellut, että kääpiöt olisivat tavallisia ihmisiä?
Klovnin kyyneleet häikäisee tarkalla ajankuvallaan, oivaltavalla kielellään ja vahvalla tarinallaan. Romaani luotaa hienovaraisesti hyvää ja pahaa, joka asuu jokaisessa ihmisessä rinta rinnan, koosta, rodusta ja aikakaudesta riippumatta.

Parkin, Gaile: Kigalin kakkukauppa muuttaa

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa muuttaa
When Hoopoes go to Heaven
Tammi 2013
Luin ~ 9.6.2013

Itsenäinen jatko-osa kirjaan Kigalin kakkukauppa

Esittely: Kigalin kakkukauppa hurmaa jälleen!

Kuvaus:
Benedict Tungarazan isoäidin Angelin kakut lakkaavat käymästä kaupaksi, kun perhe joutuu muuttamaan isoisän työn perässä Ruandasta Swazimaahan. Isovanhemmilla on täysi työ elättää viittä orvoksi jäänyttä lastenlastaan, ja Benedict koettaa kovasti keksiä, kuinka kakkukauppa saataisiin elpymään. Pulma ei vain meinaa ratketa, ja koulunkäyntikin tuntuu raskaalta. Mutta eläinrakas, valoisa Benedict ei lannistu. Eräänä päivänä hän saa idean, jonka ansiosta Angelin kakku-uunille on taas käyttöä. Uuden ystävän Nomsan myötä elämä maistuu entistä paremmalta.

Kigalin kakkukaupan itsenäinen jatko-osa on värikkäästi kuorrutettu, täyteläinen romaani Afrikasta ja aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta. Viisaasti kirjoittava Parkin annostelee sielunruokaa isolla kauhalla.



Kommentti:
Oli kyllä oikeasti itsenäinen osa, kertojaäänikin oli vaihtunut. Ihan tarkkaan en enää muistakaan, ketkä Tungarazan perheeseen kuuluivat edellisessä tarinassa, mutta pääpiirteittäin kuitenkin. Nyt ei pääosassa siis ollutkaan enää upeita juhlakakkuja rakentava ja myyvä Mama Angel, vaan hänen lapsenlapsensa Benedict. Mama ja Papa Tungaraza ovat joutuneet ottamaan huoltaakseen 5 lastenlastaan, sillä näiden vanhemmat ovat kaikki kuolleet... näin ymmärsin, HIViin.

Vasta kymmenvuotias Benedict on kiltti ja sympaattinen nuorimies, joka ottaa todella vakavasti asemansa perheen vanhimpana ( ! ) poikana. Hän miettii mielessään syntyjä syviä, huomioi kaikenlaisia asioita ympäristöstään ja hiljaisella tavallaan saa asioita muuttumaan. Uskomaton, ihana poika!

Elämä ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta kirjan sävy on valoisa ja luottavainen. Hieno lukukokemus taas, kirjasta jää hyvä mieli.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
Translated from the English translation Message from an Unknown Chinese Mother - Stories of Loss and Love
Atena Kustannus Oy / Otava 2013
Luin ~3.6.2013 ----------------

Kustantajan esittely:
Kiinan äidit ja tyttäret, jotka eivät koskaan saaneet elää yhdessä

Tuhannet ja taas tuhannet kiinalaisnaiset ovat joutuneet luopumaan tyttäristään. He ovat jättäneet lapsen asemalaiturille, antaneet tämän adoptoitavaksi tai hylänneet orpokotiin tai sairaalan portaille. Joidenkin naisten kohtalo on ollut alistua ikivanhoihin tapoihin: kun vastasyntynyt ei ole suvun odottama poika, lapsi nostetaan vesiammeeseen – ja jätetään sinne. ”Tyttövauva ei ole edes lapsi”, saneli syrjäseutujen perinne tyttärien kohtalon vielä parikymmentä vuotta sitten.

Kiinalaissyntyinen toimittaja-kirjailija Xinran kertoo kymmenen kiinalaisnaisen elämäntarinat – ja omansa. Naiset ovat kohdanneet niin yhden lapsen politiikan, naisia kahlitsevat perinteet kuin äärimmäisen köyhyydenkin. Xinranin oman unelman pienen orpotytön kasvattamisesta murskasi yhteiskunnan painostus. Lapsistaan luopuneet äidit ovat itsekin Kiinan kadotettuja tyttäriä: heidän sydämessään on jatkuva suru ja tuska, heidän ajatuksensa ovat kiinnittyneet lapseen, jota he eivät koskaan saaneet tuntea.

Kiinan kadotetut tyttäret on henkilökohtainen ja ajankohtainen, surun täyttämä kirja, mutta herättää myös toivon muutoksesta. Lisäksi se on viesti tuhansille ulkomaille adoptoiduille kiinalaistytöille. Millainen on voinut olla heidän biologisen äitinsä tarina? Miksi hän joutui luopumaan omasta lapsestaan?
----------------------
Kommentti:
Oli mielenkiintoinen kirja. Hyvä muistutus siitä, miten kummallisissa kulttuureissa ihmiset ovat eläneet ja elävät. Kummallisissa nimen omaan siinä mielessä, että erilaisten perimmäistapojen, poliittisten ideologioiden, kulttuuristen vaatimusten ja ties mistä syistä ihmiset joutuvat tekemään todella radikaaleja ratkaisuja täysin luonnonvastaisesti.
Eikö ihmisellä luonnostaan ole tarve ja halu lisääntyä ja sen jälkeen huolehtia jälkeläisistään?

Kuitenkin niin monista syistä ihminen voi joutua toimimaan tuota luonnon säätämää jrjestystä vastaan.

Joskus kaipaisin ehkä itse tasapuolisuuden vuoksi sen huomioimista, että lapsensa luovuttanut äiti ja lapsi, joka on luovutettu, jäävät ikuisesti vajaaseen tilaan. Suurimpana ja päällimmäisenä on kaipaus toisen luo. Sitten tietysti lapsen puolelta kysymys, miksi? Miksi äiti antoi minut pois? Tuttua on varmaan myös viha. Lopuksi kuitenkin tämän viha-rakkaus-asetelman välissä on muutakin.

Eivät kaikki äidit ja lapset (tyttäret) todellakaan rakasta toisiaan tai tule edes keskenään kovin hyvin toimeen. Äiti, joka kasvattaa lapsen, joutuu myös kieltämään ja olemaan ikävä. Lapsi kritisoi, uhmaa, vastustaa, ehkä joskus hylkääkin. Harvoin tietenkään ihan totaalisesti, mutta sitäkin tapahtuu. Ja joka tapauksessa arki voi olla melkoisen rajua tastelua. Sitä eivät toisistaan erotetut äidit ja tyttäret saa eivätkä joudu koskaan kokemaan, siksi ihannointi tai viha saattaa jäädä päällimmäisiksi tunteiksi. Ja siksihän tietysti luopuminen onkin niin katkeraa. Kun joutuu luopumaan normaaln yhteiselämän kaikenkirjavasta sekamelskasta. Toisesta on jäljellä vain muisto tai pelkkä kaipaus.

Hiekkapelto, Kati: Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Otava 2013

Luin ~27.5.2013

Pitkästä aikaa dekkari! Sehän imi heti mukaansa, melkein ei voinut laskea käsistään..

Otavan esittely: Jugoslavian unkarilainen Anna Fekete aloittaa rikostutkijana pohjoissuomalaisessa merenrantakaupungissa. Nuori maahanmuuttaja on täysin suomalaistunut, mutta kokee itsensä muukalaiseksi, ehkä eniten itselleen. Asiaa ei helpota että hän saa työparikseen keski-ikäisen Eskon, joka ei vaivaudu peittelemään rasistisia ennakkoluulojaan.
Annan työ rikostutkijana ehtii tuskin alkaa, kun hän joutuu keskelle koko maata kuohuttavaa murhatutkintaa. Lenkkipolulla surmatun nuoren naisen hallusta löytyy atsteekkijumalaa esittävä riipus, ja pian tapahtuu toinen samanlainen murha. Merkit viittaavat sarjamurhaajaan. Saako Anna Kolibrin kiinni ennen kuin uhreja tulee lisää?
Päänvaivaa tuottaa myös kurdityttö Dijar. Tyttö on ottanut yhteyttä poliisiin kunniaväkivallan pelossa, mutta pyörtänyt kuulusteluissa puheensa. Tytön vaietessa Annan on etsittävä todisteita muualta.
Mielenkiintoiset henkilöt, heti alkoi tapahtua. Yllättävän hyvin kirjan eri juonikuvioissa pysyi mukana. Jännitettä syntyi, mutta ei onneksi sentään kauhua. Hyvä loppuratkaisukin, jota ei nyt auta paljastaa... :). Tai oikeastaan loppuratkaisuT.

Irving, John: Minä olen monta

John Irving: Minä olen monta

In One Person, 2012

Tammi 2013

Luin 12.-24.5.2013

Onpa pitkä aika siitä, kun olen viimeksi lukenut John Irvingiä. Tätä uutta kirjaa toki mainostettiin sen verran, ettei sen ilmestymistä voinut olla huomaamatta, joten laitoin sen tietysti kirjaston varaukseen. Arvasin, että opusta ei lueta kahdessa päivässä (600 sivua + Irving!), joten onneksi aloitin aika pian kirjan lukemisen.

Onneksi luin jossain vaiheessa jonkun kirjablogista luonnehdinnan "kirjailija jaarittelee". Sitähän hän tekee. Kirjan alkuosassa se ja ylenmääräinen sulkumerkkien käyttö suorastaan ärsytti. Mutta kun luin tuon jaarittelukommentin, aloin itsekin suhtautua siihen enemmän huumorin kannalta, rennommin. Oikeastaan oli lopulta vallan hauskaa antaa kirjailijan rupatella "lämpimikseen" ja suorastaan toistaa itseään ja nauttia vain siitä, ettei hyvä kirja lopu kesken.
En voi todellakaan väittää olevani tämän aihepiirin lämpimimpiä ystäviä, mutta tykkäsin silti kirjasta. Tietysti kirjasta olisi saanut vielä enemmän irti, jos tuntisi englanninkielistä klassikkokirjallisuutta ja etenkin Shakespearen tuotantoa ja näytelmiä paremmin. Shakespeare ja Ibsenin näytelmät roolihahmoineen olivat aika paljon esillä ja niiden merkitykset tuntiessaan olisi varmaan oivaltanut henkilöistä vielä jotain lisää, mutta kyllä näinkin asiaa ja ajatuksia riitti ihan kotitarpeiksi.

Takakannesta:
Minä olen monta on kuin Garpin maailma toisesta näkökulmasta, vuosikymmenien kokemuksia rikkaampana. Billy Abbott käy koulua 50-luvulla Uudessa-Englannissa, harrastaa teatteria ja rakastuu sekä luokkatoveriinsa että sukupuolensa vaihtaneeseen kirjastonhoitajaan neiti Frostiin. Neiti Frost opettaa kiusatulle Billylle painia ja neuvoo häntä seuraamaan omaa, biseksuaalista tietään.

Minä olen monta seuraa Billyn elämää teinipojasta seitsemänkymppiseksi kirjailijaksi, joka muistuttaa sekä Irvingiä itseään että Irvingin kenties tunnetuinta romaanisankaria T. S. Garpia. Billy Abbottin elämän varrella kohtaamat henkilöt kulkevat historian käänteiden ja erityisesti 1980-luvun AIDS-epidemian läpi liikuttavalla ja merkityksellisellä tavalla.

Kaunisto, Milja: Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Gummerus 2013

Luin ~9.5.2013


Kun Olavi Maununpoika, vastavihitty pappi ja Turun piispa Maunu Tavastin ottopoika, lähestyy Pariisia, hän haistaa ensimmäiseksi kaupungin löyhkän. On vuosi 1425, sydäntalvi, ja Itämaan kirkasotsaiselle nuorukaiselle avautuu uusi maailma houkutuksineen ja hirvittävyyksineen. Sorbonnen yliopiston oppilaana hän muuntaa nimensä komeaan latinankieliseen asuun, hänestä tulee Olaus Magnus. Olauksen huomio kiinnittyy Sorbonnen kirkkaimpaan älyyn, Miracle de Servièresiin, ja he ystävystyvät. Miracle kutsuu Olauksen perintölinnaansa etelä-Ranskaan, ja tämä lähtee, vaikka aavistaa, että siitä tulee hänen hurskaan elämänsä taitekohta. Kesä maaseudulla on löytöretki yltäkylläisyyteen ja kiellettyyn intohimoon. Kun Olaukselle selviää Miraclen häpeällinen menneisyys, joutuu koetukselle myös hänen oma minuutensa. Milja Kaunisto kuljettaa tarinaa hengästyttävällä otteella. Kerronta on täyteläistä ja eläytyvää, kieli runsasta ja häpeilemätöntä. Olavi Maununpoika oli Sorbonnen yliopiston ainoa suomalainen rehtori, Jeanne d’Arcin aikalainen ja Turun piispa. Synnintekijä kertoo hänen oppivuosistaan Pariisissa, mutta pääosaan nousee myös rietas ja armoton keskiajan Eurooppa. Romaani saa jatkoa Kauniston seuraavissa teoksissa, jotka kertovat Olavi Maununpojan myöhemmistä elämänvaiheista.
Gummeruksen sivulta.

Monessa paikassa törmäsin tähän esikoiskirjaan. Aihepiiri vaikutti kiinnostavalta, kyllä tykkään historiallisista romaaneista.
Lukiessa oli kyllä välillä aika ristiriitainen olo.
Kuten joku muukin lukija, itse en voinut olla ihmettelemättä, miksi näin "raflaavaan" kirjaan oli valittu päähenkilöksi oikea historiallinen henkilö, Olavi Maununpoika. Tämä häiritsi välillä lukemista, kun juonenkäänteet äityivät hurjimmilleen.
Tarina oli kyllä oikein hyvä ja kirja piti hyvin mielenkiinnon yllä, kun siihen ensin pääsi sisälle ja tajusi, tai alkoi vähitelleen aavistaa, miten alkukäänteet oikein liittyivät toisiinsa. Ihan varmasti haluan lukea lisää, sillä kuulemma jatkoa on luvassa.
Ihan kaikki historialliset yksityiskohdat eivät täysin vakuuttaneet, jotenkin tuli sellainen olo, että taiteellista vapautta oli käytetty aika vapaasti. Ehkä tuo historiallisen henkilön valinta ohjasi ajattelemaan myös yksityiskohtia hieman epäilevästi.

Tervo, Jari: Jarrusukka

Jari Tervo: Jarrusukka

Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäälliskirja v. 2013

Luin ~4.5.2013


Mistä voi liisata vauvan? Koulun joulujuhlaan tarvitaan seimeen oikea vauva ja sattuman oikusta sijaisope sellaisen saa hankituksi.

Olipa outo tarina. Lukiessani oli aika vahvasti sitä mieltä, että en tykkää koko tarinasta, oli se sen verran vauhdikas juoneltaan. Mutta täytyy nostaa hattua Tervolle, joka saikin jutun käännettyä ihan kelpo loppuratkaisuun. Ei tästä nyt kauheasti voi kertoa paljastamatta juonta, joten lukekaa itse. Vähän alle 120 sivua, ei sitä kauaa lue. Onhan tuo aika haastavaa saada kokonainen tarina noin pieneen tilaan. JOnkin verran tekstistä kyllä oli kuultavinaan viimeistelemättömyys, jopa pienoiset ajatushaksahdukset.

Hauska idea kerrassaan tämä kaupanpäälliskirja. Itse taisin ostaa yhden Tove Janssonin muumikirjan saadakseni tämän.

Viime vuonna teemakirjana oli Tuomas Kyrön Miniä.

Delacourt, Grégoire: Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
WSOY 2013
La liste des mes envies 2012
Luin ~29.4.2013
Kuvaus:
Keski-ikäinen lankakauppias Jocelyne voittaa lotossa yli 18 miljoonaa euroa. Hän ei halua käyttää voittoaan eikä ainakaan kertoa siitä kenellekään. Hän on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on eikä halua muuttaa sitä. Joku kuitenkin tekee ratkaisun.

Kommentti: Ovela kirja, juoniratkaisu on mielenkiintoisen yllättävä. En vain päässyt irti siitä tunteesta, että mieskirjoittaja ei oikein päässyt Jocelynen olemukseen täysin. JOitakin pieniä lipsahduksia tapahtui, jolloin mieleen aina palautui, "niin tää on miehen kirjoittama". Lisäksi blogimaailman ja internetin mukaan ottaminen tuntui hieman päälleliimatulta. Hauskaa tavallaan, että tämä nykyilmiö alkaa nousta kirjoihin mukaan, mutta ihan täysin luontevasti se ei tässä mielestäni tapahtunut.
Kiva lukukokemus.

Härkönen, Anna-Leena: Palele porvari!

Anna-Leena Härkönen: Palele porvari!
ja muita kirjoituksia
Otava 2007
Kirjoitukset ovat ilmestyneet Anna- ja Image-lehdissä v. 2004-2006
-
Anna-Leena Härkönen kommentoi riemukkaan epäkorrektiin tapaansa tämän hetken ilmiöitä. (takakansi)
Luin ~26.4.2013

Nauratti. Oli niin osuvia ja nasevia kirjoituksia.

Grémillon, Hèléne: Uskottuni

Hèléne Grémillon: Uskottuni

Le Confident

Otava 2012

Luin ~24.4.2013

Lessing, Doris: Vanhan päällikön maa

Doris Lessing: Vanhan päällikön maa

Collected African Stories Vol. 1, This was the Old Chief's Country 1951

Gummerus 1985

Luin ~12.4.2013 ----

McKinley, Tamara: Tuulenkukat

Tamara McKinley: Tuulenkukat

Windflowers

WSOY 2003

Luin ~4.4.2013 ----

Köngäs, Heidi: Jokin sinusta

Heidi Köngäs: Jokin sinusta
Otava 2008
Luin ~30.3.2013

Kuvaus:
Soili oli jättänyt Margan jo vauvana sisarelleen, jolla oli mies ja koti, muttei lasta. Marga kasvoi, eikä koskaan kaivannut Soilia. Niin hän luuli.
Vasta Soilin kuoltua Marga matkustaa Los Angelesiin ja etsii elämänsä puuttuvua paloja.

Jokin sinusta on täynnä vääriä valintoja ja kesken jääneitä rakkauksia. Se on myös haikean koominen kertomus suomalaisperheestä, joka muuttaa 60-luvun alussa työn perässä Ruotsiin ja päätyy sanomalehteen otsikolla En finne igen.

Kommentti:
Hassua, miten kirjan takakansikuvaus tuntuu tällä kertaa aika vieraalta. Ehkä tarina liippaa sen verran läheltä omia taustoja, että samastuin ihan eri asioihin ja henkilöihin kuin takakansitekstin kirjoittaja? Koin Margan tuntemukset hyvin omikseni, samoin Mirjan.

Björk, Marja: Poika

Marja Björk: Poika
Like 2013
Luettu ~27.3.2013

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan.
Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, kaverisuhteet, koulunvaihdot, seurustela. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.
Poika perustuu Marja Björkin oman pojan kokemuksiin.

Kommentti:
Hyvä kirja!

McCleen, Grace: Ihana maa

Grace McCleen: Ihana maa

The Land of Decoration
Otava 2013
Luin ~26.3. 2013

Kuvaus:

Kymmenvuotiaan Jehovan todistajan Judithin pakopaikka on pienoismaailma, jonka hän on askarrellut huoneensa lattialle. Sinne hän pakenee koulukiusaamista ja ongelmallista suhdetta isäänsä. Isä piinaa lähiseutujen ihmisiä käännytysyrityksillään, ja siksi Judithkin joutuu koulussa pilkan kohteeksi.
Kun Neil-niminen poika ottaa Judithin silmätikukseen, tyttö tekee pienoismaailmaansa Neiliä muistuttavan nuken. Mielikuvitusleikkien ja todellisuuden sekoittuessa seurauksia on monia, vaarallisiakin.

Lundberg, Ulla-Lena: Kökarin Anna

Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna

Ingens Anna

Gummerus 1985

Luin ~20.3.2013

Kommentti:
Jatkoa kirjalle Kuninkaan Anna. Hieno tarina, kerta kaikkiaan. Voisin vaikka hankki näitä kirjoja itselleni, sillä ainahan¨ensimmäisellä lukukerralla keskittyy tarinan juoneen. Lundbergin kirjoissa on aina monia tasoja, joista yhdellä lukukerralla saa vain kalpeita otteita huomion kiinnittyessä juoneen ja henkilöihin melko pinnallisesti. Niin paljon kuitenkin olisi muistiin merkittävää ja pinnan alta löydettävää.
Saaristolaisnaisen tarina on aivan mahtavan hieno kertomus ihmisenä olemisesta.

Lundberg, Ulla-Lena: Kuninkaan Anna

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna

alkup. Kungens Anna

Gummerus 1983

Luettu ~17.3.2013

McKinley, Tamara: Perintöosa

Tamara McKinley: Perintöosa

Legacy 2009

WSOY 2011

Luin ~ 12.3.2013

Trilogian kolmas, päätösosa.
Mielestäni tarina pysyi hyvin koossa loppuun asti. Ihan oli kelpo loppu, tyylikäskin, vaikka aavistuksen kevyempään suuntaan tuntui lipuvan tässä viimeisessä osassa.. Ehkä olisi kannattanut malttaa vähän odottaa ennen viimeisen osan lukemista. Pari pientä yllätystä odotti vielä tässä osassa, tai no niitä tarkkaavainen lukija osasi kyllä aavistaakin tuleviksi. Tykkäsin tästä sarjasta ja luen ihan varmasti Tamara McKinleytä lisääkin. Hyvää (kesä)lomalukemista taatusti!

McKinley, Tamara: Pelottomien maa

Tamara McKInley: Pelottomien maa

A Kingdom for the Brave

WSOY 2010

Luin ~ 7.3.2013

Trilogian toinen osa.
Romaani Autralian uudisraivaajista, jotka taistelevat kotinsa ja naisensa herruudesta, alkuasukkaista, jotka taistelevat hengestään, naisista karun maan armoilla ja vääryyttä kokeneista vangeista, joissa kytee kapina.
Tapahtuma-aika: 1700-luvun loppu ja 1800-luvun alku.

Tarinaa riittää monella eri taholla ja tasolla, mielenkiintoisesti eri henkilöiden kohtalot yhtyvät ja eroavat. Yllättävänkin hyvin tarina pysyy koossa, vaikka tapahtumapaikat vaihtelevat niinkin paljon. Mielenkiintoa ja vauhdikkaita juonenkäänteitä riittää lukijan iloksi.
Hienosti kirjailija mielestäni kuvaa monia eri näkökantoja. Autralian aboriginaalien erilainen suhtautuminen, kahden kulttuurin välissä häilyminen on kuvattu hyvin ymmärtäväisesti. Onhan se outoa, että valkoisille tulokkaille lahjoitetaan suurvaltojen nimissä maata viljeltäväksi, vaikkei se heidän omaansa voisi oikeastaan ollakaan. Uudisraivaajista suurin osa on vankeja tai entisiä vankeja. Sotilaiden osuus.. Mikä sotku.

Tarina jatkuu vielä, saa nähdä, olisko kannattanut sittenkin malttaa lukea jatko-osa vasta vähän myöhemmin, mutta kun se nyt kirjaston hyllystä löytyi, niin enhän malttanut olla sitä lainaamatta :).

McKinley, Tamara: Merten taa

Tamara McKinley: Merten taa

Lands Beyond the Sea

WSOY 2009
Luin Äkäslompolossa ~3.3.2013

Trilogian ensimmäinen osa. Mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus.

Lundberg, Ulla-Lena: Sade

Ulla-Lena Lundberg: Sade

Regn
Gummerus 1997
Luin ~ 17.2. 2013

Lue vaikkapa täältä.
Myös täällä Ulla-Lena Lundbergista mielenkiintoinen teksti.
Tykkään niin lukea Lundbergia. Tarinat sinänsä ovat jo mielenkiintoisia, mutta juonen ohessa kulkevat syvemmät oivallukset. Niiden löytäminen on suuri asia. Lisää tästä kirjasta varmaankin myöhemmin..

Köngäs, Heidi: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu
Otava 2000
Luin ~ 15.2.2013

Kuvaus:
"Tyttö odottaa sulhastaan saapuvaksi kaukaiselta työmaalta. Mutta vastoin tahtoaan hänen sisällään palaa tuli, jota muut eivät näe: toisen miehen silmät ovat tulleet uniin, toisen miehen kosketus ei unohdu.
Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta, syyllisyydestä, intohimon autuudesta. Ikiaikainen tarina, joka soi kuin suomalainen kansanlaulu, väkevänä ja kaipausta täynnä. " Kirjan takakannesta.
Kommentti:
Kuulosti kivalta, kevyehköltä tarinalta, mutta pääsi yllättämään. Ei mitään kevyttä ja tarinassa riitti yllätyksiä, vaikkei paksu kirja ollutkaan. Onpahan mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus, eka lukemani Köngäksen kirja oli Finlandiaehdokas Dora, Dora.
Haluan ehdottomasti lukea lisää.

Nousiainen, Inka: Karkkiautomaatti

Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti
Otava 2003

Luin ~13.2.2013

------
"Lapsena Vilja kuvitteli, että onni olisi lupa syödä niin monta Susette-vanukasta kuin haluaa. Mutta eihän niitä sitten myöhemmin enää tehnyt mieli. Mitä tehdä, kun asiat ovat vain melkein, kun Oikea Elämä tuntuu olevan jossain toisaalla.
Inka Nousiainen kertoo elävästi ja ironisesti tämän päivän (2003) nuorten aikuisten hapuilevasta arjesta ja rakkaudesta.
Tykkäsin.

Mankell, Henning: Likainen enkeli

Henning Mankell: Likainen enkeli

alkueos: Minnet av en smutsig ängel
Otava 2011

Luin ~10.2.2013

Tositapahtumiin perustuva romaani salaperäisestä ruotsalaisnaisesta, joka piti ilotaloa 1900-luvun alun Afrikassa.

Ensivaikutelma on, että loppu oli ihan tyylikäs, mutta tarina sinänsä jotenkin aika ohut. Tuntui, että mahdollisuuksia olisi ollut jotensakin vähän värikkäämpään ja elävämpään tarinaan, kuin mitä kirjaan oli syntynyt. Pitkään mua häiritsi etenkin tunne siitä, että naispäähenkilön takana oli mieskirjoittaja. En oikein tiedä, mistä se häiritsevä tunne johtui, mutta onneksi tunne sentään laimeni loppua kohti. Tavallaan hyvä tarina, valkoinen nainen siirtomaavalta-ajan Afrikassa - huomioi rotusorron, mutta ratkoo asioita vain rahalla. Tarina olisi voinut olla hyvinkin koskettava, mutta silti se jostain syystä jäi kovin etäiseksi.
Ehkä minä vain odotin Mankellilta enemmän.

Drakulic, Slavenka: Aivan kuin minua ei olisi

Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi
alkup. Kao da me nema
Suom. Seija Uusikoski
Otava 1999
Luin ~5.2.2013
"Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S.:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päättää, määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet."
----- Mitäpä tällaisesta kirjasta voi sanoa. Ihminen voi olla toiselle niin paha.
Balkanin tilanne on kummallinen. Muistan vielä, että oli Jugoslavia. Ihmiset elivät yhdessä. Sitten naapurit olivatkin toistensa vihollisia. Raakuus oli käsittämätöntä. Mistä se kumpusi? Joku varmaan tietää, mutta silti.., miksi?!
Mielessä pyörii, miten tuollaista kokeneet ihmiset voivat koskaan unohtaa. Kumpikaan osapuoli. Monet eivät haluakaan unohtaa, tai jos haluavat, eivät silti voi. Monet ehkä näennäisesti unohtavat ja jatkavat elämäänsä, mutta mitä on kuitenkin rikki heidän sisällään. Epätietoisuus sukulaisista? Koskaan ei ehkä varmistu, minne lähimmätkin omaiset ovat päätyneet.
Keskuudessamme elää näiden tapahtumien jäljiltä rikkinäisiä ihmisiä. Mahtaa tämä meidän elämämme tuntua heistä joskus suorastaan kornilta. Mitä kaikkea he ovat kokeneet? Kertoisivatko he, jos joku kysyisi? Tahtoisivatko he palata? Voisivatko he palata? Onko siellä mitään, minne tai miksi palata? Kokonainen suuri alue, kansat, perinteet. Kaikki hajallaan ympäri maailmaa ja osa toisaalta palanneena, mutta entinen ei kuitenkaan koskaan enää palaa.
Tietysti kammottavinta tämän kirjan aihepiiriin liittyen on se, miten naisia (ihmisiä) nöyryytetään raiskaamalla. Mitä ovat ne lapset, jotka syntyvät raiskausten seurauksena? Millaisina he kasvavat? Olisiko parempi lapselle päästä aloittamaan "puhtaalta pöydältä", vaikkapa adoptoituna, mutta omasta perinnöstään ja kulttuuristaan poissa?
Kyllä, kirja herätti kysymyksiä. Mutta ei se silti ollut liian ahdistava, vaikka sitä etukäteen vähän pelkäsinkin.
Kirjailija käytti henkilöistä vain isoa alkukirjainta. Mielenkiintoinen, uskottavuutta vahvistava valinta mielestäni.

Ainoa, mitä voi toivoa, ettei koskaan syttyisi sotaa. Ja että ne loputkin lakkaisivat. Silti se tuntuu niin toivottomalta.

Mustonen, Enni: Kultarikko

Enni Mustonen: Kultarikko
Otava 2012
Luin ~1.2.2013

Trilogian Pohjatuulen tarinoita kolmas osa. Ensimmäisen osan tulin ostaneeksi vähän vahingossa kirjakerhosta, mutta tykkäsin siitä kovasti. Toinen osa (Jääleinikki) ei ihan niin hyvä ollut, jotenkin hyppäsi paljon kevyempään suuntaan kuin alkuosa tarinaa. Tämäkin oli sitä kevyttä Enni Mustosta. Lainasin kirjan VIPpinä (= vain viikon laina-aika kirjastosta), joten tuli luettua vähän semmoisena nopeana välipalana. Kiva on lukea välillä jotain kevyempääkin. - Ensimmäisen osan päähenkilön sveitsiläissyntyinen tyttärentytär Heidi palaa isoäitinsä ja äitinsä kotiseudulle Suomen Lappiin ja hotellialan koulutuksesta onkin kovasti apua pienen aloittelevan, vaikeuksiin joutuneen mökkikylän vauhtiin saattamisessa. Romantiikkaa unohtamatta ;).

See, Lisa: Kiinalainen verkko

Lisa See: Kiinalainen verkko
Otava 1999

Flower Net Luin ~ 24.1.2013

...

Lundberg, Ulla-Lena: Leo

Ulla-Lena Lundberg: Leo

Gummerus 1989
Luin ~ 9.1.2013

Kuvaus:
Kun 14-vuotias Erik Petter perii isältään raskaasti tappiollisen tilan, meri on hänen ainoa mahdollisuutensa. Ensimmäisen laivan mastot kohoavat kylänväen epäluuloista huolimatta, ja uudenkarhea alus lasketaan rohkeasti vesille. Vähitellen Erikistä kasvaa menestyvä laivanvarustaja, kylän mahtimies. Aluksista uljain on kuunari Leo, joka tuo vaurautta omistajalleen ja koko kylälle. Mutta menestyksestä joudutaan maksamaan kallis hinta, eivätkä kaikki merelle lähtijät koskaan palaa.

Elämä on ankaraa myös niille, jotka jäävät rannalle odottamaan kuunarien paluuta. Silti vaikeidenkin aikojen yli kantaa kyläläisten suunnaton elämänhalu ja toivo valoisasta tulevaisuudesta. Usko meren tuomaan vaurauteen on vahva. Maailma kuitenkin muuttuu merenkulkijoiden ympärillä, ja kuunarien loiston aika on lyhyt.

Kommenttini:
Ahvenanmaalaista merenkulkua 1800-luvun lopussa ja pikkuisen 1900-luvun puolellakin. Pieni Granbodan kyläyhteisö, pieniä taloja ja suuria merenkulkuasioita.
Kertojana Leander, joka kuvaa pienen kyläyhteisön tapahtumia, etenkin Erik Petter Simonsin osuutta.


Juohevaa kerrontaa, joka uppoaa meikäläiseen. Melkein kuulen sen ahvenanmaalaismurteen korvissani. Tykkään Lundbergin kirjoituksen poljennosta ja kuvailevuudesta. Hän kuvaa elävästi, ystävällisesti ja suorastaan hellästi henkilöitään, vaikkei jätä negatiivisiakaan puolia mainitsematta.

Sitaatti:
Kirjan lopussa kuvaus jo hyvin vanhasta Erik Petteristä: Ukon muisti lähtee omille teilleen ja vie mennessään päätökset ja teot, perheenjäsenet ja tuttavat. Nykyisin hän tapaa tielläkin vain vieraita ihmisiä, vieraat ihmiset ovat muuttaneet taloon, jota hän pitää omana kotinaan; vieras vanha eukko makaa hänen sängyssään. Navetassa ja tallissa on vieraat elukat tuttujen tilalla. ..
Samoin kuvaus nuoremman polven edustajan papintoimesta. Hauskaa, hekotuttavaa. Tai kuvaus hurjasta myrskystä laivalla. Olen jo ainakin kahdesti kertonut siitä ja innostun joka kerta itsekin, niin elävästi se oli kerrottu.
Kirjaan on kaksi itsenäistä jatko-osaa. Laitetaanpa lähiaikoina kirjastosta lainattavien listaan se seuraava :).

Smith, Deborah: Risteävien polkujen kahvila

Deborah Smith: Risteävien polkujen kahvila

Karisto 2007
The Crossroads Café
Luin 5.1.2013
Kevyempää lomalukemista.. .... Helppo lukukirja. Jouheva teksti, riittävän mielenkiintoiset henkilöhahmot, rakkautta ja romantiikkaa... Jossain vaiheessa tosin tuli tunne, että juonta oli vähän liikaakin venytetty, jotta saataisiin mahdollisimman paljon sivuja.
Kovin on traagiset tunnelmat: Toinen päähenkilö on menettänyt vaimonsa ja pienen poikansa WTC -tornien tuhossa ja syyttää vielä asiasta itseään. Mies haluaa kuolla, mutta ei ihan saa tehdyksi itsemurhaa. Juo sen sijaan itseään hengiltä pienessä maalaiskylässä jossain kaukana vuorien takana.
Toinen päähenkilö puolestaan on Hollywood-unelmaa elävä kaunotar, joka ei koskaan usko edes vanhenevansa. Kauniit kasvot ovat pääsylippu kaikkeen ihanaan. Kunnes tapahtuu onnettomuus ja nainen menettää kasvonsa ja kauneutensa tulipalossa.
Lopun voikin sitten lukija arvata, mutta toki kaikenlaisia koukeroita mahtuu matkalle.
Kuvassa mukana kylän väki, etunenässä pienen kahvilan emäntä, joka on Hollywood-kaunottarelle etäistä sukua ja haluaa pelastaa tämän eristyneisyydestä ja masennuksesta isoäidinaikaisten keksien ja ystävällisyyden avulla.

Tosiaankin vähän sellainen tarkoituksellinen pitkittämisen tunne tuli välillä mieleen, mutta koska joululomalla oli aikaa lukea vähän pitemmänkin kaavan mukaan, se ei kauheasti haitannut. Välillä myös mietin, että onko nykytyyli se, että mies ja nainen päätyvät ihan ensin sänkyyn ja alkavat vasta sitten seurustella. Tässäkin oli ties minkälaisia ongelmia olevinaan, mutta jokaöinen rakastelu jatkui silti melkein keskeytyksettä. Hmmmm...
Tekee kyllä mieli vilkaista, ovatko kirjailijan muut kirjat yhtä pitkiä....jaksaisikohan niitä lukea? Juoni sinänsä ihan ok.

Lipasti, Roope: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Atena Kustannus Oy 2012

Luin 31.12.2012

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Otava 2007

Luin -26.12.2012

Lue Wikipediasta.
Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen esikoisromaani vuodelta 2007. Kirja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen, samalla tavoin kuin transsukupuolinen kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. Hän kuvaileekin itseään kansalaisuustransuksi. Mikko on tiennyt pikkupojasta asti haluavansa ruotsalaiseksi, käännekohta hänen elämässään on ruotsinlaivaristeily, jonka aikana hän syö pussillisen vadelmaveneitä ja voi niistä pahoin. Hän opiskelee ahkerasti ruotsia ja omaksuu sosiaalidemokraattisen kansankodin ihanteen maailmankuvansa perustaksi.
Hauska aihe, odotin kirjalta siis melkoista huumoripläjäystä. Ehkä joulun ajan mielentila oli kuitenkin epäedullinen tämäntyyppiselle luettavalle, kun en oikein innostunut. Sinänsä hauskoja asioita keksitty, mutten kuitenkaan päässyt oikein tunnelmaan. Tai en löytänyt kummempaa tunnelmaa. Jotain Arto Paasilinnamaista veijarointiahan tässä oli, pari tyyppiäkin kuolee tuosta noin vain ohimennen ja sitä rataa.
Ohut tarina.
Mutta ihan luettavaa toki. Ja tykkäsin lopusta :).

Köngäs, Heidi: Dora, Dora

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Otava 2012
Finlandiaehdokas 2012

Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 seurueineen Suomen Lappiin. Hän haluaa Jäämeren rannalle, pimeimpään kaamokseen, sillä yhteys johtajaan on poikki. Hurjaa matkaa pimeyden ytimeen ohjaavat ne pohjimmaiset: halu ja nälkä. Kiihtyvät kierrokset johtavat räjähdykseen.

Mielenkiintoinen seurue tosiaankin. Varusteluministeri, kylmä mies, joka on menettänyt suosikkiasemansa Saksan valtakunan johdon silmissä ja on todella lähellä katkeamispistettä. Sihteerinsä Annemarie, joka on aina ollut vain lojaali esimiehelleen. Ikävöi itärintamalle lähetettyä miestään.
Suomalainen tulkki, Eero. Ihastuu, rakastuu Annemarieen ensi silmäyksellä. Vielä mukana ovat taikuri ja viulisti, jotka ovat mukana esittämässä ohjelmaa saksalaisten juhlissa pohjoisessa.

Hurja kirja, näin juuri kirjan luettuani laittaisin sen tämän vuoden Finlandiaehdokkaista kakkoseksi Jään jälkeen. Aihe on karu, joten en varsinaisesti voi sanoa tykänneeni kirjan aiheesta, mutta hyvin kerrottu tarina tämä oli.

Tämä on tietysti sinänsä sivuseikka, mutta haittasi kuitenkin lukemistani. Lainasin tämän kirjan jo kuukausi sitten ja yritin Populan jälkeen lukea Seppälän Mr. Smithiä. Siinä menikin aikaa niin pitkään, että jouduin sitten tätä kirjaa urakoimaan kirjaston eräpäivän vuoksi. Joka oli eilen.


Tunnustettakoon tässä siis samalla, että Juha Seppälän Mr Smith jäi kesken. En vaan päässyt tarinaan mukaan.
Kaikki muut tämän vuoden Finlandiaehdokkaat olen lukenut. Paras on Jää ja tämä kiilasi nyt kakkoseksi. Minun mielestäni.

Hassinen, Pirjo: Popula

Pirjo Hassinen: Popula

Otava 2012

Luin ~ 27.11.2012

Finlandia-ehdokas 2012

Luettuna 4/6 Finlandiaehdokkaista.
*** Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan? Viisikymppinen Pirjo ja kolmekymppinen Perttu ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. Portsarina työskentelevä komearaaminen Perttu, nimikirjaimiltaan P.A.H.A., on tuuliajolla äidin jouduttua dementiakotiin. Pirjon perheessä epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidistä tyttäreen jo monessa polvessa. Pirjon oma tytär Rita kantaa huolta äidin ohella omasta hauraasta uusperheestään.
Naapurusten omalaatuinen ystävyys särkyy, kun Perttu löytää henkisen kodin oikeistopopulistisen Popula-puolueen riveistä. Populan muukalaisvihan tielle joutuu Ritan tytärpuoli, Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia.
Romaani pakottaa lukijan katsomaan öykkäröivää portsaria, vaipoissa makaavaa vanhusta, ihonväriltään erottuvaa teinityttöä ja vallanhimoista populistipoliitikkoa – ja näkemään ihmisen.

Pirjo Hassinen (s. 1957) on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana. Popula-romaanissa mestarilliseen ihmissuhdekuvaukseen nivoutuvat äärioikeistolainen ilmapiiri, muukalaisviha ja hyvinvointivaltion rapistuminen. (Otava)

*** Olenkohan joskus lukenut Pirjo Hassista. Luulisin, mutta koska en vuosiin pitänyt lukupäiväkirjaa, ei harmainta aavistusta, mikä kirja olisi voinut tulla kyseeseen. Pitää lukea lisää, koska tykästyin kyllä hänen tyyliinsä ainakin tämän kirjan perusteella.
Olihan taas erilainen kirjaehdokas.
Haasteellista tämä putkeen lukeminen, ja laitan ainakin osittain sen piikkiin, etten meinannut oikein oppia kirjan henkilöitä aluksi. Jotenkin Rita ja Pirjo ja Perttu ja Ville menivät sekaisin ja heidän keskinäiset suhteensa myös. Ei se kovin paljon haitannut ja saattoi tietty johtua siitäkin, etten alkuun saanut luetuksi kovinkaan pitkiä pätkiä.
Tarinana ihan mielenkiintoinen, vaikka Popula tuntuikin aika keksityltä (no sitähän se tietysti olikin :) ) nimitykseltä ja loppupuolen melko äärimmäinen välienselvittely tulikin ainakin itselleni jotenkin yllättävän rajuna. Ihan en täysin pysynyt sen suhteen kärryillä.

Nautin ihan hurjasti kirjan kielestä. On niin suuri ilo lukea hyvää suomen kieltä, oikein kirjoitettuna ja vielä ihan mahtavilla kielikuvilla höystettynä. Tai ei voi sanoa, että "höystettynä", koska kieli ei ole yhtään päälleliimatun tuntuista. Siihenkin välillä nykyään törmää, että hassut kielikuvat tuntuvat tärkeämmiltä kuin itse tarina. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi keksinyt jonkun hienon kielikuvan, joka sitten täytyy väkisin ympätä kirjaan..
Juonikin oli sopivan ovela. Melko vähillä henkilöillä oli saatu hyvin kuvattua ilmiöitä ja ihmisiä. Ne kun menivät ristiin rastiin, osittain sattumien summanakin syntyi hienoja jännitteitä. Puhutteleva kirja, kyllä.

Tähtien antaminen vaikeutuu. Eikä se ole enää ollenkaan samoilla linjoilla kuin esim. viime vuonna. Skaala on laajentunut ylöspäin, joten aikaisempien arviointien tähdet eivät mitenkään enää ole oikein. Pitäisi ehkä jättää koko tähdet pois.

Olen lukenut myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen: Himaset - keijut ei juo kahvia. (Otava 2009)

Ollikainen, Aki: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Siltala 2012

Luin 20.11.2012

Finlandiaehdokas 2012

***

Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Finlandia-ehdokas. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja.

Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.

Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä. ***

Tämänkin kirjan esittelyn luin Aamulehdestä ja varasin sen jälkeen kirjastosta. Kun sitten kuulin kirjan Finlandia-ehdokkuudesta, se oli jo matkalla minulle :).

Jos nyt ei olisi tuota Finlandia-ehdokkuutta, en varmaankaan olisi lukenut juuri tätä kirjaa heti Lundbergin Jään jälkeen.

Yritin pitää jonkun verran lukutaukoa Jään jälkeen, mutta kun nyt minulla on loputkin Finlandia-ehdokkaat odottamassa, ei ollut oikein aikaa. Ajattelin kokeilla omaa pientä varjoarviointia, vaikka menetänkin ehkä jotain lukukokemuksista kun kirjat on luettava näin peräkkäin.

Olisi ollut ihan mille tahansa kirjalle aika epäreilua tulla luetuksi tuon Jään jälkeen, niin vaikuttunut siitä olin. Suorastaan ikävöin kirjan henkilöitä ja taidan vieläkin tehdä vähän surutyötä...

Ei sille voi siis mitään, että vertailua syntyi. Tämä kirja on kylläkin aivan erityyppinen. Lundbergin kirjassa tykkäsin kuvaavuudesta ja saumattoman tuntuisesta ns. sivuaiheiden käsittelystä. Tässä taas puhuttelevaa oli kirjan karuus, pelkistetty ilmaisu, joka tietysti sopikin aiheeseen hyvin.

Tässä kirjassa tapahtumat alkavat heti, kirjan henkilöihin ei siis ehdi tulla vielä mitään henkilökohtaista suhdetta, kun he jo alkavat nääntyä nälkään. Aloin silti pitää kirjasta, vaikkei se mikään ihan helppo luettava ollutkaan. Tapahtumilla ei mässäily, mutta tarina oli hyvin kuvattu, vaikka se olikin hyvin karua ja pelkistettyä. Ja loppu oli kyllä yliveto-ovela.
Kyllä minä tätäkin suosittelen! ....

Lundberg, Ulla-Lena: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari
Is, 2012

Teos 2012

Luin 15.11.2012

Ilahduin tosi paljon, kun muistaakseni Aamulehdestä luin tästä kirjasta. Onnistuin saamaan sen kirjastosta melkein saman tien ja ryhdyin lukemaan. Tunsin ihan heti suurta kiinnostusta kirjaa kohtaa, sillä kirjoittaja on kotoisin Ahvenanmaalta, Kökarista ja kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne suunnalle saaristoon, pieneen Luotojen seurakuntaan.


Vietämme itse joka kesä 2 viikkoa Ahvenanmaalla, olen siellä viettänyt lomia lapsuudesta asti, siitä seuraa erinomainen lukkarinrakkaus tuota saaristoa kohtaan.
Teimme lisäksi juuri viime kesän kahden viikon Ahvenanmaan lomalta muutaman tunnin retken Sottungaan, Suomen pienimmälle paikkakunnalle. En millään voinut välttyä melkoisen vahvalta mielikuvalta siitä, että kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat hyvinkin Sottungan näköiselle seudulle.

Nuori pappi Petter Kummel saapuu perheineen saaristoseurakuntaan papiksi. Eletään sotien jälkeistä aikaa.

Kirja on kertomus papinperheen elämästä, mutta niin paljon muutakin. Mitä kaikkia aiheita siihen sisältyykään.

Yksi parhaista mittareista hyville lukukokemuksille on vahva viipymisen tarve. Siis se, että samaan aikaan olisin halunnut lukea tarinaa eteenpäin ja samalla halusin jarrutella, koska minua harmitti jo etukäteen se, että kirja loppuisi.

Lopulta en malttanut odotella, vaan luin kirjan eilen loppuun. Se oli todella vaikuttava. Tämä on kerta kaikkiaan koskettava ja upea kirja, mutta en tietenkään halua paljastaa juonenkäänteitä. Itse ainakin arvostan sitä, etten tiennyt mitään ja sain/jouduin kohtaamaan lopun ilman etukäteistietoja.


Kirjan henkilöistä itselleni nousi vahvasti esille hänen vaimonsa Mona, johon ainakin itse kovasti samastuin. Monan keino selviytyä karusta ja väliin yksinäisestäkin elämästä on tiukka kuri ja toimeen tarttuminen. Hänen elämänsä pohjana on luja työnteko ja rakkaus puolisoonsa.

Loppuratkaisussa jäi kovasti mieleen pienet tyttäret Sanna ja Lillus. Mitä heidän elämäänsä voi kuulua myöhemmin..

Mielenkiintoinen sivuääni on myös postimies Antonilla, joka on hyvin tietoinen siitä, mitä merellä tapahtuu ihmisymmärryksen yläpuolella - tai ehkäpä sen ympärillä.

Jännittävä asia oli se, että minulla oli vielä tämä kirja kesken, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja on yksi ehdokkaista ja tällä hetkellä oma suosikkini ehdottomasti.

Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. Aki Ollikaisen Nälkävuoden ehdin juuri alkuviikosta lainata kirjastosta ja muutkin olen jo varannut. Saisikohan kaikki luettua ennen kuin voittaja julkaistaan. Senhän valitsee tänä vuonna presidentti Tarja Halonen.

McCullough, Colleen: Kullan kosketus

Colleen McCullough: Kullan kosketus

Otava 2004

Luin ~ 5.11.2012

Kevyttä. Sääli, että vähän liiankin kevyttä. Mielestäni henkilöt olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia ja tapahtumat moninaisia: Aiheina vaikka mitä kullankaivuusta, siirtolaisuudesta ja teollisesta vallankumouksesta naisen asemaan ja erirotuisten ihmisten suhteisiin. Jotenkin vain kirjalija tuntui olleen kovin etäinen henkilöidensä suhteen. Kirja teki mieli lukea loppuun, mutta aika paljon harmitti se, miksei näistä sinänsä hienoista aiheista ja hyvistä henkilöhahmoista oltu otettu kunnolla tarinaa irti. En edes oikein tiedä, mistä tämä harmillinen tunne johtuu, jotenkin vaan henkilöt ei heränneet henkiin.

Oon kyllä viime aikoina lukenut monia niin hienoja kirjoja, että vertailu voi olla vähän epäreilua...

Muistan Okalinnut (kirjailijan ensimmäinen?, no ainakin varmaan kuuluisin teos) niin hienona ja vaikuttavana lukukokemuksena. Alkoi epäilyttää, oliko sekään niin hyvä, kuin miksi sen muistan. Vaikka ei se haittaa, hyvä kirja se oli ainakin silloin, ja telkkarissa myös.

Samartin, Cecilia: Nora & Alicia

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt nimillä Broken Paradise ja Ghost Heart 2004

Bazar 2011

Luin ~ 2.11.2012 ----
Oli taas niin hieno kirja. Tykkään Samartinista. Tämä oli samalla hieno lukukokemus tarinana ja tykkään myös aina oppia jotain historiasta sekä eri maiden tapahtumista. Tässä siis liikuttiin Kuubassa.

Vaikuttava ja puhutteleva asetelma kirjaan syntyi, kun läheiset, melkein samanikäiset serkukset Nora ja Alicia kokevat Kuuban tapahtumat tahoillaan hyvin eri tavalla. Nora perheineen pakenee USA:han. Millaista on pakolaisen elämä vieraassa maassa. Kun et halua unohtaa kotimaatasi ja kuitenkin uuteen paikkaan olisi hyvä kotiutua. Vanhemmat edustavat perinteitä ja haluavat srityisesti säilyttää vanhat tavat, vaikkapa seurustelun suhteen..

Kirjeenvaihto Alician kanssa pitää kotimaan asiat Noran mielessä. Alicia siis jää Kuubaan, avioituu ja saa lapsen. Elämä on vaikeaa ja vaarallista. Lopulta Noran on pakko palata. Kotiinpaluun kanssa tuleekin sitten isoja ongelmia..

Tarina oli lopulta hurjempi kuin arvasinkaan, mutta säilytti uskottavuutensa aika hyvin. Monelle varmaan on käynyt toisin.

Tiedän, että toistan itsäni, mutta tämäkin kuuluu mielestäni sarjaan Tärkeät Kirjat.

Björk, Marja: Posliini

Marja Björk: Posliini

Like 2008

Luin 27.-28.10.2012

Ainoa hyvä puoli flunssassa, kun se ei ole niin paha, etteikö jaksaisi lukea sängyllä: Voi lukea joskus jonkun kirjan kerralla alusta loppuun. Tämä kirja teki kyllä mielikin lukea yhdellä kertaa loppuun asti.

Päähenkilöt: tarinan alussa 8-vuotias, myöhemmin n. 14-vuotias Jaana, joka on kotoisin Savosta, köyhästä, rikkinäisestä perheestä. Jaanan perhe ja lähisukulaiset sekä Helsingin täti ja setä.

Tapahtumapaikka ja -aika: Savosta kotoisin ollaan ja Helsingissä Jaana käy vierailemassa pitkiäkin aikoja. Tapahtumat sijoittuvat omiin lapsuusaikoihini, siis 1960-luvulle. Siksi hyvin nostalginen kirja.
Jaana on rikkonaisessa perheessään laiminlyöty tyttönen, joka pääsee välillä ankeista kotioloista Helsinkiin Anita-tädin ja Kurt-sedän luokse. Lapseton pariskunta elää suomenruotsalaista vaurasta elämää, joka onkin todella erilaista kuin Jaanan kotiolot. On vain se salaisuus...

Ovelasti erilainen kuvaus tästä aiheesta. Ei se elämä todellakaan hääppöistä ole Jaanan kotona, siksi kukaan ei edes varmaan mieti, mitä Jaanalle todella tapahtuu Helsingissä. Eniten ehkä ihmetyttää Anitan osuus. Enpäs kuitenkaan paljasta juonta.
Tykkäsin kirjasta kyllä, se oli erittäin todentuntuinen. Lyhyesti ajatuksia 1.11.2012 vielä pitää korjata kirjoitusvirheet ja lisätä pari ajatusta ---
(Ehkä jaksan joskus nuhatta ja kuumeetta pohtia kirjaa enemmänkin.)

Nopola, Sinikka ja Tiina: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

..... 2012

Luettu yhdessä ääneen ~ 27.10.2012

Odotettu ja etukäteen nuorison toimesta epäilyttänyt uusin Risto Räppääjä. Lähinnä epäilykset kohdistuivat uuteen kuvittajaan, ennakkoasenne siis aika epäilevä..... palataan tähänkin, kunnhan oon flunssassa vähän paremmalla puolella.

Päähenkilöt: Risto Räppäjä ja hänen tätinsä Rauha, Nelli Perhonen + vanhempansa TV-Perhoset, Lennart Lindberg sekä Elvi Räppääjä. Sekä Nellin kissa Aapo.
Tarinan huippukohtaa piti ehkä tavallista enemmän valmistella, siksi alku tuntui vähän oudolta. Kuulijakunta narisi ja valitti. Luettiin kuitenkin loppuun. Tuttua. Ihan hauskaa.. mutta loppu täytyy lukea joskus uudelleen, koska nukahdin autossa kesken kaiken (olin tulossa kipeäksi).

Pamuk, Orhan: Valkoinen linna

Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Beyaz Kale, Istanbul 1985
Tammi 1990
Keltainen kirjasto nro 263.

Luin ~ 26.10.2012

Kommentti:
Nobelkirjailijoihin tutustumista.

Päähenkilö: Italialaismies, jonka turkkilaiset (merirosvot) vangitsevat.

Tapahtumapaikka ja -aika: Istanbul 1600-luvulla.
Aika pitkäpiimäinen kirja. Kirjailija itsekin totesi, että tarina loppui jo kauan sitten... ja arvostelukykyinen lukija olisi sen huomannut. En sitten lopultakaan ihan tajunnut, miksi se siis jatkui. Päähenkilön lisäksi tarinassa oli hänen kaksoisolentonsa (Hoca?), ja ideaa kaksoisolentojen vaihtumisesta valmistellaan aika pitkään. Se ei siis mitenkään tule enää kenellekään yllätyksenä, se suorastaan alkaa haukotuttaa. Loppuvaiheen taistelukuvauksesta, jota kauan odotettiin ja jonka piti ehkä olla jonkinlainen huipentuma, en jaksanut enää ollenkaan kiinnostua.

Olisi sittenkin pitänyt lukea ensin joku kirjailijan uudempi teos.

Honkasalo, Laura: Kotikutoista

Laura Honkasalo: Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta -

Kirjapaja 2011

Luin ~ 21.10.2012

Kotikutoista kertoo itsetekemisen ihanuudesta merkkausliinoista neulegraffiteihin ja nappimeditaatioon. Samalla se valottaa kiehtovaa kulttuurihistoriaa ja uusia käsin tekemisen tapoja. Millainen oli viktoriaaninen leikekirja? Miten kaaosteoria virkataan? (takatekstistä)

Kivaa luettavaa. Ihan uusia asioita ja paljon tuttuakin. Kivan rento ote teksteihin, tietoa ja kirjailijan omia muisteluita tai kokemuksia ja ajatuksia väliin ripoteltuina.
Kirjan nimi on ehkä hiukan harhaanjohtava. Ainakin itse luulin, että kirja käsittelee enimmäkseen neuleita ym. lankatöitä, mutta iloinen yllätys oli monien muidenkin kädentaitoharrastusten esittely.
Tykkäsin!

Lehtonen, Joel: Mataleena

Joel Lehtonen: Mataleena
Laulu synnyinseudulle

SKS 1998 (1905)

Luin 19.10.2012

Luin loppuun yhdessä aloitetun Mataleenan. Putkinotko oli niin huisaa luettavaa, että haluttiin lisää. No, tämä olikin sitten aika toisenlaista Lehtosta. Itsetilitystä. Aikamoista hurmosta, tajunnanvirtaa, paatosta. Aika raskasta luettavaa ääneen ja niinhän tämä jäi kesken. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun itse, mutta tiukkaa teki sekin.
Voisin kuvitella ja ymmärsin myöskin kirjan lopussa olleista aikalaistenb arvioinneista, että teos on aikanaan ollut merkittävä, uudenlainen ja erilainen. Joissain kohdissa tuli hiukkasen Aleksis Kiven Seitsemän veljestäkin mieleen, sellaista suomalaisen (rahvaan ja) maiseman kuvausta tämä kirja sisälsi.

Sparks, Nicholas: Valinta

Nicholas Sparks: Valinta
The Choice
WSOY 2009

Luin 17.10.2012 - Tallinnan syyslomamatkalla
Hyvää matkalukemista.

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet - "olin terroristi"

The Tears of My Soul
WSOY 1994

Luin 14.10.2012

Päähenkilö: Kim Hyun Hee, pohjoiskorealainen agentti, terroristi kertoo koulutuksestaan ja terroriteostaan.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 1990-luku.

Kun nyt pääsin vauhtiin näiden Pohjois-Korean kirjojen kanssa, seuraavaksi luettavaksi valikoitui tämä terroristikertomus. Tosikertomus kertoo, miten kahdeksantoistavuotias Kim Hyun Hee viedään suoraan yliopistosta armeijan salaiselle leirille, jolla koulutetaan erikoisagentteja kansainvälisiin tehtäviin, lännenvastaiseen taisteluun. Kim Hyun Hee päätyy räjäyttämään eteläkorealaisen matkustajalentokoneen ja tappaa näin 115 ihmistä. Kim Hyun Heekin uskoi tuottavansa kunniaa isänmaalleen ja perheelleen sekä edistävänsä Koreoiden yhdistymistä tällä teollaan. Toisaalta, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tehtävästä kieltäytyminen ei kerta kaikkiaan olisi tullut kysymykseenkään.

Kun totuus aivopesusta paljastuu, oman teon hirvittävyyden tajuaminen tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Jälleen ihminen joutuu kasaamaan minuutensa kokonaan uudelleen, kun kaikki se, mihin on elämänsä aikana uskonut, osoittautuukin suureksi valheeksi.
Kun nyt olen muitakin aiheeseen liittyviä kirjoja lukenut, en millään voi välttyä miettimästä, mitä tapahtui Kim Hyun Heen perheelle tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen. Tai Kim Hyun Heelle itselleen? Mahtaisikohan netistä löytyä jotain.

Harden, Blaine: Leiri 14

Blaine Harden: Leiri 14

Gummerus 2012

Luin 8.10.2012


Taas kerran onni matkassa kirjastossa. Näin viime viikolla jonain aamuna Aamulehdessä maininnan tästä kirjasta. Kun poikkesin kirjastoon seuraavan kerran samana tai ehkä seuraavana päivänä, huomasin heti tämän kirjan kirjaston VIP-pöydällä. Ei siinä muu auttanut kuin napata kirja mukaan ja lukea se.
Aihepiiri alkaa olla jo kaamean tuttu, luimmehan Demickin Suljetun maan viime talvena.


Päähenkilö: vanki Shin.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 2000-luvun alussa.

Tämä kirja siis kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen Shinin tarinan. Shin ei tiennyt yli kahteenkymmeneen vuoteen mitään maailmasta piikkilanka-aitojen ulkopuolella. Hänelle rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Väkivalta, kidutus ja murhat sen sijaan olivat arkipäivää. Vaikka koko Shinin oma perhe oli myös leirillä, hekin olivat hänelle vain mahdollisia vaaratekijöitä, eivät turvaa tai rakkautta osoittavia lähimmäisiä.

Kun Shin sitten kuulee vankileirille vastikään tuodulta mieheltä oloista ulkomaailmassa, hän alkaa haaveilla ruuasta. Siitä, että voisi syödä joskus ihan oikeaa ruokaa ja vieläpä riittävästi. Sitten Shin pakenee ja ihmeellistä kyllä onnistuu pääsemään lopulta Kiinan kautta Etelä-Koreaan, vaikkei hänellä edes ole mitään suunnitelmaa asian suhteen. Pakotoverille käy huonommin.


Hyvä, että näitä kirjoja nyt kirjoitetaan. Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä selvempi on kysymys: miksi tälle asialle ei tehdä mitään?

Toivottavasti jotain muutakin saadaan aikaan kuin kirjoja. Vaikka en kyllä tosiaankaan tiedä, mitä tilanteelle voisi - ja kuka.
Pohjois-Korean kammottava kansanmurha on jatkunut systemaattisesti jo niin pitkään ja sen ydinasease on pelottavaa ajateltavaa. Kansainvälinen avustustoimintakin tuntuu välillä menevän aivan vääriin käsiin. Toisaalta se on kuitenkin ilmeisesti jonkin verran vilkastuttanut maan "pienyrittäjyyttä" ja vilkastuneen kaupankäynnin seurauksena edes osa kansalaisista saattaa saada vähän helpotusta nälänhätään.
Kysymys kuuluu myös, miten ylipäätään vankileirien kokemuksilla, siellä siis syntyneenä ja kasvaneena, voi koskaan enää sopeutua mihinkään yhteiskuntaan. Tämä kirja kuvaa mielestäni erittäin hyvin myös ulkomaailmaan sopeutumisen vaikeutta. Vankeus ei ole kokonaan ohi vapaudessakaan.

--- ----

Pulkkinen, Riikka: Vieras

Riikka Pulkkinen: Vieras

Otava 2012

Luin -27.9.2012


Päähenkilö: Marja.
Tapahtumapaikka ja -aika: Nykyhetki ja Marjan teini-ikä (äidin kuolema), New York ja Oulu :).

Mulla kävi taas hyvä tuuri, nappasin tämän uutuuskirjan VIPpipöydältä. Aloin myös heti lukea kirjaa, en narahtanut siihen halpaan, että "luen sitten viikonloppuna" "kaikessa rauhassa". VIPpikirjoilla on tasan viikon laina-aika, siitä joskus aiheutuu hopun tunnetta, jos ei olekaan aikaa lukea kovin intensiivisesti.
Tykkäsin kirjasta hurjasti.

Paljastamatta juonta kirjoitan, siksi tämä nyt menee vähän raapimiseksi. Kirjassa on monta limittäistä tarinaa ja se kyllä toimii hyvin, vaikken aina sellaisesta tyylistä niin tykkääkään. Kaikki eri tarinat, Marian nykyhetki, sitä edeltänyt episodi pienen maahanmuuttajatytön kanssa ja oma elämäntilanne muutenkin, sekä takaumat Marian teini-iän anoreksiaan on hyvin kerrottu. Samalla kun tarinasta (tarinoista) haluaa kuulla lisää, ymmärtää, että tässä käsitellään nyt samalla syvällisemminkin asioita. Aika monia eri asioita, mutta ne nivoutuvat kyllä aika luontevasti yhteen. Ei tullut sellaista oloa, että miten ihmeessä tämä nyt tähän tarinaan oikein liittyykään.
Tai no ehkä Mélanien "surusta" välillä mietin, että mitenkös tämä nyt tähän liittyykään, mutta kyllähän sekin tuohon vierauden teemaan liittyi. Tästä teemasta onkin sitten varmaan moni minua viisaampi jo sanansa sanonut, mutta kannattaa kyllä lukea netistä löytyviä Riikka Pulkkisen omia kommentteja.

Hieno kirja, kiitos.

Hosseini, Khaled: Leijapoika

Khaled Hosseini: Leijapoika

Seven / Otava 2009
Luin 22.9.2012
Kirja isolla Koolla. Tykkään kyllä ihan hurjasti Hosseini kirjoista. Tarinat ovat uskomattomia, surullisia, jopa kammottavia, mutta silti kauniita. Vanhan hyvän ajan tarinankerrontaa, vaikka aihepiiri tuleekin nykyaikaan.
Tuhat loistavaa aurinkoa luin kesällä ja johtuneeko sitten siitä, että oli ensimmäinen Hosseinin kirja, jonka luin, se oli minusta vielä parempi.
Olenkohan jotenkin liian tiukkapipoinen, mutta mua alkaa tosi helposti häiritä kirjoissa aika pienetkin epäjohdonmukaisuudet.
Joskus teen varmaan vääryyttäkin kirjailijoille, koska ehkä olen vain jättänyt jonkun lauseen lukematta ja siksi en ihan niele jotain kohtausta. Tässä kirjassa vain loppupuolella ote hiukan oheni alun intensiivisestä juonenkuljetuksesta. Ehkä se oli Amirin isän kuolema - isähän oli niin vahvasti pojan elämässä läsnä vielä aikuisenakin, että ehkä hänen kuolemansa sitten jotenkin vei poikaakin mukanaan.

Kirja siis kertoo kahden eri"säätyisen" pojan (Amir ja Hassan) elämästä, jonka lapsuusvuodet he viettävät yhdessä Afganistanissa. Poikien elämä muuttuu eräänä leijapäivänä peruuttamattomasti, mutta toisistaan he eivät pääse irti koko elämänsä aikana.

Tarinan itsensä lisäksi kirja jätti miettimään oloja islamilaisissa maissa. On aika surullista lukea, miten luokkajako rotujen, kansojen ja uskontojen välillä on ollut jo kauan sitten vallalla. Jotenkin elämä kuitenkin sujui, mutta eihän se kovin oikeudenmukaista ollut.
Tulee vähän toivoton olo, miten tämänkaltaiseen maahan voisi koskaan tulla todellista rauhaa. Vuosikymmenien sodat ovat vain jättäneet liikaa kostettavaa, puolin ja toisin. Miksi, voi miksi ihmiset eivät voi elää sovussa ja rauhassa keskenään, vaan aina jonkun täytyy kiusata toisia. Ja kun toinen pääsee valtaan, sama kiusaaminen jatkuu, nyt vain toisin päin. Ja mitä pahemmin on ennen kiusattu ja kidutettu, sitä suurempi "oikeutus" on kiduttaa ja tappaa vielä enemmän. Lisäksi suuri osa kansalaisista on lähtenyt pakolaisiksi muualle, eivätkä enää ole samoja ihmisiä, vaikka palaisivatkin maahansa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kirjoitettavaa, ehkäpä jatkan vielä lisää.

Leskinen, Juice: Äeti

Juice Leskinen: Äeti

runokirja

Kirjayhtymä 1994
Luettu syysk. 2012

Ala-Harja, Riikka: Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Like Kustannus Oy 2012
Luettu ~ 13.9.2012

Kuvaus:
Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä.
Kommentti:

1.11.2012, mietteitä, joita nyt vielä muistan.

Kirjassa oli kolme teemaa. Vahvimpana tietysti perheen lapsen vakava sairastuminen, joka osuu vanhempien suhteen kriisiin, tai paremminkin suhteen loppumiseen (= toinen teema).

Ikään kuin sivujuonteena kulkevat katkelmat 2. maailmansodan vaiheista. Päähenkilö on ammatiltaan turistiopas, joka kuljettaa monenlaisia turistiryhmiä 2. maailmansodan ajan muistomerkeille Ranskan rannikolle. Tämä on lopulta niin vahva osa kertomusta, ettei se oikeastaan sivujuonne olekaan.

Jonkin verran mieltäni askarrutti, miten tämä osa oikeastaan liittyi itse tarinaan, mutta ei se kokonaisuutta loppujen lopuksia häirinnytkään.

Tykkäsin kirjasta muuten kovasti, mutta minua häiritsi kovasti se, etten mitenkään pystynyt mieltämään päähenkilöä ranskalaisnaiseksi. Kuvittelin alusta lähtien hänen olevan joko suomalainen, Ranskaan muuttanut tai esim. saksalainen. Kun sitten minulle valkeni, että hän oli ranskalainen, juuri tuolta seudulta kotoisinkin, se ei tuntunut loppujen lopuksikaan uskottavalta. En ihan tarkkaan tiedä, mistä tämä "epäsopivuus" oikeastaan johtuikaan, jotenkin henkilökuvaus ei vain istunut - tai sitten minulta oli jäänyt jokin tätä asiaa selventävä seikka huomaamatta.

Aluksi podin myös pientä moraalista noloutta kirjan lukemisesta, olihan siitä noussut julkisuudessa kohu.
Kirjailijan sisaren perheessä tapahtui jokunen vuosi sitten juuri kuvattu lapsen sairastuminen leukemiaan ja perhe (jotka ovat sukulaisten ystäviä ja löyhästi tuttuja - itse asiassa juuri tuo leukemian sairastanut lapsi on käynytkin meillä) nosti kirjan ilmestyttyä kysymyksen, missä menee raja. Saako kirjailija käyttää läheistensä raskaita kokemuksia kirjansa tekemisessä.

Miten sitten tuollaista voisi rajata? Pitäisikö olla jokin aikaraja, kuinka monen vuoden päästä toisten elämän tapahtumia saa käyttää? Moni kirja olisi jäänyt kirjoittamatta, jos tällaisia rajoitteita olisi. Ei se vaan taida toimia.

Toisaalta olen niinkin skeptinen, että ajattelin tällaisen olevan lopulta aika hyvää (joskis toki kyseenalaista!) julkisuuskampanjaa.

Päällimmäisenä mieleeni jäi kirjan varsinaisesta aiheesta se, miten (avio)erot todella rikkovat perheitä. Miten yksin jääkään ihminen tuollaisessa tilanteessa. Oli sitten kysymys surusta tai lopulta koittaneesta ilosta; kun ei ole vierellä sitä ihmistä, joka ainoana maailmassa voi ymmärtää, miten pienet asiat ovat lopulta merkityksellisiä vaikkapa paranemisprosessissa.

Päädyin filosofeeraamaan muutenkin sitä, miten erot mielestäni suorastaan vieraannuttavat ihmisiä omasta elämästään. Menneisyydessä on asioita, joista ei haluta tai suorastaan voida puhua uusien ihmisten kanssa. Asiat ovat kipeitä, niistä saattaa tulla riitaa tai yksinkertaisesti ei enää ole olemassa sitä ihmistä, jonka kanssa muistella lapsen ensiaskeleita. - Ja iloita, kun lapsi paranee ja on taas oma villi itsensä. Mikä sääli.
Niin, taas enemmän tällaista tajunnanvirtaa kuin kovin korkealaatuista kirja-analyysiä :).

Lehtonen, Joel: Putkinotko

Joel Lehtonen: Putkinotko

Karisto 1919-1920 / Otava 1998

Luettu yhdessä elo-syyskuu 2012

Wau!
"Kertomus vuokramies Käkriäisestä, laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta akastaan Rositasta, heidän kymmenestä lapsestaan ja yhdestä elokuisesta hellepäivästä, jona kirjakauppias Muttinen rakastajattarensa kanssa saapuu alustalaisiaan tapaamaan."

Klassikko, joka jostain syystä on jäänyt ennen lukematta, mutta sitä suuremmalla ilolla luimme sen nyt. Erittäin onnistunut valinta myös yhdessä luettavaksi. Tämän kirjan parissa sai nautiskella paitsi sujuvan soljuvasta tarinan etenemistä ( vaikka kaikki siis tapahtuu yhden ainokaisen elokuisen päivän aikana!), myös herkullisesta suomen kielestä. Kyllä tuli Käkriäisen väki ja pihapiiri tutuksi. Nyt onkin jo vähän ikävä :).

Kallio, Katja: Tyypit

Katja Kallio: Tyypit
Otava 2004

Luin 29.8.2012

Haha. Itsekseen hekottelu on hauskaa.

Bosco, Manuela: Ylitys

Manuela Bosco: Ylitys
Teos 2012
Luin - 26.8.2012
Kirjaston VIPpilaina
Muistan vielä itsekin lahjakkaan ja menstyvän yleisurheilija Manuela Boscon, joka katosi kuvioista.
Nyt hän on kirjoittanut urheilijaurastaan ja sen loppumisesta hyvin henkilökohtaisen kirjan.
" Minä olen isän guerrira, vahva tyttö."
Kaikki Manuelan elämässä ja urheilussa (koska urheilu on oikeastaan kaikki elämässä) - kulminoituu Boscon isäsuhteeseen. Isä on vahva italialaispersoona ja valmentaja, alansa guru, maailmanlaajuisesti. Mutta samalla hän on isä, joka intohimoisena valmentajana näkee tyttäriensä lahjakkuuden ja vaatii heiltä sitä myöten kaiken. Isän vaikutuksesta ei pääse irti, vaikka haluaisikin ja isän ammattitaito ja persoona tulee aina läpi. Kaunista, vaativaa, mutta myös surullista. Sillä kun isä sairastuu ja kuolee, ei elämällä tai ainakaan urheilulla ole enää oikein pohjaa.
Onneksi Bosco kuitenkin käsittääkseni on löytänyt onnen ja elämän ihan muualta. Varmaan oma vaikutuksensa ristiriitoihin on ollut kahden kulttuurin perheellä. Ollako suomalainen vai italialainen?
Tykkäsin kirjasta. Se oli hyvin suora ja silti kuitenkin jotenkin valikoiva mielestäni. Hyvällä tavalla, koska en oikein viihdy tirkistelylukijana. Jos kirjoittaja on liian avoin, tulee nolo olo. Tässä säilyi sentään jonkinlainen intimiteettisuoja, vaikka todella henkilökohtaisilla alueilla liikuttiinkin. Jonkin verran jäi mieleen kaihertamaan, miten ura olisi voinutkaan jatkua, jos myös henkiselle valmennukselle olisi annettu paremmin tilaa. Nykyään monilla urehilijoilla taitaa sitä henkistäkin valmennusta jo olla - varmaan syystäkin.
Oliko urheilijan ura alun perin väärä - oliko se Boscon oma vai isän valitsema. Suosittelen lukemaan.

Samartin, Cecilia: Señor Peregrino

Cecilia Samartin: Señor Peregrino
Cosmopolitan 2010, suom. Tiina Sjelvgren
Luettu yhdessä ääneen 07-08 / 2012.
-----------------------------
"Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.
Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.
Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä."
Hieno kirja, sopi hyvin myös (hitaammin) ääneen luettavaksi! Loppuratkaisu oli todella tyylikäs, kirjan tunnelma jäi ilmaan leijailemaan. Suosittelen!!

Ahern, Cecelia: Lahja

Cecelia Ahern: Lahja
-- Gummerus 2009 --
-- Luin 13.8.2012 --
Kirja kertoo kiireessä elävästä irlantilaisesta liikemiehestä Lou Suffernista. Tyyppi on minuttiaikatauluttanut elämänsä ja lisäksi hän on koko ajan jo menossa seuraavaan paikkaan. Työ on tärkein. Vaikka miehellä on ihana vaimo ja suloiset pienet lapset, hän haluaa keskittyä ensisijaisesti etenemään työurallaan. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmissuhteet ovat siis auttamattomasti toisella sijalla niin vaimon kuin muidenkin lähimpien suhteen.
Lou tapaa sattumalta työpaikkansa ovensuussa kerjäävän Gaben ja jonkin oudon tunteen vallassa päätyy hankkimaan Gabelle työpaikan yrityksensä postitusosastolta.
Alkaa tapahtua. Välillä en aina oikein tiennyt, missä mennään, mutta Gabella on joka tapauksessa Loulle lahja. Lou saa opetuksen, mutta suostuuko hän sitä oppimaan, kas siinä hyvä kysymys.
Tarina oli ehkä hiukkasen liian epäaito, vaikka sen opetus onkin erittäin tärkeä. Satunahan tämä on otettava, mutta ihan täysin en juoneen päässyt mukaan. Huippukirjassa henkilöt alkavat todella elää ja tuntua aidoilta, tässä nyt ei ihan niin onnistunut käymään.
Lisäksi kirjaili sortui lopussa vielä erikseen alleviivaamaan sanomaansa. Hyvä sinänsä, että sanoma kerrattiin, koska se jäi vähän sekavaksi. Mutta kyllä kunnon kirjailijan pitäisi osata se rivien välissä kertoa ilman loppulauseitakin, kun on jo 370 sivua kirjoittanut. Nih.
Alun "kalkkunaepisodin" liittämistä tarinaan en oikein ymmärrä. Jotenkin ihan outo erillinen tapahtuma - mutta kai se yritti alleviivata tätä tarinan opetuksellisuutta.
Njaa..

Utrio, Kaari: Porvarin morsian

Kaari Utrio: Porvarin morsian / luettu 1.8.2012

See, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
- WSOY 2006 -
Luettu 31.7.2012
Tarina 1800-luvun Kiinasta, kahden naisen elämästä ja jo lapsena alkaneesta erityislaatuisesta ystävyydestä. Kirja kertoo tyttöjen kehityksestä ja aikuisuuteen kasvamisesta, johon kuului ajan tavan mukaan myös jalkojen sitominen. Tarina kertoo myös naisten kehittämästä salaisesta nu shu -kirjoituksesta.
--- Oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten konfutselaiset ihanteet hallitsivat elämää. Vastaavuuksia (ed. kirjan) Afganistaniin ja islamin sääntöihin löytyi roppakaupalla. Tietyllä tavalla entisaikojen säännöt kiehtovat minua kovastikin.
Kyllähän ne ovat selkeyttäneet ihmisten elämää, vaikkakin niiden nojalla on kauheita vääryyksiä tapahtunutkin ihmisille. Selvästikin ihmisluonnolla on aina ollut tarve luoda sääntöjä ja rajoituksia - mihin sitten johtaakaan vaikkapa tämä suomalaiskansallinen "ei mitään rajoja tai sääntöjä" -meininki. Anarkiaan?

Nopolat: Risto Räppääjä x monta

Ääneen luettu matkakirjoina Ahvenanmaalla 7/2012. Parasta!

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Otava 2008. Luettu 22.7.2012 +++++

Palviainen, Jukka-Pekka: John Lennonin valkoinen flyygeli

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli. Johnny Kniga 2012, luettu 14.-16.7.2012. - kirjattu heinäkuulle 30.7.2012 -

Havaste, Paula: Kaksi rakkautta

Paula Havaste: Kaksi rakkautta
---- Luettu 6.7.2012
Kirjan laina-aika alkoi huveta, mutta päätin selata kirjan pikalukuna läpi. Harmi, koska kirja olisi lopulta kyllä ansainnut huolellisemman luennan. Paras terä juonesta ja sen yllätysmomenteista siis livahti vähän käsistä. Sota-aika, kotirintama, yllätykselliset suhteet molemmilla suunnilla...

Palviainen, Jukka-Pekka: Hedelmäpeli

Jukka-Pekka Palviainen: Hedelmäpeli -- Johnny Kniga 2005 -- Luettu 30.6.2012

Hovden, Mange: Saamelandia

Magne Hovden: Saamelandia - Luettu 7.6.2012 - VIPpikirja, siis luettu hätäsesti läpi.

Payne, Eila: Karjalan tyttö (1)

Eila Payne: Karjalan tyttö (1) -- Taikamedia 2005 -- Luin 4.6.2012 -- Kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa Karjalasta kotoisin oleva Katriina Tiainen perheineen lähtee evakkoon, palaa vähäksi aikaa kotiseudulle, mutta joutuu Karjalan luovutuksen jälkeen uudelleen muuttamaan, lopullisesti. Suuri perhe ajautuu eri vaiheiden kautta Pohjanmaalle. Pohjavirtana on vahva hengellinen tunne, karismaattinen usko. Kuvaus on mielenkiintoista, mutta jonkin verran itseäni ehkä häiritsikin itselle vieraanoloinen karismaattisuus. Toisaalta se juuri antoi tarinasta ja päähenkilöstä hyvin henkilökohtaisen kuvan. Ihan parasta vetovoimaa en kirjasta löytänyt, vaikka aihe itsessään kiinnostikin. Meni vähän loppuunkahlaamisen puolelle. Silti ajattelin kyllä lainata vielä joskus toisen osan, jossa Katriina lopulta jo pääsee haluamaansa ja pitkään valmistelemaansa lähetystyöhön Afrikkaan.

Maijan tarina

Lapsen seksuaalista väärinkohtelua, taustayhteisönä vanhoillislestadiolaisuus.. -- Maijan tarina on tärkeä. Sekä itse tarina, että kirjan loppuosassa olevat asinatuntijatekstit, jotka todella toimivat. Vaikka olikin raskasta luettavaa, olen iloinen, että luin tämän kirjan. Maijalle paljon halauksia, toivottavasti tämä kirja auttaa sekä sinua, että kohtalotovereitasi! --- Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen, Kirjapaja 2012. Luin 1.6.2012

Kyrö, Tuomas: Miniä

Luin jo toukokuussa, mutta en ehtinyt päivittää tänne. Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällinen; olipa ihan mahtava idea. Kun osti tiettynä päivänä (23.4.2012) INFO-kirjakaupasta vähintään kympillä kirjoja, sai tämän kirjan ihan ilmaiseksi!! -- Luimme yhdessä, ja nämä Mielensäpahoittajat toimivatkin ehdottomasti parhaiten ääneen luettuina. -- Tykkäsin. Näkökulman vaihto toimi hyvin ja tietysti etua oli siitä, että olen lukenut "edeltäjä"teokset.