Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Translated from the English translation Message from an Unknown Chinese Mother - Stories of Loss and Love

Atena Kustannus Oy / Otava 2013

Luin ~3.6.2013 ----------------

Kustantajan esittely:
Kiinan äidit ja tyttäret, jotka eivät koskaan saaneet elää yhdessä

Tuhannet ja taas tuhannet kiinalaisnaiset ovat joutuneet luopumaan tyttäristään. He ovat jättäneet lapsen asemalaiturille, antaneet tämän adoptoitavaksi tai hylänneet orpokotiin tai sairaalan portaille. Joidenkin naisten kohtalo on ollut alistua ikivanhoihin tapoihin: kun vastasyntynyt ei ole suvun odottama poika, lapsi nostetaan vesiammeeseen – ja jätetään sinne. ”Tyttövauva ei ole edes lapsi”, saneli syrjäseutujen perinne tyttärien kohtalon vielä parikymmentä vuotta sitten.

Kiinalaissyntyinen toimittaja-kirjailija Xinran kertoo kymmenen kiinalaisnaisen elämäntarinat – ja omansa. Naiset ovat kohdanneet niin yhden lapsen politiikan, naisia kahlitsevat perinteet kuin äärimmäisen köyhyydenkin. Xinranin oman unelman pienen orpotytön kasvattamisesta murskasi yhteiskunnan painostus. Lapsistaan luopuneet äidit ovat itsekin Kiinan kadotettuja tyttäriä: heidän sydämessään on jatkuva suru ja tuska, heidän ajatuksensa ovat kiinnittyneet lapseen, jota he eivät koskaan saaneet tuntea.

Kiinan kadotetut tyttäret on henkilökohtainen ja ajankohtainen, surun täyttämä kirja, mutta herättää myös toivon muutoksesta. Lisäksi se on viesti tuhansille ulkomaille adoptoiduille kiinalaistytöille. Millainen on voinut olla heidän biologisen äitinsä tarina? Miksi hän joutui luopumaan omasta lapsestaan?
----------------------
Oli mielenkiintoinen kirja. Hyvä muistutus siitä, miten kummallisissa kulttuureissa ihmiset ovat eläneet ja elävät. Kummallisissa nimen omaan siinä mielessä, että erilaisten perimmäistapojen, poliittisten ideologioiden, kulttuuristen vaatimusten ja ties mistä syistä ihmiset joutuvat tekemään todella radikaaleja ratkaisuja täysin luonnonvastaisesti.
Eikö ihmisellä luonnostaan ole tarve ja halu lisääntyä ja sen jälkeen huolehtia jälkeläisistään?

Kuitenkin niin monista syistä ihminen voi joutua toimimaan tuota luonnon säätämää jrjestystä vastaan.

Joskus kaipaisin ehkä itse tasapuolisuuden vuoksi sen huomioimista, että lapsensa luovuttanut äiti ja lapsi, joka on luovutettu, jäävät ikuisesti vajaaseen tilaan. Suurimpana ja päällimmäisenä on kaipaus toisen luo. Sitten tietysti lapsen puolelta kysymys, miksi? Miksi äiti antoi minut pois? Tuttua on varmaan myös viha. Lopuksi kuitenkin tämän viha-rakkaus-asetelman välissä on muutakin.

Eivät kaikki äidit ja lapset (tyttäret) todellakaan rakasta toisiaan tai tule edes keskenään kovin hyvin toimeen. Äiti, joka kasvattaa lapsen, joutuu myös kieltämään ja olemaan ikävä. Lapsi kritisoi, uhmaa, vastustaa, ehkä joskus hylkääkin. Harvoin tietenkään ihan totaalisesti, mutta sitäkin tapahtuu. Ja joka tapauksessa arki voi olla melkoisen rajua tastelua. Sitä eivät toisistaan erotetut äidit ja tyttäret saa eivätkä joudu koskaan kokemaan, siksi ihannointi tai viha saattaa jäädä päällimmäisiksi tunteiksi. Ja siksihän tietysti luopuminen onkin niin katkeraa. Kun joutuu luopumaan normaaln yhteiselämän kaikenkirjavasta sekamelskasta. Toisesta on jäljellä vain muisto tai pelkkä kaipaus.