Kallio, Katja: Tyypit

Katja Kallio: Tyypit
Otava 2004

Luin 29.8.2012

Haha. Itsekseen hekottelu on hauskaa.

Bosco, Manuela: Ylitys

Manuela Bosco: Ylitys
Teos 2012
Luin - 26.8.2012
Kirjaston VIPpilaina
Muistan vielä itsekin lahjakkaan ja menstyvän yleisurheilija Manuela Boscon, joka katosi kuvioista.
Nyt hän on kirjoittanut urheilijaurastaan ja sen loppumisesta hyvin henkilökohtaisen kirjan.
" Minä olen isän guerrira, vahva tyttö."
Kaikki Manuelan elämässä ja urheilussa (koska urheilu on oikeastaan kaikki elämässä) - kulminoituu Boscon isäsuhteeseen. Isä on vahva italialaispersoona ja valmentaja, alansa guru, maailmanlaajuisesti. Mutta samalla hän on isä, joka intohimoisena valmentajana näkee tyttäriensä lahjakkuuden ja vaatii heiltä sitä myöten kaiken. Isän vaikutuksesta ei pääse irti, vaikka haluaisikin ja isän ammattitaito ja persoona tulee aina läpi. Kaunista, vaativaa, mutta myös surullista. Sillä kun isä sairastuu ja kuolee, ei elämällä tai ainakaan urheilulla ole enää oikein pohjaa.
Onneksi Bosco kuitenkin käsittääkseni on löytänyt onnen ja elämän ihan muualta. Varmaan oma vaikutuksensa ristiriitoihin on ollut kahden kulttuurin perheellä. Ollako suomalainen vai italialainen?
Tykkäsin kirjasta. Se oli hyvin suora ja silti kuitenkin jotenkin valikoiva mielestäni. Hyvällä tavalla, koska en oikein viihdy tirkistelylukijana. Jos kirjoittaja on liian avoin, tulee nolo olo. Tässä säilyi sentään jonkinlainen intimiteettisuoja, vaikka todella henkilökohtaisilla alueilla liikuttiinkin. Jonkin verran jäi mieleen kaihertamaan, miten ura olisi voinutkaan jatkua, jos myös henkiselle valmennukselle olisi annettu paremmin tilaa. Nykyään monilla urehilijoilla taitaa sitä henkistäkin valmennusta jo olla - varmaan syystäkin.
Oliko urheilijan ura alun perin väärä - oliko se Boscon oma vai isän valitsema. Suosittelen lukemaan.

Samartin, Cecilia: Señor Peregrino

Cecilia Samartin: Señor Peregrino
Cosmopolitan 2010, suom. Tiina Sjelvgren
Luettu yhdessä ääneen 07-08 / 2012.
-----------------------------
"Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.
Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.
Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä."
Hieno kirja, sopi hyvin myös (hitaammin) ääneen luettavaksi! Loppuratkaisu oli todella tyylikäs, kirjan tunnelma jäi ilmaan leijailemaan. Suosittelen!!

Ahern, Cecelia: Lahja

Cecelia Ahern: Lahja
-- Gummerus 2009 --
-- Luin 13.8.2012 --
Kirja kertoo kiireessä elävästä irlantilaisesta liikemiehestä Lou Suffernista. Tyyppi on minuttiaikatauluttanut elämänsä ja lisäksi hän on koko ajan jo menossa seuraavaan paikkaan. Työ on tärkein. Vaikka miehellä on ihana vaimo ja suloiset pienet lapset, hän haluaa keskittyä ensisijaisesti etenemään työurallaan. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmissuhteet ovat siis auttamattomasti toisella sijalla niin vaimon kuin muidenkin lähimpien suhteen.
Lou tapaa sattumalta työpaikkansa ovensuussa kerjäävän Gaben ja jonkin oudon tunteen vallassa päätyy hankkimaan Gabelle työpaikan yrityksensä postitusosastolta.
Alkaa tapahtua. Välillä en aina oikein tiennyt, missä mennään, mutta Gabella on joka tapauksessa Loulle lahja. Lou saa opetuksen, mutta suostuuko hän sitä oppimaan, kas siinä hyvä kysymys.
Tarina oli ehkä hiukkasen liian epäaito, vaikka sen opetus onkin erittäin tärkeä. Satunahan tämä on otettava, mutta ihan täysin en juoneen päässyt mukaan. Huippukirjassa henkilöt alkavat todella elää ja tuntua aidoilta, tässä nyt ei ihan niin onnistunut käymään.
Lisäksi kirjaili sortui lopussa vielä erikseen alleviivaamaan sanomaansa. Hyvä sinänsä, että sanoma kerrattiin, koska se jäi vähän sekavaksi. Mutta kyllä kunnon kirjailijan pitäisi osata se rivien välissä kertoa ilman loppulauseitakin, kun on jo 370 sivua kirjoittanut. Nih.
Alun "kalkkunaepisodin" liittämistä tarinaan en oikein ymmärrä. Jotenkin ihan outo erillinen tapahtuma - mutta kai se yritti alleviivata tätä tarinan opetuksellisuutta.
Njaa..

Utrio, Kaari: Porvarin morsian

Kaari Utrio: Porvarin morsian / luettu 1.8.2012

See, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
- WSOY 2006 -
Luettu 31.7.2012
Tarina 1800-luvun Kiinasta, kahden naisen elämästä ja jo lapsena alkaneesta erityislaatuisesta ystävyydestä. Kirja kertoo tyttöjen kehityksestä ja aikuisuuteen kasvamisesta, johon kuului ajan tavan mukaan myös jalkojen sitominen. Tarina kertoo myös naisten kehittämästä salaisesta nu shu -kirjoituksesta.
--- Oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten konfutselaiset ihanteet hallitsivat elämää. Vastaavuuksia (ed. kirjan) Afganistaniin ja islamin sääntöihin löytyi roppakaupalla. Tietyllä tavalla entisaikojen säännöt kiehtovat minua kovastikin.
Kyllähän ne ovat selkeyttäneet ihmisten elämää, vaikkakin niiden nojalla on kauheita vääryyksiä tapahtunutkin ihmisille. Selvästikin ihmisluonnolla on aina ollut tarve luoda sääntöjä ja rajoituksia - mihin sitten johtaakaan vaikkapa tämä suomalaiskansallinen "ei mitään rajoja tai sääntöjä" -meininki. Anarkiaan?

Nopolat: Risto Räppääjä x monta

Ääneen luettu matkakirjoina Ahvenanmaalla 7/2012. Parasta!

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Otava 2008. Luettu 22.7.2012 +++++

Palviainen, Jukka-Pekka: John Lennonin valkoinen flyygeli

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli. Johnny Kniga 2012, luettu 14.-16.7.2012. - kirjattu heinäkuulle 30.7.2012 -

Havaste, Paula: Kaksi rakkautta

Paula Havaste: Kaksi rakkautta
---- Luettu 6.7.2012
Kirjan laina-aika alkoi huveta, mutta päätin selata kirjan pikalukuna läpi. Harmi, koska kirja olisi lopulta kyllä ansainnut huolellisemman luennan. Paras terä juonesta ja sen yllätysmomenteista siis livahti vähän käsistä. Sota-aika, kotirintama, yllätykselliset suhteet molemmilla suunnilla...

Palviainen, Jukka-Pekka: Hedelmäpeli

Jukka-Pekka Palviainen: Hedelmäpeli -- Johnny Kniga 2005 -- Luettu 30.6.2012

Hovden, Mange: Saamelandia

Magne Hovden: Saamelandia - Luettu 7.6.2012 - VIPpikirja, siis luettu hätäsesti läpi.

Payne, Eila: Karjalan tyttö (1)

Eila Payne: Karjalan tyttö (1) -- Taikamedia 2005 -- Luin 4.6.2012 -- Kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa Karjalasta kotoisin oleva Katriina Tiainen perheineen lähtee evakkoon, palaa vähäksi aikaa kotiseudulle, mutta joutuu Karjalan luovutuksen jälkeen uudelleen muuttamaan, lopullisesti. Suuri perhe ajautuu eri vaiheiden kautta Pohjanmaalle. Pohjavirtana on vahva hengellinen tunne, karismaattinen usko. Kuvaus on mielenkiintoista, mutta jonkin verran itseäni ehkä häiritsikin itselle vieraanoloinen karismaattisuus. Toisaalta se juuri antoi tarinasta ja päähenkilöstä hyvin henkilökohtaisen kuvan. Ihan parasta vetovoimaa en kirjasta löytänyt, vaikka aihe itsessään kiinnostikin. Meni vähän loppuunkahlaamisen puolelle. Silti ajattelin kyllä lainata vielä joskus toisen osan, jossa Katriina lopulta jo pääsee haluamaansa ja pitkään valmistelemaansa lähetystyöhön Afrikkaan.

Maijan tarina

Lapsen seksuaalista väärinkohtelua, taustayhteisönä vanhoillislestadiolaisuus.. -- Maijan tarina on tärkeä. Sekä itse tarina, että kirjan loppuosassa olevat asinatuntijatekstit, jotka todella toimivat. Vaikka olikin raskasta luettavaa, olen iloinen, että luin tämän kirjan. Maijalle paljon halauksia, toivottavasti tämä kirja auttaa sekä sinua, että kohtalotovereitasi! --- Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen, Kirjapaja 2012. Luin 1.6.2012

Kyrö, Tuomas: Miniä

Luin jo toukokuussa, mutta en ehtinyt päivittää tänne. Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällinen; olipa ihan mahtava idea. Kun osti tiettynä päivänä (23.4.2012) INFO-kirjakaupasta vähintään kympillä kirjoja, sai tämän kirjan ihan ilmaiseksi!! -- Luimme yhdessä, ja nämä Mielensäpahoittajat toimivatkin ehdottomasti parhaiten ääneen luettuina. -- Tykkäsin. Näkökulman vaihto toimi hyvin ja tietysti etua oli siitä, että olen lukenut "edeltäjä"teokset.

Utrio, Kaari: Oppinut neiti

Kaari Utrio: Oppinut neiti - Amanita 2011. - Luin 13.5.2012

Kolbe, Pirkko: Ei aika eläen lopu

Pirkko Kolbe: Ei aika eläen lopu -- Kirjapaja 2005 - luin 3.5.2012

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike Luin: - Luin kirjan yksin, koska se oli kirjaston VIPPIlaina. Nämä pitäisi kyllä ehdottomasti kuunnella. Viimeksikin parhaat palat tuli esiin, kun tytär luki meille ääneen. Joten jään odottamaan yhteisiä lukuhetkiä.

Hayden, Torey: Viattomat

Torey Hayden: Viattomat
Innocent Foxes

Otava 2012

Luin 5.4.2012

Torey Haydenin uusin kirja, tällä kertaa fiktiivinen tarina, ei siis varsinaisesti taida pohjautua Haydenin oppilaiden / asiakkaiden / potilaiden elämään. Asetelma oli mielenkiintoinen, sillä kirjassa tapahtuu 9-vuotiaan pojan sieppaus. Edellinen lukemani kirjahan kertoi tositarinan Natasha Kampuschin vuosista siepattuna.

Tarkoitus ei ole paljastaa kirjan juonta, mutta olihan tässä kyseessä aikamoinen umpikuja.
Lapsi, jota kukaan ei halua, joutuu siepatuksi, eikä häntä oikein kukaan kaipaa silloinkaan. Sieppaus sinänsä on hetken mielijohteesta tehty ja johtaa yhä syvemmälle sekasotkuun. Välillä oikeasti pelotti, että tämä tilanne ei voi raueta kenenkään kannalta hyvin, siksi yksioikoiseksi sieppaaja osoittautui. Päähuomion kirjassa saa kuitenkin siepatun pojan sekä sieppaajan puoliksi tahtomattaan mukaan joutuneen vaimon keskinäinen suhde.

Tarina jää mielestäni ehkä hieman kesken, etenkin pojan näyttelijäisän osalta. Tai siis se jää avoimeksi ihan tarkoituksellakin pojan osalta, mutta jälkeenpäin mietitytti, että mahtoiko kirjailija jotenkin unohtaa tarinan toisen juonikuvion.

Yhteinen teema Kampuschin kirjan kanssa oli se, miten siepattu (lapsi) lopulta turvautuu jopa sieppaajaansa. Tässä tapauksessa Dixie osoittautuu jopa ensimmäiseksi aikuiseksi pojan elämässä, joka on aidosti kiinnostunut pojasta ja on hänelle oikea huolehtiva - ja siksi myös rajoittava - aikuinen (lähimmäinen).

Nyt menee jo tuon edellisen kirjan arvioinniksi, pitää ehkä liittää tämä kohta sinnekin!

Mietin nimittäin jo Kampuschin kirjaa lukiessa, että Nataschan tilanne vastasi jollain tavalla esim. lapsivaimojen asemaa. Silloinkin nuori tyttö vastoin omaa tahtoaan joutuu alistumaan (vanhemman) miehen ja ylipäätään aikuisten määräys- ja jopa mielivaltaan. Ulospääsyä ei ole, pitää vain sopeutua kuten parhaiten tahtoo. Joissain kulttuureissa tämä on ihan "maan tapa", mutta voikohan sellaista silti kukaan hyväksyä. Länsimaissa lapsikin (?) tietää moisen toiminnan vääräksi ja siksi myös sopeutuminen on vaikeampaa.

.... jatkuu....

Kampusch, Natascha: 3096 päivää

Natascha Kampusch: 3096 päivää

alkup. 3096 Tage

Otava 2011

Luin 2.4.2012


Kymmenvuotias Natascha Kampusch siepattiin koulumatkalla 2.3.1998. Sieppaaja piti häntä 3096 päivää vankina kellarityrmässä. Vankeutensa aikana Natascha keskittyi selviämiseen, ajattelemaan vain seuraavaa päivää ja haaveili salaa vapaudesta. 23.8.2006 hän onnistui omin voimin pakenemaan. Sieppaaja Priklopil riisti vielä samana päivänä itseltään hengen. Nyt Natascha Kampusch kertoo ensimmäisen kerran omin sanoin sieppauksesta, vankeusajasta, suhteestaan sieppaajaan ja siitä, kuinka hän selvisi karmeasta koettelemuksestaan. (takakansi)


---
LISÄÄ MYÖH. Kirjan kanssa tuli vähän kiire, kun tämä oli taas niitä kirjaston VIPPIlainoja; viikko aikaa lukea ed. kirja loppuun ja sitten tämä.

McCall Smith, Alexander: Kirahvin kyyneleet

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet - Mma Ramotswe tutkii

Tears of the Giraffe
Otava 2004
Mma Ramotswe -sarjan 2. osa

Luin 29.3.2012


Sympaattisesti kirjoitettu kirja Botswanan 1. naisten etsivätoimiston toimista. Tämä vaan saa niin hyvälle tuulelle. Pulmallisten tilanteiden ratkomisen lomassa Mma Ramotswen oma elämä ja ajatukset ajanmenosta antavat paljon. Tykkään niin tästä sarjasta, laitanpa taas kirjastoon varauksen seuraavasta osasta.

Takakannen kuvaus: Rehevän elämäniloinen Mma Ramotswe selvittää jälleen pulmia pettämättömän ihmistuntemuksena, rooibos-teensä ja sihteerinsä mma Makutsin avulla.

Seierstad Åsne; Kabulin kirjakauppias

Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias

Norjankielinen alkuteos: Bokhandleren i Kabul - et familiedrama

WSOY 2003

Luimme yhdessä ääneen, valmista 20.3.2012

Wikipedian tietoa täällä.

Arvio mm. täällä.

Takateksti:
"Nuori lehtinainen Åsne Seierstad oleskelee Afganistanissa talibanien kukistumisen jälkeen. Hän tutustuu Kabulissa kirjakauppias Sultan Khaniin ja saa idean kirjoittaa kirjan hänen perheestään: tavallisista ihmisistä muutosten kourissa.
Åsne saa asua kirjakauppiaan kotona kevään 2002 ja tutustua perheenjäseniin - Khanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Hän käy naisten kanssa basaarissa, kylpylässä, kauneushoitolassa ja häissä. Miesten kanssa hän saa oleskella vapaasti esimerkiksi kirjakaupassa ja käydä matkoilla. Vaalea norjatar herättäisi suhteetonta huomiota, ja siksi Åsne pukeutuukin yleensä kaiken peittävään burqaan, jonka ristikon takaa hän saattaa kaikessa rauhassa tarkkailla ympäristöään.
Kirja kertoo kielletystä rakkaudesta, järjestetyistä avioliitoista, rikoksista ja rangaistuksista, ankarista säännöistä ja nuorten kapinoinnista. Åsne Seierstadin haastattelemista ihmisistä syntyy kuva kansasta, joka yrittää vapautua sotaisesta menneisyydestään ja rakentaa parempaa tulevaisuutta."


No, kirjan ajoista on kohta kymmenen vuotta. Mielenkiintoinen, toki aika subjektiivinen näkökulma Afganistanista. Toki kertoo vain yhdestä perheestä. Välillä mietinkin, miten kirjailija on voinut saada julkaista tällaista tekstiä, melkoisen yksityiskohtaista kuvausta, eikä suinkaan kovin imartelevaa kohteilleen.
Niinhän se Wikipedia sitten kertookin, ettei ihan purematta ole nielty tätä selostusta. Oikeusjuttujakin on käyty.

Toisaalta mielenkiintoinen, mutta ainakin näin ääneen luettuna hieman liiankin perusteellinen ja "toimittajamainen" kuvaus. Henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta mutta jäivät jotenkin hieman hengettömiksi.

Hietamies, Eve: Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Otava 2012

Itsenäinen jatko kirjaan Yösyöttö.

Luin 19.3.2012

++++

Marklund, Liza: Vastalauseita

Liza Marklund: Vastalauseita
Otava 2012

alkup. Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985-2010

Luin 4.3.2012

kirjan takateksti:

Journalisti, feministi ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningatar kirjoittaa rohkeasti ajankohtaisista aiheista. Hän korottaa äänensä muistuttaakseen lukijoita naisten sorrosta, globaalista epätasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskuntaa nakertavasta rasismista.

Suorasanaisissa ja henkilökohtaisissa kolumneissaan 25 vuoden ajalta Liza Marklund kertoo, mikä saa hänet kerta toisensa jälkeen tarttumaan kynään, sanomaan vastaan, yhtymään kuoroon sorrettujen puolesta.

"Marklund huutaa vihaisena ja raivo on oikeutettua. Kuuntele häntä." - Helsingborgs Dagblad

Kommentti:
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että onneksi maailmassa on näitä Liza Marklundeja, jotka jaksavat puhua ja kirjoittaa - uudelleen ja uudelleen samoista tärkeistä asioista.

Tärkeää luettavaa. Oli mielenkiintoista lukea taustoja, hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia.
Liza Marklundilta olen lukenut ainakin Annika Bengtzon -sarjan.

Donoghue, Emma: Huone

Emma Donoghue: Huone

Tammi 2012

alkuper. Room 2012

luin 26.2.2012

Tästä lisää. Lukekaa ihmeessä.

Saat, Mari: Lasnamäen lunastaja

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

WSOY 2011

alkuper. Lasnamäe lunastaja (2009)

Luin 16.2. 2012

"Sympaattinen romaani vironvenäläisestä äidistä ja terävästä tyttärestä.

Natalja Filippovna muutti Tallinnaan 1980-luvulla ja sai tyttären. Lapsen isä oli ollut vain lämmin tuulahdus Nataljan elämässä. Neuvostojärjestelmän romahdus teki viroa osaamattomasta Nataljasta toisen luokan kansalaisen, ja vielä ahtaammaksi elämä käy, kun hän saa potkut työstään. Mikä nyt eteen, kun Sofia-tyttären hammashoitokin maksaa omaisuuden?

Teräväpäisen, Viron presidentin uraa ajattelevan Sofian tietämättä Natalja ryhtyy ilotytöksi. Työ tuo outoja tilanteita ja nöyryytyksiä, mutta myös mystisen ystävän, joka näyttää äidille ja tyttärelle uuden tien.

Romaani on yllättävästi polveileva kertomus elämän ehdoista rahan sokaisemassa maassa. Nataljan ja Sofian kirpeistä kommenteista saa osansa myös suomalainen elämänmeno. "

”Mari Saatin tekstissä mitä tavallisin arki saa runollista väriä ja mystisiä ulottuvuuksia.”
Luule Epner, Estonian Library Magazine

Valittu Viron parhaaksi romaaniksi 2008

Hayden, Torey: Aavetyttö

Torey Hayden: Aavetyttö

Otava 2007

Luin 11.2. 2012

---

lisää myöh.

Aika outo tarina, tällä kertaa keskitytään hyvin pitkälti vain yhden, valikoivasti puhumattoman tytön asiaan. Pikku hiljaa Torey Hayden saa selville asioita, joita hänkään ei taida uskoa todeksi. Eikö hän halua uskoa? Mietin kovasti lukiessa, miten terapeutti voi valikoida, mitä hän uskoo ja mitä ei. Jos ei itse tiedä vaikkapa satanismista, eihän edes terapeutti () voi auttaa potilastaan. Hurja tarina joka tapauksessa - ja sentään kohtalaisen tyydyttävä/onnellinen loppu. Tai ei loppu, vaan uuden alku. (3.3.2012)

McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 - Mma Ramotswe tutkii
The No 1 Ladies' Detective Agency

Otava 2003
Luin 7.2.2012


Kuvaus:

Mma Precious Ramotswe on keski-ikää lähestyvä, aikaansa seuraava ja perinteitä kunnioittava afrikkalainen nainen, joka myy isältään perimänsä karjan, perustaa etsivätoimiston ja ryhtyy ratkomaan ihmisten ongelmia. Aseinaan hänellä on pieni valkoinen pakettiauto, Botswanan Sihteeriopistossa loppu-tutkinnon suorittanut Mma Makutsi, rauhallinen harkinta ja lukuisat kupilliset rooibos-teetä.

Skotlantilainen oikeustieteen professori Alexander McCall Smith kuvaa Afrikkaa poikkeuksellisen värikkäästi ja valoisasti. Viisiosainen, menestystarinaksi noussut sarja on todellinen hyvän mielen lukuelämys.


Kommentti:
Jaa-a, mistähän mahdoin saada vinkin tähän kirjaan, en enää muista. Mulla oli kuitenkin kirja lainassa, kun kerran ihan sattumalta telkkaria katsellessa huomasin sieltä tutunkuuloisen ohjelman. Ensimmäinen osa samannimisestä telkkarisarjasta oli siis ihan sattumalta juuri silloin pyörimässä. Napsautin heti ohjelman tallennukseen, eikä siitä jäänyt kuin joku minuutti alusta näkemättä. Ihana sarja! Halusimme nähdä kaikki jaksot. (katsojat 12, 14, 16, 47 ja 47 v.)

Talven (muistatteko vielä marras- joulukuun ankeuden) harmaudessa tämä oli jo ulkoasultaan niin värikäs ja aurinkoinen sarja, että ihan siitä ilosta piti katsoa. Lisäksi ohjelma oli muutenkin hyvä, sopivasti erilainen kuin jo niin tutuiksi käyneet vaikkapa amerikkalaissarjat. Samoihin aikoihin katsoimme myös AD 1790 -sarjaa, joka sekin oli erilaisuudessaan todella mielenkiintoinen.

(Sivujuonteena tässä varmaan miellytti myös se, että sarjassa oli jotain hyvin samaa kuin perheemme lempparilastenleffassa "Kirikou ja paha noita". Sama kirkas afrikkalainen värimaailma ja kuvatyyli esim. alku- ja lopputeksteissä.)

Kun tv-sarja loppui, päätin lukea vielä kirjan. Kirja on hyvä, oli tietysti vänkää lukea kirjaa, kun telkkarisarjan hahmot elivät mielikuvissa. Sopivasti samaa ja silti vähän uuttakin. Taustaa päähenkilö Mma Ramotswen elämään tuli lisää.
Kirjan salapoliisitapaukset oli toteutettu yllättävänkin samanlaisina sarjassa. Minua ei haitannut, vaikka tunnistinkin nuo tapaukset sarjan perusteella.

Toivottavasti sarja jatkuu telkkarissa eikä mene meiltä ohi. Seuraavan kirjan (Kirahvin kyyneleet) laitan ainakin ihan pian varaukseen - kunhan nyt tuo huojuva kirjapino yöpöydällä ensin vähän laskisi.

Hayden, Torey: Toisten lapset

Torey Hayden: Toisten lapset
Otava 2006
Luin 2.2.2012


Kuvaus:
Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa.

Kommentti:
Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat.
Kovin järjestelmällistä opetusta ei tällä kertaa kirjasta löydy, itselleni ainakin tuli vaikutelma, että Hayden lienee tässä urallaan kohtuullisen aloittelija. Se olikin hieman hämmentävää, kun olen kuitenkin lukenut monia hänen kirjojaan myöhemmiltä, kokeneemmilta ajoilta.

Lasten tarinat ovat kyllä koskettavia, siksi opettajan oma hämmennys (kokemattomuus) ja suoranainen kyvyttömyys oikeasti vaikuttaa oppilaiden opetussuunnitelmien kunnolliseen pohtimiseen häiritsi jonkin verran. Toisaalta se laittoi kyllä miettimään, miten byrokraattista koulunkäynti monesti varmaan onkin. Kuka sen lopulta voi tietää, mikä on paras opiskelupaikka kenellekin, etenkään häiriintyneille tai kaltoinkohdelluille lapsille.
Surullisinta kirjassa oli Lori-tyttö, jonka elämä on todellakin mennyt pirstaleiksi isän pahoinpitelyn aiheuttaman aivovamman seurauksena. Sydän on tytöllä sitäkin suurempi, mutta eihän se hänelle menetettyä koskaan voi korvata.

Tan, Amy: Ilon ja onnen tarinat

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat

WSOY 1991

Luin 29.1.2012

"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."

Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)


Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?

Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?

Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.

Liksom, Rosa: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6

WSOY 2011

Luin 15.1.2011

---
Finlandia-kirjallisuuspalkinto v. 2011

Demick, Barbara: Suljettu maa

Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Atena 2011

Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.

Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.

Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.

Mustonen, Enni: Jääleinikki

Enni Mustonen: Jääleinikki

Otava 2011, luin 1.1.2012.

Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.


Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.

Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!

Erickson, Carolly: Tsaarin tytär

Carolly Erickson: Tsaarin tytär
/ Tsarina's Daughter

Atena 2010

Luin 29.12.2011

Kuvitteellinen tarina Venäjän vallankumouksesta ja sitä edeltävältä ajalta. Tarinassa kerrotaan Venäjän tsaariperheen elämästä, kertojana on tytär Tanja, joka jännittävästi välttyy teloitukselta ja päätyy ulkomaille, Kanadaan, yhdessä rakastettunsa Mihailin kanssa.

Kommentti:
Kiinnostava, vaikkain suht kevyt kirja. Kyllä minä tykkään näistä historiallisista romaaneista. Sopi oikein hyvin joulun välipäivien luettavaksi.

(30.12.2011)

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti
WSOY 2011
Luin: 14.12.2011

Topelius-palkintoehdokas.

Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.

Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.

Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.

Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:

"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.

Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.

Tamminen, Petri: Mitä onni on

Tamminen Petri: Mitä onni on

Otava 2008

Luettu 13.12.2011

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli
(Angela's Ashes)

Otava 1997

Luettu yhdessä ~ 12.10.2011.

Tämä on osa lukuketjua; Leena Pasanen Daktarin lapsissa luki tätä kirjaa, joten lainasimme kirjan kirjastosta luettavaksi.

Hieno, soljuva tarina, joka uskomattoman yksityiskohtaisesti kertoo pienen pojan, Frankin näkökulmasta köyhän perheen elämästä 1930-40-lukujen Irlannista. Frank syntyy Amerikassa, mutta perhe palaa vanhempien kotimaahan. Isän alkoholismi sävyttää koko porukan elämää, köyhyydestä ei pääse mihinkään, kerjääminen ja avustusten anominen jää äidin ja poikien osaksi. Irlantilaisuus, katolinen usko, arki, köyhyys. Kuitenkin elämässä tapahtuu monenlaista, arkisetkin asiat voi kertoa mielenkiintoisesti ja koskettavasti. Mitäpä kaikkea pienen - ja vähän isommankin - pojan mielessä liikkuu..
Tätä kirjaa oli kiva lukea yhdessä, koska oli hyvä, ettei kirja loppunut liian nopeasti. Limerickin kylänraitilla halusi viipyä.

Jonkin ajan kuluttua voisi katsoa elokuvan, kunhan kirja saa ensin painua muistiin kaikessa rauhassa.

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Tammi 2011

Luettu 12.10.2011

No jaa. Ei kovin kiinnostavaa minulle. Kaikenlaista nippelijuttua samanhenkisille, mutta itse en jaksanut innostua. Mahalasku mielenkiintoisten juonellisten kirjojen jälkeen. Hohhoijaa.
Tavallaan aiheen oletin olevan ihan kiinnostavan, mutta sisältönä ei nyt vaan jaksanut sytyttää.
Onpahan luettu kuitenkin.

Tervo, Jari: Layla

Tervo, Jari: Layla

WSOY 2011

Luettu 6.10.2011

Ja taas kävi VIPPIsäkä. Palautin edellistä Vippi-lainaani, kun bongasin tämän kirjan samalta tiskiltä. Hetkisen mietin, olsiko kivampi lukea tämä kirja paremmassa rauhassa kuin viikon VIPPIkiireessä. No en tietenkään malttanut olla ottamatta kirjaa.

Tykkäsin, ihan hurjasti. Tämä oli nyt eka Jari Tervoni ja täytyy tunnustaa, että jonkinlaisia ennakkoluuloja mulla oli. Meillä on yksi Tervon kirja hyllyssä, mutta sitä en ole "onnistunut" lukemaan. Ehkä nyt voisi yrittää uudestaan sitäkin - ihan varmasti muita Tervon kirjoja kyllä.

Ihan alussa vielä pohdin, voiko suomalainen (?) kirjoittaa tällaisesta aiheesta uskottavasti. Mutta kyllä tarina vei totisesti mukanaan.

On vähän vaikea arvioida kirjaa paljastamatta juonta, ja vähän harmittaa, kun tulee sitten käytettyä kovin kliseisiä ja ympäripyöreitä sanamuotoja.
Pika-arviona sanonpahan vaan, että tämä kirja kannattaa kyllä lukea. Finlandia-palkintoa kehiin vaan!

Kirjan henkilöt ovat uskottavia ja juonenkäänteissä riittää ällistelemistä. Monesti luvun lopussa tilanne kääntyi aivan uusiksi - ja sepäs vasta oli herkullista! Jännää oli minusta se, että perinteisen loppuhuipennuksen jälkeen tarina vielä jatkui. Ja huipentui vieläkin yllätyksiin.

*****

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Salmela 2011

Luettu 30.9.2011


Lällää, sainpas tän kirjan käsiini. Varauslista pitkä kuin mikä, mutta nappasin tämän kirjaston VIPPI-tiskiltä.

Tykkäsin.
Kiva, kun kirjaa lukiessa juoni etenee, kerronta soljuu ja ajatuksiakin pälkähtää päähän. Kirjan lempeähkö satiiri oli kyllä kovasti mun makuuni.
Hiukkasen ehkä loppupuolella ote ja henkilöiden uskottavuuskin (?) meinasi lipsahtaa, mutta kaiken kaikkiaan kirjan hyväntahtoinen kerronta tuntui kivalta. Ei sen aina tarvii niin kamalan vakavaa olla eikä ainakaan tarvii ihmisiä aina tappaa, että tulis (muka) säpinää.
Kirja oli hauskasti yhtä aikaa pinnallinen - tai ehkä pikemminkin kevytmielinen - ja silti asioita syvemmältäkin raapaiseva.
Multa tietty saa aina ekstrasympatiat, kun päähenkilö on kotoisin Romaniasta. Kävinhän siellä itsekin vilkaisemassa Ceaucescun diktatuurin hulluutta. Voi, kun joku sinnekin rakentaisi toimivan yhteiskunnan.

Onneksi Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden lukemisesta on aika paljon aikaa. Välillä tuli mieleen, että saattaisi häiritä, jos sen olisi nyt juuri lukenut, sen verran samankaltaisuuksia löytyi.
Siinä ja siinä, ettei liikaakin. Mutta toisaalta, ei se haitannut, koska ei sitä peiteltykään. Hyvä päivitys aiheeseen :).

Suosittelen kyllä ehdottomasti! Lukekaa pois!
(arvio heti hätpikaseen 30.9.2011)

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Karisto 2004

Luettu 24.9.2011


Johan oli. Palataan asiaan mitä pikimmin. Toiv.

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Lähetysseura, Gummerus 2009


Luettu 19.9.2011

---

"Epongo on ambokieltä ja siinä kiteytyy kirjoittajan identiteetti. Sana tarkoittaa koditonta maankiertäjää.
Kirja on kokoelma tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia kirjoittajan synnyinmaasta Namibiasta, jonne hän palasi aikuisiässä perheineen töihin. Vuodesta 1998 Löytty on toiminut Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikkityössä. Kirja kertoo siitä, kuinka afrikkalaiset rytmit ja sävelet ovat alkaneet jälleen soida Namibian kirjoissa ja toisaalta vanhoja eurooppalaisia virsiä rakastetaan yhä. Kulttuurit kohtaavat Namibiassa ja Löytyn omassa elämässä myös monella muulla tavalla. " (takakannesta)

Tämä oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Kirja kertoo hyvinkin maanläheisesti musiikkityön tekemisestä sekä yleensäkin lähettien elämästä Afrikassa. Kirja kertoo myös taustoja nykytilanteelle ja Namibian historian tosiasioista. Itseäni tietysti kiinnosti myös seurakuntaelämän musiikillinen puoli ja monesta jumalanpalveluselämään (suomalaiseenkin) liittyvästä asiasta olen kirjoittajan kanssa varsin samaa mieltä.
Hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Kirja koostui ainakin osittain aiemmin lähetetyistä lähettikirjeistä, joihin oli tehty käsittääkseni täsmennyksiä. Sellaisenaan luvut olivatkin sopivanmittaisia luettavaksi pieninä välipaloina.

Tamminen, Petri: Elämiä

Tamminen, Petri; Elämiä

Otava 1994

Luettu: 2.9.2011

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

v. 1914
WSOY 1990
Luettu yhd. esikoisen kanssa heinäkuu - 23.8.2011


" Tottisalmen kartanon nuori, pahankurinen perijä Klaus lähetetään oppimaan tapoja naapuripitäjän pappilaan. Mutta siellä hän aiheuttaa onnettomuuden: pappilan nuori renkipoika Yrjö loukkaantuu ja hänet otetaan kartanoon hoidettavaksi. Yrjön kohtalo kytkeytyy yllättäen kiinteästi kartanoon, oikeus voittaa ja paha saa lopulta palkkansa." (takakannesta)

Taattua Anni Swania. Juonenkäänteet pitävät mielenkiinnon yllä loppuun asti ja ihanan vanha suomenkieli jaksaa yllättää. Hyvää yhteisluettavaa kerrassaan. Meillä onkin tästä sarjasta enää 2 kirjaa lukematta. Sitten voisi alkaa Ollin oppivuosista uudelleen :).

Tervo, Kati: Jääkaapin henki

Tervo, Kati: Jääkaapin henki: kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä

WSOY 2011

...

Luettu 19.8.2011

Jep, tykkäsin!

Takakannesta:
"Kati Tervon humoristisissa tarinoissa perataan, ruoditaan ja kiehautellaan elämää keittiön kautta. Miksi sitruunanlohko ruiskii aina silmään? Miksi kortteleita kiertää jäätelöauto muttei yhtään vihannesautoa? Mitä anopilta voi oppia ja mikä on miehen paikka? Miltä maailma näyttää jääkaapin valossa?

Keittiöstä on lähdetty sotaan, keittiössä on rakasteltu, keittiössä on päästetty sisäinen marttyyri valloilleen. Keittiö- ja ruokamuistoissa palataan lapsuuteen, mummulan karkaileviin sikoihin, ukin tassikahveihin ja äidin verilettuihin. Nuoruudessa keittiö palveli hiusvärjäämönä, kunnes kaalikeitosta heräsi rakkaus ruoanlaittoon ja jääkaappiin. Keittiösattumusten takaa löytyy elämänvaiheiden tarina.
Kirjailijaperheen keittiö on naisen valtakuntaa, mutta reviirille alkavat tunkea sekä mies että poika. Kati tervolla on tarkka silmä, hymyilevä kynä ja ennen kaikkea salliva asenne. Hänkin taistelee jääkaapin öistä kutsua vastaan."


Mun mielestäni:
Hauska ja vakava kirja. Oli kiva lukea, kappaleet olivat lyhyitä ja sopivan tiiviitä. Asiaa löytyi ajateltavaksi. Vaikka julkkisperheen omien seinien sisällä liikuttiin, ei kirjassa mielestäni ollut tirkistelyn makua.
Luku "Simonen soppa" tietysti kolahti omaan uravalintaan liittyen. Monta muutakin.

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän


....

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Suomen Lähetysseura 2000.

Luettu 16.8.2011 yhdessä.


Luin tämän itse kolme vuotta sitten, mutta nyt luimme kirjan yhdessä, siis O. luki ääneen ja minä kuuntelin.

Lastenlääkäri, Lähetysseuran lähetti Leena Pasanen kertoo työstään Ilembulan sairaalassa.
Kirjan tärkeä sanoma meille oli tämä, lainattu suoraan kirjan takakannesta:
"Oma osuuteni on kuin pisara valtameressä, mutta työn tekee mielekkääksi yksittäisten, nimeltä tunnettujen lasten kohtaaminen ja auttaminen. Niin, minä voin koskettaa vain yhtä lasta kerrallaan ja osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan."


Hauska yhteensattuma kirjaan liittyen; olemme saaneet tämän kirjan joululahjaksi v. 2005, mutta silloin ei yhteistä, eikä oikein yksinäistäkään lukuaikaa tuntunut löytyvän. Saimme kirjan iäkkäältä sukulaispariskunnalta.
Pari vuotta sitten etsimme sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta. Lähetysseuran kautta sen halusimme ja jotain lapsiin liittyvää. Kohteeksi valikoitui Ilembulan sairaala ja orpokoti Tansaniassa. Jossain vaiheessa tajusimme, että tämä kirja kertoi juuri tuosta samaisesta Ilembulan sairaalasta.

Olen monesti miettinyt, mitä sairaalaan ja orpokotiin voisi lähettää vaikkapa joululahjaksi, rahan lisäksi. Taitaa muuten lähteä nuttuja, tai ainakin vauvansukkia ja muuta lämmintä!


Nyt on luvun alla Seitsemännen portaan enkeli, kiitos vinkistä, daktari :).

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä - Äidin rukouskirja

Katharos Oy 2011

Luettu 13.8.2011


---
Nimensä mukaisesti äidin rukouskirja.
Yhtä aikaa kauniita ja koskettavia, mutta kuitenkin arkipäiväisiä rukouksia, lapsiin ja kotielämään liittyen. Rukoukset jakautuvat äidiksi tulon ja äitinä olemisen kronologisen järjestyksen mukaan.
Alussa on paljon rukouksia odotusajalle, sitten synnytykseen liittyen ja tietysti vauvaelämään. Taaperovaihe ja uuden raskauden kokeminen tulevat sitten ja lopuksi on hieman yleisempiä rukouksia liittyen ratkaisutilanteisiin, työhönmenoon kotiäitiyden jälkeen jne.

Omat lapset ovat tällä hetkellä 8-15 -vuotiaita, joten ajallisesti kirjan runot tuovat toki lämpimiä muistoja raskausajoilta ja odotusajoistakin.
Tälläö hetkellä ajankohtaisia ovat teini-iän haasteet, koululaisten arki, lasten harrastukset sekä sen sellainen, joten ihan omaan elämäntilanteeseen kirja ei kovasti osu. Hienoja runoja silti, ja monet niistä sopivat hieman sovellettuina nykyhetkeenkin. Pyhyyttä, voimia, varjelusta, siunausta, viisautta. Niitä kaikkia me tarvitsemme joka päivä, onpa elämäntilanteemme sitten millainen hyvänsä.

Kauniita runoja, hyvän mielen kirja, joka muistutti siitä, miten tärkeää olisikaan pysähtyä ajattelemaan ja rukoilemaan arkipäiväistenkin asioiden puolesta. Joka päivä.

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Siltala 2011

Luettu 11.8.2011

----

Ihan viihdyttävä ja mielenkiintoisia pointteja saksalaissyntyisen hepun näkökulmasta. Jotkut huomioista kuulostiva kyllä jopa vähän vanhentuneilta, mutta ehkä ne ovatkin jo sitä. Onhan kirjoittajakin ollut Suomen ja suomalaisten kanssa tekemisissä jo pitkään.

Viittaus / vertaus Taru Sormusten Herran ja Kalevalan vastaavuudesta oli mulle ihan uutta ja kuulosti aika villiltä yhteydeltä. Mähän en ole koskaan innostunut TSH:sta, joten en osaa itse verrata noita kahta.

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Gummerus 2008

Paula Havasteen Lapin sarja (4. itsenäinen osa)

Luettu 10.8.2011

Kaari Utrio: Vanajan Joanna

Utrio, Kaari: Vanajan Joanna


-- Kaarin kirjasto


Luettu yhd. Ahvenanmaalla heinäk. 2011


Arvio:

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Englanninkielinen alkuteos Baking Cakes in Kigali, 2009
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Tammi, 2009
Luin ~ 07/2011

Kuvaus:
Tansanialainen Angel Tungaraza on muuttanut Ruandan Kigaliin miehensä Piuksen ja viiden orvoksi jääneen lapsenlapsensa kanssa. Kotona riittää tohinaa, mutta Angelilla on myös kodin ulkopuolista toimintaa. Intohimoinen kakkuleipuri Angel on muuttanut harrastuksensa bisnekseksi: hän suunnittelee ja leipoo yksilöllisiä täytekakkuja naapureilleen ja tuttavilleen. Angelin luo ei tulla vain kakkujen takia. Angel osaa myös kuunnella ihmisten huolia, antaa neuvoja ja vaivihkaa järjestellä asioita toisten tietämättä. Silloin tällöin hän toimii jopa amorin apulaisena.
Angelin naapurustossa asuu värikäs joukko ihmisiä, jotka ovat kotoisin ympäri Afrikkaa ja Afrikan ulkopuolelta. On japanilainen YK:n työntekijä Ken Akimoto, joka järjestää juhlia usein ja onkin siksi Angelin paras asiakas. Hänen autonkuljettajansa Bosco kärsii lemmentuskista ja tarvitsee aika ajoin Angelin neuvoja. Tohtori Rejoicelta Angel itse puolestaan saa apua kuumiin aaltoihinsa. Amerikkalainen Jenna on muuttanut Kigaliin miehensä työn vuoksi eikä uskalla poistua talosta yksin mihinkään. Se sopii hyvin aviomiehelle, jolla on monenlaisia salamyhkäisiä puuhia meneillään. Angelin on ehdottomasti työnnettävä lusikkansa siihenkin soppaan.
Romaanissa on 14 lukua, joissa kussakin paneudutaan jonkun Angelin asiakkaan tai ystävän tarinaan. Angel kuulee paljon järkyttäviä elämänkohtaloita ja hän on elämänsä varrella saanut itsekin kokea monenlaista surua. Murheiden vastapainona on kuitenkin aina myös iloja, ja silloin on syytä juhlia yhdessä Angelin leipoman kakun äärellä!

278 s.

Pirjo Tuominen: Linnat

Pirjo Tuominen: Linnat

Tammi 2005

Luettu heinäk. 2011

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla: katekeetan oppipoika

Gummerus 2005

Luin 25.6.2011

Itsenäinen jatko-osa kirjoihin Kymmenen onnen Anna ja Kotasavun Marja

...

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Gummerus 2004

Luettu: 16.6. 2011

Itsenäinen jatko-osa kirjalle Kymmenen onnen Anna.

Tykkäsin kymmenen onnen Annasta ja ilahduin, kun huomasin, ettei se tarina kokonaan päättynytkään. Tässä kerrotaan yhdestä Annan tyttärestä, lappalaisen Jounin vaimoksi lähteneestä Marjasta. Kirjojen tarinat menevät osaksi päällekkäin ja se on minusta mielenkiintoinen ja mukavalta tuntuva ratkaisu.

HIeno ja mielenkiintoinen kuvaus lappilaisten elämästä kauan sitten. Tällä kertaa loitsujen ja kasviparannusten taitaminen menee askelta pidemmälle, Marjalla on yhteys taikaeläimeen, sudenhahmoon. Hän myös päätyy tekemään vaihtosopimuksen toisesta pojastaan.
Kirjassa kuvataan todella yksityiskohtaisesti, uskottavasti ja kiinnostavasti (!) porojen hoidolla elävien kiertolaisten elämää, miten leiriä siirretään talven mittaan yhtenään. Etenmkin naisten touhut kodassa ja sen ympärillä kuvataan todella tarkasti. Kesäksi - Lapin lyhyeksi suveksi - sentään asetutaan järven rantaan pidemmäksi aikaa aloilleen.

Tietysti mukana on myös paljon jännitettä sen vuoksi, että Marja on ulkopuolinen, ei tunne tapoja, eivätkä kaikki Jounin suvun jäsenet hyväksy häntä. Marjalla on myös yksi selvä vihamies. Loitsujen taitaminen toisaalta saa vanhimmat suvun jäsenet hyväksymään Marjan, toisaalta muut karsastavat häntä sitäkin enemmän.

Tarina menee siis minun makuuni hieman liikaa fictionin puolelle, mutta on muuten elävää ja nopeastiluettavaa tekstiä. Loppuratkaisu onkin sitten satumaisuudessaan lukijan kannalta lempeämpi, kuin se ehkä muuten olisi.

Lainasin jo seuraajan.

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Aikamedia 2009.


Luettu 14.6. 2011.

Kohderyhmä kirjaston luokittelussa Nuoret aikuiset. En oikein tykännyt. Jotenkin heppoinen, vaikka yritti yhdistää uskoontuloa, kuolemaa ja nuorten aikuisten maailmaa. Mut mä oonkin ihan kalkkis, enkä muutenkaan enää oo ajan tasalla tuonikäisten maailmasta. Se vaan tuntui aika epäaidolta.
Loppuratkaisukin oli jotenkin aivan tyhmä mun mielestäni. Kun ei kerrottu lopultakaan, miksi Antti kantoi niin paljon kaunaa Jarmoa kohtaan, että toimi, kuten toimi. Olisi kaivannut selitystä kyllä.
Kun ei selitetty (tai mä en ainakaan löytänyt riittävää selitystä), loppuratkaisu tuntui turhan oikotieltä. Tavallaan helppo ratkaisu, mutta jotenkin kumma.

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje. Kertomuksia perhearjen keskeltä.

Tammi 2010.


Luettu 9.6.2011.

Suositellaan kaikille teinien kanssa eläville. Vertaistueksi ja elämän keventäjäksi. Ei teineille ;).

Lampsos, Parisoula: Bagdadin prinsessa

Lampsos, Parisoula & ......: Bagdadin prinsessa, elämäni Saddam Husseinin kanssa.

Luettu 6.6.2011.

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

LIKE 2010

Uskomaton kirja. Vaikuttava. Nieleskeltävä.

Tätä pitää vähän pureskella, jotta saisi jotain tolkullista kirjoitettua.
Suosittelen luettavaksi!

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Enni Mustonen: Lapinvuokko


Luettu 24.4.2011.

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Otava 2010

Luettu huhtikuussa 2011

Siskokset Parisa ja Baran matkustavat vanhempiensa kotimaahan Iraniin.

Nicholas Sparks: Muistojen polku

Nicholas Sparks: Muistojen polku

WSOY 1999

Luettu 24.2. 2011

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Tammi 2001.

Luettu 22.2. 2011

Takakannesta: "Vangitse minut vapaaksi kertoo nuoren parikymppisen Elmon ja häntä huomattavasti vanhemman Karinin rakkaustarinan.
Se on julma kertomus rakkauden voimasta ja rakkaudettomuuden tuhoavista seurauksista.
Elmo ja Karin lähtevät Lontooseen elvyttämään ihmissuhdettaan. Epätietoisuus ja luottamuksen puute purkautuvat loukkauksina ja väkivaltana ja kummatkin ajautuvat äärimmäisyyksiin rakkautta etsiessään ja yrittäessään ratkaista, kumpi puhuu väkevämmin, viha vaiko rakkaus."

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Mikko Rimminen: Nenäpäivä


Luettu loppuun 18.2. 2011
Finlandia-voittaja v. 2010.

Olipas kummallisen vaikealukuinen kirja.
Aloitettiin tämän kirjan lukeminen yhdessä melkein heti Annan Kareninan jälkeen, mikä olisi kieltämättä haaste mille tahansa kirjalle. Ostin kirjan synttärilahjaksi O:lle, ettei tarvitsisi jonottaa kirjaston varausjonossa niin pitkään. Skeptisissä tunnelmissa lähdimme lukemaan, kun olin juuri jättänyt Alexandra Salmelan 27:n kesken.


----

Lainaus juonesta:

Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous
tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.

Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi.
-----

Tästä sitten kerronta vauhdittuu loppusekamelskaa kohden. Koko kummallinen sotku, josta lukijakaan ei aina oikein tiedä, mitä on tapahtunut, huipentuu Irman suoranaiseen paniikkiin. Hän joutuu lopulta aivan paniikkiin ja käyttäytyy yhtä aikaa totaalisen sekopäisesti ja jääräpäisen yksioikoisesti.

Kirja oli jotenkin välillä kummallisen vaikeaa luettavaa. Toisaalta kerronta etenee hauskojen (tekisi mieli sanoa, että välillä vähän tekohauskojenkin) sanankääntelyiden voimalla lupsakkaasti. Toisaalta hurjan pitkät lauseet uudissanoineen sekavoittavat lukijan ajatuksia. Pitäisi niin kovasti keskittyä kaikenmaailman jaaritteluun ja huokailuun, vaikka kiinnostaisi jo tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kirjan teksti on siis yhtä aikaa nopealukuista, kevyehköä ja kuitenkin jotenkin liisterimäisen jarruttelevaa.
Lauseet pitenevät loppua kohti suorastaan sivujen mittaisiksi lausekasautumiksi. Näin ne kieltämättä kuvaavat samalla hyvin osuvasti Irman hengästynyttä paniikkia, mutta tekevät lukemisesta todella - no, haastavaa.
Yksityiskohtia kerronnassa oli todella riittämiin, etten sanoisi ylenpalttisesti. Oikeastaan siis jopa liikaakin. Joskus tuli tunne, että jokukin kappale oli kehitelty ihan sitä varten, että joku hauska kuvaus tai uussana mahtuisi siten paremmin mukaan. Toisaalta kerronta kuvasi kyllä tehokkaan yleishyökyvästi Irman ympäriinsä pälyilevää olomuotoa.

Alun luimme yhdessä, siis O. luki ja minä kuuntelin kudin kädessä. Lopuksi päätimme lukea kirjan loppuun erikseen sisälukuna, jotta voisimme kokeilla, olisiko kirja helpompilukuinen (parempi?) niin.
Ääneen luettuna, siis kuuntelijana jäi välillä sellainen olo, kuin teksti olisi sopinut paremmin keski-ikäisen, lupsakahkon hesalaismiekkosen suuhun. Ehkä tyyliin tottui tai sitten se sisälukiessa ei tunnu samalta, sillä loppuosassa teksti alkoi istua myös Irman suuhun paremmin. Hyvä niin.

Tykkäsin loppuratkaisusta, se täydensi tarinan kokonaiseksi ja sai tuntemaan, että kirja kannatti tosiaan lukea loppuun asti. Meinasi kyllä jäädä kesken. Vähän väkisin siis pakersin kirjan loppuun asti, mutta hyvä jälkimaku siitä jäi.
Kaikkea hyvää Irmalle.

Mietin kyllä lukiessani monestikin muita lukemiani Finlandia-ehdokkaita. Mun makuuni olivat (ainakin kirjan kesken ollessa) enemmän sekä Karkkipäivä että Totta, mutta onneksi minä en joudu (enkä saa) voittajaa valita. Enkä mä lopultakaan osais näistä yhtäkään nimetä parhaaksi.
Onneksi on monenlaisia hyviä kirjoja!

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Luettu yhdessä jouluk. 2010 - 7.2.2011

Mitä tästä voisi sanoa?
Ehkä paras koskaan lukemani kirja. Siksi juuri tuntuu melkein mahdottomalta edes arvioida koko teosta. Ainakin tämä oli viisasta tekstiä ja lepoa sielulle lähes joka luvussa!Päähenkilöiksi omasta mielestäni nousivat kylläkin Levin ja Kitty. Heistä kerrottaessa ei totisesti aika tullut pitkäksi. Varmasti kirjan elävimmät persoonat.

Anna ja Vronski sen sijaan, tuhoon tuomittuja ja toisaalta vähemmän kiinnostavia. Ehkä tämä on myös samaistumiskysymys :D?
Kosketuspintaa vain löytyy Kittyyn ja Leviniin enemmän, mutta mielestäni heidät on myös elävämmin, suuremmalla rakkaudella kuvattu.

Kirja sisältää monenlaista elämänviisautta. Kaikkea ihmiselämään liittyvää pohditaan, usein vastakkainasettelun kautta.

....

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Luettu 7.2. 2011

Lainasin VIPpinä kirjastosta viime viikolla ja kirja piti siis aloittaa heti. Alku oli mukaansatempaava, luin ekan luvun kirjastossa ja sen luettuani tottavie halusin tietää, mitä sitten tapahtuisi.
Hyppiminen ajankohdissa nykyhetken ja menneisyyden eri ajankohtien välillä vaati aluksi totuttelemista, mutta lopulta kouluaikaisten kaverusten yhteinen menneisyys tietysti alkoi myös oikeasti kiinnostaa. Oli hauska palata 80-luvulle, onhan se omakin nuoruus eletty samalla vuosikymmenellä! Paljon tuttua.

Loppu oli vähän hämmentävä. Että tähänkö se nyt sitten päättyi? Öh, miksi.
No, kirjan nimi sai selityksensä, mutta muuten se " pelon keksiminen" olisi ehkä kaivannut vähän enemmän selitystä tai jonkinlaista perustelua, mielestäni. Loppuratkaisu tuli niin yllättäen, että melkein aloin selata kirjaa taaksepäin tarkistaakseni, oliko minulta jäänyt joku(nen) luku lukematta.
Olisin siis kaivannut lukijana jotain vinkkiä tulevista käänteistä. Tai ehkä niitä oli, mutta minä en vain tajunnut niitä ja siitä tuli vähän hölmö olo.

Henkilöt olivat sinänsä "ihan kivoja", mutta eipä heihin oikein samaistumaan päässyt. Mikko oli aika sympaattinen kaikessa hissukkamaisuudessaan, mutta Katariina jäi kyllä aika etäiseksi hahmoksi, ollakseen sentään kirjan päähenkilö. Toisaalta hänen koleahko olemuksensa taitaa omalla tavallaan selittää lopputapahtumat?
Erilaisten henkilöiden kuvaus on mielestäni taitavaa.

Hyvä kirja kyllä, mielenkiinnosta tietysti luin, kun kirjailija on kovin tuttu.
Pari kielioppiasiaa pisti luettaessa korvaan, mutta ne olivat pieniä asioita. Ihan yksittäisiä sanoja, muistaakseni toisessa kesken repliikin (tai ajatusrepliikin) verbimuoto vaihtui.
Hauskana mausteena kirjassa on käytetty raumangiältä eli rauman murretta, joka itsellenikin on lapsuudesta tuttua. Sitä oli myös juuri sopivasti. Enempi olisi varmaan ollut liikaa.
Näissä asioissa kirjailijat varmaan (!) saavat olla aika kieli keskellä suuta. Kun yksi tykkää ja toinen ei. Milloin mistäkin.

Sujuvaa tekstiä, jota on ilo lukea. Hauskoja kielikuvia on sopivasti, niin, että niistä tulee hyvälle tuulelle, mutta niistä ei tule itsetarkoitus.
Juoni jäi ehkä aavistuksen köykäiseksi, vaikkei kirjan ollutkaan tarkoitus olla mikään trilleri. Vai oliko?

(kirj. 8.2.2011, täsmensin paria kohtaa 9.2. lukion avoillan jälkeen :) )

Alexandra Salmela: 27 (--)

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Kun vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, riensin varaamaan kiinnostavimman kuuloiset kirjat kirjastosta. Ehdin saada kirjan aika äkkiä, olin nääs aika nopea varaaja :D.

Kirja jäi kesken. En päässyt kirjan juoneen kunnolla mukaan, tai välillä pääsin, mutta sitten se taas pouksahti jonnekin muualle. En vain viitsinyt enää jatkaa ja sitä paitsi laina-aika loppui ja tälle kirjalle oli melkoinen jono varauksia.
Tajusin kyllä tarinan idean ja poukkoilunkin, mutta henkilöt ei vaan riittävästi alkaneet kiinnostaa. Pöh.
Eipä tästä muuta sanottavaa oikein ole, sillä keskeneräistä työtä (lukua) on paha arvostella.

Ennen mulla oli periaate, että luen kaikki aloitetut kirjat loppuun, vaikka vähän kursoorisestikin.
Mulla on nykyään lukuaikaa kuitenkin sen verran vähän, etten haaskaa sitä kirjoihin, jotka ei kiinnosta ja vie mukanaan.
En silti kovin hevin jätä kesken, kun uskon aika vahvasti siihen, että kai se juoni sieltä ennen pitkää urkenee, kun sitkeästi lukee.
Tämän kirjan tarina vaan lakkasi kiinnostamasta.
17.1.2011

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Luettu 5.1.2011

Hulvattomasti kirjoitettu kuvaus iranilaisista ja muistakin maahanmuuttajista ruotsalaisiranilaisesta näkökulmasta.
Onneksi mulla on seuraava kirja odottamassa, haluan tottavie lukea lisää.

Pirjo Rissanen: Posliinihäät

Pirjo Rissanen: Posliinihäät

Luettu 28.12.2010.

Hyvä kirja, nopealukuinen ja tavallaan kevyt, mutta paljon asiaa sisältävä. Antoi miettimisen aihetta runsaasti ihmisten (sukulaisten) välisistä (voima)suhteista, itsestäänselvyyksistä jne.

Oon taas kipeä, joten tarkempi arvio tullee toiste.

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Luettu yhdessä 11-12/2010.
Kuvaus ristiretkestä.

Tiiliskivi, joka käynnistyi jotenkin hitaasti. Olihan jo parituhatta (?) sivua luettu tätä tarinaa (Vaskilintu ja Tuulihaukka), joten ehkäpä liian pian aloitimme uuden kirjan. Odotin kuitenkin innolla kuvausta ristiretkestä, siksi emme malttaneet odottaa.
Tarinaa aloiteltiin ja valmisteltiin sinänsä mielenkiintoisesti satoja sivuja (joka ääneen luettuna tuntui kestävän ikuisuuksia) ennen kuin todelliset päähenkilöt kohtasivat niin, että varsinainen päätarina pääsi alkamaan. Kerronta oli toki miellyttävää ja kiinnostavaa, muttei enää antanut samalla tavalla elämyksiä kuin esim. Vaskilintu. Lisäksi päähenkilöt eivät oikein enää liittyneet Suomen historiaan, joten oma mielenkiinto kärsi vähän siitäkin.
Kirja sinänsä oli ihan hyvä, mutta johtuen omista (liian?) suurista odotuksista sen anti jäi vähän vaisuksi.

Viihdyttävää luettavaa ja itsenäisenä tarinana olisi saattanut kolahtaa kovemminkin?

(2.1.2011)

Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummi: Karkkipäivä

Luettu 13.-14.12.2010

Tämän vuoden Finlandiaehdokaskirja. Tämänkin varasin kirjastosta heti, kun ehdokkaat oli julkaistu.

Onpas karua kerrottavaa. Alku oli hieman sekava, en oikein meinannut saada henkilöistä ja tapahtumien yhteyksistä selvää, mutta kun sitten palaset alkoivat loksahdella, oli todella kiinnostavaa luettavaa. Surullinen kirja, mutta kääntyi kuitenkin hiukkasen valoisuuden puolell.
Hyvä, että lastensuojeluasioista kirjoitetaan ja asioista niiden ihkaoikeilla nimillä.

Poden nyt nielurisatulhedusta ja kuume alkaa taas kohta nousta, joten ei tällä kertaa tämän enempää. Toivottavasti jaksan analysoida tätä vielä myöhemmin.

Mietin tässä, että annanko kirjan edelleen luettavaksi 15-vuotialleni..

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna


Gummerus, 2003
Luettu 10.12.2010.

Kommentti:
Hieno lukukokemus. Elämää, naisen elämää muinaisessa Suomessa. Loitsujen, metsänhenkien ja varhaisen kristinuskon ristiriitaiselta aikakaudelta.
Antoi todella hienon, elävän, todentuntuisen kuvauksen elämästä syrjäseudulla, nälänhädän ja totisen leivän eteen uurastuksen keskellä.

Tarinasta teki hyvän se, että se tuntui kokonaiselta. Annan elämä kuvataan niin kokonaisena, käydään kaikki vaiheet äpäränä syntymisestä, hyljätystä lapsuudesta naimisiinmenoon, perhe-elämään kaikkine lieveilmiöineen.
Annan elämä on todella yksinäistä, miehen ollessa pitkiä aikoja poissa, lapsetkin syntyvät vailla apua kotiaskareiden lomassa. Annalla onneksi on Ämmiltään perityt ja opitut tiedot ja taidot yrttien ja loitsujen käyttöön, muuten kuolema korjaisi koko joukon. Toki hankaluuksia aiheuttaa aviomiehen karsas suhtautuminen moisiin loitsuihin, Ulvar (?) kun on mustan papin oppien seuraaja, alkeellinen kristitty.
Äitiys tuo Annalle kaikessa arkisuudessa monta onnea.

Anna kokee vielä vanhuuden kynnyksellä uuden onnen pilkahduksen ja lopulta kuolemakin tulee ajallaan ja omanlaisena onnena.
(2.1.2011)

(391 sivua.)

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Luettu 26.11.2010

Tosi hyvä kirja. Täytyy sanoa, että kyllä mulla oli ennakkoluuloja Kata Kärkkäisen kirjaa kohtaan, mutta onneksi otin tämän kirjan lainaan ja sain myös luettua.

Todella, todella hyvä kirja. Jotenkin rakennettu niin, että tuntuu, kuin olisi saanut bonuksena toisenkin kirjan. Juoni kääntyi uuteen tapahtumaketjuun ja tekee sen vakuuttavasti. JOpa loppu on hyvä. Sitä jännitin aika paljon, kun silloin tällöin hyvä kirja menee tärviölle kehnon, puolitiehen jätetyn tai suorastaan vääränlaisen lopun vuoksi. Mutta tässä oli kyllä tyylikäs loppu.
Tykkäsin myöskin kirjan sanamuodoista, sanoilla herkuttelusta. Suomen kieli on hieno kieli, kun sen oikein oivaltaa!

Kyseessä on siis naisen ja persoonallisuushäiriöisen miehen suhteesta toiseen potenssiin. Oikein ei voi paljon kertoa, ettei paljasta kirjan juonta. Juonen yllätyksellisyys on yksi kirjan vahvuus, siksi en ainakaan itse olisi halunnut sitä tietää etukäteen.
Suosittelen kirjaa todella!!

Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkinen: Totta

Luettu 18.11. 2010

Kirja on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Tämä olisi ollut myös Sskk:n kuukaudenkirja.
Heti, kun kuulin Finlandia-ehdokkuudesta, yritin varata kirjan kirjastosta. Jono oli pitkä, mutta sattui niin hauskasti, että sain sittenkin kirjan VIPpinä. Laina- ja lukuaikaa siis vain viikko ja vähän viime tinkaan se jäikin.

Tykkäsin kirjasta. Analyysi tulee toiv. myöhemmin, jos vaan ehdin ajatella.

Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavalda: Karkumatka

Luettu 11.11.2010.

Jo toinen kirja kahdessa päivässä!
Varasin kirjan kirjastossa, kun näin sen jo monennen kerran, tällä kertaa kirjakerhon tarjouksessa. Aina halvempaa maksaa 1 e varausmaksua kuin ostaa itselle. Eipä moni kirja kuitenkaan niin kolahda, että itselle haluaisikaan.

Tämä oli vähän sellainen läpihuutojuttu. Ehkä odotin kirjalta liikaa, kun olen törmännyt siihen niin useasti.

Kolme aikuista sisarusta on matkalla jonkun sukulaisen häihin ja kun he kuulevat, ettei nuorin veli olekaan tulossa häihin, he karkaavat. He siis ajavat veljen luokse jonnekin rapistuvaan ranskalaiseen linnaan, jossa tämä toimii huuhaata puhuvana oppaana.
Sisarukset viettävät yhdessä iltaa, päätyvät jopa jonkun tuntemattoman häihin, muistelevat menneitä ja vaihtavat kuulumisiaan. Tältä yhdessäololta olisi kai jotenkin odottanut enemmän, mutta ei siitä kovin kummoista ajatuksenravintoa lopulta syntynyt.

Kosketuspintaa tulee vanhimman veljen vaimoon, joka on ikävä nalkuttaja. Hän saa jonkinlaisen synninpäästön, kun aviomies kertoo, ettei vaimo kotioloissa olekaan niin ikävä. Kaikki johtuu ulkopuolisuuden tunteesta, jota tämä kokee sisarusten keskuudessa. Sisarusten välinen sielunkumppanuus (?) mainitaan kyllä muutenkin, mutta se ei oikein muutu todeksi. Tai ainakaan minä en sitä pystynyt tuntemaan ja kokemaan.

Kirjassa väläytetään kunkin elämän senhetkisiä kynnyskysymyksiä ja ehkä pientä tulevaisuuden suuntaviivaakin vilautetaan. Ei mitään kovin mullistavaa kuitenkaan, eikä oikein mitään, mikä jäisi mieleen.

Karkaaminen häistä kuulostaa aluksi aika raflaavalta, muttei se sitten lopulta niin katastrofaalista ollutkaan.

11.11.2010

Milan Kundera: Tietämättömyys

Milan Kundera: Tietämättömyys

Luettu 10.11.2010

Joku ilo flunssasta on; maltoin loikoa sohvalla ja lukea kirjaa, kirjan.
Esikoinen (kohta 15 v.) oli lainannut ja lukenut tämän kirjan ja kirja osui palautuskassista silmääni. Kirja piti silloin jo palauttaa, mutta esikoinen lainasi sen uusiksi mua varten. Vautsi! Nyt päätin lukea kirjan, kun se kerran oli mua varten lainattu.

Tykkään Milan Kunderasta, vaikken olekaan aikoihin lukenut hänen kirjojaan. Olemisen sietämätön keveys jo aikoinaan kolahti ja niin tämäkin. Joskus lukiessa tulee sellainen olo, että sielu saa ravintoa. Tämä oli nyt juuri sellainen kirja.

Kirjassa Irena ja Josef, toisilleen vieraat ihmiset palaavat kumpikin tahoiltaan Prahaan 20 vuoden poissaolon jälkeen. Palaamista, Euroopan ja Tsekin 1900-luvun historiaa ja politiikkaa pohditaan, muttei ollenkaan liian raskassoutuisesti.

Voiko ihminen palata sinne, mistä hän on kauan sitten lähtenyt. Kaikki on kuitenkin niin toisin. Entiset tutut ja ystävät eivät olekaan kiinnostuneita emigrantin vaiheista ja ainakin Irenasta tuntuu, kuin hänen pitäisi amputoida elämästään 20 vuotta pois. Entiset ystävät eivät olekaan kiinnostuneita hänen vaiheistaan, vaan omista kuulumisistaan.
Odysseuksen seikkailut olivat mielenkiintoinen vertailukohta. Miten Odysseuksenkin tarinoista, seikkailusta olivat kiinnostuneita ne, joille hän oli mielenkiintoinen vieras, muukalainen.
Tutut eivät pyydä kertomaan. Tutut haluavat kertoa itsestään.

Vrt. Odysseus. Pitäisi lukea!

Kyllä, tämä on hyvä kirja!

pika-arvio 10.11.2010

Annika Thor: Totuus vai tehtävä

Annika Thor: Totuus vai tehtävä


Väliin yksi nuortenkirja. Tai oikeastaan varhaisnuortenkirja, kun ei tätä ihan lastenkirjaksikaan voi luonnehtia, vaikka kerrotaankin 11-12-vuotiaista rutsalaiskoululaisista.

Kurja tarina siitä, miten ikävät yhteensattumat, kilpailu ystävyydestä ja joukkoonkuulumisen pakko ajaa varhaisnuoretkin tekemään typeriä asioita. Onneksi ei sentään peruuttamattomia, eikä hengenlähtökään ole lähellä tässä tapauksessa.

Välillä oli vaikea tajuta, miten nuorista oikeasti oli kysymys.

Anita Korhonen: Elossa jälleen

Anita Korhonen: Elossa jälleen, erään äidin huumeraportin uudet sivut
Kirjapaja 2010


Luettu 16.10.2010

Jatkoa kirjalle Kirjeitä Tiinalle.

Palaan asiaan..

Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle

Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle, erään äidin huumeraportti

Luettu 12.10.10.

Lainasin kirjastosta kirjan jatko-osan, joten varasin sitten tämän edellisen kirjan, jotta pääsin tarinaan mukaan heti alusta.

Kirjassa on suomalaisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin kirjeitä tyttärelleen Tiinalle, joka on huumeriippuvainen. Tyttö on mukana parannusohjelmissa, mutta sortuu aikojen kuluessa yhä uudelleen huumeisiin. Tarina etenee jotensakin järkyttävästi, Tiina synnyttää yhteensä 4 lasta parinkin eri isän kanssa, mutta ei todellakaan kykene huolehtimaan lapsistaan, kun ei itsestäänkään.
Kirja on aika vaikea lukea, kun siinä tunnutaan jumiutuneen niin samaan tilanteeseen vuosikausiksi.
Suomalainen äiti kirjoittaa tyttärelleen, pyrkii antamaan hyviä ja kannustavia elämänohjeita tilanteeseen. Tytär ilmeisesti vastaa äidilleen ja soitteleekin kuulumisiaan.
Välillä äiti on todella kyllästynyt kaikkiin valheisiin ja välinpitämättömyyteen, jota tytär osoittaa. Mutta ei saa sanotuksi sitä. Tai sanoo, muttei sillä ole mitään vaikutusta.

Kyseessä tuntuu olevan molemminpuolinen riippuvuussuhde äidin ja (sentään) aikuisen tyttären välillä. Helppohan se on sivusta sanoa, että äidin olisi selvemmin pitänyt irrottautua tyttärestään ja hänen vastuuttomuudestaan. Kyllähän hän yritti ja sai sille tukea vertaisryhmissä - mutta minkäs teet, kun lapsi soittaa epätoivoisena Amsterdamista tai mistä milloinkin ja pyytää, anoo apua. Vielä pahempaa on, kun hän ei kuukausiin ota yhteyttä. Eihän äiti edes tiedä, onko tytär elossa.

Itselleni ainakin tuli sellainen vaikutelma, että tyttö käytti järjestelmällisesti hyväkseen äidin kiltteyttä. Hän saattoi aina turvata siihen, että äiti kyllä hänet pelastaa lopuksi.
Äiti maksoi maltaita parantolamaksuista (jotka hoidot jäivät aina kesken) ja antoi lisäksi rahaa, maksoi vuokria, osti auton, lentolippuja ym. aina kun tyttö ajautui vaikeaan tilanteeseen. Minusta se ylläpiti tytön vastuuttomuutta.
Toisaalta laskujen maksaminen ehkä poaremmin oikeutti hänet (yrittämään ainakin) antamaan näissä pitkissä kirjeissä neuvoja ja ohjeita tyttären ongelmiin.

Äiti uskoi vahvasti sukurasitukseen ja päätteli "huumegeenin" vaikuttavan tytön riippuvuuteen. Tämä ajatus jotenkin vähän hyssytteli tilannetta ja tavallaan laimensi selvää lopettamiseen tarvittavaa omaa päätöstä. Tyttö on ikään kuin kohtalon uhri, joka ei oikein voi mitään tilanteelleen. Itse olisin kannattanut tiukempaa linjaa ja vielä selvempää irtiottoa tyttären auttamisesta. Niin, helppohan se on sanoa!




Kirjoitustyyli ei ollut ammattikirjailijan ja siinä ehkä vaikutti kirjoittajan suomen kielen kankeus. SElvästi hän on käyttänyt enemmän englanninkieltä (olikohan kirjeet alun perin kirjoitettukin englanniksi). Tyyli ja kirjoitustapa mielestäni antoi hieman yksinkertaisen kuvan äidistä ja lisäsi tilanteen pitkittymisen tunnetta.
Kirjeiden välissä oli kursiivilla lisäyksiä äidin ajatuksista, joita hän ei tohtinut kirjeisiin laittaa. Nämä tekstien vaihtelut sekoittivat hieman alussa, ennen kuin tajusin toisten tekstien olevan kirjettä, toisten niitä väliajatuksia.

Tärkeä kirja autenttisuudessaan, sillä niinhän se elämä varmaan jumittuukin kiertämään yhtä ja samaa rinkiä sekä huumeriippuvaisen että hänen läheistensä elämässä.


Käsittääkseni toinen kirja kertoo lopulta tyttären kuivillepääsemisestä ja kustantajan (Kirjapaja) perusteella päättelen, että tämä on kristillinen kirja.
Ilmeisesti niin vain on, että ilman Jumalaa ja uskoontuloa ihminen ei huumeriippuvuudesta ikinä pääse.

KIrj. niopeasti 13.10.10. Palaan ehkä asiaan.. ja ainakin seuraavan osan luettuani. Nyt jotain muuta välillä!

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Luettu yhdessä lokak. 2010 (4.10.)
Hullunhervoton kirja. Osa jutuista nauratti ihan tikahtuakseen. Osa ei sitten niin ääneen naurattanutkaan, mutta helppo oli nyökytellä mukana.

Lopputuloksena jäi mieleen hiukan haikea olo vanhasta setämiehestä, joka ymmärrettävästi hieman sivusta seuraa nykymaailman menoa, ei kaikkea oikein ymmärrä, mutta ei ole kovin pahantahtoinenkaan.
Jäärä. Ei silti ihan toivoton tapaus, sillä saa välillä ihan yllättäviäkin ideoita, vaikkapa kännykän käyttöön, naapurin metsän marjojenpoimintaan yms. liittyen.

Kuuntelin kirjan miehen ääneen lukemana, joten se vastasi jonkin verran alkuperäistä kuunnelma/pakinaversiota. Jos olisi malttanut lukea vähän pienempiä pätkiä, olisi pakinanomaisuus ehkä paremmin ilmennyt meillekin, mutta toisaalta kirjaan kehittyi kyllä löyhä juonikin.

Kirjan jälkivaikutelma: Ensin ihan hervottoman herkullinen huomioija. Sitten vähän ärsyttävä. Mokomakin valittaja. Lopuksi hellyyttävä vanha ukko, joka on kerta kaikkiaan menneen maailman miehiä - mutta niin oikeassa!


Hyvä kirja, ehdottomasti!

p.s.
Tytär 14 v. innostui lukemaan kirjaa ääneen, joten mennään nyt vielä uusiksi. Kyllä ei haittaa yhtään, vaikka menisi vielä kolmannenkin kerran. Hah.

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Toinen osa kolmiosaisesta 1000-lukuun sijoittuvasta sarjasta.
Ei ihan niin koukuttava kuin ensimmäinen osa. Se olikin aivan yliveto. Mutta hyvin tarina jatkui, kirja oli sopivasti itsenäinen ja kuitenkin jatkoa edelliseen.
Tässä kirjassa pääosissa Vaskilintu-teoksen päähenkilöiden poika Olof Tuulihaukka ja suomalainen Aure Nukuttaja.

Yllättävää ehkä hieman, että tarina sijoittui pääasiassa Eurooppaan, ja etenkin Italiaan. Olisi ehkä toivonut paluuta Suomeen?

Luettu yhdessä syyskuun aikana :).

Seuraava osa, Yksisarvinen on varattu ja juuri tuli noutoilmoitus. Pitää poiketa hakemaan se illalla, jotta päästään jatkamaan.

Doris Lessing: Viides lapsi

Doris Lessing: Viides lapsi

luettu syysk. 2010

??

Harhaa vaiko totta. En oikein päässyt jyvälle kirjan sanomasta. Aika kammottavakin kirja.
Oliko viides lapsi oikea lapsi vaiko äidin mielen harhainen demoni? JOka tapauksessa Ben tuhosi perheen.
Kamalasti kysymysmerkkejä eikä oikein ratkaisua. Ratkaisu se on sekin, tietty. Ei mun suosikkini todellakaan.
Ehkä mä tajuan tän kirjan idean joskus myöhemmin.

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar

Luettu elok. 2010

Kaari Utrio: Vaskilintu

Luettu heinäkuu-elokuu 2010.

Tapahtuma-aika: 1000-luku.
Tapahtumapaikkoina ainakin muinainen Suomi, Ruotsi, Novgorod, Bysantti, Unkari, Ranska, Englanti, Norja. Lopuksi palataan Suomeen.

Upea kirja 1000-luvusta. Kun on hiukankin taustatietoa - ja sitä teki mieli hankkia lisää kirjan lukemisen lomassa - kirjasta saa todella paljon ajankuvaa irti!
Oikeat historialliset henklöt tuovat oman mausteensa juoneen.
Seikkailutarina piti kiinnostuksen yllä joka luvussa.
Oli mielenkiintoista sukeltaa aikakauteen, jolloin kristinusko oli jo tulossa ja leviämässä, mutta esimerkiksi Suomessa vielä palvottiin vainajia ja manalan väkeä. Muuallakin taistelu pakanuuden ja kristinuskon välillä oli varsin veristä.

Kaari Utrion kerronta on niin sujuvaa ja historiantuntemus ja -kuvailu niin vakuuttavaa laatua, että ihan ällistyttää! Olen lukenut monia Utrion kirjoja (melkein ehkä kaikki?) itsekseni, mutta näin ääneen ja yhdessä luettuna kirjoista saa vielä tuplasti iloa ja nautintoa. Vaude.
Sopii siis miehenkin luettavaksi, etenkin, jos mies on historiasta kiinnostunut.


Erityistä: Kävimme kirjan luvun aikana Ahvenanmaalta päivän reissulla Ruotsissa, Uppsalassa ja olipa aika "järkytys" nähdä itsensä Olavi Paksun patsas kirkossa!! Tämä henkilö nimittäin esiintyy myöskin kirjassa.

Tämän (yli 700-sivuisen?) kirjan luimme yhdessä; mies luki ja minä neuloin kesähametta ynnä muuta. Melkein harmitti, kun kirja loppui, olisi sitä tarinaa jaksanut vieläkin seurata.

Kaari Utrio: Uhritulet (?)

1300-luku, Turku
Judit Mikhof

On muuten tosi vaikea muistaa kirjan henkilöidenkään nimiä, kun ei itse lue kirjaa, vaan kuuntelee luettua tekstiä
Muuten luettuna kirjoista saa kyllä tosi paljon irti :).

Tämä luettu ennen Ahvenanmaan matkaa, heinäkuun puolessa välissä.

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina, Leevi K. Laitisen tarina


Luettu: 4.6. 2010

+++

Karua kerrontaa, mutta päähenkilön valoisa elämänasenne kantaa läpi tapahtumien. Hieno ja tärkeä kirja.
Leevi Laitinen päätyy erikoisen uskonlahkon, "kartanolaisten" lapsisaarnaajaksi vain 4-vuotiaana kun hänen vanhempansa liittyvät lahkon jäseniksi. Leevi muutaa pois kotoaan lahkon johtajanaisten kasvatettavaksi, vain se pelastaa hänet helvetin tulesta - näin ainakin vanhemmille kerrotaan.

Kummajaiset uskonjohtajat, vahvat naiset, kiusaavat lapsia ja aikuisia. Lahkon erityispiirteenä on monenlaisesta huoruudesta epäileminen ja syyttäminen sekä pelkästä kuvitellustakin huorinteosta rankaiseminen.
Avioliittokin on huoruutta, joten paljon riitaa ja pahuutta seuraa perheille, jotka tämän lahkon vaikutuspiiriin joutuvat.
Leevi pakenee lahkosta sisarensa kanssa olessaan 17-vuotias. Helppoa se ei ole, lahkolaiset seuraavat, uhkailevat ja nostavat jopa oikeusjuttuja häntä vastaan.
Lapsuuden kokemuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta Leevin elämästä tulee kuitenkin myöhemmin melkoinen menestystarina.

Hyvin kirjoitettu kirja. Vaikka kerrottin karuja asioita, ei pahuudella silti erityisesti mässäilty ja päähenkilön optimistinen elämänasenne ja anteeksianto nostaa tarinan kantavaksi.
Oma mielenkiintonsa tietysti tulee sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat melko lähelle ainakin osittain, sillä siinä liikutaan välillä Huittisissa.

Näitä vahvoja ja tiukkoja herätysliikkeitähän meillä Suomessa on riittänyt..
.

Anne Tyler: Nooan kompassi

Anne Tyler: Nooan kompassi

Luettu 1.6. 2010

++

Nina Petander: Pläts!

Nina Petander: Pläts!

Luettu: 18.5.2010

Arvosana 19.5. 2010: 8-

Kuvaavia sanoja:

Arvio tulossa..sillä en ihan tavoittanut kirjan kuvaamaa aikakautta. Aihe on tärkeä ja siitä plussat, mutta jotenkin ei sittenkään ihan kolahtanut.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(luettu 10.5.2010)

Hyvä kirja jälleen. Erikoinen lukukokemus jo siksi, että koko kirja on koottu kirjeistä, joita kolumnisti (kirjailijanuraa hamuava ja hyvää kirjan aihetta etsiskelevä) Juliet Ashton kirjoittaa ja vastaanottaa lähes lukemattomalle määrälle ihmisiä.
Osa kirjeenvaihtoystävistä on sekalainen "seurakunta" guernseyläisiä (Guernsey on Brittisaari Englannin kanaalissa) henkilöitä, jotka ovat kokoontuneet 2. maailmansodan aikana pitämään kirjallista piiriä aluksi ja osaksi peitetarinana ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. (Tulipas monimutkainen lause.)
Saarelaisten lisäksi Juliet kirjoittaa ystävälleen Sophielle, kustantajalleen & ystävälleen Sidney Starkille ja jokunen pikainen viesti lähtee ja saapuu häntä liehittelevälle amerikkalaismiljonääri hra Reynoldsillekin.
Lopulta Juliet päättää matkustaa itse saarelle paitsi tapaamaan kirjapiirin henkilöitä ja tutustumaan itse saareen, myös päästäkseen etäämmäs em. kosiskelusta.

Taka-ajatuksena on myös Julietin toive saada mahdollisesti jotain aikaan saaresta ja tästä sattuman oikusta alkaneesta kirjeenvaihdosta kirjailijana.

Kirjassa on viehättävä ilmapiiri, sivistynyt, kieli on kaunista. Kirja on surullisista tapahtumista huolimatta hyväntuulinen. Erityisesti mieleen jää lämmittämään saaren henki, luonto ja jonkinlainen leppoisa (?) elämänmeno saarella sen moninaisista tapahtumista huolimatta.
Henkilöt on kuvattu kirjeiden välityksellä hyvin ja he ovat todella monenkirjavia tyyppejä. Kirjallisuuspiiri on heitä yhdistävä tekijä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Kirjaa kokoava tarina ovat kertomukset sota-ajasta ja silloisista oloista saarella sekä etenkin tarina Elizabethistä, joka on viety pois ja jonka sodan aikana syntynyt vauva on jäänyt piiriläisten hoidettavaksi. Elizabeth tuntuu olevan läsnä, vaikka häntä ei enää ole. Hän on yksi päähenkilöistä.

Jossain vaiheessa ehdin jo hetken pelätä, että jos vielä muutamakin henkilö tulee lisää siihen kirjeenvaihdon sekameteliin, niin sitten tarina alkaa pian hajota. Mutta ei onneksi hajonnut :).

Lisäjuonteena mukana on toki myös romantiikkaa, mutta enpäs paljasta siitä enempää :).

Suosittelen kirjaa lämpimästi!

Arvosana: 10-
(- kirjeenvaihtajien määrä hipoi maksimia, 19.5.)


* Kirjaa kuvaavia sanoja: viehättävä, hyväntuulinen,
(kirj. 17.5.2010, tarkisteltu ja editoitu 19.5.)


----

linkit: Leena Lumi ja Ritan huone -

Siirilä, Jussi: Juoksija

Jussi Siirilä: Juoksija

Olipahan hervoton kirja. Hulvaton, suorastaan posketon tarina.

Alkuosa oli ehkä ennakko-odotuksiin nähden hiukkasen hitaasti lämpiävä, vaikka kuvasikin päähenkilön lopulta varsin kattavasti ja antoi sopivasti taustaa myöhemmille tapahtumille.

Kun sitten varsinainen irrottelu alkoi, meno yltyi aika hulvattomaksi. Aluksi asetelma aikuisesta, lapsia yhtään ymmärtämättömästä miehestä reissussa pienen kuusivuotiaan kanssa tuntui vähän epäilyttävältä, mutta tarina kohosi sittemmin jotensakin riittävästi satu-asteelle.

Kirjassa hyödynnettiin välillä suorastaan herkullisen osuvasti ennakkoluuloisen ihmisen asenteellisuutta (etenkin kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä) ja seikkailu nostettiin sen avulla uusiin, hykerryttäviin ulottuvuuksiin.

Kun kaksikko eteni matkallaan yhä edemmäksi ja lopulta "maitojunalla" paluumatkalle, nauroin vedet silmissä ja hyrskin välillä holtittomasti.

Loppukin oli aika sujuvan tyylinmukainen eikä ihan se kaikkein tavanomaisin. Hyvä tarina, hyvä kirja.

Muistiin: Lue vielä lisää J. Siirilää.

Yritän muuten olla kertomatta juonikuvioista tai henkilöistä liikaa, koska en itse tykkää, jos esittelijä kertoo liikaa kirjan sisällöstä.


Arvosana (19.5.): 9½

Lehtinen, Tuija: Ihan pihalla/ Huhtikuu 2010

Tuija Lehtinen: Ihan pihalla

Välipalana yksi nuortenkirja.
Hyvä kirja. Tekee hyvää puikahtaa välillä nuortenkirjamaailmaan :).

Kirjassa toteutettiin minusta toimivasti eri kertojien näkökulmia. Tapahtumapaikkana oli perhekoti Tuulikannel, johon viimeisimmäksi saapui puhumattomaksi mennyt, lupaavan jääkiekkoilijauransa menettänyt Jiri. Paikalla oli useampi lähes samanikäinen aikuistuva nuori, joten säpinäähän siitä syntyi. Säpinä taisi lopulta edesauttaa toipumisprosessia yhdellä jos toisella. Onnellinen loppu, paras loppu :).

Tietysti tällaista kirjaa lukiessa tulee myös mietittyä, miten esim. meidän 14v tämän kirjan kokee/kokisi.

Kovin kummajaisia nuorten (fantasia)kirjoja en saa edes luettua :P.

Barbery Muriel: Siilin eleganssi / Huhtikuu 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi.

Kirja osui sattumalta käteen kirjaston uutuushyllystä ja aika pian sen jälkeen luin suosittelun jostain. Kirjakerhosta varmaan ja Facebookista.

Hyvä kirja! Lukeminen oli nautittavaa, koska se pani ajattelemaan paljon ja sisälsi hauskasti tilannehuumoria.

Ainoa, mitä pitää vielä sulatella, on loppuratkaisu päähenkilö Renéen kohdalla.
Jotenkin mua häiritsee aika paljon nykyään se, miten "helppo" ratkaisu kuolema tuntuu olevan monissa kirjoissa.
Vaikeampi olis saada hyvä loppuratkaisu ilman kuolemaa..
Mutta oli se silti aika tyylikkästi toteutettu, eikä jäänyt kirjasta päällimmäiseksi mieleen, koska kirja antoi muuten niin paljon.

Päähenkilöistä nuorin oli mielenkiintoinen, joskis hetkittäin hänen ajatuksensa ehkä keikkuivat uskottavuuden rajamailla. Itsellä kun on lähs samanikäisiä lapsia . Mutta ei se loppujen lopuksi häirinnyt, hänellähän oli hyvin ongelmallinen perhetausta (selityksenä). Neuroottisen perheen keskellä ei kai oikein muuta voinut kuin kehittää itselleen syvät pahat angstit. Tämä henkilähän kokee kirjan onnellisen lopun, kun elämän ilo ja tarkoitus aukeaa..

Kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus.
Pitkitin kirjan lukemista tahallani, ettei se olis loppunut liian aikaisin. Itse lukeminen olin niin mielenkiintoista, antoi oivalluksen iloa ja tyydytti ns. älyllisesti, ettei loppuratkaisu sinänsä tuntunut oleelliselta.

(edit. Luin toisaalta (netistä) tästä kirjasta hyvän arvioinnin, joka antoi vielä uusia ajatuksia kirjasta. Editoinkin alkuperäistä tekstiäni aika rankasti 20.4.)

Kutkuttaisi ryhtyä oikein aktiivisesti kirjoittamaan lukupäiväkirjaa, mutta sitä pitää vielä miettiä. Aika ei riitä!?
- edit - edit -

Mustonen, Enni: Morsiuskesä / maaliskuu 2010

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Joo, kuten arvata saattaa; kevyttä, huumoria, romanssia.
Ihan peruskiva kirja, mukavasti vähän nykyaikaistetut kuviot kuitenkin, kun "Maajussille etsittiin morsianta".

Ainakin muhun upposi kuvausryhmän henkilögalleria. Kirjassa oli mielestäni hyvin uskottava miljöö sekä henkilöhahmot, mikä onkin mulle tosi tärkeää nykyään. Tai luulen, että oon tullut vanhemmiten kriittisemmäksi näiden asioiden suhteen. Tästä johtuen mulla välillä jää kirjoja kesken, kun en vaan pysty pitämään sitä uskottavana.
Fantasiakirjat on eri asia, mutta niitäpä en paljon luekaan.

Tiilikka, Elina: Punainen mekko / Maaliskuu 2010

Elina Tiilikka: Punainen mekko

No, aika hurjaa tekstiä. Mutta ei liian roisia, ei mennyt överiksi. Tai se, mikä meni, oli perusteltua - ja uskottavaa.
Äititeema kulkee jännästi mukana. Jotenkin yllättäen, laittoi miettimään, piilikö siinä joku viesti?

Tykkäsin kirjasta.

Hayden, Torey: Hiljaisuuden lapset / Muistikirja ja kirjapäiväkirja

Kirjavainen on tämän blogin osa. Pitänen tämän kirjapäiväkirjana, josko tulisi edes jonnekin kirjattua ne harvat kirjat, jotka ehdin tai muuten saan aikaiseksi lukea.

Viimeksi tuli luettua Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Toiseen kertaan sen luin, hyvä on kirja.

Tuo Arjan tarina sen sijaan, ei oikein koskettanut, vaikka aihe rankka olikin.


Nyt on kesälukemisena ääneenlukuna menossa perinteinen Anni Swan. Tällä kertaa vuorossa Arnellin perhe. Hauskaa, vanhaa tekstiä, joka tarjoilee pieninä ripauksina ajankuvausta viime vuosisadalta. Esikoinen lukee ääneen ja minä virkkaan taikka kudon.
Ollin oppivuodet, Sara ja Sarri, Iiris rukka ja Pikkupappilassa on jo aiemmin luettu.

Muistikirja olkoon tämä myös ToDo-neuleiden osalta.

Höpötystä

Taidan tarvita joskus tämmöistä höpinäkanavaakin itselleni. Tuo ns. ykkösneuleblogi on nykyään sen verran paikkakunnallakin tunnettu, niin pitää jo hiukan tarkkailla mitä sinne naputtelee.

Maanantaiaamu valkeni aikas väsyneenä. Viikonloppu oli hyvä, kyläilyjä ja semmoista, mutta vielä tähän normiarkeen ei ole tarpeeksi tottunut. Viime vuonna maanantai oli inhokkipäivä, niin kiireinen.
Siis en ole vielä tottunut siihen, että maanantai onkin aika hauska päivä. Mulla on toinen viikon kahdesta "omasta ajasta", kun kaikki muut ovat yhtä aikaa poissa kouluissaan, kerhossaan ja työssään.
Tänään tein ekkana heti pienen kävelylenkin, sitten kävin ruokakaupassa ostamassa sitä kaikkea-muuta-kuin-ruokaa. No ostin kyllä tietty ruokaakin.

Kirjoittelin äsken jopa Olympiatakkini ohjetta, jospa sen saisin joskus valmiiksikin.
Kohta tauko päättyy, lähden hakemaan kuopusta kerhosta ja sitten syödään.
Sämpylöitä tekis mieli, joten taidnpa ottaa ainekset valmiiksi odottelemaan. On sitten helpompi ryhtyä toimeen, kun on jo margariinikin lämpenemässä ja vesi jäähtymässä jne..

Huhtikuun eka valmis

Jämälankojen käyttöä, vaikkei tätä viralliseen jämäilyyn voikaan hyväksyä.
Herra tokaluokkalaiselle olen tehnyt tuosta vihreästä Cottonellasta puseron vuosia sitten ja valkoinen Ibiza jäi omasta kesätopistani.
Nyt yhdistin langat ja kuopus sai kesäisen mekon.

Väkkärätakki

300 g, puikot 5 mm ja 6 mm

Hamsteri nro 3

Teddy+Kuura 85 g, puikot 10 mm.

Golden Compass Hat

Samostunika

Hamsteritilin varsinainen avaus, Samostunika kokoa 110 cm.

Lankaa kului 235 g, puikot 3½ ja 4½ mm.

Suosikki!