maanantai 11. huhtikuuta 2022

French, Nicci: Perjantai mielessä

Nicci French: Perjantai mielessä
Friday On My Mind, 2015
Suom. Raimo Salokangas
Blue Moon Kirjat Oy, 2022
Luin ~ 11.4.2022



Kuvaus:

Thamesista nostetaan ruumis, jonka kädessä on sairaalaranneke. Siinä on Frieda Kleinin nimi, ja miehen kurkku on viilletty auki. Frieda tunnistaa miehen - ja on yhtäkkiä murhan pääepäilty, oikeastaan ainoa epäilty.
Pidätyksen uhatessa hän näkee ainoaksi mahdollisuudeksi paeta ja selvittää, kuka miehen murhasi. Suurkaupungissa piilottelu onnistuu ystävien avulla, mutta Frieda altistuu tappajan pyrkimyksille, mitä ne sitten ovatkin, ja kuka tappaja sitten onkin.
- Viikonpäiväsarjan viidennessä kirjassa psykoterapeutti Frieda Klein ja hänen ystävänsä ja vihollisensa joutuvat kovien haasteiden eteen ennen kuin koittaa totuuden hetki.


Kommentti:

Tämä on kyllä varsin koukuttava sarja, ja todella karmiva, kun ensimmäisestä kirjasta lähtien mukana ollut murhaaja vaanii päähenkilöä ja hänen lähipiiriään. Onko mahdollista, että Friedan ympärillä on muitakin murhanhimoisia, kuin Dean Reeve?
Kirjan loppuun oli varattu melkoisen muheva juonikoukku, ja lisäksi uteliaisuutta herättää salaperäinen Walter Levin. Mitä tämä oikein edustaa?
Tämä on sarjan uusin suomennettu osa, ja jälleen joudun odottelemaan muutaman kuukauden seuraavaa suomennosta. Onpa kutkuttavaa!

(303 sivua.)

Ei kommentteja: