Atena Kustannus Oy 2012
Luin 31.12.2012
maanantai 31. joulukuuta 2012
torstai 27. joulukuuta 2012
Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Otava 2007
Luin -26.12.2012
Lue Wikipediasta.
Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen esikoisromaani vuodelta 2007. Kirja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen, samalla tavoin kuin transsukupuolinen kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. Hän kuvaileekin itseään kansalaisuustransuksi. Mikko on tiennyt pikkupojasta asti haluavansa ruotsalaiseksi, käännekohta hänen elämässään on ruotsinlaivaristeily, jonka aikana hän syö pussillisen vadelmaveneitä ja voi niistä pahoin. Hän opiskelee ahkerasti ruotsia ja omaksuu sosiaalidemokraattisen kansankodin ihanteen maailmankuvansa perustaksi.
Hauska aihe, odotin kirjalta siis melkoista huumoripläjäystä. Ehkä joulun ajan mielentila oli kuitenkin epäedullinen tämäntyyppiselle luettavalle, kun en oikein innostunut. Sinänsä hauskoja asioita keksitty, mutten kuitenkaan päässyt oikein tunnelmaan. Tai en löytänyt kummempaa tunnelmaa. Jotain Arto Paasilinnamaista veijarointiahan tässä oli, pari tyyppiäkin kuolee tuosta noin vain ohimennen ja sitä rataa.
Ohut tarina.
Mutta ihan luettavaa toki. Ja tykkäsin lopusta :).
Otava 2007
Luin -26.12.2012
Lue Wikipediasta.
Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen esikoisromaani vuodelta 2007. Kirja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen, samalla tavoin kuin transsukupuolinen kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. Hän kuvaileekin itseään kansalaisuustransuksi. Mikko on tiennyt pikkupojasta asti haluavansa ruotsalaiseksi, käännekohta hänen elämässään on ruotsinlaivaristeily, jonka aikana hän syö pussillisen vadelmaveneitä ja voi niistä pahoin. Hän opiskelee ahkerasti ruotsia ja omaksuu sosiaalidemokraattisen kansankodin ihanteen maailmankuvansa perustaksi.
Hauska aihe, odotin kirjalta siis melkoista huumoripläjäystä. Ehkä joulun ajan mielentila oli kuitenkin epäedullinen tämäntyyppiselle luettavalle, kun en oikein innostunut. Sinänsä hauskoja asioita keksitty, mutten kuitenkaan päässyt oikein tunnelmaan. Tai en löytänyt kummempaa tunnelmaa. Jotain Arto Paasilinnamaista veijarointiahan tässä oli, pari tyyppiäkin kuolee tuosta noin vain ohimennen ja sitä rataa.
Ohut tarina.
Mutta ihan luettavaa toki. Ja tykkäsin lopusta :).
tiistai 18. joulukuuta 2012
Köngäs, Heidi: Dora, Dora
Heidi Köngäs: Dora, Dora
Otava 2012
Finlandiaehdokas 2012
Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 seurueineen Suomen Lappiin. Hän haluaa Jäämeren rannalle, pimeimpään kaamokseen, sillä yhteys johtajaan on poikki. Hurjaa matkaa pimeyden ytimeen ohjaavat ne pohjimmaiset: halu ja nälkä. Kiihtyvät kierrokset johtavat räjähdykseen.
Mielenkiintoinen seurue tosiaankin. Varusteluministeri, kylmä mies, joka on menettänyt suosikkiasemansa Saksan valtakunan johdon silmissä ja on todella lähellä katkeamispistettä. Sihteerinsä Annemarie, joka on aina ollut vain lojaali esimiehelleen. Ikävöi itärintamalle lähetettyä miestään.
Suomalainen tulkki, Eero. Ihastuu, rakastuu Annemarieen ensi silmäyksellä. Vielä mukana ovat taikuri ja viulisti, jotka ovat mukana esittämässä ohjelmaa saksalaisten juhlissa pohjoisessa.
Hurja kirja, näin juuri kirjan luettuani laittaisin sen tämän vuoden Finlandiaehdokkaista kakkoseksi Jään jälkeen. Aihe on karu, joten en varsinaisesti voi sanoa tykänneeni kirjan aiheesta, mutta hyvin kerrottu tarina tämä oli.
Tämä on tietysti sinänsä sivuseikka, mutta haittasi kuitenkin lukemistani. Lainasin tämän kirjan jo kuukausi sitten ja yritin Populan jälkeen lukea Seppälän Mr. Smithiä. Siinä menikin aikaa niin pitkään, että jouduin sitten tätä kirjaa urakoimaan kirjaston eräpäivän vuoksi. Joka oli eilen.
Tunnustettakoon tässä siis samalla, että Juha Seppälän Mr Smith jäi kesken. En vaan päässyt tarinaan mukaan.
Kaikki muut tämän vuoden Finlandiaehdokkaat olen lukenut. Paras on Jää ja tämä kiilasi nyt kakkoseksi. Minun mielestäni.
Otava 2012
Finlandiaehdokas 2012
Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 seurueineen Suomen Lappiin. Hän haluaa Jäämeren rannalle, pimeimpään kaamokseen, sillä yhteys johtajaan on poikki. Hurjaa matkaa pimeyden ytimeen ohjaavat ne pohjimmaiset: halu ja nälkä. Kiihtyvät kierrokset johtavat räjähdykseen.
Mielenkiintoinen seurue tosiaankin. Varusteluministeri, kylmä mies, joka on menettänyt suosikkiasemansa Saksan valtakunan johdon silmissä ja on todella lähellä katkeamispistettä. Sihteerinsä Annemarie, joka on aina ollut vain lojaali esimiehelleen. Ikävöi itärintamalle lähetettyä miestään.
Suomalainen tulkki, Eero. Ihastuu, rakastuu Annemarieen ensi silmäyksellä. Vielä mukana ovat taikuri ja viulisti, jotka ovat mukana esittämässä ohjelmaa saksalaisten juhlissa pohjoisessa.
Hurja kirja, näin juuri kirjan luettuani laittaisin sen tämän vuoden Finlandiaehdokkaista kakkoseksi Jään jälkeen. Aihe on karu, joten en varsinaisesti voi sanoa tykänneeni kirjan aiheesta, mutta hyvin kerrottu tarina tämä oli.
Tämä on tietysti sinänsä sivuseikka, mutta haittasi kuitenkin lukemistani. Lainasin tämän kirjan jo kuukausi sitten ja yritin Populan jälkeen lukea Seppälän Mr. Smithiä. Siinä menikin aikaa niin pitkään, että jouduin sitten tätä kirjaa urakoimaan kirjaston eräpäivän vuoksi. Joka oli eilen.
Tunnustettakoon tässä siis samalla, että Juha Seppälän Mr Smith jäi kesken. En vaan päässyt tarinaan mukaan.
Kaikki muut tämän vuoden Finlandiaehdokkaat olen lukenut. Paras on Jää ja tämä kiilasi nyt kakkoseksi. Minun mielestäni.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Hassinen, Pirjo: Popula
Pirjo Hassinen: Popula
Otava 2012
Luin ~ 27.11.2012
Finlandia-ehdokas 2012
Luettuna 4/6 Finlandiaehdokkaista.
*** Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan? Viisikymppinen Pirjo ja kolmekymppinen Perttu ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. Portsarina työskentelevä komearaaminen Perttu, nimikirjaimiltaan P.A.H.A., on tuuliajolla äidin jouduttua dementiakotiin. Pirjon perheessä epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidistä tyttäreen jo monessa polvessa. Pirjon oma tytär Rita kantaa huolta äidin ohella omasta hauraasta uusperheestään.
Naapurusten omalaatuinen ystävyys särkyy, kun Perttu löytää henkisen kodin oikeistopopulistisen Popula-puolueen riveistä. Populan muukalaisvihan tielle joutuu Ritan tytärpuoli, Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia.
Romaani pakottaa lukijan katsomaan öykkäröivää portsaria, vaipoissa makaavaa vanhusta, ihonväriltään erottuvaa teinityttöä ja vallanhimoista populistipoliitikkoa – ja näkemään ihmisen.
Pirjo Hassinen (s. 1957) on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana. Popula-romaanissa mestarilliseen ihmissuhdekuvaukseen nivoutuvat äärioikeistolainen ilmapiiri, muukalaisviha ja hyvinvointivaltion rapistuminen. (Otava)
*** Olenkohan joskus lukenut Pirjo Hassista. Luulisin, mutta koska en vuosiin pitänyt lukupäiväkirjaa, ei harmainta aavistusta, mikä kirja olisi voinut tulla kyseeseen. Pitää lukea lisää, koska tykästyin kyllä hänen tyyliinsä ainakin tämän kirjan perusteella.
Olihan taas erilainen kirjaehdokas.
Haasteellista tämä putkeen lukeminen, ja laitan ainakin osittain sen piikkiin, etten meinannut oikein oppia kirjan henkilöitä aluksi. Jotenkin Rita ja Pirjo ja Perttu ja Ville menivät sekaisin ja heidän keskinäiset suhteensa myös. Ei se kovin paljon haitannut ja saattoi tietty johtua siitäkin, etten alkuun saanut luetuksi kovinkaan pitkiä pätkiä.
Tarinana ihan mielenkiintoinen, vaikka Popula tuntuikin aika keksityltä (no sitähän se tietysti olikin :) ) nimitykseltä ja loppupuolen melko äärimmäinen välienselvittely tulikin ainakin itselleni jotenkin yllättävän rajuna. Ihan en täysin pysynyt sen suhteen kärryillä.
Nautin ihan hurjasti kirjan kielestä. On niin suuri ilo lukea hyvää suomen kieltä, oikein kirjoitettuna ja vielä ihan mahtavilla kielikuvilla höystettynä. Tai ei voi sanoa, että "höystettynä", koska kieli ei ole yhtään päälleliimatun tuntuista. Siihenkin välillä nykyään törmää, että hassut kielikuvat tuntuvat tärkeämmiltä kuin itse tarina. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi keksinyt jonkun hienon kielikuvan, joka sitten täytyy väkisin ympätä kirjaan..
Juonikin oli sopivan ovela. Melko vähillä henkilöillä oli saatu hyvin kuvattua ilmiöitä ja ihmisiä. Ne kun menivät ristiin rastiin, osittain sattumien summanakin syntyi hienoja jännitteitä. Puhutteleva kirja, kyllä.
Tähtien antaminen vaikeutuu. Eikä se ole enää ollenkaan samoilla linjoilla kuin esim. viime vuonna. Skaala on laajentunut ylöspäin, joten aikaisempien arviointien tähdet eivät mitenkään enää ole oikein. Pitäisi ehkä jättää koko tähdet pois.
Olen lukenut myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen: Himaset - keijut ei juo kahvia. (Otava 2009)
Otava 2012
Luin ~ 27.11.2012
Finlandia-ehdokas 2012
Luettuna 4/6 Finlandiaehdokkaista.
*** Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan? Viisikymppinen Pirjo ja kolmekymppinen Perttu ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. Portsarina työskentelevä komearaaminen Perttu, nimikirjaimiltaan P.A.H.A., on tuuliajolla äidin jouduttua dementiakotiin. Pirjon perheessä epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidistä tyttäreen jo monessa polvessa. Pirjon oma tytär Rita kantaa huolta äidin ohella omasta hauraasta uusperheestään.
Naapurusten omalaatuinen ystävyys särkyy, kun Perttu löytää henkisen kodin oikeistopopulistisen Popula-puolueen riveistä. Populan muukalaisvihan tielle joutuu Ritan tytärpuoli, Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia.
Romaani pakottaa lukijan katsomaan öykkäröivää portsaria, vaipoissa makaavaa vanhusta, ihonväriltään erottuvaa teinityttöä ja vallanhimoista populistipoliitikkoa – ja näkemään ihmisen.
Pirjo Hassinen (s. 1957) on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana. Popula-romaanissa mestarilliseen ihmissuhdekuvaukseen nivoutuvat äärioikeistolainen ilmapiiri, muukalaisviha ja hyvinvointivaltion rapistuminen. (Otava)
*** Olenkohan joskus lukenut Pirjo Hassista. Luulisin, mutta koska en vuosiin pitänyt lukupäiväkirjaa, ei harmainta aavistusta, mikä kirja olisi voinut tulla kyseeseen. Pitää lukea lisää, koska tykästyin kyllä hänen tyyliinsä ainakin tämän kirjan perusteella.
Olihan taas erilainen kirjaehdokas.
Haasteellista tämä putkeen lukeminen, ja laitan ainakin osittain sen piikkiin, etten meinannut oikein oppia kirjan henkilöitä aluksi. Jotenkin Rita ja Pirjo ja Perttu ja Ville menivät sekaisin ja heidän keskinäiset suhteensa myös. Ei se kovin paljon haitannut ja saattoi tietty johtua siitäkin, etten alkuun saanut luetuksi kovinkaan pitkiä pätkiä.
Tarinana ihan mielenkiintoinen, vaikka Popula tuntuikin aika keksityltä (no sitähän se tietysti olikin :) ) nimitykseltä ja loppupuolen melko äärimmäinen välienselvittely tulikin ainakin itselleni jotenkin yllättävän rajuna. Ihan en täysin pysynyt sen suhteen kärryillä.
Nautin ihan hurjasti kirjan kielestä. On niin suuri ilo lukea hyvää suomen kieltä, oikein kirjoitettuna ja vielä ihan mahtavilla kielikuvilla höystettynä. Tai ei voi sanoa, että "höystettynä", koska kieli ei ole yhtään päälleliimatun tuntuista. Siihenkin välillä nykyään törmää, että hassut kielikuvat tuntuvat tärkeämmiltä kuin itse tarina. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi keksinyt jonkun hienon kielikuvan, joka sitten täytyy väkisin ympätä kirjaan..
Juonikin oli sopivan ovela. Melko vähillä henkilöillä oli saatu hyvin kuvattua ilmiöitä ja ihmisiä. Ne kun menivät ristiin rastiin, osittain sattumien summanakin syntyi hienoja jännitteitä. Puhutteleva kirja, kyllä.
Tähtien antaminen vaikeutuu. Eikä se ole enää ollenkaan samoilla linjoilla kuin esim. viime vuonna. Skaala on laajentunut ylöspäin, joten aikaisempien arviointien tähdet eivät mitenkään enää ole oikein. Pitäisi ehkä jättää koko tähdet pois.
Olen lukenut myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen: Himaset - keijut ei juo kahvia. (Otava 2009)
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Ollikainen, Aki: Nälkävuosi
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala 2012
Luin 20.11.2012
Finlandiaehdokas 2012
***
Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Finlandia-ehdokas. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja.
Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.
Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.
Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä. ***
Tämänkin kirjan esittelyn luin Aamulehdestä ja varasin sen jälkeen kirjastosta. Kun sitten kuulin kirjan Finlandia-ehdokkuudesta, se oli jo matkalla minulle :).
Jos nyt ei olisi tuota Finlandia-ehdokkuutta, en varmaankaan olisi lukenut juuri tätä kirjaa heti Lundbergin Jään jälkeen.
Yritin pitää jonkun verran lukutaukoa Jään jälkeen, mutta kun nyt minulla on loputkin Finlandia-ehdokkaat odottamassa, ei ollut oikein aikaa. Ajattelin kokeilla omaa pientä varjoarviointia, vaikka menetänkin ehkä jotain lukukokemuksista kun kirjat on luettava näin peräkkäin.
Olisi ollut ihan mille tahansa kirjalle aika epäreilua tulla luetuksi tuon Jään jälkeen, niin vaikuttunut siitä olin. Suorastaan ikävöin kirjan henkilöitä ja taidan vieläkin tehdä vähän surutyötä...
Ei sille voi siis mitään, että vertailua syntyi. Tämä kirja on kylläkin aivan erityyppinen. Lundbergin kirjassa tykkäsin kuvaavuudesta ja saumattoman tuntuisesta ns. sivuaiheiden käsittelystä. Tässä taas puhuttelevaa oli kirjan karuus, pelkistetty ilmaisu, joka tietysti sopikin aiheeseen hyvin.
Tässä kirjassa tapahtumat alkavat heti, kirjan henkilöihin ei siis ehdi tulla vielä mitään henkilökohtaista suhdetta, kun he jo alkavat nääntyä nälkään. Aloin silti pitää kirjasta, vaikkei se mikään ihan helppo luettava ollutkaan. Tapahtumilla ei mässäily, mutta tarina oli hyvin kuvattu, vaikka se olikin hyvin karua ja pelkistettyä. Ja loppu oli kyllä yliveto-ovela.
Kyllä minä tätäkin suosittelen! ....
Siltala 2012
Luin 20.11.2012
Finlandiaehdokas 2012
***
Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Finlandia-ehdokas. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja.
Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.
Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.
Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä. ***
Tämänkin kirjan esittelyn luin Aamulehdestä ja varasin sen jälkeen kirjastosta. Kun sitten kuulin kirjan Finlandia-ehdokkuudesta, se oli jo matkalla minulle :).
Jos nyt ei olisi tuota Finlandia-ehdokkuutta, en varmaankaan olisi lukenut juuri tätä kirjaa heti Lundbergin Jään jälkeen.
Yritin pitää jonkun verran lukutaukoa Jään jälkeen, mutta kun nyt minulla on loputkin Finlandia-ehdokkaat odottamassa, ei ollut oikein aikaa. Ajattelin kokeilla omaa pientä varjoarviointia, vaikka menetänkin ehkä jotain lukukokemuksista kun kirjat on luettava näin peräkkäin.
Olisi ollut ihan mille tahansa kirjalle aika epäreilua tulla luetuksi tuon Jään jälkeen, niin vaikuttunut siitä olin. Suorastaan ikävöin kirjan henkilöitä ja taidan vieläkin tehdä vähän surutyötä...
Ei sille voi siis mitään, että vertailua syntyi. Tämä kirja on kylläkin aivan erityyppinen. Lundbergin kirjassa tykkäsin kuvaavuudesta ja saumattoman tuntuisesta ns. sivuaiheiden käsittelystä. Tässä taas puhuttelevaa oli kirjan karuus, pelkistetty ilmaisu, joka tietysti sopikin aiheeseen hyvin.
Tässä kirjassa tapahtumat alkavat heti, kirjan henkilöihin ei siis ehdi tulla vielä mitään henkilökohtaista suhdetta, kun he jo alkavat nääntyä nälkään. Aloin silti pitää kirjasta, vaikkei se mikään ihan helppo luettava ollutkaan. Tapahtumilla ei mässäily, mutta tarina oli hyvin kuvattu, vaikka se olikin hyvin karua ja pelkistettyä. Ja loppu oli kyllä yliveto-ovela.
Kyllä minä tätäkin suosittelen! ....
perjantai 16. marraskuuta 2012
Lundberg, Ulla-Lena: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari
Is, 2012
Teos 2012
Luin 15.11.2012
Ilahduin tosi paljon, kun muistaakseni Aamulehdestä luin tästä kirjasta. Onnistuin saamaan sen kirjastosta melkein saman tien ja ryhdyin lukemaan. Tunsin ihan heti suurta kiinnostusta kirjaa kohtaa, sillä kirjoittaja on kotoisin Ahvenanmaalta, Kökarista ja kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne suunnalle saaristoon, pieneen Luotojen seurakuntaan.
Vietämme itse joka kesä 2 viikkoa Ahvenanmaalla, olen siellä viettänyt lomia lapsuudesta asti, siitä seuraa erinomainen lukkarinrakkaus tuota saaristoa kohtaan.
Teimme lisäksi juuri viime kesän kahden viikon Ahvenanmaan lomalta muutaman tunnin retken Sottungaan, Suomen pienimmälle paikkakunnalle. En millään voinut välttyä melkoisen vahvalta mielikuvalta siitä, että kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat hyvinkin Sottungan näköiselle seudulle.
Nuori pappi Petter Kummel saapuu perheineen saaristoseurakuntaan papiksi. Eletään sotien jälkeistä aikaa.
Kirja on kertomus papinperheen elämästä, mutta niin paljon muutakin. Mitä kaikkia aiheita siihen sisältyykään.
Yksi parhaista mittareista hyville lukukokemuksille on vahva viipymisen tarve. Siis se, että samaan aikaan olisin halunnut lukea tarinaa eteenpäin ja samalla halusin jarrutella, koska minua harmitti jo etukäteen se, että kirja loppuisi.
Lopulta en malttanut odotella, vaan luin kirjan eilen loppuun. Se oli todella vaikuttava. Tämä on kerta kaikkiaan koskettava ja upea kirja, mutta en tietenkään halua paljastaa juonenkäänteitä. Itse ainakin arvostan sitä, etten tiennyt mitään ja sain/jouduin kohtaamaan lopun ilman etukäteistietoja.
Kirjan henkilöistä itselleni nousi vahvasti esille hänen vaimonsa Mona, johon ainakin itse kovasti samastuin. Monan keino selviytyä karusta ja väliin yksinäisestäkin elämästä on tiukka kuri ja toimeen tarttuminen. Hänen elämänsä pohjana on luja työnteko ja rakkaus puolisoonsa.
Loppuratkaisussa jäi kovasti mieleen pienet tyttäret Sanna ja Lillus. Mitä heidän elämäänsä voi kuulua myöhemmin..
Mielenkiintoinen sivuääni on myös postimies Antonilla, joka on hyvin tietoinen siitä, mitä merellä tapahtuu ihmisymmärryksen yläpuolella - tai ehkäpä sen ympärillä.
Jännittävä asia oli se, että minulla oli vielä tämä kirja kesken, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja on yksi ehdokkaista ja tällä hetkellä oma suosikkini ehdottomasti.
Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. Aki Ollikaisen Nälkävuoden ehdin juuri alkuviikosta lainata kirjastosta ja muutkin olen jo varannut. Saisikohan kaikki luettua ennen kuin voittaja julkaistaan. Senhän valitsee tänä vuonna presidentti Tarja Halonen.
Suom. Leena Vallisaari
Is, 2012
Teos 2012
Luin 15.11.2012
Ilahduin tosi paljon, kun muistaakseni Aamulehdestä luin tästä kirjasta. Onnistuin saamaan sen kirjastosta melkein saman tien ja ryhdyin lukemaan. Tunsin ihan heti suurta kiinnostusta kirjaa kohtaa, sillä kirjoittaja on kotoisin Ahvenanmaalta, Kökarista ja kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne suunnalle saaristoon, pieneen Luotojen seurakuntaan.
Vietämme itse joka kesä 2 viikkoa Ahvenanmaalla, olen siellä viettänyt lomia lapsuudesta asti, siitä seuraa erinomainen lukkarinrakkaus tuota saaristoa kohtaan.
Teimme lisäksi juuri viime kesän kahden viikon Ahvenanmaan lomalta muutaman tunnin retken Sottungaan, Suomen pienimmälle paikkakunnalle. En millään voinut välttyä melkoisen vahvalta mielikuvalta siitä, että kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat hyvinkin Sottungan näköiselle seudulle.
Nuori pappi Petter Kummel saapuu perheineen saaristoseurakuntaan papiksi. Eletään sotien jälkeistä aikaa.
Kirja on kertomus papinperheen elämästä, mutta niin paljon muutakin. Mitä kaikkia aiheita siihen sisältyykään.
Yksi parhaista mittareista hyville lukukokemuksille on vahva viipymisen tarve. Siis se, että samaan aikaan olisin halunnut lukea tarinaa eteenpäin ja samalla halusin jarrutella, koska minua harmitti jo etukäteen se, että kirja loppuisi.
Lopulta en malttanut odotella, vaan luin kirjan eilen loppuun. Se oli todella vaikuttava. Tämä on kerta kaikkiaan koskettava ja upea kirja, mutta en tietenkään halua paljastaa juonenkäänteitä. Itse ainakin arvostan sitä, etten tiennyt mitään ja sain/jouduin kohtaamaan lopun ilman etukäteistietoja.
Kirjan henkilöistä itselleni nousi vahvasti esille hänen vaimonsa Mona, johon ainakin itse kovasti samastuin. Monan keino selviytyä karusta ja väliin yksinäisestäkin elämästä on tiukka kuri ja toimeen tarttuminen. Hänen elämänsä pohjana on luja työnteko ja rakkaus puolisoonsa.
Loppuratkaisussa jäi kovasti mieleen pienet tyttäret Sanna ja Lillus. Mitä heidän elämäänsä voi kuulua myöhemmin..
Mielenkiintoinen sivuääni on myös postimies Antonilla, joka on hyvin tietoinen siitä, mitä merellä tapahtuu ihmisymmärryksen yläpuolella - tai ehkäpä sen ympärillä.
Jännittävä asia oli se, että minulla oli vielä tämä kirja kesken, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja on yksi ehdokkaista ja tällä hetkellä oma suosikkini ehdottomasti.
Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. Aki Ollikaisen Nälkävuoden ehdin juuri alkuviikosta lainata kirjastosta ja muutkin olen jo varannut. Saisikohan kaikki luettua ennen kuin voittaja julkaistaan. Senhän valitsee tänä vuonna presidentti Tarja Halonen.
maanantai 5. marraskuuta 2012
McCullough, Colleen: Kullan kosketus
Colleen McCullough: Kullan kosketus
Otava 2004
Luin ~ 5.11.2012
Kevyttä. Sääli, että vähän liiankin kevyttä. Mielestäni henkilöt olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia ja tapahtumat moninaisia: Aiheina vaikka mitä kullankaivuusta, siirtolaisuudesta ja teollisesta vallankumouksesta naisen asemaan ja erirotuisten ihmisten suhteisiin. Jotenkin vain kirjalija tuntui olleen kovin etäinen henkilöidensä suhteen. Kirja teki mieli lukea loppuun, mutta aika paljon harmitti se, miksei näistä sinänsä hienoista aiheista ja hyvistä henkilöhahmoista oltu otettu kunnolla tarinaa irti. En edes oikein tiedä, mistä tämä harmillinen tunne johtuu, jotenkin vaan henkilöt ei heränneet henkiin.
Oon kyllä viime aikoina lukenut monia niin hienoja kirjoja, että vertailu voi olla vähän epäreilua...
Muistan Okalinnut (kirjailijan ensimmäinen?, no ainakin varmaan kuuluisin teos) niin hienona ja vaikuttavana lukukokemuksena. Alkoi epäilyttää, oliko sekään niin hyvä, kuin miksi sen muistan. Vaikka ei se haittaa, hyvä kirja se oli ainakin silloin, ja telkkarissa myös.
Otava 2004
Luin ~ 5.11.2012
Kevyttä. Sääli, että vähän liiankin kevyttä. Mielestäni henkilöt olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia ja tapahtumat moninaisia: Aiheina vaikka mitä kullankaivuusta, siirtolaisuudesta ja teollisesta vallankumouksesta naisen asemaan ja erirotuisten ihmisten suhteisiin. Jotenkin vain kirjalija tuntui olleen kovin etäinen henkilöidensä suhteen. Kirja teki mieli lukea loppuun, mutta aika paljon harmitti se, miksei näistä sinänsä hienoista aiheista ja hyvistä henkilöhahmoista oltu otettu kunnolla tarinaa irti. En edes oikein tiedä, mistä tämä harmillinen tunne johtuu, jotenkin vaan henkilöt ei heränneet henkiin.
Oon kyllä viime aikoina lukenut monia niin hienoja kirjoja, että vertailu voi olla vähän epäreilua...
Muistan Okalinnut (kirjailijan ensimmäinen?, no ainakin varmaan kuuluisin teos) niin hienona ja vaikuttavana lukukokemuksena. Alkoi epäilyttää, oliko sekään niin hyvä, kuin miksi sen muistan. Vaikka ei se haittaa, hyvä kirja se oli ainakin silloin, ja telkkarissa myös.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Samartin, Cecilia: Nora & Alicia
Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt nimillä Broken Paradise ja Ghost Heart 2004
Bazar 2011
Luin ~ 2.11.2012 ----
Oli taas niin hieno kirja. Tykkään Samartinista. Tämä oli samalla hieno lukukokemus tarinana ja tykkään myös aina oppia jotain historiasta sekä eri maiden tapahtumista. Tässä siis liikuttiin Kuubassa.
Vaikuttava ja puhutteleva asetelma kirjaan syntyi, kun läheiset, melkein samanikäiset serkukset Nora ja Alicia kokevat Kuuban tapahtumat tahoillaan hyvin eri tavalla. Nora perheineen pakenee USA:han. Millaista on pakolaisen elämä vieraassa maassa. Kun et halua unohtaa kotimaatasi ja kuitenkin uuteen paikkaan olisi hyvä kotiutua. Vanhemmat edustavat perinteitä ja haluavat srityisesti säilyttää vanhat tavat, vaikkapa seurustelun suhteen..
Kirjeenvaihto Alician kanssa pitää kotimaan asiat Noran mielessä. Alicia siis jää Kuubaan, avioituu ja saa lapsen. Elämä on vaikeaa ja vaarallista. Lopulta Noran on pakko palata. Kotiinpaluun kanssa tuleekin sitten isoja ongelmia..
Tarina oli lopulta hurjempi kuin arvasinkaan, mutta säilytti uskottavuutensa aika hyvin. Monelle varmaan on käynyt toisin.
Tiedän, että toistan itsäni, mutta tämäkin kuuluu mielestäni sarjaan Tärkeät Kirjat.
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt nimillä Broken Paradise ja Ghost Heart 2004
Bazar 2011
Luin ~ 2.11.2012 ----
Oli taas niin hieno kirja. Tykkään Samartinista. Tämä oli samalla hieno lukukokemus tarinana ja tykkään myös aina oppia jotain historiasta sekä eri maiden tapahtumista. Tässä siis liikuttiin Kuubassa.
Vaikuttava ja puhutteleva asetelma kirjaan syntyi, kun läheiset, melkein samanikäiset serkukset Nora ja Alicia kokevat Kuuban tapahtumat tahoillaan hyvin eri tavalla. Nora perheineen pakenee USA:han. Millaista on pakolaisen elämä vieraassa maassa. Kun et halua unohtaa kotimaatasi ja kuitenkin uuteen paikkaan olisi hyvä kotiutua. Vanhemmat edustavat perinteitä ja haluavat srityisesti säilyttää vanhat tavat, vaikkapa seurustelun suhteen..
Kirjeenvaihto Alician kanssa pitää kotimaan asiat Noran mielessä. Alicia siis jää Kuubaan, avioituu ja saa lapsen. Elämä on vaikeaa ja vaarallista. Lopulta Noran on pakko palata. Kotiinpaluun kanssa tuleekin sitten isoja ongelmia..
Tarina oli lopulta hurjempi kuin arvasinkaan, mutta säilytti uskottavuutensa aika hyvin. Monelle varmaan on käynyt toisin.
Tiedän, että toistan itsäni, mutta tämäkin kuuluu mielestäni sarjaan Tärkeät Kirjat.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Björk, Marja: Posliini
Marja Björk: Posliini
Like 2008
Luin 27.-28.10.2012
Ainoa hyvä puoli flunssassa, kun se ei ole niin paha, etteikö jaksaisi lukea sängyllä: Voi lukea joskus jonkun kirjan kerralla alusta loppuun. Tämä kirja teki kyllä mielikin lukea yhdellä kertaa loppuun asti.
Päähenkilöt: tarinan alussa 8-vuotias, myöhemmin n. 14-vuotias Jaana, joka on kotoisin Savosta, köyhästä, rikkinäisestä perheestä. Jaanan perhe ja lähisukulaiset sekä Helsingin täti ja setä.
Tapahtumapaikka ja -aika: Savosta kotoisin ollaan ja Helsingissä Jaana käy vierailemassa pitkiäkin aikoja. Tapahtumat sijoittuvat omiin lapsuusaikoihini, siis 1960-luvulle. Siksi hyvin nostalginen kirja.
Jaana on rikkonaisessa perheessään laiminlyöty tyttönen, joka pääsee välillä ankeista kotioloista Helsinkiin Anita-tädin ja Kurt-sedän luokse. Lapseton pariskunta elää suomenruotsalaista vaurasta elämää, joka onkin todella erilaista kuin Jaanan kotiolot. On vain se salaisuus...
Ovelasti erilainen kuvaus tästä aiheesta. Ei se elämä todellakaan hääppöistä ole Jaanan kotona, siksi kukaan ei edes varmaan mieti, mitä Jaanalle todella tapahtuu Helsingissä. Eniten ehkä ihmetyttää Anitan osuus. Enpäs kuitenkaan paljasta juonta.
Tykkäsin kirjasta kyllä, se oli erittäin todentuntuinen. Lyhyesti ajatuksia 1.11.2012 vielä pitää korjata kirjoitusvirheet ja lisätä pari ajatusta ---
(Ehkä jaksan joskus nuhatta ja kuumeetta pohtia kirjaa enemmänkin.)
Like 2008
Luin 27.-28.10.2012
Ainoa hyvä puoli flunssassa, kun se ei ole niin paha, etteikö jaksaisi lukea sängyllä: Voi lukea joskus jonkun kirjan kerralla alusta loppuun. Tämä kirja teki kyllä mielikin lukea yhdellä kertaa loppuun asti.
Päähenkilöt: tarinan alussa 8-vuotias, myöhemmin n. 14-vuotias Jaana, joka on kotoisin Savosta, köyhästä, rikkinäisestä perheestä. Jaanan perhe ja lähisukulaiset sekä Helsingin täti ja setä.
Tapahtumapaikka ja -aika: Savosta kotoisin ollaan ja Helsingissä Jaana käy vierailemassa pitkiäkin aikoja. Tapahtumat sijoittuvat omiin lapsuusaikoihini, siis 1960-luvulle. Siksi hyvin nostalginen kirja.
Jaana on rikkonaisessa perheessään laiminlyöty tyttönen, joka pääsee välillä ankeista kotioloista Helsinkiin Anita-tädin ja Kurt-sedän luokse. Lapseton pariskunta elää suomenruotsalaista vaurasta elämää, joka onkin todella erilaista kuin Jaanan kotiolot. On vain se salaisuus...
Ovelasti erilainen kuvaus tästä aiheesta. Ei se elämä todellakaan hääppöistä ole Jaanan kotona, siksi kukaan ei edes varmaan mieti, mitä Jaanalle todella tapahtuu Helsingissä. Eniten ehkä ihmetyttää Anitan osuus. Enpäs kuitenkaan paljasta juonta.
Tykkäsin kirjasta kyllä, se oli erittäin todentuntuinen. Lyhyesti ajatuksia 1.11.2012 vielä pitää korjata kirjoitusvirheet ja lisätä pari ajatusta ---
(Ehkä jaksan joskus nuhatta ja kuumeetta pohtia kirjaa enemmänkin.)
Nopola, Sinikka ja Tiina: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
..... 2012
Luettu yhdessä ääneen ~ 27.10.2012
Odotettu ja etukäteen nuorison toimesta epäilyttänyt uusin Risto Räppääjä. Lähinnä epäilykset kohdistuivat uuteen kuvittajaan, ennakkoasenne siis aika epäilevä..... palataan tähänkin, kunnhan oon flunssassa vähän paremmalla puolella.
Päähenkilöt: Risto Räppäjä ja hänen tätinsä Rauha, Nelli Perhonen + vanhempansa TV-Perhoset, Lennart Lindberg sekä Elvi Räppääjä. Sekä Nellin kissa Aapo.
Tarinan huippukohtaa piti ehkä tavallista enemmän valmistella, siksi alku tuntui vähän oudolta. Kuulijakunta narisi ja valitti. Luettiin kuitenkin loppuun. Tuttua. Ihan hauskaa.. mutta loppu täytyy lukea joskus uudelleen, koska nukahdin autossa kesken kaiken (olin tulossa kipeäksi).
..... 2012
Luettu yhdessä ääneen ~ 27.10.2012
Odotettu ja etukäteen nuorison toimesta epäilyttänyt uusin Risto Räppääjä. Lähinnä epäilykset kohdistuivat uuteen kuvittajaan, ennakkoasenne siis aika epäilevä..... palataan tähänkin, kunnhan oon flunssassa vähän paremmalla puolella.
Päähenkilöt: Risto Räppäjä ja hänen tätinsä Rauha, Nelli Perhonen + vanhempansa TV-Perhoset, Lennart Lindberg sekä Elvi Räppääjä. Sekä Nellin kissa Aapo.
Tarinan huippukohtaa piti ehkä tavallista enemmän valmistella, siksi alku tuntui vähän oudolta. Kuulijakunta narisi ja valitti. Luettiin kuitenkin loppuun. Tuttua. Ihan hauskaa.. mutta loppu täytyy lukea joskus uudelleen, koska nukahdin autossa kesken kaiken (olin tulossa kipeäksi).
Pamuk, Orhan: Valkoinen linna
Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Beyaz Kale, Istanbul 1985
Tammi 1990
Keltainen kirjasto nro 263.
Luin ~ 26.10.2012
Nobelkirjailijoihin tutustumista.
Päähenkilö: Italialaismies, jonka turkkilaiset (merirosvot) vangitsevat.
Tapahtumapaikka ja -aika: Istanbul 1600-luvulla.
Aika pitkäpiimäinen kirja. Kirjailija itsekin totesi, että tarina loppui jo kauan sitten... ja arvostelukykyinen lukija olisi sen huomannut. En sitten lopultakaan ihan tajunnut, miksi se siis jatkui. Päähenkilön lisäksi tarinassa oli hänen kaksoisolentonsa (Hoca?), ja ideaa kaksoisolentojen vaihtumisesta valmistellaan aika pitkään. Se ei siis mitenkään tule enää kenellekään yllätyksenä, se suorastaan alkaa haukotuttaa. Loppuvaiheen taistelukuvauksesta, jota kauan odotettiin ja jonka piti ehkä olla jonkinlainen huipentuma, en jaksanut enää ollenkaan kiinnostua.
Olisi sittenkin pitänyt lukea ensin joku kirjailijan uudempi teos. Ehkä joskus myöhemmin.
Beyaz Kale, Istanbul 1985
Tammi 1990
Keltainen kirjasto nro 263.
Luin ~ 26.10.2012
Nobelkirjailijoihin tutustumista.
Päähenkilö: Italialaismies, jonka turkkilaiset (merirosvot) vangitsevat.
Tapahtumapaikka ja -aika: Istanbul 1600-luvulla.
Aika pitkäpiimäinen kirja. Kirjailija itsekin totesi, että tarina loppui jo kauan sitten... ja arvostelukykyinen lukija olisi sen huomannut. En sitten lopultakaan ihan tajunnut, miksi se siis jatkui. Päähenkilön lisäksi tarinassa oli hänen kaksoisolentonsa (Hoca?), ja ideaa kaksoisolentojen vaihtumisesta valmistellaan aika pitkään. Se ei siis mitenkään tule enää kenellekään yllätyksenä, se suorastaan alkaa haukotuttaa. Loppuvaiheen taistelukuvauksesta, jota kauan odotettiin ja jonka piti ehkä olla jonkinlainen huipentuma, en jaksanut enää ollenkaan kiinnostua.
Olisi sittenkin pitänyt lukea ensin joku kirjailijan uudempi teos. Ehkä joskus myöhemmin.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Honkasalo, Laura: Kotikutoista
Laura Honkasalo: Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta -
Kirjapaja 2011
Luin ~ 21.10.2012
Kotikutoista kertoo itsetekemisen ihanuudesta merkkausliinoista neulegraffiteihin ja nappimeditaatioon. Samalla se valottaa kiehtovaa kulttuurihistoriaa ja uusia käsin tekemisen tapoja. Millainen oli viktoriaaninen leikekirja? Miten kaaosteoria virkataan? (takatekstistä)
Kivaa luettavaa. Ihan uusia asioita ja paljon tuttuakin. Kivan rento ote teksteihin, tietoa ja kirjailijan omia muisteluita tai kokemuksia ja ajatuksia väliin ripoteltuina.
Kirjan nimi on ehkä hiukan harhaanjohtava. Ainakin itse luulin, että kirja käsittelee enimmäkseen neuleita ym. lankatöitä, mutta iloinen yllätys oli monien muidenkin kädentaitoharrastusten esittely.
Tykkäsin!
Kirjapaja 2011
Luin ~ 21.10.2012
Kotikutoista kertoo itsetekemisen ihanuudesta merkkausliinoista neulegraffiteihin ja nappimeditaatioon. Samalla se valottaa kiehtovaa kulttuurihistoriaa ja uusia käsin tekemisen tapoja. Millainen oli viktoriaaninen leikekirja? Miten kaaosteoria virkataan? (takatekstistä)
Kivaa luettavaa. Ihan uusia asioita ja paljon tuttuakin. Kivan rento ote teksteihin, tietoa ja kirjailijan omia muisteluita tai kokemuksia ja ajatuksia väliin ripoteltuina.
Kirjan nimi on ehkä hiukan harhaanjohtava. Ainakin itse luulin, että kirja käsittelee enimmäkseen neuleita ym. lankatöitä, mutta iloinen yllätys oli monien muidenkin kädentaitoharrastusten esittely.
Tykkäsin!
lauantai 20. lokakuuta 2012
Lehtonen, Joel: Mataleena
Joel Lehtonen: Mataleena
Laulu synnyinseudulle
SKS 1998 (1905)
Luin 19.10.2012
Luin loppuun yhdessä aloitetun Mataleenan. Putkinotko oli niin huisaa luettavaa, että haluttiin lisää. No, tämä olikin sitten aika toisenlaista Lehtosta. Itsetilitystä. Aikamoista hurmosta, tajunnanvirtaa, paatosta. Aika raskasta luettavaa ääneen ja niinhän tämä jäi kesken. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun itse, mutta tiukkaa teki sekin.
Voisin kuvitella ja ymmärsin myöskin kirjan lopussa olleista aikalaistenb arvioinneista, että teos on aikanaan ollut merkittävä, uudenlainen ja erilainen. Joissain kohdissa tuli hiukkasen Aleksis Kiven Seitsemän veljestäkin mieleen, sellaista suomalaisen (rahvaan ja) maiseman kuvausta tämä kirja sisälsi.
Laulu synnyinseudulle
SKS 1998 (1905)
Luin 19.10.2012
Luin loppuun yhdessä aloitetun Mataleenan. Putkinotko oli niin huisaa luettavaa, että haluttiin lisää. No, tämä olikin sitten aika toisenlaista Lehtosta. Itsetilitystä. Aikamoista hurmosta, tajunnanvirtaa, paatosta. Aika raskasta luettavaa ääneen ja niinhän tämä jäi kesken. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun itse, mutta tiukkaa teki sekin.
Voisin kuvitella ja ymmärsin myöskin kirjan lopussa olleista aikalaistenb arvioinneista, että teos on aikanaan ollut merkittävä, uudenlainen ja erilainen. Joissain kohdissa tuli hiukkasen Aleksis Kiven Seitsemän veljestäkin mieleen, sellaista suomalaisen (rahvaan ja) maiseman kuvausta tämä kirja sisälsi.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Sparks, Nicholas: Valinta
Nicholas Sparks: Valinta
The Choice
WSOY 2009
Luin 17.10.2012 - Tallinnan syyslomamatkalla
Hyvää matkalukemista.
The Choice
WSOY 2009
Luin 17.10.2012 - Tallinnan syyslomamatkalla
Hyvää matkalukemista.
Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet
Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet - "olin terroristi"
The Tears of My Soul
WSOY 1994
Luin 14.10.2012
Päähenkilö: Kim Hyun Hee, pohjoiskorealainen agentti, terroristi kertoo koulutuksestaan ja terroriteostaan.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 1990-luku.
Kun nyt pääsin vauhtiin näiden Pohjois-Korean kirjojen kanssa, seuraavaksi luettavaksi valikoitui tämä terroristikertomus. Tosikertomus kertoo, miten kahdeksantoistavuotias Kim Hyun Hee viedään suoraan yliopistosta armeijan salaiselle leirille, jolla koulutetaan erikoisagentteja kansainvälisiin tehtäviin, lännenvastaiseen taisteluun. Kim Hyun Hee päätyy räjäyttämään eteläkorealaisen matkustajalentokoneen ja tappaa näin 115 ihmistä. Kim Hyun Heekin uskoi tuottavansa kunniaa isänmaalleen ja perheelleen sekä edistävänsä Koreoiden yhdistymistä tällä teollaan. Toisaalta, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tehtävästä kieltäytyminen ei kerta kaikkiaan olisi tullut kysymykseenkään.
Kun totuus aivopesusta paljastuu, oman teon hirvittävyyden tajuaminen tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Jälleen ihminen joutuu kasaamaan minuutensa kokonaan uudelleen, kun kaikki se, mihin on elämänsä aikana uskonut, osoittautuukin suureksi valheeksi.
Kun nyt olen muitakin aiheeseen liittyviä kirjoja lukenut, en millään voi välttyä miettimästä, mitä tapahtui Kim Hyun Heen perheelle tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen. Tai Kim Hyun Heelle itselleen? Mahtaisikohan netistä löytyä jotain.
The Tears of My Soul
WSOY 1994
Luin 14.10.2012
Päähenkilö: Kim Hyun Hee, pohjoiskorealainen agentti, terroristi kertoo koulutuksestaan ja terroriteostaan.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 1990-luku.
Kun nyt pääsin vauhtiin näiden Pohjois-Korean kirjojen kanssa, seuraavaksi luettavaksi valikoitui tämä terroristikertomus. Tosikertomus kertoo, miten kahdeksantoistavuotias Kim Hyun Hee viedään suoraan yliopistosta armeijan salaiselle leirille, jolla koulutetaan erikoisagentteja kansainvälisiin tehtäviin, lännenvastaiseen taisteluun. Kim Hyun Hee päätyy räjäyttämään eteläkorealaisen matkustajalentokoneen ja tappaa näin 115 ihmistä. Kim Hyun Heekin uskoi tuottavansa kunniaa isänmaalleen ja perheelleen sekä edistävänsä Koreoiden yhdistymistä tällä teollaan. Toisaalta, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tehtävästä kieltäytyminen ei kerta kaikkiaan olisi tullut kysymykseenkään.
Kun totuus aivopesusta paljastuu, oman teon hirvittävyyden tajuaminen tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Jälleen ihminen joutuu kasaamaan minuutensa kokonaan uudelleen, kun kaikki se, mihin on elämänsä aikana uskonut, osoittautuukin suureksi valheeksi.
Kun nyt olen muitakin aiheeseen liittyviä kirjoja lukenut, en millään voi välttyä miettimästä, mitä tapahtui Kim Hyun Heen perheelle tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen. Tai Kim Hyun Heelle itselleen? Mahtaisikohan netistä löytyä jotain.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Harden, Blaine: Leiri 14
Blaine Harden: Leiri 14
Gummerus 2012
Luin 8.10.2012
Taas kerran onni matkassa kirjastossa. Näin viime viikolla jonain aamuna Aamulehdessä maininnan tästä kirjasta. Kun poikkesin kirjastoon seuraavan kerran samana tai ehkä seuraavana päivänä, huomasin heti tämän kirjan kirjaston VIP-pöydällä. Ei siinä muu auttanut kuin napata kirja mukaan ja lukea se.
Aihepiiri alkaa olla jo kaamean tuttu, luimmehan Demickin Suljetun maan viime talvena.
Päähenkilö: vanki Shin.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 2000-luvun alussa.
Tämä kirja siis kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen Shinin tarinan. Shin ei tiennyt yli kahteenkymmeneen vuoteen mitään maailmasta piikkilanka-aitojen ulkopuolella. Hänelle rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Väkivalta, kidutus ja murhat sen sijaan olivat arkipäivää. Vaikka koko Shinin oma perhe oli myös leirillä, hekin olivat hänelle vain mahdollisia vaaratekijöitä, eivät turvaa tai rakkautta osoittavia lähimmäisiä.
Kun Shin sitten kuulee vankileirille vastikään tuodulta mieheltä oloista ulkomaailmassa, hän alkaa haaveilla ruuasta. Siitä, että voisi syödä joskus ihan oikeaa ruokaa ja vieläpä riittävästi. Sitten Shin pakenee ja ihmeellistä kyllä onnistuu pääsemään lopulta Kiinan kautta Etelä-Koreaan, vaikkei hänellä edes ole mitään suunnitelmaa asian suhteen. Pakotoverille käy huonommin.
Hyvä, että näitä kirjoja nyt kirjoitetaan. Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä selvempi on kysymys: miksi tälle asialle ei tehdä mitään?
Toivottavasti jotain muutakin saadaan aikaan kuin kirjoja. Vaikka en kyllä tosiaankaan tiedä, mitä tilanteelle voisi - ja kuka.
Pohjois-Korean kammottava kansanmurha on jatkunut systemaattisesti jo niin pitkään ja sen ydinasease on pelottavaa ajateltavaa. Kansainvälinen avustustoimintakin tuntuu välillä menevän aivan vääriin käsiin. Toisaalta se on kuitenkin ilmeisesti jonkin verran vilkastuttanut maan "pienyrittäjyyttä" ja vilkastuneen kaupankäynnin seurauksena edes osa kansalaisista saattaa saada vähän helpotusta nälänhätään.
Kysymys kuuluu myös, miten ylipäätään vankileirien kokemuksilla, siellä siis syntyneenä ja kasvaneena, voi koskaan enää sopeutua mihinkään yhteiskuntaan. Tämä kirja kuvaa mielestäni erittäin hyvin myös ulkomaailmaan sopeutumisen vaikeutta. Vankeus ei ole kokonaan ohi vapaudessakaan.
--- ----
Gummerus 2012
Luin 8.10.2012
Taas kerran onni matkassa kirjastossa. Näin viime viikolla jonain aamuna Aamulehdessä maininnan tästä kirjasta. Kun poikkesin kirjastoon seuraavan kerran samana tai ehkä seuraavana päivänä, huomasin heti tämän kirjan kirjaston VIP-pöydällä. Ei siinä muu auttanut kuin napata kirja mukaan ja lukea se.
Aihepiiri alkaa olla jo kaamean tuttu, luimmehan Demickin Suljetun maan viime talvena.
Päähenkilö: vanki Shin.
Tapahtumapaikka ja -aika: Pohjois-Korea 2000-luvun alussa.
Tämä kirja siis kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen Shinin tarinan. Shin ei tiennyt yli kahteenkymmeneen vuoteen mitään maailmasta piikkilanka-aitojen ulkopuolella. Hänelle rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Väkivalta, kidutus ja murhat sen sijaan olivat arkipäivää. Vaikka koko Shinin oma perhe oli myös leirillä, hekin olivat hänelle vain mahdollisia vaaratekijöitä, eivät turvaa tai rakkautta osoittavia lähimmäisiä.
Kun Shin sitten kuulee vankileirille vastikään tuodulta mieheltä oloista ulkomaailmassa, hän alkaa haaveilla ruuasta. Siitä, että voisi syödä joskus ihan oikeaa ruokaa ja vieläpä riittävästi. Sitten Shin pakenee ja ihmeellistä kyllä onnistuu pääsemään lopulta Kiinan kautta Etelä-Koreaan, vaikkei hänellä edes ole mitään suunnitelmaa asian suhteen. Pakotoverille käy huonommin.
Hyvä, että näitä kirjoja nyt kirjoitetaan. Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä selvempi on kysymys: miksi tälle asialle ei tehdä mitään?
Toivottavasti jotain muutakin saadaan aikaan kuin kirjoja. Vaikka en kyllä tosiaankaan tiedä, mitä tilanteelle voisi - ja kuka.
Pohjois-Korean kammottava kansanmurha on jatkunut systemaattisesti jo niin pitkään ja sen ydinasease on pelottavaa ajateltavaa. Kansainvälinen avustustoimintakin tuntuu välillä menevän aivan vääriin käsiin. Toisaalta se on kuitenkin ilmeisesti jonkin verran vilkastuttanut maan "pienyrittäjyyttä" ja vilkastuneen kaupankäynnin seurauksena edes osa kansalaisista saattaa saada vähän helpotusta nälänhätään.
Kysymys kuuluu myös, miten ylipäätään vankileirien kokemuksilla, siellä siis syntyneenä ja kasvaneena, voi koskaan enää sopeutua mihinkään yhteiskuntaan. Tämä kirja kuvaa mielestäni erittäin hyvin myös ulkomaailmaan sopeutumisen vaikeutta. Vankeus ei ole kokonaan ohi vapaudessakaan.
--- ----
perjantai 28. syyskuuta 2012
Pulkkinen, Riikka: Vieras
Riikka Pulkkinen: Vieras
Otava 2012
Luin -27.9.2012
Päähenkilö: Marja.
Tapahtumapaikka ja -aika: Nykyhetki ja Marjan teini-ikä (äidin kuolema), New York ja Oulu :).
Mulla kävi taas hyvä tuuri, nappasin tämän uutuuskirjan VIPpipöydältä. Aloin myös heti lukea kirjaa, en narahtanut siihen halpaan, että "luen sitten viikonloppuna" "kaikessa rauhassa". VIPpikirjoilla on tasan viikon laina-aika, siitä joskus aiheutuu hopun tunnetta, jos ei olekaan aikaa lukea kovin intensiivisesti.
Tykkäsin kirjasta hurjasti.
Paljastamatta juonta kirjoitan, siksi tämä nyt menee vähän raapimiseksi. Kirjassa on monta limittäistä tarinaa ja se kyllä toimii hyvin, vaikken aina sellaisesta tyylistä niin tykkääkään. Kaikki eri tarinat, Marian nykyhetki, sitä edeltänyt episodi pienen maahanmuuttajatytön kanssa ja oma elämäntilanne muutenkin, sekä takaumat Marian teini-iän anoreksiaan on hyvin kerrottu. Samalla kun tarinasta (tarinoista) haluaa kuulla lisää, ymmärtää, että tässä käsitellään nyt samalla syvällisemminkin asioita. Aika monia eri asioita, mutta ne nivoutuvat kyllä aika luontevasti yhteen. Ei tullut sellaista oloa, että miten ihmeessä tämä nyt tähän tarinaan oikein liittyykään.
Tai no ehkä Mélanien "surusta" välillä mietin, että mitenkös tämä nyt tähän liittyykään, mutta kyllähän sekin tuohon vierauden teemaan liittyi. Tästä teemasta onkin sitten varmaan moni minua viisaampi jo sanansa sanonut, mutta kannattaa kyllä lukea netistä löytyviä Riikka Pulkkisen omia kommentteja.
Hieno kirja, kiitos.
Otava 2012
Luin -27.9.2012
Päähenkilö: Marja.
Tapahtumapaikka ja -aika: Nykyhetki ja Marjan teini-ikä (äidin kuolema), New York ja Oulu :).
Mulla kävi taas hyvä tuuri, nappasin tämän uutuuskirjan VIPpipöydältä. Aloin myös heti lukea kirjaa, en narahtanut siihen halpaan, että "luen sitten viikonloppuna" "kaikessa rauhassa". VIPpikirjoilla on tasan viikon laina-aika, siitä joskus aiheutuu hopun tunnetta, jos ei olekaan aikaa lukea kovin intensiivisesti.
Tykkäsin kirjasta hurjasti.
Paljastamatta juonta kirjoitan, siksi tämä nyt menee vähän raapimiseksi. Kirjassa on monta limittäistä tarinaa ja se kyllä toimii hyvin, vaikken aina sellaisesta tyylistä niin tykkääkään. Kaikki eri tarinat, Marian nykyhetki, sitä edeltänyt episodi pienen maahanmuuttajatytön kanssa ja oma elämäntilanne muutenkin, sekä takaumat Marian teini-iän anoreksiaan on hyvin kerrottu. Samalla kun tarinasta (tarinoista) haluaa kuulla lisää, ymmärtää, että tässä käsitellään nyt samalla syvällisemminkin asioita. Aika monia eri asioita, mutta ne nivoutuvat kyllä aika luontevasti yhteen. Ei tullut sellaista oloa, että miten ihmeessä tämä nyt tähän tarinaan oikein liittyykään.
Tai no ehkä Mélanien "surusta" välillä mietin, että mitenkös tämä nyt tähän liittyykään, mutta kyllähän sekin tuohon vierauden teemaan liittyi. Tästä teemasta onkin sitten varmaan moni minua viisaampi jo sanansa sanonut, mutta kannattaa kyllä lukea netistä löytyviä Riikka Pulkkisen omia kommentteja.
Hieno kirja, kiitos.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Hosseini, Khaled: Leijapoika
Khaled Hosseini: Leijapoika
Seven / Otava 2009
Luin 22.9.2012
Kirja isolla Koolla. Tykkään kyllä ihan hurjasti Hosseini kirjoista. Tarinat ovat uskomattomia, surullisia, jopa kammottavia, mutta silti kauniita. Vanhan hyvän ajan tarinankerrontaa, vaikka aihepiiri tuleekin nykyaikaan.
Tuhat loistavaa aurinkoa luin kesällä ja johtuneeko sitten siitä, että oli ensimmäinen Hosseinin kirja, jonka luin, se oli minusta vielä parempi.
Olenkohan jotenkin liian tiukkapipoinen, mutta mua alkaa tosi helposti häiritä kirjoissa aika pienetkin epäjohdonmukaisuudet.
Joskus teen varmaan vääryyttäkin kirjailijoille, koska ehkä olen vain jättänyt jonkun lauseen lukematta ja siksi en ihan niele jotain kohtausta. Tässä kirjassa vain loppupuolella ote hiukan oheni alun intensiivisestä juonenkuljetuksesta. Ehkä se oli Amirin isän kuolema - isähän oli niin vahvasti pojan elämässä läsnä vielä aikuisenakin, että ehkä hänen kuolemansa sitten jotenkin vei poikaakin mukanaan.
Kirja siis kertoo kahden eri"säätyisen" pojan (Amir ja Hassan) elämästä, jonka lapsuusvuodet he viettävät yhdessä Afganistanissa. Poikien elämä muuttuu eräänä leijapäivänä peruuttamattomasti, mutta toisistaan he eivät pääse irti koko elämänsä aikana.
Tarinan itsensä lisäksi kirja jätti miettimään oloja islamilaisissa maissa. On aika surullista lukea, miten luokkajako rotujen, kansojen ja uskontojen välillä on ollut jo kauan sitten vallalla. Jotenkin elämä kuitenkin sujui, mutta eihän se kovin oikeudenmukaista ollut.
Tulee vähän toivoton olo, miten tämänkaltaiseen maahan voisi koskaan tulla todellista rauhaa. Vuosikymmenien sodat ovat vain jättäneet liikaa kostettavaa, puolin ja toisin. Miksi, voi miksi ihmiset eivät voi elää sovussa ja rauhassa keskenään, vaan aina jonkun täytyy kiusata toisia. Ja kun toinen pääsee valtaan, sama kiusaaminen jatkuu, nyt vain toisin päin. Ja mitä pahemmin on ennen kiusattu ja kidutettu, sitä suurempi "oikeutus" on kiduttaa ja tappaa vielä enemmän. Lisäksi suuri osa kansalaisista on lähtenyt pakolaisiksi muualle, eivätkä enää ole samoja ihmisiä, vaikka palaisivatkin maahansa.
Tästä kirjasta olisi niin paljon kirjoitettavaa, ehkäpä jatkan vielä lisää.
perjantai 21. syyskuuta 2012
perjantai 14. syyskuuta 2012
Ala-Harja, Riikka: Maihinnousu
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Like Kustannus Oy 2012
Luettu ~ 13.9.2012
Kuvaus:
Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä.
Kommentti:
1.11.2012, mietteitä, joita nyt vielä muistan.
Kirjassa oli kolme teemaa. Vahvimpana tietysti perheen lapsen vakava sairastuminen, joka osuu vanhempien suhteen kriisiin, tai paremminkin suhteen loppumiseen (= toinen teema).
Ikään kuin sivujuonteena kulkevat katkelmat 2. maailmansodan vaiheista. Päähenkilö on ammatiltaan turistiopas, joka kuljettaa monenlaisia turistiryhmiä 2. maailmansodan ajan muistomerkeille Ranskan rannikolle. Tämä on lopulta niin vahva osa kertomusta, ettei se oikeastaan sivujuonne olekaan.
Jonkin verran mieltäni askarrutti, miten tämä osa oikeastaan liittyi itse tarinaan, mutta ei se kokonaisuutta loppujen lopuksia häirinnytkään.
Tykkäsin kirjasta muuten kovasti, mutta minua häiritsi kovasti se, etten mitenkään pystynyt mieltämään päähenkilöä ranskalaisnaiseksi. Kuvittelin alusta lähtien hänen olevan joko suomalainen, Ranskaan muuttanut tai esim. saksalainen. Kun sitten minulle valkeni, että hän oli ranskalainen, juuri tuolta seudulta kotoisinkin, se ei tuntunut loppujen lopuksikaan uskottavalta. En ihan tarkkaan tiedä, mistä tämä "epäsopivuus" oikeastaan johtuikaan, jotenkin henkilökuvaus ei vain istunut - tai sitten minulta oli jäänyt jokin tätä asiaa selventävä seikka huomaamatta.
Aluksi podin myös pientä moraalista noloutta kirjan lukemisesta, olihan siitä noussut julkisuudessa kohu.
Kirjailijan sisaren perheessä tapahtui jokunen vuosi sitten juuri kuvattu lapsen sairastuminen leukemiaan ja perhe (jotka ovat sukulaisten ystäviä ja löyhästi tuttuja - itse asiassa juuri tuo leukemian sairastanut lapsi on käynytkin meillä) nosti kirjan ilmestyttyä kysymyksen, missä menee raja. Saako kirjailija käyttää läheistensä raskaita kokemuksia kirjansa tekemisessä.
Miten sitten tuollaista voisi rajata? Pitäisikö olla jokin aikaraja, kuinka monen vuoden päästä toisten elämän tapahtumia saa käyttää? Moni kirja olisi jäänyt kirjoittamatta, jos tällaisia rajoitteita olisi. Ei se vaan taida toimia.
Toisaalta olen niinkin skeptinen, että ajattelin tällaisen olevan lopulta aika hyvää (joskis toki kyseenalaista!) julkisuuskampanjaa.
Päällimmäisenä mieleeni jäi kirjan varsinaisesta aiheesta se, miten (avio)erot todella rikkovat perheitä. Miten yksin jääkään ihminen tuollaisessa tilanteessa. Oli sitten kysymys surusta tai lopulta koittaneesta ilosta; kun ei ole vierellä sitä ihmistä, joka ainoana maailmassa voi ymmärtää, miten pienet asiat ovat lopulta merkityksellisiä vaikkapa paranemisprosessissa.
Päädyin filosofeeraamaan muutenkin sitä, miten erot mielestäni suorastaan vieraannuttavat ihmisiä omasta elämästään. Menneisyydessä on asioita, joista ei haluta tai suorastaan voida puhua uusien ihmisten kanssa. Asiat ovat kipeitä, niistä saattaa tulla riitaa tai yksinkertaisesti ei enää ole olemassa sitä ihmistä, jonka kanssa muistella lapsen ensiaskeleita. - Ja iloita, kun lapsi paranee ja on taas oma villi itsensä. Mikä sääli.
Niin, taas enemmän tällaista tajunnanvirtaa kuin kovin korkealaatuista kirja-analyysiä :).
Like Kustannus Oy 2012
Luettu ~ 13.9.2012
Kuvaus:
Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä.
Kommentti:
1.11.2012, mietteitä, joita nyt vielä muistan.
Kirjassa oli kolme teemaa. Vahvimpana tietysti perheen lapsen vakava sairastuminen, joka osuu vanhempien suhteen kriisiin, tai paremminkin suhteen loppumiseen (= toinen teema).
Ikään kuin sivujuonteena kulkevat katkelmat 2. maailmansodan vaiheista. Päähenkilö on ammatiltaan turistiopas, joka kuljettaa monenlaisia turistiryhmiä 2. maailmansodan ajan muistomerkeille Ranskan rannikolle. Tämä on lopulta niin vahva osa kertomusta, ettei se oikeastaan sivujuonne olekaan.
Jonkin verran mieltäni askarrutti, miten tämä osa oikeastaan liittyi itse tarinaan, mutta ei se kokonaisuutta loppujen lopuksia häirinnytkään.
Tykkäsin kirjasta muuten kovasti, mutta minua häiritsi kovasti se, etten mitenkään pystynyt mieltämään päähenkilöä ranskalaisnaiseksi. Kuvittelin alusta lähtien hänen olevan joko suomalainen, Ranskaan muuttanut tai esim. saksalainen. Kun sitten minulle valkeni, että hän oli ranskalainen, juuri tuolta seudulta kotoisinkin, se ei tuntunut loppujen lopuksikaan uskottavalta. En ihan tarkkaan tiedä, mistä tämä "epäsopivuus" oikeastaan johtuikaan, jotenkin henkilökuvaus ei vain istunut - tai sitten minulta oli jäänyt jokin tätä asiaa selventävä seikka huomaamatta.
Aluksi podin myös pientä moraalista noloutta kirjan lukemisesta, olihan siitä noussut julkisuudessa kohu.
Kirjailijan sisaren perheessä tapahtui jokunen vuosi sitten juuri kuvattu lapsen sairastuminen leukemiaan ja perhe (jotka ovat sukulaisten ystäviä ja löyhästi tuttuja - itse asiassa juuri tuo leukemian sairastanut lapsi on käynytkin meillä) nosti kirjan ilmestyttyä kysymyksen, missä menee raja. Saako kirjailija käyttää läheistensä raskaita kokemuksia kirjansa tekemisessä.
Miten sitten tuollaista voisi rajata? Pitäisikö olla jokin aikaraja, kuinka monen vuoden päästä toisten elämän tapahtumia saa käyttää? Moni kirja olisi jäänyt kirjoittamatta, jos tällaisia rajoitteita olisi. Ei se vaan taida toimia.
Toisaalta olen niinkin skeptinen, että ajattelin tällaisen olevan lopulta aika hyvää (joskis toki kyseenalaista!) julkisuuskampanjaa.
Päällimmäisenä mieleeni jäi kirjan varsinaisesta aiheesta se, miten (avio)erot todella rikkovat perheitä. Miten yksin jääkään ihminen tuollaisessa tilanteessa. Oli sitten kysymys surusta tai lopulta koittaneesta ilosta; kun ei ole vierellä sitä ihmistä, joka ainoana maailmassa voi ymmärtää, miten pienet asiat ovat lopulta merkityksellisiä vaikkapa paranemisprosessissa.
Päädyin filosofeeraamaan muutenkin sitä, miten erot mielestäni suorastaan vieraannuttavat ihmisiä omasta elämästään. Menneisyydessä on asioita, joista ei haluta tai suorastaan voida puhua uusien ihmisten kanssa. Asiat ovat kipeitä, niistä saattaa tulla riitaa tai yksinkertaisesti ei enää ole olemassa sitä ihmistä, jonka kanssa muistella lapsen ensiaskeleita. - Ja iloita, kun lapsi paranee ja on taas oma villi itsensä. Mikä sääli.
Niin, taas enemmän tällaista tajunnanvirtaa kuin kovin korkealaatuista kirja-analyysiä :).
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Lehtonen, Joel: Putkinotko
Joel Lehtonen: Putkinotko
Karisto 1919-1920 / Otava 1998
Luettu yhdessä elo-syyskuu 2012
Wau!
"Kertomus vuokramies Käkriäisestä, laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta akastaan Rositasta, heidän kymmenestä lapsestaan ja yhdestä elokuisesta hellepäivästä, jona kirjakauppias Muttinen rakastajattarensa kanssa saapuu alustalaisiaan tapaamaan."
Klassikko, joka jostain syystä on jäänyt ennen lukematta, mutta sitä suuremmalla ilolla luimme sen nyt. Erittäin onnistunut valinta myös yhdessä luettavaksi. Tämän kirjan parissa sai nautiskella paitsi sujuvan soljuvasta tarinan etenemistä ( vaikka kaikki siis tapahtuu yhden ainokaisen elokuisen päivän aikana!), myös herkullisesta suomen kielestä. Kyllä tuli Käkriäisen väki ja pihapiiri tutuksi. Nyt onkin jo vähän ikävä :).
Karisto 1919-1920 / Otava 1998
Luettu yhdessä elo-syyskuu 2012
Wau!
"Kertomus vuokramies Käkriäisestä, laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta akastaan Rositasta, heidän kymmenestä lapsestaan ja yhdestä elokuisesta hellepäivästä, jona kirjakauppias Muttinen rakastajattarensa kanssa saapuu alustalaisiaan tapaamaan."
Klassikko, joka jostain syystä on jäänyt ennen lukematta, mutta sitä suuremmalla ilolla luimme sen nyt. Erittäin onnistunut valinta myös yhdessä luettavaksi. Tämän kirjan parissa sai nautiskella paitsi sujuvan soljuvasta tarinan etenemistä ( vaikka kaikki siis tapahtuu yhden ainokaisen elokuisen päivän aikana!), myös herkullisesta suomen kielestä. Kyllä tuli Käkriäisen väki ja pihapiiri tutuksi. Nyt onkin jo vähän ikävä :).
torstai 30. elokuuta 2012
Kallio, Katja: Tyypit
Katja Kallio: Tyypit
Otava 2004
Luin 29.8.2012
Haha. Itsekseen hekottelu on hauskaa.
Otava 2004
Luin 29.8.2012
Haha. Itsekseen hekottelu on hauskaa.
lauantai 25. elokuuta 2012
Bosco, Manuela: Ylitys
Manuela Bosco: Ylitys
Teos 2012
Luin - 26.8.2012
Kirjaston VIPpilaina
Muistan vielä itsekin lahjakkaan ja menstyvän yleisurheilija Manuela Boscon, joka katosi kuvioista.
Nyt hän on kirjoittanut urheilijaurastaan ja sen loppumisesta hyvin henkilökohtaisen kirjan.
" Minä olen isän guerrira, vahva tyttö."
Kaikki Manuelan elämässä ja urheilussa (koska urheilu on oikeastaan kaikki elämässä) - kulminoituu Boscon isäsuhteeseen. Isä on vahva italialaispersoona ja valmentaja, alansa guru, maailmanlaajuisesti. Mutta samalla hän on isä, joka intohimoisena valmentajana näkee tyttäriensä lahjakkuuden ja vaatii heiltä sitä myöten kaiken. Isän vaikutuksesta ei pääse irti, vaikka haluaisikin ja isän ammattitaito ja persoona tulee aina läpi. Kaunista, vaativaa, mutta myös surullista. Sillä kun isä sairastuu ja kuolee, ei elämällä tai ainakaan urheilulla ole enää oikein pohjaa.
Onneksi Bosco kuitenkin käsittääkseni on löytänyt onnen ja elämän ihan muualta. Varmaan oma vaikutuksensa ristiriitoihin on ollut kahden kulttuurin perheellä. Ollako suomalainen vai italialainen?
Tykkäsin kirjasta. Se oli hyvin suora ja silti kuitenkin jotenkin valikoiva mielestäni. Hyvällä tavalla, koska en oikein viihdy tirkistelylukijana. Jos kirjoittaja on liian avoin, tulee nolo olo. Tässä säilyi sentään jonkinlainen intimiteettisuoja, vaikka todella henkilökohtaisilla alueilla liikuttiinkin. Jonkin verran jäi mieleen kaihertamaan, miten ura olisi voinutkaan jatkua, jos myös henkiselle valmennukselle olisi annettu paremmin tilaa. Nykyään monilla urehilijoilla taitaa sitä henkistäkin valmennusta jo olla - varmaan syystäkin.
Oliko urheilijan ura alun perin väärä - oliko se Boscon oma vai isän valitsema. Suosittelen lukemaan.
Teos 2012
Luin - 26.8.2012
Kirjaston VIPpilaina
Muistan vielä itsekin lahjakkaan ja menstyvän yleisurheilija Manuela Boscon, joka katosi kuvioista.
Nyt hän on kirjoittanut urheilijaurastaan ja sen loppumisesta hyvin henkilökohtaisen kirjan.
" Minä olen isän guerrira, vahva tyttö."
Kaikki Manuelan elämässä ja urheilussa (koska urheilu on oikeastaan kaikki elämässä) - kulminoituu Boscon isäsuhteeseen. Isä on vahva italialaispersoona ja valmentaja, alansa guru, maailmanlaajuisesti. Mutta samalla hän on isä, joka intohimoisena valmentajana näkee tyttäriensä lahjakkuuden ja vaatii heiltä sitä myöten kaiken. Isän vaikutuksesta ei pääse irti, vaikka haluaisikin ja isän ammattitaito ja persoona tulee aina läpi. Kaunista, vaativaa, mutta myös surullista. Sillä kun isä sairastuu ja kuolee, ei elämällä tai ainakaan urheilulla ole enää oikein pohjaa.
Onneksi Bosco kuitenkin käsittääkseni on löytänyt onnen ja elämän ihan muualta. Varmaan oma vaikutuksensa ristiriitoihin on ollut kahden kulttuurin perheellä. Ollako suomalainen vai italialainen?
Tykkäsin kirjasta. Se oli hyvin suora ja silti kuitenkin jotenkin valikoiva mielestäni. Hyvällä tavalla, koska en oikein viihdy tirkistelylukijana. Jos kirjoittaja on liian avoin, tulee nolo olo. Tässä säilyi sentään jonkinlainen intimiteettisuoja, vaikka todella henkilökohtaisilla alueilla liikuttiinkin. Jonkin verran jäi mieleen kaihertamaan, miten ura olisi voinutkaan jatkua, jos myös henkiselle valmennukselle olisi annettu paremmin tilaa. Nykyään monilla urehilijoilla taitaa sitä henkistäkin valmennusta jo olla - varmaan syystäkin.
Oliko urheilijan ura alun perin väärä - oliko se Boscon oma vai isän valitsema. Suosittelen lukemaan.
tiistai 21. elokuuta 2012
Samartin, Cecilia: Señor Peregrino
Cecilia Samartin: Señor Peregrino
Cosmopolitan 2010, suom. Tiina Sjelvgren
Luettu yhdessä ääneen 07-08 / 2012.
-----------------------------
"Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.
Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.
Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä."
Hieno kirja, sopi hyvin myös (hitaammin) ääneen luettavaksi! Loppuratkaisu oli todella tyylikäs, kirjan tunnelma jäi ilmaan leijailemaan. Suosittelen!!
Cosmopolitan 2010, suom. Tiina Sjelvgren
Luettu yhdessä ääneen 07-08 / 2012.
-----------------------------
"Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.
Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.
Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä."
Hieno kirja, sopi hyvin myös (hitaammin) ääneen luettavaksi! Loppuratkaisu oli todella tyylikäs, kirjan tunnelma jäi ilmaan leijailemaan. Suosittelen!!
maanantai 13. elokuuta 2012
Ahern, Cecelia: Lahja
Cecelia Ahern: Lahja
-- Gummerus 2009 --
-- Luin 13.8.2012 --
Kirja kertoo kiireessä elävästä irlantilaisesta liikemiehestä Lou Suffernista. Tyyppi on minuttiaikatauluttanut elämänsä ja lisäksi hän on koko ajan jo menossa seuraavaan paikkaan. Työ on tärkein. Vaikka miehellä on ihana vaimo ja suloiset pienet lapset, hän haluaa keskittyä ensisijaisesti etenemään työurallaan. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmissuhteet ovat siis auttamattomasti toisella sijalla niin vaimon kuin muidenkin lähimpien suhteen.
Lou tapaa sattumalta työpaikkansa ovensuussa kerjäävän Gaben ja jonkin oudon tunteen vallassa päätyy hankkimaan Gabelle työpaikan yrityksensä postitusosastolta.
Alkaa tapahtua. Välillä en aina oikein tiennyt, missä mennään, mutta Gabella on joka tapauksessa Loulle lahja. Lou saa opetuksen, mutta suostuuko hän sitä oppimaan, kas siinä hyvä kysymys.
Tarina oli ehkä hiukkasen liian epäaito, vaikka sen opetus onkin erittäin tärkeä. Satunahan tämä on otettava, mutta ihan täysin en juoneen päässyt mukaan. Huippukirjassa henkilöt alkavat todella elää ja tuntua aidoilta, tässä nyt ei ihan niin onnistunut käymään.
Lisäksi kirjaili sortui lopussa vielä erikseen alleviivaamaan sanomaansa. Hyvä sinänsä, että sanoma kerrattiin, koska se jäi vähän sekavaksi. Mutta kyllä kunnon kirjailijan pitäisi osata se rivien välissä kertoa ilman loppulauseitakin, kun on jo 370 sivua kirjoittanut. Nih.
Alun "kalkkunaepisodin" liittämistä tarinaan en oikein ymmärrä. Jotenkin ihan outo erillinen tapahtuma - mutta kai se yritti alleviivata tätä tarinan opetuksellisuutta.
Njaa..
-- Gummerus 2009 --
-- Luin 13.8.2012 --
Kirja kertoo kiireessä elävästä irlantilaisesta liikemiehestä Lou Suffernista. Tyyppi on minuttiaikatauluttanut elämänsä ja lisäksi hän on koko ajan jo menossa seuraavaan paikkaan. Työ on tärkein. Vaikka miehellä on ihana vaimo ja suloiset pienet lapset, hän haluaa keskittyä ensisijaisesti etenemään työurallaan. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmissuhteet ovat siis auttamattomasti toisella sijalla niin vaimon kuin muidenkin lähimpien suhteen.
Lou tapaa sattumalta työpaikkansa ovensuussa kerjäävän Gaben ja jonkin oudon tunteen vallassa päätyy hankkimaan Gabelle työpaikan yrityksensä postitusosastolta.
Alkaa tapahtua. Välillä en aina oikein tiennyt, missä mennään, mutta Gabella on joka tapauksessa Loulle lahja. Lou saa opetuksen, mutta suostuuko hän sitä oppimaan, kas siinä hyvä kysymys.
Tarina oli ehkä hiukkasen liian epäaito, vaikka sen opetus onkin erittäin tärkeä. Satunahan tämä on otettava, mutta ihan täysin en juoneen päässyt mukaan. Huippukirjassa henkilöt alkavat todella elää ja tuntua aidoilta, tässä nyt ei ihan niin onnistunut käymään.
Lisäksi kirjaili sortui lopussa vielä erikseen alleviivaamaan sanomaansa. Hyvä sinänsä, että sanoma kerrattiin, koska se jäi vähän sekavaksi. Mutta kyllä kunnon kirjailijan pitäisi osata se rivien välissä kertoa ilman loppulauseitakin, kun on jo 370 sivua kirjoittanut. Nih.
Alun "kalkkunaepisodin" liittämistä tarinaan en oikein ymmärrä. Jotenkin ihan outo erillinen tapahtuma - mutta kai se yritti alleviivata tätä tarinan opetuksellisuutta.
Njaa..
keskiviikko 1. elokuuta 2012
tiistai 31. heinäkuuta 2012
See, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka
Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
- WSOY 2006 -
Luettu 31.7.2012
Tarina 1800-luvun Kiinasta, kahden naisen elämästä ja jo lapsena alkaneesta erityislaatuisesta ystävyydestä. Kirja kertoo tyttöjen kehityksestä ja aikuisuuteen kasvamisesta, johon kuului ajan tavan mukaan myös jalkojen sitominen. Tarina kertoo myös naisten kehittämästä salaisesta nu shu -kirjoituksesta.
--- Oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten konfutselaiset ihanteet hallitsivat elämää. Vastaavuuksia (ed. kirjan) Afganistaniin ja islamin sääntöihin löytyi roppakaupalla. Tietyllä tavalla entisaikojen säännöt kiehtovat minua kovastikin.
Kyllähän ne ovat selkeyttäneet ihmisten elämää, vaikkakin niiden nojalla on kauheita vääryyksiä tapahtunutkin ihmisille. Selvästikin ihmisluonnolla on aina ollut tarve luoda sääntöjä ja rajoituksia - mihin sitten johtaakaan vaikkapa tämä suomalaiskansallinen "ei mitään rajoja tai sääntöjä" -meininki. Anarkiaan?
- WSOY 2006 -
Luettu 31.7.2012
Tarina 1800-luvun Kiinasta, kahden naisen elämästä ja jo lapsena alkaneesta erityislaatuisesta ystävyydestä. Kirja kertoo tyttöjen kehityksestä ja aikuisuuteen kasvamisesta, johon kuului ajan tavan mukaan myös jalkojen sitominen. Tarina kertoo myös naisten kehittämästä salaisesta nu shu -kirjoituksesta.
--- Oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten konfutselaiset ihanteet hallitsivat elämää. Vastaavuuksia (ed. kirjan) Afganistaniin ja islamin sääntöihin löytyi roppakaupalla. Tietyllä tavalla entisaikojen säännöt kiehtovat minua kovastikin.
Kyllähän ne ovat selkeyttäneet ihmisten elämää, vaikkakin niiden nojalla on kauheita vääryyksiä tapahtunutkin ihmisille. Selvästikin ihmisluonnolla on aina ollut tarve luoda sääntöjä ja rajoituksia - mihin sitten johtaakaan vaikkapa tämä suomalaiskansallinen "ei mitään rajoja tai sääntöjä" -meininki. Anarkiaan?
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa.
Otava 2008.
Luettu 22.7.2012 +++++
Palviainen, Jukka-Pekka: John Lennonin valkoinen flyygeli
Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli.
Johnny Kniga 2012, luettu 14.-16.7.2012.
- kirjattu heinäkuulle 30.7.2012 -
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Havaste, Paula: Kaksi rakkautta
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
---- Luettu 6.7.2012
Kirjan laina-aika alkoi huveta, mutta päätin selata kirjan pikalukuna läpi. Harmi, koska kirja olisi lopulta kyllä ansainnut huolellisemman luennan. Paras terä juonesta ja sen yllätysmomenteista siis livahti vähän käsistä. Sota-aika, kotirintama, yllätykselliset suhteet molemmilla suunnilla...
---- Luettu 6.7.2012
Kirjan laina-aika alkoi huveta, mutta päätin selata kirjan pikalukuna läpi. Harmi, koska kirja olisi lopulta kyllä ansainnut huolellisemman luennan. Paras terä juonesta ja sen yllätysmomenteista siis livahti vähän käsistä. Sota-aika, kotirintama, yllätykselliset suhteet molemmilla suunnilla...
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Palviainen, Jukka-Pekka: Hedelmäpeli
Jukka-Pekka Palviainen: Hedelmäpeli
-- Johnny Kniga 2005
-- Luettu 30.6.2012
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Hovden, Mange: Saamelandia
Magne Hovden: Saamelandia - Luettu 7.6.2012 - VIPpikirja, siis luettu hätäsesti läpi.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Payne, Eila: Karjalan tyttö (1)
Eila Payne: Karjalan tyttö (1)
-- Taikamedia 2005 --
Luin 4.6.2012
-- Kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa Karjalasta kotoisin oleva Katriina Tiainen perheineen lähtee evakkoon, palaa vähäksi aikaa kotiseudulle, mutta joutuu Karjalan luovutuksen jälkeen uudelleen muuttamaan, lopullisesti. Suuri perhe ajautuu eri vaiheiden kautta Pohjanmaalle. Pohjavirtana on vahva hengellinen tunne, karismaattinen usko. Kuvaus on mielenkiintoista, mutta jonkin verran itseäni ehkä häiritsikin itselle vieraanoloinenb karismaattisuus. Toisaalta se juuri antoi tarinasta ja päähenkilöstä hyvin henkilökohtaisen kuvan. Ihan parasta vetovoimaa en kirjasta löytänyt, vaikka aihe itsessään kiinnostikin. Meni vähän loppuunkahlaamisen puolelle. Silti ajattelin kyllä lainata vielä joskus toisen osan, jossa Katriina lopulta jo pääsee haluamaansa ja pitkään valmistelemaansa lähetystyöhön Afrikkaan.
Maijan tarina
Lapsen seksuaalista väärinkohtelua, taustayhteisönä vanhoillislestadiolaisuus..
-- Maijan tarina on tärkeä. Sekä itse tarina, että kirjan loppuosassa olevat asinatuntijatekstit, jotka todella toimivat. Vaikka olikin raskasta luettavaa, olen iloinen, että luin tämän kirjan. Maijalle paljon halauksia, toivottavasti tämä kirja auttaa sekä sinua, että kohtalotovereitasi!
--- Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen, Kirjapaja 2012.
Luin 1.6.2012
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Kyrö, Tuomas: Miniä
Luin jo toukokuussa, mutta en ehtinyt päivittää tänne.
Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällinen; olipa ihan mahtava idea. Kun osti tiettynä päivänä (23.4.2012) INFO-kirjakaupasta vähintään kympillä kirjoja, sai tämän kirjan ihan ilmaiseksi!!
-- Luimme yhdessä, ja nämä Mielensäpahoittajat toimivatkin ehdottomasti parhaiten ääneen luettuina.
-- Tykkäsin. Näkökulman vaihto toimi hyvin ja tietysti etua oli siitä, että olen lukenut "edeltäjä"teokset.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
perjantai 4. toukokuuta 2012
Kolbe, Pirkko: Ei aika eläen lopu
Pirkko Kolbe: Ei aika eläen lopu
--
Kirjapaja 2005 -
luin 3.5.2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Luin:
-
Luin kirjan yksin, koska se oli kirjaston VIPPIlaina. Nämä pitäisi kyllä ehdottomasti kuunnella. Viimeksikin parhaat palat tuli esiin, kun tytär luki meille ääneen. Joten jään odottamaan yhteisiä lukuhetkiä.
torstai 5. huhtikuuta 2012
Hayden, Torey: Viattomat
Torey Hayden: Viattomat
Innocent Foxes
Otava 2012
Luin 5.4.2012
Torey Haydenin uusin kirja, tällä kertaa fiktiivinen tarina, ei siis varsinaisesti taida pohjautua Haydenin oppilaiden / asiakkaiden / potilaiden elämään. Asetelma oli mielenkiintoinen, sillä kirjassa tapahtuu 9-vuotiaan pojan sieppaus. Edellinen lukemani kirjahan kertoi tositarinan Natasha Kampuschin vuosista siepattuna.
Tarkoitus ei ole paljastaa kirjan juonta, mutta olihan tässä kyseessä aikamoinen umpikuja.
Lapsi, jota kukaan ei halua, joutuu siepatuksi, eikä häntä oikein kukaan kaipaa silloinkaan. Sieppaus sinänsä on hetken mielijohteesta tehty ja johtaa yhä syvemmälle sekasotkuun. Välillä oikeasti pelotti, että tämä tilanne ei voi raueta kenenkään kannalta hyvin, siksi yksioikoiseksi sieppaaja osoittautui. Päähuomion kirjassa saa kuitenkin siepatun pojan sekä sieppaajan puoliksi tahtomattaan mukaan joutuneen vaimon keskinäinen suhde.
Tarina jää mielestäni ehkä hieman kesken, etenkin pojan näyttelijäisän osalta. Tai siis se jää avoimeksi ihan tarkoituksellakin pojan osalta, mutta jälkeenpäin mietitytti, että mahtoiko kirjailija jotenkin unohtaa tarinan toisen juonikuvion.
Yhteinen teema Kampuschin kirjan kanssa oli se, miten siepattu (lapsi) lopulta turvautuu jopa sieppaajaansa. Tässä tapauksessa Dixie osoittautuu jopa ensimmäiseksi aikuiseksi pojan elämässä, joka on aidosti kiinnostunut pojasta ja on hänelle oikea huolehtiva - ja siksi myös rajoittava - aikuinen (lähimmäinen).
Nyt menee jo tuon edellisen kirjan arvioinniksi, pitää ehkä liittää tämä kohta sinnekin!
Mietin nimittäin jo Kampuschin kirjaa lukiessa, että Nataschan tilanne vastasi jollain tavalla esim. lapsivaimojen asemaa. Silloinkin nuori tyttö vastoin omaa tahtoaan joutuu alistumaan (vanhemman) miehen ja ylipäätään aikuisten määräys- ja jopa mielivaltaan. Ulospääsyä ei ole, pitää vain sopeutua kuten parhaiten tahtoo. Joissain kulttuureissa tämä on ihan "maan tapa", mutta voikohan sellaista silti kukaan hyväksyä. Länsimaissa lapsikin (?) tietää moisen toiminnan vääräksi ja siksi myös sopeutuminen on vaikeampaa.
.... jatkuu....
Innocent Foxes
Otava 2012
Luin 5.4.2012
Torey Haydenin uusin kirja, tällä kertaa fiktiivinen tarina, ei siis varsinaisesti taida pohjautua Haydenin oppilaiden / asiakkaiden / potilaiden elämään. Asetelma oli mielenkiintoinen, sillä kirjassa tapahtuu 9-vuotiaan pojan sieppaus. Edellinen lukemani kirjahan kertoi tositarinan Natasha Kampuschin vuosista siepattuna.
Tarkoitus ei ole paljastaa kirjan juonta, mutta olihan tässä kyseessä aikamoinen umpikuja.
Lapsi, jota kukaan ei halua, joutuu siepatuksi, eikä häntä oikein kukaan kaipaa silloinkaan. Sieppaus sinänsä on hetken mielijohteesta tehty ja johtaa yhä syvemmälle sekasotkuun. Välillä oikeasti pelotti, että tämä tilanne ei voi raueta kenenkään kannalta hyvin, siksi yksioikoiseksi sieppaaja osoittautui. Päähuomion kirjassa saa kuitenkin siepatun pojan sekä sieppaajan puoliksi tahtomattaan mukaan joutuneen vaimon keskinäinen suhde.
Tarina jää mielestäni ehkä hieman kesken, etenkin pojan näyttelijäisän osalta. Tai siis se jää avoimeksi ihan tarkoituksellakin pojan osalta, mutta jälkeenpäin mietitytti, että mahtoiko kirjailija jotenkin unohtaa tarinan toisen juonikuvion.
Yhteinen teema Kampuschin kirjan kanssa oli se, miten siepattu (lapsi) lopulta turvautuu jopa sieppaajaansa. Tässä tapauksessa Dixie osoittautuu jopa ensimmäiseksi aikuiseksi pojan elämässä, joka on aidosti kiinnostunut pojasta ja on hänelle oikea huolehtiva - ja siksi myös rajoittava - aikuinen (lähimmäinen).
Nyt menee jo tuon edellisen kirjan arvioinniksi, pitää ehkä liittää tämä kohta sinnekin!
Mietin nimittäin jo Kampuschin kirjaa lukiessa, että Nataschan tilanne vastasi jollain tavalla esim. lapsivaimojen asemaa. Silloinkin nuori tyttö vastoin omaa tahtoaan joutuu alistumaan (vanhemman) miehen ja ylipäätään aikuisten määräys- ja jopa mielivaltaan. Ulospääsyä ei ole, pitää vain sopeutua kuten parhaiten tahtoo. Joissain kulttuureissa tämä on ihan "maan tapa", mutta voikohan sellaista silti kukaan hyväksyä. Länsimaissa lapsikin (?) tietää moisen toiminnan vääräksi ja siksi myös sopeutuminen on vaikeampaa.
.... jatkuu....
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Kampusch, Natascha: 3096 päivää
Natascha Kampusch: 3096 päivää
alkup. 3096 Tage
Otava 2011
Luin 2.4.2012
Kymmenvuotias Natascha Kampusch siepattiin koulumatkalla 2.3.1998. Sieppaaja piti häntä 3096 päivää vankina kellarityrmässä. Vankeutensa aikana Natascha keskittyi selviämiseen, ajattelemaan vain seuraavaa päivää ja haaveili salaa vapaudesta. 23.8.2006 hän onnistui omin voimin pakenemaan. Sieppaaja Priklopil riisti vielä samana päivänä itseltään hengen. Nyt Natascha Kampusch kertoo ensimmäisen kerran omin sanoin sieppauksesta, vankeusajasta, suhteestaan sieppaajaan ja siitä, kuinka hän selvisi karmeasta koettelemuksestaan. (takakansi)
---
LISÄÄ MYÖH. Kirjan kanssa tuli vähän kiire, kun tämä oli taas niitä kirjaston VIPPIlainoja; viikko aikaa lukea ed. kirja loppuun ja sitten tämä.
alkup. 3096 Tage
Otava 2011
Luin 2.4.2012
Kymmenvuotias Natascha Kampusch siepattiin koulumatkalla 2.3.1998. Sieppaaja piti häntä 3096 päivää vankina kellarityrmässä. Vankeutensa aikana Natascha keskittyi selviämiseen, ajattelemaan vain seuraavaa päivää ja haaveili salaa vapaudesta. 23.8.2006 hän onnistui omin voimin pakenemaan. Sieppaaja Priklopil riisti vielä samana päivänä itseltään hengen. Nyt Natascha Kampusch kertoo ensimmäisen kerran omin sanoin sieppauksesta, vankeusajasta, suhteestaan sieppaajaan ja siitä, kuinka hän selvisi karmeasta koettelemuksestaan. (takakansi)
---
LISÄÄ MYÖH. Kirjan kanssa tuli vähän kiire, kun tämä oli taas niitä kirjaston VIPPIlainoja; viikko aikaa lukea ed. kirja loppuun ja sitten tämä.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
McCall Smith, Alexander: Kirahvin kyyneleet
Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet - Mma Ramotswe tutkii
Tears of the Giraffe
Otava 2004
Mma Ramotswe -sarjan 2. osa
Luin 29.3.2012
Sympaattisesti kirjoitettu kirja Botswanan 1. naisten etsivätoimiston toimista. Tämä vaan saa niin hyvälle tuulelle. Pulmallisten tilanteiden ratkomisen lomassa Mma Ramotswen oma elämä ja ajatukset ajanmenosta antavat paljon. Tykkään niin tästä sarjasta, laitanpa taas kirjastoon varauksen seuraavasta osasta.
Takakannen kuvaus: Rehevän elämäniloinen Mma Ramotswe selvittää jälleen pulmia pettämättömän ihmistuntemuksena, rooibos-teensä ja sihteerinsä mma Makutsin avulla.
Tears of the Giraffe
Otava 2004
Mma Ramotswe -sarjan 2. osa
Luin 29.3.2012
Sympaattisesti kirjoitettu kirja Botswanan 1. naisten etsivätoimiston toimista. Tämä vaan saa niin hyvälle tuulelle. Pulmallisten tilanteiden ratkomisen lomassa Mma Ramotswen oma elämä ja ajatukset ajanmenosta antavat paljon. Tykkään niin tästä sarjasta, laitanpa taas kirjastoon varauksen seuraavasta osasta.
Takakannen kuvaus: Rehevän elämäniloinen Mma Ramotswe selvittää jälleen pulmia pettämättömän ihmistuntemuksena, rooibos-teensä ja sihteerinsä mma Makutsin avulla.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Seierstad Åsne; Kabulin kirjakauppias
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias
Norjankielinen alkuteos: Bokhandleren i Kabul - et familiedrama
WSOY 2003
Luimme yhdessä ääneen, valmista 20.3.2012
Wikipedian tietoa täällä.
Arvio mm. täällä.
Takateksti:
"Nuori lehtinainen Åsne Seierstad oleskelee Afganistanissa talibanien kukistumisen jälkeen. Hän tutustuu Kabulissa kirjakauppias Sultan Khaniin ja saa idean kirjoittaa kirjan hänen perheestään: tavallisista ihmisistä muutosten kourissa.
Åsne saa asua kirjakauppiaan kotona kevään 2002 ja tutustua perheenjäseniin - Khanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Hän käy naisten kanssa basaarissa, kylpylässä, kauneushoitolassa ja häissä. Miesten kanssa hän saa oleskella vapaasti esimerkiksi kirjakaupassa ja käydä matkoilla. Vaalea norjatar herättäisi suhteetonta huomiota, ja siksi Åsne pukeutuukin yleensä kaiken peittävään burqaan, jonka ristikon takaa hän saattaa kaikessa rauhassa tarkkailla ympäristöään.
Kirja kertoo kielletystä rakkaudesta, järjestetyistä avioliitoista, rikoksista ja rangaistuksista, ankarista säännöistä ja nuorten kapinoinnista. Åsne Seierstadin haastattelemista ihmisistä syntyy kuva kansasta, joka yrittää vapautua sotaisesta menneisyydestään ja rakentaa parempaa tulevaisuutta."
No, kirjan ajoista on kohta kymmenen vuotta. Mielenkiintoinen, toki aika subjektiivinen näkökulma Afganistanista. Toki kertoo vain yhdestä perheestä. Välillä mietinkin, miten kirjailija on voinut saada julkaista tällaista tekstiä, melkoisen yksityiskohtaista kuvausta, eikä suinkaan kovin imartelevaa kohteilleen.
Niinhän se Wikipedia sitten kertookin, ettei ihan purematta ole nielty tätä selostusta. Oikeusjuttujakin on käyty.
Toisaalta mielenkiintoinen, mutta ainakin näin ääneen luettuna hieman liiankin perusteellinen ja "toimittajamainen" kuvaus. Henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta mutta jäivät jotenkin hieman hengettömiksi.
Norjankielinen alkuteos: Bokhandleren i Kabul - et familiedrama
WSOY 2003
Luimme yhdessä ääneen, valmista 20.3.2012
Wikipedian tietoa täällä.
Arvio mm. täällä.
Takateksti:
"Nuori lehtinainen Åsne Seierstad oleskelee Afganistanissa talibanien kukistumisen jälkeen. Hän tutustuu Kabulissa kirjakauppias Sultan Khaniin ja saa idean kirjoittaa kirjan hänen perheestään: tavallisista ihmisistä muutosten kourissa.
Åsne saa asua kirjakauppiaan kotona kevään 2002 ja tutustua perheenjäseniin - Khanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Hän käy naisten kanssa basaarissa, kylpylässä, kauneushoitolassa ja häissä. Miesten kanssa hän saa oleskella vapaasti esimerkiksi kirjakaupassa ja käydä matkoilla. Vaalea norjatar herättäisi suhteetonta huomiota, ja siksi Åsne pukeutuukin yleensä kaiken peittävään burqaan, jonka ristikon takaa hän saattaa kaikessa rauhassa tarkkailla ympäristöään.
Kirja kertoo kielletystä rakkaudesta, järjestetyistä avioliitoista, rikoksista ja rangaistuksista, ankarista säännöistä ja nuorten kapinoinnista. Åsne Seierstadin haastattelemista ihmisistä syntyy kuva kansasta, joka yrittää vapautua sotaisesta menneisyydestään ja rakentaa parempaa tulevaisuutta."
No, kirjan ajoista on kohta kymmenen vuotta. Mielenkiintoinen, toki aika subjektiivinen näkökulma Afganistanista. Toki kertoo vain yhdestä perheestä. Välillä mietinkin, miten kirjailija on voinut saada julkaista tällaista tekstiä, melkoisen yksityiskohtaista kuvausta, eikä suinkaan kovin imartelevaa kohteilleen.
Niinhän se Wikipedia sitten kertookin, ettei ihan purematta ole nielty tätä selostusta. Oikeusjuttujakin on käyty.
Toisaalta mielenkiintoinen, mutta ainakin näin ääneen luettuna hieman liiankin perusteellinen ja "toimittajamainen" kuvaus. Henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta mutta jäivät jotenkin hieman hengettömiksi.
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Hietamies, Eve: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Otava 2012
Itsenäinen jatko kirjaan Yösyöttö.
Luin 19.3.2012
++++
Otava 2012
Itsenäinen jatko kirjaan Yösyöttö.
Luin 19.3.2012
++++
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Marklund, Liza: Vastalauseita
Liza Marklund: Vastalauseita
Otava 2012
alkup. Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985-2010
Luin 4.3.2012
kirjan takateksti:
Journalisti, feministi ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningatar kirjoittaa rohkeasti ajankohtaisista aiheista. Hän korottaa äänensä muistuttaakseen lukijoita naisten sorrosta, globaalista epätasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskuntaa nakertavasta rasismista.
Suorasanaisissa ja henkilökohtaisissa kolumneissaan 25 vuoden ajalta Liza Marklund kertoo, mikä saa hänet kerta toisensa jälkeen tarttumaan kynään, sanomaan vastaan, yhtymään kuoroon sorrettujen puolesta.
"Marklund huutaa vihaisena ja raivo on oikeutettua. Kuuntele häntä." - Helsingborgs Dagblad
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että onneksi maailmassa on näitä Liza Marklundeja, jotka jaksavat puhua ja kirjoittaa - uudelleen ja uudelleen samoista tärkeistä asioista.
Tärkeää luettavaa. Oli mielenkiintoista lukea taustoja, hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia.
Liza Marklundilta olen lukenut ainakin Annika Bengtzon -sarjan.
Otava 2012
alkup. Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985-2010
Luin 4.3.2012
kirjan takateksti:
Journalisti, feministi ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningatar kirjoittaa rohkeasti ajankohtaisista aiheista. Hän korottaa äänensä muistuttaakseen lukijoita naisten sorrosta, globaalista epätasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskuntaa nakertavasta rasismista.
Suorasanaisissa ja henkilökohtaisissa kolumneissaan 25 vuoden ajalta Liza Marklund kertoo, mikä saa hänet kerta toisensa jälkeen tarttumaan kynään, sanomaan vastaan, yhtymään kuoroon sorrettujen puolesta.
"Marklund huutaa vihaisena ja raivo on oikeutettua. Kuuntele häntä." - Helsingborgs Dagblad
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että onneksi maailmassa on näitä Liza Marklundeja, jotka jaksavat puhua ja kirjoittaa - uudelleen ja uudelleen samoista tärkeistä asioista.
Tärkeää luettavaa. Oli mielenkiintoista lukea taustoja, hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia.
Liza Marklundilta olen lukenut ainakin Annika Bengtzon -sarjan.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Donoghue, Emma: Huone
Emma Donoghue: Huone
Tammi 2012
alkuper. Room 2012
luin 26.2.2012
Tästä lisää. Lukekaa ihmeessä.
Tammi 2012
alkuper. Room 2012
luin 26.2.2012
Tästä lisää. Lukekaa ihmeessä.
perjantai 17. helmikuuta 2012
Saat, Mari: Lasnamäen lunastaja
Mari Saat: Lasnamäen lunastaja
WSOY 2011
alkuper. Lasnamäe lunastaja (2009)
Luin 16.2. 2012
"Sympaattinen romaani vironvenäläisestä äidistä ja terävästä tyttärestä.
Natalja Filippovna muutti Tallinnaan 1980-luvulla ja sai tyttären. Lapsen isä oli ollut vain lämmin tuulahdus Nataljan elämässä. Neuvostojärjestelmän romahdus teki viroa osaamattomasta Nataljasta toisen luokan kansalaisen, ja vielä ahtaammaksi elämä käy, kun hän saa potkut työstään. Mikä nyt eteen, kun Sofia-tyttären hammashoitokin maksaa omaisuuden?
Teräväpäisen, Viron presidentin uraa ajattelevan Sofian tietämättä Natalja ryhtyy ilotytöksi. Työ tuo outoja tilanteita ja nöyryytyksiä, mutta myös mystisen ystävän, joka näyttää äidille ja tyttärelle uuden tien.
Romaani on yllättävästi polveileva kertomus elämän ehdoista rahan sokaisemassa maassa. Nataljan ja Sofian kirpeistä kommenteista saa osansa myös suomalainen elämänmeno. "
”Mari Saatin tekstissä mitä tavallisin arki saa runollista väriä ja mystisiä ulottuvuuksia.”
Luule Epner, Estonian Library Magazine
Valittu Viron parhaaksi romaaniksi 2008
WSOY 2011
alkuper. Lasnamäe lunastaja (2009)
Luin 16.2. 2012
"Sympaattinen romaani vironvenäläisestä äidistä ja terävästä tyttärestä.
Natalja Filippovna muutti Tallinnaan 1980-luvulla ja sai tyttären. Lapsen isä oli ollut vain lämmin tuulahdus Nataljan elämässä. Neuvostojärjestelmän romahdus teki viroa osaamattomasta Nataljasta toisen luokan kansalaisen, ja vielä ahtaammaksi elämä käy, kun hän saa potkut työstään. Mikä nyt eteen, kun Sofia-tyttären hammashoitokin maksaa omaisuuden?
Teräväpäisen, Viron presidentin uraa ajattelevan Sofian tietämättä Natalja ryhtyy ilotytöksi. Työ tuo outoja tilanteita ja nöyryytyksiä, mutta myös mystisen ystävän, joka näyttää äidille ja tyttärelle uuden tien.
Romaani on yllättävästi polveileva kertomus elämän ehdoista rahan sokaisemassa maassa. Nataljan ja Sofian kirpeistä kommenteista saa osansa myös suomalainen elämänmeno. "
”Mari Saatin tekstissä mitä tavallisin arki saa runollista väriä ja mystisiä ulottuvuuksia.”
Luule Epner, Estonian Library Magazine
Valittu Viron parhaaksi romaaniksi 2008
lauantai 11. helmikuuta 2012
Hayden, Torey: Aavetyttö
Torey Hayden: Aavetyttö
Otava 2007
Luin 11.2. 2012
---
lisää myöh.
Aika outo tarina, tällä kertaa keskitytään hyvin pitkälti vain yhden, valikoivasti puhumattoman tytön asiaan. Pikku hiljaa Torey Hayden saa selville asioita, joita hänkään ei taida uskoa todeksi. Eikö hän halua uskoa? Mietin kovasti lukiessa, miten terapeutti voi valikoida, mitä hän uskoo ja mitä ei. Jos ei itse tiedä vaikkapa satanismista, eihän edes terapeutti () voi auttaa potilastaan. Hurja tarina joka tapauksessa - ja sentään kohtalaisen tyydyttävä/onnellinen loppu. Tai ei loppu, vaan uuden alku. (3.3.2012)
Otava 2007
Luin 11.2. 2012
---
lisää myöh.
Aika outo tarina, tällä kertaa keskitytään hyvin pitkälti vain yhden, valikoivasti puhumattoman tytön asiaan. Pikku hiljaa Torey Hayden saa selville asioita, joita hänkään ei taida uskoa todeksi. Eikö hän halua uskoa? Mietin kovasti lukiessa, miten terapeutti voi valikoida, mitä hän uskoo ja mitä ei. Jos ei itse tiedä vaikkapa satanismista, eihän edes terapeutti () voi auttaa potilastaan. Hurja tarina joka tapauksessa - ja sentään kohtalaisen tyydyttävä/onnellinen loppu. Tai ei loppu, vaan uuden alku. (3.3.2012)
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 - Mma Ramotswe tutkii
(The No 1 Ladies' Detective Agency)
Otava 2003
Luin 7.2.2012
Lyhyt esittely kirjasta:
Kuvaus:
Mma Precious Ramotswe on keski-ikää lähestyvä, aikaansa seuraava ja perinteitä kunnioittava afrikkalainen nainen, joka myy isältään perimänsä karjan, perustaa etsivätoimiston ja ryhtyy ratkomaan ihmisten ongelmia. Aseinaan hänellä on pieni valkoinen pakettiauto, Botswanan Sihteeriopistossa loppu-tutkinnon suorittanut Mma Makutsi, rauhallinen harkinta ja lukuisat kupilliset rooibos-teetä.
Skotlantilainen oikeustieteen professori Alexander McCall Smith kuvaa Afrikkaa poikkeuksellisen värikkäästi ja valoisasti. Viisiosainen, menestystarinaksi noussut sarja on todellinen hyvän mielen lukuelämys.
Jaa-a, mistähän mahdoin saada vinkin tähän kirjaan, en enää muista. Mulla oli kuitenkin kirja lainassa, kun kerran ihan sattumalta telkkaria katsellessa huomasin sieltä tutunkuuloisen ohjelman. Ensimmäinen osa samannimisestä telkkarisarjasta oli siis ihan sattumalta juuri silloin pyörimässä. Napsautin heti ohjelman tallennukseen, eikä siitä jäänyt kuin joku minuutti alusta näkemättä. Ihana sarja! Halusimme nähdä kaikki jaksot. (katsojat 12, 14, 16, 47 ja 47 v.)
Talven (muistatteko vielä marras- joulukuun ankeuden) harmaudessa tämä oli jo ulkoasultaan niin värikäs ja aurinkoinen sarja, että ihan siitä ilosta piti katsoa. Lisäksi ohjelma oli muutenkin hyvä, sopivasti erilainen kuin jo niin tutuiksi käyneet vaikkapa amerikkalaissarjat. Samoihin aikoihin katsoimme myös AD 1790 -sarjaa, joka sekin oli erilaisuudessaan todella mielenkiintoinen.
(Sivujuonteena tässä varmaan miellytti myös se, että sarjassa oli jotain hyvin samaa kuin perheemme lempparilastenleffassa "Kirikou ja paha noita". Sama kirkas afrikkalainen värimaailma ja kuvatyyli esim. alku- ja lopputeksteissä.)
Kun tv-sarja loppui, päätin lukea vielä kirjan. Kirja on hyvä, oli tietysti vänkää lukea kirjaa, kun telkkarisarjan hahmot elivät mielikuvissa. Sopivasti samaa ja silti vähän uuttakin. Taustaa päähenkilö Mma Ramotswen elämään tuli lisää.
Kirjan salapoliisitapaukset oli toteutettu yllättävänkin samanlaisina sarjassa. Minua ei haitannut, vaikka tunnistinkin nuo tapaukset sarjan perusteella.
Toivottavasti sarja jatkuu telkkarissa eikä mene meiltä ohi. Seuraavan kirjan (Kirahvin kyyneleet) laitan ainakin ihan pian varaukseen - kunhan nyt tuo huojuva kirjapino yöpöydällä ensin vähän laskisi.
(The No 1 Ladies' Detective Agency)
Otava 2003
Luin 7.2.2012
Lyhyt esittely kirjasta:
Kuvaus:
Mma Precious Ramotswe on keski-ikää lähestyvä, aikaansa seuraava ja perinteitä kunnioittava afrikkalainen nainen, joka myy isältään perimänsä karjan, perustaa etsivätoimiston ja ryhtyy ratkomaan ihmisten ongelmia. Aseinaan hänellä on pieni valkoinen pakettiauto, Botswanan Sihteeriopistossa loppu-tutkinnon suorittanut Mma Makutsi, rauhallinen harkinta ja lukuisat kupilliset rooibos-teetä.
Skotlantilainen oikeustieteen professori Alexander McCall Smith kuvaa Afrikkaa poikkeuksellisen värikkäästi ja valoisasti. Viisiosainen, menestystarinaksi noussut sarja on todellinen hyvän mielen lukuelämys.
Jaa-a, mistähän mahdoin saada vinkin tähän kirjaan, en enää muista. Mulla oli kuitenkin kirja lainassa, kun kerran ihan sattumalta telkkaria katsellessa huomasin sieltä tutunkuuloisen ohjelman. Ensimmäinen osa samannimisestä telkkarisarjasta oli siis ihan sattumalta juuri silloin pyörimässä. Napsautin heti ohjelman tallennukseen, eikä siitä jäänyt kuin joku minuutti alusta näkemättä. Ihana sarja! Halusimme nähdä kaikki jaksot. (katsojat 12, 14, 16, 47 ja 47 v.)
Talven (muistatteko vielä marras- joulukuun ankeuden) harmaudessa tämä oli jo ulkoasultaan niin värikäs ja aurinkoinen sarja, että ihan siitä ilosta piti katsoa. Lisäksi ohjelma oli muutenkin hyvä, sopivasti erilainen kuin jo niin tutuiksi käyneet vaikkapa amerikkalaissarjat. Samoihin aikoihin katsoimme myös AD 1790 -sarjaa, joka sekin oli erilaisuudessaan todella mielenkiintoinen.
(Sivujuonteena tässä varmaan miellytti myös se, että sarjassa oli jotain hyvin samaa kuin perheemme lempparilastenleffassa "Kirikou ja paha noita". Sama kirkas afrikkalainen värimaailma ja kuvatyyli esim. alku- ja lopputeksteissä.)
Kun tv-sarja loppui, päätin lukea vielä kirjan. Kirja on hyvä, oli tietysti vänkää lukea kirjaa, kun telkkarisarjan hahmot elivät mielikuvissa. Sopivasti samaa ja silti vähän uuttakin. Taustaa päähenkilö Mma Ramotswen elämään tuli lisää.
Kirjan salapoliisitapaukset oli toteutettu yllättävänkin samanlaisina sarjassa. Minua ei haitannut, vaikka tunnistinkin nuo tapaukset sarjan perusteella.
Toivottavasti sarja jatkuu telkkarissa eikä mene meiltä ohi. Seuraavan kirjan (Kirahvin kyyneleet) laitan ainakin ihan pian varaukseen - kunhan nyt tuo huojuva kirjapino yöpöydällä ensin vähän laskisi.
torstai 2. helmikuuta 2012
Hayden, Torey: Toisten lapset
Torey Hayden: Toisten lapset
Otava 2006
Luin 2.2.2012
Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa.
Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat.
Kovin järjestelmällistä opetusta ei tällä kertaa kirjasta löydy, itselleni ainakin tuli vaikutelma, että Hayden lienee tässä urallaan kohtuullisen aloittelija. Se olikin hieman hämmentävää, kun olen kuitenkin lukenut monia hänen kirjojaan myöhemmiltä, kokeneemmilta ajoilta.
Lasten tarinat ovat kyllä koskettavia, siksi opettajan oma hämmennys (kokemattomuus) ja suoranainen kyvyttömyys oikeasti vaikuttaa oppilaiden opetussuunnitelmien kunnolliseen pohtimiseen häiritsi jonkin verran. Toisaalta se laittoi kyllä miettimään, miten byrokraattista koulunkäynti monesti varmaan onkin. Kuka sen lopulta voi tietää, mikä on paras opiskelupaikka kenellekin, etenkään häiriintyneille tai kaltoinkohdelluille lapsille.
Surullisinta kirjassa oli Lori-tyttö, jonka elämä on todellakin mennyt pirstaleiksi isän pahoinpitelyn aiheuttaman aivovamman seurauksena. Sydän on tytöllä sitäkin suurempi, mutta eihän se hänelle menetettyä koskaan voi korvata.
Otava 2006
Luin 2.2.2012
Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa.
Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat.
Kovin järjestelmällistä opetusta ei tällä kertaa kirjasta löydy, itselleni ainakin tuli vaikutelma, että Hayden lienee tässä urallaan kohtuullisen aloittelija. Se olikin hieman hämmentävää, kun olen kuitenkin lukenut monia hänen kirjojaan myöhemmiltä, kokeneemmilta ajoilta.
Lasten tarinat ovat kyllä koskettavia, siksi opettajan oma hämmennys (kokemattomuus) ja suoranainen kyvyttömyys oikeasti vaikuttaa oppilaiden opetussuunnitelmien kunnolliseen pohtimiseen häiritsi jonkin verran. Toisaalta se laittoi kyllä miettimään, miten byrokraattista koulunkäynti monesti varmaan onkin. Kuka sen lopulta voi tietää, mikä on paras opiskelupaikka kenellekin, etenkään häiriintyneille tai kaltoinkohdelluille lapsille.
Surullisinta kirjassa oli Lori-tyttö, jonka elämä on todellakin mennyt pirstaleiksi isän pahoinpitelyn aiheuttaman aivovamman seurauksena. Sydän on tytöllä sitäkin suurempi, mutta eihän se hänelle menetettyä koskaan voi korvata.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tan, Amy: Ilon ja onnen tarinat
Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat
WSOY 1991
Luin 29.1.2012
"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."
Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)
Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?
Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?
Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.
WSOY 1991
Luin 29.1.2012
"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."
Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)
Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?
Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?
Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Liksom, Rosa: Hytti nro 6
Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY 2011
Luin 15.1.2011
---
Finlandia-kirjallisuuspalkinto v. 2011
WSOY 2011
Luin 15.1.2011
---
Finlandia-kirjallisuuspalkinto v. 2011
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Demick, Barbara: Suljettu maa
Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa
Atena 2011
Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.
Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.
Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.
Atena 2011
Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.
Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.
Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.
torstai 5. tammikuuta 2012
Mustonen, Enni: Jääleinikki
Enni Mustonen: Jääleinikki
Otava 2011, luin 1.1.2012.
Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.
Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.
Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!
Otava 2011, luin 1.1.2012.
Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.
Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.
Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)