Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan

Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan

I Heard the Owl Call My Name, 1967

Suom. Risto Lehmusoksa

Gummerus, 1995 (4. painos)

Luin ~ 7.7.2018

Kuvaus:

Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.

Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)

Kommentti

Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.

(179 sivua.)

Hakalahti, Niina: Lumilinna

Niina Hakalahti: Lumilinna

Karisto, 2016

Luin ~ 2.7.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.

Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.
Kommentti:

(223 sivua.)

Kim, Eunsun: Pohjois-Korea

Eunsun Kim ja Sébastien Falletti: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012

Suom. Pirjo Thorel

Siltala, Bookwell, 2014

Luin ~ 30.6.2018

Kuvaus:

Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.


Kommentti:


Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.

(196 sivua.)

Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Stay With Me, 2018?

Suom. Heli Naski

Atena Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.6.2018

Kuvaus: (kansiteksti)

Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.

Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!

(300 sivua.)

Tyler, Anne: Äkäpussi

Anne Tyler: Äkäpussi

Vinegar Girl, 2016

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga kustannus, 2018

Luin ~ 22.6.2018

Kuvaus: (kustantajan)

Äkäpussi on 29-vuotias Kate Battista. Hän asuu söpön pikkusiskonsa ja hajamielisen isänsä kanssa sen jälkeen, kun on saanut potkut yliopistolta haukuttuaan kasvitieteen professoria idiootiksi.
Sosiaalisesti taitamaton Kate työskentelee nyt avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhempia ja saa hallinnon suunniltaan kaunistelemattomilla mielipiteillään.
Sitten Katen tutkijaisä tekee yllättävän ehdotuksen. Hän toivoo tyttärensä naivan ulkomaalaisen tutkimusapulaisensa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhennuttua. Siitähän soppa syntyy ja Äkäpussi vie lukijaa kuin pässiä lieassa lempeän huumorin keinoin.
Tylerin Kate on fiksu nuori nainen, mutta siinä mielessä hankala ja jopa vaarallinen, ettei hän piittaa siitä, viihtyvätkö ihmiset hänen seurassaan tai tuntevatko oloaan turvalliseksi.
Miten naimakaupan ja Katen käy, sen jätämme suosiolla lukijoiden löydettäväksi.
Tämä kirja kuuluu sarjaan, jossa 8 Shakespearen näytelmää kirjoitetaan uusiksi. Nykyversio, siis. Kommentti:

Erikoinen idea: Shakespearen näytelmät kirjoitetaan uusiksi. Idea toimii tietysti parhaiten, jos tuntee nuo näytelmien alkuperäversiot.
Tämän kirjan alku oli aika hulvaton, oikein odotin, että pääsen lukemaan loppuratkaisun. Mutta kirjan imu jotenkin lopahti (ainakin omalla kohdallani) vähän kesken. Tai tuntui jotenkin siltä kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada tarina oiottua loppuun. Harmi, koska asetelmassa olisi sinänsä ollut aineksia enempäänkin.
En oikein muista, olenko lukenut Anne Tyleria aikaisemmin, joten nyt on hyvä syy tutustua hänen "omaan" tuotantoonsa.

(229 sivua.)

Leinonen, Tarja: Koti koivun alla

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Karisto, 2018

Luin ~ 20.6.2018

Kuvaus: (kustantajan)

Radiossa soi Matin ja Tepon Kissankultaa, asuntovaunussa luetaan salavihkaa Angelika-romaaneja ja presidentti Kekkosen terveydentilasta liikkuu ristiriitaisia huhuja. Kainuulaisella maaseudulla yritetään kaikin keinoin salata kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen isältä esikoisen, pian seitsentoistavuotiaan Seijan harha-askel, joka alkaa jo näkyä päällepäin.
Vaikka tytär on luopunut uskosta, ympäröivä yhteisö kahlitsee, eikä valkoisella Chevroletilla kaahaileva tuleva isäkään ole vielä valmis asettumaan aloilleen. Onneksi perheenpää lähtee syksyn tullen Kostamukseen töihin, ja suruttomien pohjalaisenojen vierailukin kirkastaa arkea. Mutta Seijan on silti löydettävä lapselleen turvallisempi paikka tulla maailmaan kuin asuntovaunu pihan laidalla.
Koti koivun alla on rehevä ja intensiivinen romaani nuorista ihmisistä lahkoliikkeen elämää ohjailevassa otteessa. Tarinaa syventää muheva pohjoinen paikallisväri, ja kirjailijan omakohtaiset kokemukset lujittavat tapahtumat eletyiksi ja koetuiksi.

Kommentti:
Tästä kirjasta tykkäsin todella. Aikakausi tuntui tutulta ja kerronta oli sujuvaa. Erityisen kivalta tuntuu silloin, kun sujuvan juonen ja kerronnan lisäksi, rivien välistä löytyy monenlaista pohdittavaa ja oivallettavaa. Tässä kirjassa niitä oli. Henkilöt ottavat kantaa asioihin joskus myös ottamatta kantaa. :)
Aina ei tarinalla edes tarvitse olla täydellistä loppua. Kyllä, haluan lukea lisää Tarja Leinosta.
(244 sivua.)

Meretmaa, Anne: Kosketettu

Anne Meretmaa: Kosketettu

BoD - Books on Demand Helsinki, 2017

Luin ~ 18.6.2018

Kuvaus:
Kosketettu kertoo yhtäältä parikymppisen Elinan kipeän kasvutarinan, joka alkaa, kun hän lähtee tapaamaan delhiläistä Facebook-kaveriaan Alohaa.
Toisaalta se on myös samassa koneessa samaan kaupunkiin lentävien viisikymppisten Meritin ja Garryn tarina.
Se on tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Siitä, miten tyttökauppa ravistelee Aasiaa.
Romaani väläyttää esiin delhiläisen turvatalon ja nepalilaisen kuntoutuskeskuksen naiset, joiden sareissa liehuvat aistikkaat sävyt ja ikiaikaisten uskontojen, kulttuurien ja kohtalonuskon ristiriitaiset kuviot.

Kommentti:

Hyvä kirja tärkeästä ja vakavasta aiheesta. Hyvin kirjoitettu, koska antoi monipuolisen kuvan ja osuvasti myös nosti esiin suomalaisen (länsimaisen) ja intialaisen tai nepalilaisen taustan vaikutukset juuri naisten ja tyttöjen elämään. Myös siihen, miten ihmiset taustansa vuoksi suhtautuvat naisten kohteluun ja yleensäkin kohtaloonsa niin eri tavoin.
Paikoitellen kirjassa hieman häiritsi lievä opettajamaisuus. Hetkittäin tuli tunne, että kirjoittaja ei ehkä aina uskonut lukijan itsekin ymmärtävän asiayhteyksiä, vaan päähenkilöiden johtopäätökset tai ajatukset kirjoitettiin kovin seikkaperäisesti auki.
Tästä syystä ja ehkä vähän juonen ennalta-arvattavuudenkin takia luokittelisin kirjan nuortenkirjaksi - kylläkin oikein hyväksi sellaiseksi.

Suosittelen lukemaan.

(298 sivua.)

Keyes, Marian: Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä

The Break, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Tammi, 2018

Luin ~ 13.6.2018

Kuvaus: (Kustantajan)

Marian Keyesin riemastuttava romaani rakkaudesta ja keski-iän kriisistä.

Amyn aviomies ei aio jättää vaimoaan. Hän vain haluaa tauon. Aikalisän. Mutta mitä Amy haluaa?
Hugh ja Amy ovat olleet yhdessä 18 vuotta, ja he ovat kuin mikä tahansa nelikymppinen pariskunta, jolla on paljon töitä ja iso perhe. He rakastavat toisiaan, ehdottomasti. Siksi Amy järkyttyy sydänjuuriaan myöten, kun Hugh ilmoittaa tarvitsevansa aikalisän. Vain kymmenen päivää myöhemmin Hugh on häipynyt, ja Amysta on tullut – niin, mikä? Jos häntä ei suorastaan ole jätetty, niin eikö hänkin ole tauolla? Aikalisä on rehellinen ja riemastuttava romaani siitä, mitä keski-ikä voi tuoda tullessaan: kyyneleitä, luvallista ja luvatonta rakkautta, reppureissausta Aasiassa, hulluja sukulaisia.

Kommentti:

(640 sivua.)

Strayed, Cheryl: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail, 2012

Suom. Kirsi Luoma

LIKE Kustannus Oy, 2013

Luin ~ 6.6.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Sisukas nainen vastaan villi erämää
Cheryl on tottunut elämään eri lailla kuin muut. Hänen perheensä on kasvattanut itse ruokansa ja elänyt hyvin maanläheistä elämää aina siihen saakka, kun perheen äiti menehtyy keuhkosyöpään 45-vuotiaana. Vahvat perhesiteet katkeavat, ja 22-vuotias Cheryl jää ajelehtimaan tyhjän päälle.
Nähdessään mainoksen Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvasta ­Pacific Crest Trailin vaellusreitistä hän tekee elämänsä impulsiivisimman päätöksen. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain hirviömäisiin mittoihin paisunut rinkkansa.
Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivizsen eteerisistä iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen. Kuitenkin kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu, eikä hän jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta.

Kommentti:

Tämä tarina on vaikuttava sekä kirjana että elokuvana.
(408 s.)

Lundberg, Sofia: Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Den röda adressboken, 2017

Suom. Tuula Kojo

Otava, 2018

Luin ~ 25.5.2018

Kuvaus:
(Otava)
90-vuotiaan Doriksen uskomattomat elämänvaiheet avautuvat vanhan punaisen osoitekirjan myötä. Tunteisiin vetoava kertomus hurmaa lukijat ympäri maailmaa.

Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa, ja hiljaisten päivien kulkua rytmittävät kotiavustajien käynnit ja Skype-puhelut sukulaistyttö Jennyn kanssa. Punaiseen, isältään 1928 saamaansa osoitekirjaan Doris on merkinnyt elämänsä tärkeät henkilöt.
Hän alkaa kirjoittaa kohtaamisistaan ja kokemuksistaan Jennylle. Doris on elänyt uskomattoman rikkaan ja järkyttävän elämän lähdettyään 13-vuotiaana maailmalle. Sille tielle hän jäi, ensin Tukholmaan, sitten Pariisiin ja New Yorkiin. Edessä oli työn ja sodan vuodet, rakkautta ja seikkailuja.

Kommentti

Tätä kirjaa suositeltiin vähän siellä ja täällä, joten varasinpa minäkin kirjastosta. Aluksi en oikein päässyt kirjaan sisälle, mutta se varmaan johtui siitä, että luin kirjaa vain pari sivua kerrallaan ja aina viimeiseksi illalla väsyneenä.
Tänään vihdoin aloin lukea kirjaa yhteen menoon ja sehän veikin sitten mukanaan. Ihana tarina ja yhteen menoon luettuna pysyi vallan hyvin kasassakin. Lyhyinä pätkinä lukiessa ajasta toiseen hyppiminen jätti henkilöt kovin etäisiksi.

(316 sivua.)

Medberg, Sara: Kultaportin kaunottaret

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

Otava, 2018

Luin ~ 15.5.2018

Kuvaus: (kustantajan esittely)

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin.
19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.
Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.

Kommentti:
No tykkäsin! Ihana romanttinen tarina pikkuisen uusilla mausteilla. Tässä oli kivassa romanttisessa paketissa hyvät henkilöt, hauskaa humoristista kerrontaa, terävänäköistä ajankuvausta sekä tietenkin ripauksena naisasiaa. Kevyttä, mutta ah, niin ihanaa! Malttamattomana ahmin eteenpäin, joten loppuihan se vähän liian nopeasti. Virkistävää.

(445 sivua.)

Annala, Marko: Värityskirja

Marko Annala: Värityskirja

Like Kustannus Oy, 2017

Luin ~ 12.5.2018

Kuvaus ( kustantajan esittely)

Kertomus kasvusta, kivusta, isyydestä ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta

Ymmärrän varmaan toden teolla, millaista oli olla isänä minulle, vasta kun omat lapseni toistavat samat virheet. Aikuisuuden kynnyksellä viestikapulaa siirrettäessä kapulan kuuluu poltella sormissa. Se on koko juoksun dramaattisin vaihe. Kukaan kantajista ei tiedä, lähteekö hän ankkurimatkalle vai siirtääkö vain kapulaa eteenpäin.

Värityskirja on tekijänsä omiin kokemuksiin perustuva, raadollisen rehellinen romaani, joka kuvaa tavallista elämää epätavallisissa puitteissa. Se on tarina minuudesta ja siitä, kuinka maailma voi kadottaa värinsä.
Marko Annalan esikoisromaani valittiin Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, ja teos huomioitiin myös Vuoden rockteko -palkintoehdokkuudella.

Kommentti:

Lukekaa tämä! Hieno kirja. Rehellinen, hyvin kirjoitettu kirja masennuksesta ja elämästä.

Me naiset -lehden juttu. (202 sivua).
Kirkko ja kaupunki.

Tätä ennen kesken jäi: Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Kirja jäi kesken, koska oli hidas luettava ja kirjaston varausjono kovin pitkä. Luen ehkä myöhemmin loppuun, olen nyt varausjonossa sijalla 98.

Shafak, Elif: Eevan kolme tytärtä

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

Three Daughters of Eve, 2016

Suom. Sari Karhulahti

Gummerus, 2018

Luin ~ 23.4.2018

Kuvaus (kustantajan)

Peri kasvaa Istanbulissa seuraten hämmentyneenä isänsä yksinäisen sekularismin ja äitinsä islamilaisen uskonnollisuuden yhteentörmäystä. Opiskeluvuosinaan Oxfordissa Peri tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton: Shirin on syntinen, Mona uskova ja Peri epävarma.
Perin elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin, elävän legendan, joka opettaa seminaareissaan jumalasta. Azur ei ole teisti eikä ateisti vaan kutsuu omaa linjaansa kolmanneksi poluksi. Mutta onko Azur radikaali humanisti, joka voi tarjota uuden rauhanomaisen ja kaikenkattavan lähestymistavan, vai onko hän pohjimmiltaan turmeltunut sielu?
Perin elämän kautta Elif Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.
Kommentti:

Olipas monenlaista asiaa, isoja aihepiirejä ja silti melkoisen hyvin koossa pysyvä juoni. Salaisuuksia ja yllätyksiä paljastui matkan varrella enemmänkin kuin etukäteen arvasi. Tykkäsin siitä, ettei niitä liikaa ennakoitu. ( Kun joskus tuntuu, että kirjailija liian monta kertaa alleviivaa jotain suurta ja kamalaa yllätystä, joka on tulossa - eikä se sitten niin enää yllätykseltä tunnukaan.)
Tämä kirja oli kyllä jännä yhdistelmä vakavia ja isoja aiheita ja tavallaan kuitenkin kevyttä kerrontaa. Tykkäsin!
(484 sivua.)

Hirvisaari, Laila: Hiljaisuus

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Otava, 2016

Luin ~ 15.4.2018

Kuvaus:
Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista.

Eletään sodanjälkeistä aikaa pienessä kylässä lähellä itärajaa. Inga on luokan kummajainen. Isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon ja on kiinnostunut avaruuden ilmiöistä, mutta on lakannut puhumasta ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Esiliinantaskuvihko täyttyy kysymyksistä ja vastauksista.
Opettajalta ei riitä ymmärrystä, luokkatoverit pilkkaavat Nilkku-Inkuksi. Päiväkirja ja mielikuvitusmaailma ovat tytön pakopaikka ja pelastus. Kesävieraaksi saapunut poika lohduttaa ja auttaa viimein kohtaamaan menneisyyden kauhut.
Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt tarina saa yllättävän lopun.

Kommentti:

Nuoruuden ajan tärkeä kirjailija, Laila (Hietamies) Hirvisaari. En ole aikoihin lukenut hänen kirjojaan, ne tätä edeltävät Venäjän hoviin liittyvät eivät jotenkin oikein iskeneet.
Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka kirjan sävy onkin kovin alakuloinen. Hienosti Hirvisaari on mielestäni tavoittanut ajan tavat ja kielenkin, ei ainakaan itselläni särähtänyt korvaan.
(239 sivua.)

Lintunen, Maritta: Stella

Maritta Lintunen: Stella

WSOY, 2018

Luin ~ 10.4.2018

Kuvaus:
Ole varovainen. Hyvää tarkoittavan ihmisen tahto voi olla lujempi kuin sinun tahtosi.
Liisa muuttaa Helsinkiin kesäksi ja vuokraa huoneen entisen laulajattaren luota. Kesä venyy vuosiksi, vanha diiva kutoo tytön ympärille seitin eikä paluuta entiseen ole.
Stella on romaani syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuuden armosta ja taakasta. Mutta mitä tapahtuu, jos muut päättävät puolestasi?
Liisa on sairaanhoitaja, joka kirjoitti nuorena intohimoisesti runoja. Juri lääkäri, josta piti tulla pianisti. Vasta myöhemmin selviää, miksi Liisa myi pianon ja lopetti pojan soittotunnit tältä kysymättä.
Sattumalta Juri pääsee säestämään mezzosopraanoa, jolla on ihmeellinen ääni ja tulkintakyky. Intohimo syttyy uudelleen.
Kommentti:

Jännä juttu, tässäkin kirjassa oli musiikkiteema vahvana ja ihan aiheenakin, mutta mieleen tuli välillä Viktor Stanislaus, jonka äskettäin luin. Onko tämä musiikkitermien käyttö nyt trendi vaiko sattumalta olen lukenut näitä...
Mielenkiintoinen tarina ja mielenkiintoisia henkilöitä. Pidin tästä kirjasta lukiessa, mutta lopulta henkilöt jäivät hieman etäisiksi. Toisaalta olen lukenut nyt niin monta koskettavaa kirjaa peräkkäin, että ehkä en vaan pysty koko ajan täysillä eläytymään kaikkiin tarinoihin?
Tykkäsin erityisesti siitä, että musiikkiosuudet olivat luotettavan asiallisia ja tarinaan saumattomasti liittyviä, eivät mitään päälleliimattuja juttuja.

(315 sivua.)

Björkstam, Ulrika: Nouse nyt

Ulrika Björkstam: Nouse nyt: kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta

WSOY, 2018

Luin ~ 4.4.2018

Kuvaus:
Inspiroiva tositarina selviytymisestä ja elämän merkityksellisyydestä.
Kuvittele että päällesi tippuisi lentokone, kasvosi ja koko kehosi iho palaisivat, menettäisit työkykysi ja avioliittosi kariutuisi. Miten selviäisit?
Marraskuussa 2008 putoava suihkukone syöksyi suomalaisen Ulrika Björkstamin päälle. Onnettomuus mullisti työlleen omistautuneen nuoren naisen elämän raa'alla tavalla. Elintärkeäksi muodostui löytää vastaus kahteen kysymykseen: Miten löytää voimia selviytymiseen? Mikä on se elämä, jota haluaa elää.
Nouse nyt kertoo Björkstamin tarinan uskomattoman onnettomuuden kauhuista ja läpi raastavien hoitojen. Toivon ja epätoivon vuorotellessa hän huomasi, että vaikeista asioista selvitäkseen ei tarvitse olla sankari: meissä kaikissa on voima selviytyä. Nouse nyt.

Kommentti:
Tämän kirjan luin melkein yhdellä istumalla. Kirja kuvaa Ulrika Björkstamin kokeman onnettomuuden ja siitä toipumisen, mutta kirjoittaja pohtii asioita syvemminkin ja tekee teräviä ja mielenkiintoisia huomiota monista asioista.
Mieleeni jäi erityisesti kohta sivulta 245 liittyen siihen, miten paljon ympäristön ja etenkin läheisten ihmisten suhtautuminen vaikuttaa. Ulrika Björkstam kertoo, että hänen läheisensä näkevät hänessä reippaan ja rohkean naisen, selviytyjän, ja sen roolin he hänelle myös antavat.
Tämä on todella mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista, kuten moni muukin kirjassa esiin nouseva asia.

(En tietenkään voinut välttyä joissain kohdissa palauttamasta mieleeni moman tyttäremme tilannetta liikenneonnettomuuden jälkeen v. 2013.)

Hurjasta aiheestaan huolimatta koskettava, rohkaiseva kirja!

(316 sivua.)

Heinonen, Henna Helmi: Pala omaa taivasta

Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta

Tammi, 2018

Luin ~ 2.4.2018

Kuvaus:

Kolme elämää: kuin kolme eri maailmaa. Laura, Ansku ja Joanna: äkkirikas, kovaosainen ja bättre folkia. Jokainen on hukassa. Jokainen yllättää ja koskettaa niin syvältä, että lukijaa huimaa.
Lauran elämä on bisnestä. Jos yrityskauppa toteutuu, hän on miljoonan rikkaampi! Mutta samppanja ei kuplikaan ja Pete jättää. Ehkä maaseudulta saa sisältöä elämään?

Ansku on sidottu osaansa. Kun kierros vanhusten kotihoidossa on ohi, kotona odottaa saamaton mies ja lapsi, jota on vaikea rakastaa. Aika on pakkautunut kerroksiksi eikä Ansku muuksi muutu.

Joannan elämä on kulissia. Tärkeintä on, mitä muut ajattelevat. Kunnes oma tytär on liian lukossa. Kun kulissin työntää itse nurin, se rojahtaa kunnolla.

On yhä aavistus toivosta.


Kommentti:

Tässä taas yksi todella hieno kirja. Kolme tarinaa, kolme erilaista naista. Vaan ovatko he niin erilaisia sittenkään?

Uskomattomat toisiinsa hieman limittyvät tarinat. Karusta ja paikoin rajustakin kerronnasta huolimatta tämä kirja ei ollut lopulta synkkä. Aloin kyllä elää mukana jokaisen naisen kohtaloa ja tietenkin toivoa heille kaikkea hyvää. Suosittelen lämpimästi.
Vaikka kerronta hyppäsi päähenkilöstä toiseen, he erottuivat toisistaan niin selkeästi, että kertaakaan en pudonnut kärryiltä. Usein jäin kyllä kaipaamaan edellistä henkilöä. (P.s. Pienesti hämmennyin kun lopussa pienen pojan nimi oli Onni. Häntä oli siihen asti koko ajan kutsuttu pojaksi.)
Kiitos Henna Helmi Heinoselle tästä kirjasta!
edit. 4.4.2018: Etenkin Ansku ratkaisuineen jää mieleen pitemmäksikin aikaa. Mietin myös sitä, että kun myötäelän hänen tarinaansa, en oikein pysty tuomitsemaan häntä. Hyväksynkö siis hänen ratkaisunsa? (552 sivua.)

Ahokumpu, Anna-Liisa: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus, 2018

Luin ~ 25.3.2018

Kuvaus: (kirjan takakannesta)

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön: harvinaisen perhosen, joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin alati kovenee: mitä tapahtui isälle keväällä 1942? Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin.

Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä – eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta.

Kommentti

Jälleen hieno kirja, jälleen hyvä esikoiskirja. Onpa tässä ollut hyvien kirjojen putki! Erilaisia ja monella tavalla mielenkiintoisia lukumatkoja. Tästäkin kirjasta tykkäsin oikein paljon. Pienesta koostaan huolimatta ihan täysi tarina.
(175 sivua.)

Green, John: Kilpikonnan kuorella

John Green: Kilpikonnan kuorella

Turtles All the Way Down, 2017

Suom. Helene Bützow

WSOY, 2017

Luin ~ 22.3.2018

Kuvaus:

16-vuotias Aza alkaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteeriä vastahakoisesti. Luvattu sadan tuhannen dollarin palkkio ja parhaan ystävän innostus vetävät Azan kuitenkin mukaan tutkimuksiin. Vetovoimaa löytyy myös miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.

Aza tekee parhaansa. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä. John Greenin viidettä romaania on odotettu kauan, ja nyt se on täällä! Tähtiin kirjoitetun virheen tekijän uutuus on mukaansa imaiseva ja kirkas kertomus pakko-oireista ja sinnikkyydestä, rakkaudesta ja elämänpituisen ystävyyden voimasta.
Kommentti:

Peukkua tälle kirjalle! Tätä voisin ehkä suositella myös nuortenkirjaosastolle.
(264 sivua.)

Oksanen, Kimmo: Ohikuljetut

Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut: erään kerjäläisperheen tarina

WSOY, 2018

Luin ~ 21.3.2018

Kuvaus

Ohikuljetut kertoo unohdetun tarinan romanikerjäläisistä Romanian syrjäloukoissa, Euroopan jalkakäytävillä ja uuden elämän alussa Suomessa. Se on myös kertomus siitä, miten katkaista tulevaisuudettomuuden kierre.

Mihaela oli 16-vuotias tyttö, kun hän saapui Romaniasta Suomeen. Tavoitteena oli paitsi löytää elanto myös hankkia rahaa kotikylän olojen parantamiseksi. Haave töistä kariutui, ja käteen oli otettava kerjuukuppi.
Ohikuljetut on tarina Mihaelasta ja hänen suvustaan. Se kertoo historian kulun uhreiksi joutuneista, hetkessä elävistä ihmisistä, jotka yrittävät parantaa asemaansa niin kuin suinkin vain voivat. Kirjassa tavataan matriarkkoja, mahtava mustalaisten kuningas (ja kuullaan kuinka eräs mummo sanoo hänestä suorat sanat), poliiseja, virkamiehiä, tarinankertojia, hevosmiehiä, nuoria ja vanhoja ihmisiä omine iloineen ja murheineen.
Kirjan tekijät ovat seuranneet Mihaelan ja hänen sukunsa elämää 10 vuoden ajan Suomessa, Romaniassa, Kreikassa ja Virossa.
Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, jonka edellinen kirja Kasvonsa menettänyt mies palkittiin vuoden parhaana kirjana Bonnierin suuressa journalistikilpailussa.
Heidi Piiroinen (s. 1978) on useasti Vuoden lehtikuva -kilpailussa palkittu Helsingin Sanomien valokuvaaja ja dokumenttiohjaaja.
Kommentti:

Vahvasti suosittelen tätä kirjaa kaikille. Tämä sai kyllä miettimään omaakin suhtautumista Helsingin rautatieaseman romanikerjäläisiin.
Itselleni kolahti tietysti vuoden 1988 Romanian vierailulta tuttujen paikannimien esiintyminen. Kirjassa kerrottiin sekä yksittäisten romaniperheiden taustasta ja kohtalosta mutta myös Romanian valtion kuvioista viimeisen vuosisadan ajalta ja eri Euroopan maiden suhtautumisesta kerjääviin romaneihin.
Mieleen jäi erityisesti Saksan malli, jollaista toivoisi sovellettavan myös muualla. Saksassa perhe saa tietyn rahasumman käyttöön, mikäli perheen lapset käyvät koulua. Tämä avustus tulee toki aluksi kalliiksi, mutta kuinka mahtaakaan maksaa itsensä takaisin, jos ja kun lapset saavat edes peruskoulutasoisen opetuksen. Niin kauan kuin lapset jäävät luku- ja kirjoitustaitoa vaille, heillä ei paljon mahdollisuuksia köyhyyden kierteestä irrottautumiseen ole.

Willows, Elin: Sisämaa

Elin Willows: Sisämaa

Inlandet, 2018

Suom. Raija Rintamäki

Luin ~ 17.3.2018

Kuvaus
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?

Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla, antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Uudessa yhteisössä on toiset, tuntemattomat koodit. Täällä jätetään ovet lukitsematta, ryypätään Hotellilla lauantaisin, ajetaan autoa jäällä.
Sisämaa on omavaloinen esikoisromaani poislähdöstä ja muutoksesta. Sen riisuttu, tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta.

Kommentti:

Tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Kerronta oli jännän lakonista, joka toisaalta kuvasi päähenkilöä jo sellaisenaan ja vei mukanaan. Myös ajankulun hajanaisuus ja lievä epälooginen hyppelehtiminen antoi mielestäni kutkuttavasti ja rivien välistä ymmärtää, miten hämmentynyt ja alakuloinen (en halua käyttää sanaa masnetunut tässä) hän oli. Oli mukava kokemus lukea tällainen tarina, jossa melko vähäeleisesti, muttei silti yhtään tylsästi alun alavire muuttuu loppua kohti hieman valoisammaksi.
Kerrassaan hieno kirja. ( 190 sivua.)

Anglada, Maria Àngels: Auschwitzin viulu

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu

Katalaaninkielinen alkuteos: El violi d'Auschwitz, 1994

Suom. Satu Ekman

Bazar, 2018

Luin ~ 15.3.2018

Kuvaus:
Klassikkoteos kauneuden, taiteen ja toivon voimasta.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.

Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi.
Kommentti:
Pieni, mutta hieno kirja. Kertoo jollain lailla kaunistelemattoman karusti ja sittenkin kauniisti tämän tarinan. Kirja on niin pieni ja tiivis, että se jättää paljon kertomattakin.

(142 sivua.)

Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017

Suom. Sari Karhulahti

WSOY, 2018

Luin ~ 10.3.2018

Kuvaus :
Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin?
"Eleanorille kuuluu ihan hyvää" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee.
Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on?
Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.
Kommentti
Mitenkähän sen nyt lyhyesti kertoisi spoilaamatta juonta.. Lukiessa oli alkuun omat epäilyni. Eleanorin hahmo oli aika hämmentävä, jopa mietin, onko henkilö liiankin erikoinen tai erilainen. Mutta kun tarina jatkuu, Eleanorista ei voi olla pitämättä. Erityisesti tykkäsin siitä, että loppuratkaisu ei ollut niin arvattava kuin olisi voinut luulla - ja mitä lukija tietysti toivoikin.. Eleanorin hahmoon kiintyi vähitellen ja tämä kirja jätti jotenkin jäljen sydämeen.
Taas hyvä kirja siinä mielessä, että tavallaan kepeää ja kiinnostavaa kerrontaa, mutta aiheena paljon syvempi kuin päällepäin näytti.
Tätä suosittelen <3 .

(431 sivua.)

Manninen, Laura: Kaikki anteeksi

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

WSOY, 2018

Luin ~ 5.3.2018

Kuvaus:
Laura, neljääkymmentä lähestyvä vahvatahtoinen feministi ihastuu Mikkoon, joka on monessa mielessä täydellinen: hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva mies.
Vähitellen Laura, joka ei ole koskaan haaveillut lapsista, huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmilapsisen uusperheen arkea. On koira, omenapuut ja kauniisti vanhentunut omakotitalo.
Jonkin aikaa kaikki näyttää täydelliseltä.
Kaikki anteeksi on Laura Mannisen tiivistunnelmainen ja tarkkanäköinen esikoisromaani – väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, perheestä, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista sekä onnistumisen pakosta.

Kommentti:

En tajunnutkaan, että kirja on näin uusi, tänä vuonna vasta ilmestynyt.
Aika hurja aihe - ja kuten aloin epäillä kirjaa lukiessa, kirjoittaja on itse kokenut parisuhdeväkivaltaa, joten karun todelta tuntuu.
(322 sivua.)

Ahern, Cecilia: P.S. Rakastan sinua

Cecilia Ahern: P.S. Rakastan sinua

P.S. I love you, 2004

Suom. Pirjo Lintuniemi

Gummerus, 2005

Kuvaus
Hollyn ja Gerryn suunnitelma oli yksinkertainen: he halusivat olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Mutta Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin. Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee ”Lista”. Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje, metku ja pilkahdus toivoa.

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta, maito ostamatta. Tätä ajatellen Gerry on onnistunut kirjoittamaan kuolinvuoteellaan Hollylle muistilistan, vaikka Holly valvoi lakkaamatta hänen vierellään!
Gerryn kirjeet auttavat Hollya tekemään surutyötään, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten. Hän on ajatellut kaikkea diskovaatteiden ostosta lähtien aina karaoke-kilpailuun ilmoittamiseen asti. Ja lopulta käy niin, että Gerry ohjaa Hollyn myös uuden rakkauden mahdollisuuden äärelle.
Kommentti
Tähän kirjaan oli vähän vaikea suhtautua. Kirja oli tavallaan aika kevyt, mutta aihe on kuitenkin sen verran rankka, että välillä mietin, haluanko lukea koko kirjaa. Joskus myös hämmentää brittimaailman ( + irlantilaisten) nuorten aikuisten bailausvoittoinen elämä, tai siis se, että kirjoissa tähän vahvaan bailausmentaliteettiin näyttää törmäävän useammankin kirjailijan tarinoissa. Samaan aikaan, kun päähenkilö oli murheen murtama miehensä kuoleman takia, hän kuitenkin kavereidensa kanssa ulos lähtiessään ryyppäsi itsensä aivan tiedottomaan kuntoon. Ristiriitaista. Mutta tarina sinänsä oli kiva, sellaista yleiskivaa luettavaa jonkinasteisesta kasvutarinasta. Ehkä alan kuitenkin itse jo olla vähän liian keski-ikäinen :D.

(521 sivua.)

Sandu, Cristina: Valas nimeltä Goliat

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Otava, 2017

Luin ~ 24.2.2018

Kuvaus:
Nautinnollisen täyteläinen esikoisromaani vie nykypäivän Helsingistä Ceaușescun Romaniaan ja vainottujen kohtaloihin.

Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat paahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen.

Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla.

Kommentti:

Työvoitto. Odotin kirjalta varmaan jotain erilaista, enkä sitten meinannut päästä kirjaan mukaan. Toki olin kipeä ja luin tätä alussa vain muutaman sivun kerrallaan, mutta tarina ei vaan tuntunut lähtevän vetämään eivätkä henkilöt alkaneet kunnolla kiinnostaa.
Luin kuitenkin loppuun ja tavallaan tykkäsin. Mutta enpä tästä oikein paljon osaa sanoa. Välähdyksiä Ceausescun Romaniasta, mutta niitäkin hieman peitellysti ja aika vähän.
Olisin ehkä odottanut, että tämän päivän romanikerjäläiset olisivat nousseet enemmän esille, koska alussa sitäkin sivuttiin. hmmmm..

(265 sivua.)

Murad, Nadia: Viimeinen tyttö

Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina

The Last Girl - My Story ...., 2017

Suom. Sami Heino

Otava, 2018

Luin ~ 13.2.2018

Kuvaus:

Rankka selviytymistarina naisesta, joka pakeni terroristien seksiorjuudesta.
Irakilaisen 21-vuotiaan Nadian rauhaisa elämä muuttui täysin, kun Isis valloitti kotikylän, tappoi hänen perheensä ja myi hänet seksiorjaksi. Sama kohtalo on ollut tuhansilla muilla jesiditytöillä. Harvinainen Isisin sisäpiirin kuvaus paljastaa, millaista on elää terroristien hirmuhallinnon vankina.
Kommentti:

Eihän tällaista haluaisi olevan olemassa. Mutta kun joku ryhtyy ihmisoikeusaktivistiksi ja kertoo oman karun tarinansa, niin täytyy tällaiset tarinat myös lukea. Ei voi olla miettimättä, mitä kirjan henkilöille nyt kuuluu. Ketkä heistä ovat joutuneet vaikeuksiin vaikkapa tämän kirjan kirjoittamisen takia.

(318 sivua.)

Thomas, Angie: Viha jonka kylvät

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

The Hatu U Give, 2017

Otava, 2017

Suom. Kaijamari Sivill

Luin ~ 10.2.2018

Kuvaus:
Millaista on olla musta nuori tämän päivän Amerikassa? Kirjasensaatio, ajankohtaisempi kuin koskaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi ampuu syyttä Starrin ystävän, joka kuolee Starrin syliin.
Starr on ainoa silminnäkijä, ja hänen todistuksensa voi tuhota koko mustan yhteisön. Se voi myös maksaa hänen henkensä.

Kommentti:
Vahva suositus tälle kirjalle, kannattaa lukea. Kannattaa tosin myöskin varautua voimakkaaseen kielenkäyttöön, kirosanoja ei tässä säästellä.
(397 sivua.)

Rimpelä, Anna: Pitkään meni ihan hyvin

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin

Otava, 2018

Luin ~ 2.2.2018

Kuvaus :
Täältä tulee Aino Ritari! Mummohuumori valloittaa – ja pöyristyttää herkkähermoisia

Kahdeksankymppisellä Ainolla on kuolemaanvalmistautumisprojekti, mutta siitä ei tahdo tulla mitään, kun naapurustossa tapahtuu alati kaikenlaista kuohuttavaa. Rullaattori rämisten Aino kiirehtii asioiden ja naapurin Munan (Monan) edelle. Mutta sitten saapuu Lähetysyhdistykseltä kirje, joka mullistaa hetkeksi Ainon elämän. Tarvitaanko tässä nyt neuvolan vai pikemminkin seksiammattilaisen apua?

Seppo Miekk’oja on avulias ja herkkäsieluinen leskimies. Muutto Aino Ritarin naapuriin ei tee Sepon sydämelle hyvää – vai tekeekö sittenkin?
Riemukas esikoisromaani repii huumorin esiin sieltä, missä sitä ei mielellään saisi olla.

Kommentti:

Hmmmm... Tarina sinänsä oli ihan hauska, mutta jostain syystä en oikein koko aikana lämmennyt tälle kirjalle.
Tämähän on jonkin sortin muoti-ilmiökin, nämä mielensäpahoittajavanhukset, jotka ottavat ja lähtevät irrottelemaan. Dementian tai muiden muistihäiriöiden piikkiin menee kaikenlaista hassua, ajatuksissa ja teoissa.
Hyvätkin hetkensä kirjalla oli, mutta harmllisesti henkilöt eivät ainakaan mulle alkaneet oikein elää. Mielikuvitusta juonessa toki oli, ja kieltäkin pyöriteltiin hauskasti. Mitään kovin uutta en tästä kuitenkaan löytänyt, tuli vain mieleen se Satavuotias, joka karkasi ikkunasta (tms.), joka sekin jäi multa kesken.
Välillä Aino kuulosti myös vähän liikaa Kyrön Mielensäpahoittajalta, ja olivathan molemmat päähenkilöt lopulta keskenään aika samanlaisia.
Ehkä tästä puuttuivat sellaiset "vastahenkilöt", jotka olisivat tuoneet päähenkilöiden piirteet paremmin esille. Nythän Aino-mummelikin kävi melkoisen yksipuolisia keskusteluja eri tahojen kanssa, vuoropuhelua ei niinkään ollut.
Meinasin jättää kesken, mutta luin nyt kuitenkin loppuun.

(268 sivua.)
p.s. Lukuvinkki FB:n Kirjallisuuden ystävistä.

Schulman, Alex: Unohda minut

Alex Schulman: Unohda minut

Glöm mig, 2016

Suom. Raija Rintamäki

Otava / Nemo, 2017

Luin ~ 30.1.2018

Kuvaus:
Tositarina äidin ja pojan suhteesta, äidin alkoholiongelmasta ja sovinnon etsimisestä.

Säkenöivän äidin tuttu ilo ja karisma vaihtuvat vuoroin vetäytymiseen, takertumiseen, yksinäisyyteen ja luovuttamiseen. Mitä täytyy tapahtua, ennen kuin poika pystyy tunnustamaan koko perheeseen vaikuttavan ongelman ja onko silloin jo liian myöhäistä auttaa? Milloin hän saa aloittaa oman elämän?

Kipeästä aiheesta huolimatta Schulman piirtää äidistään kokonaisen kuvan muistaen tämän myös lämpimänä, hauskana ja hellänä ihmisenä.

Alkuteos Glöm mig myi Ruotsissa neljässä kuukaudessa satatuhatta kappaletta. Bonniers Bokklubbar palkitsi sen vuoden kirjana Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2017.

Kommentti:

Surullisen haikea kirja, jossa ei onneksi ollut ihan niin lohduton loppu kuin aluksi vaikutti. Kummallista ja ristiriitaista ajatella, miten toisen ihmisen ohittaminen ja "näkemättömyys" voikaan vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Tämä oli mielestäni hieno kirja, koska vaikka poika kertoo äitinsä alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen, lapsuuteensa ja tietenkin oikeastaan koko elämäänsä, hän ei varsinaisesti syyttele. Kerronta on toki ihmettelevää, mutta ei syyttelevää.
Hieno muistokirjoitus lahjakkaasta ja rakkaasta äidistä, jonka alkoholi vei.
(183 sivua.)

Pirotte, Emmanuelle: Vielä tänään olemme elossa

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Ranskankielinen alkuperäisteos: Today we live, 2015

Suom. Lauri Holma

Minerva Kustannus Oy, 2017


Luin ~ 27.1.2018

Kuvaus:
Vielä tänään olemme elossa on toisen maailmansodan loppuun, Ranskan ja Belgian raja-alueille sijoittuva sotakertomus. Saksan armeijan sotilaan ja orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön epätodennäköinen kohtalonyhteys uhmaa sodan raakoja lakeja.
Päähenkilö Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Historiallisesti kyse on operaatio Greifista, joka toteutettiin 1944–1945.
Draama alkaa, kun kymmenittäin ihmisiä tappanut Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon 7-vuotiaan juutalaistytön Renéen.
Kaunis ja riipaiseva romaani yhdistää toisen maailmansodan brutaaliuden ja inhimillisen toiveikkuuden unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Lukuisilla arvostetuilla kirja-alan tunnustuksilla palkittu teos. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2017 lopulla.

Kommentti
On aina vähän hämmentävää, kun lukee kirjan, jota paljon hehkutetaan ja kannessakin on plakaati, mitä palkintoja kirja on voittanut. Tämä teos on siis palkittu vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina Ranskassa ja elokuva tämä pohjalta on tekeillä tai jo ehkä ilmestynytkin.
Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen kirja ei kosketakaan itseä. Kirja oli suorastaan tylsä, vaikka tapahtumat sinänsä olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, joiden tarina sinänsä oli mielenkiintoinen, jäivät etäisiksi. Lukiessa oli usein tunne, että tässä olisi selvästi aineksia isompaankin juttuun, mutta miksi tämä ei kosketa?

Juttelin aamulla tyttären kanssa kirjasta ja mietin, mistä tämä koskettamattomuus voisi johtua. Päädyin siihen, että tämä voisi kyllä toimia elokuvana paljon paremmin.
No, arvatkaas mitä äsken juuri huomasin kirjan alkulehdellä:
Teos perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen.

No kappas. Ei ihme, ettei henkilöissä ollut henkeä eikä syvyyttä - ja ei ihme, että jotkut asiat kuulostivat suorastaan oudoilta tekstin keskellä. Niiden oli varmaan tarkoituskin olla käsikirjoitusta tukevia kommentteja, mutta juonen keskellä ne vain kuulostivat oudoilta ja nakersivat suorastaan kirjan uskottavuutta.

Haluan toki nähdä tämän elokuvana.

Olipa jännä kokemus - ja nyt tietysti mietityttää, miten eri tavalla olisin kirjaa lukenut, jos olisin heti aluksi tiennyt tämän olevan elokuvan käsikirjoitus...
(255 sivua.)

Lähde, Kalle: Loppuluisu

Kalle Lähde: Loppuluisu

Otava, 2018

Luin ~ 17.1.2018

Kuvaus:

Viekö viina Joonatanin vai onko pohjalta mahdollista nousta?
Karmeanhauskan Happotestin odotettu jatko-osa on täällä!
Joonatanilla menee huonosti. Vaimo on jättänyt, ja asunnon myymisestä saadut rahat palavat nyt hyvää vauhtia viinaan. Kuluttava elämä alkaa vaatia veronsa, mutta Joonatan itse näkee tilanteensa toisin: hän on kokenut kovia mutta nousee vielä, ja eräs nuori nainenkin tuntuu pörräävän hänen ympärillään.
Uuden lähiökodin naapurissa asuu surkea juoppo, jota Joonatan jalona miehenä auttelee - kunnes naapuri ottaa ja kuolee. Odottaako naapurin synkkä kohtalo Joonataniakin, vai onko hänestä ottamaan itseään niskasta kiinni?

Kommentti:
En enää kovin hyvin muistanut Happotestin juonta, mutta kyllä tämä sitä samaa inhorealistista kuvasta oli. Sain itseni kiinni ääneen nauramisesta ja se tuntui kyllä vähän karmivalta, koska aiheessa ei sinänsä ole yhtään mitään hilpeää. Hyvä kirja.
(205 sivua.)

Heikkilä, Elina & Nurmi, Maarit: Minä voin mennä!

Elina Heikkilä & Maarit Nurmi: Minä voin mennä!
- Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873 - 1939

Suomen Lähetysseura, 2015

Luin ~ 15.1.2018

Kuvaus:
Minä voin mennä! -kirja valottaa Selma Rainion elämää uudella tavalla ja kuvaa hänen ainutlaatuista työtään Ambomaalla.
Selma Rainiolla oli suuri haave: hän halusi lääkäriksi. Ajatus oli rohkea, kun Suomessa oli valmistunut vasta yksi naislääkäri ja Selma itse oli käynyt pelkän tyttökoulun.
Vuonna 1908 Selma valmistui lääketieteen lisensiaatiksi viidentenätoista naisena Suomessa. Toive tehdä työtä Suomen kansan hyväksi oli opiskeluaikana muuttunut kutsumukseksi työskennellä lähetyskentällä.
Kun Rainio aloitti lääkärintyönsä vuonna 1908 keskellä nälänhätää, häneltä puuttuivat niin lääkärinvälineet, hoitajat kuin sairaalakin. Jotain sentään oli lähes rajattomasti: potilaita tuli heti ensimmäisenä päivänä yli neljäkymmentä.

Kommenttini:

Kirja sisälsi paljon otteita Selma Rainion kirjeenvaihdosta perheelleen Suomeen.
Olipa mielenkiintoista sukeltaa 1900-luvun alun maailmaan, aikaan, jolloin Suomi kuului vielä Venäjään eikä esim. naisten opiskeleminen yleensäkään ollut itsestäänselvyys. Lääkäriksi opiskeleminen sitten vielä vähemmän. Monenlaisia esteitäkin Selman tielle osui, ja opiskelu kesti todella vuosikausia. Sitten siirtyminen Afrikkaan sen ajan työoloihin. Kaikki piti käytännössä aloittaa alusta ja hyvin vähäisin varustein. Aluksi suorastaan ilman varusteita ja jopa lääkkeitä - niiden rahtaaminen Suomesta kesti kuukausitolkulla. Kirja oli kuivahkosti kirjoitettu, mutta kyllä aihe ihan mielenkiintoinen oli.
(309 sivua.)

Behm, Jukka: Pehmolelutyttö

jukka behm: pehmolelutyttö

WSOY, 2017

Luin ~ 5.1.2018

Kuvaus:

Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.

Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.

Jukka Behmin Pehmolelutyttö voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili käsikirjoitusta näin: "Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa."

Kommentti:

Varsin mielenkiintoinen kirja. En ollut ihan varma, haluanko lukea tämän, koska pelkäsin, että on karmivaa luettavaa. Mutta ilman karmeuksia tämä kyllä puhutteli. Äitinä joutui myös vähän katsomaan peiliin, miten (nyky)aikuiset voivatkaan olla niin pihalla omasta elämästään ja perheestään?
Mitä siellä netissä tapahtuukaan.. Mitä me itse kukin sieltä haemme - ja löydämme vaikkemme hakisikaan. En silti ole ihan varma, haluanko oman 14-vuotiaan tyttäreni vielä lukevan tätä. Ehkä asioista kannattaa vielä vain jutella enemmän.
Mielenkiintoinen kertojaratkaisu, joka toimi kyllä hyvin. Lisäksi kirja oli siitä hyvä, ettei se vain esitellyt nuoren muista irtonaista elämää, joka laittaa aina ihmettelemään, missä ne aikuiset oikein ovat. Tässä tosiaan kyllä kerrottiin myös, miksi aikuiset (vanhemmat) eivät mitään huomanneet. Suosittelen.

Laitoin tuohon tunnisteeksi myös 'nuoret aikuiset, vaikka kai siinä voisi olla myös nuortenkirja?

(202 sivua)
Vielä kommentti: Hyvin alkanut lukuvuosi. 5.1. luettuna jo kolme hyvää kirjaa!:)

Mayle, Peter: Mainio vuosi

Peter Mayle: Mainio vuosi

A Good Year, 2004

suom. Jukka Saarikivi

WSOY, 2005

Luin ~ 4.1.2018

Kuvaus:

Rentoa huumoria ja jännitystä Etelä-Ranskan aurinkoisissa maisemissa
Max Skinnerin tulevaisuudenhaaveet Lontoon bisnesmaailmassa romahtavat, kun hän menettää tärkeimmän asiakkaansa esimiehensä juonittelun tähden. Onneksi Maxin setävainaja on jättänyt hänelle perinnöksi viinitilan Etelä-Ranskassa.
Provencen ihana ilmasto ja herkullinen ruoka lumoavat Maxin. Vielä suuremman vaikutuksen häneen tekevät pesänhoitajana toimiva tyylikäs juristi Nathalie ja bistron häkellyttävä emäntä Fanny. Viinitilaansa Max tuskin muistaakaan kaikessa tohinassa – kunnes ilmenee, että viinin laadussa on ongelmia. Silti tilanhoitaja Roussel on innokkaasti puuhaamassa tarhoja omakseen. Kun paikalle kaiken kukkuraksi tupsahtaa nuori amerikkalaisnainen, jolla on oikeuksia perintöön, Maxilla on täysi työ puolustaa asemiaan. Hän alkaa ystävineen selvittää, mitä hämärää kaiken takana oikein piilee.

Kommentti:

Rentoa ja mukavaa matkalukemista, etenkin kun tapahtumat alkavat Lontoosta. Juuri viimeksi Jojo Moyesin kirjan lukeneena tämä oli ehkä hienoinen pettymys. En ole Peter Moylea muistaaksei aiemmin lukenut. Kirja oli tavallaan kevytversio Moyesista. Siis aika lailla simppelimpi juoni, ja hassua kyllä melko samantyyppisissä tapahtumapaikoissa.

(264 sivua.)

Lisäys 27.1.2018. Kirjailija Peter Mayle kuoli tammikuussa 2018.

Moyes, Jojo: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

The Girl You Left Behind, 2012

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2017

Luin ~ 1.1.2018

Kuvaus:
Ranskalainen taiteilija Edouard Lefevre komennetaan taistelemaan rintamalle ensimmäisessä maailmansodassa. Kun kotikylä joutuu saksalaisten käsiin, Edouardin nuori vaimo Sophie määrätään laittamaan ruokaa saksalaisille upseereille, jotka tulevat hänen perheensä hotellille aina iltaisin. Edouardin Sophiesta maalaama muotokuva kiinnittää uuden komendantin huomion, ja hänessä herää vaarallinen pakkomielle, joka ajaa lopulta Sophien tekemään raastavan valinnan.
Miltei sata vuotta myöhemmin Sophien muotokuva riippuu Liv Halstonin kodin seinällä Lontoossa. Taulu on lahja hänen aviomieheltään, joka kuoli neljä vuotta sitten. Sattumalta maalauksen todellinen arvo ja dramaattinen tarina paljastuvat Liville, ja nuoren lesken elämä mullistuu uudelleen.
”Kuten menestysromaanissaan Kerro minulle jotain hyvää, Moyes saa lukijansa pohtimaan moraalisesti vaikeaa kysymystä tuoreella tavalla… Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani.” – The Washington Post

Kommentti:
Vuosi alkoi kyllä todella hyvän kirjan parissa. Taas kerran Jojo Moyes yllättää taidollaan yhdistää kevyehköä nykypäivää todella kovaan historialliseen kannanottoon. Tai sellainen on fiilis itselläni nyt, kun olen juuri lukenut tarinan loppuun. Onneksi on ollut lomaa ja aikaa lukea tämä kirja.
(447 sivua.)

Heikkinen, Antti: Mummo

Antti Heikkinen: Mummo

WSOY, 2017

Luin ~ 28.12.2017

Kuvaus:
Kunnianosoitus suomalaiselle naiselle
"1920-luku ei ollut mummolleni iloinen ja jazzaava eheytymisen vuosikymmen, eivätkä olleet tulevatkaan vuosikymmenet sellaisia, jollaisina niistä on opittu jälkikäteen puhumaan. Minun mummoni eli lapsuuttaan köyhässä ja kommunistisessa korpipitäjässä. Tavallinen maalaisnainen, historiaa kirjoittamaton ja lukematon, mutta sitä vahingossa tehnyt ja todistanut."
Antti Heikkisen romaani Mummo on kertomus naisesta, joka pelkäsi Jumalaa, vihasi kommunisteja, vältteli rakas-sanaa kaikissa sen muodoissa ja piti yhtenä elämänsä suurimmista kohokohdista vuodenvaihdetta, jona Ragni Malmstén esitti hänen edessään elämää ja riepumattoa toisiinsa vertaavan laulun.
Kirja on kunnianosoitus suomalaiselle naiselle, suomalaiselle mummolle, toisenlaiselle Suomen historialle ja saatanallisen pahalle suomalaiselle luonteelle, jota kliseisesti sisuksi kutsutaan.

Kommentti
Mulla on kyllä joku hahmotushäiriö näiden kirjojejn suhteen, joissa kertojaa vaihdetaan koko ajan.
En ollut kirjan alussa tarpeeksi skarppina, joten tipuin jossain kohdassa kärryiltä. Kirja kertoi saman suvun naisista, mutta menin jossain kohdassa sekaisin Maijasta ja Marja-Liisasta. En jaksanut selata kirjan alkua uudestaan, vaikka huomasinkin sekaannuksen, joten tämä tietysti vaikutti kirjan lopun tapahtumien avatessa tiettyjä salaisuuksia.
Kannatti toki lukea, mutta enemmän olisin saanut irti tästä kirjasta, jos olisin pysynyt päähenkilöistä kartalla. Omaa huolimattomuuttahan se tietysti oli eikä kirjan vika.

Keyes, Marian: Rachelin loma

Marian Keyes: Rachelin loma

Rachel's Holiday, 1997

Suom. Liisa Laaksonen

Tammi, 2002

Luin ~ 6.12.2017

Kuvaus:
Rachel Walshilla on hauskaa - ja molemmat jalat tukevasti ilmassa.
Hän asuu New Yorkissa ja viettää ainakin omasta mielestään hohdokasta elämää. Työasioiden kanssa on niin ja näin eikä rahatilannekaan ole hääppöinen, mutta juhlimiseen ja muotihuumeisiin vippiä aina löytyy.
Yllättäen Rachelin vauhdin pysäyttää yliannos ja sairaalakäynti. Silloin huolestunut perhe vaatii tytärtä palaamaan kotiin Irlantiin. Ja kyllähän se Rachelille sopii. Kuuluisa vieroitusklinikka tarjoaa viihtyisät puitteet, porealtaat, mutakylvyt, kuntosalit - ja runsaasti rokkistaroja!
Terapiassa Rachelille kuitenkin vähitellen valkenee, että hänellä on tosiaan paha ja pelottavakin ongelma. Miten käy rakkauden? Voivatko läheiset ikinä antaa anteeksi? Rachelin tarinaa sävyttävät Marian Keyesille ominainen huumori ja lämpö, irlantilainen bestselleristi tarttuu vaikeampaankin aiheeseen armollisella kepeydellä.
Marian Keyes (s.1963) on irlantilainen chick litin kuningatar. Hän kirjoittaa elämänmakuisia romaaneja, joissa kerrotaan humoristisesti ja koskettavasti siitä, millaista on olla nainen.
"Kepeää kesälukemista, jonka vitsikäs kerronta saa hymyn huulille..."

Kommentti:
No olihan melkoinen kontrasti edellisiin lukemiini kirjoihin. Olen usein miettinyt, miten suuri vaikutus lukukokemukseen voikaan olla mielentilan ja muiden ympäristötekijöiden lisäksi sillä, mitä on viimeksi lukenut.
Meinasin aluksi ja aika pitkäänkin kerrassaan ärsyyntyä päähenkilöön, hänen pinnallisuuteensa ja elämänsä tyhjänpäiväisyyteen. Pisti oikein vihaksi, miten länsimaalaisilla naisilla on kaikki mahdollisuudet kouluttautua, työllistyä ja olla kunnon kansalaisia, kun kukaan ei raiskaa, hyväksikäytä tai muutenkaan alista oman tahtonsa alle.
Mitä tuhlausta onkaan silloin käyttää vuosikausia aikansa ja rahansa huumeisiin, bailaamiseen ja pelkkään krääsään ja turhuuteen.
Mietin kyllä sitäkin, miksi ihmeessä luen tällaista pinnallista humpuukia.
Mutta tarinahan on pintaa vakavampi. Miksi Rachel käyttäytyi niin, mitä hänen pitäisi tilanteestaan ja menneisyydestään ymmärtää, miten tuollaisen sekoiluvaiheen jälkeen voi vielä elämäänsä rakentaa - vai voiko?
Kyllä tämä kirja oli hyvä, koska se tosissaan laittoi miettimään näitä asioita.

Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos

Herbjörg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Alkuteos: Et glass melk takk, 2006

Suom. Katriina Huttunen

Otava, 2008

Luin ~ 21.11.2017

Kuvaus:
Viisitoistavuotias Dorte asuu liettualaisessa syrjäkylässä äitinsä ja siskonsa kanssa, ja hänen haaveensa ovat hyvin pieniä. Siksi hänestä tuntuu uskomattomalta, että häntä pyydetään lähtemään salaa Tukholmaan kahvilan tarjoilijaksi. Ja että hän suostuu. Että se on todella hän joka matkaa Audin takapenkillä halki Liettuan.
Todellisuus on karumpi: Dorte kuljetetaan seksiorjaksi Norjaan.
Kirjailija kuvaa yksinäisen ja kielitaidottoman tytön kauhukokemuksia vieraassa maassa ja kulttuurissa ja kysyy, miksi tällaista tapahtuu juuri meillä, vauraissa Pohjoismaissa. Mutta kaiken julmuuden keskellä romaanissa on myös nuoren ihmisen optimismia.

Kommentti:
Voi, kunpa tällaisia kirjoja ei tarvitsisi kirjoittaa.
Voi, kunpa tällaisia tarinoita ei tarvitsisi lukea tietäen, että juuri tällainen voi olla ja onkin totta. Surullinen aihe ja kammottavaa luettavaa.

Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry, 2014

Suom. Tero Valkonen

Gummerus, 2014

Luin ~ 16.11.2017

Kuvaus:
”Yksikään ihminen ei ole saari; jokainen kirja on maailma.” A. J. Fikry, tuulisen saaren kirjakauppias

A. J. Fikry on melkein nelikymmenvuotias, eikä elämässä ole käynyt niin kuin piti. Hänen vaimonsa on kuollut kolarissa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonommin kuin koskaan, ja hänen aarteensa, harvinainen E. A. Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos, on varastettu. Kirjatkaan eivät enää tuota iloa. Sitten kaupan takahuoneesta löytyy outo, elävä paketti. Odottamaton tapaus muuttaa hänen elämänsä, antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta.

Muutoksen myötä ihmiset palaavat Fikryn elämään. Ystävät, sukulaiset ja liiketuttavat; kyläläiset, lukijat ja kirjailijat. Kirjat ja tarinat avautuvat taas Fikrylle, ja niiden avulla hän alkaa kirjoittaa tyttärelleen kirjettä, jossa hän hahmottelee elämän tarkoitusta. Tuulisen saaren kirjakauppias on unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.

Kommentti:

Tykkäsin kirjan tarinasta ja tunnelmasta. Joskus on kiva fiilistellä vähän pelkistetympää tarinaa. Tai ehkä vähäeleisyys sopisi tähän paremmin adjektiiviksi. Etukäteen ehkä oletin kirjan olevan jotenkin dramaattisempi, mutta todellakaan vähäeleisyys ei haittaa.

Paasio, Leena: Menetetty tyttö

Leena Paasio: Menetetty tyttö

*Kosmos, 2017

Luin ~ 7.11.2017

Kuvaus

Johanna palaa Suomeen vietettyään kaksi vuotta kenialaisessa koulussa opettajana. Uusi työpaikka löytyy espoolaisesta koulusta, jonka oppilaat alkavat nopeasti pitää uudesta kuvataiteen opettajastaan ja jonka vararehtori on sietämättömän tyly.
Nuoren opettajan mielessä kummittelee Kenian muisto: rakkaus ja pienen tytön menetys. Samalla lahjakasta nuorta naista kosiskelee menestyvä ja hurmaava Kristian, mutta onko ihmisen mahdollista antaa itselleen lupa olla onnellinen, kun on nähnyt niin paljon vääryyttä?
Leena Paasion toinen romaani Menetetty tyttö kuvaa mukaansatempaavan tarinan lomassa koskettavasti maailman menettämiä tyttöjä niin Afrikassa kuin Suomessakin.
Voiko kukaan ihminen pelastaa kaikkia?

Kommentti:

Alku oli vähän nihkeää. Purjehdussanasto ja hyppääminen Afrikasta Suomeen koulumaailman keskelle tuntui aluksi jotenkin vierailta, mutta onneksi jatkoin eteenpäin. Mielenkiintoinen kirja, jossa oli sopivasti tapahtumia ja juonenkäänteitä, mutta ei kuitenkaan liikaa henkilöitä. Jostain asioista olisi voinut ehkä enemmänkin taustoittaa, mutta toisaalta oli hyvä, ettei ollut liikaa rönsyilyä. Ajattelemisen aiheita jäi mieleen useampiakin, sillä tässä tuli aika hyvin vastakkainasettelua parissakin asiassa..
Selkeästi huomaan tykkääväni kirjoista, joissa on tiettyä keveyttä ja kuitenkin käsitellään vakaviakin asioita. Siitä juuri pidin tässä(kin) kirjassa.

McFarlane, Mhairi: En minä vaan sinä

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä

Alkuteos It´s Not Me It´s You, 2014

Suom. Hanna Arvonen

HarperCollinsNordic, 2015

Luin ~ 2.11.2017

Kuvaus:
”Näin se tapahtui: Kosin. Paul sanoi kyllä, vaikkei kovin innokkaasti.
”Delia Mossilla on elämänsuunnitelma. Mutta se romahtaa yllättävän nopeasti, kun hän saa tietää tulevan miehensä makaavan toisen kanssa. Todella huolestuttavaa. Hänen täytyy taas ottaa ohjat käsiinsä – ja tehdä itsestään oman elämäntarinansa supersankari."

Kommentti: Kevyttä, mutta kivaa luettavaa. Päähenkilö ja muutkin kirjan henkilöt ovat melkoisen stereotyyppisiä, mutta ei se oikeastaan haittaa, kun ei muuta odotakaan. Joskus on niin kiva lukea helposti etenevää romanttista tarinaa hauskoine hahmoineen. Jännä ilmiö sinänsä brittikirjojen hieman höpsähtäneet (kolmikymppiset) naiset päähenkilöinä. Lähiaikoina muistan törmänneeni toisenkin kerran..

Pylväs, Ritva-Elina: Alisa - Väylän tytär

Ritva-Elina Pylväs: Alisa - Väylän tytär

Väylä, 2016

Luin ~ 23.10.2017

Kuvaus:

Kolarilaissyntyisen Ritva-Elina Pylvään Alisa Väylän tytär on väkevä kertomus aikansa itsellisen naisen Anna-Liisa Stoltin kamppailusta lapsineen 1800-luvun Tornionlaaksossa, jonka riikinraja on juuri halkaissut kahtia.
Alatorniolla kasvanut Alisa asettuu lopulta torpan uudisasukkaaksi Kolarin Kelloniemeen. Traagisten vaiheiden jälkeen Alisan elämä seestyy ja seuraavasta sukupolvesta jatkuu kolarilainen suku.

Fredriksson, Marianne: Anna, Hanna ja Johanna

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna

Anna, Hannaoch Johanna, 1994

Otava, 1998

Suom. Laura Jänisniemi

Luin ~ 20.10.2017

Kuvaus:

Konar, Affinity: Elävien kirja

Affinity Konar: Elävien kirja

Mischling, 2016

Suom. Hanna Tarkka

WSOY, 2017

Luin ~ 14.10.2017

Kuvaus:
Kun 12-vuotiaat kaksossiskot Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitziin, he tekevät sopimuksen. Pearlin tehtävä on muistaa menneisyys, Stasha keskittyy tulevaisuuteen.

Tytöt ovat leirillä erityisasemassa. Identtisistä kaksosista kiinnostunut tohtori Mengele varmistaa heidän henkiinjäämisensä, mutta alistaa heidät epäinhimillisiin kokeisiin, tavoitteenaan murtaa kaksosten välinen lojaalius.
Eräänä päivänä Pearl katoaa. Kun venäläiset vapauttavat leirin pari kuukautta myöhemmin, Stasha lähtee epätoivoiselle matkalle sodan raunioittaman maan halki. Hän on päättänyt löytää siskonsa ja kostaa Mengelelle.

Matkan päätepisteessä häntä odottaa arvaamaton tulevaisuus sekä menneisyys, jonka hän luuli jo kadottaneensa.

Kommentti:
Olipa vaikea kirja. Aluksi ajattelin, etten halua lukea koko kirjaa, koska keskitysleirikirjoissa on tietenkin aina paljon raakuutta ja kärsimystä. Mutta tämä kirja ei ollut vaikea sen takia.
Olen jotenkin hämmentynyt, kun en tiedä, oliko kirja aika huono - vai enkä vain ymmärtänyt sen hienoutta.
Tämä kirja ei millään saanut minua mukaansa. Lukeminen oli väsyttävää, kun kahlasin sivu sivulta eteenpäin, odottaen kai, että se alkaisi jossain kohdassa, edes lopussa jotenkin muotoutua tarinaksi.
Mutta loppu oli yhtä hämmentävän epäkoskettava, kai myös epäuskottava. En saanut tästä oikeastaan mitään muuta kuin hämmentyneen olon.