WSOY, 2023
Luin ~ 15.9.2025
Kuvaus:
Helmikuu 2022. Aleksi istuu autossaan talvisessa Oulussa ja miettii itsemurhaa. Venäjä hyökkää Ukrainaan. Sotilas ei tapa itseään, mutta sotilas voi kuolla kunniakkaasti taistelukentällä. Aleksi myy kihlasormukset ja lähtee.
Aleksi taistelee Ukrainan Foreign Legionin joukoissa Irpinissä, Itä-Ukrainassa, Mustallamerellä. Hän menee kaikkiin tuliin ensimmäisenä: koska hänellä ei ole mitään hävittävää, hän on ylivoimainen. Siksi hän on yhä elossa.
Tuomas Kyrö matkusti Kiovaan haastattelemaan suomalaista soturia, jonka elämäntarina on hämmästyttävä, hengästyttävä ja koskettava. Koulussa kiusattu suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän poika päättää näyttää kaikille ja lähtee 18-vuotiaana Ranskan muukalaislegioonaan. Hän palvelee Afganistanissa ja useissa Afrikan maissa ja käy välillä suorittamassa asepalveluksen Suomessa. Tänään 33-vuotias Aleksi on kovapintainen sotilas, mutta hän on myös se pikkupoika, jonka paras muisto on isoisän tilalla tehdyt maatyöt. Silloin kun kaikki oli hyvin, alle kouluikäisenä.
Kommentti:
Olen vaikuttunut.
Tuomas Kyrö kirjoittaa suurella lämmöllä tarinan Aleksista. Onko ammattisotilas kylmä tappaja? Tämän perusteella ei todellakaan.
Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle, enkä halua oikeastaan edes liikaa avata omia oivalluksiani. Sain itse lukea kirjan ilman liikoja taustatietoja ja Aleksin tarina sai aueta vähitellen juuri siinä järjestyksessä kuin se oli tähän kirjaan kirjoitettu. Aleksin haastattelujen lisäksi puheenvuoro on annettu hänen äidilleen, isoisälleen, inttikaverilleen ja tsekkiläiselle sotilasveljelleen.
Kaikki nämä tuovat oman lisätietonsa ja -sävynsä inhimilliseen tarinaan, joka kertoo myös kääntöpuolista ja elämän muista osa-alueista kirjoittajan tutustuessa päähenkilöön myös sotatilanteiden välissä.
(288 sivua kuvat.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti