Gummerus, 2007
Luin ~ 30.8.2024
Kuvaus:
Johanna syntyy sotien jälkeen kainuulaisessa kirkonkylässä kirmailemaan ilkosillaan pitkin niittyjä saman pihan Lassin kanssa. Pelon ja puutteen aika on ohi. Osulaan ja Heikkisen kauppaan alkaa ilmestyä suklaakeksejä, lakritsiveneitä ja siivutettua lauantaimakkaraa.
Isin tyttö Johanna siirtyy kansakoulusta oppikouluun, ja pihan ja liiterien leikit vaihtuvat tansseihin ja haparoiviin suudelmiin. Kovat korsetit korvataan äidin vaatekaupan elastisilla housuliiveillä ja hiukset tupeerataan korkeiksi keoiksi.
Nuoruuden hauraan uneksinnan ja halukkaat leikit hajottaa maaltapako, joka ajaa perheen sisarukset eri suuntiin. Maailma erottaa myös lapsuuden ja nuoruuden ystävät, Johannan, Mirrin ja Annan, kahdeksi vuosikymmeneksi.
Kun he kohtaavat uudelleen, on käynnissä jälleen ankara myllerrys: pankkikriisi ja tuhoisa talouslama. Raija Oranen kertoo romaanissaan Valkea talo jokivarressa suurten ikäluokkien lapsuudesta ja nuoruudesta tarkkanäköisesti ja koskettavasti. Maaseudun kirkkaat päivät ja kuulaat kesäyöt vaihtuvat Helsingin katujen ja kapakoiden hälinään ja päättymättömään kaipaukseen, jonka kohteena on kadotettu koti, isän ja äidin rakentama valkea talo jokivarressa.
Esineet, tavat ja tarinat sitovat romaanin hauskasti ja satuttavan kauniisti kuvaamaansa aikaan. Oranen taituroi yksityiskohtien ja suurten linjojen välillä ja luo vahvan kertomuksen yhteiskunnan muutoksen suuresta kaaresta.
Kommentti:
Tämä oli todella mielenkiintoinen kuvaus sodanjälkeisesetä Suomesta. Moni asia on itsellekin tuttu, vaikka JOhanna olikin syntynyt v. 1948 ja itse olen vm 1964.
Hetkittäin sodanjälkeisten vuosikymmenien ilmiöiden kuvaus tuntui lähes luettelomaiselta, mutta ei se varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Tämä on oikeastaan aikamoinen suomen sodanjälkeisen historian kertausteos ihmisten (ja etenkin nuorison) arkielämän näkökulmasta.
90-luvun pankkikriisin kuvaus olikin sitten lähes hyytävää.
Teksti on todella sujuvaa kerrontaa ja henkilöt mielenkiintoisia kaikessa arkisuudessaan, siksi halusinkin lukea pitkästä aikaa Raija Orasen kirjan.
(311 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti