sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Santopolo, Jill: Valo jonka kadotimme

Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme
The Light We Lost, 2017
Suom. Inka Parpola
Otava, 2018
Luin ~ 26.7.2022



Kuvaus:

Lucy ja Gabe, parikymppiset opiskelijat heittäytyvät toistensa syleilyyn syyskuun 11. päivän terrori-iskun aiheuttamassa kaaoksessa. Alkaa intohimoinen suhde, joka päättyy yllättäen kun Gabe haluaa tehdä jotain merkittävää ja lähtee sotavalokuvaajaksi Irakiin. Lucy taas keskittyy uraansa lastenohjelmien parissa New Yorkissa. Ainutlaatuinen ensirakkaus jättää kumpaankin elinikäisen jäljen: mikään ei voi koskaan korvata sitä mitä heillä kerran oli. Lucyn ja Gaben polut risteävät jälleen vuosia myöhemmin – mutta onko silloin jo liian myöhäistä?

Kommentti:

Tämä kirja jätti minut kylmäksi. Tarina sinänsä oli hieno, mutta jotenkin tästä jäi kovin laskelmoiva fiilis. Rakkaustarina oli jotenkin jopa liian suuri ja traaginen ja kuitenkaan kertojahenkilö ei oikein herännyt henkiin.
Olisi tämä voinut toimiakin, mutta itselläni oli nyt sen verran iso tarina (Victoria Hislopin Ne, joita emme unohda) alla, että tämä ei onnistunut koskettamaan läheskään samalla tavalla.
Sinänsä on kyllä mielenkiintoista, miten täydellinenkään tarina ei aina toimi, ja joskus vähän rosoinen tarina vie mennessään ihan totaalisesti.
Onneksi tämän lukemiseen ei tuhlaantunut montaa päivää.

(335 sivua.)

Ei kommentteja: