Luukkonen, Ilkka: Kongolainen kampa

Ilkka Luukkonen: Kongolainen kampa

Otava, 2018
Luin ~ 29.8.2019

Kuvaus:

Insinöörinsieluinen suomalaistoimittaja seuraa afrikkalaismuusikkojen jälkiä ja ajautuu kasvotusten myös oman taustansa kanssa.
Antti Kahanpää on talouslehden Brysselin-kirjeenvaihtaja, insinöörinsieluinen mies, jolle Euroopan kiihtyvä pakolaiskriisi on ensin vain turhauttava uutisaihe muiden joukossa. Mutta sitten sisarentytär Kaislan katoaminen heittää Antin keskelle kriisin käytännön seurauksia. Hän tapaa joukon pakolaisleiriltä pelastettuja kongolaisia, jotka etsivät paikkaansa Euroopassa eivätkä suostu numeroiksi tilastoihin.
Räväkän ja pelottoman Kaislan kautta Antti joutuu kohtaamaan myös lapsuudenperheensä valta-asetelmat, joita hän tähän mennessä on käsitellyt lähinnä vaikenemalla.

Kommentti:

Oikeastaan aika raivostuttava tyyppi tämä Antti. Aluksi Antin kerronta upposi aika normaalina. Pitemmän päälle lähes autistiset insinööripiirteet alkavat korostua ja ainakaan itse en aina tiennyt, olisiko niille pitänyt nauraa vai ärsyyntyä.
Antti on alkuun pitkään kertojana, mutta hänen perusteellinen ja yksityiskohtiin jumiutuva kerrontansa saa sittemmin oivalliseksi vastaparikseen sukulaistyttö Kaislan sitäkin suoraviivaisemman ja suorapuheisen kommentoinnin.
Tämä toimi kyllä kirjassa älyttömän hyvin, molemmat valottivat omasta näkökulmastaan samojakin asioita hyvin eri tavoin. Yhdessä nämä näkökulmat avaavat lukijalle suvussa jatkuneen ja jo periytyneenkin toisia alistavan tavan käsitellä asioita sekä sen, miten kukakin reagoi tähän asioihin puuttumiseen. Miksi välit ovatkaan menneet niin huonoiksi.
Lopulta hitaasti (tunneasioita) tajuava Anttikin havahtuu ja reagoi tilanteeseen, joten kehitystäkin tapahtuu.
Oma tärkeä juonteensa kirjassa on pakolaisaihe, jota sitäkin tarkastellaan sekä Antin että Kaislan näkökulmasta. Mutta tykkäsin siitä, miten luontevasti pakolaisaihe upposi osaksi tarinaa.
Tämä oli ainakin itselleni oikein ilahduttava uusi kirjailijatuttavuus, tykkäsin tarinasta ja kirjoitustyylistä. Antissa oli kyllä jotain hyvin tuttua, vaikka ihan lähipiiristä ei vastaavaa löydykään eikä hän nyt mitään tyypillistä suomalaismiestä (kai) edustakaan.
(411 sivua.)

Guillou, Jan: Pohjoinen valtakunta

Jan Guillou: Pohjoinen valtakunta
Alkuteos: Riket vid vägens slut, 2000
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
LIKE Kustannus Oy, 2002
Luin ~ 20.8.2019

Kuvaus:
Ristiretki-trilogian päätösosa.
Eletään vuotta 1192 ja Arn Magnusson palaa läntiselle Göötanmaalle kahdenkymmenen vuoden komennukseltaan Pyhälle Maalle. Hänen rakastettunsa Cecilia puolestaan on hyvittänyt syntinsä luostarissa, mutta on poliittisista syistä ajautumassa luostarin abbedissaksi. Luostarilupaus olisi sitova, sitä ei voisi enää perua.

Kommentti:
Toisin kuin olin ajatellut, en sittenkään malttanut olla tarttumatta tähän kolmanteen osaan. Yksi aloitettu kirja jäi vieläpä kesken, kun sittenkin halusin palata lukemaan Arnin tarinan loppuun. Toki sekin vaikutti, että mies sai toisen osan luettua ja odotti malttamattomana tämän kirjan vapautumista.
Mielenkiintoista pääparin tarinan lisäksi se, mitä Arn tuo Pyhältä Maalta tullessaan temppeliritarin taistelutaidon ja sotastrategisen viisautensa lisäksi. Tuliaisina on myös monet käytännön taidot ja paljon uudenaikaisia suunnitelmia, joita hän alkaa toteuttaa kotikartanoissaan. Uudet tuulet puhaltavat pohjolassa monessakin asiassa.
Puoleen väliin asti tämä kirja oli paikoin suorastaan hauska, tilannekomiikkaa riitti ja esim. saraseenitapojen vertaaminen pohjoisiin oli aika herkullista.
Taustalla odotettavissa oleva sota ja sen valmistelut vievät sittemmin kirjan kovin synkkiin ja verisiin tunnelmiin.

Olemme aikaisemmin lukeneet kirjoja yhdessä miehen kanssa niin, että hän on lukenut minulle ääneen, mutta oli tämäkin aika hauska tapa lukea samaa kirjasarjaa peräkkäin. :) Suosittelen! (511 sivua.)

Seppänen, Liisa: Poika joka unohtui

Liisa Seppänen: Poika joka unohtui
Otava, 2019
Luin ~ 13.8.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Toisenlaisen sotaorvon tarina
Sota-ajan lapset – sotaorvot, evakot, sotalapset – olivat sopeutumisen mestareita. Sekavissa oloissa myös särkyi paljon perheitä. Lasten suru ja kysymykset jäivät kuulematta.
Mikkelissä 1941 syntynyt Reijo ei jäänyt orvoksi vaan unohtui lastenkotiin. Hänen tarinansa kantaa sota-ajan tunneperintöä, joka näkyy yhä Suomessa. Sylin puute on hukutettu sisuun, tunneköyhyys työhön. Yksin pärjääminen on hyve, riippuvuus toisista heikkous.
Unohdettuja lapsia on tänäänkin. Vaikka lapsi torjuisi surunsa, sen vaikutus ei katoa. Reijosta tuli häpeän kantaja. Lopulta hän päätti hylätä häpeän ja ottaa selvää lapsuudestaan. Unohdetullekin kuuluu oikeus elämäntarinaan.

Kommentti:

Tämä oli mielenkiintoinen kuvaus lastenkotiin jätetystä pojasta ja hänen elämästään. Lastenkotiin jättäminen sinänsähän ei ole kovin erikoista, mutta olihan se outoa, että Reijon molemmat vanhemmat olivat elossa, eikä häntä silti koskaan haettu pois lastenkodista, vaan hän varttui siellä aikuisuuteen asti. No, aikuisuus alkoi tässä tapauksessa 16-vuotiaana, kun Reijo sai luvan siirtyä eteenpäin, omilleen.
Kirjassa selvitettiin mielenkiintoisesti ja loogisesti taustoittaen se, miten Reijo vasta eläkeiässä alkaa ottaa ja myös saada selvää taustastaan. Pala palalta kuva kirkastuu, lopulta yllättävänkin kattavasti.
Kirjoittaja selventää sekä silloista että nykyistä lastensuojelua hyvinkin perusteellisesti ja vertaa niitä myös toisiinsa. Jossain vaiheessa tosin alkoi jo toistua melkein liikaa se ajatus, miten huonoilta Reijon lastenkotitaustaiset lähtökohdat näyttivät muihin lapsiin verrattuina.
Toki kirjassakin viitattiin siihen, miten samaan aikaan oli paljon myös sotaorpoja ja muuten surullisia kohtaloita sekä lapsilla että aikuisilla. Eivätkä perheiden asiat tänäkään päivänä niin kauhean hyvin ole. Vanhemmat eroavat, tapahtuu katastrofeja, monien on vaikea kantaa vanhemmuuden vastuuta.
Kyllä tämä kirja pisti omaakin taustaa miettimään, sekä sitä, minkälainen vanhempi sitä itse on ollut omille lapsilleen.
Ovatko kaikki sisarukset saaneet turvaa ja huomiota yhtä paljon ja juuri heidän tarvitsemallaan tavalla. Onko joku lapsista (pojat?) jäänyt muiden varjoon tai onko meiltä jäänyt jotain tärkeää huomaamatta lasten keskinäisissä suhteissa. Olisiko joku tarvinnut enemmän ohjausta, rakkautta, syliä, kuria, lämpöä....?
Olenko ollut liian tiukka vai liian lepsu vai liian epäoikeudenmukainen tai epätasapuolinen. Nyt kun lapset aikuistuvat ja etsivät suuntaansa, ovatko he saaneet riittävän perusturvan evääksi lapsuudestaan, entä kykyä hoitaa ihmissuhteitaan? Voi näitä kaikkia kysymyksiä.
Yleensä pidän hyvän kirjan tunnuksena sitä, että se saa pohtimaan omiakin elämänarvoja ja ratkaisuja tai elämää muuten vähän tavallista laajemmin. Sillä mittapuulla tämä oli kyllä erittäin hyvä ja tärkeä kirja luettavaksi. Osui.
(202 sivua.)

Guillou, Jan: Temppeliherra

Jan Guillou: Temppeliherra
Tempelriddare, 1999
Like Kustannus Oy, 2001
Suom. Tapio Koivukari
Luin ~ 9.8.2019

Kuvaus: (takakansi)

Armon vuonna 1177 tapahtuu ihme, josta profeetta Muhammedin seuraajat puhuvat pitkään. Jerusalemin vapauttaja Saladdin on joutumassa rosvojen tappamaksi, mutta saa viime hetkellä apua. Hänet pelastaa temppeliherra Arn de Goth, joka muistetaan Tie Jerusalemiin -kirjasta Arn Magnussonina.
Arn on jo 27-vuotias ja veteraani ristiretkeläiseksi. Hän on ehtinyt oppia paljon niinä kymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet siitä, kun hänet lähetettiin Arnäsistä Roomaan. Hän toimii linnanherrana Gazassa vastaten alueen järjestyksestä ja lainvalvonnasta.
Kotona Ruotsissa Arnin luostariin suljettu rakastettu Cecilia on synnyttänyt heidän yhteisen lapsensa. Tämä joutuu kasvamaan Arnin sedän, Birger Hymyn luona. Luostarin muurien sisäpuolella hallitsee rautaisin ottein Äiti Rikissa ja muurien ulkopuolella riehuu verinen valtataistelu eri kuninkaiden kannattajien välillä. Cecilia rukoilee Jumalalta vain yhtä: että Arn voisi palata kotiin.

Kommentti:

Mitäpä tästä nyt sanoisi. Kunnon historiallinen epookkihan tämä on. Taidan jättää kolmososan luettavaksi myöhemmin, kun jaksan taas ottaa nämä runsaat käänteet vastaan. Nyt kun loma loppui, eikä lukuaikaa löydy enää saman verran kuin kesällä, alkoi lukeminen jo tuntua aika raskaalta. Täytyy ehkä vähän vetää henkeä.
Arnin tarina ansaitsee vähän vastaanottavaisemman lukijan kuin mitä itse olen tällä hetkellä. Mulle näyttää yleensäkin sopivan paremmin se, etten turhaan kiirehdi sarjojen kanssa. Toki tauon jälkeen on oma vaivansa päästä taas juoneen mukaan.
(489 sivua.)

Thúy, Kim: Ru

Kim Thúy: Ru
Ranskankiel. alkuteos Ru, 2009
Suom. Marja Luoma
Gummerus, 2019
Luin ~ 2.8.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Palkittu ja lukijoiden rakastama omaelämäkerrallinen romaani Vietnamista, venepakolaisuudesta ja uudesta elämästä uudessa maassa. Maailmaa humoristisesti mutta vakavissaan katsova Thúy kertoo sodan värittämästä lapsuudesta Etelä-Vietnamissa, veneellä tehdystä pakomatkasta Siaminlahden yli, ajasta pakolaisleirillä Malesiassa, uudesta elämästä Kanadassa, äitiyden ilosta ja tuskasta sekä paluusta Vietnamiin aikuisiällä.
Thúylla on silmää pienille, tärkeille yksityiskohdille. Vaaleanpunainen muovirannekoru johon on piilotettu perheen timantteja, pakolaisleirin toukista aaltoileva maa kuin matto sekä kanadalaisen luokkakaverin huuhteluaineelle tuoksuvat vaatteet mikä herättää koti-ikävän.
Vietnamin kielessä sana ”ru” tarkoittaa kehtolaulua tai tuudittamista. Thúyn romaanissa jokaisen muistikuvan loppunuotti on myös seuraavan alkutahti. Se antaa tarinalle poikkeuksellisen rytmin, johon tuudittautua.

Kommentti:

Olipa hieno, tyylikäs kirja. Yleensä tykkään melko suoraviivaisista kirjoista, tai jos aikatasoissa hypitään, haluan mielelläni tietää, missä vuodessa milloinkin mennään. Mutta tässä kirjassa ajankohdissa siirtyileminen toimi ihan loistavasti. Se juuri nosti rinnakkain näennäisesti erilaisia asioita ja tilanteita, joissa saattoi kuitenkin olla yllättäviä yhteneväisyyksiä. Tällaisia asioita tarkkanäköinen teksti nosti ja ikäänkuin antoi lukijan kurkistaa ja oivaltaa.
Tärkeä oivallus on sekin, että se, minkä toinen tekee suurimpana ystävällisyyden osoituksena, saattaa vastaanottajasta tuntua suurelta loukkaukselta, koska kulttuurit ja tavat voivat olla niin erilaisia.
Vakavista aiheista kirjoitettu kirja, joka ei ollut yhtään raskas, vaan päinvastoin hyvin ilmava. Tähän ei siis sovi sana "kevyt".
Tästä kirjasta tulee kyllä mieleen sanonta "sivujaan suurempi teos".

(144 sivua.)

Guillou, Jan: Tie Jerusalemiin

Jan Guillou: Tie Jerusalemiin
Vägen till Jerusalem, 1998
Like Kustannus Oy, 2008 (5. painos)
ilmestynyt ens. kerran suomeksi 2000
Suom. Tapio Koivukari
Luin ~ 29.7.2019

Kuvaus: (takakansiteksti)
Tie Jerusalemiin on mahtavan eeppisen sankaritrilogian ensimmäinen osa. Jan Guillou kuvaa romaanissa Arn Magnussonin elämää syntymästä nuoreksi mieheksi.
Arn Magnusson elää luostarissa isä Henrin ja Veli Gilbertin hyvässä huomassa. Poika on erikoislaatuinen, uuttera ja hyvä oppimaan. Lopulta hänen on jätettävä luostari ulkomaailmaan tutustuakseen. Tästä seuraa runsaasti väärinymmärryksiä ja hankaluuksia mutta myös paljon hyvää.
Kun nuori lempi lopulta leimahtaa ja kaikki näyttää ruusuiselta, saavat asiat juonittelun ja vihanpidon seurauksena käänteen, joka muuttaa Arnin ja hänen rakastettunsa Cecilian elämän.
Tie Jerusalemiin -romaanin pohjalta on tehty pohjoismainen suurelokuva Arn-Temppeliritari, jonka Suomen ensi-ilta on helmikuussa 2008.

Kommentti:
Leffaa odotellessa! Hyvä tarina, joka kuvaa varsin mielenkiintoista aikakautta, ollaanhan vuosissa 1150-1250.
Odotin aika paljon tältä kirjalta ja koko trilogialta ja toki aion muutkin osat lukea. Sen jälkeen (ja kunhan mieskin on lukenut nämä) päästään katsomaan elokuvat.
Mutta. Ei tämä ihan mielestäni vedä vertoja Kaari Utrion Vaskilintu-kirjalle ja -trilogialle. Olen varmaan vähän puolueellinen ja onhan niiden lukemisesta jo useampi vuosi aikaakin, mutta kyllä tässä kirjassa ainakin juonenkäänteissä välillä oiottiin uskottavuuden kustannuksella.
Tai lähinnä tuli mieleen, että kirja oli kirjoitettu sillä ajatuksella, että siitä tehdään elokuva, jolloin juonen ja kuvausten viimeistelyyn ei niin tarvitse koko ajan panostaa, kun osa jutuista kuitenkin jää elokuvasta pois.
Guilloun kirjoja on ennenkin filmattu, joten ihan perusteltu ajatushan tuo on, mutta harmi, että se tuntuu antaneen luvan juonelliseen helpotukseen. Tosin en ole ennen Guillouta lukenut, ehkä se vain on hänen tyylinsä (ja tyylikeinonsa?)!
Huumoria löytyi, se on aina hauskaa. Ja tykkään myös siitä, miten yhteiskunnan ilmiöitä ja esim. uskontoa pohditaan kirjallisuudessa. Oivalsin itsekin (yllättäen!) aika mielenkiintoisia asioita Kristuksen merkityksestä erään munkkiveljen pohdiskellessa asiaa varsin oivallisesti.

(400 sivua.)

Lykke, Nina: Ei, ei ja vielä kerran ei

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Norjankielinen alkuteos: Nei og atter nei, 2016
Suom. Sanna Manninen
Gummerus, 2019
Luin ~ 23.7.2019

Kuvaus:

Herkullinen satiiri etuoikeutettuun elämään eksyneestä keskiluokasta.
Ingrid ja Jan ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka kuitenkin käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä sekä perhe-elämä että opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Ministeriön osastonjohtajaksi juuri yllättäen ylennetty Jan sen sijaan uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta. Hanne taas murehtii, menikö oma juna jo, kun hänen ystävänsä löytävät puolison ja saavat lapsia.
Nina Lykken vakuuttava ja viihdyttävä kolmiodraama rakkautta ja merkityksellistä elämää etsivästä keski-ikäisestä keskiluokasta sijoittuu maailmaan, jossa liian paljon ei ole tarpeeksi. Se on lämmin ja musta – niin kuin hyvin tehty espresso.

Kommentti:
Kuvauksen määritelmä on osuva, tämä tosiaankin oli herkullinen satiiri.

(Päivitän ja täydennän nämä lomalukemiset vähitellen, tuskin seuraa kovin pitkiä analyysejä, kun kirjat on luettu, matkalta palattu ja ainakin osa kirjoista täytyy nyt kipin kapin palauttaa kirjastoon.)
(261 sivua.)

Campion, Jane: Piano

Jane Campion - Kate Pullinger: Piano
The Piano, 1994
Suom. Marja Alopaeus
Gummerus, 1996
Luin ~ 21.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Runollinen ja väkevä tarina naisen matkasta seksuaalisuuteen.
Ada saapuu yhdeksänvuotiaan tyttärensä Floran ja pianon kanssa Skotlannista 1800-luvun Uuteen-Seelantiin mennäkseen naimisin miehen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut. Mykälle Adalle piano on ainoa keino päästä puhumattomuuden vankilasta, mutta silti se jätetään autiolle rannalle, kun tavaroita lähdetään kuljettamaan sisämaahan hänen tulevan miehensä Alisdair Stewartin uudistalolle.
Stewart myy pianon entiselle valaanpyytäjälle Bainesille, lukutaidottomalle miehelle, joka on tatuoinut kasvonsa maorien tapaan. Baines ja Ada tekevät epätavallisen sopimuksen: Ada saa pianon taas omakseen, jos hän sallii Bainesille tiettyjä vapauksia soittamisen aikana: palkkio on yksi musta kosketin jokaisesta soittotunnista. Pian soittotunnit muuttuvat tapaamisiksi, joissa ruumiin kieli on ainoa kieli, jota molemmat ymmärtävät.

Kommentti:
Tästä olisi mielenkiintoista tietää, onko kirja tehty elokuvan jälkeen vaiko elokuva kirjasta.
Olen kauan sitten nähnyt tämän leffan ja olen ajatellut katsovani sen uudestaan. Sitten luinkin jostain, että tämä on julkaistu myös kirjana ja otin kirjan mukaan lomamökille.
Kannatti ottaa, ja mieskin luki tämän kirjan ja tykkäsi!

Onhan tämä nyt muutakin kuin kuvaus seksuaalisuudesta.
(180 sivua.)

Kuisma, Hanna-Riikka: Kerrostalo

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Like Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 19.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Trillerin intensiteetillä vyöryvä lähiöromaani.
Valtava kerrostalo oli joskus maakunnan ylpeys ja tulevaisuuden toivo, mutta siitä on tullut tiiviisti aidattu ongelmalähiö, omalakinen kaupunki kaupungin sisällä. Maakuntien köyhä, valkoinen heteromies on kriisissä, eikä täällä kasvaneilla naisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin olla vahva, vaikka henki menisi. Kertojan viitta kulkee kuin viestikapula henkilöltä toiselle, kun alamaailmaan ajautuneiden valtasuhteita punnitaan uudelleen.
Hanna-Riikka Kuisman viides romaani on koruttoman realistinen, mustan huumorin sävyttämä sukellus betonibunkkerien arkeen ja varjoihin.

Kommentti:

Tykkäsin tästäkin kirjasta. Osa kuvauksista oli suorastaan inhorealistisia ja samalla kirja oli melkoisen utopistinen ja karrikoitu kokoelma erilaisia ihmiskohtaloita kuvitteellisessa suljetussa betonilähiössä.
Kirjan trillerinomaisuus vei etenkin kirjan lopussa varsin paljon tilaa. Henkilöitähän oli lopulta aika paljon ja heidän keskinäisten suhteidensa selvittely sekä tiettyjen asioiden paljastuminen vasta loppuratkaisuissa pisti ehkä kirjailijan oikomaan joissakin sellaisissa kohdissa, joissa henkilökuvaukseen olisi vielä ehkä voinut panostaa enemmän.
Reipas ja raikkaasti vähän erilainen kirja.
(300 sivua.)

Qvarnström, Ingrid: Kumlingen pappilassa

Ingrid Qvarnström: Kumlingen pappilassa - sukutarina 1700-luvun Ahvenanmaalta
I Kumlinge prästgård, 1943
Suom. Sirkka Rapola
Otava, 1944
Luin ~ 17.7.2019

-Kirjassa ei ollut kansikuvaa-
Kuvaus:

Kirjassa ei ollut kansikuvaa eikä takakansiesittelyä, mutta netistä löytyi kuvaus:(29.7.):
Ahvenanmaan karu ulkosaaristo on tämän viehättävän ja kiintoisan sukutarinan näyttämö, tarinan, jonka tapahtuma-aika on 1700-luvun puoliväli. Kumlingen kirkkoherrana on tähän aikaan Jakob Silvan, ja hänen ympärillään hyörii laaja perhepiiri: vanha äiti, vaimo, yksitoista orvoksi jäänyttä veljenlasta sekä vaimon kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Elämä on ankaraa ja niukkaa, ja vanhempien suuri huoli on, miten saada pojat koulutetuiksi ja tyttäret naitetuiksi.
Mutta vaikka ulkonaiset mullistukset ovat tässä pienoismaailmassa vähäiset, on selvää, että missä monta nuorta ihmistä on yhdessä, siellä kuohuu elämä rikkaana ahtaissakin puitteissa. Rakkaus, sekä haaveellisen romanttinen että kiihkeän intohimoinen, löytää tiensä perheen keskuuteen ja vaatii oikeutensa ankarastakin vastustuksesta huolimatta. Tekijä osaa valaa ihmeellistä eloa ja jännitystä tähän kirkonkirjoihin ja perimätietoihin perustuvaan, kauttaaltaan todellisuuden pohjalle rakentuvaan aineistoon, ja tuloksena on romaani elävästä elämästä, paljon antoisampi ja rikkaampi kuin pelkkä mielikuvituksen tuote.
Kommentti: "Se pakollinen" Ahvenanmaa-kirja tälle kesälle. Menneiden aikojen kunniaksi ja jotta osaisi taas arvostaa sitä kaikkea hyvää ja helppoa, mitä meidän elämässä on. Ihmisluonto on kuitenkin niin sama. Ja yllättäviä samankaltaisuuksia on esim. naimakauppojen suhteen eri aikakausina ja eri kulttuureissa ja vieläpä eri puolilla maapalloa!
Ensi vuonna voisin lukea Lundbergin Jään, tänä vuonna mie luki sen. Lopultakin!
(358 sivua.)

Gallay, Claudie: Odottamaton kauneus

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
Alkuteos: La beauté des jours, 2017
Suom. Titia Schuurman
WSOY, 2019
Luin ~ 16.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kirja kuin päivä Pariisissa.
Suositulta ranskalaiskirjailijalta kuulaan kaunis romaani taiteen voimasta. Menestysromaani siitä, miten taide voi innoittaa, vapauttaa, kiihottaa, rauhoittaa - ja avata silmät arjen kauneudelle.
Jeannella on kaikki, mitä seesteiseen onneen tarvitaan: kaksi aikuista lasta, huomaavainen aviomies, uskollinen ystävä, vakaa työpaikka. Hänen elämäänsä rytmittävät tutut rutiinit. Mutta kuten performanssitaiteilija Marina Abramovic, joka tunnetusti panee itsensä likoon ja käyttää omaa elämäänsä taiteensa raaka-aineena, Jeanne rakastaa yllätyksiä. Hän haluaisi kokea jotain odottamatonta. Abramovic edustaa hänelle vapautta, valintoja joita hän on jättänyt elämässään tekemättä.Tänä kesänä sattuma - Jeannen itsensä kutsumana - löytää tiensä hänen turvalliseen arkeensa. Odottamaton kauneus on on kuin päivä Pariisissa, siihen mahtuu parhaimmillaan koko elämä ja sen kauneus.

Kommentti:

En oikein enää muista, mitä mietin tästä kirjasta, koska tämä oli eka mökillä loppuun luettu kirja. Aika hidas oli ainakin, eikä vienyt mukanaan, koska päähenkilö jäi itselleni aika etäiseksi. Hänen kiinnostuksena taiteilija Marina Abramoviciin ei myöskään oikein koskettanut, vaikka ymmärsin kyllä sen symboloivan päähenkilön halua rohkaistua ja vähän ehkä ravistella itseään irti arkitavallisuudesta. Käsiteltiinhän tässä ihan mielenkiintoisia aiheita, mutta omaan makuuni ehkä vähän kuivakkaan tyyliin.
(383 sivua)

Kinsella, Sophie: Hääyöaie

Sophie Kinsella: Hääyöaie
Wedding Night, 2013
Suom. Aila Herronen
WSOY, 2014
Luin ~ 6.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Ihana hääyö viivästyy sattumusten seurauksena.
Lottie haluaa naimisiin, mieluiten heti. Sisko Fliss haluaa omista syistään estää pikkusiskoa tekemästä hätiköityjä päätöksiä.
Kun Lottien pitkäaikainen poikaystävä ei vastoin odotuksia kosikaan, on Lottien itsetuntonsa säilyttääkseen tartuttava nopeasti seuraavaan tarjokkaaseen. Onneksi juuri silloin heila vuosien takaa astuu kuvioihin ja Lottie päättää että nyt mennään naimisiin, vanhanaikaisesti mutta nopeasti. Ei seksiä ennen avioliittoa, hääyö sinetöiköön liiton!
Suojeleva isosisko ja mieltään muuttanut vanha poikaystävä seuraavat nuortaparia Kreikan saaristoon ja hillitön kommellusten keitos on valmis.

Kommentti:

Jos haluaa kevyttä luettavaa, niin tämä on takuuvarma valinta. Siinä ja siinä, ettei omaan makuuni jo liiankin kevyttä. Mutta hauskahan tämä oli, jos ei haittaa se, että pääasiana päähenkilöillä on päästä seksin pariin ja toisilla sitten sen seksin estäminen.
Hauskasti kirjoitettu ja edellisen kirjan jälkeen osasi taas arvostaa hyvää ja värikästä suomennosta.
(388 sivua.)

Pohjalainen, Soili: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 1.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kannipaali. Rinsessa Tesiree. Ne olivat Arttu-vaarin lempinimet ainoalle lapsenlapselleen Marialle, joka vietti lapsuudenkesiään mummon emännänjakkaralla ja vaarin puupinon varjossa.

Kun Pohjois-Karjalasta soitetaan, että Arttu on seikkaillut kalsareissaan pankissa, Maria patistetaan apuun. Ja niin Maria jättää miehensä espoolaisen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kaasuttaa kohti itärajaa. Ruokkoamaton mökki on täynnä muistoja: vaari on tehnyt jääräpäisyydestä hyveen, ja mummo seurasi miehensä metkuja tyynenä kuin Englannin kuningatar mutta viihdytti itseään taidokkaalla piilo­vittuilulla. Isovanhempien avioliiton yksityiskohdat upposivat pienen Marian mieleen noustakseen nyt pintaan.

Kun raskaustestin näyttöön ilmestyy kaksi viivaa Joensuun Hesburgerin vessassa, Marian suunnitelmat menevät uusiksi. Artun luona asuessaan hän huomaa, että Pohjois-Karjalan kääntöpiiriltä katsottuna vatulointi vähenee. Jos avioliiton ongelmia ei osaa selittää niin, että pirtinpöydän toisella puolella kossuaan latkiva leskimies ne ymmärtää, ongelmia ei oikeasti ole.
Karhean humoristinen Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea, joiden elämät törmäävät toisiinsa sukutilan ruohottuneella pihamaalla. Artun elämänviisauksista ei saa syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.

Kommentti:

Vaihteeksi vähän hilpeämpää luettavaa. Joskus on tosi kiva lukea kirjaa, joka saa hörähtämään ääneen nauramaan. Meinasi ihan aamukahvit purskahtaa lakanoille, kun vapaapäivän kunniaksi luin tätä aamulla sängyssä.
Joskus mulla oli aikomuksena siteerata hyvää kohtaa kirjassa, joten tulkoon tämä nyt ikuistetuksi tähän:
- Mennään yhdelle Keno-kioskille, yhteen vaatekauppaan ja yhteen ruokakauppaan.
- Ettei sitte muualle? Tullaan sitten kotio?
- No mihin muualle me mentäis? Saa#na lentopalloa pelaamaan? kysyn.

Ei tässä nyt mitään elämää suurempia asioita käsitelty, mutta hyvinkin elämänkokoisia ja -makuisia! Murrettakin oli käytetty juuri sopivasti sanomista tehostamaan.
Tämä kirja sopi juuri tähän väliin ihan täydellisesti.

(250 sivua.)

Sehlstedt, Kicki: Älä silmä pieni

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni
Sweet Lolita, 2018
Suom. Petri Stenman
Like Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 30.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Monivivahteinen rikosromaani verkon vaaroista.

Tukholmalaiset koulutytöt Matilda ja Amanda etsivät netin seksisivustoilta hyväksyntää, rakkautta ja rahaa. Aikuiset miehet tarjoavat heille jotain aivan muuta. Pian vaaralliset leikit muuttuvat hengenvaarallisiksi. Nuoriin tyttöihin kohdistuviin rikoksiin perehtynyt tutkija murhataan, ja tutkiva journalisti Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund alkavat selvittää tapausta. Tukholman yöstä ja pimeästä verkosta paljastuu maailma, jossa hallitsee vahvimman laki.

Kommentti:

Kyllä oli kauhea kirja. Koko aihepiiri on niin ällöttävä ja kuvottava ja surullinen. Pahinta tietysti on se, että tätä oikeasti tapahtuu. - Kuten kirjassa ilmenee, sitä on ollut ennenkin, mutta jotenkin tuo nettimaailma tuntuu tekevän siitä (jos mahdollista) vielä raaempaa ja raadollista ja yhä ammattimaisempaa?.
Kurjemmaksi koko lukukokemuksen teki pöyristyttävän huono suomennos. Miksi näin ajankohtaisen kirjan käännös oli tehty niin ala-arvoisesti?
Kirja meinasi moneen kertaan jäädä kesken juuri suomennoksen virheiden ja kökkömäisyyden takia, mutta silti halusin jatkaa. Kirjan juonenkehittely tietysti kärsi myös epätarkasta ja suorastaan virheellisestä käännöksestä. Tästä kirjasta on vaikea lopulta sanoa mitään, niin paha mieli tuli kaikkien asianosaisten puolesta.

Hämmentävää on sekin, miten vähän aikuiset voivatkaan tietää lastensa asioista. Vai eivätkö he halua tietää? Jos, niin miksi? Miksi aikuiset uppoutuvat omiin (työ)asioihinsa niin tyystin, että eivät jaksa kiinnostua omien lastensa (13-vuotiaita!) todellisisista kuulumisista. Ymmärrän toki senkin, että nämä asiat tuntuvat niin kamalilta, ettei niitä voi oikein uskoa todeksi oman lapsen kohdalla.
Toki lapset ja nuoret osaavat todella hyvin salata sen, mitä eivät halua aikuisten saavan selville. Mutta silti.
(Tarkoituksena oli pohtia tätä kirjaa vähän lisää, mutta hämmentää kyllä vieläkin. lisäsin pari lausetta ed. kommenttiin kyllä. 1.7.2019)

(359 sivua.)

Roine, Linda-Maria: Mercedes Bentso

Linda-Maria Roine (kirjoittaja, haastateltava), Venla Pystynen: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään
Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2019
Luin ~ 27.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Yhdenkin ulkopuolisen tuki voi kääntää solmuun menneen elämän suunnan.
Nuoren naisen selviytymistarina huumehelvetistä.
Naisnäkökulmasta kerrottu tositarina Helsingin huumepiireistä ja musiikin pelastavasta voimasta. Kertomus siitä, miten yksikin välittävä ihminen voi pelastaa elämän. Kun helsinkiläinen Linda-Maria Roine on 16-vuotias, hän tapaa sattumalta juuri vankilasta vapautuneen narkomaanin ja alkaa seurustella tämän kanssa. Tyttö ajautuu huonoon seuraan. Hyvinvointivaltion syrjäkujilla Linda-Maria tutustuu ihmisiin, jotka ovat tippuneet kaikkien turvaverkkojen läpi.
Naiset kärsivät jatkuvasta hyväksikäytöstä, vaientamisesta ja väkivallasta. Kun poikaystävä lähes tappaa Linda-Marian kamapäissään, tyttö saa repäistyä itsensä irti huumemaailmasta.


Kommentti:

Omalta lukumukavuusalueelta loikkaaminen kannatti. Kyllä tuntui tärkeltä lukea tämäkin kirja, vaikka karua kerrontaa onkin.
Monilla on ankeat lähtökohdat elämässä ja kun mukaan tulee koulukiusaamista, arvottomuudentunnetta, ulkopuolisuuden tunnetta ja huonoa seuraa, putoaminen voi tapahtua todella helposti ja äkkiä.
Hyvä asia on se, että hyväksikäyttämisestä sentään nykyään puhutaan. Ei vaan voi olla miettimättä, miksi lasten ja naisten (ja miestenkin, toki) hyväksikäyttöä tapahtuu niin paljon? En vaan tajua!
Huumeiden käytössä karua on se, että vaikka saisikin ihmeen kaupalla lopetettua, alttius vaanii koko ajan. Aineiden himo jo sinänsä on aina piilemässä - tai jos elämässä tulee tilanteita, jolloin joutuu käyttämään vahvoja särky-, mieliala- tai rauhoittavia lääkkeitä.
(317 sivua.)

Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
The Tattooist of Auschwitz, 2018
Suom. Pekka Tuomisto
Aula & Co, 2019
Luin ~ 24.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

”Tatuoin numeron hänen käsivarteensa. Hän tatuoi nimensä sydämeeni.”
Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Leirillä Lale todistaa kauheita tapahtumia – mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa, ja oman henkensä uhalla käyttää asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vannottaa Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.
Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät leimataan natsien kätyreiksi. Hän uskoutui käsikirjoittaja Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja neljän vuoden aikana. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Vuonna 2003 hänelle esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla ”saattoi olla kertomisen arvoinen tarina”. Päivä jona hän tapasi Lale Sokolovin muutti heidän kummankin elämän. Heidän ystävyytensä kasvaessa Lale lähti itsetutkistelun matkalle ja uskoi Heatherille elämänsä syvimmät yksityiskohdat holokaustin ajalta. Heather kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja muokkasi siitä esikoisromaaninsa Auschwitzin tatuoija.

Kommentti:

Nämä tarinat täytyy kirjoittaa ja näitä täytyy lukea, ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi uudestaan.
Oli aika hämmentävää lukea ja välillä jo mietin, voiko tarina pitää paikkaansakaan. Mutta miksipä ei. Ihmeellisintä on, että keskitysleireiltä sittenkin pelastui ihmisiä. Sehän oli aivan sattumasta kiinni, kuka vielä sodan loppumisen jälkeenkin sai surmansa tai ei vain jaksanut enää paeta - tai elää.
Tätä tarinaa ei toisaalta voinut kertoa aiemmin.
(286 sivua.)

Kilpi, Eeva: Sininen muistikirja

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY, 2019
Luin ~ 23.6.2019

Kuvaus:

Rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä 20 vuoden ajalta. Riipaisevan kaunis teos on täydellinen lahjakirja.
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä että se jännitys edes ajoittain hellittäisi.
Pojantytär antaa jouluna 1999 mummolle sinisen muistikirjan, jonka hän on itse sitonut.
Eeva kirjoittaa muistikirjaan ajatuksiaan, päiväkirjamerkintöjä, aforismin kaltaisia oivalluksia. Sinisen muistikirjan sivut täyttyvät olemassaoloa, rakkautta, luontoa, vanhuutta ja yksinäisyyttä koskevista pohdinnoista.

Kommentti:

Pieni suuri kirja.
Tämä olisi kyllä hyvä lahjakirja, koska näin läpilukemalla moni kirjan oivallus unohtuu. Vaikka tekstit ovat (vain) lyhyitä muistiinpanoja, niissä nousee paljon pohdittavia asioita esille.
Oikeastaan kirjaa pitäisi lukea vain lyhyt pätkä kerrallaan ja antaa sitten tekstin painua mieleen ja antaa sen nostaa omia ajatuksia.
(Mutta kirjastokirjan laina-aika tikittää ja kirja pitää viedä seuraavalle!)

(103 sivua.)

Bradley, Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
The Weed that Strings the Hangman´s Bag, 2010
Suom. Laura Beck
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 21.6.2019

Kuvaus:

Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään uutta murhaa. Mutta eipä marionettitaiteilija Rubert Porsoninkaan ollut tarkoitus kuolla.
Kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyssa, päättää taiteilija laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla. Porsonin hurmaava avustaja Nialla, joka Flavian mielestä on kovin altis oudoille mustelmille ja pitkille yksinäisille itkusessioille hautausmaalla, näyttelee Hanhiemoa samalla kun Porson saa kuolettavan sähköiskun. Ollakseen onnettomuus sähköisku on turhan hyvin suunniteltu...
Flavia alkaa kaivella idyllisen kotikylänsä kauan sitten haudattuja salaisuuksia. On aina mahdollista, että Rubert Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. On aina mahdollista, että poliisi ei ole riittävän kekseliäs ratkaistakseen Porsonin tapausta. Ja on aina myös mahdollista, että juuri murhaaja opastaa Flaviaa tapauksessa, joka menee yli 11-vuotiaan ymmärryksen.

Kommentti:
Toisaalta tykkään tästä sarjasta (tämä oli nyt toinen kirja aika pian edellisen perään), ja joku tässä vähän häiritseekin. Ehkä yhdistelmä siitä, että amerikkalainen (?) kirjoittaa brittimiljööstä ja sitten tämä 10-vuotias tyttö tekemässä rikostutkimuksia ja kemiallisia kokkauksiaan... Ja toisaalta silti ihan kivaa luettavaa.
Olisi helppo jatkaa sarjaa, kun henkilöt ja ympäristö on tuttua, mutta ehkä etsin sittenkin vielä jotain kiinnostavampaa sarjaa..
(389 sivua.)

Tontti, Jarkko: Perintö

Jarkko Tontti: Perintö
Otava, 2018
Luin ~ 10.6.2019

Kuvaus: (kustantajan / takakansi)

Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyy salaisuus, joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin.
Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta, joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita.
Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat, jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan.
Puhutteleva romaani tutkii sitä, mikä meidät yhdistää toisiimme.

Kommentti:

Taas hyvä uusi tuttavuus ja vieläpä suomalainen mieskirjailija, josta tykkäsin kyllä heti.
Tykkäsin aiheesta ja sen suorasukaisesta käsittelystä. Sisarusten vuorottelevat näkökulmat kuvasivat hyvin (ja selkeästi, koska aina tiesi, kumpi oli kyseessä, eikä tarvinnut arvailla!) sitä, miten samatkin tapahtumat tuntuvat jopa perheen sisällä erilaisilta. Siksi ne myös muistetaan tosi erilailla riippuen siitä, kuka muistelee. Tämä olisi hyvä muistaa ja tiedostaa ja etenkin se, että toisen muistikuva tilanteesta ei välttämättä ole väärä, vaikka se olisikin erilainen kuin oma muistikuva. Me vain koemme (ja tulkitsemme) asioita niin eri tavalla!
Loppuratkaisuun olisin ehkä kuvitellut vielä jotain särmää enemmän, mutta hyvä se oli näinkin.
(Tämän kirjan luin loppuun hotellissa ennen aamulentoa Roomaan.) :)

(251 sivua.)

Bradley, Alan: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
Suom. Maija Paavilainen
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 7.6.2019

Kuvaus: (takakansi)

Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salakähmäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.
Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökätty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?

Kommentti:

Kokeilin, josko tästä dekkarisarjasta saisi uuden seurattavan, kun se arkeologisarja alkoi vähän toistaa itseään. Kyllä tässä aineksia on, vaikka kieltämättä päähenkilön ikä keikkuu vähän uskottavuuden rajamailla. Voisiko oikeasti (etenkin 1950-luvulla, vaikka pikkuvanhoja silloin joskus oltiinkin) 11-vuotias tyttö selvitellä tällaisia juttuja ja tietää kemiasta ja esim. kirjallisuudesta näin paljon.
No, ei se kauheasti häirinnyt lukemista, ja seuraavassa osassa henkilöt on jo esitelty, joten kyllä tästä ihan mukava luettava dekkarisarja saattaa tulla.

(388 sivua.)