Billie, 2013
Suom. Lotta Toivanen
Gummerus, 2014
Luin: ~ 12.4. 2014
”Billie, minun Billieni, tämä rikkinäisen lapsuuden elänyt prinsessa, joka tarpoo elämän polkuja toisessa kädessään haulikko ja toisessa Musset’n näytelmä Ei lempi leikin vuoksi, on ihanin asia, joka minulle on tapahtunut sitten aloitettuani kirjoittamisen.”
– Anna Gavalda uusimmasta kirjastaan
Billiestä tuli Billie, koska hänen hulttioäitinsä oli hulluna Michael Jacksoniin (”Billie Jean is not my lover / She’s just a girl…”). Franckista tuli Franck, koska hänen äitinsä ja isoäitinsä jumaloivat pop-laulaja Frank Alamoa (”Biche, oh ma biche…”). Vaikeista oloista ponnistava Billie ja lahjakas mutta ulkopuolinen Franck saavat kovin erilaiset eväät elämään. Sattuman oikusta he kuitenkin kohtaavat ja löytävät toinen toistaan tukien tien vaikeuksista voittoon, oppien matkan varrella yhtä sun toista.
Anna Gavaldan Lempi ei ole leikin asia on kannustushuuto päähänpotkituille, ylistyslaulu Pariisille ja vinkeä puheenvuoro keskusteluun sateenkaariavioliitoista. Ennen kaikkea se on kielellä iloitteleva tarina tosiystävyydestä ja rakkaudesta ja siitä, kuinka häilyvä niiden välinen raja lopulta on.
”Anna Gavaldallekaan lempi ei ole leikin asia. Eikä ystävyys, tunteet tai kiukunpuuskat. Eikä kirjoitustyyli. [Gavaldalla] on jäljittelemätön tapa leikkiä sanoilla, keinutella lauseita. Yhtä aikaa raivoisa ja romanttinen.”
Anna Gavaldan romaani kahdesta luuserista, näkymättömästä taistelijasta, on kannustushuuto päähänpotkituille ja ylistyslaulu kaikki rajat rikkovalle ystävyydelle.
Teki vähän tiukkaa päästä mukaan kirjoitustyyliin ja kirjoittajan rytmiin. Loppua kohti se onnistui toki paremmin, mutta hiukan ulkokohtaiseksi tarina mulle jäi lopulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti