Lundberg, Sofia: Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Den röda adressboken, 2017

Suom. Tuula Kojo

Otava, 2018

Luin ~ 25.5.2018

Kuvaus:
(Otava)
90-vuotiaan Doriksen uskomattomat elämänvaiheet avautuvat vanhan punaisen osoitekirjan myötä. Tunteisiin vetoava kertomus hurmaa lukijat ympäri maailmaa.

Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa, ja hiljaisten päivien kulkua rytmittävät kotiavustajien käynnit ja Skype-puhelut sukulaistyttö Jennyn kanssa. Punaiseen, isältään 1928 saamaansa osoitekirjaan Doris on merkinnyt elämänsä tärkeät henkilöt.
Hän alkaa kirjoittaa kohtaamisistaan ja kokemuksistaan Jennylle. Doris on elänyt uskomattoman rikkaan ja järkyttävän elämän lähdettyään 13-vuotiaana maailmalle. Sille tielle hän jäi, ensin Tukholmaan, sitten Pariisiin ja New Yorkiin. Edessä oli työn ja sodan vuodet, rakkautta ja seikkailuja.

Kommentti

Tätä kirjaa suositeltiin vähän siellä ja täällä, joten varasinpa minäkin kirjastosta. Aluksi en oikein päässyt kirjaan sisälle, mutta se varmaan johtui siitä, että luin kirjaa vain pari sivua kerrallaan ja aina viimeiseksi illalla väsyneenä.
Tänään vihdoin aloin lukea kirjaa yhteen menoon ja sehän veikin sitten mukanaan. Ihana tarina ja yhteen menoon luettuna pysyi vallan hyvin kasassakin. Lyhyinä pätkinä lukiessa ajasta toiseen hyppiminen jätti henkilöt kovin etäisiksi.

(316 sivua.)

Medberg, Sara: Kultaportin kaunottaret

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

Otava, 2018

Luin ~ 15.5.2018

Kuvaus: (kustantajan esittely)

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin.
19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.
Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.

Kommentti:
No tykkäsin! Ihana romanttinen tarina pikkuisen uusilla mausteilla. Tässä oli kivassa romanttisessa paketissa hyvät henkilöt, hauskaa humoristista kerrontaa, terävänäköistä ajankuvausta sekä tietenkin ripauksena naisasiaa. Kevyttä, mutta ah, niin ihanaa! Malttamattomana ahmin eteenpäin, joten loppuihan se vähän liian nopeasti. Virkistävää.

(445 sivua.)

Annala, Marko: Värityskirja

Marko Annala: Värityskirja

Like Kustannus Oy, 2017

Luin ~ 12.5.2018

Kuvaus ( kustantajan esittely)

Kertomus kasvusta, kivusta, isyydestä ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta

Ymmärrän varmaan toden teolla, millaista oli olla isänä minulle, vasta kun omat lapseni toistavat samat virheet. Aikuisuuden kynnyksellä viestikapulaa siirrettäessä kapulan kuuluu poltella sormissa. Se on koko juoksun dramaattisin vaihe. Kukaan kantajista ei tiedä, lähteekö hän ankkurimatkalle vai siirtääkö vain kapulaa eteenpäin.

Värityskirja on tekijänsä omiin kokemuksiin perustuva, raadollisen rehellinen romaani, joka kuvaa tavallista elämää epätavallisissa puitteissa. Se on tarina minuudesta ja siitä, kuinka maailma voi kadottaa värinsä.
Marko Annalan esikoisromaani valittiin Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, ja teos huomioitiin myös Vuoden rockteko -palkintoehdokkuudella.

Kommentti:

Lukekaa tämä! Hieno kirja. Rehellinen, hyvin kirjoitettu kirja masennuksesta ja elämästä.

Me naiset -lehden juttu. (202 sivua).
Kirkko ja kaupunki.

Tätä ennen kesken jäi: Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Kirja jäi kesken, koska oli hidas luettava ja kirjaston varausjono kovin pitkä. Luen ehkä myöhemmin loppuun, olen nyt varausjonossa sijalla 98.

Shafak, Elif: Eevan kolme tytärtä

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

Three Daughters of Eve, 2016

Suom. Sari Karhulahti

Gummerus, 2018

Luin ~ 23.4.2018

Kuvaus (kustantajan)

Peri kasvaa Istanbulissa seuraten hämmentyneenä isänsä yksinäisen sekularismin ja äitinsä islamilaisen uskonnollisuuden yhteentörmäystä. Opiskeluvuosinaan Oxfordissa Peri tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton: Shirin on syntinen, Mona uskova ja Peri epävarma.
Perin elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin, elävän legendan, joka opettaa seminaareissaan jumalasta. Azur ei ole teisti eikä ateisti vaan kutsuu omaa linjaansa kolmanneksi poluksi. Mutta onko Azur radikaali humanisti, joka voi tarjota uuden rauhanomaisen ja kaikenkattavan lähestymistavan, vai onko hän pohjimmiltaan turmeltunut sielu?
Perin elämän kautta Elif Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.
Kommentti:

Olipas monenlaista asiaa, isoja aihepiirejä ja silti melkoisen hyvin koossa pysyvä juoni. Salaisuuksia ja yllätyksiä paljastui matkan varrella enemmänkin kuin etukäteen arvasi. Tykkäsin siitä, ettei niitä liikaa ennakoitu. ( Kun joskus tuntuu, että kirjailija liian monta kertaa alleviivaa jotain suurta ja kamalaa yllätystä, joka on tulossa - eikä se sitten niin enää yllätykseltä tunnukaan.)
Tämä kirja oli kyllä jännä yhdistelmä vakavia ja isoja aiheita ja tavallaan kuitenkin kevyttä kerrontaa. Tykkäsin!
(484 sivua.)

Hirvisaari, Laila: Hiljaisuus

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Otava, 2016

Luin ~ 15.4.2018

Kuvaus:
Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista.

Eletään sodanjälkeistä aikaa pienessä kylässä lähellä itärajaa. Inga on luokan kummajainen. Isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon ja on kiinnostunut avaruuden ilmiöistä, mutta on lakannut puhumasta ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Esiliinantaskuvihko täyttyy kysymyksistä ja vastauksista.
Opettajalta ei riitä ymmärrystä, luokkatoverit pilkkaavat Nilkku-Inkuksi. Päiväkirja ja mielikuvitusmaailma ovat tytön pakopaikka ja pelastus. Kesävieraaksi saapunut poika lohduttaa ja auttaa viimein kohtaamaan menneisyyden kauhut.
Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt tarina saa yllättävän lopun.

Kommentti:

Nuoruuden ajan tärkeä kirjailija, Laila (Hietamies) Hirvisaari. En ole aikoihin lukenut hänen kirjojaan, ne tätä edeltävät Venäjän hoviin liittyvät eivät jotenkin oikein iskeneet.
Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka kirjan sävy onkin kovin alakuloinen. Hienosti Hirvisaari on mielestäni tavoittanut ajan tavat ja kielenkin, ei ainakaan itselläni särähtänyt korvaan.
(239 sivua.)

Lintunen, Maritta: Stella

Maritta Lintunen: Stella

WSOY, 2018

Luin ~ 10.4.2018

Kuvaus:
Ole varovainen. Hyvää tarkoittavan ihmisen tahto voi olla lujempi kuin sinun tahtosi.
Liisa muuttaa Helsinkiin kesäksi ja vuokraa huoneen entisen laulajattaren luota. Kesä venyy vuosiksi, vanha diiva kutoo tytön ympärille seitin eikä paluuta entiseen ole.
Stella on romaani syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuuden armosta ja taakasta. Mutta mitä tapahtuu, jos muut päättävät puolestasi?
Liisa on sairaanhoitaja, joka kirjoitti nuorena intohimoisesti runoja. Juri lääkäri, josta piti tulla pianisti. Vasta myöhemmin selviää, miksi Liisa myi pianon ja lopetti pojan soittotunnit tältä kysymättä.
Sattumalta Juri pääsee säestämään mezzosopraanoa, jolla on ihmeellinen ääni ja tulkintakyky. Intohimo syttyy uudelleen.
Kommentti:

Jännä juttu, tässäkin kirjassa oli musiikkiteema vahvana ja ihan aiheenakin, mutta mieleen tuli välillä Viktor Stanislaus, jonka äskettäin luin. Onko tämä musiikkitermien käyttö nyt trendi vaiko sattumalta olen lukenut näitä...
Mielenkiintoinen tarina ja mielenkiintoisia henkilöitä. Pidin tästä kirjasta lukiessa, mutta lopulta henkilöt jäivät hieman etäisiksi. Toisaalta olen lukenut nyt niin monta koskettavaa kirjaa peräkkäin, että ehkä en vaan pysty koko ajan täysillä eläytymään kaikkiin tarinoihin?
Tykkäsin erityisesti siitä, että musiikkiosuudet olivat luotettavan asiallisia ja tarinaan saumattomasti liittyviä, eivät mitään päälleliimattuja juttuja.

(315 sivua.)

Björkstam, Ulrika: Nouse nyt

Ulrika Björkstam: Nouse nyt: kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta

WSOY, 2018

Luin ~ 4.4.2018

Kuvaus:
Inspiroiva tositarina selviytymisestä ja elämän merkityksellisyydestä.
Kuvittele että päällesi tippuisi lentokone, kasvosi ja koko kehosi iho palaisivat, menettäisit työkykysi ja avioliittosi kariutuisi. Miten selviäisit?
Marraskuussa 2008 putoava suihkukone syöksyi suomalaisen Ulrika Björkstamin päälle. Onnettomuus mullisti työlleen omistautuneen nuoren naisen elämän raa'alla tavalla. Elintärkeäksi muodostui löytää vastaus kahteen kysymykseen: Miten löytää voimia selviytymiseen? Mikä on se elämä, jota haluaa elää.
Nouse nyt kertoo Björkstamin tarinan uskomattoman onnettomuuden kauhuista ja läpi raastavien hoitojen. Toivon ja epätoivon vuorotellessa hän huomasi, että vaikeista asioista selvitäkseen ei tarvitse olla sankari: meissä kaikissa on voima selviytyä. Nouse nyt.

Kommentti:
Tämän kirjan luin melkein yhdellä istumalla. Kirja kuvaa Ulrika Björkstamin kokeman onnettomuuden ja siitä toipumisen, mutta kirjoittaja pohtii asioita syvemminkin ja tekee teräviä ja mielenkiintoisia huomiota monista asioista.
Mieleeni jäi erityisesti kohta sivulta 245 liittyen siihen, miten paljon ympäristön ja etenkin läheisten ihmisten suhtautuminen vaikuttaa. Ulrika Björkstam kertoo, että hänen läheisensä näkevät hänessä reippaan ja rohkean naisen, selviytyjän, ja sen roolin he hänelle myös antavat.
Tämä on todella mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista, kuten moni muukin kirjassa esiin nouseva asia.

(En tietenkään voinut välttyä joissain kohdissa palauttamasta mieleeni moman tyttäremme tilannetta liikenneonnettomuuden jälkeen v. 2013.)

Hurjasta aiheestaan huolimatta koskettava, rohkaiseva kirja!

(316 sivua.)

Heinonen, Henna Helmi: Pala omaa taivasta

Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta

Tammi, 2018

Luin ~ 2.4.2018

Kuvaus:

Kolme elämää: kuin kolme eri maailmaa. Laura, Ansku ja Joanna: äkkirikas, kovaosainen ja bättre folkia. Jokainen on hukassa. Jokainen yllättää ja koskettaa niin syvältä, että lukijaa huimaa.
Lauran elämä on bisnestä. Jos yrityskauppa toteutuu, hän on miljoonan rikkaampi! Mutta samppanja ei kuplikaan ja Pete jättää. Ehkä maaseudulta saa sisältöä elämään?

Ansku on sidottu osaansa. Kun kierros vanhusten kotihoidossa on ohi, kotona odottaa saamaton mies ja lapsi, jota on vaikea rakastaa. Aika on pakkautunut kerroksiksi eikä Ansku muuksi muutu.

Joannan elämä on kulissia. Tärkeintä on, mitä muut ajattelevat. Kunnes oma tytär on liian lukossa. Kun kulissin työntää itse nurin, se rojahtaa kunnolla.

On yhä aavistus toivosta.


Kommentti:

Tässä taas yksi todella hieno kirja. Kolme tarinaa, kolme erilaista naista. Vaan ovatko he niin erilaisia sittenkään?

Uskomattomat toisiinsa hieman limittyvät tarinat. Karusta ja paikoin rajustakin kerronnasta huolimatta tämä kirja ei ollut lopulta synkkä. Aloin kyllä elää mukana jokaisen naisen kohtaloa ja tietenkin toivoa heille kaikkea hyvää. Suosittelen lämpimästi.
Vaikka kerronta hyppäsi päähenkilöstä toiseen, he erottuivat toisistaan niin selkeästi, että kertaakaan en pudonnut kärryiltä. Usein jäin kyllä kaipaamaan edellistä henkilöä. (P.s. Pienesti hämmennyin kun lopussa pienen pojan nimi oli Onni. Häntä oli siihen asti koko ajan kutsuttu pojaksi.)
Kiitos Henna Helmi Heinoselle tästä kirjasta!
edit. 4.4.2018: Etenkin Ansku ratkaisuineen jää mieleen pitemmäksikin aikaa. Mietin myös sitä, että kun myötäelän hänen tarinaansa, en oikein pysty tuomitsemaan häntä. Hyväksynkö siis hänen ratkaisunsa? (552 sivua.)

Ahokumpu, Anna-Liisa: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus, 2018

Luin ~ 25.3.2018

Kuvaus: (kirjan takakannesta)

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön: harvinaisen perhosen, joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin alati kovenee: mitä tapahtui isälle keväällä 1942? Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin.

Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä – eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta.

Kommentti

Jälleen hieno kirja, jälleen hyvä esikoiskirja. Onpa tässä ollut hyvien kirjojen putki! Erilaisia ja monella tavalla mielenkiintoisia lukumatkoja. Tästäkin kirjasta tykkäsin oikein paljon. Pienesta koostaan huolimatta ihan täysi tarina.
(175 sivua.)

Green, John: Kilpikonnan kuorella

John Green: Kilpikonnan kuorella

Turtles All the Way Down, 2017

Suom. Helene Bützow

WSOY, 2017

Luin ~ 22.3.2018

Kuvaus:

16-vuotias Aza alkaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteeriä vastahakoisesti. Luvattu sadan tuhannen dollarin palkkio ja parhaan ystävän innostus vetävät Azan kuitenkin mukaan tutkimuksiin. Vetovoimaa löytyy myös miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.

Aza tekee parhaansa. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä. John Greenin viidettä romaania on odotettu kauan, ja nyt se on täällä! Tähtiin kirjoitetun virheen tekijän uutuus on mukaansa imaiseva ja kirkas kertomus pakko-oireista ja sinnikkyydestä, rakkaudesta ja elämänpituisen ystävyyden voimasta.
Kommentti:

Peukkua tälle kirjalle! Tätä voisin ehkä suositella myös nuortenkirjaosastolle.
(264 sivua.)

Oksanen, Kimmo: Ohikuljetut

Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut: erään kerjäläisperheen tarina

WSOY, 2018

Luin ~ 21.3.2018

Kuvaus

Ohikuljetut kertoo unohdetun tarinan romanikerjäläisistä Romanian syrjäloukoissa, Euroopan jalkakäytävillä ja uuden elämän alussa Suomessa. Se on myös kertomus siitä, miten katkaista tulevaisuudettomuuden kierre.

Mihaela oli 16-vuotias tyttö, kun hän saapui Romaniasta Suomeen. Tavoitteena oli paitsi löytää elanto myös hankkia rahaa kotikylän olojen parantamiseksi. Haave töistä kariutui, ja käteen oli otettava kerjuukuppi.
Ohikuljetut on tarina Mihaelasta ja hänen suvustaan. Se kertoo historian kulun uhreiksi joutuneista, hetkessä elävistä ihmisistä, jotka yrittävät parantaa asemaansa niin kuin suinkin vain voivat. Kirjassa tavataan matriarkkoja, mahtava mustalaisten kuningas (ja kuullaan kuinka eräs mummo sanoo hänestä suorat sanat), poliiseja, virkamiehiä, tarinankertojia, hevosmiehiä, nuoria ja vanhoja ihmisiä omine iloineen ja murheineen.
Kirjan tekijät ovat seuranneet Mihaelan ja hänen sukunsa elämää 10 vuoden ajan Suomessa, Romaniassa, Kreikassa ja Virossa.
Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, jonka edellinen kirja Kasvonsa menettänyt mies palkittiin vuoden parhaana kirjana Bonnierin suuressa journalistikilpailussa.
Heidi Piiroinen (s. 1978) on useasti Vuoden lehtikuva -kilpailussa palkittu Helsingin Sanomien valokuvaaja ja dokumenttiohjaaja.
Kommentti:

Vahvasti suosittelen tätä kirjaa kaikille. Tämä sai kyllä miettimään omaakin suhtautumista Helsingin rautatieaseman romanikerjäläisiin.
Itselleni kolahti tietysti vuoden 1988 Romanian vierailulta tuttujen paikannimien esiintyminen. Kirjassa kerrottiin sekä yksittäisten romaniperheiden taustasta ja kohtalosta mutta myös Romanian valtion kuvioista viimeisen vuosisadan ajalta ja eri Euroopan maiden suhtautumisesta kerjääviin romaneihin.
Mieleen jäi erityisesti Saksan malli, jollaista toivoisi sovellettavan myös muualla. Saksassa perhe saa tietyn rahasumman käyttöön, mikäli perheen lapset käyvät koulua. Tämä avustus tulee toki aluksi kalliiksi, mutta kuinka mahtaakaan maksaa itsensä takaisin, jos ja kun lapset saavat edes peruskoulutasoisen opetuksen. Niin kauan kuin lapset jäävät luku- ja kirjoitustaitoa vaille, heillä ei paljon mahdollisuuksia köyhyyden kierteestä irrottautumiseen ole.

Willows, Elin: Sisämaa

Elin Willows: Sisämaa

Inlandet, 2018

Suom. Raija Rintamäki

Luin ~ 17.3.2018

Kuvaus
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?

Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla, antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Uudessa yhteisössä on toiset, tuntemattomat koodit. Täällä jätetään ovet lukitsematta, ryypätään Hotellilla lauantaisin, ajetaan autoa jäällä.
Sisämaa on omavaloinen esikoisromaani poislähdöstä ja muutoksesta. Sen riisuttu, tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta.

Kommentti:

Tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Kerronta oli jännän lakonista, joka toisaalta kuvasi päähenkilöä jo sellaisenaan ja vei mukanaan. Myös ajankulun hajanaisuus ja lievä epälooginen hyppelehtiminen antoi mielestäni kutkuttavasti ja rivien välistä ymmärtää, miten hämmentynyt ja alakuloinen (en halua käyttää sanaa masnetunut tässä) hän oli. Oli mukava kokemus lukea tällainen tarina, jossa melko vähäeleisesti, muttei silti yhtään tylsästi alun alavire muuttuu loppua kohti hieman valoisammaksi.
Kerrassaan hieno kirja. ( 190 sivua.)

Anglada, Maria Àngels: Auschwitzin viulu

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu

Katalaaninkielinen alkuteos: El violi d'Auschwitz, 1994

Suom. Satu Ekman

Bazar, 2018

Luin ~ 15.3.2018

Kuvaus:
Klassikkoteos kauneuden, taiteen ja toivon voimasta.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.

Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi.
Kommentti:
Pieni, mutta hieno kirja. Kertoo jollain lailla kaunistelemattoman karusti ja sittenkin kauniisti tämän tarinan. Kirja on niin pieni ja tiivis, että se jättää paljon kertomattakin.

(142 sivua.)

Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017

Suom. Sari Karhulahti

WSOY, 2018

Luin ~ 10.3.2018

Kuvaus :
Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin?
"Eleanorille kuuluu ihan hyvää" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee.
Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on?
Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.
Kommentti
Mitenkähän sen nyt lyhyesti kertoisi spoilaamatta juonta.. Lukiessa oli alkuun omat epäilyni. Eleanorin hahmo oli aika hämmentävä, jopa mietin, onko henkilö liiankin erikoinen tai erilainen. Mutta kun tarina jatkuu, Eleanorista ei voi olla pitämättä. Erityisesti tykkäsin siitä, että loppuratkaisu ei ollut niin arvattava kuin olisi voinut luulla - ja mitä lukija tietysti toivoikin.. Eleanorin hahmoon kiintyi vähitellen ja tämä kirja jätti jotenkin jäljen sydämeen.
Taas hyvä kirja siinä mielessä, että tavallaan kepeää ja kiinnostavaa kerrontaa, mutta aiheena paljon syvempi kuin päällepäin näytti.
Tätä suosittelen <3 .

(431 sivua.)

Manninen, Laura: Kaikki anteeksi

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

WSOY, 2018

Luin ~ 5.3.2018

Kuvaus:
Laura, neljääkymmentä lähestyvä vahvatahtoinen feministi ihastuu Mikkoon, joka on monessa mielessä täydellinen: hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva mies.
Vähitellen Laura, joka ei ole koskaan haaveillut lapsista, huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmilapsisen uusperheen arkea. On koira, omenapuut ja kauniisti vanhentunut omakotitalo.
Jonkin aikaa kaikki näyttää täydelliseltä.
Kaikki anteeksi on Laura Mannisen tiivistunnelmainen ja tarkkanäköinen esikoisromaani – väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, perheestä, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista sekä onnistumisen pakosta.

Kommentti:

En tajunnutkaan, että kirja on näin uusi, tänä vuonna vasta ilmestynyt.
Aika hurja aihe - ja kuten aloin epäillä kirjaa lukiessa, kirjoittaja on itse kokenut parisuhdeväkivaltaa, joten karun todelta tuntuu.
(322 sivua.)

Ahern, Cecilia: P.S. Rakastan sinua

Cecilia Ahern: P.S. Rakastan sinua

P.S. I love you, 2004

Suom. Pirjo Lintuniemi

Gummerus, 2005

Kuvaus
Hollyn ja Gerryn suunnitelma oli yksinkertainen: he halusivat olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Mutta Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin. Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee ”Lista”. Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje, metku ja pilkahdus toivoa.

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta, maito ostamatta. Tätä ajatellen Gerry on onnistunut kirjoittamaan kuolinvuoteellaan Hollylle muistilistan, vaikka Holly valvoi lakkaamatta hänen vierellään!
Gerryn kirjeet auttavat Hollya tekemään surutyötään, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten. Hän on ajatellut kaikkea diskovaatteiden ostosta lähtien aina karaoke-kilpailuun ilmoittamiseen asti. Ja lopulta käy niin, että Gerry ohjaa Hollyn myös uuden rakkauden mahdollisuuden äärelle.
Kommentti
Tähän kirjaan oli vähän vaikea suhtautua. Kirja oli tavallaan aika kevyt, mutta aihe on kuitenkin sen verran rankka, että välillä mietin, haluanko lukea koko kirjaa. Joskus myös hämmentää brittimaailman ( + irlantilaisten) nuorten aikuisten bailausvoittoinen elämä, tai siis se, että kirjoissa tähän vahvaan bailausmentaliteettiin näyttää törmäävän useammankin kirjailijan tarinoissa. Samaan aikaan, kun päähenkilö oli murheen murtama miehensä kuoleman takia, hän kuitenkin kavereidensa kanssa ulos lähtiessään ryyppäsi itsensä aivan tiedottomaan kuntoon. Ristiriitaista. Mutta tarina sinänsä oli kiva, sellaista yleiskivaa luettavaa jonkinasteisesta kasvutarinasta. Ehkä alan kuitenkin itse jo olla vähän liian keski-ikäinen :D.

(521 sivua.)

Sandu, Cristina: Valas nimeltä Goliat

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Otava, 2017

Luin ~ 24.2.2018

Kuvaus:
Nautinnollisen täyteläinen esikoisromaani vie nykypäivän Helsingistä Ceaușescun Romaniaan ja vainottujen kohtaloihin.

Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat paahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen.

Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla.

Kommentti:

Työvoitto. Odotin kirjalta varmaan jotain erilaista, enkä sitten meinannut päästä kirjaan mukaan. Toki olin kipeä ja luin tätä alussa vain muutaman sivun kerrallaan, mutta tarina ei vaan tuntunut lähtevän vetämään eivätkä henkilöt alkaneet kunnolla kiinnostaa.
Luin kuitenkin loppuun ja tavallaan tykkäsin. Mutta enpä tästä oikein paljon osaa sanoa. Välähdyksiä Ceausescun Romaniasta, mutta niitäkin hieman peitellysti ja aika vähän.
Olisin ehkä odottanut, että tämän päivän romanikerjäläiset olisivat nousseet enemmän esille, koska alussa sitäkin sivuttiin. hmmmm..

(265 sivua.)

Murad, Nadia: Viimeinen tyttö

Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina

The Last Girl - My Story ...., 2017

Suom. Sami Heino

Otava, 2018

Luin ~ 13.2.2018

Kuvaus:

Rankka selviytymistarina naisesta, joka pakeni terroristien seksiorjuudesta.
Irakilaisen 21-vuotiaan Nadian rauhaisa elämä muuttui täysin, kun Isis valloitti kotikylän, tappoi hänen perheensä ja myi hänet seksiorjaksi. Sama kohtalo on ollut tuhansilla muilla jesiditytöillä. Harvinainen Isisin sisäpiirin kuvaus paljastaa, millaista on elää terroristien hirmuhallinnon vankina.
Kommentti:

Eihän tällaista haluaisi olevan olemassa. Mutta kun joku ryhtyy ihmisoikeusaktivistiksi ja kertoo oman karun tarinansa, niin täytyy tällaiset tarinat myös lukea. Ei voi olla miettimättä, mitä kirjan henkilöille nyt kuuluu. Ketkä heistä ovat joutuneet vaikeuksiin vaikkapa tämän kirjan kirjoittamisen takia.

(318 sivua.)

Thomas, Angie: Viha jonka kylvät

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

The Hatu U Give, 2017

Otava, 2017

Suom. Kaijamari Sivill

Luin ~ 10.2.2018

Kuvaus:
Millaista on olla musta nuori tämän päivän Amerikassa? Kirjasensaatio, ajankohtaisempi kuin koskaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi ampuu syyttä Starrin ystävän, joka kuolee Starrin syliin.
Starr on ainoa silminnäkijä, ja hänen todistuksensa voi tuhota koko mustan yhteisön. Se voi myös maksaa hänen henkensä.

Kommentti:
Vahva suositus tälle kirjalle, kannattaa lukea. Kannattaa tosin myöskin varautua voimakkaaseen kielenkäyttöön, kirosanoja ei tässä säästellä.
(397 sivua.)

Rimpelä, Anna: Pitkään meni ihan hyvin

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin

Otava, 2018

Luin ~ 2.2.2018

Kuvaus :
Täältä tulee Aino Ritari! Mummohuumori valloittaa – ja pöyristyttää herkkähermoisia

Kahdeksankymppisellä Ainolla on kuolemaanvalmistautumisprojekti, mutta siitä ei tahdo tulla mitään, kun naapurustossa tapahtuu alati kaikenlaista kuohuttavaa. Rullaattori rämisten Aino kiirehtii asioiden ja naapurin Munan (Monan) edelle. Mutta sitten saapuu Lähetysyhdistykseltä kirje, joka mullistaa hetkeksi Ainon elämän. Tarvitaanko tässä nyt neuvolan vai pikemminkin seksiammattilaisen apua?

Seppo Miekk’oja on avulias ja herkkäsieluinen leskimies. Muutto Aino Ritarin naapuriin ei tee Sepon sydämelle hyvää – vai tekeekö sittenkin?
Riemukas esikoisromaani repii huumorin esiin sieltä, missä sitä ei mielellään saisi olla.

Kommentti:

Hmmmm... Tarina sinänsä oli ihan hauska, mutta jostain syystä en oikein koko aikana lämmennyt tälle kirjalle.
Tämähän on jonkin sortin muoti-ilmiökin, nämä mielensäpahoittajavanhukset, jotka ottavat ja lähtevät irrottelemaan. Dementian tai muiden muistihäiriöiden piikkiin menee kaikenlaista hassua, ajatuksissa ja teoissa.
Hyvätkin hetkensä kirjalla oli, mutta harmllisesti henkilöt eivät ainakaan mulle alkaneet oikein elää. Mielikuvitusta juonessa toki oli, ja kieltäkin pyöriteltiin hauskasti. Mitään kovin uutta en tästä kuitenkaan löytänyt, tuli vain mieleen se Satavuotias, joka karkasi ikkunasta (tms.), joka sekin jäi multa kesken.
Välillä Aino kuulosti myös vähän liikaa Kyrön Mielensäpahoittajalta, ja olivathan molemmat päähenkilöt lopulta keskenään aika samanlaisia.
Ehkä tästä puuttuivat sellaiset "vastahenkilöt", jotka olisivat tuoneet päähenkilöiden piirteet paremmin esille. Nythän Aino-mummelikin kävi melkoisen yksipuolisia keskusteluja eri tahojen kanssa, vuoropuhelua ei niinkään ollut.
Meinasin jättää kesken, mutta luin nyt kuitenkin loppuun.

(268 sivua.)
p.s. Lukuvinkki FB:n Kirjallisuuden ystävistä.