Milan Kundera: Tietämättömyys
Luettu 10.11.2010
Joku ilo flunssasta on; maltoin loikoa sohvalla ja lukea kirjaa, kirjan.
Esikoinen (kohta 15 v.) oli lainannut ja lukenut tämän kirjan ja kirja osui palautuskassista silmääni. Kirja piti silloin jo palauttaa, mutta esikoinen lainasi sen uusiksi mua varten. Vautsi! Nyt päätin lukea kirjan, kun se kerran oli mua varten lainattu.
Tykkään Milan Kunderasta, vaikken olekaan aikoihin lukenut hänen kirjojaan. Olemisen sietämätön keveys jo aikoinaan kolahti ja niin tämäkin. Joskus lukiessa tulee sellainen olo, että sielu saa ravintoa. Tämä oli nyt juuri sellainen kirja.
Kirjassa Irena ja Josef, toisilleen vieraat ihmiset palaavat kumpikin tahoiltaan Prahaan 20 vuoden poissaolon jälkeen. Palaamista, Euroopan ja Tsekin 1900-luvun historiaa ja politiikkaa pohditaan, muttei ollenkaan liian raskassoutuisesti.
Voiko ihminen palata sinne, mistä hän on kauan sitten lähtenyt. Kaikki on kuitenkin niin toisin. Entiset tutut ja ystävät eivät olekaan kiinnostuneita emigrantin vaiheista ja ainakin Irenasta tuntuu, kuin hänen pitäisi amputoida elämästään 20 vuotta pois. Entiset ystävät eivät olekaan kiinnostuneita hänen vaiheistaan, vaan omista kuulumisistaan.
Odysseuksen seikkailut olivat mielenkiintoinen vertailukohta. Miten Odysseuksenkin tarinoista, seikkailusta olivat kiinnostuneita ne, joille hän oli mielenkiintoinen vieras, muukalainen.
Tutut eivät pyydä kertomaan. Tutut haluavat kertoa itsestään.
Vrt. Odysseus. Pitäisi lukea!
Kyllä, tämä on hyvä kirja!
pika-arvio 10.11.2010
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Annika Thor: Totuus vai tehtävä
Annika Thor: Totuus vai tehtävä
Väliin yksi nuortenkirja. Tai oikeastaan varhaisnuortenkirja, kun ei tätä ihan lastenkirjaksikaan voi luonnehtia, vaikka kerrotaankin 11-12-vuotiaista rutsalaiskoululaisista.
Kurja tarina siitä, miten ikävät yhteensattumat, kilpailu ystävyydestä ja joukkoonkuulumisen pakko ajaa varhaisnuoretkin tekemään typeriä asioita. Onneksi ei sentään peruuttamattomia, eikä hengenlähtökään ole lähellä tässä tapauksessa.
Välillä oli vaikea tajuta, miten nuorista oikeasti oli kysymys.
Väliin yksi nuortenkirja. Tai oikeastaan varhaisnuortenkirja, kun ei tätä ihan lastenkirjaksikaan voi luonnehtia, vaikka kerrotaankin 11-12-vuotiaista rutsalaiskoululaisista.
Kurja tarina siitä, miten ikävät yhteensattumat, kilpailu ystävyydestä ja joukkoonkuulumisen pakko ajaa varhaisnuoretkin tekemään typeriä asioita. Onneksi ei sentään peruuttamattomia, eikä hengenlähtökään ole lähellä tässä tapauksessa.
Välillä oli vaikea tajuta, miten nuorista oikeasti oli kysymys.
lauantai 16. lokakuuta 2010
Anita Korhonen: Elossa jälleen
Anita Korhonen: Elossa jälleen, erään äidin huumeraportin uudet sivut
Kirjapaja 2010
Luettu 16.10.2010
Jatkoa kirjalle Kirjeitä Tiinalle.
Palaan asiaan..
Kirjapaja 2010
Luettu 16.10.2010
Jatkoa kirjalle Kirjeitä Tiinalle.
Palaan asiaan..
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle
Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle, erään äidin huumeraportti
Luettu 12.10.10.
Lainasin kirjastosta kirjan jatko-osan, joten varasin sitten tämän edellisen kirjan, jotta pääsin tarinaan mukaan heti alusta.
Kirjassa on suomalaisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin kirjeitä tyttärelleen Tiinalle, joka on huumeriippuvainen. Tyttö on mukana parannusohjelmissa, mutta sortuu aikojen kuluessa yhä uudelleen huumeisiin. Tarina etenee jotensakin järkyttävästi, Tiina synnyttää yhteensä 4 lasta parinkin eri isän kanssa, mutta ei todellakaan kykene huolehtimaan lapsistaan, kun ei itsestäänkään.
Kirja on aika vaikea lukea, kun siinä tunnutaan jumiutuneen niin samaan tilanteeseen vuosikausiksi.
Suomalainen äiti kirjoittaa tyttärelleen, pyrkii antamaan hyviä ja kannustavia elämänohjeita tilanteeseen. Tytär ilmeisesti vastaa äidilleen ja soitteleekin kuulumisiaan.
Välillä äiti on todella kyllästynyt kaikkiin valheisiin ja välinpitämättömyyteen, jota tytär osoittaa. Mutta ei saa sanotuksi sitä. Tai sanoo, muttei sillä ole mitään vaikutusta.
Kyseessä tuntuu olevan molemminpuolinen riippuvuussuhde äidin ja (sentään) aikuisen tyttären välillä. Helppohan se on sivusta sanoa, että äidin olisi selvemmin pitänyt irrottautua tyttärestään ja hänen vastuuttomuudestaan. Kyllähän hän yritti ja sai sille tukea vertaisryhmissä - mutta minkäs teet, kun lapsi soittaa epätoivoisena Amsterdamista tai mistä milloinkin ja pyytää, anoo apua. Vielä pahempaa on, kun hän ei kuukausiin ota yhteyttä. Eihän äiti edes tiedä, onko tytär elossa.
Itselleni ainakin tuli sellainen vaikutelma, että tyttö käytti järjestelmällisesti hyväkseen äidin kiltteyttä. Hän saattoi aina turvata siihen, että äiti kyllä hänet pelastaa lopuksi.
Äiti maksoi maltaita parantolamaksuista (jotka hoidot jäivät aina kesken) ja antoi lisäksi rahaa, maksoi vuokria, osti auton, lentolippuja ym. aina kun tyttö ajautui vaikeaan tilanteeseen. Minusta se ylläpiti tytön vastuuttomuutta.
Toisaalta laskujen maksaminen ehkä poaremmin oikeutti hänet (yrittämään ainakin) antamaan näissä pitkissä kirjeissä neuvoja ja ohjeita tyttären ongelmiin.
Äiti uskoi vahvasti sukurasitukseen ja päätteli "huumegeenin" vaikuttavan tytön riippuvuuteen. Tämä ajatus jotenkin vähän hyssytteli tilannetta ja tavallaan laimensi selvää lopettamiseen tarvittavaa omaa päätöstä. Tyttö on ikään kuin kohtalon uhri, joka ei oikein voi mitään tilanteelleen. Itse olisin kannattanut tiukempaa linjaa ja vielä selvempää irtiottoa tyttären auttamisesta. Niin, helppohan se on sanoa!
Kirjoitustyyli ei ollut ammattikirjailijan ja siinä ehkä vaikutti kirjoittajan suomen kielen kankeus. SElvästi hän on käyttänyt enemmän englanninkieltä (olikohan kirjeet alun perin kirjoitettukin englanniksi). Tyyli ja kirjoitustapa mielestäni antoi hieman yksinkertaisen kuvan äidistä ja lisäsi tilanteen pitkittymisen tunnetta.
Kirjeiden välissä oli kursiivilla lisäyksiä äidin ajatuksista, joita hän ei tohtinut kirjeisiin laittaa. Nämä tekstien vaihtelut sekoittivat hieman alussa, ennen kuin tajusin toisten tekstien olevan kirjettä, toisten niitä väliajatuksia.
Tärkeä kirja autenttisuudessaan, sillä niinhän se elämä varmaan jumittuukin kiertämään yhtä ja samaa rinkiä sekä huumeriippuvaisen että hänen läheistensä elämässä.
Käsittääkseni toinen kirja kertoo lopulta tyttären kuivillepääsemisestä ja kustantajan (Kirjapaja) perusteella päättelen, että tämä on kristillinen kirja.
Ilmeisesti niin vain on, että ilman Jumalaa ja uskoontuloa ihminen ei huumeriippuvuudesta ikinä pääse.
KIrj. niopeasti 13.10.10. Palaan ehkä asiaan.. ja ainakin seuraavan osan luettuani. Nyt jotain muuta välillä!
Luettu 12.10.10.
Lainasin kirjastosta kirjan jatko-osan, joten varasin sitten tämän edellisen kirjan, jotta pääsin tarinaan mukaan heti alusta.
Kirjassa on suomalaisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin kirjeitä tyttärelleen Tiinalle, joka on huumeriippuvainen. Tyttö on mukana parannusohjelmissa, mutta sortuu aikojen kuluessa yhä uudelleen huumeisiin. Tarina etenee jotensakin järkyttävästi, Tiina synnyttää yhteensä 4 lasta parinkin eri isän kanssa, mutta ei todellakaan kykene huolehtimaan lapsistaan, kun ei itsestäänkään.
Kirja on aika vaikea lukea, kun siinä tunnutaan jumiutuneen niin samaan tilanteeseen vuosikausiksi.
Suomalainen äiti kirjoittaa tyttärelleen, pyrkii antamaan hyviä ja kannustavia elämänohjeita tilanteeseen. Tytär ilmeisesti vastaa äidilleen ja soitteleekin kuulumisiaan.
Välillä äiti on todella kyllästynyt kaikkiin valheisiin ja välinpitämättömyyteen, jota tytär osoittaa. Mutta ei saa sanotuksi sitä. Tai sanoo, muttei sillä ole mitään vaikutusta.
Kyseessä tuntuu olevan molemminpuolinen riippuvuussuhde äidin ja (sentään) aikuisen tyttären välillä. Helppohan se on sivusta sanoa, että äidin olisi selvemmin pitänyt irrottautua tyttärestään ja hänen vastuuttomuudestaan. Kyllähän hän yritti ja sai sille tukea vertaisryhmissä - mutta minkäs teet, kun lapsi soittaa epätoivoisena Amsterdamista tai mistä milloinkin ja pyytää, anoo apua. Vielä pahempaa on, kun hän ei kuukausiin ota yhteyttä. Eihän äiti edes tiedä, onko tytär elossa.
Itselleni ainakin tuli sellainen vaikutelma, että tyttö käytti järjestelmällisesti hyväkseen äidin kiltteyttä. Hän saattoi aina turvata siihen, että äiti kyllä hänet pelastaa lopuksi.
Äiti maksoi maltaita parantolamaksuista (jotka hoidot jäivät aina kesken) ja antoi lisäksi rahaa, maksoi vuokria, osti auton, lentolippuja ym. aina kun tyttö ajautui vaikeaan tilanteeseen. Minusta se ylläpiti tytön vastuuttomuutta.
Toisaalta laskujen maksaminen ehkä poaremmin oikeutti hänet (yrittämään ainakin) antamaan näissä pitkissä kirjeissä neuvoja ja ohjeita tyttären ongelmiin.
Äiti uskoi vahvasti sukurasitukseen ja päätteli "huumegeenin" vaikuttavan tytön riippuvuuteen. Tämä ajatus jotenkin vähän hyssytteli tilannetta ja tavallaan laimensi selvää lopettamiseen tarvittavaa omaa päätöstä. Tyttö on ikään kuin kohtalon uhri, joka ei oikein voi mitään tilanteelleen. Itse olisin kannattanut tiukempaa linjaa ja vielä selvempää irtiottoa tyttären auttamisesta. Niin, helppohan se on sanoa!
Kirjoitustyyli ei ollut ammattikirjailijan ja siinä ehkä vaikutti kirjoittajan suomen kielen kankeus. SElvästi hän on käyttänyt enemmän englanninkieltä (olikohan kirjeet alun perin kirjoitettukin englanniksi). Tyyli ja kirjoitustapa mielestäni antoi hieman yksinkertaisen kuvan äidistä ja lisäsi tilanteen pitkittymisen tunnetta.
Kirjeiden välissä oli kursiivilla lisäyksiä äidin ajatuksista, joita hän ei tohtinut kirjeisiin laittaa. Nämä tekstien vaihtelut sekoittivat hieman alussa, ennen kuin tajusin toisten tekstien olevan kirjettä, toisten niitä väliajatuksia.
Tärkeä kirja autenttisuudessaan, sillä niinhän se elämä varmaan jumittuukin kiertämään yhtä ja samaa rinkiä sekä huumeriippuvaisen että hänen läheistensä elämässä.
Käsittääkseni toinen kirja kertoo lopulta tyttären kuivillepääsemisestä ja kustantajan (Kirjapaja) perusteella päättelen, että tämä on kristillinen kirja.
Ilmeisesti niin vain on, että ilman Jumalaa ja uskoontuloa ihminen ei huumeriippuvuudesta ikinä pääse.
KIrj. niopeasti 13.10.10. Palaan ehkä asiaan.. ja ainakin seuraavan osan luettuani. Nyt jotain muuta välillä!
tiistai 5. lokakuuta 2010
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Luettu yhdessä lokak. 2010 (4.10.)
Hullunhervoton kirja. Osa jutuista nauratti ihan tikahtuakseen. Osa ei sitten niin ääneen naurattanutkaan, mutta helppo oli nyökytellä mukana.
Lopputuloksena jäi mieleen hiukan haikea olo vanhasta setämiehestä, joka ymmärrettävästi hieman sivusta seuraa nykymaailman menoa, ei kaikkea oikein ymmärrä, mutta ei ole kovin pahantahtoinenkaan.
Jäärä. Ei silti ihan toivoton tapaus, sillä saa välillä ihan yllättäviäkin ideoita, vaikkapa kännykän käyttöön, naapurin metsän marjojenpoimintaan yms. liittyen.
Kuuntelin kirjan miehen ääneen lukemana, joten se vastasi jonkin verran alkuperäistä kuunnelma/pakinaversiota. Jos olisi malttanut lukea vähän pienempiä pätkiä, olisi pakinanomaisuus ehkä paremmin ilmennyt meillekin, mutta toisaalta kirjaan kehittyi kyllä löyhä juonikin.
Kirjan jälkivaikutelma: Ensin ihan hervottoman herkullinen huomioija. Sitten vähän ärsyttävä. Mokomakin valittaja. Lopuksi hellyyttävä vanha ukko, joka on kerta kaikkiaan menneen maailman miehiä - mutta niin oikeassa!
Hyvä kirja, ehdottomasti!
p.s.
Tytär 14 v. innostui lukemaan kirjaa ääneen, joten mennään nyt vielä uusiksi. Kyllä ei haittaa yhtään, vaikka menisi vielä kolmannenkin kerran. Hah.
Luettu yhdessä lokak. 2010 (4.10.)
Hullunhervoton kirja. Osa jutuista nauratti ihan tikahtuakseen. Osa ei sitten niin ääneen naurattanutkaan, mutta helppo oli nyökytellä mukana.
Lopputuloksena jäi mieleen hiukan haikea olo vanhasta setämiehestä, joka ymmärrettävästi hieman sivusta seuraa nykymaailman menoa, ei kaikkea oikein ymmärrä, mutta ei ole kovin pahantahtoinenkaan.
Jäärä. Ei silti ihan toivoton tapaus, sillä saa välillä ihan yllättäviäkin ideoita, vaikkapa kännykän käyttöön, naapurin metsän marjojenpoimintaan yms. liittyen.
Kuuntelin kirjan miehen ääneen lukemana, joten se vastasi jonkin verran alkuperäistä kuunnelma/pakinaversiota. Jos olisi malttanut lukea vähän pienempiä pätkiä, olisi pakinanomaisuus ehkä paremmin ilmennyt meillekin, mutta toisaalta kirjaan kehittyi kyllä löyhä juonikin.
Kirjan jälkivaikutelma: Ensin ihan hervottoman herkullinen huomioija. Sitten vähän ärsyttävä. Mokomakin valittaja. Lopuksi hellyyttävä vanha ukko, joka on kerta kaikkiaan menneen maailman miehiä - mutta niin oikeassa!
Hyvä kirja, ehdottomasti!
p.s.
Tytär 14 v. innostui lukemaan kirjaa ääneen, joten mennään nyt vielä uusiksi. Kyllä ei haittaa yhtään, vaikka menisi vielä kolmannenkin kerran. Hah.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Kaari Utrio: Tuulihaukka
Kaari Utrio: Tuulihaukka
Toinen osa kolmiosaisesta 1000-lukuun sijoittuvasta sarjasta.
Ei ihan niin koukuttava kuin ensimmäinen osa. Se olikin aivan yliveto. Mutta hyvin tarina jatkui, kirja oli sopivasti itsenäinen ja kuitenkin jatkoa edelliseen.
Tässä kirjassa pääosissa Vaskilintu-teoksen päähenkilöiden poika Olof Tuulihaukka ja suomalainen Aure Nukuttaja.
Yllättävää ehkä hieman, että tarina sijoittui pääasiassa Eurooppaan, ja etenkin Italiaan. Olisi ehkä toivonut paluuta Suomeen?
Luettu yhdessä syyskuun aikana :).
Seuraava osa, Yksisarvinen on varattu ja juuri tuli noutoilmoitus. Pitää poiketa hakemaan se illalla, jotta päästään jatkamaan.
Toinen osa kolmiosaisesta 1000-lukuun sijoittuvasta sarjasta.
Ei ihan niin koukuttava kuin ensimmäinen osa. Se olikin aivan yliveto. Mutta hyvin tarina jatkui, kirja oli sopivasti itsenäinen ja kuitenkin jatkoa edelliseen.
Tässä kirjassa pääosissa Vaskilintu-teoksen päähenkilöiden poika Olof Tuulihaukka ja suomalainen Aure Nukuttaja.
Yllättävää ehkä hieman, että tarina sijoittui pääasiassa Eurooppaan, ja etenkin Italiaan. Olisi ehkä toivonut paluuta Suomeen?
Luettu yhdessä syyskuun aikana :).
Seuraava osa, Yksisarvinen on varattu ja juuri tuli noutoilmoitus. Pitää poiketa hakemaan se illalla, jotta päästään jatkamaan.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Doris Lessing: Viides lapsi
Doris Lessing: Viides lapsi
luettu syysk. 2010
??
Harhaa vaiko totta. En oikein päässyt jyvälle kirjan sanomasta. Aika kammottavakin kirja.
Oliko viides lapsi oikea lapsi vaiko äidin mielen harhainen demoni? JOka tapauksessa Ben tuhosi perheen.
Kamalasti kysymysmerkkejä eikä oikein ratkaisua. Ratkaisu se on sekin, tietty. Ei mun suosikkini todellakaan.
Ehkä mä tajuan tän kirjan idean joskus myöhemmin.
luettu syysk. 2010
??
Harhaa vaiko totta. En oikein päässyt jyvälle kirjan sanomasta. Aika kammottavakin kirja.
Oliko viides lapsi oikea lapsi vaiko äidin mielen harhainen demoni? JOka tapauksessa Ben tuhosi perheen.
Kamalasti kysymysmerkkejä eikä oikein ratkaisua. Ratkaisu se on sekin, tietty. Ei mun suosikkini todellakaan.
Ehkä mä tajuan tän kirjan idean joskus myöhemmin.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
torstai 19. elokuuta 2010
Kaari Utrio: Vaskilintu
Luettu heinäkuu-elokuu 2010.
Tapahtuma-aika: 1000-luku.
Tapahtumapaikkoina ainakin muinainen Suomi, Ruotsi, Novgorod, Bysantti, Unkari, Ranska, Englanti, Norja. Lopuksi palataan Suomeen.
Upea kirja 1000-luvusta. Kun on hiukankin taustatietoa - ja sitä teki mieli hankkia lisää kirjan lukemisen lomassa - kirjasta saa todella paljon ajankuvaa irti!
Oikeat historialliset henklöt tuovat oman mausteensa juoneen.
Seikkailutarina piti kiinnostuksen yllä joka luvussa.
Oli mielenkiintoista sukeltaa aikakauteen, jolloin kristinusko oli jo tulossa ja leviämässä, mutta esimerkiksi Suomessa vielä palvottiin vainajia ja manalan väkeä. Muuallakin taistelu pakanuuden ja kristinuskon välillä oli varsin veristä.
Kaari Utrion kerronta on niin sujuvaa ja historiantuntemus ja -kuvailu niin vakuuttavaa laatua, että ihan ällistyttää! Olen lukenut monia Utrion kirjoja (melkein ehkä kaikki?) itsekseni, mutta näin ääneen ja yhdessä luettuna kirjoista saa vielä tuplasti iloa ja nautintoa. Vaude.
Sopii siis miehenkin luettavaksi, etenkin, jos mies on historiasta kiinnostunut.
Erityistä: Kävimme kirjan luvun aikana Ahvenanmaalta päivän reissulla Ruotsissa, Uppsalassa ja olipa aika "järkytys" nähdä itsensä Olavi Paksun patsas kirkossa!! Tämä henkilö nimittäin esiintyy myöskin kirjassa.
Tämän (yli 700-sivuisen?) kirjan luimme yhdessä; mies luki ja minä neuloin kesähametta ynnä muuta. Melkein harmitti, kun kirja loppui, olisi sitä tarinaa jaksanut vieläkin seurata.
Tapahtuma-aika: 1000-luku.
Tapahtumapaikkoina ainakin muinainen Suomi, Ruotsi, Novgorod, Bysantti, Unkari, Ranska, Englanti, Norja. Lopuksi palataan Suomeen.
Upea kirja 1000-luvusta. Kun on hiukankin taustatietoa - ja sitä teki mieli hankkia lisää kirjan lukemisen lomassa - kirjasta saa todella paljon ajankuvaa irti!
Oikeat historialliset henklöt tuovat oman mausteensa juoneen.
Seikkailutarina piti kiinnostuksen yllä joka luvussa.
Oli mielenkiintoista sukeltaa aikakauteen, jolloin kristinusko oli jo tulossa ja leviämässä, mutta esimerkiksi Suomessa vielä palvottiin vainajia ja manalan väkeä. Muuallakin taistelu pakanuuden ja kristinuskon välillä oli varsin veristä.
Kaari Utrion kerronta on niin sujuvaa ja historiantuntemus ja -kuvailu niin vakuuttavaa laatua, että ihan ällistyttää! Olen lukenut monia Utrion kirjoja (melkein ehkä kaikki?) itsekseni, mutta näin ääneen ja yhdessä luettuna kirjoista saa vielä tuplasti iloa ja nautintoa. Vaude.
Sopii siis miehenkin luettavaksi, etenkin, jos mies on historiasta kiinnostunut.
Erityistä: Kävimme kirjan luvun aikana Ahvenanmaalta päivän reissulla Ruotsissa, Uppsalassa ja olipa aika "järkytys" nähdä itsensä Olavi Paksun patsas kirkossa!! Tämä henkilö nimittäin esiintyy myöskin kirjassa.
Tämän (yli 700-sivuisen?) kirjan luimme yhdessä; mies luki ja minä neuloin kesähametta ynnä muuta. Melkein harmitti, kun kirja loppui, olisi sitä tarinaa jaksanut vieläkin seurata.
Kaari Utrio: Uhritulet (?)
1300-luku, Turku
Judit Mikhof
On muuten tosi vaikea muistaa kirjan henkilöidenkään nimiä, kun ei itse lue kirjaa, vaan kuuntelee luettua tekstiä
Muuten luettuna kirjoista saa kyllä tosi paljon irti :).
Tämä luettu ennen Ahvenanmaan matkaa, heinäkuun puolessa välissä.
Judit Mikhof
On muuten tosi vaikea muistaa kirjan henkilöidenkään nimiä, kun ei itse lue kirjaa, vaan kuuntelee luettua tekstiä
Muuten luettuna kirjoista saa kyllä tosi paljon irti :).
Tämä luettu ennen Ahvenanmaan matkaa, heinäkuun puolessa välissä.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina
Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina, Leevi K. Laitisen tarina
Luettu: 4.6. 2010
+++
Karua kerrontaa, mutta päähenkilön valoisa elämänasenne kantaa läpi tapahtumien. Hieno ja tärkeä kirja.
Leevi Laitinen päätyy erikoisen uskonlahkon, "kartanolaisten" lapsisaarnaajaksi vain 4-vuotiaana kun hänen vanhempansa liittyvät lahkon jäseniksi. Leevi muutaa pois kotoaan lahkon johtajanaisten kasvatettavaksi, vain se pelastaa hänet helvetin tulesta - näin ainakin vanhemmille kerrotaan.
Kummajaiset uskonjohtajat, vahvat naiset, kiusaavat lapsia ja aikuisia. Lahkon erityispiirteenä on monenlaisesta huoruudesta epäileminen ja syyttäminen sekä pelkästä kuvitellustakin huorinteosta rankaiseminen.
Avioliittokin on huoruutta, joten paljon riitaa ja pahuutta seuraa perheille, jotka tämän lahkon vaikutuspiiriin joutuvat.
Leevi pakenee lahkosta sisarensa kanssa olessaan 17-vuotias. Helppoa se ei ole, lahkolaiset seuraavat, uhkailevat ja nostavat jopa oikeusjuttuja häntä vastaan.
Lapsuuden kokemuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta Leevin elämästä tulee kuitenkin myöhemmin melkoinen menestystarina.
Hyvin kirjoitettu kirja. Vaikka kerrottin karuja asioita, ei pahuudella silti erityisesti mässäilty ja päähenkilön optimistinen elämänasenne ja anteeksianto nostaa tarinan kantavaksi.
Oma mielenkiintonsa tietysti tulee sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat melko lähelle ainakin osittain, sillä siinä liikutaan välillä Huittisissa.
Näitä vahvoja ja tiukkoja herätysliikkeitähän meillä Suomessa on riittänyt..
.
Luettu: 4.6. 2010
+++
Karua kerrontaa, mutta päähenkilön valoisa elämänasenne kantaa läpi tapahtumien. Hieno ja tärkeä kirja.
Leevi Laitinen päätyy erikoisen uskonlahkon, "kartanolaisten" lapsisaarnaajaksi vain 4-vuotiaana kun hänen vanhempansa liittyvät lahkon jäseniksi. Leevi muutaa pois kotoaan lahkon johtajanaisten kasvatettavaksi, vain se pelastaa hänet helvetin tulesta - näin ainakin vanhemmille kerrotaan.
Kummajaiset uskonjohtajat, vahvat naiset, kiusaavat lapsia ja aikuisia. Lahkon erityispiirteenä on monenlaisesta huoruudesta epäileminen ja syyttäminen sekä pelkästä kuvitellustakin huorinteosta rankaiseminen.
Avioliittokin on huoruutta, joten paljon riitaa ja pahuutta seuraa perheille, jotka tämän lahkon vaikutuspiiriin joutuvat.
Leevi pakenee lahkosta sisarensa kanssa olessaan 17-vuotias. Helppoa se ei ole, lahkolaiset seuraavat, uhkailevat ja nostavat jopa oikeusjuttuja häntä vastaan.
Lapsuuden kokemuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta Leevin elämästä tulee kuitenkin myöhemmin melkoinen menestystarina.
Hyvin kirjoitettu kirja. Vaikka kerrottin karuja asioita, ei pahuudella silti erityisesti mässäilty ja päähenkilön optimistinen elämänasenne ja anteeksianto nostaa tarinan kantavaksi.
Oma mielenkiintonsa tietysti tulee sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat melko lähelle ainakin osittain, sillä siinä liikutaan välillä Huittisissa.
Näitä vahvoja ja tiukkoja herätysliikkeitähän meillä Suomessa on riittänyt..
.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Nina Petander: Pläts!
Nina Petander: Pläts!
Luettu: 18.5.2010
Arvosana 19.5. 2010: 8-
Kuvaavia sanoja:
Arvio tulossa..sillä en ihan tavoittanut kirjan kuvaamaa aikakautta. Aihe on tärkeä ja siitä plussat, mutta jotenkin ei sittenkään ihan kolahtanut.
Luettu: 18.5.2010
Arvosana 19.5. 2010: 8-
Kuvaavia sanoja:
Arvio tulossa..sillä en ihan tavoittanut kirjan kuvaamaa aikakautta. Aihe on tärkeä ja siitä plussat, mutta jotenkin ei sittenkään ihan kolahtanut.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(luettu 10.5.2010)
Hyvä kirja jälleen. Erikoinen lukukokemus jo siksi, että koko kirja on koottu kirjeistä, joita kolumnisti (kirjailijanuraa hamuava ja hyvää kirjan aihetta etsiskelevä) Juliet Ashton kirjoittaa ja vastaanottaa lähes lukemattomalle määrälle ihmisiä.
Osa kirjeenvaihtoystävistä on sekalainen "seurakunta" guernseyläisiä (Guernsey on Brittisaari Englannin kanaalissa) henkilöitä, jotka ovat kokoontuneet 2. maailmansodan aikana pitämään kirjallista piiriä aluksi ja osaksi peitetarinana ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. (Tulipas monimutkainen lause.)
Saarelaisten lisäksi Juliet kirjoittaa ystävälleen Sophielle, kustantajalleen & ystävälleen Sidney Starkille ja jokunen pikainen viesti lähtee ja saapuu häntä liehittelevälle amerikkalaismiljonääri hra Reynoldsillekin.
Lopulta Juliet päättää matkustaa itse saarelle paitsi tapaamaan kirjapiirin henkilöitä ja tutustumaan itse saareen, myös päästäkseen etäämmäs em. kosiskelusta.
Taka-ajatuksena on myös Julietin toive saada mahdollisesti jotain aikaan saaresta ja tästä sattuman oikusta alkaneesta kirjeenvaihdosta kirjailijana.
Kirjassa on viehättävä ilmapiiri, sivistynyt, kieli on kaunista. Kirja on surullisista tapahtumista huolimatta hyväntuulinen. Erityisesti mieleen jää lämmittämään saaren henki, luonto ja jonkinlainen leppoisa (?) elämänmeno saarella sen moninaisista tapahtumista huolimatta.
Henkilöt on kuvattu kirjeiden välityksellä hyvin ja he ovat todella monenkirjavia tyyppejä. Kirjallisuuspiiri on heitä yhdistävä tekijä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Kirjaa kokoava tarina ovat kertomukset sota-ajasta ja silloisista oloista saarella sekä etenkin tarina Elizabethistä, joka on viety pois ja jonka sodan aikana syntynyt vauva on jäänyt piiriläisten hoidettavaksi. Elizabeth tuntuu olevan läsnä, vaikka häntä ei enää ole. Hän on yksi päähenkilöistä.
Jossain vaiheessa ehdin jo hetken pelätä, että jos vielä muutamakin henkilö tulee lisää siihen kirjeenvaihdon sekameteliin, niin sitten tarina alkaa pian hajota. Mutta ei onneksi hajonnut :).
Lisäjuonteena mukana on toki myös romantiikkaa, mutta enpäs paljasta siitä enempää :).
Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Arvosana: 10-
(- kirjeenvaihtajien määrä hipoi maksimia, 19.5.)
* Kirjaa kuvaavia sanoja: viehättävä, hyväntuulinen,
(kirj. 17.5.2010, tarkisteltu ja editoitu 19.5.)
----
linkit: Leena Lumi ja Ritan huone -
(luettu 10.5.2010)
Hyvä kirja jälleen. Erikoinen lukukokemus jo siksi, että koko kirja on koottu kirjeistä, joita kolumnisti (kirjailijanuraa hamuava ja hyvää kirjan aihetta etsiskelevä) Juliet Ashton kirjoittaa ja vastaanottaa lähes lukemattomalle määrälle ihmisiä.
Osa kirjeenvaihtoystävistä on sekalainen "seurakunta" guernseyläisiä (Guernsey on Brittisaari Englannin kanaalissa) henkilöitä, jotka ovat kokoontuneet 2. maailmansodan aikana pitämään kirjallista piiriä aluksi ja osaksi peitetarinana ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. (Tulipas monimutkainen lause.)
Saarelaisten lisäksi Juliet kirjoittaa ystävälleen Sophielle, kustantajalleen & ystävälleen Sidney Starkille ja jokunen pikainen viesti lähtee ja saapuu häntä liehittelevälle amerikkalaismiljonääri hra Reynoldsillekin.
Lopulta Juliet päättää matkustaa itse saarelle paitsi tapaamaan kirjapiirin henkilöitä ja tutustumaan itse saareen, myös päästäkseen etäämmäs em. kosiskelusta.
Taka-ajatuksena on myös Julietin toive saada mahdollisesti jotain aikaan saaresta ja tästä sattuman oikusta alkaneesta kirjeenvaihdosta kirjailijana.
Kirjassa on viehättävä ilmapiiri, sivistynyt, kieli on kaunista. Kirja on surullisista tapahtumista huolimatta hyväntuulinen. Erityisesti mieleen jää lämmittämään saaren henki, luonto ja jonkinlainen leppoisa (?) elämänmeno saarella sen moninaisista tapahtumista huolimatta.
Henkilöt on kuvattu kirjeiden välityksellä hyvin ja he ovat todella monenkirjavia tyyppejä. Kirjallisuuspiiri on heitä yhdistävä tekijä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Kirjaa kokoava tarina ovat kertomukset sota-ajasta ja silloisista oloista saarella sekä etenkin tarina Elizabethistä, joka on viety pois ja jonka sodan aikana syntynyt vauva on jäänyt piiriläisten hoidettavaksi. Elizabeth tuntuu olevan läsnä, vaikka häntä ei enää ole. Hän on yksi päähenkilöistä.
Jossain vaiheessa ehdin jo hetken pelätä, että jos vielä muutamakin henkilö tulee lisää siihen kirjeenvaihdon sekameteliin, niin sitten tarina alkaa pian hajota. Mutta ei onneksi hajonnut :).
Lisäjuonteena mukana on toki myös romantiikkaa, mutta enpäs paljasta siitä enempää :).
Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Arvosana: 10-
(- kirjeenvaihtajien määrä hipoi maksimia, 19.5.)
* Kirjaa kuvaavia sanoja: viehättävä, hyväntuulinen,
(kirj. 17.5.2010, tarkisteltu ja editoitu 19.5.)
----
linkit: Leena Lumi ja Ritan huone -
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Siirilä, Jussi: Juoksija
Jussi Siirilä: Juoksija
Olipahan hervoton kirja. Hulvaton, suorastaan posketon tarina.
Alkuosa oli ehkä ennakko-odotuksiin nähden hiukkasen hitaasti lämpiävä, vaikka kuvasikin päähenkilön lopulta varsin kattavasti ja antoi sopivasti taustaa myöhemmille tapahtumille.
Kun sitten varsinainen irrottelu alkoi, meno yltyi aika hulvattomaksi. Aluksi asetelma aikuisesta, lapsia yhtään ymmärtämättömästä miehestä reissussa pienen kuusivuotiaan kanssa tuntui vähän epäilyttävältä, mutta tarina kohosi sittemmin jotensakin riittävästi satu-asteelle.
Kirjassa hyödynnettiin välillä suorastaan herkullisen osuvasti ennakkoluuloisen ihmisen asenteellisuutta (etenkin kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä) ja seikkailu nostettiin sen avulla uusiin, hykerryttäviin ulottuvuuksiin.
Kun kaksikko eteni matkallaan yhä edemmäksi ja lopulta "maitojunalla" paluumatkalle, nauroin vedet silmissä ja hyrskin välillä holtittomasti.
Loppukin oli aika sujuvan tyylinmukainen eikä ihan se kaikkein tavanomaisin. Hyvä tarina, hyvä kirja.
Muistiin: Lue vielä lisää J. Siirilää.
Yritän muuten olla kertomatta juonikuvioista tai henkilöistä liikaa, koska en itse tykkää, jos esittelijä kertoo liikaa kirjan sisällöstä.
Arvosana (19.5.): 9½
Olipahan hervoton kirja. Hulvaton, suorastaan posketon tarina.
Alkuosa oli ehkä ennakko-odotuksiin nähden hiukkasen hitaasti lämpiävä, vaikka kuvasikin päähenkilön lopulta varsin kattavasti ja antoi sopivasti taustaa myöhemmille tapahtumille.
Kun sitten varsinainen irrottelu alkoi, meno yltyi aika hulvattomaksi. Aluksi asetelma aikuisesta, lapsia yhtään ymmärtämättömästä miehestä reissussa pienen kuusivuotiaan kanssa tuntui vähän epäilyttävältä, mutta tarina kohosi sittemmin jotensakin riittävästi satu-asteelle.
Kirjassa hyödynnettiin välillä suorastaan herkullisen osuvasti ennakkoluuloisen ihmisen asenteellisuutta (etenkin kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä) ja seikkailu nostettiin sen avulla uusiin, hykerryttäviin ulottuvuuksiin.
Kun kaksikko eteni matkallaan yhä edemmäksi ja lopulta "maitojunalla" paluumatkalle, nauroin vedet silmissä ja hyrskin välillä holtittomasti.
Loppukin oli aika sujuvan tyylinmukainen eikä ihan se kaikkein tavanomaisin. Hyvä tarina, hyvä kirja.
Muistiin: Lue vielä lisää J. Siirilää.
Yritän muuten olla kertomatta juonikuvioista tai henkilöistä liikaa, koska en itse tykkää, jos esittelijä kertoo liikaa kirjan sisällöstä.
Arvosana (19.5.): 9½
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Lehtinen, Tuija: Ihan pihalla/ Huhtikuu 2010
Tuija Lehtinen: Ihan pihalla
Välipalana yksi nuortenkirja.
Hyvä kirja. Tekee hyvää puikahtaa välillä nuortenkirjamaailmaan :).
Kirjassa toteutettiin minusta toimivasti eri kertojien näkökulmia. Tapahtumapaikkana oli perhekoti Tuulikannel, johon viimeisimmäksi saapui puhumattomaksi mennyt, lupaavan jääkiekkoilijauransa menettänyt Jiri. Paikalla oli useampi lähes samanikäinen aikuistuva nuori, joten säpinäähän siitä syntyi. Säpinä taisi lopulta edesauttaa toipumisprosessia yhdellä jos toisella. Onnellinen loppu, paras loppu :).
Tietysti tällaista kirjaa lukiessa tulee myös mietittyä, miten esim. meidän 14v tämän kirjan kokee/kokisi.
Kovin kummajaisia nuorten (fantasia)kirjoja en saa edes luettua :P.
Välipalana yksi nuortenkirja.
Hyvä kirja. Tekee hyvää puikahtaa välillä nuortenkirjamaailmaan :).
Kirjassa toteutettiin minusta toimivasti eri kertojien näkökulmia. Tapahtumapaikkana oli perhekoti Tuulikannel, johon viimeisimmäksi saapui puhumattomaksi mennyt, lupaavan jääkiekkoilijauransa menettänyt Jiri. Paikalla oli useampi lähes samanikäinen aikuistuva nuori, joten säpinäähän siitä syntyi. Säpinä taisi lopulta edesauttaa toipumisprosessia yhdellä jos toisella. Onnellinen loppu, paras loppu :).
Tietysti tällaista kirjaa lukiessa tulee myös mietittyä, miten esim. meidän 14v tämän kirjan kokee/kokisi.
Kovin kummajaisia nuorten (fantasia)kirjoja en saa edes luettua :P.
Barbery Muriel: Siilin eleganssi / Huhtikuu 2010
Muriel Barbery: Siilin eleganssi.
Kirja osui sattumalta käteen kirjaston uutuushyllystä ja aika pian sen jälkeen luin suosittelun jostain. Kirjakerhosta varmaan ja Facebookista.
Hyvä kirja! Lukeminen oli nautittavaa, koska se pani ajattelemaan paljon ja sisälsi hauskasti tilannehuumoria.
Ainoa, mitä pitää vielä sulatella, on loppuratkaisu päähenkilö Renéen kohdalla.
Jotenkin mua häiritsee aika paljon nykyään se, miten "helppo" ratkaisu kuolema tuntuu olevan monissa kirjoissa.
Vaikeampi olis saada hyvä loppuratkaisu ilman kuolemaa..
Mutta oli se silti aika tyylikkästi toteutettu, eikä jäänyt kirjasta päällimmäiseksi mieleen, koska kirja antoi muuten niin paljon.
Päähenkilöistä nuorin oli mielenkiintoinen, joskis hetkittäin hänen ajatuksensa ehkä keikkuivat uskottavuuden rajamailla. Itsellä kun on lähs samanikäisiä lapsia . Mutta ei se loppujen lopuksi häirinnyt, hänellähän oli hyvin ongelmallinen perhetausta (selityksenä). Neuroottisen perheen keskellä ei kai oikein muuta voinut kuin kehittää itselleen syvät pahat angstit. Tämä henkilähän kokee kirjan onnellisen lopun, kun elämän ilo ja tarkoitus aukeaa..
Kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus.
Pitkitin kirjan lukemista tahallani, ettei se olis loppunut liian aikaisin. Itse lukeminen olin niin mielenkiintoista, antoi oivalluksen iloa ja tyydytti ns. älyllisesti, ettei loppuratkaisu sinänsä tuntunut oleelliselta.
(edit. Luin toisaalta (netistä) tästä kirjasta hyvän arvioinnin, joka antoi vielä uusia ajatuksia kirjasta. Editoinkin alkuperäistä tekstiäni aika rankasti 20.4.)
Kutkuttaisi ryhtyä oikein aktiivisesti kirjoittamaan lukupäiväkirjaa, mutta sitä pitää vielä miettiä. Aika ei riitä!?
- edit - edit -
Kirja osui sattumalta käteen kirjaston uutuushyllystä ja aika pian sen jälkeen luin suosittelun jostain. Kirjakerhosta varmaan ja Facebookista.
Hyvä kirja! Lukeminen oli nautittavaa, koska se pani ajattelemaan paljon ja sisälsi hauskasti tilannehuumoria.
Ainoa, mitä pitää vielä sulatella, on loppuratkaisu päähenkilö Renéen kohdalla.
Jotenkin mua häiritsee aika paljon nykyään se, miten "helppo" ratkaisu kuolema tuntuu olevan monissa kirjoissa.
Vaikeampi olis saada hyvä loppuratkaisu ilman kuolemaa..
Mutta oli se silti aika tyylikkästi toteutettu, eikä jäänyt kirjasta päällimmäiseksi mieleen, koska kirja antoi muuten niin paljon.
Päähenkilöistä nuorin oli mielenkiintoinen, joskis hetkittäin hänen ajatuksensa ehkä keikkuivat uskottavuuden rajamailla. Itsellä kun on lähs samanikäisiä lapsia . Mutta ei se loppujen lopuksi häirinnyt, hänellähän oli hyvin ongelmallinen perhetausta (selityksenä). Neuroottisen perheen keskellä ei kai oikein muuta voinut kuin kehittää itselleen syvät pahat angstit. Tämä henkilähän kokee kirjan onnellisen lopun, kun elämän ilo ja tarkoitus aukeaa..
Kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus.
Pitkitin kirjan lukemista tahallani, ettei se olis loppunut liian aikaisin. Itse lukeminen olin niin mielenkiintoista, antoi oivalluksen iloa ja tyydytti ns. älyllisesti, ettei loppuratkaisu sinänsä tuntunut oleelliselta.
(edit. Luin toisaalta (netistä) tästä kirjasta hyvän arvioinnin, joka antoi vielä uusia ajatuksia kirjasta. Editoinkin alkuperäistä tekstiäni aika rankasti 20.4.)
Kutkuttaisi ryhtyä oikein aktiivisesti kirjoittamaan lukupäiväkirjaa, mutta sitä pitää vielä miettiä. Aika ei riitä!?
- edit - edit -
Mustonen, Enni: Morsiuskesä / maaliskuu 2010
Enni Mustonen: Morsiuskesä
Joo, kuten arvata saattaa; kevyttä, huumoria, romanssia.
Ihan peruskiva kirja, mukavasti vähän nykyaikaistetut kuviot kuitenkin, kun "Maajussille etsittiin morsianta".
Ainakin muhun upposi kuvausryhmän henkilögalleria. Kirjassa oli mielestäni hyvin uskottava miljöö sekä henkilöhahmot, mikä onkin mulle tosi tärkeää nykyään. Tai luulen, että oon tullut vanhemmiten kriittisemmäksi näiden asioiden suhteen. Tästä johtuen mulla välillä jää kirjoja kesken, kun en vaan pysty pitämään sitä uskottavana.
Fantasiakirjat on eri asia, mutta niitäpä en paljon luekaan.
Joo, kuten arvata saattaa; kevyttä, huumoria, romanssia.
Ihan peruskiva kirja, mukavasti vähän nykyaikaistetut kuviot kuitenkin, kun "Maajussille etsittiin morsianta".
Ainakin muhun upposi kuvausryhmän henkilögalleria. Kirjassa oli mielestäni hyvin uskottava miljöö sekä henkilöhahmot, mikä onkin mulle tosi tärkeää nykyään. Tai luulen, että oon tullut vanhemmiten kriittisemmäksi näiden asioiden suhteen. Tästä johtuen mulla välillä jää kirjoja kesken, kun en vaan pysty pitämään sitä uskottavana.
Fantasiakirjat on eri asia, mutta niitäpä en paljon luekaan.
Tiilikka, Elina: Punainen mekko / Maaliskuu 2010
Elina Tiilikka: Punainen mekko
No, aika hurjaa tekstiä. Mutta ei liian roisia, ei mennyt överiksi. Tai se, mikä meni, oli perusteltua - ja uskottavaa.
Äititeema kulkee jännästi mukana. Jotenkin yllättäen, laittoi miettimään, piilikö siinä joku viesti?
Tykkäsin kirjasta.
No, aika hurjaa tekstiä. Mutta ei liian roisia, ei mennyt överiksi. Tai se, mikä meni, oli perusteltua - ja uskottavaa.
Äititeema kulkee jännästi mukana. Jotenkin yllättäen, laittoi miettimään, piilikö siinä joku viesti?
Tykkäsin kirjasta.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Hayden, Torey: Hiljaisuuden lapset / Muistikirja ja kirjapäiväkirja
Kirjavainen on tämän blogin osa. Pitänen tämän kirjapäiväkirjana, josko tulisi edes jonnekin kirjattua ne harvat kirjat, jotka ehdin tai muuten saan aikaiseksi lukea.
Viimeksi tuli luettua Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Toiseen kertaan sen luin, hyvä on kirja.
Tuo Arjan tarina sen sijaan, ei oikein koskettanut, vaikka aihe rankka olikin.
Nyt on kesälukemisena ääneenlukuna menossa perinteinen Anni Swan. Tällä kertaa vuorossa Arnellin perhe. Hauskaa, vanhaa tekstiä, joka tarjoilee pieninä ripauksina ajankuvausta viime vuosisadalta. Esikoinen lukee ääneen ja minä virkkaan taikka kudon.
Ollin oppivuodet, Sara ja Sarri, Iiris rukka ja Pikkupappilassa on jo aiemmin luettu.
Muistikirja olkoon tämä myös ToDo-neuleiden osalta.
Viimeksi tuli luettua Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Toiseen kertaan sen luin, hyvä on kirja.
Tuo Arjan tarina sen sijaan, ei oikein koskettanut, vaikka aihe rankka olikin.
Nyt on kesälukemisena ääneenlukuna menossa perinteinen Anni Swan. Tällä kertaa vuorossa Arnellin perhe. Hauskaa, vanhaa tekstiä, joka tarjoilee pieninä ripauksina ajankuvausta viime vuosisadalta. Esikoinen lukee ääneen ja minä virkkaan taikka kudon.
Ollin oppivuodet, Sara ja Sarri, Iiris rukka ja Pikkupappilassa on jo aiemmin luettu.
Muistikirja olkoon tämä myös ToDo-neuleiden osalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)