keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Moyes, Jojo: Elä rohkeasti

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Still me, 2018

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2018

Luin ~ 3.10.2018



Kuvaus:

”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa.
Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa - etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salaisuuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuuluu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?
Louisa Clark tuli lukijoille tutuksi Jojo Moyesin läpimurtoromaanissa Kerro minulle jotain hyvää ja sen jatko-osassa Jos olisit tässä. Tarinan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.


Kommentti:

Täytyihän tämä kolmaskin osa lukea näin tuoreeltaan. Kohdalle on nyt osunut jokunen kirja tai sarja, jossa uutta puhtia haetaan New Yorkista. Onko se sattumaa vai joku trendi. Mutta raikasta ja reipasta on Jojo Moyesin kerronta. Nyt tämä alkaa jo tuntua kevyemmältä kuin vaikkapa se ensimmäinen osa tätä sarjaa. Mutta eihän se haittaa, kevyt sopii ainakin mulle välipaloina vallan hyvin.
(502 sivua.)

tiistai 25. syyskuuta 2018

Annala, Marko: Paasto

Marko Annala: Paasto

Like Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 24.9.2018



Kuvaus: (takakansi)

Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta.
Eräänä aamuna Matias tunnustaa vaimolleen, että hän on elänyt kymmenen vuotta valheessa. Tunnustus ravistelee hänen elämäänsä perustuksia myöten, ja Matias joutuu punnitsemaan, millaisia uhrauksia rehellisyys itseään kohtaan vaatii. Jos hintana on perheen, työn ja läheisten menettäminen, onko mikään lopulta sen arvoista?
Marko Annalan toinen romaani kertoo uskonkriisinsä kanssa kamppailevasta miehestä, joka uskaltautuu viimeinkin kääntämään katseensa syvälle sisimpäänsä tietämättä kuinka se häntä muuttaisi.


Kommentti:
Tykkäsin tästä. Kaksi edellistä kirjaa olikin olleet vähän takkuista luettavaa, joten oli kiva uppoutua tähän tarinaan ihan kunnolla. Oli kiinnostava aihe ja sympaattinen päähenkilö, juuri mun makuuni pohdintaa ja tapahtumia. Aihe ehkä vähän yllättikin, positiivisesti. Suosittelen!
(284 sivua.)
Kesken jäänyt:
//Jari Tervon aamenen jätin tosiaan lopulta kesken, kun ei se vaan jaksanut kiinnostaa. Luin melkein puoleen väliin. Jotenkin liian näppärää sanailua meikäläisen makuun.
Henkilöissä menin koko ajan sekaisin, ei auttanut kekseliäät nimetkään.
Tykkään lukea murretta silloin kun se kuuluu tarinaan, mutta Aamenessa sekin alkoi ärsyttää. Liikaa murteita. Mutta tosiaan, en lukenut loppuun, joten voi se olla hyväkin kirja. Ei vaan napannut tällä kertaa. //


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Jalonen, Olli: Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Otava, 2018

Luin ~ 16.9.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä saarella käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi.
Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja epävarmuuden ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse.


Kommentti:

Olipa h i d a s kirja lukea. Paljon asiaa ja kirjoitustyyli jäljitteli hyvin mielestäni päähenkilön olemusta. Mutta koska mulla alkoi jo painaa seuraavan kirjan kirjaston palautuspäivä, niin tästä alkoi tulla aikamoista urakoimista. Harkitsin jo sitäkin, että luen sen toisen kirjan välissä, mutta jotenkin vaan tykkään lukea kirjan kerrallaan loppuun.
Ja tämähän oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tarina itsessään.

(461 sivua.)

tiistai 4. syyskuuta 2018

Tyler, Anne: Onnellinen matkamies

Anne Tyler: Onnellinen matkamies

The Accidental Tourist, 1985

Suom. Kristiina Rikman

Otava, 1986

Luin ~ 4.9.2018



Kuvaus: (takakansiteksti)

Anne Tyler ilkamoi kirjassaan elämän naurettavuudella ironisen lämpimästi, hellyyttä unohtamatta. Onnelinen matkamies on traaginen komedia: ilonpidon läpi kuultaa surumielisyys, aito myötätunto ikuista matkamiestä – ihmistä – kohtaan.

Macon Leary kirjoittaa ammatikseen matkaoppaita liikemiehille. Kohderyhmä ei ole järin kiinnostunut kulttuurista tai nähtävyyksistä, vaan haluaa mieluiten selvitä pakollisesta matkastaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Niinpä Macon matkustaa maailman metropoleihin, etsii kotoisimmat ravintolat, amerikkalaisimmat hotellit, testaa vuoteet, kylpyhuoneet ja aamiaispekonin rapeuden. Herra Leary inhoaa matkustamista yhtä paljon kuin rakastaa antimatkaoppaidensa kirjoittamista.
Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen Sarah-vaimo ilmoittaa eroavansa. Maconilta ei mene sormi suuhun tässäkään tilanteessa: perin systemaattisena ihmisenä hän kehittelee mitä omalaatuisimmat menetelmät taloudenpitoonsa. Ainoastaan Edward-koira tuottaa ikävyyksiä, siispä Macon pestaa koirankouluttajaksi Murielin, oudolla tavalla puoleensavetävän nuoren naisen. Yhtäkkiä Macon h uomaa elämässään täysin uusia ilmiöitä, eikä hän ole enää varma, onko Murielin tarkoitus kouluttaa koiraa vai isäntää… Tyler kuvaa pehmeällä huumorilla keski-ikäistä miestä elämänmuutoksen tyrskyissä. Kaikkine erikoisuuksineen – ja ehkä juuri niiden vuoksi – Macon on kuin kuka tahansa mies uuden elämän kynnyksellä. Onnellinen matkamies on kirjoitettu lempeällä kädellä, iloisesti.
Kommentti:

En tiedä, miksi välttämättä halusin lainata näin vanhan kirjan, ajatuksena on kuitenkin tutustua Anne Tyleriin. Ehkä kannattaa lainata joku uudempikin teos häneltä, vaikka olihan tämä sympaattinen tarina.
Tuntui kyllä hetkittäin siltä, kuin olisi palannut tosiaankin tuonne 80-luvulle, joka sinänsä on ihan tuttu aikakausi.

(371 sivua.)

tiistai 28. elokuuta 2018

Nieminen, Veera: Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

Tammi, 2018

Luin ~ 28.8.2018



Kuvaus:

Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Lohtua tuo myös Piipen kotona sitkeästi tassutteleva läpinäkyvä kissa.

Ei Piipe hullu ole. Hän nimeää näkymättömän kissansa Heimoksi, mutta on muuten ihan kunnossa. Tai oli, kunnes Juri lähti. Siihen auttaa Eetu, se mies osaa panostaa! Kun Jurin postilaatikko räjähtää kohti korkeuksia, saattaa kyllä olla ettei entiseen ole paluuta... Silti Piipe ei voi päästää irti. Kosto houkuttaa liikaa, tai ehkä se kirottu Juri?
Avioliittosimulaattorin kirjoittajan huumori puree taas aiheen ytimeen! Nyt aihe on kosto. Tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa.


Kommentti:
No tässä oli totisesti mustaa huumoria. Meno yltyi kyllä aikamoiseksi, mutta ei voi kuin ihailla kirjailijaa, joka saa eri henkilöiden aivoitukset kerrottua niin, että lukija on vähän kaikkien puolella.
Huumorin ja sekoilevien tempausten keskellä mietitään kuitenkin aika syviäkin juttuja ihmissuhteista. Taitavaa kerrontaa, kyllä!
Kaikessa kostonjanossaan Piipe osoittautuu kuitenkin myös sympaattiseksi henkilöksi. Loppuratkaisua odotti kyllä melkoisella kutkutuksella. Vaan enpäs kerrokaan.

(202 sivua.)

maanantai 27. elokuuta 2018

Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

We Should All Be Feminists, 2012

Suom. Sari Karhulahti

Otava, 2017

Luin ~ 27.8.2018


Kuvaus:
”Me kaikki, niin miehet kuin naiset, pystymme parempaan.
”Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan tunnettu kirjailija käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.


Kommenttini:
Tosiaan, tämä oli siis 45-sivuinen essee, perustuu kirjailijan pitämään puheeseen, aiheen voi päätellä nimestä.

Tällainen kirjaksi painettu puhe oli kyllä vähän kuivaa luettavaa. Feminismistäkään ei oikein mitään uutta kuulunut, jotenkin samoja ennenkin kuultuja esimerkkejä naisten huonommista mahdollisuuksista kylläkin. Toki ymmärrän, että afrikkalainen yhteiskunta on kovasti jäljessä länsimaisesta, myös tasa-arvoasioissa. Mutta kun joskus tuntuu, että se tasa-arvo täällä meillä alkaa jo mennä liiallisuuksiinkin.
Naiset alkavat olla kovin miesmäisiä ja miehet vähän naismaisia (anteeksi nyt vaan...) Että minä kyllä tykkään siitä pienestä erosta.

(45 sivua.)

lauantai 25. elokuuta 2018

Koskiniemi, Sisko: Kääntöpuolella lapsuus

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus

Myllylahti, 2015

Luin ~ 25.8.2018



Kuvaus:
Kääntöpuolella lapsuus kertoo Kaijasta, sosiaalityöntekijästä, joka työskentelee keskisuuren suomalaisen kaupungin poliisilaitoksella. Vaikka hänen pääasiallisena vastuualueenaan on lastensuojelu, tuo työ mukanaan ihmisten erilaisista ongelmista johtuvia epätoivoisia tilanteita, joiden ratkaisemisessa auttaa ainoastaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama tukiverkko: sosiaalityöntekijä.
– Niin mielelläni kuin käskisinkin isäsi pois, en sitä voi tehdä. Ainoa, jonka voin sieltä ottaa on lapsi eli sinä. Miikka tyrskähti ääneen. – Miksi mun pitäs lähteä kotoa pois, en minä halua, en minä hakkaa ketään enkä tee siellä kellekään pahaa, ja sehän on minun kotini! Kaija antoi pojan itkeä rauhassa.
Yhteen syksyyn sijoittuvassa tarinassa nousee useissa yhteyksissä esiin lapsen ja äidin välinen suhde ja sen voimakas merkitys riippumatta lapsen iästä. Kirjan sydäntä riipaisevat tapahtumat voisivat olla todellisia ja ne kertovat omaa kieltään paitsi lastensuojelun myös yhteiskunnan nykytilasta.
Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. ”Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä.” Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.


Kommentti:

Aikamoinen lukukokemus. Lainasin ensin kirjailijan toisen teoksen (Ihan tavallinen perhe), mutta halusinkin lukea ensin tämän, kun näkökulma on saman sosiaalityöntekijä Kaijan.
Tuo näkökulma mietitytti. Kirjasta jotenkin huomasi, ettei ollut aivan viimeistelty, siis kirjallisesti. Minut pääsi yllättämään se, miten päähenkilön sävy muuttui matkan varrella todella paljon.
Ensituntuma oli enemmänkin ymmärtävä, hyvin rutinoitunut ammattilainen, mutta tarinan edetessä aika kovia ja työlääntyneitä, väsyneitä piirteitä alkoi nousta esiin. Mutta sekin kyllä kuvasi työn luonnetta, kai siinä on jotenkin pakko kovettaa itsensä, että yleensä pystyy tuota työtä tekemään.
Hyvin tuotiin ilmi myös työn byrokraattiset näkökulmat ja päättäjien kontrolli. Tuotahan se monessa työssä nykyään on, aikaa menee kaikenlaiseen tilastoimiseen ja silti tulosta pitäisi syntyä. Miten ne tulokset tuossakaan työssä mitataan?
Levosta ja työstä irtaantumisesta pitäisi kyllä noin raskaassa työssä huolehtia erityisen tarkasti, koska jos niin ei tee, se alkaa näkyä ja kuulua työn laadussa.

Ei voi olla miettimättä, että kun vaikkapa tämänkin tarinan ihmiset ja perheet ovat muutenkin - syystä tai toisesta - joutuneet todella koville elämässään, tuntuu aika tylyltä, että seuraavaksi heidät kohdataan vihaisesti ja kyllästyneesti. Tämä ei ole arvostelua, itse tuskin pystyisin tuohon työhön ollenkaan.
Silti, niin tehokasta kuin teininäpistelijöiden kovistelu olikin, se tuntui kovin kärjistetyltä. Lempisanontaani käyttäen, kultainen keskitiekin on. Ei tarvitse joko hyväksyä ja hyssytellä kaikkea, mutta ei kai nyt huutaa ja uhkaillakaan tarvitse? Ei ihme, että sossulla on niin ikävä kaiku. Ja silti ihmiset tekevät älyttömän tärkeää ja raskasta työtä, josta suuri hatunnosto!

(239 sivua.)

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Gummerus, 2017

Luin ~ 19.8.2018



Kuvaus:
Talvi koettelee Aanaarin saamelaisperheitä, joista jokaisesta on tapettu isä, veli tai aviomies. Pirkkalaisten verilöylyn jälkeen kyläläiset ovat hajaantuneet, ja Soruia kantaa siitä syyllisyyttä. Hänen näkijänkykynsä voimistuvat, ja hän perii isältään tietäjän osan. Avuntarvitsijoita saapuu kaukaa, kun Soruian nimi kiirii ja alkaa herättää kunnioitusta, pelkoa sekä kateutta. Mutta Soruia ei saa rauhaa, sillä kuolleen Kaukomielen avoimiksi jääneet silmät vainoavat ja hän pelkää miehen palaavan tuonpuoleisesta.
Lopulta pirkkalaiset tulevat, nyt Ruotsin kruunun veronkantajien kanssa, ja ylivaltaa on mahdoton vastustaa. Soruian kyvyt langettavat hänen ylleen epäilyn. Kirkon tuomio noituudesta on ankara.
Päivi Alasalmen aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. Tarinan maaginen huipentuma on sydäntäpakahduttavan kaunis. Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen historiallisten saamelaisromaanien trilogian päätösosa.

Kommentti:

Olipa harvinaista herkkua, luin kerrankin kokonaisen trilogian putkeen!
Uutussarjoissa joutuu odottelemaan seuraavia osia ilmestyväksi. Vanhemmissa sarjoissa, jos ne ovat kovin pitkiä, tekee mieli lukea muita kirjoja väliin. Osittain, ettei tarina ala tökkiä, osittain vaihtelun vuoksi ja joskus tekee mieli säästellä, ettei kiva sarja loppuisi liian äkkiä.
Onhan tämä varsin puhutteleva ja surullinenkin tarina, mutta kauniisti kirjoitettu. Kyllä se sivistyksen, kristinuskon ja verotuksen tulo ja tuominen on ankeaa luettavaa lapinihmisten kannalta.
Oli mielenkiintoinen veto kirjailijalta näyttää ensimmäisessä osassa pilkahdukset kahdesta myöhemmästä ajanjaksosta. Vaikka niihin ei enää myöhemmin palattu, ne jäivät kyllä mieleen ja palautuivat etenkin tässä viimeisessä osassa uudelleen.
Erityismaininta kauniille kirjannimille. <3
(368 sivua.)

perjantai 17. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Gummerus, 2015

Luin ~ 17.8.2018



Kuvaus: (takakansi)
Pajulinnun huuto jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun, tarinaa 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi.

Kommentti:

Ajattelin, että tässä kirjassa jatkuisivat nuo kaikki ensimmäisen osan kolme tarinaa, mutta nyt keskityttiin vain ensimmäiseen, Soruian tarinaan. Kunnon historiallista kerrontaa, arkikuvausta, rakkautta, perhe-elämää, mutta myös mustasukkaisuutta, vihanpitoa, taistelua. Taistelu käydään sekä kruunun verojen että kristinuskon puolesta ja saamelaiset ovat kovin heikoilla pirkkalaisten miekkoja vastaan. (286 sivua.)

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Gummerus, 2013

Luin ~ 15.8.2018




Kuvaus:

Joenjoen laulu on saamelaisten tarina, joka kulkee kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Kun saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen, hän päättää, että mies on hänelle annettu. Hän vie miehen kotaansa ja parantaa tämän. Kaukomieli on Soruiasta riippuvainen, ja heidän välilleen syntyy side, jota saamelaisyhteisö ei katso hyvällä. Soruia joutuu valitsemaan miehen ja omiensa välillä.
> 1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
> Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?

Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.


Kommentti:

Erikoinen yhdistelmä tarinoita. Lestadiuksen osuuteen oli ehkä hankalinta "uskoa",kuten aina, kun mennään oikeasti eläneen ihmisen nahkoihin.
Mielenkiintoisia tarinoita kaikki kolme, kirja on 1. osa trilogiasta ja mullahan on jo toinenkin osa lainassa. Kiinnostuksella odotan, miten tarina jatkuu ja tällä kertaa taidan tosiaan lukea koko sarjan putkeen.
(306 sivua.)

lauantai 11. elokuuta 2018

Márai, Sándor: Kynttilät palavat loppuun

Sándor Márai: Kynttilät palavat loppuun

A Gyertyak Csonkig Egnek, Unkari, 1942

Suom. Tuomo Lahdelma

Atena Kustannus Oy, 2001

Luin ~11.8.2018



Kuvaus:

Kynttilät palavat loppuun -romaani kertoo yhden yön kestävästä keskustelusta, jota päähenkilö - vanha kenraali - on odottanut 41 vuotta.
Polttopisteeseen nousevat kysymykset syyllisyydestä ja ystävyydestä, mahdollisuudesta todelliseen kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Márai kertoo lämpimän koskettavasti ja samalla tarkkanäköisesti vanhan miehen katkeruudesta. Márain runsaassa, tummasävyisessä teoksessa henkilöiden taustaksi hahmottuu nostalgisesti nähty mennyt maailma, ylhäistön rappeutuvat, pölyiset kartanot.

Kommentti

Vanhanaikainen kirja, vanhan maailman kuvausta. Samalla ihmisyyden kuvausta.

maanantai 6. elokuuta 2018

Medberg, Sara: Holhokki

Sara Medberg: Holhokki

alkuteos Myndlingen, 2015

suom. Sara Medberg !

Books on Demand GmbH, 2015

Luin ~ 6.8.2018



Kuvaus: (takakansi)
Orpo neiti Desideria Sparw, joka asuu rauhallisessa kartanossa Pohjanmaalla, on kauhuissaan kun hänen uusi aristokraattinen holhoojansa Tukholmasta ilmestyy paikalle. Kreivi Dominic Lindswärd ei lainkaan pidä holhokkinsa itsenäistymispyrkimyksistä, pelkkä ajatus riippumattomasta naisesta on järkyttävä!

Hänen armonsa haluaa mieluummin kasvattaa Desideriasta nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka ajan kuluessa menee hyviin naimisiin. Päähenkilöt tempautuvat mukaan seikkailuun, joka kiidättää heidät kustavilaisen ajan Suomen ja Ruotsin ylellisten tanssiaissalien ja salaperäisten linnojen halki. Mutta kumpi heistä saa tahtonsa läpi?
Romantiikkaa ja jännitystä Jane Austenin ajan Suomessa ja Ruotsissa. - Kirjailija Sara Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija. Hänen romaaninsa käsittelevät Medbergin tulevan väitöskirjan tutkimusaihetta - tyttöjen kasvatusta 1700- ja 1800-luvuilla - kaunokirjallisesta näkökulmasta.


Kommentti:

No nyt meni kyllä keveys jo överiksi meikäläisenkin mittapuulla. Luin sen Kultaportin kaunottaret ja sitten huomasin, että Medbergillä on pari aikaisempaakin teosta. Tässä oli chick lit ja Jane Austen-romantiikka jotenkin sekoitettu keskenään. Lisäksi vähäsen hämmentää se, että Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija (tai on ollut 2015), mutta poikkeuksena moniin muihin historiallisiin kirjoihin tässä oli todella vähän kristillistä tai muuten kirkkoon ja uskontoon liittyvää. Jotenkin olen ajatellut, että uskonnollisuus kyllä kuului siihen maailman aikaan paljon enemmän ihmisten elämään, mutta tässä tuli vaikutelma, että se aihepiiri oli varta vasten jätetty lähes kokonaan ulkopuolelle.
Kirja tuntui hiukan keskentekoiselta, aina ei tiennyt, oliko juonihyppäys tehty tarkoituksella vaiko vahingossa. Ja ainakin yksi kohtaus mielestäni ei ajallisesti täsmännyt. Tapahtumista kerrottiin kuin ne olisivat tapahtuneet heti seuraavana päivänä edellisestä kohtauksesta, vaikka tekstissä mielestäni sanottiin, että oli kulunut muutama päivä (tai jopa viikko) edellisistä tapahtumista.
Monet (yliampuvat) kuvailut tuntuivat myös hieman päälleliimatuilta, kuin kirjailija olisi käynyt tekstiä läpi ja päättänyt lisätä joka lukuun vielä pari sivua romanttisia asukuvailuja. Juonessa oli kyllä hauskasti (= perinteisesti) sekä romantiikkaa että dekkarinkin aineksia, mutta hieman keskeneräinen mielikuva tästä jäi. Tai ehkä sellainen mielikuva, että kirjailija oli vähän kieli poskessa päättänyt vetää kaiken, nimeä myöten, oikein överiksi - ja katsoa, meneekö sellainen läpi? Sääli sinänsä, koska asetelma oli ihan herkullinen.
(514 sivua.)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

LaCour, Nina: Välimatkoja

Nina LaCour: Välimatkoja

alkuteos: We Are Okay, 2017

Suom. Leena Ojalatva

Karisto, 2018

Luin ~ 26.7.2018



Kuvaus:
Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun.
Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti.

Nina LaCourin Välimatkoja on riipaiseva ja intiimi kuvaus nuoruudesta ja surun jättämistä arvista. Ankean New Yorkin talven ja värikylläisen San Franciscon kontrasti heijastelee taidokkaasti nuoren päähenkilön sisäistä elämää. Teos on hiljainen, mutta vaikuttava kirjallinen helmi nuorille lukijoille.


Kommentti:
Hieno kirja, suosittelen!!
(232 sivua.)

Hashemzadeh Bonde, Golnaz: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

alkuteos: Det var vi, 2017

Suom. Jaana Nikula

Otava, 2018

Luin ~ 25.7.2018



Kuvaus:
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpää vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys!
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta.
Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea, riidat ja väärinymmärrykset hallitsevat. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.

Ylistetty romaani on kuvaus kirvelevästä äidinrakkaudesta ja sammumattomasta tulevaisuuden toivosta.


Kommentti:

Voi, tämä oli hieno kirja. Karua kuvausta ja paljon pinnan alla olevaa. Minut ainakin jätti miettimään monia asioita. Miten kukaan koskaan selviää tuollaisista kokemuksista. Tavallaanhan Nahid ei myöskään koskaan selvinnyt.
Miten estää vihan ja katkeruuden ja syyllisyydentunnon (siitähän tässä lopulta oli kysymys?!) jatkuminen ja siirtyminen seuraaville sukupolville? Kas siinä kysymyksiä ja haasteita - isommassa ja pienemmässä mittakaavassa! (224 sivua.)

Fried, Hedi: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Hedi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen, 2017

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava, 2018



Kuvaus:
Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen

Kommentti:

Taasko kirja holokaustista. Kirjan esipuheessa Sofi Oksanen tiivistää kuten Hedi Fried itse tässä pienessä, mutta tärkeässä kirjassaan asian. Meidän täytyy puhua, jotta tämä historia ei toistuisi. ja siltihän keskitysleirejä on tälläkin hetkellä.
Kirja oli lainassa pitkään, mutta puolustaudun sillä, että minun lisäkseni kirjan luki pari nuorempaakin henkilöä. Tärkeä!

Burgos, Elisabeth (toim.): Nimeni on Rigoberta

Elisabeth Burgos (toim.): Nimeni on Rigoberta

alkuperäteos Me llamo Rigoberta Menchu, 1983

Suom. Anita Mikkonen

Kääntöpiiri, 1999

Luin ~ 23.7.2018



Kuvaus:
Guatemalassa, Keski-Amerikassa syntynyt Rigoberta Menchú kertoo yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elämätarinansa köyhästä ja syrjitystä intiaanitytöstä maailmankuuluksi kansanjohtajaksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Rigoberta kuvaa heimonsa perinteisiä tapoja ja uskomuksia, mutta kertoo myös sorrosta, joka kohdistuu Guatemalan intiaanivähemmistöön. Kirjan on toimittanut ranskalais-venezuelalainen kansantieteilijä Elisabeth Burgos.


Kommentti:
Tämä oli vaikea kirja lukea, koska selvästi ei ollut kirjailijan kirjoittama. Kansatieteilijä Burgos on kirjoittanut puhtaaksi Rigobertan nauhalle kertomat asiat, jonkin verran varmaan karsinut ja jäsennellytkin. Silti tarinassa oli turhan paljon toistoa ja puheenomaisuutta, joka ei oikein tällä kertaa palvellut kerrontaa.
Oli tietenkin todella mielenkiintoista luettavaa, paketti vain kovin hajanainen ja vanhahtavakin. Ja minä siis tykkään lukea vanhojakin tekstejä...
Tämä antoi kyllä kunnon tietopaketin Guatemalan intiaanien sorrosta ja vapaustaistelusta.
(353 sivua.)

Moilanen, Usko: Unohdettu kylä

Usko Moilanen: Unohdettu kylä

Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1961

Luin: ~ 18.7.2018



Kuvaus:

Kommentti

(124 sivua.)

Salminen, Sally: Katriina

Sally Salminen: Katriina

alkuteos: Katrina, 1936

Suom. Aukusti Simojoki

Otava, 1994 (15. painos)

Luin ~ 17.7.2018



Kuvaus:
Pohjalaistyttö Katriina muuttaa sokeasti rakastuneena Ahvenanmaalle merimies Johanin vaimoksi. Sulavakielinen mies osoittautuu kuitenkin mitättömäksi tyhjäntoimittajaksi. Luvattua herrastaloa ei ole, vain puuton, tuulten pieksemä luoto ja sillä kurja tönö.
Ylpeä ja vahva Katriina ottaa kuitenkin haasteen vastaan. Elämä meren ja mahtavien saarelaisten puristuksessa on miltei liiankin ankaraa, mutta murtumatta Katriina taistelee perheensä ja muiden vähäväkisten puolesta.


Kommentti:
Luulin lukeneeni tämän kirjan ennenkin, mutta enpä sitten varmaan ollutkaan. Tämähän on nyt nosteessa, kun (Finlandia-) Juha Hurme on tehnyt uuden suomennoksen. Tykkään näistä vanhan tyylin kirjoista, etenkin ahvenanmaalaisista, joten päätin lukea ensin vanhan käännöksen ja vaikka ensi kesänä sitten sen uuden. Tarina kestää kyllä useammankin lukukerran. Vakavaa ajankuvaa, painavaa asiaa. Oli tietysti erityistä lukea tämä tarina oman Ahvenanmaaloman ensi kirjaksi. Lisää Sally Salmista varaukseen!
(422 sivua.)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kemelman, Harry: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Harry Kemelman: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Friday the Rabbi Slept Late, 1964

Suom. Seere Salminen

Weilin + Göös, 1965

Luin ~ 15.7.2018



Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)


Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.

(222 sivua.)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kinsella, Sophie: Kuka on pomo

Sophie Kinsella: Kuka on pomo

My Not So Perfect Life, 2017

Suom. Kaisa Kattelus

WSOY, 2017



Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.

Kommentti:

Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)

Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan

Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan

I Heard the Owl Call My Name, 1967

Suom. Risto Lehmusoksa

Gummerus, 1995 (4. painos)

Luin ~ 7.7.2018



Kuvaus:

Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.

Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)


Kommentti

Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.

(179 sivua.)

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Hakalahti, Niina: Lumilinna

Niina Hakalahti: Lumilinna

Karisto, 2016

Luin ~ 2.7.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.

Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.

Kommentti:

(223 sivua.)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kim, Eunsun: Pohjois-Korea

Eunsun Kim ja Sébastien Falletti: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012

Suom. Pirjo Thorel

Siltala, Bookwell, 2014

Luin ~ 30.6.2018



Kuvaus:

Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.



Kommentti:


Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.

(196 sivua.)

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Stay With Me, 2018?

Suom. Heli Naski

Atena Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.6.2018



Kuvaus: (kansiteksti)

Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.


Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!

(300 sivua.)

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Tyler, Anne: Äkäpussi

Anne Tyler: Äkäpussi

Vinegar Girl, 2016

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga kustannus, 2018

Luin ~ 22.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Äkäpussi on 29-vuotias Kate Battista. Hän asuu söpön pikkusiskonsa ja hajamielisen isänsä kanssa sen jälkeen, kun on saanut potkut yliopistolta haukuttuaan kasvitieteen professoria idiootiksi.
Sosiaalisesti taitamaton Kate työskentelee nyt avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhempia ja saa hallinnon suunniltaan kaunistelemattomilla mielipiteillään.
Sitten Katen tutkijaisä tekee yllättävän ehdotuksen. Hän toivoo tyttärensä naivan ulkomaalaisen tutkimusapulaisensa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhennuttua. Siitähän soppa syntyy ja Äkäpussi vie lukijaa kuin pässiä lieassa lempeän huumorin keinoin.
Tylerin Kate on fiksu nuori nainen, mutta siinä mielessä hankala ja jopa vaarallinen, ettei hän piittaa siitä, viihtyvätkö ihmiset hänen seurassaan tai tuntevatko oloaan turvalliseksi.
Miten naimakaupan ja Katen käy, sen jätämme suosiolla lukijoiden löydettäväksi.
Tämä kirja kuuluu sarjaan, jossa 8 Shakespearen näytelmää kirjoitetaan uusiksi. Nykyversio, siis.
Kommentti:

Erikoinen idea: Shakespearen näytelmät kirjoitetaan uusiksi. Idea toimii tietysti parhaiten, jos tuntee nuo näytelmien alkuperäversiot.
Tämän kirjan alku oli aika hulvaton, oikein odotin, että pääsen lukemaan loppuratkaisun. Mutta kirjan imu jotenkin lopahti (ainakin omalla kohdallani) vähän kesken. Tai tuntui jotenkin siltä kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada tarina oiottua loppuun. Harmi, koska asetelmassa olisi sinänsä ollut aineksia enempäänkin.
En oikein muista, olenko lukenut Anne Tyleria aikaisemmin, joten nyt on hyvä syy tutustua hänen "omaan" tuotantoonsa.

(229 sivua.)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Leinonen, Tarja: Koti koivun alla

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Karisto, 2018

Luin ~ 20.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Radiossa soi Matin ja Tepon Kissankultaa, asuntovaunussa luetaan salavihkaa Angelika-romaaneja ja presidentti Kekkosen terveydentilasta liikkuu ristiriitaisia huhuja. Kainuulaisella maaseudulla yritetään kaikin keinoin salata kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen isältä esikoisen, pian seitsentoistavuotiaan Seijan harha-askel, joka alkaa jo näkyä päällepäin.
Vaikka tytär on luopunut uskosta, ympäröivä yhteisö kahlitsee, eikä valkoisella Chevroletilla kaahaileva tuleva isäkään ole vielä valmis asettumaan aloilleen. Onneksi perheenpää lähtee syksyn tullen Kostamukseen töihin, ja suruttomien pohjalaisenojen vierailukin kirkastaa arkea. Mutta Seijan on silti löydettävä lapselleen turvallisempi paikka tulla maailmaan kuin asuntovaunu pihan laidalla.
Koti koivun alla on rehevä ja intensiivinen romaani nuorista ihmisistä lahkoliikkeen elämää ohjailevassa otteessa. Tarinaa syventää muheva pohjoinen paikallisväri, ja kirjailijan omakohtaiset kokemukset lujittavat tapahtumat eletyiksi ja koetuiksi.


Kommentti:
Tästä kirjasta tykkäsin todella. Aikakausi tuntui tutulta ja kerronta oli sujuvaa. Erityisen kivalta tuntuu silloin, kun sujuvan juonen ja kerronnan lisäksi, rivien välistä löytyy monenlaista pohdittavaa ja oivallettavaa. Tässä kirjassa niitä oli. Henkilöt ottavat kantaa asioihin joskus myös ottamatta kantaa. :)
Aina ei tarinalla edes tarvitse olla täydellistä loppua. Kyllä, haluan lukea lisää Tarja Leinosta.
(244 sivua.)

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Meretmaa, Anne: Kosketettu

Anne Meretmaa: Kosketettu

BoD - Books on Demand Helsinki, 2017

Luin ~ 18.6.2018



Kuvaus:
Kosketettu kertoo yhtäältä parikymppisen Elinan kipeän kasvutarinan, joka alkaa, kun hän lähtee tapaamaan delhiläistä Facebook-kaveriaan Alohaa.
Toisaalta se on myös samassa koneessa samaan kaupunkiin lentävien viisikymppisten Meritin ja Garryn tarina.
Se on tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Siitä, miten tyttökauppa ravistelee Aasiaa.
Romaani väläyttää esiin delhiläisen turvatalon ja nepalilaisen kuntoutuskeskuksen naiset, joiden sareissa liehuvat aistikkaat sävyt ja ikiaikaisten uskontojen, kulttuurien ja kohtalonuskon ristiriitaiset kuviot.


Kommentti:

Hyvä kirja tärkeästä ja vakavasta aiheesta. Hyvin kirjoitettu, koska antoi monipuolisen kuvan ja osuvasti myös nosti esiin suomalaisen (länsimaisen) ja intialaisen tai nepalilaisen taustan vaikutukset juuri naisten ja tyttöjen elämään. Myös siihen, miten ihmiset taustansa vuoksi suhtautuvat naisten kohteluun ja yleensäkin kohtaloonsa niin eri tavoin.
Paikoitellen kirjassa hieman häiritsi lievä opettajamaisuus. Hetkittäin tuli tunne, että kirjoittaja ei ehkä aina uskonut lukijan itsekin ymmärtävän asiayhteyksiä, vaan päähenkilöiden johtopäätökset tai ajatukset kirjoitettiin kovin seikkaperäisesti auki.
Tästä syystä ja ehkä vähän juonen ennalta-arvattavuudenkin takia luokittelisin kirjan nuortenkirjaksi - kylläkin oikein hyväksi sellaiseksi.

Suosittelen lukemaan.

(298 sivua.)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Keyes, Marian: Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä

The Break, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Tammi, 2018

Luin ~ 13.6.2018



Kuvaus: (Kustantajan)

Marian Keyesin riemastuttava romaani rakkaudesta ja keski-iän kriisistä.

Amyn aviomies ei aio jättää vaimoaan. Hän vain haluaa tauon. Aikalisän. Mutta mitä Amy haluaa?
Hugh ja Amy ovat olleet yhdessä 18 vuotta, ja he ovat kuin mikä tahansa nelikymppinen pariskunta, jolla on paljon töitä ja iso perhe. He rakastavat toisiaan, ehdottomasti. Siksi Amy järkyttyy sydänjuuriaan myöten, kun Hugh ilmoittaa tarvitsevansa aikalisän. Vain kymmenen päivää myöhemmin Hugh on häipynyt, ja Amysta on tullut – niin, mikä? Jos häntä ei suorastaan ole jätetty, niin eikö hänkin ole tauolla? Aikalisä on rehellinen ja riemastuttava romaani siitä, mitä keski-ikä voi tuoda tullessaan: kyyneleitä, luvallista ja luvatonta rakkautta, reppureissausta Aasiassa, hulluja sukulaisia.


Kommentti:

(640 sivua.)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Strayed, Cheryl: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail, 2012

Suom. Kirsi Luoma

LIKE Kustannus Oy, 2013

Luin ~ 6.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Sisukas nainen vastaan villi erämää
Cheryl on tottunut elämään eri lailla kuin muut. Hänen perheensä on kasvattanut itse ruokansa ja elänyt hyvin maanläheistä elämää aina siihen saakka, kun perheen äiti menehtyy keuhkosyöpään 45-vuotiaana. Vahvat perhesiteet katkeavat, ja 22-vuotias Cheryl jää ajelehtimaan tyhjän päälle.
Nähdessään mainoksen Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvasta ­Pacific Crest Trailin vaellusreitistä hän tekee elämänsä impulsiivisimman päätöksen. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain hirviömäisiin mittoihin paisunut rinkkansa.
Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivizsen eteerisistä iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen. Kuitenkin kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu, eikä hän jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta.


Kommentti:

Tämä tarina on vaikuttava sekä kirjana että elokuvana.
(408 s.)

perjantai 25. toukokuuta 2018

Lundberg, Sofia: Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Den röda adressboken, 2017

Suom. Tuula Kojo

Otava, 2018

Luin ~ 25.5.2018


Kuvaus:
(Otava)
90-vuotiaan Doriksen uskomattomat elämänvaiheet avautuvat vanhan punaisen osoitekirjan myötä. Tunteisiin vetoava kertomus hurmaa lukijat ympäri maailmaa.

Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa, ja hiljaisten päivien kulkua rytmittävät kotiavustajien käynnit ja Skype-puhelut sukulaistyttö Jennyn kanssa. Punaiseen, isältään 1928 saamaansa osoitekirjaan Doris on merkinnyt elämänsä tärkeät henkilöt.
Hän alkaa kirjoittaa kohtaamisistaan ja kokemuksistaan Jennylle. Doris on elänyt uskomattoman rikkaan ja järkyttävän elämän lähdettyään 13-vuotiaana maailmalle. Sille tielle hän jäi, ensin Tukholmaan, sitten Pariisiin ja New Yorkiin. Edessä oli työn ja sodan vuodet, rakkautta ja seikkailuja.

Kommentti

Tätä kirjaa suositeltiin vähän siellä ja täällä, joten varasinpa minäkin kirjastosta. Aluksi en oikein päässyt kirjaan sisälle, mutta se varmaan johtui siitä, että luin kirjaa vain pari sivua kerrallaan ja aina viimeiseksi illalla väsyneenä.
Tänään vihdoin aloin lukea kirjaa yhteen menoon ja sehän veikin sitten mukanaan. Ihana tarina ja yhteen menoon luettuna pysyi vallan hyvin kasassakin. Lyhyinä pätkinä lukiessa ajasta toiseen hyppiminen jätti henkilöt kovin etäisiksi.

(316 sivua.)

tiistai 15. toukokuuta 2018

Medberg, Sara: Kultaportin kaunottaret

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

Otava, 2018

Luin ~ 15.5.2018



Kuvaus: (kustantajan esittely)

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin.
19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.
Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.


Kommentti:
No tykkäsin! Ihana romanttinen tarina pikkuisen uusilla mausteilla. Tässä oli kivassa romanttisessa paketissa hyvät henkilöt, hauskaa humoristista kerrontaa, terävänäköistä ajankuvausta sekä tietenkin ripauksena naisasiaa. Kevyttä, mutta ah, niin ihanaa! Malttamattomana ahmin eteenpäin, joten loppuihan se vähän liian nopeasti. Virkistävää.

(445 sivua.)

lauantai 12. toukokuuta 2018

Annala, Marko: Värityskirja

Marko Annala: Värityskirja

Like Kustannus Oy, 2017

Luin ~ 12.5.2018



Kuvaus ( kustantajan esittely)

Kertomus kasvusta, kivusta, isyydestä ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta

Ymmärrän varmaan toden teolla, millaista oli olla isänä minulle, vasta kun omat lapseni toistavat samat virheet. Aikuisuuden kynnyksellä viestikapulaa siirrettäessä kapulan kuuluu poltella sormissa. Se on koko juoksun dramaattisin vaihe. Kukaan kantajista ei tiedä, lähteekö hän ankkurimatkalle vai siirtääkö vain kapulaa eteenpäin.

Värityskirja on tekijänsä omiin kokemuksiin perustuva, raadollisen rehellinen romaani, joka kuvaa tavallista elämää epätavallisissa puitteissa. Se on tarina minuudesta ja siitä, kuinka maailma voi kadottaa värinsä.
Marko Annalan esikoisromaani valittiin Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, ja teos huomioitiin myös Vuoden rockteko -palkintoehdokkuudella.


Kommentti:

Lukekaa tämä! Hieno kirja. Rehellinen, hyvin kirjoitettu kirja masennuksesta ja elämästä.

Me naiset -lehden juttu. (202 sivua).
Kirkko ja kaupunki.

Tätä ennen kesken jäi: Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Kirja jäi kesken, koska oli hidas luettava ja kirjaston varausjono kovin pitkä. Luen ehkä myöhemmin loppuun, olen nyt varausjonossa sijalla 98.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Shafak, Elif: Eevan kolme tytärtä

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

Three Daughters of Eve, 2016

Suom. Sari Karhulahti

Gummerus, 2018

Luin ~ 23.4.2018



Kuvaus (kustantajan)

Peri kasvaa Istanbulissa seuraten hämmentyneenä isänsä yksinäisen sekularismin ja äitinsä islamilaisen uskonnollisuuden yhteentörmäystä. Opiskeluvuosinaan Oxfordissa Peri tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton: Shirin on syntinen, Mona uskova ja Peri epävarma.
Perin elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin, elävän legendan, joka opettaa seminaareissaan jumalasta. Azur ei ole teisti eikä ateisti vaan kutsuu omaa linjaansa kolmanneksi poluksi. Mutta onko Azur radikaali humanisti, joka voi tarjota uuden rauhanomaisen ja kaikenkattavan lähestymistavan, vai onko hän pohjimmiltaan turmeltunut sielu?
Perin elämän kautta Elif Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.

Kommentti:

Olipas monenlaista asiaa, isoja aihepiirejä ja silti melkoisen hyvin koossa pysyvä juoni. Salaisuuksia ja yllätyksiä paljastui matkan varrella enemmänkin kuin etukäteen arvasi. Tykkäsin siitä, ettei niitä liikaa ennakoitu. ( Kun joskus tuntuu, että kirjailija liian monta kertaa alleviivaa jotain suurta ja kamalaa yllätystä, joka on tulossa - eikä se sitten niin enää yllätykseltä tunnukaan.)
Tämä kirja oli kyllä jännä yhdistelmä vakavia ja isoja aiheita ja tavallaan kuitenkin kevyttä kerrontaa. Tykkäsin!
(484 sivua.)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Hirvisaari, Laila: Hiljaisuus

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Otava, 2016

Luin ~ 15.4.2018



Kuvaus:
Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista.

Eletään sodanjälkeistä aikaa pienessä kylässä lähellä itärajaa. Inga on luokan kummajainen. Isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon ja on kiinnostunut avaruuden ilmiöistä, mutta on lakannut puhumasta ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Esiliinantaskuvihko täyttyy kysymyksistä ja vastauksista.
Opettajalta ei riitä ymmärrystä, luokkatoverit pilkkaavat Nilkku-Inkuksi. Päiväkirja ja mielikuvitusmaailma ovat tytön pakopaikka ja pelastus. Kesävieraaksi saapunut poika lohduttaa ja auttaa viimein kohtaamaan menneisyyden kauhut.
Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt tarina saa yllättävän lopun.


Kommentti:

Nuoruuden ajan tärkeä kirjailija, Laila (Hietamies) Hirvisaari. En ole aikoihin lukenut hänen kirjojaan, ne tätä edeltävät Venäjän hoviin liittyvät eivät jotenkin oikein iskeneet.
Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka kirjan sävy onkin kovin alakuloinen. Hienosti Hirvisaari on mielestäni tavoittanut ajan tavat ja kielenkin, ei ainakaan itselläni särähtänyt korvaan.
(239 sivua.)

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Lintunen, Maritta: Stella

Maritta Lintunen: Stella

WSOY, 2018

Luin ~ 10.4.2018



Kuvaus:
Ole varovainen. Hyvää tarkoittavan ihmisen tahto voi olla lujempi kuin sinun tahtosi.
Liisa muuttaa Helsinkiin kesäksi ja vuokraa huoneen entisen laulajattaren luota. Kesä venyy vuosiksi, vanha diiva kutoo tytön ympärille seitin eikä paluuta entiseen ole.
Stella on romaani syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuuden armosta ja taakasta. Mutta mitä tapahtuu, jos muut päättävät puolestasi?
Liisa on sairaanhoitaja, joka kirjoitti nuorena intohimoisesti runoja. Juri lääkäri, josta piti tulla pianisti. Vasta myöhemmin selviää, miksi Liisa myi pianon ja lopetti pojan soittotunnit tältä kysymättä.
Sattumalta Juri pääsee säestämään mezzosopraanoa, jolla on ihmeellinen ääni ja tulkintakyky. Intohimo syttyy uudelleen.

Kommentti:

Jännä juttu, tässäkin kirjassa oli musiikkiteema vahvana ja ihan aiheenakin, mutta mieleen tuli välillä Viktor Stanislaus, jonka äskettäin luin. Onko tämä musiikkitermien käyttö nyt trendi vaiko sattumalta olen lukenut näitä...
Mielenkiintoinen tarina ja mielenkiintoisia henkilöitä. Pidin tästä kirjasta lukiessa, mutta lopulta henkilöt jäivät hieman etäisiksi. Toisaalta olen lukenut nyt niin monta koskettavaa kirjaa peräkkäin, että ehkä en vaan pysty koko ajan täysillä eläytymään kaikkiin tarinoihin?
Tykkäsin erityisesti siitä, että musiikkiosuudet olivat luotettavan asiallisia ja tarinaan saumattomasti liittyviä, eivät mitään päälleliimattuja juttuja.

(315 sivua.)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Björkstam, Ulrika: Nouse nyt

Ulrika Björkstam: Nouse nyt: kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta

WSOY, 2018

Luin ~ 4.4.2018



Kuvaus:
Inspiroiva tositarina selviytymisestä ja elämän merkityksellisyydestä.
Kuvittele että päällesi tippuisi lentokone, kasvosi ja koko kehosi iho palaisivat, menettäisit työkykysi ja avioliittosi kariutuisi. Miten selviäisit?
Marraskuussa 2008 putoava suihkukone syöksyi suomalaisen Ulrika Björkstamin päälle. Onnettomuus mullisti työlleen omistautuneen nuoren naisen elämän raa'alla tavalla. Elintärkeäksi muodostui löytää vastaus kahteen kysymykseen: Miten löytää voimia selviytymiseen? Mikä on se elämä, jota haluaa elää.
Nouse nyt kertoo Björkstamin tarinan uskomattoman onnettomuuden kauhuista ja läpi raastavien hoitojen. Toivon ja epätoivon vuorotellessa hän huomasi, että vaikeista asioista selvitäkseen ei tarvitse olla sankari: meissä kaikissa on voima selviytyä. Nouse nyt.


Kommentti:
Tämän kirjan luin melkein yhdellä istumalla. Kirja kuvaa Ulrika Björkstamin kokeman onnettomuuden ja siitä toipumisen, mutta kirjoittaja pohtii asioita syvemminkin ja tekee teräviä ja mielenkiintoisia huomiota monista asioista.
Mieleeni jäi erityisesti kohta sivulta 245 liittyen siihen, miten paljon ympäristön ja etenkin läheisten ihmisten suhtautuminen vaikuttaa. Ulrika Björkstam kertoo, että hänen läheisensä näkevät hänessä reippaan ja rohkean naisen, selviytyjän, ja sen roolin he hänelle myös antavat.
Tämä on todella mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista, kuten moni muukin kirjassa esiin nouseva asia.

(En tietenkään voinut välttyä joissain kohdissa palauttamasta mieleeni moman tyttäremme tilannetta liikenneonnettomuuden jälkeen v. 2013.)

Hurjasta aiheestaan huolimatta koskettava, rohkaiseva kirja!

(316 sivua.)

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Heinonen, Henna Helmi: Pala omaa taivasta

Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta

Tammi, 2018

Luin ~ 2.4.2018



Kuvaus:

Kolme elämää: kuin kolme eri maailmaa. Laura, Ansku ja Joanna: äkkirikas, kovaosainen ja bättre folkia. Jokainen on hukassa. Jokainen yllättää ja koskettaa niin syvältä, että lukijaa huimaa.
Lauran elämä on bisnestä. Jos yrityskauppa toteutuu, hän on miljoonan rikkaampi! Mutta samppanja ei kuplikaan ja Pete jättää. Ehkä maaseudulta saa sisältöä elämään?

Ansku on sidottu osaansa. Kun kierros vanhusten kotihoidossa on ohi, kotona odottaa saamaton mies ja lapsi, jota on vaikea rakastaa. Aika on pakkautunut kerroksiksi eikä Ansku muuksi muutu.

Joannan elämä on kulissia. Tärkeintä on, mitä muut ajattelevat. Kunnes oma tytär on liian lukossa. Kun kulissin työntää itse nurin, se rojahtaa kunnolla.

On yhä aavistus toivosta.



Kommentti:

Tässä taas yksi todella hieno kirja. Kolme tarinaa, kolme erilaista naista. Vaan ovatko he niin erilaisia sittenkään?

Uskomattomat toisiinsa hieman limittyvät tarinat. Karusta ja paikoin rajustakin kerronnasta huolimatta tämä kirja ei ollut lopulta synkkä. Aloin kyllä elää mukana jokaisen naisen kohtaloa ja tietenkin toivoa heille kaikkea hyvää. Suosittelen lämpimästi.
Vaikka kerronta hyppäsi päähenkilöstä toiseen, he erottuivat toisistaan niin selkeästi, että kertaakaan en pudonnut kärryiltä. Usein jäin kyllä kaipaamaan edellistä henkilöä. (P.s. Pienesti hämmennyin kun lopussa pienen pojan nimi oli Onni. Häntä oli siihen asti koko ajan kutsuttu pojaksi.)
Kiitos Henna Helmi Heinoselle tästä kirjasta!
edit. 4.4.2018: Etenkin Ansku ratkaisuineen jää mieleen pitemmäksikin aikaa. Mietin myös sitä, että kun myötäelän hänen tarinaansa, en oikein pysty tuomitsemaan häntä. Hyväksynkö siis hänen ratkaisunsa? (552 sivua.)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ahokumpu, Anna-Liisa: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus, 2018

Luin ~ 25.3.2018



Kuvaus: (kirjan takakannesta)

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön: harvinaisen perhosen, joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin alati kovenee: mitä tapahtui isälle keväällä 1942? Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin.

Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä – eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta.


Kommentti

Jälleen hieno kirja, jälleen hyvä esikoiskirja. Onpa tässä ollut hyvien kirjojen putki! Erilaisia ja monella tavalla mielenkiintoisia lukumatkoja. Tästäkin kirjasta tykkäsin oikein paljon. Pienesta koostaan huolimatta ihan täysi tarina.
(175 sivua.)

torstai 22. maaliskuuta 2018

Green, John: Kilpikonnan kuorella

John Green: Kilpikonnan kuorella

Turtles All the Way Down, 2017

Suom. Helene Bützow

WSOY, 2017

Luin ~ 22.3.2018



Kuvaus:

16-vuotias Aza alkaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteeriä vastahakoisesti. Luvattu sadan tuhannen dollarin palkkio ja parhaan ystävän innostus vetävät Azan kuitenkin mukaan tutkimuksiin. Vetovoimaa löytyy myös miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.

Aza tekee parhaansa. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä. John Greenin viidettä romaania on odotettu kauan, ja nyt se on täällä! Tähtiin kirjoitetun virheen tekijän uutuus on mukaansa imaiseva ja kirkas kertomus pakko-oireista ja sinnikkyydestä, rakkaudesta ja elämänpituisen ystävyyden voimasta.

Kommentti:

Peukkua tälle kirjalle! Tätä voisin ehkä suositella myös nuortenkirjaosastolle.
(264 sivua.)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Oksanen, Kimmo: Ohikuljetut

Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut: erään kerjäläisperheen tarina

WSOY, 2018

Luin ~ 21.3.2018



Kuvaus

Ohikuljetut kertoo unohdetun tarinan romanikerjäläisistä Romanian syrjäloukoissa, Euroopan jalkakäytävillä ja uuden elämän alussa Suomessa. Se on myös kertomus siitä, miten katkaista tulevaisuudettomuuden kierre.

Mihaela oli 16-vuotias tyttö, kun hän saapui Romaniasta Suomeen. Tavoitteena oli paitsi löytää elanto myös hankkia rahaa kotikylän olojen parantamiseksi. Haave töistä kariutui, ja käteen oli otettava kerjuukuppi.
Ohikuljetut on tarina Mihaelasta ja hänen suvustaan. Se kertoo historian kulun uhreiksi joutuneista, hetkessä elävistä ihmisistä, jotka yrittävät parantaa asemaansa niin kuin suinkin vain voivat. Kirjassa tavataan matriarkkoja, mahtava mustalaisten kuningas (ja kuullaan kuinka eräs mummo sanoo hänestä suorat sanat), poliiseja, virkamiehiä, tarinankertojia, hevosmiehiä, nuoria ja vanhoja ihmisiä omine iloineen ja murheineen.
Kirjan tekijät ovat seuranneet Mihaelan ja hänen sukunsa elämää 10 vuoden ajan Suomessa, Romaniassa, Kreikassa ja Virossa.
Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, jonka edellinen kirja Kasvonsa menettänyt mies palkittiin vuoden parhaana kirjana Bonnierin suuressa journalistikilpailussa.
Heidi Piiroinen (s. 1978) on useasti Vuoden lehtikuva -kilpailussa palkittu Helsingin Sanomien valokuvaaja ja dokumenttiohjaaja.

Kommentti:

Vahvasti suosittelen tätä kirjaa kaikille. Tämä sai kyllä miettimään omaakin suhtautumista Helsingin rautatieaseman romanikerjäläisiin.
Itselleni kolahti tietysti vuoden 1988 Romanian vierailulta tuttujen paikannimien esiintyminen. Kirjassa kerrottiin sekä yksittäisten romaniperheiden taustasta ja kohtalosta mutta myös Romanian valtion kuvioista viimeisen vuosisadan ajalta ja eri Euroopan maiden suhtautumisesta kerjääviin romaneihin.
Mieleen jäi erityisesti Saksan malli, jollaista toivoisi sovellettavan myös muualla. Saksassa perhe saa tietyn rahasumman käyttöön, mikäli perheen lapset käyvät koulua. Tämä avustus tulee toki aluksi kalliiksi, mutta kuinka mahtaakaan maksaa itsensä takaisin, jos ja kun lapset saavat edes peruskoulutasoisen opetuksen. Niin kauan kuin lapset jäävät luku- ja kirjoitustaitoa vaille, heillä ei paljon mahdollisuuksia köyhyyden kierteestä irrottautumiseen ole.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Willows, Elin: Sisämaa

Elin Willows: Sisämaa

Inlandet, 2018

Suom. Raija Rintamäki

Luin ~ 17.3.2018


Kuvaus
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?

Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla, antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Uudessa yhteisössä on toiset, tuntemattomat koodit. Täällä jätetään ovet lukitsematta, ryypätään Hotellilla lauantaisin, ajetaan autoa jäällä.
Sisämaa on omavaloinen esikoisromaani poislähdöstä ja muutoksesta. Sen riisuttu, tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta.


Kommentti:

Tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Kerronta oli jännän lakonista, joka toisaalta kuvasi päähenkilöä jo sellaisenaan ja vei mukanaan. Myös ajankulun hajanaisuus ja lievä epälooginen hyppelehtiminen antoi mielestäni kutkuttavasti ja rivien välistä ymmärtää, miten hämmentynyt ja alakuloinen (en halua käyttää sanaa masnetunut tässä) hän oli. Oli mukava kokemus lukea tällainen tarina, jossa melko vähäeleisesti, muttei silti yhtään tylsästi alun alavire muuttuu loppua kohti hieman valoisammaksi.
Kerrassaan hieno kirja. ( 190 sivua.)

torstai 15. maaliskuuta 2018

Anglada, Maria Àngels: Auschwitzin viulu

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu

Katalaaninkielinen alkuteos: El violi d'Auschwitz, 1994

Suom. Satu Ekman

Bazar, 2018

Luin ~ 15.3.2018



Kuvaus:
Klassikkoteos kauneuden, taiteen ja toivon voimasta.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.

Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi.

Kommentti:
Pieni, mutta hieno kirja. Kertoo jollain lailla kaunistelemattoman karusti ja sittenkin kauniisti tämän tarinan. Kirja on niin pieni ja tiivis, että se jättää paljon kertomattakin.

(142 sivua.)

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017

Suom. Sari Karhulahti

WSOY, 2018

Luin ~ 10.3.2018




Kuvaus :
Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin?
"Eleanorille kuuluu ihan hyvää" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee.
Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on?
Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.

Kommentti
Mitenkähän sen nyt lyhyesti kertoisi spoilaamatta juonta.. Lukiessa oli alkuun omat epäilyni. Eleanorin hahmo oli aika hämmentävä, jopa mietin, onko henkilö liiankin erikoinen tai erilainen. Mutta kun tarina jatkuu, Eleanorista ei voi olla pitämättä. Erityisesti tykkäsin siitä, että loppuratkaisu ei ollut niin arvattava kuin olisi voinut luulla - ja mitä lukija tietysti toivoikin.. Eleanorin hahmoon kiintyi vähitellen ja tämä kirja jätti jotenkin jäljen sydämeen.
Taas hyvä kirja siinä mielessä, että tavallaan kepeää ja kiinnostavaa kerrontaa, mutta aiheena paljon syvempi kuin päällepäin näytti.
Tätä suosittelen <3 .

(431 sivua.)

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Manninen, Laura: Kaikki anteeksi

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

WSOY, 2018

Luin ~ 5.3.2018



Kuvaus:
Laura, neljääkymmentä lähestyvä vahvatahtoinen feministi ihastuu Mikkoon, joka on monessa mielessä täydellinen: hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva mies.
Vähitellen Laura, joka ei ole koskaan haaveillut lapsista, huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmilapsisen uusperheen arkea. On koira, omenapuut ja kauniisti vanhentunut omakotitalo.
Jonkin aikaa kaikki näyttää täydelliseltä.
Kaikki anteeksi on Laura Mannisen tiivistunnelmainen ja tarkkanäköinen esikoisromaani – väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, perheestä, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista sekä onnistumisen pakosta.


Kommentti:

En tajunnutkaan, että kirja on näin uusi, tänä vuonna vasta ilmestynyt.
Aika hurja aihe - ja kuten aloin epäillä kirjaa lukiessa, kirjoittaja on itse kokenut parisuhdeväkivaltaa, joten karun todelta tuntuu.
(322 sivua.)