Anneli Vehkoo: Kaksi askelta kaipuuseen
Vinhan kustantamo, 2026
Luin ~ 4.4.2026
Kuvaus:
"Kun kerran lähtee, aina kaipaa jonnekin, se on lähtijän ikuinen kirous.”
Pesästä lennähtänyt lapsi, väljähtänyt parisuhde ja ajan ankea uutisvirta saavat nelikymppisen Oonan kaipaamaan vaihtelua. Ehkä muutto Helsingistä aviomies Samuelin kotiseudulle Pariisin lähistölle toisi elämään ja parisuhteeseen uutta virtaa?
Pariisin kosmopoliittisesta ja kiihkeästä tunnelmasta haaveillut Oona yrittää solahtaa Meaux'n pikkukaupungin elämänmenoon. Ranskalaisen arjen iloista huolimatta vierauden tuntu, koti-ikävä ja yksinäisyys puskevat pintaan. Kaipuu kalvaa, mutta päätöksiä on vaikea tehdä, kun sydän sanoo yhtä ja järki toista ja pelkoja on yhtä paljon kuin unelmia. Paluu kotimaahan saa puolestaan kuusikymppisen Samuelin miettimään lapsuuttaan ja omia valintojaan. Löytyykö koti vielä synnyinkaupungista Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen?
Kaksi askelta kaipuuseen kuvaa kauniisti kahden aikuisen parisuhdetta ja kohdatuksi tulemisen tarvetta.
Kommentti:
Mielenkiintoinen aihe, miellyttävä lukukokemus.
(265 sivua.)
sunnuntai 5. huhtikuuta 2026
tiistai 31. maaliskuuta 2026
Viitala, Kaisa: Klaanin tulevaisuus
Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus
Karisto/Otava, 2026
Nummien kutsu-sarjan 3. osa
Luin 29.3.2026
Kuvaus:
Rakkautta ja salaisuuksia 1700-luvun Skotlannissa! Lumoava Nummien kutsu -sarja jatkuu.
Uusi vuosi ei ala Agnesille ja Gilleshielin linnan väelle suotuisissa merkeissä. Fingalin kauppasuhteiden romahdettua rahat on laskettava tarkkaan, ja Lontoon hallitus kiristää otettaan Ylämaasta. Kahnauksilta ei vältytä edes kapinallisten klaanien päälliköiden salaisessa kokouksessa. Fingalin hermot ovat kireällä, ja lisäksi hän suhtautuu oudon välinpitämättömästi vastasyntyneeseen sisarenpoikaansa. Kun vanhat valheet pulpahtavat pintaan, uhattuna on koko klaanin tulevaisuus.
Kommentti:
Tämä kirja oli aivan liian lyhyt.
Tämä oli todellakin tarina, jonka olisi toivonut jatkuvan vielä monta sataa sivua. Ja jatkuuhan se toki, mutta vasta vuoden päästä, jolloin ilmestyy sarjan neljäs (ja viimeinen) osa.
Kyllä oli taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita vaikka muille jakaa. Pidän siitä, että tarinan henkilöt eivät ole yksioikoisia, vaan heistä löytyy tarinan edetessä uusia inhimillisiä puolia ja keskinäiset suhteetkin elävät.
Muistan Kaisa Viitalan itse joskus maininneen olevansa "umpikiero kirjailija", ja se tuli kyllä mieleen muutamankin kerran tarinaa lukiessa. Vain todella umpikiero kirjoittaja voi laatia tällaiset juonikuviot uskottavasti ja saada lukijan samaan aikaan pidättämään henkeään tarinan henkilöiden puolesta ja kiihkeästi lukemaan eteenpäin, jotta saisi selville, kuinka ihmeessä tässä oikein käy.
Tämä oli kerta kaikkiaan herkullinen lukukokemus.
Mielestäni tämä on parasta historiallista viihdettä vuosikausiin. Ei ihme, että Viitala on palkittu - nyt jo kahteen kertaan peräkkäin - Storytel Awardsin Romantiikka ja feelgood-kategoriassa.
Malttamattomalle kuuntelijalle on tarjolla kaksi Klaaniin liittyvää bonustarinaa. Myöhemmin ilmestyy vielä kolmaskin bonustarina ja sen jälkeen nämä tarinat tulevat myös painettuun muotoon. Vink-vink.
Edit. Korjaus tähän kohtaan: Ensimmäinen bonustarina on ilmestynyt jo, toinen ilmestyy ensi syksynä.
Omalla kohdalla tämä kirja totta totisesti huiski kauas pois koko alkuvuoden vaivanneen lukujumin. Kiitos siitä!
(464 sivua.)

Tunnisteet:
1700-l.,
3.osa,
historia,
historiaviihde,
lukupäiväkirja2026,
sarja
keskiviikko 4. maaliskuuta 2026
O´Leary, Beth: Löytöpalkkio
Beth O´Leary: Löytöpalkkio
The Wake-Up Call, 2023
suom. Heli Naski
WSOY, 2023
Luin ~ 4.3.2026
Kuvaus:
Viisi sormusta, kaksi vihamiestä ja yksi joulu.
Hotellin vastaanottovirkailijat Izzy ja Lucas vihaavat toisiaan täydestä sydämestä, mutta tänä jouluna he eivät voi vältellä toisiaan. Hotellin katto ja sen myötä asiakasmäärä on romahtanut, ja Izzy ja Lucas joutuvat siivoamaan vanhoja varastoja – kahden kesken. Kun löytötavaralaatikosta paljastuu viisi vanhaa vihkisormusta, he päättävät palauttaa ne oikeille omistajilleen. Ehkäpä löytöpalkkiot voisivat pelastaa konkurssin partaalla horjuvan hotellin? Sitä varten vihamiesten täytyy kuitenkin liittoutua ja antaa joulun tehdä taikojaan.
Kommentti:
Onpas ollut vaikea keskittyä lukemiseen. Monta kirjaa on jäänyt kesken.
Joskus voisi filosofoida enemmänkin romantiikan nykytrendistä, jossa sänkyyn meneminen ilman tunnesiteitä tuntuu usein olevan tavoite. Rakkauden tunnustaminen sen sijaan on "vaarallista" ja viimeiseen asti välteltävää.
374 sivua.

chiclit,
kevyt,
lukupäiväkirja2026,
romantiikka
tiistai 17. helmikuuta 2026
Storm, Sara: Salaisuuksien saari
Sara Storm: Salaisuuksien saari
Saga Egmont, 2025
Luin ~ 17.2.2026
Kuvaus:
Mitä kaikkea kesäinen saari piilottaa?
Vilma jättää kotinsa ja suuntaa pariksi kuukaudeksi työkeikalle. Matkan päässä odottaa Sudensaari, siellä entinen merikylpylä ja työnantaja, kuolemansairas vanha Helena-rouva. Ambulanssissa ennen työskennellyt Vilma kohtaa nyt kuoleman eri tavalla kuin aikaisemmin, mutta saattohoitajan työ ei pelota häntä. Ei edes silloin, kun Helenan poika varoittaa äitinsä olevan melkoisen hankala tapaus.
Vilma asettuu taloksi ja oppii vähitellen Helena-rouvan tavoille. Hän saa myös nopeasti selville, että Sudensaaren perheessä on omat salaisuutensa, joista ei puhuta suureen ääneen. Helenan pojat Daniel ja Oliver ovat yksi arvoitus, jälkimmäinen varsinkin. Kesän aikana viileän ylimielisestä Oliverista alkaa paljastua odottamattomia puolia, jotka saavat Vilman tunteet myllertämään...
Kommentti:
(148 sivua.)

nykyaika,
suomalainen
torstai 12. helmikuuta 2026
Laitinen, Juuso: Elämä käsissä
Juuso Laitinen: Elämä käsissä - tarinoita ensihoitajan arjesta
Bazar Kustannus, 2025
Luin ~ 10.2.2026
Kuvaus:
Kaikkia ei voi koskaan pelastaa.
Ensihoitaja Juuso Laitinen käy läpi uransa syvimmin mieleen jääneitä tapauksia muistelmateoksessaan Elämä käsissä.
Itsemurhaa yrittäneitä, liikenneonnettomuuksien uhreja, psykootikkoja, synnyttäviä naisia, elämää ja kuolemaa. Sellaista on apua tarvitsevan luokse ensimmäiseksi kiirehtivän Juuso Laitisen päivätyö. Laitisen työ ensihoitajana on raskasta mutta silti hän ei vaihtaisi alaa: monen surullisesti päättyvän tehtävän lisäksi hän kokee myös suunnatonta onnistumisen iloa, kun hän hoitamalla työnsä hyvin saa pelastettua ihmishenkiä. Laitisen tarina osoittaa kuitenkin myös, että joskus työn tuoma henkinen taakka voi käydä liian raskaaksi.
Kaksikymmentä vuotta ensihoidossa työskennellyt Juuso Laitinen kertoo Elämä käsissä -kirjassaan mieleen jääneimmistä tehtävistään pitkän uransa ajalta. Ne osoittavat, miten tärkeää työtä terveydenhuollon ammattilaiset tekevät ja miten sattumanvaraista elämä usein on.
(234 sivua.)

autofiktio,
lukupäiväkirja2026,
masennus,
suomalainen,
tosi,
tosi henkilö
lauantai 31. tammikuuta 2026
Mackintosh, Clare: Valheiden virrat
Clare Mackintosh: Valheiden virrat
Other People´s Houses, 2025
Suom. Päivi Pouttu-Deliere
Gummerus, 2025
Ffion Morgan-sarjan 3. osa
Luin ~ 31.1.2026
Kuvaus:
Kiinteistönvälittäjän ruumis löytyy ylösalaisin kääntyneestä kajakista Walesissa. Rikosetsivä Ffion Morgan tajuaa heti, että kyseessä on onnettomuudeksi lavastettu murha. Englannin puolella rajaa rikosylikonstaapeli Leo Brady tutkii hienostoalueella tapahtuneita asuntomurtoja. Hän epäilee, että luksuskoteihin tunkeutunut varas etsi jotakin - tai jotakuta.
Kun Ffionin ja Leon tapaukset kietoutuvat yhteen, käy ilmi, että jotkut ovat valmiita maksamaan todella korkean hinnan salaisuuksiensa säilyttämisestä.
Kommentti:
Tykkäsin kovasti aiemmista Ffion Morgan-kirjoista ja odotin kovasti tätä uusinta. Kirjan alku oli kuitenkin tosi sekava ja olisi saattanut jäädä keskenkin, kun tuntui, etten ollenkaan saa tarinasta kiinni ja henkilöitäkin oli kovin paljon ja päällekkäisiä tarinoita limittäin ja lomittain. Lopulta tämä kannatti kyllä kahlata läpi ja eilinen lukumaraton (kirjaston eräpäivä!) auttoi.
Väliin ripotellut rikospodcastin keskustelupalstaotokset tuntuivat ainakin aluksi vain sekoittavan tarinaa, mutta ei niitä onneksi kovin monia ollut. Ja liittyiväthän ne tarinaankin lopulta. Vähän sekavin ajatuksia siis, mutta tykkäsin tästä, enkä todellakaan vähiten päähenkilöiden takia.
Jossain luki, että tämä olisi trilogia, joten saa nähdä, jääkö tarina Ffionista - ja Leosta - tähän..
(410 sivua.)

dekkari,
lukupäiväkirja2026,
sarja,
trilogia
maanantai 26. tammikuuta 2026
Salmi, Tiina: Matilda
Tiina Salmi: Matilda
Docendo, 2025 (WSOY)
Luin ~ 24.1.2026
Kuvaus:
Vangitseva omia polkujaan kulkeneen naisen kasvutarina.
Eletään 1890-luvun puoliväliä Mäntsälän pitäjän pohjoispuolella Soukkion kylässä. Matilda elää isoveljensä Roopen isännöimässä lapsuudenkodissaan, kun äiti yllättäen kuolee ja naimaton, jo tyttöiän ylittänyt talontytär joutuu tien päälle. Lähtö tulee yllättäen ja tekee kipeää, mutta kipeintä tekee Janne, josta Matilda toivoi enemmän kuin uskalsi itselleen myöntää.
Matilda aloittaa uuden, itsenäisen elämän, jonka ympärillä sykkii 1900-luvun alun Helsinki. Elämä tarjoaa odottamattomia kohtaamisia ja uusia, elinikäisiä ystäviä. Polulle saapuu myös mies, Ismael, joka tarjoaa Matildalle työn ja vähitellen myös kodin.
Kun arki on asettunut monen käänteen ja kansalaissodan jälkeen uomiinsa ja Matilda tehnyt jonkinlaisen rauhan menneisyytensä kanssa, joutuu Matilda vielä kerran valitsemaan, mihin suuntaan lähteä ja kenen kanssa.
Kommentti:
Tämä oli oikein lämminhenkinenn aikalaiskuvaus Matildasta.
Pidin kerrontatyylistä.
(376 sivua.)

1900-luku,
historia,
lukupäiväkirja2026,
suomalainen
lauantai 17. tammikuuta 2026
Kinsella, Sophie: Ihan lopussa
Sophie Kinsella: Ihan lopussa
The Burnout, 2023
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2025
Luin ~ 17.1.2026
Kuvaus:
Sydämentykytystä hermolomalla.
”Hillittömän hauska ja pirskahtelevan elämäniloinen - kaikille, jotka tarvitsevat pientä breikkiä.” - kirjailija Beth O'Leary
Sasha ei ole vain väsynyt. Hän on lopen uupunut, kuiviin puristettu rätti, joka ei jaksa enää yhtään työpäivää dynaamisessa start up -yrityksessä.
Kun seinä tulee lopulta vastaan (ikävä kyllä varsin kirjaimellisesti), on aika suunnata hermolomalle. Sashaa ei hetkauta tyhjän rantahotellin törppö henkilökunta, ankea lehtikaalismoothie tai karu sää. Mutta kun sietämättömän komea ja yhtä lailla uuvahtanut Finn ilmestyy häiritsemään Sashan mindfulness-harjoituksia, rauha on mennyttä. Kipinät sinkoilevat torailevan parivaljakon ottaessa toisistaan mittaa.
Kommentti:
Aihe, jolle ei oikeasti todellakaan haluaisi nauraa (uupumus), mutta tässä oli kyllä niin hersyvää dialogia, että nauratti sittenkin.
Kinsellalla on sana hallussa ja käännös oli ihan nappi!
Kirja sisälsi romanttista hyvää mieltä sekä juuri sopivan annoksen kimuranttiutta ja yllätysmomentteja.
Kirjailija Sophie Kinsella kuoli aivosyöpään viime vuoden lopulla. Onneksi minulla on vielä useampia S. Kinsellan kirjoja luettavana.
(390 sivua.)

ahdistus,
kevyt,
lukupäiväkirja2026,
masennus,
romantiikka
sunnuntai 11. tammikuuta 2026
Saastamoinen, Anni: Sirkka
Anni Saastamoinen: Sirkka
Kosmos, 2019
Luin ~ 11.1.2026
Kuvaus:
Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai joku muu kaunis ja lyyrinen ja persoonallinen. Sirkka on nimenä vain Sirkka. Sirkka on töksähtävä, tyly ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike. Jos Sirkka olisi eläin, Sirkka olisi mäyrä: yksinäinen ja kapeita omia polkujaan päättäväisesti ja pontevasti kulkeva sähisevä paakku mustaa ja vaaleampaa jakkupukua.
Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun “ei muovipusseja biojätteisiin”. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte.
Kommentti:
Sympaattinen tarina yksinelävästä Sirkasta.
(188 sivua.)

keskiviikko 7. tammikuuta 2026
Juntunen, Laura: Tyttö joka en
Laura Juntunen: Tyttö joka en
Into Kustannus Oy, 2024
Luin ~ 7.1.2026
Kuvaus:
Tyttö joka en on Laura Juntusen oma tarina.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.
Sitaatti:
S. 231: Lääkäri piirtää 2 kaarta. Toinen on syömishäiriöisen kaari. Kaari nousee jyrkästi ja romahtaa pian huippukohdan saavutettuaan.
"Tyttö on onnellinen ennen sairastumista, siinä on hänen elämänsä paras kohta. Mutta jos ihminen pitää kiinni anoreksiasta, hänestä tulee väistämättä onneton ja sairas. Elämänlaatu laskee ja laskee, mitä kauemmin sairastaa."
Toinen kaari on erilainen. Viiva nousee ylös, eikä laske lainkaan.
"Tämä tässä on terveen, ei-anorektisen naisen elämänlaatu. Se voi olla vielä tyttönä ja parikymppisenä vähän sinnepäin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmaksi elämä muuttuu. Naisesta tulee vahvempi ja varmempi, hän oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa. Asiat, jotka nuorena tuntuivat suurilta, eivät ole enää tärkeitä. Nainen oppii nauttimaan elämästä ja kunnioittamaan itseään ja nousu vain jatkuu. Usko minua, minähän olen sentään oikeasti vanha."
Kommentti:
Häirintä ja väkivalta ovat tyttöjen elämää läpileikkaavia kokemuksia aina lapsuudesta aikuisuuteen asti. Seksuaalinen häirintä on edelleen lisääntynyt, vaikka kaikille pitäisi jo olla tiedossa, ettei sellainen ole ok.
Nuoret tytöt saavat #ppelinkuvia puhelimeensa milloin luokkakavereilta, milloin aikuisilta miehiltä. Ja aina häpeä tuntuu olevan naisen!
Eikö tälle asialle tosiaankaan voi mitään.
(251 sivua.)

anoreksia,
autofiktio,
hyväksikäyttö,
lukupäiväkirja2026,
masennus,
suomalainen,
tosi,
tosi henkilö
lauantai 3. tammikuuta 2026
Østli, Siri: Uusien alkujen joulukalenteri
Siri Østli: Uusien alkujen joulukalenteri
Adventskalenderen, 2021
Suom. Aino Ahonen
Bazar Kustannus (WSOY), 2023 Luin ~ 2.1.2026
Kuvaus:
Tänä jouluna kaikki on toisin.
Siri Østlin hyvän mielen romaanissa Uusien alkujen joulukalenteri viisikymppinen Fie löytää kadonneen elämänhalunsa – päivä kerrallaan.
Eräänä tavallisena tiistaina Fien elämä mullistuu. ”Meidän pitää puhua”, sanoo aviomies, ja kaikki romahtaa. Fie löytää itsensä uudesta elämänvaiheesta, johon ei ollut suostunut. Kaikki ilo on yhtäkkiä tiessään.
Sitten Fien sisko keksii lähettää hänelle pieniä tehtäviä, yhden joka päivä. Koristele asunto. Hanki lemmikki. Leivo jotain jouluista. Fie huomaa, että kun auttaa itseään, on helpompi auttaa myös muita – ja että arjen hyvät teot johtavat joskus odottamattomiin kohtaamisiin. Joulu tuo mukanaan uusia yllätyksiä.
Siri Østlin Uusien alkujen joulukalenteri on tarina, joka kietoo lukijansa lämpimään syleilyyn ja lupaa, että synkimmistäkin päivistä löytyy aina toivon pilkahdus.
Kommentti:
(429 sivua.)

joulu,
kevyt,
lukupäiväkirja2026,
romantiikka
Tilaa:
Kommentit (Atom)