Emily Giffin: Rakkauden pudotuspeli
Something Blue, 2005
Suom. Inka Parpola
WS Bookwell Oy, 2008
Luin ~ 10.7.2021
Kuvaus:
Kaunis ja seksikäs Darcy Rhone on tottunut saamaan haluamansa: onhan elämä sitä lumotumpaa, mitä kauniimpi nainen on. Darcyn täydellinen maailma kuitenkin romahtaa, kun hänen paras ystävänsä Rachel varastaa hänen sulhasensa. Rachel on aina ollut kunnollinen ja tunnollinen, mutta ulkonäöltään ikuinen kakkonen.
Itsekeskeisen Darcyn yllätykseksi hän ei saa sympatioita puolelleen. Hän huomaa karkottaneensa luotaan kaikki läheisensä ja olevansa ensimmäistä kertaa elämässään täysin yksin – ja raskaana. Hän yrittää toipua tilanteesta matkustamalla lapsuudenystävänsä luo Lontooseen. Siellä narsistinen ja materialistinen Darcy päättää ryhtyä kehittämään itseään: tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä on täydellisen aviomiehen etsiminen.
”Voisiko asia, jonka ei ikinä haluaisi tapahtuvan, olla juuri sitä, minkä pitäisikin tapahtua?” kysyy Rakkauden pudotuspeli. Se on itsenäinen jatko-osa Giffinin menestyneelle esikoisromaanille Rakkaus lainassa (2007).
Itsekeskeisen Darcyn yllätykseksi hän ei saa sympatioita puolelleen. Hän huomaa karkottaneensa luotaan kaikki läheisensä ja olevansa ensimmäistä kertaa elämässään täysin yksin – ja raskaana. Hän yrittää toipua tilanteesta matkustamalla lapsuudenystävänsä luo Lontooseen. Siellä narsistinen ja materialistinen Darcy päättää ryhtyä kehittämään itseään: tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä on täydellisen aviomiehen etsiminen.
”Voisiko asia, jonka ei ikinä haluaisi tapahtuvan, olla juuri sitä, minkä pitäisikin tapahtua?” kysyy Rakkauden pudotuspeli. Se on itsenäinen jatko-osa Giffinin menestyneelle esikoisromaanille Rakkaus lainassa (2007).
Kommentti:
No tokihan tämä oli todella kevyt kirja, mutta tykkäsin tästä yllättävän paljon. Keveyshän oli ensimmäisen osan perusteella odotettavissakin ja toki muistin edellisen kirjan tapahtumat melko hyvin, mutta tässäpä olikin jujuna se, että kertoja oli vaihtunut.
Tällä kertaa äänessä on häpeämättömän kevytmielinen ja itsekeskeinen Darcy, eikä Rachel, kuten ensimmäisessä osassa.
Välillä kieltämättä mietitytti, että jaksaako niin itsekeskeistä kerrontaa kovin pitkään lukeakaan, mutta tavallaan äärimmäinen narsistisuus toi kirjaan myös aimo annoksen huumoria.
Päähenkilön kuvaus oli todella taitavasti kirjoitettu ja lopulta aloinkin suorastaan pitää Darcystä.
Pitänee lukea vielä kolmaskin kirja!
(312 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti