perjantai 25. joulukuuta 2015

Backman, Fredrik: Britt-Marie kävi täällä

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä




Kuvaus :
Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa! Sydämeenkäypä kertomus vanhoista ja uusista rakkauksista sekä siitä, miten melkein kaiken saa puhtaaksi ruokasoodalla. Kuusikymppinen Britt-Marie on neljäkymmentä vuotta huolehtinut miehestään ja kodista. Kun hän ei enää voi sulkea silmiään siltä, että miehen paidat tuoksuvat työpäivän jälkeen hajuvedeltä, on aika kohdata hämmentävä ulkomaailma. Britt-Marie päätyy Borgiin, ankeaan syrjäkylään, jossa ei laman jäljiltä ole juuri muuta kuin jalkapallojoukkue ja pizzeria. Järjestystä rakastavalle Britt-Marielle Borg on vieras planeetta. Hän saa kuitenkin huomata tarvit­sevansa Borgia vähintään yhtä paljon kuin Borg tarvitsee häntä.

Kommentti /
Tarinasta tykkäsin, mutta lukukokemusta häiritsi kauhean tankkaava teksti. Mietin, oliko kirja oikeasti kirjoitettu niin alleviivaavasti, vai oliko suomennos hieman epäonnistunut. Koska olen lukenut Backmanin edellisen "mielensäpahoittajakirjan", jotenkin katse kääntyy käännöksen suuntaan. Oli jotenkin lähes masentavaa lukea tekstiä, jossa Britt-Marien tiettyjä maneereja ja ajatusmalleja alleviivattiin ties monettako kertaa. Lukijan oma oivaltamisen ilo jätettiin nyt huomiotta. Harmi, koska muuten tykkäsin tosiaan tarinasta (ja Britt-Mariesta).

Ei kommentteja: