Et la joie de vivre, 2026
Suom. Lotta Toivanen
WSOY, 2026
Luin ~ 6.11.2026
Kuvaus:
Nainen, joka antoi äänen seksuaalisen väkivallan uhreille. Gisèle Pelicot joutui aviomiehensä ja kymmenien muiden raiskaamaksi. Nyt hän kertoo tarinansa omin sanoin ja ilman häpeää. Ranskalaisen Gisèle Pelicot’n elämä mullistui vuonna 2020, kun hän sai tietää aviomiehensä huumanneen ja raiskanneen häntä ja antaneen yli 50 vieraan miehen raiskata häntä kotikylässään vuosikymmenen ajan. Seksuaalirikosten oikeudenkäynnit käydään tavallisesti suljetuin ovin, mutta Pelicot kohahdutti rohkeudellaan, kun hän halusikin avoimen oikeudenkäynnin. Pelicot’n vaatimus seksuaalirikosten uhrien häpeän poistamisesta on tehnyt hänestä feministisen ikonin, ja hänen tarinansa on koskettanut sekä naisia että miehiä kaikkialla maailmassa.
Kommentti:
Muistan kyllä, kun tämä tapaus nousi julkisuuteen. Tämä on niin käsittämättömän järkyttävää.
Miten voi selvitä täysijärkisenä tällaisista kokemuksista, kuulusteluista ja julkisesta oikeudenkäynnistä?
Opin ainakin kaksi asiaa: ensinnäkin neljä vuotta kestänyt tutkinta-aika, kun poliisit ja asianajajat katsoivat videoita ja kaivoivat hyväksikäyttäjän ja hyväksikäyttöporukan tiedot ja tapahtumat toimi lopulta Gisèle Pelicot:n hyväksi, vaikka toisin olisi voinut luulla. Ainakin näin sen ymmärsin. Hän ehti edes jollain lailla sopeutua asiaan, ehkä vähäsen toipuakin, ja sai lopulta vahvuutta avata oikeudenkäynti julkiseksi.
Toinen asia, jota ei äkkiseltään tule ajatelleeksi (tai minä en ainakaan), että samalla kun tajuaa aviopuolison petoksen ja rikollisen toiminnan, joutuu pohtimaan koko siihenastisen elämänsä perustuksia.
Miten niin pitkä valhe on voinut mennä läpi? Mikä kaikki on ollut aitoa, mikä valhetta? Onko totuutta koskaan ollutkaan? Jos totuutta ei koskaan ole ollutkaan, onko heuidän koko perheensä ollenkaan (ollut) olemassa?
Äitinä asioita käy läpi myös lastensa - ja lastenlastensa - puolesta.
(235 sivua)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti