tiistai 5. lokakuuta 2021

Graham, Janice: Tulilintu

Janice Graham: Tulilintu
engl. Firebird, 1998
Suom. Jaana Kapari
Otava, 1998
Luin ~ 4.10.2021



Kuvaus:

Kansasin kullanvärisellä preerialla asustava lakimies ja karjankasvattaja Ethan Brown on juuri aikeissa mennä naimisiin, kun kaupunkiin ilmestyy viulisti Annette Zeldin pienen tyttärensä kanssa.
Älykäs, kypsä Annette kiehtoo Ethania toisella tavalla kuin hänen nuori, pinnallinen morsiamensa Katie Anne. Ethan ja Annette rakastuvat toisiinsa intohimoisesti, peruuttamattomasti. Heidän sydämensä kuuluvat yhteen.
Mutta sitten kohtalo päättää toisin. Preerian kulotus ryöstäytyy käsistä ja maa syttyy liekkeihin. Tulipalo jättää jälkeensä tragedian, jonka voitta vain kuolemaakin voimakkaampi rakkaus. Se versoo hiiltyneestä maasta, vahvempana kuin koskaan


Kommentti:

Asetelmana oli perinteinen kolmiodraama, johon haettiin säväystä henkimaailman puolelta. Jotenkin tämä tarina ei oikein iskenyt minuun, eivätkä päähenkilöt kunnolla heränneet henkiin. Varsinkin miespäähenkilö oli lopulta aika tyly henkilö (miksi kaksi naista oli niin sokean rakastuneita sellaiseen nilkkiin?), ja vaikka luin kirjan loppuun ihan sen takia, että odotin häneltä jonkinlaista suunnanmuutosta, niin eipä sitä sitten kunnolla tullut. Tai ilmeisesti tuli, mutta jotenkin se jäi aika ohueksi.
Tarinassa oli dramaattisia käänteitä, mutta siihen nähden mielestäni kuitenkin aika laimea lukukokemus.

(313 sivua.)

Ei kommentteja: