Gummerus, 2013
Luin ~ 14.11.2013
Tykkäsin.
Esittelyteksti:
Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.
Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijalle näkymän lestadiolaisyhteisön elämään. Suviseurat ovat hakkeentuoksua, keinuvia lautapenkkejä, pitsaa, punaista jaffaa ja Jumalan sanaa. Runollinen kieli kohottaa Taivaslaulun toiselle tasolle, yksityiskohdista rakentuu poikkeuksellisen kaunis kaunokirjallinen teos. Kuvat ihmisen sisimmälle löytyvät luonnosta: Väsyneen äidin nokasta kohoaa huuto, siipisulat kohisevat selässä, on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan.
Taivaslaulu on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Teoksella on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.
----------------------------------------------
Kaunis kirja. Meinasin siirtää lukemisen myöhempään, mutta sainkin sen yllättävän nopeasti kirjastosta lainaksi. Kirja oli ehkä hieman kepeämpi kuin etukäteen oletin. Mutta keveys ei tehnyt siitä mitenkään kevyttä luettavaa, tyyli toimi kerronnassa todella hyvin. Tästä olisi voinut saada hyvinkin raskassoutuista luettavaa. Tykkäsin siitä, miten kiihkottomasti ja melkeinpä lempeästi kirjoittaja kohtelee aihetta, kuitenkaan mitenkään siloittelematta. Tausta on itsellekin tuttua pienen matkan päästä, siksi se kosketti erityisesti.
Vaikka kirjan aiheena ja viitekehyksenä on erityisesti lestadiolainen liike, Viljan kokeman totaalisen uupumisen ja ilottomuuden, melkeinpä toivottomuuden voi tuntea omakseen moni muukin nuori pari ja perhe.
Laulu- ym. lainaukset olivat sen verran tuttuja, että kirjaa oli todella helppo lukea. Barbileikit ehkä vähän hyppäsivät eri maailmaan, mutta jotenkin ymmärsin niiden pointtina olevan sen, miten jo lapset - todellakin! - imevät niin paljon asioita ympäriltään. Vaikkeivät sitä itsekään aina ymmärrä. Siksi monet asiat ovatkin meissä niin syvällä sitten aikuisina.
Kirjassa käsiteltiin onneksi myös lestadiolaisuuden hyviä puolia. Loppuratkaisu ei (onneksi) yllättänyt..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti