Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos

Herbjörg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Alkuteos: Et glass melk takk, 2006

Suom. Katriina Huttunen

Otava, 2008

Luin ~ 21.11.2017

Kuvaus:
Viisitoistavuotias Dorte asuu liettualaisessa syrjäkylässä äitinsä ja siskonsa kanssa, ja hänen haaveensa ovat hyvin pieniä. Siksi hänestä tuntuu uskomattomalta, että häntä pyydetään lähtemään salaa Tukholmaan kahvilan tarjoilijaksi. Ja että hän suostuu. Että se on todella hän joka matkaa Audin takapenkillä halki Liettuan.
Todellisuus on karumpi: Dorte kuljetetaan seksiorjaksi Norjaan.
Kirjailija kuvaa yksinäisen ja kielitaidottoman tytön kauhukokemuksia vieraassa maassa ja kulttuurissa ja kysyy, miksi tällaista tapahtuu juuri meillä, vauraissa Pohjoismaissa. Mutta kaiken julmuuden keskellä romaanissa on myös nuoren ihmisen optimismia.

Kommentti:
Voi, kunpa tällaisia kirjoja ei tarvitsisi kirjoittaa.
Voi, kunpa tällaisia tarinoita ei tarvitsisi lukea tietäen, että juuri tällainen voi olla ja onkin totta. Surullinen aihe ja kammottavaa luettavaa.

Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry, 2014

Suom. Tero Valkonen

Gummerus, 2014

Luin ~ 16.11.2017

Kuvaus:
”Yksikään ihminen ei ole saari; jokainen kirja on maailma.” A. J. Fikry, tuulisen saaren kirjakauppias

A. J. Fikry on melkein nelikymmenvuotias, eikä elämässä ole käynyt niin kuin piti. Hänen vaimonsa on kuollut kolarissa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonommin kuin koskaan, ja hänen aarteensa, harvinainen E. A. Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos, on varastettu. Kirjatkaan eivät enää tuota iloa. Sitten kaupan takahuoneesta löytyy outo, elävä paketti. Odottamaton tapaus muuttaa hänen elämänsä, antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta.

Muutoksen myötä ihmiset palaavat Fikryn elämään. Ystävät, sukulaiset ja liiketuttavat; kyläläiset, lukijat ja kirjailijat. Kirjat ja tarinat avautuvat taas Fikrylle, ja niiden avulla hän alkaa kirjoittaa tyttärelleen kirjettä, jossa hän hahmottelee elämän tarkoitusta. Tuulisen saaren kirjakauppias on unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.

Kommentti:

Tykkäsin kirjan tarinasta ja tunnelmasta. Joskus on kiva fiilistellä vähän pelkistetympää tarinaa. Tai ehkä vähäeleisyys sopisi tähän paremmin adjektiiviksi. Etukäteen ehkä oletin kirjan olevan jotenkin dramaattisempi, mutta todellakaan vähäeleisyys ei haittaa.

Paasio, Leena: Menetetty tyttö

Leena Paasio: Menetetty tyttö

*Kosmos, 2017

Luin ~ 7.11.2017

Kuvaus

Johanna palaa Suomeen vietettyään kaksi vuotta kenialaisessa koulussa opettajana. Uusi työpaikka löytyy espoolaisesta koulusta, jonka oppilaat alkavat nopeasti pitää uudesta kuvataiteen opettajastaan ja jonka vararehtori on sietämättömän tyly.
Nuoren opettajan mielessä kummittelee Kenian muisto: rakkaus ja pienen tytön menetys. Samalla lahjakasta nuorta naista kosiskelee menestyvä ja hurmaava Kristian, mutta onko ihmisen mahdollista antaa itselleen lupa olla onnellinen, kun on nähnyt niin paljon vääryyttä?
Leena Paasion toinen romaani Menetetty tyttö kuvaa mukaansatempaavan tarinan lomassa koskettavasti maailman menettämiä tyttöjä niin Afrikassa kuin Suomessakin.
Voiko kukaan ihminen pelastaa kaikkia?

Kommentti:

Alku oli vähän nihkeää. Purjehdussanasto ja hyppääminen Afrikasta Suomeen koulumaailman keskelle tuntui aluksi jotenkin vierailta, mutta onneksi jatkoin eteenpäin. Mielenkiintoinen kirja, jossa oli sopivasti tapahtumia ja juonenkäänteitä, mutta ei kuitenkaan liikaa henkilöitä. Jostain asioista olisi voinut ehkä enemmänkin taustoittaa, mutta toisaalta oli hyvä, ettei ollut liikaa rönsyilyä. Ajattelemisen aiheita jäi mieleen useampiakin, sillä tässä tuli aika hyvin vastakkainasettelua parissakin asiassa..
Selkeästi huomaan tykkääväni kirjoista, joissa on tiettyä keveyttä ja kuitenkin käsitellään vakaviakin asioita. Siitä juuri pidin tässä(kin) kirjassa.

McFarlane, Mhairi: En minä vaan sinä

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä

Alkuteos It´s Not Me It´s You, 2014

Suom. Hanna Arvonen

HarperCollinsNordic, 2015

Luin ~ 2.11.2017

Kuvaus:
”Näin se tapahtui: Kosin. Paul sanoi kyllä, vaikkei kovin innokkaasti.
”Delia Mossilla on elämänsuunnitelma. Mutta se romahtaa yllättävän nopeasti, kun hän saa tietää tulevan miehensä makaavan toisen kanssa. Todella huolestuttavaa. Hänen täytyy taas ottaa ohjat käsiinsä – ja tehdä itsestään oman elämäntarinansa supersankari."

Kommentti: Kevyttä, mutta kivaa luettavaa. Päähenkilö ja muutkin kirjan henkilöt ovat melkoisen stereotyyppisiä, mutta ei se oikeastaan haittaa, kun ei muuta odotakaan. Joskus on niin kiva lukea helposti etenevää romanttista tarinaa hauskoine hahmoineen. Jännä ilmiö sinänsä brittikirjojen hieman höpsähtäneet (kolmikymppiset) naiset päähenkilöinä. Lähiaikoina muistan törmänneeni toisenkin kerran..

Pylväs, Ritva-Elina: Alisa - Väylän tytär

Ritva-Elina Pylväs: Alisa - Väylän tytär

Väylä, 2016

Luin ~ 23.10.2017

Kuvaus:

Kolarilaissyntyisen Ritva-Elina Pylvään Alisa Väylän tytär on väkevä kertomus aikansa itsellisen naisen Anna-Liisa Stoltin kamppailusta lapsineen 1800-luvun Tornionlaaksossa, jonka riikinraja on juuri halkaissut kahtia.
Alatorniolla kasvanut Alisa asettuu lopulta torpan uudisasukkaaksi Kolarin Kelloniemeen. Traagisten vaiheiden jälkeen Alisan elämä seestyy ja seuraavasta sukupolvesta jatkuu kolarilainen suku.

Fredriksson, Marianne: Anna, Hanna ja Johanna

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna

Anna, Hannaoch Johanna, 1994

Otava, 1998

Suom. Laura Jänisniemi

Luin ~ 20.10.2017

Kuvaus:

Konar, Affinity: Elävien kirja

Affinity Konar: Elävien kirja

Mischling, 2016

Suom. Hanna Tarkka

WSOY, 2017

Luin ~ 14.10.2017

Kuvaus:
Kun 12-vuotiaat kaksossiskot Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitziin, he tekevät sopimuksen. Pearlin tehtävä on muistaa menneisyys, Stasha keskittyy tulevaisuuteen.

Tytöt ovat leirillä erityisasemassa. Identtisistä kaksosista kiinnostunut tohtori Mengele varmistaa heidän henkiinjäämisensä, mutta alistaa heidät epäinhimillisiin kokeisiin, tavoitteenaan murtaa kaksosten välinen lojaalius.
Eräänä päivänä Pearl katoaa. Kun venäläiset vapauttavat leirin pari kuukautta myöhemmin, Stasha lähtee epätoivoiselle matkalle sodan raunioittaman maan halki. Hän on päättänyt löytää siskonsa ja kostaa Mengelelle.

Matkan päätepisteessä häntä odottaa arvaamaton tulevaisuus sekä menneisyys, jonka hän luuli jo kadottaneensa.

Kommentti:
Olipa vaikea kirja. Aluksi ajattelin, etten halua lukea koko kirjaa, koska keskitysleirikirjoissa on tietenkin aina paljon raakuutta ja kärsimystä. Mutta tämä kirja ei ollut vaikea sen takia.
Olen jotenkin hämmentynyt, kun en tiedä, oliko kirja aika huono - vai enkä vain ymmärtänyt sen hienoutta.
Tämä kirja ei millään saanut minua mukaansa. Lukeminen oli väsyttävää, kun kahlasin sivu sivulta eteenpäin, odottaen kai, että se alkaisi jossain kohdassa, edes lopussa jotenkin muotoutua tarinaksi.
Mutta loppu oli yhtä hämmentävän epäkoskettava, kai myös epäuskottava. En saanut tästä oikeastaan mitään muuta kuin hämmentyneen olon.

Utrio, Kaari: Hupsu rakkaus

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Amanita, 2017

Luin ~ 5.10.2017

Kuvaus:
Kylmänä maaliskuun päivänä vuonna 1832 nuori merikapteenin leski Hedda Becke saapuu raskaan matkan jälkeen Helsinkiin. Tarkoitus on asettua serkku Nora Wernerin seuraneidiksi varakkaan sedän perheeseen. Jännittävää kaupunkielämää, säkenöiviä seurapiirejä. Niistä vaatimaton kotiopettajatar voi vain unelmoida.
Mutta perillä odottaa katastrofi. Sen yksi syy on jykevä tykistön kapteeni, kovaluontoinen mies ja ankara velkoja Harry Lindmarck. Velat muuttuvat saataviksi, kun Kaukasian sodan veteraani kohtaa elämänsä hurmaavimman naisen. Herrasmies ei jätä kaunotarta pulaan.
Alkaa arvaamaton matka Kymenlaakson kartanoihin. Koskien ja sahojen pauhussa paljastuvat vanhat synnit ja syttyvät uudet rakkaudet. Hedda Becken neuvokkuutta tarvitaan. Vielä kovemmalla koetuksella on leskirouvan syvästi rakastunut sydän.
Kaari Utrion epookkiromaanissa lukija saa nauttia romantiikasta ja huumorista suuriruhtinaan Suomessa, joka Utrion luotettuun tapaan on taidolla ja lämmöllä kuvattu.

Kommentti:
Yksi pisimmistä "lukusuhteista" minulla on Kaari Utrion kirjojen kanssa. Kaukaisilta ajoilta tulee mieleen vaikkapa Aatelisneito, porvaristyttö. Se ei ehkä ollut ihka ensimmäinen, mutta lähes ensimmäisiä lukemiani Kaari Utrion kirjoja kuitenkin.
Voi, monta tarinaa, monta historiaan sijoittuvaa seikkailua on koettu sen jälkeen.

Kaikkein vaikuttavin on ollut Vaskilintu ja sen jatko-osat (Tuulihaukka ja Yksisarvinen, muistaakseni).
Näistä olen täälläkin raportoinut, ja sen kirjan (ne kirjat) ja lukukokemuksen muistan vieläkin. Osasyynsä ehkä siinäkin, että luimme kirjaa miehen kanssa yhdessä eli hän luki kirjaa minulle ääneen. Vaskilinnusta tulee mieleen kesä, loma, Ahvenanmaa, matka Uppsalaan, Pyhä Olavi jne. Minulla on Kalevalan Vaskilintu-korukin muistona tuosta ajasta!

Osa Kaari Utrion kirjoista on enemmän historiaa, osa enemmän vihdettä. Tämä kirja kuuluu varmaan jälkimmäisiin. En tiedä, johtuiko elämäntilanteesta, eli varsin nopeista käänteistä omalla työrintamalla, mutta lukukokemus jäi hieman etäiseksi. Henkilöitä oli aika paljon ja mulla oli vaikeuksia muistaa, keitä he kaikki oikein olivatkaan.
Samasta syystä kirjan henkilöt jäivät myös hieman vieraiksi, suurta tunnesidettä ei oikein kehenkään syntynyt, vaikka toki sympatiat leski Hedda Becken puolella olivatkin :).
Parissa kohdassa tuntui, että juonta oli vähän oikaistu, mutta toisaalta loppuun oli saatu kyllä mukavasti vähän lisää kiemuroita. Joku pieni yksityiskohta, kuten morsiamen suuteleminen vihkimisen jälkeen, jäi myös hämmentämään. Tämä tapa lienee tullut ameriikoista aika vastikään, vai luulenko vain :).

Tykkäsin, oli oikein kiva palata tutun kirjailijan tekstille - mutta ei tämä kirja suurimmaksi suosikikseni nouse. No, se nyt ei kovin helppoa olisikaan, siellä on juuri nuo Vaskilinnut ja monta muutakin Kaari Utrion kirjaa.
Surullinen uutinen oli Utrion puolison Kai Linnilän kuolema todella pian tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Osanottoni.

Havaste, Paula: Lumen armo

Paula Havaste: Lumen armo
Gummerus, 2017
Luin ~ 23.9.2017

Kuvaus:
Lumen armo on 1100-luvulle sijoittuvan rakastetun Vihat-sarjan dramaattinen päätösosa.
Kertte lähti kotoaan, kun oli pakko – tai niin hän itselleen selitti, vaikka kuuma veri se häntä vei vieraan miehen mukaan. Perässä ovat seuranneet vaaralliset huhut siitä, kuinka oma mies Larri sotki kätensä piispan vereen. Pakomatka on ollut pitkä, ja sen aikana Kertenkin kädet ovat likaantuneet vereen. Häntä seuraavat ankarina myös tuulen, maan ja veden vihat.
Nyt Kertte pakenee taas ja yrittää takaisin kodin turvaan. Matkan varrelle ovat jääneet kaksi miestä ja kaksi pientä poikaa. Kerten on otettava selvää, voiko entiseen enää palata, jos on kokenut niin paljon – ja odottaako entinenkään sellaisena kuin toivoisi. Miten Kerten ja Larrin tarina päättyy, löytävätkö he vielä toisensa? Onko olemassa paikkaa, jossa vihat unohtuvat?
”Paula Havasteen kyky kuvata elävästi menneisyyden arkea on kuin taikaa.” – Savon Sanomat

Kommentti:
Minä sitten tykkään tällaisista historiallisista tarinoista. Tarkoitus oli vähän hidastella, jotta lukemista riittäisi pitempään, mutta eihän tätä oikein malttanut käsistään laskea.

Ihan niin dramaattinen tämä ei ollut, kuin ehkä kuvauksen perusteella odotin. Kyllähän sitä draamaakin löytyi, eihän esimerkiksi Kerten kotiinpaluu ollut lainkaan sitä, mitä hän itse kuvitteli.

Tavallaan on harmi, että sarja päättyy, niin hyviä henkilöhahmoja tässä oli mukana. Mutta toisaalta voisi olla kokonaan uuden sarjan aihe palata seuraavan sukupolven elämään. (Ja sitä kautta kurkistaa ehkä myös Kerten vaiheisiin...)

Joku Blogistaniassa kuvasi tätä kirjaa "pitkiksi jäähyväisiksi Kerten tarinalle" ja se pitää kyllä paikkansa. Hassuinta on, että ensimmäinen lukukerta (Tuulen vihat) jäi kesken. Onneksi aloitin kirjan uudestaan, sillä tätä tarinaa en olisi halunnut menettää.

Sarjan aikaisemmat osat ovat siis: Tuulen vihat, Maan vihat ja Veden vihat.

Coetzee, J.M.: Jeesuksen lapsuus

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

The Childhood of Jesus, 2013

Suom. Markku Päkkilä

Otava, 2014

Luin ~ 16.9.2017

Kuvaus:

Davíd on eksynyt äidistään matkalla uuteen, tuntemattomaan maahan. Onnekseen hän kohtaa Simónin, joka lupaa pitää hänestä huolta, ja yhdessä he päättävät löytää Davídin äidin.

Miehen ja pojan saapuessa määränpäähänsä heille annetaan uudet nimet ja henkilöllisyydet vanhan elämän pyyhkiytyessä pois. Mutta millaisen elämän vieras maa ja kulttuuri tarjoavat tulokkaille?

Kommentti:

J.M.Coetzee on kirjailija, joka käyttää allegorioita, tarinat ovat kerroksellisia ja pitäisi (kai) ymmärtää asioita rivien välistä. Taidan olla aika yksinkertainen ihminen ja luen kovin juonikeskeisesti kirjoja, koska tämä ei nyt kauheasti avautunut mulle. Tarinana siis ihan jees, mutta mun pitää kyllä lukea jonkun muun tulkinnat, että keksisin mitä vertauskuvallista tässä nyt olikaan.

Sahlberg, Asko: Amandan maailmat

Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Like Kustannus Oy, 2017
Luin ~4.9.2017

Kuvaus:
Hätkähdyttävä tarina moraalista ja lähimmäisenrakkaudesta.

Amanda on viettänyt suojattua ja rauhaisaa elämää pienessä talossa kaupungin laidalla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen ja nuoren pakolaispojan tiet kohtaavat. Amanda tahtoo auttaa hädässä olevaa lähimmäistä aavistamatta, että hän sen tehdessään asettaa oman elämänsä vaakalaudalle.

Trillerimäisesti etenevä Amandan maailmat vertautuu Asko Sahlbergin ylistettyyn teokseen Irinan kuolemat. Kertomuksen keskiössä ovat sotaa paenneet ihmiset ja vaikeus ymmärtää meitä kaikkia ympäröivää maailmaa. Lukija kohtaa vakavan haasteen: millainen on meidän moraalimme ja mitkä mahdollisuudet meillä on kohdata vieraasta kulttuurista kasvava väkivalta.
Kommentti:
Kirja olikin jotain ihan muuta kuin odotin. Esittelyn perusteella odotin jotakin sentapaista kuin tarina mukavasta mummosta, joka auttaa maahanmuuttajamiestä saamaan töitä ja syntyy ehkä jonkinlainen ystävyys. No, ei ollut sallainen tarina.

Tervo, Kati: Sukupuu

Kati Tervo: Sukupuu

WSOY, 2014

Luin ~ 2.9.2017

Kuvaus:

Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa mihinkään.
Lapsena Heidi Hukkanen käy vastentahtoisesti sairaan mummunsa luona, joka röhnöttää nojatuolissaan kuin Punahilkka-sadun susi ja rähisee vieraalla kielellä. Aikuisena Heidi matkustaa Saksaan kaivelemaan juuriaan.

Vuonna 1912 koulutyttö Adele Schumacher rakastuu Dresdenissä saksaa opiskelevaan Johannes Hukkaseen ja seuraa miestä Suomeen. Uusi koti ja kotimaa eivät kuitenkaan muistuta Adelen unelmaa: Tampereella odottaa anoppi, jonka mielestä saksalaismorsian olisi saanut jäädä omalle kaalimaalleen. Hukkaset ja Schumacherit kokevat kohtalonsa viime vuosisadan myllerryksien keskellä: yksi joutuu kaasukammioon, toinen muuttaa Amerikkaan ja adoptoi intiaanipojan.

Heidi Hukkanen piirtää sukupuunsa, jonka oksat, jo edesmenneet ihmiset, puhkeavat vielä kerran puhumaan ja kertovat kukin oman väkevän tarinansa.

Kommentti:

Tämä kirja sai taas ajattelemaan sitä, miten viime vuosisadalla (etenkin sen alkupuolella) syntyneet ihmiset joutuivat käymään läpi sodan, monet kaksikin.
Mitä ihmisistä ja ihmisille jäi jäljelle? Perheet hajosivat, suvut katosivat ja monen kohtalo ei koskaan selvinnyt edes lähimmille ihmisille. Nekin, jotka selvisivät, olivat rikkinäisiä ja sodan vammauttamia - fyysisesti ja/tai henkisesti.
Tämä oli hyvä tarina. Ei mässäillyt hirveyksillä, mutta sai ajattelemaan ja ymmärtämäänkin taas ehkä hitusen.

Lehtola, Laura: Takapenkki

Laura Lehtola: Takapenkki

Otava, 2017

Luin ~ 28.8.2017

Kuvaus:
Hauska ja riipaiseva tarina vastuusta, rakkaudesta ja eräästä automatkasta.

Tuula Kervinen on työvoimatoimiston virkailija, joka ei paljoa vaadi. Kunhan aviomies edes joskus hellittäisi lauantairutiineistaan ja aikuistuva poika muistaisi kemikaalien vaarat.
Aleksi on Tuulan asiakas, joka haluaa eroon työkokeilusta hotellin saunaosaston selänpesijänä.
Elina on 17-vuotias, raskaana eikä tiedä mitä haluaa. Yhdessä kolmikon on selvittävä koettelemuksesta, jonka jälkeen kukaan ei ole entisellään.

Kommentti:

Vakavia ja ajankohtaisia aiheita paketoituna huumoriin, kevyesti ja lämmöllä. Välillä käytiin kyllä vähän uskottavuuden rajoilla keikkumassakin.
Vakavammankin tarinan näistä aineksista olisi voinut rakentaa, tai sitten johtuu edellisen kirjan paksuudesta (raskaudesta), että tämä tuntui vähän sellaiselta kevyeltä välipalalta. Tykkäsin kyllä!

Roberts, Gregory David: Shantaram

Gregory David Roberts: Shantaram

Shantaram, 2003

Suom. Helene Bützow

Siltala, 2010

Luin ~ 26.8.2017

Kuvaus:
Nuori australialaismies pakenee vankilasta Bombayhin 80-luvun alussa. Väärennetyssä passissa lukee nimi "Lindsay". Tuntemattomassa miljoonakaupungissa Lin palkkaa itselleen oppaan, joka tutustuttaa hänet perinteiseen intialaiseen kyläelämään ja opettaa marathin kielen. Uudelleen nimetty Shantaram - Jumalan rauhan mies - asettuu laitakaupungin slummeihin, joissa valkoista miestä pidetään aluksi kummajaisena. Hän voittaa ihmisten luottamuksen perustamalla ilmaisklinikan ja niittää pian mainetta parantajana.

Bombayn köyhä arkipäivä iskee kasvoille. Ahtaus, kuumuus, nälkä ja jano, taudit ja tulipalot vaivaavat, mutta elämää kuhisevan intialaiskaupungin kiihkeärytminen ja kansainvälinen tunnelma myös lumoaa. Shantaram rakastuu Bombayhin - ja mystiseen sveitsiläis-amerikkalaiseen Karlaan. Shantaram napataan kadulta ja suljetaan pahamaineiseen Arthur Roadin vankilaan, jossa hän saa kestää epäinhimillisiä oloja ja kidutusta. Hän pestautuu afgaanimafian leipiin katusotilaaksi ja sotkeutuu vapauduttuaan laittomaan passibisnekseen ja asekauppaan, joissa toimissa kulkeutuu Afrikkaan ja Afganistaniin asti.

Gregory David Robertsin massiivinen Intia-eepos vyöryttää eteemme elämän koko kirjon. Tarina viettelee ja painaa julman kauniit kuvansa mieleen pysyvästi. Gregory David Roberts syntyi 1952 Melbournessa. Vuonna 1978 hänet tuomittiin aseellisista ryöstöistä vankilaan lähes 20 vuodeksi. Roberts onnistui pakenemaan Bombayhin, jonne hän perusti ilmaisklinikan slummien asukkaille ja pestautui kaupungin mafian leipiin. Vuonna 1990 Roberts vangittiin uudestaan, hän kärsi tuomionsa ja kirjoitti Shantaramin vankilavuosinaan.

Kommentti:
Hieno tarina. Aluksi luin kirjaa aivan ahmimalla, mutta jokin alkoi tökkiä puolivälissä. Minulla oli vähän ongelmia uskottavuuden ja moraalin kanssa, kun alkoi se osuus, jossa päähenkilö kertoo yhteyksistään rikollisiin, murhiin ja sotaan. Samalla oma lomani loppui ja lukuaika väheni, joten tarina ei enää oikein päässyt vauhtiin. Halusin kuitenkin lukea kirjan loppuun asti, 1040 s. Alkuosuus oli parasta, hienoa Intian kuvausta 1980-luvulta.
(Aika hassua, viime kuussa luin 11 kirjaa, nyt sain vasta ensimmäisen kirjan luettua tässä kuussa. No, onhan tämä aika tiiliskivi.) Kirjailijan uusi romaani "Vuoren varjo" ilmestyy muuten aivan lähiaikoina Suomeksi.

Lappalainen, Mirkka: Jumalan vihan ruoska

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697

Siltala, 2012

Luin ~ 27.7.2017

Kuvaus:
Suuret kuolonvuodet veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.

Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi vain alle 12 prosenttia väestöstä.

Kirjassaan Mirkka Lappalainen etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi kuolema korjasi Suomessa niin runsaan sadon. Suurten kuolonvuosien aikaan elettiin pieneksi jääkaudeksi kutsuttua kylmää ilmastovaihetta. Alkeellinen maatalous ja siihen nojaavat valtiot olivat suurissa vaikeuksissa.
Ilmaston lisäksi kirjassa pohditaan sitä, mikä rooli itsevaltiaan kuninkaan Kaarle XI:n valtiokoneistolla, aikakauden taloudellisilla ihanteilla, maantieteellisillä oloilla ja tiedonkulun vaikeuksilla oli kriisin pahentumisessa.

Jumalan vihan ruoska on myös kuvaus nälänhädän arjesta, tavallisten ihmisten selviytymiskeinoista sekä rikoksista ja kauhuista, joihin nälkä lopulta johti. Tärkeä rooli on lisäksi itsevaltiaalla kuninkaalla, joka kansan kärsiessä teki itse kuolemaa.
Lähteinä Mirkka Lappalainen on käyttänyt esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä.
Jumalan vihan ruoska on kuvaus Suomen historian synkimmästä hetkestä, maailmasta, jossa ihmiset elivät luonnon ja säiden armoilla ja jossa elokuun halla toi kuoleman.

Kommentti:
Hmmm, mielenkiintoinen lukukokemus, tämähän on hyvinkin kuivakka kirja, tutkimustietoa. Mutta aihe on mielenkiintoinen ja koska mulla oli lomalla aikaa, luin tämän kyllä varsin nopeasti kannesta kanteen. Oli mielenkiintoista lukea "pienen jääkauden" ajasta, miten se ulottui koko Euroopan alueelle ja aiheutti todellisen nälänhädän ja massakuoleman täällä Pohjolassa. Miksi ei kalastettu, sienestetty, marjastettu? Näihinkin kysymyksiin sai vastauksen. Kannatti lukea, vaikkei kirja ollutkaan juonellinen romaani, kuten etukäteen kuvittelin.
Lisää Mirkka Lappalaista on jo lainassa, mm. Maailman painavin raha. Nämä kannattaisi ehkä lukea aikakausijärjestyksessä.

Green, John: Arvoitus nimeltä Margo

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

Paper Towns, 2008

Suom. Helene Bützow

WSOY, 2015

Luin ~ 25.7. 2017

Kuvaus:
Mestarillisen tarkka kuvaus siitä, miltä elämä näyttää, maistuu ja tuntuu itsenäistyvästä nuoresta.
Quentin Jacobsen, "Q", on aina ollut rakastunut Margoon. Lapsuuden ystävyyden jälkeen Q ja Margo ajautuivat eri kasteihin: upea ja kekseliäs Margo suosittuihin, nörttimäinen Q marginaaliin. Kun ninjaksi pukeutunut Margo koputtaa Q:n ikkunaan ja kutsuu tämän koko yön kestävälle kostoretkelle, poika lähtee mukaan. Seuraavana aamuna Q palaa kouluun sydän täynnä uutta läheisyyttä Margon kanssa, mutta käykin ilmi, että tyttö on kadonnut.

Greenin kolmas suomennos toimii kuin dekkari: Quentin alkaa ratkoa arvoitusta nimeltä Margo ja tajuaa, ettei ole tuntenut tyttöä lainkaan – eikä välttämättä löydä häntä enää elävänä. Tarina kyseenalaistaa sen, mitä ihmiset voivat todella tietää toinen toisistaan. Ja kuten kaikki Greenin tarinat, myös Arvoitus nimeltä Margo on kirja runoudesta, läpänheitosta, ystävyydestä, filosofiasta ja rakkaudenkaipuusta.
Leffa v. 2015.

Kommentti:
Suosittelen lukemaan ja minua kiinnostaa myös elokuva! Luulen, että se löytyy jo kirjastosta tai Netflixistä.

Peskov, Vasili: Taigan erakot

Vasili Peskov: Taigan erakot

Venäjänkielinen alkuteos 1992

Suom. Esa Adrian

WSOY, 1993

Luin ~ 24.7.2017

Kuvaus:
Moskovalainen toimittaja Vasili Peskov sai vuonna 1982 tietää Lykovin perheestä. Malminetsinnöissä olleet geologit havaitsivat lentokoneestaan vihannesmaata muistuttavan maapläntin - alueella, jonka piti olla täysin asumaton ja josta oli matkaa lähimpään asutukseen 250 kilometriä!
Vasili Peskov tapasi perhettä säännöllisesti seitsemän vuoden ajan ja julkaisi jokaisesta retkestään selostuksen Komsomolskaja pravdassa. Kirjan pohjana ovat nuo sanomalehtikirjoitukset.
Lykovin perhe ja suku ovat vanhauskoisia, jotka lähtivät pakoon maailmallisuutta 1920-luvulla. Heille vanhan Venäjän uskonsodat ovat täyttä totta: Pietari Suuri on perheessä kirosana. "Maailman kanssa emme voi elää" on heidän karun elämänsä piinkova lause.
Lykoveita oli tapaamishetkellä viisi. Pojat ja toinen tyttäristä kuolivat peräkkäin 1980-luvun alussa. (Vierailujen jälkeen, ainakin yksi kuolema ilmeisesti johtui heille tuodusta ulkomaailman sairaudesta, muut aliravitsemuksen munuaisille aiheuttamiin vaurioihin tms.)
Peskov tutustuu vähitellen omalaatuiseen isään, Karpiin ja Agafja-tyttäreen, joka on syntynyt taigassa eikä tiedä muusta maailmasta mitään. Toinen maailmansota polkupyörästä puhumattakaan on Agafjalle aivan käsittämätön asia.

Kommentti:
Olipahan aikamoinen tarina. Netistä löytyi tietoa Agafja Lykovasta, joka edelleen elää yksin taigalla. 27 vuotta hän on siellä asunut yksin, isänsä kuolemasta lähtien. Joitakin seurakokeiluja on ollut, mutta eivät ne ole onnistuneet. Toki hänellä nykyään on mahdollisuus olla ihmisiin yhteydessä ja aika tavalla myöskin kai apua tarvitsee.
Lisään tähän myöhemmin nettilinkin - TÄÄLLÄ uutisartikkeli.
Netistä löytyy paljonkin artikkeleita, uusin haastattelu on tehty peräti tänä vuonna. (Youtube) / Agafja Lykova

Mustafa, Nujeen: Tyttö Alepposta

Nujeen Mustafa ja Christina Lamb: Tyttö Alepposta - Nujeenin pako Syyrian sodasta

Nujeen, 2016, 2017

Suom: Anja Lindqvist

HarperCollinsNordic, 2017

Luin ~ 23.7.2017

Kuvaus:
Inspiroiva tositarina vaikeuksien voittamisesta, sodan jaloista pakenemisesta ja tytön taistelusta oppia kävelemään ensimmäisen kerran elämässään.

Nujeenin uskomaton matka on ainutlaatuinen kuvaus Syyrian pakolaiskriisista ja ennennäkemättömän tahdonvoiman omaavasta tytöstä, joka on päättänyt olla menettämättä toivoaan. 16-vuotiaana Nujeen Mustafa jättää sodanrunteleman kotimaansa Syyrian etsiäkseen valoisampaa tulevaisuutta Euroopasta.
CP-vamma ei estä häntä lähtemästä pitkälle ja vaaralliselle pakomatkalle rullatuolissa yhdessä sisarensa kanssa. Siskokset päätyvät Unkariin ja hakevat myöhemmin turvapaikkaa Saksasta.
Yhdessä kirjan toisen kirjoittajan, Minä olen Malala -kirjasta tunnetun Christine Lambin kanssa, Nujeen kuvaa pakolaisen todellisuutta, sodan jaloissa vietettyä lapsuutta ja nuoruutta sekä lopulta lähtöä rakkaasta kotimaasta.

Kommentti:
Tietenkin ajankohtainen ja mielenkiintoinen kirja, kukapa ei muistaisi toissasyksyistä pakolaisvyöryä, joka ylsi Euroopan halki tänne Suomeenkin asti.
Tämä on yksi niistä tarinoista, ja erityiseksi Nujeenin tarinan tekee se, että hän ei kävele, vaan kulki koko matkan pyörätuolissa.
Vaikka tyttö ei ollut koskaan käynyt koulua vammansa takia, Nujeenin television saippuasarjoista oppima englanninkieli osoittautui hyödylliseksi ja harvinaiseksi taidoksi, jota hän pääsi pakomatkan aikana hyödyntämään. Jees!

Nyqvist, Michael: Päivää, isä

Michael Nyqvist: Päivää, isä

När barnet lagt sig, 2009

Suom. Laura Jänisniemi

Avain, 2010

Luin ~ 21.7.2017

Kuvaus:
Michael Nyqvist pääsi vasta aikuisena tapaamaan oman äitinsä, ja vuosien jäljitystyön tuloksena hän onnistui löytämään italialaisen isänsä.
Päivää, isä rakentuu voimakkaasti latautuneista kohtauksista, kuin näytelmä. Se kertoo unohtumattoman kasvutarinan adoptoidun lapsen hämmennyksestä, monimutkaisesta suhteesta kasvatusisään ja taiteellisen kutsumuksen löytymisestä.
Kirja kertoo oman identiteetin arvoituksesta, jonka kirkastuessa Nyqvist sai huomata itsekin kypsyneensä isyyteen.

Michael Nyqvist on kirjoittanut liikuttavan kirjan, joka vie elämän perimmäisten kysymysten äärelle.

Kommentti:
Katsottiin kesällä Mission Impossible -elokuva, jossa Michael Nyqvit näytteli. Tuttu näyttelijä myös Äideistä parhain ja Niin kuin taivaassa sekä Naapurihaudan kaveri -elokuvista.

Michael Nyqvist kuoli 27.6.2017.

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aapeli: Pikku Pietarin piha

WSOY, 1958

Luin ~ 18.7.2017

Kuvaton kansi
Kuvaus: Pikku Pietarin piha on lämminhenkinen kuvaus 12-vuotiaan Pietarin elämästä Kuopion puutalokortteleissa 1920-luvulla. Kirja kuvailee omaperäisesti ja persoonallisesta näkökulmasta pikku Pietarin elämää, hänen äitinsä kuoltua "tuperkkeliin".
Kirja kuvaa oivaltavasti Pietarin elinyhteisön, puutalokortteleiden, elämää ja siellä tapahtuvia kommelluksia. Samalla Pietari seuraa kavereineen aikuisten elämää ja käy keskusteluja Jumalan kanssa.

Kommentti:
Sarjassamme klassikoita, kiva oli lukea tämä kirja, jonka nimi on niin tuttu. Pienimuotoinen, lapsen näkökulmasta kirjoitettu tarina. Vanhan ajan kuvausta. Löysin tämän elokuvan kirjastosta, toivottavasti tulee joskus katsottua.