WSOY, 2014
Luin ~ 2.9.2017
Kuvaus:
Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa mihinkään.
Lapsena Heidi Hukkanen käy vastentahtoisesti sairaan mummunsa luona, joka röhnöttää nojatuolissaan kuin Punahilkka-sadun susi ja rähisee vieraalla kielellä. Aikuisena Heidi matkustaa Saksaan kaivelemaan juuriaan.
Vuonna 1912 koulutyttö Adele Schumacher rakastuu Dresdenissä saksaa opiskelevaan Johannes Hukkaseen ja seuraa miestä Suomeen. Uusi koti ja kotimaa eivät kuitenkaan muistuta Adelen unelmaa: Tampereella odottaa anoppi, jonka mielestä saksalaismorsian olisi saanut jäädä omalle kaalimaalleen. Hukkaset ja Schumacherit kokevat kohtalonsa viime vuosisadan myllerryksien keskellä: yksi joutuu kaasukammioon, toinen muuttaa Amerikkaan ja adoptoi intiaanipojan.
Heidi Hukkanen piirtää sukupuunsa, jonka oksat, jo edesmenneet ihmiset, puhkeavat vielä kerran puhumaan ja kertovat kukin oman väkevän tarinansa.
Kommentti:
Tämä kirja sai taas ajattelemaan sitä, miten viime vuosisadalla (etenkin sen alkupuolella) syntyneet ihmiset joutuivat käymään läpi sodan, monet kaksikin.
Mitä ihmisistä ja ihmisille jäi jäljelle? Perheet hajosivat, suvut katosivat ja monen kohtalo ei koskaan selvinnyt edes lähimmille ihmisille. Nekin, jotka selvisivät, olivat rikkinäisiä ja sodan vammauttamia - fyysisesti ja/tai henkisesti.
Tämä oli hyvä tarina. Ei mässäillyt hirveyksillä, mutta sai ajattelemaan ja ymmärtämäänkin taas ehkä hitusen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti