Ranskankielinen alkuperäisteos: Today we live, 2015
Suom. Lauri Holma
Minerva Kustannus Oy, 2017
Luin ~ 27.1.2018
Kuvaus:
Vielä tänään olemme elossa on toisen maailmansodan loppuun, Ranskan ja Belgian raja-alueille sijoittuva sotakertomus. Saksan armeijan sotilaan ja orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön epätodennäköinen kohtalonyhteys uhmaa sodan raakoja lakeja.
Päähenkilö Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Historiallisesti kyse on operaatio Greifista, joka toteutettiin 1944–1945.
Draama alkaa, kun kymmenittäin ihmisiä tappanut Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon 7-vuotiaan juutalaistytön Renéen.
Kaunis ja riipaiseva romaani yhdistää toisen maailmansodan brutaaliuden ja inhimillisen toiveikkuuden unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Lukuisilla arvostetuilla kirja-alan tunnustuksilla palkittu teos. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2017 lopulla.
Kommentti
On aina vähän hämmentävää, kun lukee kirjan, jota paljon hehkutetaan ja kannessakin on plakaati, mitä palkintoja kirja on voittanut. Tämä teos on siis palkittu vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina Ranskassa ja elokuva tämä pohjalta on tekeillä tai jo ehkä ilmestynytkin.
Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen kirja ei kosketakaan itseä. Kirja oli suorastaan tylsä, vaikka tapahtumat sinänsä olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, joiden tarina sinänsä oli mielenkiintoinen, jäivät etäisiksi. Lukiessa oli usein tunne, että tässä olisi selvästi aineksia isompaankin juttuun, mutta miksi tämä ei kosketa?
Juttelin aamulla tyttären kanssa kirjasta ja mietin, mistä tämä koskettamattomuus voisi johtua. Päädyin siihen, että tämä voisi kyllä toimia elokuvana paljon paremmin.
No, arvatkaas mitä äsken juuri huomasin kirjan alkulehdellä:
Teos perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen.
No kappas. Ei ihme, ettei henkilöissä ollut henkeä eikä syvyyttä - ja ei ihme, että jotkut asiat kuulostivat suorastaan oudoilta tekstin keskellä. Niiden oli varmaan tarkoituskin olla käsikirjoitusta tukevia kommentteja, mutta juonen keskellä ne vain kuulostivat oudoilta ja nakersivat suorastaan kirjan uskottavuutta.
Haluan toki nähdä tämän elokuvana.
Olipa jännä kokemus - ja nyt tietysti mietityttää, miten eri tavalla olisin kirjaa lukenut, jos olisin heti aluksi tiennyt tämän olevan elokuvan käsikirjoitus...
(255 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti