keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Qvarnström, Ingrid: Kumlingen pappilassa

Ingrid Qvarnström: Kumlingen pappilassa - sukutarina 1700-luvun Ahvenanmaalta
I Kumlinge prästgård, 1943
Suom. Sirkka Rapola
Otava, 1944
Luin ~ 17.7.2019

-Kirjassa ei ollut kansikuvaa-
Kuvaus:

Kirjassa ei ollut kansikuvaa eikä takakansiesittelyä, mutta netistä löytyi kuvaus:(29.7.):
Ahvenanmaan karu ulkosaaristo on tämän viehättävän ja kiintoisan sukutarinan näyttämö, tarinan, jonka tapahtuma-aika on 1700-luvun puoliväli. Kumlingen kirkkoherrana on tähän aikaan Jakob Silvan, ja hänen ympärillään hyörii laaja perhepiiri: vanha äiti, vaimo, yksitoista orvoksi jäänyttä veljenlasta sekä vaimon kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Elämä on ankaraa ja niukkaa, ja vanhempien suuri huoli on, miten saada pojat koulutetuiksi ja tyttäret naitetuiksi.
Mutta vaikka ulkonaiset mullistukset ovat tässä pienoismaailmassa vähäiset, on selvää, että missä monta nuorta ihmistä on yhdessä, siellä kuohuu elämä rikkaana ahtaissakin puitteissa. Rakkaus, sekä haaveellisen romanttinen että kiihkeän intohimoinen, löytää tiensä perheen keskuuteen ja vaatii oikeutensa ankarastakin vastustuksesta huolimatta. Tekijä osaa valaa ihmeellistä eloa ja jännitystä tähän kirkonkirjoihin ja perimätietoihin perustuvaan, kauttaaltaan todellisuuden pohjalle rakentuvaan aineistoon, ja tuloksena on romaani elävästä elämästä, paljon antoisampi ja rikkaampi kuin pelkkä mielikuvituksen tuote.

Kommentti: "Se pakollinen" Ahvenanmaa-kirja tälle kesälle. Menneiden aikojen kunniaksi ja jotta osaisi taas arvostaa sitä kaikkea hyvää ja helppoa, mitä meidän elämässä on. Ihmisluonto on kuitenkin niin sama. Ja yllättäviä samankaltaisuuksia on esim. naimakauppojen suhteen eri aikakausina ja eri kulttuureissa ja vieläpä eri puolilla maapalloa!
Ensi vuonna voisin lukea Lundbergin Jään, tänä vuonna mie luki sen. Lopultakin!
(358 sivua.)

Ei kommentteja: