Otava, 2019
Luin ~ 28.4.2019
Kuvaus: (kustantajan)
Purevat havainnot ja lämmin huumori yhdistyvät esikoisromaanissa, joka kuvaa lestadiolaisyhteisössä kasvamista ja siitä irrottautumista.
Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista, joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta?
Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin, johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat sekä serkun puhki katsottu häävideo, jolla hymyili maailman komein mies.
Missä ovat nyt päivit ja markot, lapsuuden rakkaat matkaystävät? Miksei elämä taviksena ota luonnistuakseen?
Kommentti:
Tämäpä oli hieno uusi tuttavuus. Taitaa mennä ihan kärkeen tähän mennessä lukemistani "lestadiolaiskirjoista". Ns. maailman ja uskonyhteisön erilaisuuksien ja samankaltaisuuksien havainnointi on osuvaa ja tarkkanäköistä, siitä saa paljon irti etenkin, jos asioissa on itselle tuttuja juttuja. Lopun siirto vielä aivan erilaiseen ympäristöön on hyvä ja tarkkanäköinen veto sekin.
Ennen kirjan lukemista mietin, mikä minua näissä tietyissä aihealueissa jaksaakaan aina kiinnostaa. Sekin, voiko esim. tästä aiheesta enää saada irti mitään uutta ja rakentavaa, vai alkavatko tarinat jo toistaa itseään. No, tässä oli juuri löytynyt se hieman erilainen näkökulma, josta todellakin pidin!
Edit. 29.4.: Kuten arvata saattaa, kirjailijalla oli tähän asiaan omakohtaista kokemusta, sen kyllä huomasi. Entiseen ihastukseen liittyvä jälkiepisodi oli ehkä vähän epäuskottava. Erityisesti tässä kirjassa tietysti kolahti se, miten 80-90-lukija oli kuvattu. Kyllähän siinä omakin teini-ikä ja nuoruus palasi elävänä mieleen, niin hyvin osuivat kuvaukset sen ajan muoti-ilmiöistä.
Vahvan ulkopuolisuuden tunteen muistan myös.
(346 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti