Otava, 1985
Luin ~ 17.11.2018
Kuvaus:
Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…
Kommentti:
Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti