Gummerus, 2018
Luin ~ 4.11.2018
Kuvaus:
1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.
Kommentti:
Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.
(368 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti