Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla
Tammi, 2018
Luin ~ 28.8.2018
Kuvaus:
Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Lohtua tuo myös Piipen kotona sitkeästi tassutteleva läpinäkyvä kissa.
Ei Piipe hullu ole. Hän nimeää näkymättömän kissansa Heimoksi, mutta on muuten ihan kunnossa. Tai oli, kunnes Juri lähti. Siihen auttaa Eetu, se mies osaa panostaa! Kun Jurin postilaatikko räjähtää kohti korkeuksia, saattaa kyllä olla ettei entiseen ole paluuta... Silti Piipe ei voi päästää irti. Kosto houkuttaa liikaa, tai ehkä se kirottu Juri?
Avioliittosimulaattorin kirjoittajan huumori puree taas aiheen ytimeen! Nyt aihe on kosto. Tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa.
Kommentti:
No tässä oli totisesti mustaa huumoria. Meno yltyi kyllä aikamoiseksi, mutta ei voi kuin ihailla kirjailijaa, joka saa eri henkilöiden aivoitukset kerrottua niin, että lukija on vähän kaikkien puolella.
Huumorin ja sekoilevien tempausten keskellä mietitään kuitenkin aika syviäkin juttuja ihmissuhteista. Taitavaa kerrontaa, kyllä!
Kaikessa kostonjanossaan Piipe osoittautuu kuitenkin myös sympaattiseksi henkilöksi. Loppuratkaisua odotti kyllä melkoisella kutkutuksella. Vaan enpäs kerrokaan.
(202 sivua.)
tiistai 28. elokuuta 2018
maanantai 27. elokuuta 2018
Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
We Should All Be Feminists, 2012
Suom. Sari Karhulahti
Otava, 2017
Luin ~ 27.8.2018
Kuvaus:
”Me kaikki, niin miehet kuin naiset, pystymme parempaan.
”Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan tunnettu kirjailija käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.
Kommenttini:
Tosiaan, tämä oli siis 45-sivuinen essee, perustuu kirjailijan pitämään puheeseen, aiheen voi päätellä nimestä.
Tällainen kirjaksi painettu puhe oli kyllä vähän kuivaa luettavaa. Feminismistäkään ei oikein mitään uutta kuulunut, jotenkin samoja ennenkin kuultuja esimerkkejä naisten huonommista mahdollisuuksista kylläkin. Toki ymmärrän, että afrikkalainen yhteiskunta on kovasti jäljessä länsimaisesta, myös tasa-arvoasioissa. Mutta kun joskus tuntuu, että se tasa-arvo täällä meillä alkaa jo mennä liiallisuuksiinkin.
Naiset alkavat olla kovin miesmäisiä ja miehet vähän naismaisia (anteeksi nyt vaan...) Että minä kyllä tykkään siitä pienestä erosta.
(45 sivua.)
We Should All Be Feminists, 2012
Suom. Sari Karhulahti
Otava, 2017
Luin ~ 27.8.2018
Kuvaus:
”Me kaikki, niin miehet kuin naiset, pystymme parempaan.
”Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan tunnettu kirjailija käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.
Kommenttini:
Tosiaan, tämä oli siis 45-sivuinen essee, perustuu kirjailijan pitämään puheeseen, aiheen voi päätellä nimestä.
Tällainen kirjaksi painettu puhe oli kyllä vähän kuivaa luettavaa. Feminismistäkään ei oikein mitään uutta kuulunut, jotenkin samoja ennenkin kuultuja esimerkkejä naisten huonommista mahdollisuuksista kylläkin. Toki ymmärrän, että afrikkalainen yhteiskunta on kovasti jäljessä länsimaisesta, myös tasa-arvoasioissa. Mutta kun joskus tuntuu, että se tasa-arvo täällä meillä alkaa jo mennä liiallisuuksiinkin.
Naiset alkavat olla kovin miesmäisiä ja miehet vähän naismaisia (anteeksi nyt vaan...) Että minä kyllä tykkään siitä pienestä erosta.
(45 sivua.)
lauantai 25. elokuuta 2018
Koskiniemi, Sisko: Kääntöpuolella lapsuus
Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus
Myllylahti, 2015
Luin ~ 25.8.2018
Kuvaus:
Kääntöpuolella lapsuus kertoo Kaijasta, sosiaalityöntekijästä, joka työskentelee keskisuuren suomalaisen kaupungin poliisilaitoksella. Vaikka hänen pääasiallisena vastuualueenaan on lastensuojelu, tuo työ mukanaan ihmisten erilaisista ongelmista johtuvia epätoivoisia tilanteita, joiden ratkaisemisessa auttaa ainoastaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama tukiverkko: sosiaalityöntekijä.
– Niin mielelläni kuin käskisinkin isäsi pois, en sitä voi tehdä. Ainoa, jonka voin sieltä ottaa on lapsi eli sinä. Miikka tyrskähti ääneen. – Miksi mun pitäs lähteä kotoa pois, en minä halua, en minä hakkaa ketään enkä tee siellä kellekään pahaa, ja sehän on minun kotini! Kaija antoi pojan itkeä rauhassa.
Yhteen syksyyn sijoittuvassa tarinassa nousee useissa yhteyksissä esiin lapsen ja äidin välinen suhde ja sen voimakas merkitys riippumatta lapsen iästä. Kirjan sydäntä riipaisevat tapahtumat voisivat olla todellisia ja ne kertovat omaa kieltään paitsi lastensuojelun myös yhteiskunnan nykytilasta.
Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. ”Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä.” Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.
Kommentti:
Aikamoinen lukukokemus. Lainasin ensin kirjailijan toisen teoksen (Ihan tavallinen perhe), mutta halusinkin lukea ensin tämän, kun näkökulma on saman sosiaalityöntekijä Kaijan.
Tuo näkökulma mietitytti. Kirjasta jotenkin huomasi, ettei ollut aivan viimeistelty, siis kirjallisesti. Minut pääsi yllättämään se, miten päähenkilön sävy muuttui matkan varrella todella paljon.
Ensituntuma oli enemmänkin ymmärtävä, hyvin rutinoitunut ammattilainen, mutta tarinan edetessä aika kovia ja työlääntyneitä, väsyneitä piirteitä alkoi nousta esiin. Mutta sekin kyllä kuvasi työn luonnetta, kai siinä on jotenkin pakko kovettaa itsensä, että yleensä pystyy tuota työtä tekemään.
Hyvin tuotiin ilmi myös työn byrokraattiset näkökulmat ja päättäjien kontrolli. Tuotahan se monessa työssä nykyään on, aikaa menee kaikenlaiseen tilastoimiseen ja silti tulosta pitäisi syntyä. Miten ne tulokset tuossakaan työssä mitataan?
Levosta ja työstä irtaantumisesta pitäisi kyllä noin raskaassa työssä huolehtia erityisen tarkasti, koska jos niin ei tee, se alkaa näkyä ja kuulua työn laadussa.
Ei voi olla miettimättä, että kun vaikkapa tämänkin tarinan ihmiset ja perheet ovat muutenkin - syystä tai toisesta - joutuneet todella koville elämässään, tuntuu aika tylyltä, että seuraavaksi heidät kohdataan vihaisesti ja kyllästyneesti. Tämä ei ole arvostelua, itse tuskin pystyisin tuohon työhön ollenkaan.
Silti, niin tehokasta kuin teininäpistelijöiden kovistelu olikin, se tuntui kovin kärjistetyltä. Lempisanontaani käyttäen, kultainen keskitiekin on. Ei tarvitse joko hyväksyä ja hyssytellä kaikkea, mutta ei kai nyt huutaa ja uhkaillakaan tarvitse? Ei ihme, että sossulla on niin ikävä kaiku. Ja silti ihmiset tekevät älyttömän tärkeää ja raskasta työtä, josta suuri hatunnosto!
(239 sivua.)
Myllylahti, 2015
Luin ~ 25.8.2018
Kuvaus:
Kääntöpuolella lapsuus kertoo Kaijasta, sosiaalityöntekijästä, joka työskentelee keskisuuren suomalaisen kaupungin poliisilaitoksella. Vaikka hänen pääasiallisena vastuualueenaan on lastensuojelu, tuo työ mukanaan ihmisten erilaisista ongelmista johtuvia epätoivoisia tilanteita, joiden ratkaisemisessa auttaa ainoastaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama tukiverkko: sosiaalityöntekijä.
– Niin mielelläni kuin käskisinkin isäsi pois, en sitä voi tehdä. Ainoa, jonka voin sieltä ottaa on lapsi eli sinä. Miikka tyrskähti ääneen. – Miksi mun pitäs lähteä kotoa pois, en minä halua, en minä hakkaa ketään enkä tee siellä kellekään pahaa, ja sehän on minun kotini! Kaija antoi pojan itkeä rauhassa.
Yhteen syksyyn sijoittuvassa tarinassa nousee useissa yhteyksissä esiin lapsen ja äidin välinen suhde ja sen voimakas merkitys riippumatta lapsen iästä. Kirjan sydäntä riipaisevat tapahtumat voisivat olla todellisia ja ne kertovat omaa kieltään paitsi lastensuojelun myös yhteiskunnan nykytilasta.
Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. ”Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä.” Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.
Kommentti:
Aikamoinen lukukokemus. Lainasin ensin kirjailijan toisen teoksen (Ihan tavallinen perhe), mutta halusinkin lukea ensin tämän, kun näkökulma on saman sosiaalityöntekijä Kaijan.
Tuo näkökulma mietitytti. Kirjasta jotenkin huomasi, ettei ollut aivan viimeistelty, siis kirjallisesti. Minut pääsi yllättämään se, miten päähenkilön sävy muuttui matkan varrella todella paljon.
Ensituntuma oli enemmänkin ymmärtävä, hyvin rutinoitunut ammattilainen, mutta tarinan edetessä aika kovia ja työlääntyneitä, väsyneitä piirteitä alkoi nousta esiin. Mutta sekin kyllä kuvasi työn luonnetta, kai siinä on jotenkin pakko kovettaa itsensä, että yleensä pystyy tuota työtä tekemään.
Hyvin tuotiin ilmi myös työn byrokraattiset näkökulmat ja päättäjien kontrolli. Tuotahan se monessa työssä nykyään on, aikaa menee kaikenlaiseen tilastoimiseen ja silti tulosta pitäisi syntyä. Miten ne tulokset tuossakaan työssä mitataan?
Levosta ja työstä irtaantumisesta pitäisi kyllä noin raskaassa työssä huolehtia erityisen tarkasti, koska jos niin ei tee, se alkaa näkyä ja kuulua työn laadussa.
Ei voi olla miettimättä, että kun vaikkapa tämänkin tarinan ihmiset ja perheet ovat muutenkin - syystä tai toisesta - joutuneet todella koville elämässään, tuntuu aika tylyltä, että seuraavaksi heidät kohdataan vihaisesti ja kyllästyneesti. Tämä ei ole arvostelua, itse tuskin pystyisin tuohon työhön ollenkaan.
Silti, niin tehokasta kuin teininäpistelijöiden kovistelu olikin, se tuntui kovin kärjistetyltä. Lempisanontaani käyttäen, kultainen keskitiekin on. Ei tarvitse joko hyväksyä ja hyssytellä kaikkea, mutta ei kai nyt huutaa ja uhkaillakaan tarvitse? Ei ihme, että sossulla on niin ikävä kaiku. Ja silti ihmiset tekevät älyttömän tärkeää ja raskasta työtä, josta suuri hatunnosto!
(239 sivua.)
Tunnisteet:
lukupäiväkirja2018,
suomalainen,
takakansikuvaus
sunnuntai 19. elokuuta 2018
Alasalmi, Päivi: Siipirikon kuiskaus
Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus
Gummerus, 2017
Luin ~ 19.8.2018
Kuvaus:
Talvi koettelee Aanaarin saamelaisperheitä, joista jokaisesta on tapettu isä, veli tai aviomies. Pirkkalaisten verilöylyn jälkeen kyläläiset ovat hajaantuneet, ja Soruia kantaa siitä syyllisyyttä. Hänen näkijänkykynsä voimistuvat, ja hän perii isältään tietäjän osan. Avuntarvitsijoita saapuu kaukaa, kun Soruian nimi kiirii ja alkaa herättää kunnioitusta, pelkoa sekä kateutta. Mutta Soruia ei saa rauhaa, sillä kuolleen Kaukomielen avoimiksi jääneet silmät vainoavat ja hän pelkää miehen palaavan tuonpuoleisesta.
Lopulta pirkkalaiset tulevat, nyt Ruotsin kruunun veronkantajien kanssa, ja ylivaltaa on mahdoton vastustaa. Soruian kyvyt langettavat hänen ylleen epäilyn. Kirkon tuomio noituudesta on ankara.
Päivi Alasalmen aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. Tarinan maaginen huipentuma on sydäntäpakahduttavan kaunis. Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen historiallisten saamelaisromaanien trilogian päätösosa.
Kommentti:
Olipa harvinaista herkkua, luin kerrankin kokonaisen trilogian putkeen!
Uutussarjoissa joutuu odottelemaan seuraavia osia ilmestyväksi. Vanhemmissa sarjoissa, jos ne ovat kovin pitkiä, tekee mieli lukea muita kirjoja väliin. Osittain, ettei tarina ala tökkiä, osittain vaihtelun vuoksi ja joskus tekee mieli säästellä, ettei kiva sarja loppuisi liian äkkiä.
Onhan tämä varsin puhutteleva ja surullinenkin tarina, mutta kauniisti kirjoitettu. Kyllä se sivistyksen, kristinuskon ja verotuksen tulo ja tuominen on ankeaa luettavaa lapinihmisten kannalta.
Oli mielenkiintoinen veto kirjailijalta näyttää ensimmäisessä osassa pilkahdukset kahdesta myöhemmästä ajanjaksosta. Vaikka niihin ei enää myöhemmin palattu, ne jäivät kyllä mieleen ja palautuivat etenkin tässä viimeisessä osassa uudelleen.
Erityismaininta kauniille kirjannimille. <3
(368 sivua.)
Gummerus, 2017
Luin ~ 19.8.2018
Kuvaus:
Talvi koettelee Aanaarin saamelaisperheitä, joista jokaisesta on tapettu isä, veli tai aviomies. Pirkkalaisten verilöylyn jälkeen kyläläiset ovat hajaantuneet, ja Soruia kantaa siitä syyllisyyttä. Hänen näkijänkykynsä voimistuvat, ja hän perii isältään tietäjän osan. Avuntarvitsijoita saapuu kaukaa, kun Soruian nimi kiirii ja alkaa herättää kunnioitusta, pelkoa sekä kateutta. Mutta Soruia ei saa rauhaa, sillä kuolleen Kaukomielen avoimiksi jääneet silmät vainoavat ja hän pelkää miehen palaavan tuonpuoleisesta.
Lopulta pirkkalaiset tulevat, nyt Ruotsin kruunun veronkantajien kanssa, ja ylivaltaa on mahdoton vastustaa. Soruian kyvyt langettavat hänen ylleen epäilyn. Kirkon tuomio noituudesta on ankara.
Päivi Alasalmen aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. Tarinan maaginen huipentuma on sydäntäpakahduttavan kaunis. Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen historiallisten saamelaisromaanien trilogian päätösosa.
Kommentti:
Olipa harvinaista herkkua, luin kerrankin kokonaisen trilogian putkeen!
Uutussarjoissa joutuu odottelemaan seuraavia osia ilmestyväksi. Vanhemmissa sarjoissa, jos ne ovat kovin pitkiä, tekee mieli lukea muita kirjoja väliin. Osittain, ettei tarina ala tökkiä, osittain vaihtelun vuoksi ja joskus tekee mieli säästellä, ettei kiva sarja loppuisi liian äkkiä.
Onhan tämä varsin puhutteleva ja surullinenkin tarina, mutta kauniisti kirjoitettu. Kyllä se sivistyksen, kristinuskon ja verotuksen tulo ja tuominen on ankeaa luettavaa lapinihmisten kannalta.
Oli mielenkiintoinen veto kirjailijalta näyttää ensimmäisessä osassa pilkahdukset kahdesta myöhemmästä ajanjaksosta. Vaikka niihin ei enää myöhemmin palattu, ne jäivät kyllä mieleen ja palautuivat etenkin tässä viimeisessä osassa uudelleen.
Erityismaininta kauniille kirjannimille. <3
(368 sivua.)
Tunnisteet:
3.osa,
historia,
lukupäiväkirja2018,
saamelaisuus,
sarja,
suomalainen,
takakansikuvaus
perjantai 17. elokuuta 2018
Alasalmi, Päivi: Pajulinnun huuto
Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
Gummerus, 2015
Luin ~ 17.8.2018
Kuvaus: (takakansi)
Pajulinnun huuto jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun, tarinaa 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi.
Kommentti:
Ajattelin, että tässä kirjassa jatkuisivat nuo kaikki ensimmäisen osan kolme tarinaa, mutta nyt keskityttiin vain ensimmäiseen, Soruian tarinaan. Kunnon historiallista kerrontaa, arkikuvausta, rakkautta, perhe-elämää, mutta myös mustasukkaisuutta, vihanpitoa, taistelua. Taistelu käydään sekä kruunun verojen että kristinuskon puolesta ja saamelaiset ovat kovin heikoilla pirkkalaisten miekkoja vastaan. (286 sivua.)
Gummerus, 2015
Luin ~ 17.8.2018
Kuvaus: (takakansi)
Pajulinnun huuto jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun, tarinaa 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi.
Kommentti:
Ajattelin, että tässä kirjassa jatkuisivat nuo kaikki ensimmäisen osan kolme tarinaa, mutta nyt keskityttiin vain ensimmäiseen, Soruian tarinaan. Kunnon historiallista kerrontaa, arkikuvausta, rakkautta, perhe-elämää, mutta myös mustasukkaisuutta, vihanpitoa, taistelua. Taistelu käydään sekä kruunun verojen että kristinuskon puolesta ja saamelaiset ovat kovin heikoilla pirkkalaisten miekkoja vastaan. (286 sivua.)
Tunnisteet:
2.osa,
historia,
lukupäiväkirja2018,
sarja,
suomalainen
keskiviikko 15. elokuuta 2018
Alasalmi, Päivi: Joenjoen laulu
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Gummerus, 2013
Luin ~ 15.8.2018
Kuvaus:
Joenjoen laulu on saamelaisten tarina, joka kulkee kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Kun saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen, hän päättää, että mies on hänelle annettu. Hän vie miehen kotaansa ja parantaa tämän. Kaukomieli on Soruiasta riippuvainen, ja heidän välilleen syntyy side, jota saamelaisyhteisö ei katso hyvällä. Soruia joutuu valitsemaan miehen ja omiensa välillä.
> 1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
> Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?
Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.
Kommentti:
Erikoinen yhdistelmä tarinoita. Lestadiuksen osuuteen oli ehkä hankalinta "uskoa",kuten aina, kun mennään oikeasti eläneen ihmisen nahkoihin.
Mielenkiintoisia tarinoita kaikki kolme, kirja on 1. osa trilogiasta ja mullahan on jo toinenkin osa lainassa. Kiinnostuksella odotan, miten tarina jatkuu ja tällä kertaa taidan tosiaan lukea koko sarjan putkeen.
(306 sivua.)
Gummerus, 2013
Luin ~ 15.8.2018
Kuvaus:
Joenjoen laulu on saamelaisten tarina, joka kulkee kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Kun saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen, hän päättää, että mies on hänelle annettu. Hän vie miehen kotaansa ja parantaa tämän. Kaukomieli on Soruiasta riippuvainen, ja heidän välilleen syntyy side, jota saamelaisyhteisö ei katso hyvällä. Soruia joutuu valitsemaan miehen ja omiensa välillä.
> 1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
> Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?
Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.
Kommentti:
Erikoinen yhdistelmä tarinoita. Lestadiuksen osuuteen oli ehkä hankalinta "uskoa",kuten aina, kun mennään oikeasti eläneen ihmisen nahkoihin.
Mielenkiintoisia tarinoita kaikki kolme, kirja on 1. osa trilogiasta ja mullahan on jo toinenkin osa lainassa. Kiinnostuksella odotan, miten tarina jatkuu ja tällä kertaa taidan tosiaan lukea koko sarjan putkeen.
(306 sivua.)
Tunnisteet:
1.osa,
historia,
lukupäiväkirja2018,
suomalainen
lauantai 11. elokuuta 2018
Márai, Sándor: Kynttilät palavat loppuun
Sándor Márai: Kynttilät palavat loppuun
A Gyertyak Csonkig Egnek, Unkari, 1942
Suom. Tuomo Lahdelma
Atena Kustannus Oy, 2001
Luin ~11.8.2018
Kuvaus:
Kynttilät palavat loppuun -romaani kertoo yhden yön kestävästä keskustelusta, jota päähenkilö - vanha kenraali - on odottanut 41 vuotta.
Polttopisteeseen nousevat kysymykset syyllisyydestä ja ystävyydestä, mahdollisuudesta todelliseen kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Márai kertoo lämpimän koskettavasti ja samalla tarkkanäköisesti vanhan miehen katkeruudesta. Márain runsaassa, tummasävyisessä teoksessa henkilöiden taustaksi hahmottuu nostalgisesti nähty mennyt maailma, ylhäistön rappeutuvat, pölyiset kartanot.
Kommentti
Vanhanaikainen kirja, vanhan maailman kuvausta. Samalla ihmisyyden kuvausta.
A Gyertyak Csonkig Egnek, Unkari, 1942
Suom. Tuomo Lahdelma
Atena Kustannus Oy, 2001
Luin ~11.8.2018
Kuvaus:
Kynttilät palavat loppuun -romaani kertoo yhden yön kestävästä keskustelusta, jota päähenkilö - vanha kenraali - on odottanut 41 vuotta.
Polttopisteeseen nousevat kysymykset syyllisyydestä ja ystävyydestä, mahdollisuudesta todelliseen kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Márai kertoo lämpimän koskettavasti ja samalla tarkkanäköisesti vanhan miehen katkeruudesta. Márain runsaassa, tummasävyisessä teoksessa henkilöiden taustaksi hahmottuu nostalgisesti nähty mennyt maailma, ylhäistön rappeutuvat, pölyiset kartanot.
Kommentti
Vanhanaikainen kirja, vanhan maailman kuvausta. Samalla ihmisyyden kuvausta.
maanantai 6. elokuuta 2018
Medberg, Sara: Holhokki
Sara Medberg: Holhokki
alkuteos Myndlingen, 2015
suom. Sara Medberg !
Books on Demand GmbH, 2015
Luin ~ 6.8.2018
Kuvaus: (takakansi)
Orpo neiti Desideria Sparw, joka asuu rauhallisessa kartanossa Pohjanmaalla, on kauhuissaan kun hänen uusi aristokraattinen holhoojansa Tukholmasta ilmestyy paikalle. Kreivi Dominic Lindswärd ei lainkaan pidä holhokkinsa itsenäistymispyrkimyksistä, pelkkä ajatus riippumattomasta naisesta on järkyttävä!
Hänen armonsa haluaa mieluummin kasvattaa Desideriasta nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka ajan kuluessa menee hyviin naimisiin. Päähenkilöt tempautuvat mukaan seikkailuun, joka kiidättää heidät kustavilaisen ajan Suomen ja Ruotsin ylellisten tanssiaissalien ja salaperäisten linnojen halki. Mutta kumpi heistä saa tahtonsa läpi?
Romantiikkaa ja jännitystä Jane Austenin ajan Suomessa ja Ruotsissa. - Kirjailija Sara Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija. Hänen romaaninsa käsittelevät Medbergin tulevan väitöskirjan tutkimusaihetta - tyttöjen kasvatusta 1700- ja 1800-luvuilla - kaunokirjallisesta näkökulmasta.
Kommentti:
No nyt meni kyllä keveys jo överiksi meikäläisenkin mittapuulla. Luin sen Kultaportin kaunottaret ja sitten huomasin, että Medbergillä on pari aikaisempaakin teosta. Tässä oli chick lit ja Jane Austen-romantiikka jotenkin sekoitettu keskenään. Lisäksi vähäsen hämmentää se, että Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija (tai on ollut 2015), mutta poikkeuksena moniin muihin historiallisiin kirjoihin tässä oli todella vähän kristillistä tai muuten kirkkoon ja uskontoon liittyvää. Jotenkin olen ajatellut, että uskonnollisuus kyllä kuului siihen maailman aikaan paljon enemmän ihmisten elämään, mutta tässä tuli vaikutelma, että se aihepiiri oli varta vasten jätetty lähes kokonaan ulkopuolelle.
Kirja tuntui hiukan keskentekoiselta, aina ei tiennyt, oliko juonihyppäys tehty tarkoituksella vaiko vahingossa. Ja ainakin yksi kohtaus mielestäni ei ajallisesti täsmännyt. Tapahtumista kerrottiin kuin ne olisivat tapahtuneet heti seuraavana päivänä edellisestä kohtauksesta, vaikka tekstissä mielestäni sanottiin, että oli kulunut muutama päivä (tai jopa viikko) edellisistä tapahtumista.
Monet (yliampuvat) kuvailut tuntuivat myös hieman päälleliimatuilta, kuin kirjailija olisi käynyt tekstiä läpi ja päättänyt lisätä joka lukuun vielä pari sivua romanttisia asukuvailuja. Juonessa oli kyllä hauskasti (= perinteisesti) sekä romantiikkaa että dekkarinkin aineksia, mutta hieman keskeneräinen mielikuva tästä jäi. Tai ehkä sellainen mielikuva, että kirjailija oli vähän kieli poskessa päättänyt vetää kaiken, nimeä myöten, oikein överiksi - ja katsoa, meneekö sellainen läpi? Sääli sinänsä, koska asetelma oli ihan herkullinen.
(514 sivua.)
alkuteos Myndlingen, 2015
suom. Sara Medberg !
Books on Demand GmbH, 2015
Luin ~ 6.8.2018
Kuvaus: (takakansi)
Orpo neiti Desideria Sparw, joka asuu rauhallisessa kartanossa Pohjanmaalla, on kauhuissaan kun hänen uusi aristokraattinen holhoojansa Tukholmasta ilmestyy paikalle. Kreivi Dominic Lindswärd ei lainkaan pidä holhokkinsa itsenäistymispyrkimyksistä, pelkkä ajatus riippumattomasta naisesta on järkyttävä!
Hänen armonsa haluaa mieluummin kasvattaa Desideriasta nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka ajan kuluessa menee hyviin naimisiin. Päähenkilöt tempautuvat mukaan seikkailuun, joka kiidättää heidät kustavilaisen ajan Suomen ja Ruotsin ylellisten tanssiaissalien ja salaperäisten linnojen halki. Mutta kumpi heistä saa tahtonsa läpi?
Romantiikkaa ja jännitystä Jane Austenin ajan Suomessa ja Ruotsissa. - Kirjailija Sara Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija. Hänen romaaninsa käsittelevät Medbergin tulevan väitöskirjan tutkimusaihetta - tyttöjen kasvatusta 1700- ja 1800-luvuilla - kaunokirjallisesta näkökulmasta.
Kommentti:
No nyt meni kyllä keveys jo överiksi meikäläisenkin mittapuulla. Luin sen Kultaportin kaunottaret ja sitten huomasin, että Medbergillä on pari aikaisempaakin teosta. Tässä oli chick lit ja Jane Austen-romantiikka jotenkin sekoitettu keskenään. Lisäksi vähäsen hämmentää se, että Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija (tai on ollut 2015), mutta poikkeuksena moniin muihin historiallisiin kirjoihin tässä oli todella vähän kristillistä tai muuten kirkkoon ja uskontoon liittyvää. Jotenkin olen ajatellut, että uskonnollisuus kyllä kuului siihen maailman aikaan paljon enemmän ihmisten elämään, mutta tässä tuli vaikutelma, että se aihepiiri oli varta vasten jätetty lähes kokonaan ulkopuolelle.
Kirja tuntui hiukan keskentekoiselta, aina ei tiennyt, oliko juonihyppäys tehty tarkoituksella vaiko vahingossa. Ja ainakin yksi kohtaus mielestäni ei ajallisesti täsmännyt. Tapahtumista kerrottiin kuin ne olisivat tapahtuneet heti seuraavana päivänä edellisestä kohtauksesta, vaikka tekstissä mielestäni sanottiin, että oli kulunut muutama päivä (tai jopa viikko) edellisistä tapahtumista.
Monet (yliampuvat) kuvailut tuntuivat myös hieman päälleliimatuilta, kuin kirjailija olisi käynyt tekstiä läpi ja päättänyt lisätä joka lukuun vielä pari sivua romanttisia asukuvailuja. Juonessa oli kyllä hauskasti (= perinteisesti) sekä romantiikkaa että dekkarinkin aineksia, mutta hieman keskeneräinen mielikuva tästä jäi. Tai ehkä sellainen mielikuva, että kirjailija oli vähän kieli poskessa päättänyt vetää kaiken, nimeä myöten, oikein överiksi - ja katsoa, meneekö sellainen läpi? Sääli sinänsä, koska asetelma oli ihan herkullinen.
(514 sivua.)
sunnuntai 29. heinäkuuta 2018
LaCour, Nina: Välimatkoja
Nina LaCour: Välimatkoja
alkuteos: We Are Okay, 2017
Suom. Leena Ojalatva
Karisto, 2018
Luin ~ 26.7.2018
Kuvaus:
Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun.
Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti.
Nina LaCourin Välimatkoja on riipaiseva ja intiimi kuvaus nuoruudesta ja surun jättämistä arvista. Ankean New Yorkin talven ja värikylläisen San Franciscon kontrasti heijastelee taidokkaasti nuoren päähenkilön sisäistä elämää. Teos on hiljainen, mutta vaikuttava kirjallinen helmi nuorille lukijoille.
Kommentti:
Hieno kirja, suosittelen!!
(232 sivua.)
alkuteos: We Are Okay, 2017
Suom. Leena Ojalatva
Karisto, 2018
Luin ~ 26.7.2018
Kuvaus:
Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun.
Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti.
Nina LaCourin Välimatkoja on riipaiseva ja intiimi kuvaus nuoruudesta ja surun jättämistä arvista. Ankean New Yorkin talven ja värikylläisen San Franciscon kontrasti heijastelee taidokkaasti nuoren päähenkilön sisäistä elämää. Teos on hiljainen, mutta vaikuttava kirjallinen helmi nuorille lukijoille.
Kommentti:
Hieno kirja, suosittelen!!
(232 sivua.)
Tunnisteet:
lomakirja,
lukupäiväkirja2018,
nuoret aikuiset,
uutuus,
Åland
Hashemzadeh Bonde, Golnaz: Olimme kerran
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
alkuteos: Det var vi, 2017
Suom. Jaana Nikula
Otava, 2018
Luin ~ 25.7.2018
Kuvaus:
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpää vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys!
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta.
Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea, riidat ja väärinymmärrykset hallitsevat. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.
Ylistetty romaani on kuvaus kirvelevästä äidinrakkaudesta ja sammumattomasta tulevaisuuden toivosta.
Kommentti:
Voi, tämä oli hieno kirja. Karua kuvausta ja paljon pinnan alla olevaa. Minut ainakin jätti miettimään monia asioita. Miten kukaan koskaan selviää tuollaisista kokemuksista. Tavallaanhan Nahid ei myöskään koskaan selvinnyt.
Miten estää vihan ja katkeruuden ja syyllisyydentunnon (siitähän tässä lopulta oli kysymys?!) jatkuminen ja siirtyminen seuraaville sukupolville? Kas siinä kysymyksiä ja haasteita - isommassa ja pienemmässä mittakaavassa! (224 sivua.)
alkuteos: Det var vi, 2017
Suom. Jaana Nikula
Otava, 2018
Luin ~ 25.7.2018
Kuvaus:
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpää vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys!
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta.
Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea, riidat ja väärinymmärrykset hallitsevat. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.
Ylistetty romaani on kuvaus kirvelevästä äidinrakkaudesta ja sammumattomasta tulevaisuuden toivosta.
Kommentti:
Voi, tämä oli hieno kirja. Karua kuvausta ja paljon pinnan alla olevaa. Minut ainakin jätti miettimään monia asioita. Miten kukaan koskaan selviää tuollaisista kokemuksista. Tavallaanhan Nahid ei myöskään koskaan selvinnyt.
Miten estää vihan ja katkeruuden ja syyllisyydentunnon (siitähän tässä lopulta oli kysymys?!) jatkuminen ja siirtyminen seuraaville sukupolville? Kas siinä kysymyksiä ja haasteita - isommassa ja pienemmässä mittakaavassa! (224 sivua.)
Fried, Hedi: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
Hedi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen, 2017
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Otava, 2018
Kuvaus:
Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen
Kommentti:
Taasko kirja holokaustista. Kirjan esipuheessa Sofi Oksanen tiivistää kuten Hedi Fried itse tässä pienessä, mutta tärkeässä kirjassaan asian. Meidän täytyy puhua, jotta tämä historia ei toistuisi. ja siltihän keskitysleirejä on tälläkin hetkellä.
Kirja oli lainassa pitkään, mutta puolustaudun sillä, että minun lisäkseni kirjan luki pari nuorempaakin henkilöä. Tärkeä!
alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen, 2017
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Otava, 2018
Kuvaus:
Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen
Kommentti:
Taasko kirja holokaustista. Kirjan esipuheessa Sofi Oksanen tiivistää kuten Hedi Fried itse tässä pienessä, mutta tärkeässä kirjassaan asian. Meidän täytyy puhua, jotta tämä historia ei toistuisi. ja siltihän keskitysleirejä on tälläkin hetkellä.
Kirja oli lainassa pitkään, mutta puolustaudun sillä, että minun lisäkseni kirjan luki pari nuorempaakin henkilöä. Tärkeä!
Burgos, Elisabeth (toim.): Nimeni on Rigoberta
Elisabeth Burgos (toim.): Nimeni on Rigoberta
alkuperäteos Me llamo Rigoberta Menchu, 1983
Suom. Anita Mikkonen
Kääntöpiiri, 1999
Luin ~ 23.7.2018
Kuvaus:
Guatemalassa, Keski-Amerikassa syntynyt Rigoberta Menchú kertoo yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elämätarinansa köyhästä ja syrjitystä intiaanitytöstä maailmankuuluksi kansanjohtajaksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Rigoberta kuvaa heimonsa perinteisiä tapoja ja uskomuksia, mutta kertoo myös sorrosta, joka kohdistuu Guatemalan intiaanivähemmistöön. Kirjan on toimittanut ranskalais-venezuelalainen kansantieteilijä Elisabeth Burgos.
Kommentti:
Tämä oli vaikea kirja lukea, koska selvästi ei ollut kirjailijan kirjoittama. Kansatieteilijä Burgos on kirjoittanut puhtaaksi Rigobertan nauhalle kertomat asiat, jonkin verran varmaan karsinut ja jäsennellytkin. Silti tarinassa oli turhan paljon toistoa ja puheenomaisuutta, joka ei oikein tällä kertaa palvellut kerrontaa.
Oli tietenkin todella mielenkiintoista luettavaa, paketti vain kovin hajanainen ja vanhahtavakin. Ja minä siis tykkään lukea vanhojakin tekstejä...
Tämä antoi kyllä kunnon tietopaketin Guatemalan intiaanien sorrosta ja vapaustaistelusta.
(353 sivua.)
alkuperäteos Me llamo Rigoberta Menchu, 1983
Suom. Anita Mikkonen
Kääntöpiiri, 1999
Luin ~ 23.7.2018
Kuvaus:
Guatemalassa, Keski-Amerikassa syntynyt Rigoberta Menchú kertoo yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elämätarinansa köyhästä ja syrjitystä intiaanitytöstä maailmankuuluksi kansanjohtajaksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Rigoberta kuvaa heimonsa perinteisiä tapoja ja uskomuksia, mutta kertoo myös sorrosta, joka kohdistuu Guatemalan intiaanivähemmistöön. Kirjan on toimittanut ranskalais-venezuelalainen kansantieteilijä Elisabeth Burgos.
Kommentti:
Tämä oli vaikea kirja lukea, koska selvästi ei ollut kirjailijan kirjoittama. Kansatieteilijä Burgos on kirjoittanut puhtaaksi Rigobertan nauhalle kertomat asiat, jonkin verran varmaan karsinut ja jäsennellytkin. Silti tarinassa oli turhan paljon toistoa ja puheenomaisuutta, joka ei oikein tällä kertaa palvellut kerrontaa.
Oli tietenkin todella mielenkiintoista luettavaa, paketti vain kovin hajanainen ja vanhahtavakin. Ja minä siis tykkään lukea vanhojakin tekstejä...
Tämä antoi kyllä kunnon tietopaketin Guatemalan intiaanien sorrosta ja vapaustaistelusta.
(353 sivua.)
Tunnisteet:
elämäkerta,
lomakirja,
lukupäiväkirja2018,
tosi,
Åland
Moilanen, Usko: Unohdettu kylä
Usko Moilanen: Unohdettu kylä
Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1961
Luin: ~ 18.7.2018
Kuvaus:
Kommentti
(124 sivua.)
Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1961
Luin: ~ 18.7.2018
Kuvaus:
Kommentti
(124 sivua.)
Tunnisteet:
lasten/nuorten,
lomakirja,
lukupäiväkirja2018,
suomalainen,
Åland
Salminen, Sally: Katriina
Sally Salminen: Katriina
alkuteos: Katrina, 1936
Suom. Aukusti Simojoki
Otava, 1994 (15. painos)
Luin ~ 17.7.2018
Kuvaus:
Pohjalaistyttö Katriina muuttaa sokeasti rakastuneena Ahvenanmaalle merimies Johanin vaimoksi. Sulavakielinen mies osoittautuu kuitenkin mitättömäksi tyhjäntoimittajaksi. Luvattua herrastaloa ei ole, vain puuton, tuulten pieksemä luoto ja sillä kurja tönö.
Ylpeä ja vahva Katriina ottaa kuitenkin haasteen vastaan. Elämä meren ja mahtavien saarelaisten puristuksessa on miltei liiankin ankaraa, mutta murtumatta Katriina taistelee perheensä ja muiden vähäväkisten puolesta.
Kommentti:
Luulin lukeneeni tämän kirjan ennenkin, mutta enpä sitten varmaan ollutkaan. Tämähän on nyt nosteessa, kun (Finlandia-) Juha Hurme on tehnyt uuden suomennoksen. Tykkään näistä vanhan tyylin kirjoista, etenkin ahvenanmaalaisista, joten päätin lukea ensin vanhan käännöksen ja vaikka ensi kesänä sitten sen uuden. Tarina kestää kyllä useammankin lukukerran. Vakavaa ajankuvaa, painavaa asiaa. Oli tietysti erityistä lukea tämä tarina oman Ahvenanmaaloman ensi kirjaksi. Lisää Sally Salmista varaukseen!
(422 sivua.)
alkuteos: Katrina, 1936
Suom. Aukusti Simojoki
Otava, 1994 (15. painos)
Luin ~ 17.7.2018
Kuvaus:
Pohjalaistyttö Katriina muuttaa sokeasti rakastuneena Ahvenanmaalle merimies Johanin vaimoksi. Sulavakielinen mies osoittautuu kuitenkin mitättömäksi tyhjäntoimittajaksi. Luvattua herrastaloa ei ole, vain puuton, tuulten pieksemä luoto ja sillä kurja tönö.
Ylpeä ja vahva Katriina ottaa kuitenkin haasteen vastaan. Elämä meren ja mahtavien saarelaisten puristuksessa on miltei liiankin ankaraa, mutta murtumatta Katriina taistelee perheensä ja muiden vähäväkisten puolesta.
Kommentti:
Luulin lukeneeni tämän kirjan ennenkin, mutta enpä sitten varmaan ollutkaan. Tämähän on nyt nosteessa, kun (Finlandia-) Juha Hurme on tehnyt uuden suomennoksen. Tykkään näistä vanhan tyylin kirjoista, etenkin ahvenanmaalaisista, joten päätin lukea ensin vanhan käännöksen ja vaikka ensi kesänä sitten sen uuden. Tarina kestää kyllä useammankin lukukerran. Vakavaa ajankuvaa, painavaa asiaa. Oli tietysti erityistä lukea tämä tarina oman Ahvenanmaaloman ensi kirjaksi. Lisää Sally Salmista varaukseen!
(422 sivua.)
Tunnisteet:
lomakirja,
lukupäiväkirja2018,
suomalainen,
Åland
sunnuntai 15. heinäkuuta 2018
Kemelman, Harry: Perjantaina rabbi nukkui myöhään
Harry Kemelman: Perjantaina rabbi nukkui myöhään
Friday the Rabbi Slept Late, 1964
Suom. Seere Salminen
Weilin + Göös, 1965
Luin ~ 15.7.2018
Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)
Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.
(222 sivua.)
Friday the Rabbi Slept Late, 1964
Suom. Seere Salminen
Weilin + Göös, 1965
Luin ~ 15.7.2018
Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)
Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.
(222 sivua.)
keskiviikko 11. heinäkuuta 2018
Kinsella, Sophie: Kuka on pomo
Sophie Kinsella: Kuka on pomo
My Not So Perfect Life, 2017
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2017
Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.
Kommentti:
Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)
Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)
My Not So Perfect Life, 2017
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2017
Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.
Kommentti:
Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)
Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)
lauantai 7. heinäkuuta 2018
Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan
Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan
I Heard the Owl Call My Name, 1967
Suom. Risto Lehmusoksa
Gummerus, 1995 (4. painos)
Luin ~ 7.7.2018
Kuvaus:
Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.
Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)
Kommentti
Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.
(179 sivua.)
I Heard the Owl Call My Name, 1967
Suom. Risto Lehmusoksa
Gummerus, 1995 (4. painos)
Luin ~ 7.7.2018
Kuvaus:
Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.
Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)
Kommentti
Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.
(179 sivua.)
maanantai 2. heinäkuuta 2018
Hakalahti, Niina: Lumilinna
Niina Hakalahti: Lumilinna
Karisto, 2016
Luin ~ 2.7.2018
Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.
Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.
Kommentti:
(223 sivua.)
Karisto, 2016
Luin ~ 2.7.2018
Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.
Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.
Kommentti:
(223 sivua.)
lauantai 30. kesäkuuta 2018
Kim, Eunsun: Pohjois-Korea
Eunsun Kim ja Sébastien Falletti: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä
alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012
Suom. Pirjo Thorel
Siltala, Bookwell, 2014
Luin ~ 30.6.2018
Kuvaus:
Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.
Kommentti:
Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.
(196 sivua.)
alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012
Suom. Pirjo Thorel
Siltala, Bookwell, 2014
Luin ~ 30.6.2018
Kuvaus:
Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.
Kommentti:
Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.
(196 sivua.)
tiistai 26. kesäkuuta 2018
Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
Stay With Me, 2018?
Suom. Heli Naski
Atena Kustannus Oy, 2018
Luin ~ 26.6.2018
Kuvaus: (kansiteksti)
Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.
Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.
Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!
(300 sivua.)
Stay With Me, 2018?
Suom. Heli Naski
Atena Kustannus Oy, 2018
Luin ~ 26.6.2018
Kuvaus: (kansiteksti)
Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.
Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.
Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!
(300 sivua.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















