Tammi, 2004
Luin ~ 29.5.2026
Kuvaus:
Kolme sisarta. Samat lähtökohdat mutta haaveet ja pyrkimykset kuin eri maailmoista.
Mari, vanhin sisarista, uhrautuu kun äiti sairastuu. Hän on semmoinen.
Siviä, keskimmäinen, ei edes harkitsisi. Hän on niitä ihmisiä, jotka katsovat aina ensin oman etunsa ja pitävät perinnönjaossa puolensa. Hän haluaa omistaa ja saada komeat puitteet. Elämän päämäärä on asunto parhaalta paikalta ja erkkeri. Pankkineidin unelmat toteutuvat, mutta entä sitten?
Nuorimmalla, Tertulla, on jo kuusitoistavuotiaana täydet naisen muodot ja kiihkeä halu elää. Perheessä hän kukoistaa kuin reheväkasvuinen nokkonen kuivuneitten ruohojen keskellä. – Tertun hommista ei tule uutta ei kystä, äiti sanoo. Lepattaa ja liehuu paikasta toiseen. Tähän kuvioon syntyy lapsi, Urpo.
Mitä tapahtuu? Mitä tapahtuu todella? Syntyy jännitteitä ja paljastuu salaisuuksia. Kaikenlaista muutakin tapahtuu, mutta ei sitä, minkä ihan ensiksi luulisi. Sisko Istanmäen neljännessä romaanissa ihmisen arvomaailmojen ja -valintojen peilauspintana on kehitysvammainen lapsi.
Kirjailijan äänessä on uusia sävyjä. Hän asettelee hellästi lukijan eteen kysymyksiä: Minkälainen elämä on elämisen arvoista? Onko rakkaus ihmiselle välttämätöntä? Mitä rakkaus oikeastaan on? Mitä kaipuu?
Kommentti:
Tämä on paljon ajatuksia herättävä kirja. Erilaisia tarinoita lukee tietnkin aina oman elämän suodattimen läpi, tässä erityisesti vanhimman sisaren tarina jää mieleen. Siviä lähtee kotoa heti kun voi, mutta ulkopuolisuuden tunteestaan huolimatta hän ei oikein pääse irti lapsuudenperheestään.
Samalla kun hän provosoivasti ottaa tavaroita mukaansa ja lähtee, hän sisimmässään toivoo, että joku katsoisi kohti, kutsuisi takaisin ja sanoisi kaipaavansa.
Nykyhetken taustalla on tietenkin myös sisarusten on vanhempien suhde, paljon vaiettuja asioita. Hienosti näitä asioita nostetaan lukijan pohdittavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti