WSOY, 2023
Luin ~ 28.2.2025
Kuvaus:
Hilpeän haikea romaani itsen hukkaamisesta ja löytämisestä sekä nähdyksi tulemisen tarpeellisuudesta.
Millaista on, kun isä putkahtelee elämään lähinnä häiritsevänä, häpeää tuottavana olentona, jota ei osaa lakata kaipaamasta? Millaista on, kun lapsuuden vierailut isän luona tarkoittavat heittelehtiviä kyytejä umpihumalaisen ajamassa autossa tai piipahduksia kaljanhajuisiin kuppiloihin? Miten siitä kasvetaan aikuisiksi, entä miten häpeä vaikuttaa - mitä se vaatii tai sallii?
Ihan pieniä lintuja on romaani isästä, isähäpeästä, mutta myös paljosta muusta. Se on kipeää kasvamista aikuiseksi vielä silloinkin, kun sellainen pitäisi jo olla. Se on tuulihatun keveää kerrontaa raskaista teemoista: eriarvoisuudesta ja itsensä hyväksymisestä, monien mutkien kautta. Se on kuoppainen tarina ihmissuhteista, rakkaudesta, masennuksesta ja välimatkoista, jotka voivat venyä välillä jopa loputtoman pitkiksi. Ja silti romaanin poreileva tapa keriä tarinaa lapsesta nuoruuden kautta keski-ikään on samaan aikaan kumman lohduttava, naurattava ja helliä tunteita herättävä; olemme kaikki lopulta aika pieniä lintuja.
Kommentti:
Tartun heti tuohon kustantajan luonnehdintaan "hilpeän haikea". Kirja on totisesti haikea, muttei kovinkaan hilpeä.
Isän alkoholismi ja varhainen kuolema eivät jätä hänen aikuista tytärtään rauhaan, kaiken elämässään hän edelleen suodattaa juopon isän aiheuttamien lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiänkin traumojen kautta.
Lopulta hän on jättämässä vuosikausia käyttämänsä mielialalääkkeet ja käy läpi kaikki löytämänsä terapiamuodot. Prosessi etenee, vaikkakin hitaasti.
Tämä on kirjailijan esikoisromaani.
(287 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti