sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Harju, Raija: Suntiotar selvittää sotkun

Raija Harju: Suntiotar selvittää sotkun

Karisto, 1988

Luin ~ 28.11.2020



Kuvaus: (takakansiteksti)

 Ilona Seppäsen elämä on aina ollut tasaista kuin pöytälevy. Hänelle ei koskaan tapahdu mitään jännää. Mitään erityistä ei Ilonan mielestä lupaa myöskään viikonloppu, jolloin hän joutuu tuuraamaan erästä isänsä tuttavaa, suntio Einari Kuivalaista.

Ehkäpä kaikki olisi sujunut ihan piirustusten mukaisesti, ellei Kuivalaisen muisti olisi pettänyt. Hän nimittäin unohti ilmoittaa kirkkoherra Lasse Leporannalle sijaisestaan…Sen seurauksena Ilona sotkeutuu heti ensimmäisenä yönä tapahtumamyllyyn, josta ei todellakaan puutu väriä eikä jännitystä! Asioita selvittämään tarvitaan haudankaivajan ja kanttorin lisäksi virkavaltakin. Kirkkoherrasta on turha edes puhua, niin perusteellisesti hän on sekaantunut leikkiin.


Kommentti:

No tästä tuli kyllä niin 80-luku mieleen. Anni Polvaa ja Aino Räsästä luettiin ja miljöökin on kuin omasta työpaikasta pikkukylän seurakunnassa.
Tässä tuli nostalginen hyppäys nuoruuteen, mutta  kovin kaukaiselta tuo maailma nyt tuntuu.  Todellista kasari-chiclitiä. 
Kirjan kansikuvakin on ehkä vähäsen järkyttävä. :D

(134 sivua.)


1 kommentti:

Sartsa kirjoitti...

Heips! Voitit arvonnassa :)