perjantai 6. marraskuuta 2015

Pekkola, Pasi: Lohikäärmeen värit

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Otava, 2015

Luin ~ 5.11.2015



Kuvaus:
Suuren, pakahduttavan tarinan näyttämönä on Kiinan armoton lähihistoria. Kolmekymppinen Kimi matkustaa ensimmäistä kertaa äitinsä kotimaahan selvittääkseen äidin arvoituksellista katoamista. Hurjaa nousukautta elävä Kiina paljastaa pian todellisen luonteensa.

Kun Xiaolong saapui Suomeen 1980-luvulla, vastassa olivat pimeys ja hiljaisuus. Uusi kotimaa tarjosi turvan, mutta edes oman pienen pojan onni ei voinut hyvittää menneisyyden valheita ja valintoja.

Traaginen rakkaustarina vie keskelle Kiinan väkivaltaista kulttuurivallankumousta. Maahan jossa pärjää vain raa’alla selviytymisvaistolla.


Kommentti /
Kirja tuntuu tärkeältä, kun se avaa silmiä.
On täysin käsittämätöntä, että samaan aikaan kun itse on elänyt 80-luvulla parhaita nuoruusvuosiaan, Kiinassa (ja toki monessa muussakin maassa) on ollut aivan erilaista. Siis se on ollut niin lähellä ja silti se ei ole koskettanut omaa elämää mitenkään. Miten ihmeessä kukaan sielä tullut voisi sopeutua meidän suomalaiseen elämänmenoomme...
Tätä minä suosittelisin Finlandia-ehdokkaaksi.

Ei kommentteja: