keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Munro, Alice: Sanansaattaja

Alice Munro: Sanansaattaja

The View from Castle Rock, 2006

Gummerus 2008
Luin ~ 23.10.2013


Mielenkiintoinen yhteensattuma. En ole koskaan ennen lukenut Alice Munroa (kun en oikein ole novellien ystävä), mutta jonkun blogistin sivulauseesta jäi nimi mieleen ja lainasin taannoin tämän kirjan. Se oli siis mulla lainassa, kun kuulin, että Alice Munro on saanut tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Olipa hyvä syy tarttua kirjaan seuraavaksi.
Luin kirjaa aika kauan, se oli myös mukana syyslomamatkalla. Tästä ehkä vähän johtuu hiukan hajanainen muistikuva eri osista. Esittely:

Nobelpalkinto 2013

Alice Munron uudessa kokoelmassa on kaksi toisiaan lähestyvää kerronnan linjaa, jotka on tarkoitettu virtaamaan pitkin samaa uomaa - näin kirjailija itse uutta kirjaansa luonnehtii.

Ensimmäisessä osassa Munro kertoo tarinoita oman sukunsa vaiheista, 1700-luvun Skotlannista 1900-luvun Kanadaan. Yllättävän monet hänen esi-isistään ovat jättäneet jälkeensä kirjallista materiaalia, ja mitä historialliset lähteet eivät kerro, siinä apuun tulee kirjailijan kyky kuvitella ja kertoa.Toisen osan minämuotoisissa tarinoissa Munro tutkii oman elämänsä vaiheita fiktion keinoin. Ensirakkaus kukoistaa omenapuun alla, köyhän perheen tytär menee piiaksi vauraaseen taloon, nuori tyttö karkaa collegeen ja avioliittoon, kuusikymppinen nainen löytää rinnastaan kyhmyn... Molemmissa osissa Munro kuvaa sukupolvien ketjua eri aikoina, eri näkökulmista.Sanansaattaja osoittaa jälleen Munron kyvyn kuvata henkilöhahmojaan myötätuntoisesti ja tarkasti niin, että ne jäävät lukijan mieleen elämään. Kerronnasta huokuu elämänkokemuksen rikkaus ja ymmärryksen syvyys.




Syyslomalla kuopus luki ääneen kirjan: Alexander MacCall Smith: Akimbo ja käärmeet
Tykkäsin! Kuopuksen suosikkisarja, vink-vink.

Ei kommentteja: