Hassinen, Pirjo: Popula

Pirjo Hassinen: Popula

Otava 2012

Luin ~ 27.11.2012

Finlandia-ehdokas 2012

Luettuna 4/6 Finlandiaehdokkaista.
*** Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan? Viisikymppinen Pirjo ja kolmekymppinen Perttu ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. Portsarina työskentelevä komearaaminen Perttu, nimikirjaimiltaan P.A.H.A., on tuuliajolla äidin jouduttua dementiakotiin. Pirjon perheessä epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidistä tyttäreen jo monessa polvessa. Pirjon oma tytär Rita kantaa huolta äidin ohella omasta hauraasta uusperheestään.
Naapurusten omalaatuinen ystävyys särkyy, kun Perttu löytää henkisen kodin oikeistopopulistisen Popula-puolueen riveistä. Populan muukalaisvihan tielle joutuu Ritan tytärpuoli, Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia.
Romaani pakottaa lukijan katsomaan öykkäröivää portsaria, vaipoissa makaavaa vanhusta, ihonväriltään erottuvaa teinityttöä ja vallanhimoista populistipoliitikkoa – ja näkemään ihmisen.

Pirjo Hassinen (s. 1957) on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana. Popula-romaanissa mestarilliseen ihmissuhdekuvaukseen nivoutuvat äärioikeistolainen ilmapiiri, muukalaisviha ja hyvinvointivaltion rapistuminen. (Otava)

*** Olenkohan joskus lukenut Pirjo Hassista. Luulisin, mutta koska en vuosiin pitänyt lukupäiväkirjaa, ei harmainta aavistusta, mikä kirja olisi voinut tulla kyseeseen. Pitää lukea lisää, koska tykästyin kyllä hänen tyyliinsä ainakin tämän kirjan perusteella.
Olihan taas erilainen kirjaehdokas.
Haasteellista tämä putkeen lukeminen, ja laitan ainakin osittain sen piikkiin, etten meinannut oikein oppia kirjan henkilöitä aluksi. Jotenkin Rita ja Pirjo ja Perttu ja Ville menivät sekaisin ja heidän keskinäiset suhteensa myös. Ei se kovin paljon haitannut ja saattoi tietty johtua siitäkin, etten alkuun saanut luetuksi kovinkaan pitkiä pätkiä.
Tarinana ihan mielenkiintoinen, vaikka Popula tuntuikin aika keksityltä (no sitähän se tietysti olikin :) ) nimitykseltä ja loppupuolen melko äärimmäinen välienselvittely tulikin ainakin itselleni jotenkin yllättävän rajuna. Ihan en täysin pysynyt sen suhteen kärryillä.

Nautin ihan hurjasti kirjan kielestä. On niin suuri ilo lukea hyvää suomen kieltä, oikein kirjoitettuna ja vielä ihan mahtavilla kielikuvilla höystettynä. Tai ei voi sanoa, että "höystettynä", koska kieli ei ole yhtään päälleliimatun tuntuista. Siihenkin välillä nykyään törmää, että hassut kielikuvat tuntuvat tärkeämmiltä kuin itse tarina. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi keksinyt jonkun hienon kielikuvan, joka sitten täytyy väkisin ympätä kirjaan..
Juonikin oli sopivan ovela. Melko vähillä henkilöillä oli saatu hyvin kuvattua ilmiöitä ja ihmisiä. Ne kun menivät ristiin rastiin, osittain sattumien summanakin syntyi hienoja jännitteitä. Puhutteleva kirja, kyllä.

Tähtien antaminen vaikeutuu. Eikä se ole enää ollenkaan samoilla linjoilla kuin esim. viime vuonna. Skaala on laajentunut ylöspäin, joten aikaisempien arviointien tähdet eivät mitenkään enää ole oikein. Pitäisi ehkä jättää koko tähdet pois.

Olen lukenut myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen: Himaset - keijut ei juo kahvia. (Otava 2009)