Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle

Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle, erään äidin huumeraportti

Luettu 12.10.10.

Lainasin kirjastosta kirjan jatko-osan, joten varasin sitten tämän edellisen kirjan, jotta pääsin tarinaan mukaan heti alusta.

Kirjassa on suomalaisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin kirjeitä tyttärelleen Tiinalle, joka on huumeriippuvainen. Tyttö on mukana parannusohjelmissa, mutta sortuu aikojen kuluessa yhä uudelleen huumeisiin. Tarina etenee jotensakin järkyttävästi, Tiina synnyttää yhteensä 4 lasta parinkin eri isän kanssa, mutta ei todellakaan kykene huolehtimaan lapsistaan, kun ei itsestäänkään.
Kirja on aika vaikea lukea, kun siinä tunnutaan jumiutuneen niin samaan tilanteeseen vuosikausiksi.
Suomalainen äiti kirjoittaa tyttärelleen, pyrkii antamaan hyviä ja kannustavia elämänohjeita tilanteeseen. Tytär ilmeisesti vastaa äidilleen ja soitteleekin kuulumisiaan.
Välillä äiti on todella kyllästynyt kaikkiin valheisiin ja välinpitämättömyyteen, jota tytär osoittaa. Mutta ei saa sanotuksi sitä. Tai sanoo, muttei sillä ole mitään vaikutusta.

Kyseessä tuntuu olevan molemminpuolinen riippuvuussuhde äidin ja (sentään) aikuisen tyttären välillä. Helppohan se on sivusta sanoa, että äidin olisi selvemmin pitänyt irrottautua tyttärestään ja hänen vastuuttomuudestaan. Kyllähän hän yritti ja sai sille tukea vertaisryhmissä - mutta minkäs teet, kun lapsi soittaa epätoivoisena Amsterdamista tai mistä milloinkin ja pyytää, anoo apua. Vielä pahempaa on, kun hän ei kuukausiin ota yhteyttä. Eihän äiti edes tiedä, onko tytär elossa.

Itselleni ainakin tuli sellainen vaikutelma, että tyttö käytti järjestelmällisesti hyväkseen äidin kiltteyttä. Hän saattoi aina turvata siihen, että äiti kyllä hänet pelastaa lopuksi.
Äiti maksoi maltaita parantolamaksuista (jotka hoidot jäivät aina kesken) ja antoi lisäksi rahaa, maksoi vuokria, osti auton, lentolippuja ym. aina kun tyttö ajautui vaikeaan tilanteeseen. Minusta se ylläpiti tytön vastuuttomuutta.
Toisaalta laskujen maksaminen ehkä poaremmin oikeutti hänet (yrittämään ainakin) antamaan näissä pitkissä kirjeissä neuvoja ja ohjeita tyttären ongelmiin.

Äiti uskoi vahvasti sukurasitukseen ja päätteli "huumegeenin" vaikuttavan tytön riippuvuuteen. Tämä ajatus jotenkin vähän hyssytteli tilannetta ja tavallaan laimensi selvää lopettamiseen tarvittavaa omaa päätöstä. Tyttö on ikään kuin kohtalon uhri, joka ei oikein voi mitään tilanteelleen. Itse olisin kannattanut tiukempaa linjaa ja vielä selvempää irtiottoa tyttären auttamisesta. Niin, helppohan se on sanoa!




Kirjoitustyyli ei ollut ammattikirjailijan ja siinä ehkä vaikutti kirjoittajan suomen kielen kankeus. SElvästi hän on käyttänyt enemmän englanninkieltä (olikohan kirjeet alun perin kirjoitettukin englanniksi). Tyyli ja kirjoitustapa mielestäni antoi hieman yksinkertaisen kuvan äidistä ja lisäsi tilanteen pitkittymisen tunnetta.
Kirjeiden välissä oli kursiivilla lisäyksiä äidin ajatuksista, joita hän ei tohtinut kirjeisiin laittaa. Nämä tekstien vaihtelut sekoittivat hieman alussa, ennen kuin tajusin toisten tekstien olevan kirjettä, toisten niitä väliajatuksia.

Tärkeä kirja autenttisuudessaan, sillä niinhän se elämä varmaan jumittuukin kiertämään yhtä ja samaa rinkiä sekä huumeriippuvaisen että hänen läheistensä elämässä.


Käsittääkseni toinen kirja kertoo lopulta tyttären kuivillepääsemisestä ja kustantajan (Kirjapaja) perusteella päättelen, että tämä on kristillinen kirja.
Ilmeisesti niin vain on, että ilman Jumalaa ja uskoontuloa ihminen ei huumeriippuvuudesta ikinä pääse.

KIrj. niopeasti 13.10.10. Palaan ehkä asiaan.. ja ainakin seuraavan osan luettuani. Nyt jotain muuta välillä!